Arkeen totuttelua vauvan kanssa

01.03.2017


Ihanaa maaliskuun ensimmäistä! Otto palasi eilen töihin ja isommat lapset päiväkotiin, ja me aloitettiin arkeen totuttelu kolmen viikon vauvakuplailun jälkeen. Viikonloppu meni laskiaistunnelmissa, tehtiin omalle pihalle pieni pulkkamäki, syötiin laskiaspullaa, katsottiin leffaa yhdessä ja rakennettiin legoilla lentokone ja lentokenttä yhdessä koko perhe. Käytiin myös vaunulenkillä, ja nautittiin vaan vikoista vapaapäivistä.

Vauva kulkee hyvin menossa mukana ja hänen päiväuniaikaan ehtii hienosti touhuta isompien lasten kanssa, tai tehdä töitä niinkuin nyt olen eilen ja tänään tehnyt. Mua jännitti ihan hirveästi että miten saan kaiken toimimaan mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut oikein hyvin, toivottavasti näin myös jatkossa. Ja yritän tehdä aina hommia varastoon silloin kun ehdin, jotta sitten mahdollisina ”huonompina päivinä” ei tarvitse ottaa töistä ollenkaan stressiä, vaan voi keskittyä jaksamaan sen päivän läpi vaan.

Tavallaan aika ihanaakin palata arkeen, ja isommat tytöt olivat myös aivan onnesta soikeana kun pääsivät päiväkotiin monen viikon tauon jälkeen. He vikalla lomaviikolla melkein joka päivä totesivat jo kuinka kova ikävä on kavereita. Eilen iltapäivällä päiväkodista tuli kotiin siis kaksi hyvin tyytyväistä neitiä. Täytyy toivoa että pysytään kaikki terveenä vaikka arki onkin alkanut ja ollaan poistuttu kuplasta. Onneksi vauva kasvaa ja vahvistuu kuitenkin joka päivä.

Multa on kyselty paljon että onko arki kolmen lapsen kanssa ollut sellaista kuin kuvittelin, ja täytyy sanoa että mä en uskaltanut oikein odottaa etukäteen mitään. Meillä oli aiempaa kokemusta kahdesta hyvin hyvin erilaisesta vauvavuodesta, ja vielä melko tuoreessa muistissa arki vastasyntyneen ja puolitoistavuotiaan kanssa. Eli ei ainakaan mitään kovin ruusuisia kuvitelmia ollut etukäteen, kun tiesi miten rankkaa se arki voi olla.

Tämä muutaman viikon elo vastasyntyneen ja kahden isomman mukulan kanssa on yllättänyt siis erittäin positiivisesti. Tottakai olen kokoajan varautunut siihen että voi alkaa masuvaivat tai mustasukkaisuus tai mitä hyvänsä milloin tahansa, mutta samalla olen vaan nauttinut jokaisesta ihanasta päivästä ja yöstä joka ollaan saatu nukkua. En jaksa murehtia etukäteen mahdollisesti eteen tulevia hankalampia päiviä tai vaiheita, kun voin nauttia siitä että juuri nyt on ihanaa.

En voi sanoa yhdenkään päivän tai yön olleen rankka, koska kaikki on mennyt todella kivasti, paljon hienommin kuin uskalsin edes haaveilla. Tottakai hyvin nukkuvan vastasyntyneen kanssa kaikki on vielä todella helppoa, enkä tiedä ”oikeasta” kolmen lapsen arjesta vielä yhtään mitään. Mutta olen kiitollinen siitä kaikesta mitä meillä on, ja siitä millaista elämä on juuri nyt näiden ihanien huipputyyppien kanssa.

Kun mä kirjoitan tätä, vauva nukkua tuhisee kolmatta tuntia mun vieressä sohvalla. Välillä hän päästää ihania pieniä ääniä tai hymyilee unissaan. En voi lakata ihastelemasta meidän vauvaa, tunnen vaan olon niin siunatuksi kun olen saanut näin ihanan perheen. Vaikka vauvakupla on ehkä jo vähän puhjennut, niin rakkauskupla ei puhkea ikinä. Olen onnekas kun saan tuntea eläväni honeymoon-vaihetta vielä kuuden vuoden jälkeenkin näiden neljän kanssa.

