Meidän vauvan lempipaikka – uutuus Tula Free-to-grow kantoreppu

20.04.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ipanaisen kanssa.

Edellisenä vauvavuonna, vuonna 2013, yksi lastentarvike oli tarpeellisuudessaan yli muiden: kantoreppu. Zeldan vauva-aikana mulla oli käytössä super ihana pääkallokuosinen Tula kantoreppu, joka me kerettiin myydä jo eteenpäin ennen Novan syntymää. Raskausaikana mulle oli selvää että myös Novalle hommataan kantoreppu ehdottomasti, sillä se on korvaamattoman arvokas silloin jos vauva viihtyy parhaiten sylissä. Zelda rakasti olla lähellä ja sylissä, ja koska mulla oli silloin vauhdikas 1,5v taapero vauvan kaverina, oli kantoreppu erittäin tarpeellinen että ylipäätään selviydyttiin arkipäivien touhuista, leikeistä ja puistoreissuista.

Me lainasimme Novaa varten Ipanaisesta Tulan standardikokoisen kantorepun sekä vastasyntyneen tuen, ja ne ovat olleet meillä käytössä nyt ahkerasti siitä asti kun Nova oli kolmeviikkoinen. Vaikka ne ovat tosi helppokäyttöiset ja ananaskuosi on aivan ihana, olen salaa himoinnut jo hetken aikaa jotain uutta jota päästiin Novan kanssa kokeilemaan vähän etuajassa: säädettävää Tula Free-to-grow -kantoreppua. Tula Free-to-grow kantoreppu tuo aivan uudenlaisen tekniikan kantovälinemarkkinoille, sen saa nimittäin sellaisenaan säädettyä ihan pikkuvauvasta isommalle lapsellekin sopivaksi. Erillistä tukea ei siis enää tarvita!

Tula Free-to-grow -kantorepun paneeli on säädettävissä kolmeen eri kokoon helposti tukevilla neppareilla, joten se on aina lapsen kokoon sopiva, vastasyntyneestä (terve, täysiaikainen ja yli 3,2kg painoinen vauva) aina 2-3 -vuotiaaksi asti. Repun maksimipainoraja on n. 20 kiloa, sen jälkeen suositellaan isompaa Tulaa. Vastasyntyneen kanssa reppu puetaan hieman ylemmäs, jotta kangas tukee ylhäältä päätä ja niskaa enemmän ja vauvan vointia ja hengitystä on helppo tarkkailla. Vauvaa tulee aina kantaa sellaisella korkeudella, että hänen vointiaan ja hengitystään voi seurata jatkuvasti, ja täytyy varmistaa että hänen kasvonsa ovat esillä eivätkä painaudu kantajaa vasten.

Se että erillistä tukea ei tarvita on ihan mahtavaa, sillä se helpottaa repun käyttöä liikkeellä entisestään. Novan kanssa kantoreppu on meillä aina mukana jos lähden vauvan kanssa yksin vaikkapa kaupungille. Usein Nova nukahtaa kyllä aluksi vaunuihin, mutta jossain vaiheessa kun hän herää, hän ei enää oikein viihdykään vaunuissa. Hereillä makuuasennossa vaunukopan uumenissa ei ole mukavaa, kun ei sieltä näe mitään. Hän viihtyy paljon paremmin silloin kantorepussa, lähellä mua ja pystyasennossa niin että voi kuikuilla sivuille samalla. Vauvatuen kanssa repun pukeminen vaatii kuitenkin aina jonkinlaisen alustan – tai toisen tyypin avustamaan jotta tuen saa oikein puettua vauvalle. Free-to-grown saa nopeasti ja helposti puettua juuri silloin kun nopeutta ja helppoutta eniten tarvitsee, esimerkiksi kärsimättömän 2kk ikäisen kanssa.

Meillä ainakin joskus vauva ehtii hermostua siinä vaiheessa kun vauvatukea puetaan ja hän joutuu hetkeksi pois sylistä. Nyt tämä on alkanut jo helpottamaan, eikä me oltaisi tukea enää pian tarvittu muutenkaan kun vanhan repun 7kg alaraja on pian täytetty, mutta olen silti tosi iloinen että Free-to-growssa se vauvatuen pukemisvaihe jää kokonaan pois. Free-to-growta voi käyttää jo vastasyntyneen kanssa samalla tavalla kuin standarditulaa 7kg vauvan kanssa.

