Kohta kohti kotia

26.04.2017

Ai että, meillä on kyllä ollut niin ihanat kaksi viikkoa Oulussa. Meidän piti lähteä kotiin tänään, mutta sääennusteen luvattua lumimyrskyä ja jäätävää tuulta päätimme siirtää lähdön huomiselle. Ihan hyvä ehkä, kerettiin jäädä vielä nauttimaan mun tädin tänä aamuna leipomista vappumunkeista, nam! Tämä reissu on ollut mulle kultaakin kalliimpi, eikä vähiten siksi että olen voinut viettää niin paljon aikaa mun rakkaiden isovanhempien luona.

Mun mummuni muistisairaus on edennyt vauhdilla, ja tiedän että sillä että ollaan käyty melkein joka päivä isovanhemmillani on heille suuri merkitys. Pappa on päässyt rauhassa yksin pitkille kävelylenkeille ja me ollaan sillä aikaa pidetty mun mummullle seuraa. Hän viettää edelleen osan kuukaudesta hoitokodissa, mutta nyt sattui sellainen jakso että hän oli koko tämän ajan kotona niin ollaan voitu olla arjessa avuksi. Lapsetkin tykkäävät käydä mun isovanhemmilla, siellä kun on paljon mun ja mun serkkujen vanhoja leluja ja piirustuksia ja valokuvia, joita on kiva katsella.

Yksi niistä syistä miksi olen niin iloinen tästä aikatauluttomasta vuodesta on nimenomaan se, että pitkästä välimatkasta huolimatta voidaan viettää tänä vuonna enemmän aikaa mun isovanhempien kanssa, koska voidaan tulla tänne Ouluun.

Vaikka rakastan olla täällä niin ihan kiva lähteä välillä kotiinkin. Keretään olla muutama päivä kotona ennen Tukholman reissua ja pestä pyykkiä, siivoilla ja juhlia vappua. Meillä ei ole vielä mitään vappusuunnitelmia, mutta varmaan mennään ainakin käymään jossain vapputorilla ostamassa vähän metrilakua ja ulkoiluttamassa lasten ilmapalloja. Perinteiset perunasalaatit ja nakitkin varmaan laitetaan.

Viime vuonna meillä oli ihana brunssi lasitetulla parvekkeella, tänä vuonna ei ole vaan meidän oma piha vielä siinä kunnossa että siellä voisi brunsseilla. Mutta jos sää sallii niin en pistäisi piknikkiäkään pahitteeksi. Täällä Oulun lumimyrskyssä vaan tuntuu kovin epätodennäköiseltä että maanantaina voisi suunnata piknikille, heh.

Tytöt ovat viihtyneet täällä mun serkkujen kanssa ihan hirmu hyvin, mutta kuulemma on jo vähän ikävä omia lelujakin. Laitetaan varmaan kunnon barbieleikit pystyyn kunhan ollaan päästy kotiin. Tänään suunnitelmissa on pakkailua, munkin syöntiä ja varmaan käydään vielä vikan kerran moikkaamassa mun isovanhempia ja mun äitiä.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


8 Responses to “Kohta kohti kotia”

  1. Sonja sanoo:

    Vitsi mä en oo koskaan kommentoinut sun kirjoituksia vaikka aktiivisesti blogiasi olen surannut. Mun esikoinen on syntynyt samoihin aikoihin kun Zelda. Tutustuin sun blogiin raskausaikana silloin alkuvuodesta 2013. Nyt oon tässä muutamana päivänä lukenut noita sun ihan ekoja postauksia ja oli vain pakko tulla sanomaan, että IHANAA kun sä olet ne säilyttänyt täällä. Ihan mielentöntä ja sun kehitys kirjoittajana on ihan huikeeta. Sä oot nykyisin jotenkin niin itsevarman oloinen ja tietenkin kolmen lapsen äitinä jo tiedät että oot paras äiti lapsillesi, mut oli jotenkin niin ihana kun Tiaran syntymän aikoihin olit kirjoittanut että olit ihan paniikissa kun Otto lähti käymään jossain jne. 😀 Tosi kivaa kevättä teidän perheelle, nauttikkaa yhdessä olosta ja perheen yhteisistä puuhista <3

  2. Annu sanoo:

    Voi, hän on löytänyt nyrkkinsä <3

  3. Henna sanoo:

    Menee aivan asian vierestä mutta mistä ovat alimman kuvan lakanat ostettu koska taisin juuri vähän rakastua 😀

  4. Essi sanoo:

    Hah, nuo on ne Ikean halppikset ja maksaa ehkä jonku 5€ 😀

  5. Juulia sanoo:

    Voi vitsi teidän vauveli on kasvanut! Huomaa omastakin aina kun näkee häntä muiden sylissä. 😀
    Ihanaa, että saitte viettää rauhassa aikaa sukulaisten kanssa ja Oton vanhempainvapaa kuulostaa niin hyvältä!

  6. lintsiläinen sanoo:

    Moikka! Oon lukenut sun blogia pitkään ja muutamasti kommentoinutkin, ja nyt oli hyvä hetki vähän vinkata mun rakkaan työpaikan vappuhulinoista!!
    Linnanmäellä on siis sunnuntaina Lasten Vappu ja paljon esiintyjiä ja ensi viikolla järjestetään kevät karnevaali, joissa molemmissa on luvassa lapsille vaikka mitä ihanaa puuhaa ja ohjelmaa! Kevät Karnevaalissa keppihevosradasta aina Rolle-pellen kadonneiden kukkien metsästykseen ja ihaniin herkkuihin, mm kevät karnevaali vohveli jätskipallolla ja keltaista hattaraa! Ilmasia laitteitakin löytyy huimat 11 kappaletta eli huvittelemaan pääsee ihan ilmaiseksikin unohtamtta lasten suosikkiesiintyjiä, mm Hevisaurus ja Titinalle!! Vappuna lakitetaan karhupatsas ja hauskoja esiintyjiä. Suosittelen <3

  7. lintsiläinen sanoo:

    Moi! Oon pitkään lukenut sun blogia ja tää on ihan lemppariblogi, hassua että oot vaan muutaman vuoden vanhempi mutta oot aivan erilaisessa elämäntilanteessa kun mä itse, oot kunnon roolimalli siitä millainen äiti haluun itse tulevaisuudessa olla!!

    Mutta halusin vinkata rakkaan työpaikkani vappu- ja keväthulinoista, sillä Linnanmäellä vietätään nyt sunnuntaina Lasten Vappua ja ensi viikolla superihanaa Kevätkarnevaalia! Vappuna luvassa karhupatsaan lakitusta ja esityksiä lapsille ja lapsenmielisille ja kevätkarnevaalissa keppihepparatsastuksesta, Rolle-pellen kadonneiden kukkien metsästyksestä ja mm. Hevisauruksen ja Titi Nallen esiintymisistä asti aina keltaiseen hattaraan ja jätti saippuakupliin. Suosittelen! <3

  8. Nina sanoo:

    Hei Iina! Osaisitko auttaa vähän gugguun jumppiksen koko mietinnöissä?:) Onko Novalla tässä minkä kokoinen jumppis päällään? Täälä itsekkin tulevalle pikkuisella haaveissa gugguun jumppis ja nyt on vain enää koko isossa mietinnässä:)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.