Kolme parasta

04.04.2017

En malttanut heti ottaa kastekoristeita alas vaan keksin että niiden kanssahan on mainiota ottaa muutama kuva meidän pienestä Novasta ja hänen isosiskoistaan. Nova nukkui tosiaan melkein koko sunnuntaipäivän ja sainkin hänestä ihania unikuvia räpsittyä, avasi hän onneksi hetkeksi silmätkin.

Kyllä sitä vaan siinä omaa ihanaa tyttökolmikkoa katsellessa valtasi jälleen kerran sellainen massiivinen onnentunne mut. Miten voikin olla ihminen niin onnekas että on saanut kolme tuollaista tyyppiä? Jokainen heistä on omalla tavallaan täydentänyt meidän perhettä juuri sellaiseksi kuin se on. Jokainen heistä tuo oman lisänsä, ja on ihan mahtava persoona, enkä osaa tai haluakaan kuvitella millaista elämä olisi ilman heitä. En koskaan ajatellut että meidän perhe on ikuisesti valmis kahden lapsen kanssa, mutta en osannut edes kuvitella miten paljon se kolmas pieni täydentäisi meitä. Nyt tuntuu hyvältä ja siltä että meidän perhe on juuri sellainen kuin toivottiinkin.

Käytiin toisen neidin vuosittaisessa päiväkotikeskustelussa, ja saatiin siellä kuulla kehuja siitä kuinka sydämellinen ja empaattinen tyttäremme on. Kuinka hän aina muistaa kehua toisia ja kannustaa, ja kuinka hän oli ryhmästään ensimmäinen joka oppi viittaamaan ja odottamaan omaa puheenvuoroa kun sitä harjoiteltiin. Hänestä kuulemma huomaa että hänelle puhutaan kauniisti kotona, koska hän osaa puhua kauniisti toisille ja huomaa kaikki hyvät asiat ympärillään. Siitä tuli ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun sai kuulla tuollaista. Jotenkin kahden ensimmäisen lapsen kanssa olen kuitenkin kokenut paljon suurempia paineita koska tulin äidiksi niin nuorena, ja yhä edelleen musta tuntuu että nuorena vanhempana on ollut enemmän suurennuslasin alla. Siksi positiivinen palaute omasta vanhemmuudesta tuntuu erityisen hyvältä ja lämmittää mieltä.

Kun mä katson miten meidän isommat tytöt huomioivat pikkusiskoa, osoittavat hänelle hellyyttä ja auttavat hänen hoidossaan, tunnen suurta ylpeyttä. He ovat aivan ihania isosiskoja Novalle, ja ymmärtävät paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. He viihdyttävät vauvaa kovin mielellään, ja ovat jo oppineet miten hänet saa nauramaan tai miten lohdutetaan jos vauvalle tulee harmi. Autossa mä istun etupenkillä, ja jos Novalle tulee harmi, on hänen vieressä istuva isosisko heti valmiina lohduttamaan, höpöttämään tai tarjoamaan tuttia (joka ei kyllä vieläkään kovin usein kelpaa). Aamuisin saan keittää kahvia rauhassa, kun vauvalla on leikkikaveri, ja hän on ehkä osittain siskojensa ansiosta niin kova höpöttämään. Vauvan jokeltelu ei nimittäin koskaan jää huomiotta isosiskoilta, he vastaavat vauvan jokaiseen äännähdykseen innostuneena ja oikein yllyttävät Novaa höpöttelemään.

Vaikka isosiskot ymmärtävät paljon ja ottavat vauvan huomioon todella hyvin, olen myös itse pitänyt tiukasti kiinni siitä että huomioin heitä kumpaakin täysillä joka ikinen päivä. Vietän pienen hetken kahdestaan joka päivä kummankin isomman tytön kanssa, jotta he muistavat ja tietävät olevansa arvokkaita ja rakkaita myös. Vaikka meille on nyt syntynyt vauva joka tarvitsee paljon aikuisten huomiota, ei isompien lasten tarve äidin ja isin rakkaudelle ja huomiolle ole kadonnut mihinkään. On tärkeää että me vanhemmat kuunnellaan heitä ja vietetään heidän kanssa aikaa, osallistutaan leikkeihin ja tiedetään mikä on heille tärkeää ja mitä heidän mielessään liikkuu.

Vaikka välillä päivät ovat hektisiä, on musta silti äärimmäisen tärkeää huomioida jokaista perheenjäsentä, joka päivä. Siitä tulen pitämään kiinni aina, vaikka joskus tulevaisuudessa kolmen lapsen arki päiväkoteineen, kouluineen, harrastuksineen, kavereineen ja muine aktiviteetteineen voikin olla todella tapahtumarikasta.

Me ollaan saatu kolme ihanaa rakasta tyttöä joista olen maailman onnellisin ja kiitollisin. Heidän kasvuaan on ihana seurata<3


44 Responses to “Kolme parasta”

  1. Vilmis sanoo:

    Iina oot kyllä uskomaton nainen! Ihailen sitä miten hieno äiti sä oot, haluan itekin olla samanlainen tulevaisuudessa.