Tula on kantorepuista mun lemppari, koska se on kaikkein pehmein, kaunein ja yksinkertaisin. Sitä se on ollut jo vanhassa mallissa, ja on vielä enemmän tämän uuden Free-to-grow-mallin myötä. Uudet kuosit ovat myös aivan ihania, mä valitsin oman reppuni herkässä ja suloisessa Blossom-kuosissa, jota itseasiassa Otto ehdotti. Saattaa olla että vanhempainvapaan myötä Otto tuleekin olemaan meistä se joka kantaa Novaa enemmän. Kun perheessä on kaksi jotka kantavat aktiivisesti, arvostan erityisesti helppoja säätöjä kantorepussa. Me käytetään reppua usein vuorotellen ja on kiva että reppu on helppo säätää omiin mittoihin sopivaksi nopeasti, mekin kun ollaan Oton kanssa aivan eri kokoisia ja muotoisia.

Hyvän ja ergonomisen kantovälineen valinta on todella tärkeää, sillä vääränlaisella kantoasennolla voi olla todella ikäviä haittavaikutuksia vauvalle. On tärkeää että vauvan jalat ovat oikeassa ”M”-asennossa eivätkä väänny tai rasitu, ja että vauva on edessä kannettaessa sellaisella korkeudella että hänen otsaansa yltää pussaamaan helposti. Repun tulee olla myös tarpeeksi tiukasti puettu, jotta vauva ei heilu ja huoju omia aikojaan vaan kantaja liikkuu yhtenä yksikkönä vauvan kanssa.

Oikein puetussa Tulassa vauva on aina juuri oikeassa ergonomisessa omaan kokoonsa sopivassa asennossa, ja kantamisella on ainoastaan positiivisia vaikutuksia. Repun kanssa lasta voi kantaa sekä edessä, että takana sitten kun lapsi on jo vähän isompi. Mukana pakkauksessa tulee kattavat ja yksinkertaiset kuvalliset ohjeet repun pukemiseen sekä eteen että taakse, sekä erityisvinkit vastasyntyneen kantamiseen.

Tula Free-to-grow kantoreppu on täysin konepestävä mikä on ehdottomasti plussaa jos on vaikkapa paljon pulautteleva vauva. Mä kokeilin tänään ja pystyin hyvin imettämään repussa, kun laskin sitä ihan himpun verran alemmas kotona niin että vauva oli vähän alempana. Se oli ihan mullistavaa! Joskus tietysti imettäessäkin tulee sotkua jos vauva päättää vaikka hymyillä kesken ruokailun ja maitoa suihkuaa joka paikkaan, silloinkin konepestävyydestä on hyötyä. Ja plussaa se on myös siinä vaiheessa kun vauva on muuttunut sotkevaksi taaperoksi.

Uudet Tulan Free-to-grow -kantoreput on testattavissa ja kokeiltavissa Ipanaisen messuosastolla Lapsimessuilla huomenna, lauantaina ja sunnuntaina. Ipanaisen messuosasto on 6h20. Ipanaisen Anu pitää myös joka päivä klo 13.30 Neuvolan lavalla 10 vinkkiä kantamiseen -puheenvuoron joka kannattaa käydä kuuntelemassa, jos kantaminen kiinnostaa tai mietityttää. Ipanaisen osastolla on myös koko ajan paikalla koulutetut kantovälineohjaajat vastaamassa kysymyksiin ja auttamassa oikeanlaisen kantoasennon löytymisessä ja parhaiden välineiden valinnassa. Käykää tutustumassa jos pääsette paikalle messuille. Tätä reppua sekä muita Ipanaisen kattavan kantovälinevalikoiman tuotteita voi myös testata, ostaa ja vuokrata Ipanaisen ihanassa Hakaniemen myymälässä, tai ostaa verkkokaupasta.

Aurinkoista ja ihanaa torstaita kaikille ja terkkuja täältä Oulusta!


19 Responses to “Meidän vauvan lempipaikka – uutuus Tula Free-to-grow kantoreppu”

  1. M sanoo:

    Kiva, että myös Tulan reput sopivat ilman erillistä osaa vastasyntyneille. Sen verran kyllä korjaisin tekstiäsi, että mikään uusi ominaisuus kantorepuissa tämä ei kyllä ole! Meillä on varmaan 10 vuotta vanha Manduca, joka sopii vastasyntyneestä 25kg saakka, ilman mitään lisäosia.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Manducaan en oo koskaan sen tarkemmin tutustunut kun jo Tipan vauva-aikana kokeiltiin ekan kerran Tulaa ja ihastuttiin. Mutta tää tuntuu ainakin vauvaryhmissä olevan ikuinen kahtiajaon paikka, Tula vai Manduca. :D Onko Manducassa muuten ollut aiemmin sitten erilainen systeemi? Ainakin nimittäin kun googlettelin sun innostamana, niin löysin että ainakin tuohon perus Manduca-malliin tarvitsee erillisen size it-pienentimen jotta vastasyntynyttä voi kantaa ja yläpainoraja on 20kg? :) https://www.ozbaby.fi/tuote/kantoreppu-manduca-newstyle-tarjous/10004/ Mä oon aina tykännyt enemmän Tulan ulkonäöstä ja koska se on ollut tuttu niin kallistunut siihen, mutta makuasioitahan nämä on tosi pitkälle, varmasti hyviä molemmat! :)

