Simasuut – Kastejuhlan juhlajuomat

18.04.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen Sokerin ja Lifien kanssa. Vappu lähestyy kovaa vauhtia, ja sima alkaa olla ajankohtainen juttu. Me tehtiin aina simaa itse äidin kanssa kun olin pieni, mutta nyt en ollut moneen vuoteen valmistanut tätä klassikkoa itse vaan tyytynyt kaupan valikoimiin (sillä simaa on kyllä ehdottomasti aina vappuna saatava!). Nyt ei kuitenkaan valmistettu vappujuomia,  vaan tarjoiltiin tämän kampanjan tiimoilta kahta itse valmistettua simaa Novan kastejuhlissa. Ne oli super helppo ja nopea valmistaa, ja vieraille maistui todella hyvin!

Olen jotenkin ajatellut että siman valmistus on hankalaa itse (lapsuudestani muistan vaan että siman valmistumista piti odottaa kauan ja ne olivat meillä aina parvekkeella), mutta eihän se ollutkaan yhtään hankalaa, ainoastaan siinä kestää tietenkin se vajaa viikko että simat valmistuvat. Mutta aktiivista valmistusaikaa ei ole kuin hetken verran.

Reseptit joita testattiin olivat Lime-rosmariinisima sekä Chili-inkiväärisima. Molemmat simat loppuivat melkein kokonaan juhlissa reiluista satseista huolimatta, joten siitä voi jo päätellä että hyvin maistui. Juhlien jälkeen laitettiinkin heti jo toinen satsi tulille ihan omaksi iloksi. Mua vähän jännitti itseäni etukäteen että miltä tällaiset maustetut simat maistuvat, mutta ne olivatkin todella herkullisia. Luulen että en palaa enää perinteiseen simaan kun voin maistella näitä maustettuja herkkuja.

Lime-rosmariinisimassa maistui vahvana lime, joka raikasti simaa tosi paljon. Juhlavieraat olivat yllättyneitä siitä miten hyvää maustettu ei-perinteinen sima oli, ja jopa sellaiset jotka eivät yleensä simasta tykkää kehuivat simojen makua.  Mä en itse ole ruuissa oikein rosmariinin ystävä, mutta tässä sen maku oli tosi hyvä. Kai se vaan sopi limen kanssa niin hyvin yhteen.

Chili-inkiväärisima oli kuitenkin ehkä näistä kahdesta mun suurin lemppari. Chilin pieni hento polte oli vaan niin herkku! Ensin kun juomaa maistui niin tuli inkiväärin vahva maku eikä chiliä edes huomannut, mutta chilin pieni tulisuus säilyi suussa vielä hetken juomisen jälkeen.

Molemmat sopivat tosi kivasti juhlajuomaksi juuri kastejuhlaan. Kaipasin jotain persoonallista juotavaa joka olisi tarpeeksi juhlavaa, enkä halunnut tarjoilla kuoharia tai perustylsiä ruokakaupan juhlajuomia. Sima oli tähän oikein hyvä ratkaisu, eikä näistä maustetuista simoista tullut mieleen mikään vappu ollenkaan ainakaan meidän vieraille, tai meille itsellemme. Koristelin juomat teemaan sopivasti limesiivuilla ja rosmariininoksilla, mikä toi myös näyttävyyttä.

Alunperin mun oli tarkoitus kuvata meidän juhlajuomat jo kastejuhlissa, mikä oli aavistuksen liian kunnianhimoinen tavoite: oli nimittäin pikkuisen muita stressin aiheita juhlapäivänä kuin hienojen kuvien tuottaminen, ja keskityin ennemmin nauttimaan raikkaasta kylmästä juomasta siinä hien ja härdellin keskellä. Tai no rehellisesti sanottuna yritin räpsiä muutaman kuvan ja totesin että ei, mieluummin saan tästä hyvän tekosyyn tehdä herkkujuomia lisää ja kuvaan ne myöhemmin.

Se olikin oikein hyvä ratkaisu, maisteltiin simaa myös kastejuhlan jälkeen ja veikkaanpa että pitää tehdä täällä Oulussakin yksi satsi simaa herkkujuomaksi sukulaisillekin.

Molemmat simareseptit, Lime-rosmariinisima ja Chili-inkiväärisima olivat tosi helppoja, testatkaa tekin ihmeessä niitä kevään kunniaksi! Lisää maistajien kommentteja löytyy kamppissivuilta, jos ette vielä mun kehuista vakuuttuneet, ja omat mielipiteet astetta maukkaammista simoista voi jakaa #simasuut -hashtagilla.