  2. Juulia sanoo:

    Ihanat kuvat ja ihana teksti <3 Näitä on niin mukava lukea kun teidän rakkaus ja onnelisuus huokuu tänne asti! Ihanaa kevättä teidän perheelle 🙂

  3. Nelli sanoo:

    Noniin, itkuhan tässä tuli! Ihailen suuresti teitä kasvattajina, tuo on kullanarvoinen oivallus, että hyvällä luodaan hyvää. Kauniit sanat, hyvät käytöstavat ja pienten asioiden arvostaminen antavat lapsille niin paljon enemmän kuin toisille huutaminen ja jatkuva käskeminen.
    Olette ihana perhe ja on ihan mahtavaa, että osaatte itsekin sitä arvostaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ihana sinä, kiitos niin paljon kauniista sanoista <3 Mä oon kyllä ihan samoilla linjoilla, hyvällä saa niin paljon enemmän hyvää aikaan! Ihanaa kevättä sinulle <3

  4. PiPa sanoo:

    Minulla on 4 lapsenlasta, luen blogiasi silloin tällöin. Olette nuoreksi vanhemmiksi uskomattoman kypsiä ajatuksineen lastenhoidosta.. perheestä tämä on upeaa luettavaa. Toivottavasti jatkatte samaa linjaa. Tytöillä on upeat ihanat vanhemmat. Isovanhemmat voivat olla tosi ylpeitä teidän perheestä. Mukavaa kevättä ja kesän odotusta koko perheelle:)))

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos ihan hurjasti, sinun nimimerkki on tuttu mulle kyllä jo pitkältä ajalta ja musta on hauskaa että blogini vetoaa myös sinuun vaikka sinulla on rutkasti enemmän elämänkokemusta kuin minulla 🙂 IHanaa kevättä ja kesää sinne ja kiitos vielä!

  5. Emilia sanoo:

    Olen myös vuonna 1991 nainen ja vaikka en ikinä usko omia lapsia haluavani, päädyn silti blogiisi päivittäin,oikein odotan kuulumisianne. Minusta ei ikinä olisi ollut samaan, nostan niin hattua. Kolme lasta 25 ikävuoteen mennessä on aivan toisenlainen tilanne kuin itselläni. Arvostan kuinka iloinen ja hieno sekä positiivinen elämänasenne sinulla on, se paistaa läpi teksteistäsi ja kuvistasi joka päivä ja niihin on ihana palata ja ne tekevät omistakin päivistäni parempia, vaikka oma elämäni on tyystin erilaista, omasta valinnastani. Olet hieno ihminen ja jokaisen tulisi ottaa sinusta mallia sekä asenteessa ja lasten kasvatuksessa. Ihanaa kevättä teille. 🙂

    • Maria sanoo:

      Komppaan x100 ! Mä itse olen vuotta nuorempi, mutta mä en ikinä pystys tohon kaikkeen – vaikka voisin ehkä joskus halutakin. Uskomattomasti olette tehneet työtä tuon eteen. Mä olen alusta asti seurannut sua (vissiin irc-galleriassa bongasin sut joskus sillon) ja välillä pyörittänyt päätä, miten joku pystyy tohon kaikkeen! Huhheijaa, ihanaa että teidän kaltasia on vielä, vaikka maailma on mitä on 🙂

  6. plipp sanoo:

    Ihailen teitä niin monella tapaa <3 se rakkaus, lasten kanssa läsnä oleminen ja lämpö välittyy tänne asti 🙂 monella vanhemmalla olisi teiltä paljon opittavaa - myös minulla. Tämä oli ihana kirjoitus ja pistää ajattelemaan näitä elämän tärkeitä asioita.
    Mahtavaa ,hyvä te <3

  7. Satu sanoo:

    Aivan sairaan kaunis kuva tytöistä tuo viimeinen kuva!<3

  8. Mira sanoo:

    Pakko on kommentoida, kun tästä postauksesta tuli niin hyvä mieli. Oot äitinä juuri sellainen, millainen itsekin haluan meidän elokuussa syntyvälle tyttärelle olla. Teidän ihana perhe on ollut esikuvana jo pitkään ja aina innolla ja ihastuneena luen tarinoita teidän arjesta ja elämästä. 🙂

  9. Löysinpäs ihanan blogin!Ihanan nimen ootte löytäneet teidän pikkuiselle♡♡
    Tosi kauniisti kirjoitat teidän lapsista,tällaisia postauksia on niin kiva lukea.

  10. mymmeli sanoo:

    Tämä oli kyllä oikein hyvänmielen postaus 🙂 Voisitko taas jossakin välissä laittaa jotakin sellaista höpötys postausta teidän lastenkasvatukseen liittyen. Tarkoitan, että esim. se missä kerroit mitä kaikkea hassua teet lastesi kanssa vaikkei se aina olisikaan se järkevin ja aikuisin toimintatapa oli huippu. 🙂

  11. Julia sanoo:

    Riiteletkö koskaan teidän lapset? Tai kiukuttelevatko he? En muista, että koskaan olisin lukenut näistä. Itselläni ei lapsia ole, mutta olen päiväkodissa töissä ja joka päivä jollain on riitaa tai on huono päivä.