      • Aino sanoo:

        Meidän manducassa se vauva tuki on sisään rakennettu. Sellanen kiinteä läppä joka tulee neppareilla kiinni vauvan ympärille. Isommalla se vaan jää repun sisään sellasenaan. Ei se maailman helpoin oo rimpuilevan vauvan kaa yksin keskellä katua, mut kiinteys oli plussaa meillä kun ylimääresten osien mukaan otto ja säilytys ei oo mun juttu.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Okei no niitä on varmaan sitten erilaisia malleja! :) Mut joo, toi on sitten Manducassa ja Tulan free-to-growssa erona että tuota ei tarvitse mitenkään eri tavalla hankalasti säätää vauvan kanssa liikkeellä ollessa, riittää kun on valmiiksi asettanut repun oikean kokoiseksi ja pitää sen siinä asetuksessa siihen asti että vauva kasvaa seuraavaan kokoon. :)

      • M sanoo:

        Meilläkin on vauvatuki valmiina repun sisällä. Ja se on siis sellainen vaipan mallinen, jonka laitto on minun mielestä tosi helppoa, kaksi nepparia vain kiinni. Repun säätöihin ei siis tarvitse koskea.
        Itsekin kuitenkin tykkään enemmän Tulan ulkonäöstä ja sellaisen varmaan nykyisin ostaisinkin :) Minun kommentti ei siis ollut Manducan puolesta erityisemmin, kunhan vaan mainitsin tuosta erillisen osan tarpeesta :D

  2. Tulipa hyvään saumaan postaus,ite just luin tuosta ja kiva kuulla siun kokemus repusta :). Haluan hankkia sitten syksyllä meidän babylle kunhan hän syntyy :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos Tiina!! :) Tää on kyllä todella hyvä, ei voi kuin suositella! Meillä käytössä aivan päivittiäin ja vauva viihtyy tosi hienosti :) <3

  3. Maikki sanoo:

    Voi että, miten ihana kantoreppu! Näistä kuvista tulee ihan haikea olo ja ikävä kantamista; niin muistan tuon vauvan päälaen suukottelun ja jalkapohjien silittelyn. :) Oli pakko käydä kurkkaamassa ja ihailemassa kaikkia kuoseja, vaikkei meillä kannettavaa ole, eikä ole tulossa.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä aivan ihana, mahtavaa että näin kauniita kantovälineitä löytyy <3 Ja kantaminen on kyllä ihanaa, tulee itsellekin varmasti ikävä sitä sitten kun Nova kasvaa kantoiästä ohitse, nyyh jo valmiiksi <3 :D

  4. Maria sanoo:

    Aivan ihana tuo viimeinen kuva, jossa alareunassa näkyy pieni käsi ilmeisesti rupeemassa kutittamaan vauvan jalkaa :D <3
    Ihanaa kevättä teille! :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Meidän tytöt on aina valmiina kutittelemaan pikkusiskoa :D <3 Ihanaa kevättä sinnekin ja kiitos <3

  5. Mirkaelisa sanoo:

    Siis tuo kuva, jossa ilmeisesti Tipa tai Zelda on kutkauttamassa Novaa jaökapohjasta! :D aivan mainio ja ihana <3

  6. Mari sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Kantaminen kiinnostaa monestakin syystä mutta näin ensikertalaisena olin tässä(kin) asiassa ihan pihalla. Oon miettinyt paljon repun ja liinan välillä mutta jotenkin se sitominen kuulostaa siltä, että mun hermot ei riitä :D Repuissa taas oli ihan liikaa valinnanvaraa mutta tämä postaus tuli kuin tilauksesta ja nyt on sopiva malli tiedossa kun ipana päättää ulostautua :)

  7. Iida sanoo:

    Saako tän kiinnitettyä helposti päälle ilman, että tarvii toisen apua? :) Ois just etsinnässä sellanen helppo puettava ja tukeva kantoreppu. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Todella helposti, ei tarvi toista avuksi mihinkään vaiheeseen :) suosittelen lämpimästi!

  8. Pauliina sanoo:

    Hei! Minkälainen tuntuma tässä uudessa Tulassa on tavalliseen standardiin verrattuna? Onko muuten eroa kuin tuo säätömahdollisuus?:)
    Harkitsen kumman ostaisin. Vauva on jo isohko yli 4kk ikäinen joten vauvatuelle ei sinänsä tarvetta.
    Mutta kaikki uus kiehtoo

  9. emzi sanoo:

    Ihana toi kuosi :D Pitääpä pistää tämä merkki muistiin kun joskus tulevaisuudessa tulee tarve :D

Kommentoi