Yhteistyössä Suomen Sokeri.


17 Responses to “Simasuut – Kastejuhlan juhlajuomat”

  1. Eve sanoo:

    Älä anna lapsillesi simaa! Ei mitään alkoholipitoista lapsille! Ja itse kun juot, niin muista, että maidon kautta menee pienelle vauvallekin! Käymisteitse valmistetussa simassa on tietysti aina alkoholia, niin kuin varmaan tiedätkin:) lapsille saa kaupasta nykyään alkoholitontakin:) tosin ei se ihan simalle maistu… vaikka hiivaa simaan laittaisikin vain nokareen, niin alkoholia simaan syntyy ja koskaan ei voi olla varma, paljonko sitä on omatekemään simaan muodostunut, paljon vai vähän ja alkoholin määrä tietenkin kasvaa, mitä pidempään sima seisoo.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ei tässä missään lukenutkaan että olisin antanut simaa lapsille. Ja tuo että maidosta menee alkoholia haitallinen määrä pienelle vauvalle on vanhentunutta tietoa, maidon alkoholipitoisuus on sama kuin veren eli aivan todella pieni, eikä varmasti ole simalasillisesta mitään haittaa vaikka imettääkin. Tämän voi kuka tahansa terveydenhoitoalan ammattilainen vahvistaa. Ja jos siman valmistaa oikein niin alkoholipitoisuus ei kovin korkeaksi nouse 🙂

    • Jonttu sanoo:

      Kyl mä ainakin olen simaa juonut pikkumuksusta lähtien enkä muista että siitä mitään haittaa silloin olisi ollut. Saati, että niitä haittoja olisi myöhemminkään tullut.. Alkoholia kuitenkin häviävän pieni määrä jos sitäkään. Ärsyttäviä nää provot. Kertoo vaan siitä, että ei oo muuta elämää ja/tai helvetin tylsä elämä.
      Mut Iinalle, ihania kuvia! Molemmat versiot menee testaukseen. Onneks en ehtiny vielä simaa laittamaan 🙂

  2. Eve sanoo:

    Kyllähän luki, kirjoitit, että teidän perheestänne on tullut varsinaisia simasuita tms.! Siitä päättelin, että puhut koko perheestä, etkä vain sinusta ja Otosta. Itse miehen kanssa labra-alaa mm. opiskelleena, tiedetään noista alkoholeista ihan hyvin:) kukin tyylillään, itse en altistaisi vauvaa tai lapsia alkoholille, mutta meidän perheessä ei juo kyllä alkoholia myöskään vanhemmat:D

  3. Jenzi sanoo:

    No se lapsethan varmasti litratolkulla simaa juokin.. voi luojien kevät taas näitä provoja. Lasillinen silloin tällöin haittaa mitään.

  4. Annukka sanoo:

    Oi nam! Vaikken itse mikään limen tai chilin ystävä olekaan niin nyt on pakko myöntää, että kylläpä kävi tekemään mieli juuri tuollaisia simoja 😀

  5. Sari sanoo:

    Aivan ihana postaus ja niin kauniin keväiset kuvat. Minäkin ihastuin niin näihin makusimoihin, että ajattelin seuraavaksi testata laventeli-sitruunasimaa.

  6. T sanoo:

    Itsellänikin oli lapsuudesta se mielikuva, että siman valmistus olisi kamalan hankalaa. Mutta eipä se tosiaan olekaan 🙂

    Kiitos noista resepteistä, täytyy kyllä ehdottomasti testata vähän uudenlaistakin simaa.

  7. neito sanoo:

    Meillä mies on tehnyt simaa itse ja meillä on lapsetkin juoneet sitä. Eipä ainakaan meidän simassa mitään vahvoja prosentteja ole. Ainakin itse join lapsena simaa, jonka äitini teki. Tarkennuksena vielä, että mun äiti on työskennellyt lastensuojelussa koko työuransa ja ihan järjissään oleva ihminen silloin ja edelleen. 🙂 Itse en alkoholia juurikaan juo, enkä simaa kyllä alkoholi juomaksi menisi laskemaan.

  8. Hennaka sanoo:

    Tänään laitoin simat tulemaan vapuksi. Mää suurena rosmariinin ystävänä halusin tietenkin heti testata lime-rosmariinisimaa. Vähän meinasin vaan hämmentyä ohjetta tulkitessa, kun tajusin että vedenkeittimen sijaan vettä olis alunperinkin kannattanut keittää kattilassa 😀 No, kantapään kautta kaikki mun keittiötouhuilut yleensä meneekin.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.