    • karo sanoo:

      hahah, ei varmasti löydy lasta, jolla ei joskus olisi huono päivä, tai jolle ei koskaan tulisi riitaa toisten kanssa! 😀 Iina vaan haluaa varmaankin pitää tämmöiset asiat poissa blogista ja mun mielestä ihan kiva niin 🙂 oikein inhottaa kun toiset kuvaa videolle lastensa itkuraivareita ja vielä julkaisee someen..

  12. Jenni S. / big mamas baby sanoo:

    Sä olet Iina upea äiti nuoresta iästäsi huolimatta. Mä olen sua pari vuotta vanhempi ja saanut oman esikoiseni vasta vuosi sitten ja mä otan susta mallia. Mä haluan olla ihan yhtä reilu, rento ja oikeissa asioissa tiukka. Sun blogin ansiosta meillä vältetään muun muassa turhia ei:tä. Jos se karjalanpiirakka maistuu paremmalta mustikkakeittoon dipattuna, niin antaa palaa vaan. Meidän neiti on siis vuoden ja opettelee parhaillaan syömään itse. Pöytätapoja tarkennetaan sitten, kun aterin pysyy kädessä ja ruoka liikkuu sen avulla lautaselta suuhun. Meillä myös perustellaan paljon asioita yksi vuotiaalle ja sanoitetaan tunteita. En mä olisi tällaisia juttuja välttämättä tajunnut ilman sun blogia. Suhkoht tuore, vähän vanhempi ensiäiti kiittää siis syvästi.

  13. Roosa sanoo:

    Olet kyllä Iina ihan mahtava äiti ja teillä on juuri sellainen perhe, josta itse haaveilen joku päivä! Toivon, että onnistuisin lasten kasvatuksessa edes lähellekään teidän tasolle, teidän tytöt vaikuttavat todella fiksuilta ja mahtavilta persoonilta. Sun postauksia on aina ihana lukea ja niistä tulee hyvä mieli 🙂 <3

  14. Piia sanoo:

    Oi että, ihan mainioita ja ihania kuvia! 🙂

  15. Jenina sanoo:

    Ihanaa lukea kuinka samalla tavalla ajatellaan asioista. Mulla ei ole vielä omia lapsia, mutta hyvin paljon mietin että mitä itse pidän tärkeänä lapsia ajatellessa ja sitten kun/jos niitä mulle siunaantuu.

    Nykyään maailma tuntuu pyörivän hurjaa vauhtia eteenpäin ja siinä melskeessä meinaa unohtua ne pienet, erittäin tärkeät asiat. <3

  16. Pia sanoo:

    Mua vähän pelottaa nämä jatkuvat hyvän mielen postaukset.. Ei sillä, että hyvän mielen jakamisessa mitään väärää olisi tai että teidän lastenkasvatuksessa olisi jotain pielessä, päinvastoin!

    Jo pidempään olen silti vähän huolestuneena seurannut tätä ihastuneiden kommenttien määrää ja sitä, kuinka perhettänne ihannoidaan, idolisoidaan ja pidetään esikuvana. Näin varsinkin nuoret, monesti vasta ensimmäistään odottavat tai vasta omasta perheestä haaveilevat lukijat.
    Edelleen haluan muistuttaa, että esikuvina olettekin varmasti mitä parhaimmat. Mielestäni kuitenkin se, että elämästään​ avaa paljon, ja kuitenkin valitsee siitä kerrottavaksi vain ne hyvät ja täydelliset asiat, antaa lapsiperhe-elämästä varsin vinoutuneen kuvan. Jokainen lapsia kasvattanut ja lasten kanssa elänyt tietää, että lapset kiukuttelevat, uhmaavat, ärsyttävät, haastavat, tappelevat ja sairastavat kaikkien niiden tässä blogissa mainittujen ihanien asioiden lisäksi. Ja ne kuuluvat arkipäivään siinä missä hyvätkin asiat. Mielestäni kuitenkin niiden sulkeminen kokonaan pois sen varjolla, että haluaa pitää blogin vain hyvän mielen blogina, antaa tosiaan aika vääristyneen kuvan elämästä.

    Tietenkin voi olla, että teille on sattunut sellaiset lapset, jotka ovat aina yhtä hymyä ja päivänpaistetta, avuliaita ja hyväkäytöksisiä. Tai että teille vanhempina on siunaantunut tavallista pidempi pinna ja kyky olla hermostumatta tilanteessa kuin tilanteessa, olla aina loputtoman positiivisia ja läsnäolevia. Tällaista toki onkin helppo pitää esikuvana.

    Huoleni koskeekin sitä, että totuus kuitenkin harvemmalla on ihan näin ruusuinen. Kun voimakkaasti asettaa itselleen ja (tulevalle) vanhemmuudelleen tällaisen kuvitelman, saattaakin joutua pettymään kun elämästä ei tulekaan ” täydellistä blogielämää”. Saattaa huomata, että itse toimii (ja omat lapset toimivat) aivan eri tavalla kuin oli unelmissaan ajatellut. Ettei ollutkaan sellainen äiti tai isä, elämä ei ollutkaan ongelmatonta ja pelkkää päivänpaistetta. Että olikin ihminen, joka hermostui, sanoi pahasti, tappeli, riiteli ja menetti malttinsa. Jonka lapsi riiteli hiekkalaatikolla, kiljui keinuissa, ulvoi räkä roiskuen kaupassa. Kiukutteli bussissa, kieltäytyi syömästä, valvoi yöllä. Ei viihtynyt vaunuissa tai shoppailemassa. Ei jaksanutkaan rakennella legolinnaa tai keskustella jatkuvasti rakentavasti, sanoittaa ja selittää. Päätyi komentamaan ja kieltämään, vaikka toisin piti. Näin kärjistettynä.