Ihanaa maaliskuuta kaikille <3


30 Responses to “Arkeen totuttelua vauvan kanssa”

  1. Pii sanoo:

    Hän on niin siskojensa näköinen:))

  2. Iip sanoo:

    Mistä toi sun takki on? Just sellainen, jollaista olen etsiskellyt 🙂

    Mukavaa kevään odotusta teille, ihanan pikkuisen olette saaneet! 🙂

  3. Essi sanoo:

    Hei! Oletko tehnyt tai tekemässä postausta vaunuista? 🙂

  4. Annina sanoo:

    Mulla meni kylmät väreet, kun luin tätä. Sun jutuista paistaa ilo ja positiivisuus ihan tänne ruudun toiselle puolelle saakka ja tänne voi aistia myös sen rakkauden määrän, mikä teidän perheessä vallitsee. Jos voisin, nappaisin sulta justiinkin ton positiivisen elämänasenteen ittelleni!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten ihana kuulla, kiitos hurjasti kauniista kommentista <3 Ja ihan varmasti se positiivinen asenne löytyy sulta ihan omasta takaa kun vähän tutkailet, se on kaikissa meissä siellä jossain, se pitää vaan löytää! <3 😉

  5. anni sanoo:

    teidän koti näyttää niin seesteiseltä, värit sointuvat yhteen ja kaikki on todella kaunista. myös vauvan ja isompien vaatteet sopivat sisustukseen. ja pikkutyyppi on niiiiin söpö <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos tosi paljon kauniista sanoista <3 Hassusti sattunut niin että lapset jopa mätsää sisustukseen näissä kuvissa, yleensä varsinkin isommilla on kaikki sateenkaaren värit yhtäaikaa päällä kun itse valkkaavat 😀 Ihanaa kevään odotusta sinne!

  6. Lotta sanoo:

    Ihana kuulla, että teillä sujuu arki hienosti.
    Meille on tulossa kolmas muru huhtikuussa ja ollaan miehen kanssa yrittäjinä samassa firmassa. Kysyisin sellaista, että miten teillä on isommat lapset hoidossa nyt kun vauva on syntynyt?
    Mä siis jatkan töiden tekoa myös äitiyslomalla ja mietin, että miten lasten hoidon järjestäisi. Ajatuksissa on, että olisivat muutaman päivän koko päivän ja sitten puolipäiväisiä ja esim. pe olisi vapaapäivä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 🙂 Paljon onnea tulevasta pienestä teille! 🙂 Meillä tytöt on yhden päivän viikossa vapaalla, eivätkä ole kaikkein pisimpiä päiviä hoidossa vaan yleensä n. 7h ja tämä on toiminut tosi hyvin! 🙂

  7. Tiina sanoo:

    Moikka. Meillä oli samanlainen sitteri nyt kuopuksella ja muuten hyvä, mutta ole varuillaan, ettei isommat lapset istahda sen jalkaosan päälle. Meillä esikoinen päätti istua koko painollaan siinä eikä ole jalkaosa enää sen jälkeen pysyny ylhäällä :< Ja meillä myös tummui joistain kohdista se sitterin pinta mutta fairylla pesu tepsi 🙂

  8. Heidi sanoo:

    Kiitos niin paljon tästä blogista! Olet mahtavasti säilyttänyt blogissa sen aitouden ja helposti samaistuttavan, todentuntuisen ilmaisun, vaikka blogi on vuosien saatossa kasvanut ja varmasti muuttunut sinulle hyvin ammattimaiseksi. Olet niin positiivinen ja inspiroiva tyyppi 🙂 oot mun arki-idoli ja pieni tauko aina blogin parissa saa niin hyvälle tuulelle. Meillä odotetaan toista tyttöä myös syntyväksi näinä viikkoina. On ollut ihanaa seurata teidän odotusta ja nyt vauva juttuja vain himpun edellä omasta 🙂 kaikkea hyvää!!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon sun kauniista sanoista<3 Mahtavaa kuulla että blogista välittyy sellainen tunnelma kuin toivonkin. Mä todellakin haluan pitää tämän aitona nyt ja tulevaisuudessa, mutta myös välittää positiivista fiilistä! 🙂 Paljon onnea tulevasta pienestä teille ja aivan ihanaa kevättä <3

  9. Hän on niin ihana, pieni ja sievä. Ja sulla on ihailtava, terve asenne kaikkeen. Muistan, kun itse kuulin pelkkää varoittelua ja valittelua omana raskausaikana ja se vaikutti kieltämättä omaankin asenteeseen. Sitten helppo vauva-aika tulikin täysin yllätyksenä. Mutta minulla onkin vielä kokemusta vain yhdestä lapsesta.
    Mun pointtini kuitenkin oli, että on virkistävää vaihtelua lukea siitä, kun jollain menee hyvin ja joku muukin on tyytyväinen omaan elämäänsä ja lapsiinsa. <3

  10. Yotimix sanoo:

    Ihanan kuuloista vauva aikaa. Oman kokemuksen kautta kuin vertailen tuntuu jopa uskomattomalta että teillä menee todella kaikki niin hyvin ja olette niin suloisia! Nauttikaa siitä. Mitä nuo 3 tunnin päivöunetkin ovat, minun lapseni ei kahteen ikä vuoteen mennessä ole nukkunut niin pitkään. 11 kk asti nukkui 20 minuuttia päiväunia kerrallaan, huh miten rankkaa se oli. Toivottavasti voisin nauttia mahdollisesta toisesta vauvasta enemmän 🙂 Nauttikaa ja jatkakaa tota super söpöilyänne! 🙂

  11. Saranda sanoo:

    Vitsi miten hyvälle mielelle oon tullut näistä sun viimeisimmistä vauvapostauksista! Oot mun äitiesikuva blogin perusteella – vaikutat niin rakastavalta, aidolta ja läsnäolevalta äidiltä joka kuitenkin handlaa muunkin elämän sivussa. 🙂 Kunnon momgoals!

