Viikonlopun hulinoita

19.03.2017

Moikka! Meillä on ollut kaksi kovin touhuntäyteistä mutta ihanaa päivää. Jotenkin sattui niin että vaikka vielä viikko sitten näytti että meillä ei ole kuin yksi meno, yhtäkkiä niitä olikin vaikka kuinka paljon. Onneksi kaikkea kivaa.

Eilen oli esikoisella sirkuskoulua, lisäksi tavattiin meidän kastepappi ja sovittiin kastejuhlan yksityiskohdista. Nyt ristiäisetkin tuntuvat olevan jo niin lähellä ja paljon todellisemmilta, kun paperit on täytetty ja kaikki sovittu ja varattu. Tapaamisen jälkeen ajeltiin vielä Zeldan kummisedän valmistujaisiin koko perhe, ja sitten Otto toi meidät kotiin ja lähti vielä itse pariksi tunniksi juhliin mukaan. Valmistujaiset sujuivat meidän osalta hyvin, vauva nukkui melkein koko ajan mutta söi reippaasti ennen kotimatkaa, ja jatkoi sitten taas uniaan autossa.

Mulla oli arvatenkin kädet täynnä puuhaa kolmen neidin iltatoimien kanssa, mutta kaikki meni kivasti ja me katsottiin yhdessä bumtsibumia ja laulettiin, vauvakin tykkäsi kun kaksi pikkunaista ja yksi isompi täällä lauleskeli kuorossa. Tyttöjen mentyä nukkumaan vauvakin nukahti yöunille ja mä täällä katselin leffaa yksinäni ja vietin vapaailtaa. Oli niin hassua vaan hengata ihan yksin kun kaikki tytöt nukkui ja Ottokaan ei ollut kotona, mutta ihan kivaa.

Tänään esikoisella oli päiväkotikaverin synttärijuhlat ja sillä aikaa me yritettiin etsiä mulle kastejuhliin mekkoa, mutta onnistuinkin vaan löytämään täydellisen istuvat reikäiset mom jeansit ja topin ja asusteita. Niitä ei ehkä voi ristiäisiin laittaa, mutta hyviä löytöjä kuitenkin.

*Syöttötuoli saatu blogin kautta.

Pitää varmaankin etsintää helpottaakseni luopua siitä kriteeristä että mekossa voisi imettää kätevästi, meillä on kuitenkin kastejuhlat onneksi kotona niin voin mennä hyvin vaikka yläkertaan makuuhuoneeseen imettämään jos ei mekko ole imetyskelpoinen. Tietenkin sitten jos vauvalle sattuu oikein nälkäinen ”haluan-vain-hengailla-tissillä” -päivä niin sitten sellainen ei imetyskelpoinen mekko aiheuttaa vähän haastetta. Mutta itse kastetilaisuuden jälkeen voin varmasti vaihtaa vaikka imetyspaidan päälle jos näin sattuu käymään, ei se ole niin justiinsa. Shoppailun ja synttäreiden jälkeen piipahdettiin vielä tekemässä alkavalle viikolle ruokaostokset.

Meillä on vielä reilut kolme viikkoa jäljellä ennen kuin Otolla alkaa kesäloma ja sen jälkeen hän jää vanhempainvapaalle. Kieltämättä odotan sitä ihan hulluna! Viikonloppu on aina koko viikon kohokohta kun saa olla yhdessä koko perhe ja tehdä yhdessä kaiken.  Kohta meillä on melkein koko loppuvuosi aikaa olla yhdessä ja tehdä yhdessä. Vaikka mua samalla kauhistuttaa miten nopeasti aika menee ja miten nopeasti vauva kasvaa niin en toisaalta malttaisi enää odottaa hetkeäkään että meidän yhteinen aika alkaa. Ei enää kauaa.

Huomenna alkaa taas uusi arkiviikko ja vauvakin täyttää jo kuusi viikkoa, huh! Pitää varmaan kirjoitella jotain kuusiviikkoiskuulumisia tänne niin jää itsellekin mieleen että millaista on ollut missäkin vaiheessa. Odotan innolla milloin tämä harmaa ja tuulinen sää muuttuu takaisin ihanaksi kevätauringoksi, toivottavasti pian!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

 


2 Responses to “Viikonlopun hulinoita”

  1. Anna sanoo:

    Oletko käynyt esim Kampin Bebesissä etsimässä vaatetta? Siellä on hyviä imetysmekkoja. Muilta valmistajilta löytyy netistä myös. Luulisi löytyvän jotain mitä voisi käyttää – helpompaa varmaan olisi jos voi tyylikkäästi ristiäismekossa imettääkin. 🙂

  2. Jenni S. / big mamas baby sanoo:

    Minäkin ajattelin, että ihan rauhallinen viikonloppu edessä, mutta eihän se niin mennytkään. Onneksi illat saatiin olla rauhassa kotonaan. Mekin katseltiin Bumtsibumia ja annettiin meidän pikku jamittelijan valvoa erikoisluvalla sinne ysiin. Tyttö rokkasi ja jammasi kaikki biisit läpi, välillä mun kainalosta ja välillä keskeltä lattiaa. Kun vietiin sänkyyn, pikkuinen sammui heti.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.