    Haluankin sanoa, että olkaa itsellenne armollisia vanhempina. Ei ole vain yhtä tapaa ja mallia olla hyvä vanhempi. Perhe-elämä koostuu niin monesta eri osatekijästä ja siihen, millaisia vanhempia meistä lastemme myötä kasvaa vaikuttaa niin kovin moni asia. Millainen on parisuhde ja sen kemia, miten lasten perheeseen tulo vaikuttaa kumpaankin vanhempaan, yhdessä ja erikseen. Millainen on oma henkilökohtainen historia, menneisyys ja lapsuuden tapahtumat, oma lapsuuden perhe. Tai puolison perhe. Oma temperamentti, jaksaminen reagoiminen stressiin, muuttuviin tilanteisiin tai vaikkapa pitkiin valvomisiin. On hyvä, että on esikuvia. Positiiviisia esikuvia. Antakaa kuitenkin itsellenne tilaa kasvaa juuri sellaisiksi vanhemmiksi kuin teidän oleviin ja tuleviin perheisiinne sopii.

    Itse henkilökohtaisesti koen tällaisten blogien lukemisen vähän yksipuoliseksi ja pinnalliseksi. Seuraan näitä ihan ammatillisestakin mielenkiinnosta, ja suurimmalla mielenkiinnolla luenkin aina näitä kommenttiosoioita. Perheblogeissa minuun vetoaa enemmän elämänmakuisuus ja asioiden monipuolinen käsittely, myöskään niitä ei-niin-kiiltokuvamaisia tapahtumia unohtamatta. Mutta makuasioitahan nämä ovat. Blogimaailmastakin löytyy onneksi jokaiselle jotain. Kommenttini tarkoitus ei missään nimessä ole loukata, vain herättää ajatuksia, jos joku näitä samanmoisia ihmettelee.

    • Pauke sanoo:

      Tosi hyvä kommentti!

      • Miina sanoo:

        Samaa mieltä. On hienoa, että lasi on piripintaan täynnä, mutta tässä blogissa ei niistä huonommista päivistä puhuta. Kaikki on niin ihanaa: raskaus, synnytys ja vauva-aika päivästä toiseen.

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Miina, musta tuntuu että jokainen näkee ne asiat mitä haluaa. Mä puhun täällä kyllä rehellisesti silloin kun huonompia hetkiä on, mutta huomaatko sinä sitä? Huomasitko että vauva itki kastejuhlassa? Huomasitko että tunnen palautuneeni hitaasti synnytyksestä ja raskaudesta? Huomasitko että mua ahdisti muiden katseet itkevän vauvan kanssa metrossa? Huomasitko kun mua supisti raskausaikana jatkuvasti, olin turhautunut ja huolissani siitä pysyykö vauva tarpeeksi pitkään mahassa, ja mua itketti kun en voinut tehdä lasten kanssa kaikkea kuten normaalisti? Näistä kaikista asioista olen kirjoittanut täällä viime aikoina ihan rehellisesti. En kuitenkaan keskity niihin, koska olen ihmisenä positiivinen. Vaikka myös ikäviä asioita olen maininnut ja niistä kertonut, olen aina koittanut ottaa positiivisen asenteen ja nähdä myös jotain hyvää. Mutta näetkö sinä vaan sen että ”kaikki on ihanaa” koska sinusta tuntuu että esitän, siloittelen tai valehtelen?

          • Jenina sanoo:

            Mä näen asian niin, että Iina ja Otto ovat vanhempina ”askeleen edellä”, eli ovat todella hyvin olleet perillä lasten tarpeista jo ensimmäistä odottaessaan.

            Kaikki on kiinni myös siitä omasta asenteestaan ja kuten Iina sanoi, hänellä on positiivinen asenne.
            Ei lapset automaattisesti ole kiukuttelijoita ja vastarannankiiskejä. Lasta täytyy kunnioittaa ja kuunnella siinä missä aikuistakin, onhan se sanomattakin selvää että ”Koska mä sanon niin” -asenteella ei puusta pitkälle päästä.
            Lapsi kokee että hänen tunteitaan ei oteta todesta ja mitä muita keinoja pienellä lapsella on kuin kiukuttelu?