    Kaikkea hyvää teidän perheeseen. 🙂

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

  12. Eve sanoo:

    Että mua aina ärsyttää sellaiset ”Joo kyllä teillä voi vielä mennä hyvin mutta odotas vaan, kohta tulee se ja se ja se”, miksei voi vain olla iloinen toisen puolesta 😀 ! Sellainen terve kokemusten jakaminen ok mutta sellainen kauhuuksien yleistäminen kaikkiin perheisiin arrgh. Mitä tuli myös mieleen, olette niin ihania että voi olla mahdotonta mutta saatko koskaan negatiivisia kommentteja? 🙂

  13. Darzan sanoo:

    <3 !! Ihana olet.

  14. Mimmi sanoo:

    Heippa..
    Mietityttää vaan,jos on niin ihanaa niin miksi tarvitsee ottaa selfieitä kun imettää ? 😀 eikä sekään ole enää äidin ja lapsen välinen keskinäinen oma pieni hetki … En siis tarkota tätä millään pahalla mutta joka paikassa tarvitsee aina miettiä somea. Mikään ei ole enää ”omaa”:D

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa, hyvä kysymys! Mä koen että yhtenä Suomen suosituimmista vaikuttajista mulla on sekä hieno mahdollisuus että velvollisuus levittää imetysmyönteisyyttä ympärilleni niin paljon kuin mahdollista. Imetys on hieno ja äärimmäisen tärkeä asia ja mitä enemmän se on näkyvillä sitä enemmän se tulee ihmisille tutuksi. Mä imetän päivässä lukuisia kertoja, en usko että muutama satunnainen selfie on vauvalta pois, varsinkaan jos hän sattuu itse nukkumaan samalla kuin syö 🙂

  15. Milja sanoo:

    Sun blogia on kyllä niin kiva lukea, kun kirjotat niin hyvin, sulla on kauniita ja laadukkaita kuvia ja postauksista tulee hyvä mieli. Tykkään myös sun mielipidekirjotuksista, osaat niin hyvin perustella sun mielipiteet 🙂

  16. Paprika sanoo:

    Ihana asenne siula, kun et maalaile mitään odotuksia minkään suhteen etukäteen vaan ”otat” asiat kuten ne tulee – miusta tuntuu, että usein ihmisillä on valmiina kuvitelmia ja sitten ei mikään mene suunnitelmien mukaan. Itsekin tykkään ajatella hetki kerrallaan 🙂 JA APUA MITEN HIENO PÄÄLLÄSEISONTA!

  17. Alma sanoo:

    Erittäin hyvä pointti ja olen samaa mieltä imetysselfieasiasta, mutta ”yksi Suomen suosituimmista vaikuttajista” et taida ikävä kyllä olla ainakaan toistaiseksi 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mun blogia lukee kuukausittain n. 90 000 yksittäistä lukijaa, mikä on Suomen mittakaavassa suuri luku. Mun blogi on palkittu lukuisissa yleisöäänestyksissä viimeisten neljän vuoden aikana joka kerta kun se on ollut ehdolla, ja olen elättänyt itseni bloggaamalla osittain vuodesta 2013 ja kokonaan viimeiset pari vuotta. Bloggaamalla elättää Suomessa itsensä kourallinen ihmisiä. Pitkään ujostelin enkä oikein edes tajunnut millaisessa hienossa ja eksklusiivisessa joukossa saan olla mukana, mutta nykyään uskallan jo sanoa ääneenkin oman menestykseni. 🙂 Sinä saat toki olla mun suosiosta ihan mitä mieltä haluat! 🙂

    • Hmm tähän kyllä otan nyt vähän kantaa. Minun mielestäni Iina on erittäin merkittävä vaikuttaja varsinkin tässä asiassa. Käsitykseni mukaan tätä blogia lukee valtavan paljon nuoria naisia (jollainen myös nimim. ”Alma” suurella todennäköisyydellä on). Tutkimusten mukaan imetys tyssää heti alkuunsa ja imetysasenteet ovat pielessä nimenomaan nuorilla, kouluttamattomilla äideillä. On hurjan tärkeää, että Iina antaa somen kautta erinomaista esimerkkiä ja faktatietoa juuri oikeilla kanavilla, juuri oikeille kohderyhmille. Aivan takuulla nuorena äitinä trenditietoista äitysblogia pitävä ammattibloggaaja on Suomen merkittävimpiä vaikuttajia näissä asioissa.

      Alma, jos olet kouluttamaton nuori nainen, korjaa imetysasenteesi.

  18. Through chaos sanoo:

    Hyvä Iina!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.