            En sitten tiedä minkä väristen lasien läpi mä luen, sillä itse pidän tätä blogia rehellisenä ja aitona, ja olen kyllä huomannut niitä ”negatiivis-sävytteisiäkin” asioita, jotka ovat nimenomaan sitä realismia.
            Esim. kastejuhlasta olisi saanut hyvin negatiivisenkin postauksen, kuinka ”Mekko oli pilalla ennenkuin juhlat alkoivat, kyllä oli hiki koko juhlan ajan ja vauvakin vain huusi taukoamatta.” Ja yhtä rehellinen se postaus olisi ollut. 😀

            Iina on positiviinen ihminen ja juuri siksi niin ihana! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tässä muutama ajatus joita heräsi sinun kommentista (johon muuten olet selkeästi käyttänyt hurjasti aikaa ja panostusta, kiitokset siitä!). 🙂

      – Tämä oli postaus nimenomaan onnentunteesta, hyvästä fiiliksestä ja siitä miten kolmen lapsen arki on tuntunut hyvältä. Valitsit kommentoida pinnallisuudesta juuri tähän postaukseen, vaikka esimerkiksi kastejuhlapostauksessa kirjoitin siitä kuinka vauva itki, tai pari viikkoa taaksepäin kerroin kuinka mua jännitti metrossa ja ahdisti kun ihmiset tuijottivat kun vauva huusi kurkku suorana.
      – Kerron yleensä täälläkin jos jotain merkittävää ”negatiivista” tapahtuu, kuten nyt vaikka nuo kaksi asiaa. Yleensä kuitenkin keskityn siihen positiiviseen, koska kun mietin jälkeenpäin meille tapahtuneita asioita, yleensä mielen päällä on juurikin ne kivat asiat joista kerron täällä. Ei mulla jää mieleen joku lasten pieni kina barbeista tai kaatuminen pihalla, kun ne on sellaisia sekunnin kestäviä tilanteita jotka on nopeasti ohi.
      – On myös ihmisiä jotka keskittyvät enemmän siihen negatiiviseen, heillä on myös blogeja ja niistä voi sitten lukea niitä negatiivisia asioita niin halutessaan.
      – Meidän lapset ovat ihania, ajattelevaisia, hyväkäytöksisiä päivänpaisteita jotka eivät helposti ajaudu konflikteihin (päiväkodin sanoja lainatakseni). Esimerkiksi kuvaamaasi kurkku suorana räkä poskella huutoa ruokakaupassa olen kokenut omien isompien lasteni kanssa tämän kuuden vuoden aikana ehkä kerran. Yleensä heidän kanssaan selviää keskustelemalla, neuvottelemalla ja sanoittamalla tunteita, juuri niillä asioilla joista olen täällä puhunut.
      – He ovat tällaisia siitä huolimatta että luonteeltaan ovat kuin yö ja päivä.
      – Ohjenuorani itselleni vanhemmuuteen on että ”kasvata sellaisia lapsia joiden kanssa on kiva olla”. Se on aika helppoa, mietin vaan millaista käytöstä toivon ja sitten pyrin opettamaan sellaista, ja palkitsemaan sellaisesta käytöksestä. Esimerkiksi toisten huomioimisesta. Meidän lapset on tosi hyviä tyyppejä ja rakastan hengailla heidän kanssaan.
      – Perhe-elämän ei ole pakko olla tylsää, arkista, riitaisaa, ikävää, negatiivista, itkuista tai räkäistä. Se voi olla myös ihanaa, mahtavaa, positiivista, rakkaudentäyteistä ja kivaa. Tai se voi olla näitä kaikkia tunteita, niinkuin usein on. Jokainen valitsee itse mihin tunteisiin keskittyy ja mitä haluaa vahvistaa.
      – Mä keskityn positiivisuuteen ja rakkauteen ja hehkutan niitä täällä niin paljon kuin sielu sietää, hyvää fiilistä ei voi mun mielestä jakaa liikaa.

      Ihanaa kevättä sinne ja aurinkoa päiviisi <3

      • mymmeli sanoo:

        En nyt aivan ymmärtänyt tuota kommenttia, että Iina antaisi vain siloitellun kuvan lapsiperhearjesta blogiinsa.Juurihan hän kertoi itkusta bussissa, aikoinaan siitä miten Zelda nukkui 15min pätkiä kerrallaan yms.

        Olen itse huomannut, että niillä positiivisilla ihmisillä elämä tuntuu helpommalta, myös se lapsiperhearki. Päivä ei mene pilalle yhdestä kiukkukohtauksesta ja ei ajauduta siihen negatiivisuuden noidankehään.
        Meiltä löytyy 1-vuotias poika, raskausaika oli vaikea, samoin synnytys, oli uniongelmia, maitoallergiaa yms mutta silti olen kokoajan kokenut eläväni elämäni parasta aikaa!
        Olen usein kertonut, kuinka meillä on helppo, tyytyväinen vauva ja saanut huomata miten vastapuoli kuvailee omaa lastaan hankalaksi, vaikka molemmat lapset käyttäytyisivät hyvin samankaltaisesti. Olen ajatellutkin, että kyse on tällöin ollut pelkästään siitä, miten henkilö itse tilanteen ottaa; ylipäätään katsoo kaikkea negatiivisten lasien läpi vai näkee ne positiiviset jutut 🙂

    • E sanoo:

      Toisaalta, kuka ei pidä lasten kiukuttelua itsestäänselvyytenä? Vaikka Iina ei blogissaan keskitykään kirjoittamaan isompien lastensa kiukutteluista tai arjen vaikeista hetkistä negatiivisesta vaan positiivisesta näkökulmasta, on ainakin minun mielestäni itsestään selvää, että kaikki lapset kiukuttelevat joskus ja että joskus arjessakin on vaikeaa. Pointtini on siis se, että onko tällaisista itsestäänselvistä asioista sitten pakko kirjoittaa, jos on luonteeltaan muutenkin positiivisiin asioihin keskittyvä? On olemassa monia perheblogeja, joissa kerrotaan arjesta myös negatiivisemmasta näkökulmasta, joten miksei joukkoon mahtuisi joku positiivisemman asenteen ottava. Uskon, että muutkin blogin lukijat osaavat ajatella ettei lapsiperheen arki ole koko ajan ”ruusuilla tanssimista”, mutta Iina esikuvanaan selviävät huonoistakin hetkistä positiivisen ajattelun voimin.

      Terveisin 19-vuotias, joka ei vielä pitkään aikaan ole ajatellut hankkia lapsia.

  17. neito sanoo:

    Itse olen tykännyt Iinan blogisa nimenomaan positiivisuuden takia. Lapsiperhe-elämään kuuluu miltei kaikille sairastelut / valvominen / kiukuttelut / aikuisten ja lasten huonot päivät. Elämään kuuluu kuitenkin joka tapauksessa molemmat puolet, hyvät ja huonot asiat. Itse olen huomannut, että suurin osa ihimisistä katselee asioita oman filtterinsä läpi, ja huomaa ympäristöstään ne itselleen oleellisimmat asiat. Jo pelkästään mun oman perheen elämästä saa erilaisen käsityksen, riippuen kysyykö multa vai mun mieheltä. 🙂 Mun mies tykkää keskittyä elämän huonoihin puoliin ja niistä valitteluun, mä taas tykkään keskittyä niihin hyviin asioihin ja niistä kertomiseen. Miehellä oli kerran ihmettelimistä, kun mä olin ollut appeni kyydissä autossa. Matkalla kävi yksi läheltä piti tapaus, ja kerroin miehelleni tapahtuneesta suht neutraalin version mitä kävi. Miehen isä oli taas kertonut hyvin väritetyn kertomuksen tapahtuneesta hänelle. Miehellä oli kuulemma ollut hieman vaikeuksia uskoa, että puhuimme kumpikin samasta tapauksesta. Eli samankin asian saa kuullostamaan paljon pahemmalta tai paremmalta riippuen siitä miten asia kerrotaan.

    Lisäksi omalla kokemuksella olen huomannut, että ne asiat joihin keskittyy tuppaa lisääntymään. Eli jos keskittyy elämänsä hyviin asioihin, hyvät asiat lisääntyvät ja myös toisin päin. Lapsetkin tuppaavat olla yhteistyökykyisempiä, mikäli aikuisetkin ovat yhteistyökykyisiä. Eli metsä vastaa siten kuin sinne huudetaan. Mutta en mäkään ole aina hyvällä tuulella tai yhteistyökykyinen. Olen välillä väsynyt / stressaantunut / kipeä ja siksi äreä. Mutta olen todennut, että kun sanoo ääneen ettei nyt ole jostain syystä hyvällä tuulella, niin oma olo helpottuu sekä myös muut perheenjäsenet ovat ymmärtäväisempiä asian suhteen. Lisäksi olen huomannut, että kun olen itse sanoittanut omia tuntemuksia ääneen, hyviä sekä huonoja, niin lapset ovat ottaneet siitä mallia. Nyt ekaluokkalainen poika on välillä kiukutellut läksyjä tehdessä (ja muutenkin tietenkin), ja hetken päästä hän on todennut, että pitkän päivän jälkeen väsyttää ja siksi kiukuttaa.

    Ihmisillä on toki myös oma perusluonteensa ja vireensä, jotka vaikuttavat asioiden tulkitsemiseen ja reagoimistapoihin. Lisäksi monesti ihmiset toimivat paljon ”automaattiohjauksella”, eli toimivat ja reagoivat asioihin vanhalla tutulla tavalla. Omia luonteenpiirteitään ja reagoimistapoja voi myös tutkailla. Koska kaikki omat luonteenpiirteet ja tottumukset eivät ole niin mairittelevia tai omaksi eduksi. Jokaisella on omat hyvät ja huonot piirteet, mutta jos niitä halukas havannoimaan ja käyttämään omaksi edukseen, niin voi tehdä oman elämänsä mukavammaksi, ja useimmiten elämän saa mukavammaksi mikäli keskittyy pikuisen enemmän niihin hyviin puoliin kuin niihin huonoihin. Ei ne huonot / ikävät asiat katoa, mikäli keskittyy enemmän hyviin puoliin, mutta kun keskittyy niihin hyviin puoliin, niin saa niitä lisättyä elämäänsä ja niiden huonopien asioiden paino-arvo pienenee. 🙂

  18. Janna sanoo:

    Oon seurannu sun blogia aivan alusta asti, vaikka silloin ainut yhdistävä tekijä oli meidän ikä. Viime vuosina blogin kirjoitukset ovat kuitenkin olleet hyvin omaan elämään ajankohtaisia, häitä vietimme peräkkäisinä viikonloppuina ja kuopuksille tuli vajaa viikko ikäeroa.
    Sun blogi on aivan mahtava juuri positiivisuuden takia, ei lapsiperheen arki ole aina pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, mutta miksi korostamaan älyttömästi huonoja hetkiä koska niitä hyviä on kuitenkin (toivottavasti) enemmän. ♡

  19. Marjo sanoo:

    Pia kommentoi mielestäni hyvin osuvasti. Mielikuva täydellisestä perheestä syntyy, vaikka kaikki (toivottavasti) ymmärtää että kaikki oo aina vaan täydellistä ja ihanaa. Aurinkoista kevättä!! Ps. Mulla kaks lasta molemmat saavat rakkautta ja haleja yllin kyllin mutta osaavat myös raivota. Vissiin eri tempperamenttisia..

  20. neito sanoo:

    Jatkan vielä vähän. 🙂

    Jäin miettimään sellaista, että pitääkö ajatella niin, että lapsiperheiden arjen ”perus ongelmien ja haasteiden” takia, ei saa antaa lapsiperhe-elämästä positiivista kuvaa tai pitää vähän väliä muistuttaa, että meilläkin on nämä samat arjen haasteet?

    Jotenkin itse olen muodostanut perhe-elämästäni kokonaiskuvaltaan positiivisen, ja sen haluan välittää myös lapsilleni. Haluan, että olen äiti, jonka kanssa voi jutella, tehdä eri asioita, tarvittaessa mulle saa kiukutella, saa olla oma itsensä. Haluan, että meidän perheellä on kaikilla hyvä olla, toisille puhutaan nätisti ja käyttäydytään hyvin. En halua, että pääsääntöisesti pienet perhe-elämän negatiiviset piirteet määrittelevät meidän elämämme yleiskuvan. Perhe-elämä sisältää kaikenlaista, niin hyviä kuin ei niin hyviä asioita, jokainen toki voi valita itselleen sopivan kuvan elämästään. Ainakin itse haluan, että lapsilleni jää pääsääntöisesti lämmin ja positiivinen muisto lapsuudestaan.

  21. Laura sanoo:

    moi Iina! mä oon lukenut sun blogia ihan blogin alkuajoista lähtien mutten oo kommentoinut kun ihan pari kertaa. tykkään sun teksteistä paljon ja ne on kaikki tosi mielenkiintoisia, vaikka itsellä onkin aivan eri elämäntilanne kun opiskelen ja lapsia ei vielä oo. halusin vaan tulla kiittää ihanasta blogistasi ja toivottaa teille aurinkoista kevättä! 🙂 ootte ihananoloinen perhe, pitäkää tosta onnesta kiinni mikä teille on annettu. <3 se ei oo keltää muulta pois, vaikka tänne kirjoitatkin teiän onnellisista hetkistä 🙂
    terkuin Laura Seinäjoelta

  22. Hantsu sanoo:

    Heippa, oletko nyt tai aikaisemmin ollut jäsenenä jossain fb-ryhmässä tms yhteisössä, josta olet saanut tukea kasvatuksen mahdollisiin haastetilanteisiin? Tunnistan teksteistäsi omaa kasvatusfilosofiaani, tosin nyt pikkuveljen synnyttyä haasteena on tahtoikäiselle esikoistytölle ilmaantunut läpsimistaipumus..

  23. Sussu sanoo:

    Moi Iina!
    Sulla on aivan ihana blogi, jota oon seurannut ikuisuuden! Aiemmin seurasin ”huvin vuoksi”, mutta seuraaminen tiivistyi, kun aloin odottaa esikoistani. Esikoiseni on saman ikäinen kuin kuopuksesi!

    Hauskaa, kun täällä aina aika ajoin nousee esille tämä ”liiallinen positiivisuus”. Itse ihailen sitä, miten positiivinen olet ja miten saat ikävätkin asiat kuullostamaan mukavalta arjelta (juurikin ne vauvan itkut yms). Et mielestäni siloittele liikaa arkeanne, osaat vaan esittää asiat todella positiivisesti. Jos tekstit lukee todella tarkkaan, kyllähän sieltä noita ”negatiivisiakin” asioita löytyy. Kyse on vain siitä, miten niihin suhtaudut.

    Luen myös Umpun Prime Life blogia, jossa taas Umppu tuo todella suorasanaisesti esille arjen negatiivisia puolia. Tykkään lukea hänenkin blogiansa, koska hänellä on mahtava huumori. Hän saa taas todella paljon kommentteja hänen negatiivisuudestaan, kuten sinä saat positiivisuudesta. Kuitenkin jos lukee tarkkaan blogia, ei jää kyllä epäselväksi, kuinka paljon hän rakastaa lapsiaan ja arkeaan.

    Joten yhteenvetona: ihan sama millä tavalla kirjoitat arjestanne, joku löytää aina moitittavaa. Kyse ei ole siitä, että kirjoittaisit väärällä tavalla, vaan kyse on siitä ettei blogi selkeästi sovi kyseiselle lukijalle. Haters gonna hate. Jatka samaan malliin ❤

  24. Heidi sanoo:

    Hei, millä oot saanu nuo ilmapallot tuolla lailla laitettua? Näyttää ihanalta! Meillä on kastejuhla kesäkuun puolella ja haen koko ajan jotain ideoita koristeluun kun en oo ikinä mitään juhlia ite järjestäny, ja nyt haluaa kauniit ja ja arvokkaat juhlat järjestää omalle esikoiselle 🙂

  25. Eve sanoo:

    Aivan ihanat tytöt teillä!❤

  26. Äiti sanoo:

    Kuinka usein teillä raivotaan?

  27. kip sanoo:

    Mulla ainakin syy miksi palaan tänne on positiivisuus. Itse kaipaisin myös uhmaikäisen/vahvatahtoisen kasvatusvinkkejä, poika 1v 7kk ja saa sisaruksen syksyllä. Olisi todella hyvä postaustoive.Eli apua niihin haastetilanteisiin missä joutuu kieltämään ja se lasta harmittaa..

  28. Lotta sanoo:

    Mä pidän myös sun blogista välittyvästä ihanasta tunnelmasta ja siitä, että löydät jotain positiivista surkeimmastakin hetkestä 🙂 Enkä usko, että edellisten kommenttien oli välttämättä tarkoitus moittia sua perhe-elämän kiillottamisesta tai muuta vastaavaa, mutta itsekkin oon kyllä yleisesti sitä mieltä, että kyllä blogeista, instagrammista ja facebookista välillä saa tosi ruusuisen kuva perhe-elämästä ja vauva-arjesta. Meille syntyi vauva noin vuosi sitten ja heti alkuun meillä oli hieman hankaluuksia tulehdusarvojen, bilirubiinien ja erään tulehduksen takia. Olin itse myös tosi kipeä synnytyksen jälkeen ja ensimmäisen kerran pystyin istumaan 2viikkoa synnytyksestä. Ja kyllä se oli kova isku nuorelle äidille joka oli haaveillut ihanista vaunulenkeistä, leiponut pakkaseen etukäteen vierasvaroja (ketään ei sit jaksanut ottaakkaan vastaan) ja ajatellut ensimmäisten viikkojen menevän vauvaa tuoksutellessa, eikä stressaamassa tulehduksesta, bilirubiineista, imetyksestä ja painonnoususta. Meille myös osui todella huonosti nukkuva tapaus ja se tunnin välein heräily oli tottumattomalle KAMALAA. Ei sellasta väsymystä ollut edes osannut ikinä ajatella. Onneksi itsellä on läheisiä äitiystäviä joiden kanssa voi keskustella ja välillä sanoa rehellisesti että on ollut tosi raskasta.

    Oon siis sitä mieltä, että vaikka ei kannata pelätä pahinta, tulisi odottavien äitien miettiä myös tälläsiä asioita. Itse ainakin mietin liian vähän ja ehkä siksi ne ekat viikot tuntui tosi raskailta, eikä niistä kyllä juurikaan tullut nautittua. Ja se kyllä harmittaa, mutta minkäs teet. Ja kyllä voin rehellisesti sanoa, että suuri osa niistä mun haaveista ja kuvitelmista tuli somesta, harvoin kukaan päivittää että tässä on nyt valvottu 10kuukautta putkeen, vauva ei suostu syömään ja tekee hampaita jatkuvalla syötöllä. 😀 Mutta sitähän se valitettavasti välillä on, ei vauvavuotta turhaan sanota haastavaksi.

    Tälläsia ajatuksia mulla! Ihanaa kevään jatkoa teille 🙂

  29. Mirjami sanoo:

    Tämä oli kyllä ihanin lukemani postaus pitkiin aikoihin. Teidän perhe on ihan täydellinen esikuva mulle ja teidän välisen rakkauden aistii kyllä jokaisesta asiasta. Toivottavasti saan itse joskus kokea äitiyden ja osata olla samanlainen äiti omille lapsille kuin sinä Iina tytöillesi <3

    Tällä hetkellä oma elämä ei ehkä ole helpointa mahdollista mutta tällaiset tekstit luo toivoa kyllä tulevaisuuteen. Ihanaa kevättä teidän koko perheelle ja kiitos mahtavasta blogista ja sen tuomasta piristyksestä!

  30. saimi sanoo:

    Hyvin moni nuori pitää Iinan ihanaa perhe-elämää esikuvanaan. Minäkin ihailen heidän poikkeuksellisen hyvää meininkiään. Pitää kuitenkin muistaa, että hänen perheensä ,lastensa temperamentit ja omat hermonsa ovat aivan harvinaislaatuisia. Eli ei kannata tuntea itseään epäonnistuneeksi, kun todennäköisesti kaikki ei sujukaan samoin. Voit olla aivan yhtä rakastava äiti ja hyvä kasvattaja, vaikka perhe-elämän haastavimpia juttuja ilmenee omassa arjessa paljon enemmän – se on ihan normaalia. Iinan positiivisuus on kuitenkin asia, jota kannattaa kaikkien harjoitella.

  31. emzi sanoo:

    Ihania kuvia 😀 Ja voi että kun ovat niin hienoja tyttöjä 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.