Kahvilla ja museossa lasten kanssa

29.04.2017

Iltaa ihanat! Ollaan oltu nyt pari päivää kotona reissun jälkeen ja pesty ahkerasti pyykkiä. Eilen piipahdettiin Ikeassa hakemassa parit pimennysverhot, sillä totuttiin mun tädin luona siihen että aamullakin saa nukkua pimeässä, kun meidän huoneessa oli pimennysverhot. Eka yönä kotona Nova yrittikin heräillä jo siinä ennen aamuviittä, kun makkari kylpi auringossa. Viime yö sujui kuitenkin taas ihan normaalisti ja kyllä sitä itselläkin on mukavampi ja helpompi nukahtaa aamuyöimetyksen jälkeen uudelleen kun on pimeää.

Tänään ollaan touhuttu vaikka ja mitä aamusta alkaen. Vaikka sää ei ole niin suosinut niin muuten ollaan kyllä otettu Helsingistä kaikki irti. Ajeltiin aamupäivällä keskustaan kahville ja istuskeltiin ja syötiin ja höpöteltiin ihan rauhassa hyvä tovi. Vieläkin tuntuu yhtä luksukselta tilata bagel tuorejuustolla ja mozzarellalla, kuin heti synnytyksen jälkeen. Ah ihanaa ihanaa kun voi taas nauttia pehmeistä juustoista hyvillä mielin. Luulin että eniten nauttisin siitä että saa syödä taas graavilohta mutta ei, tällä kertaa juustot on olleet kyllä se juttu mitä kaipasin kaikkien muiden yli.

Mun oli tarkoitus ottaa jotain ihania kuvia ulkona keskustassa, vaan eipä tuolla räntäsateessa ja tuulessa viitsinyt sen kauempaa olla kuin mitä oli liikkumisen kannalta pakko. Niin me kipaistiin Kluuvista pikavauhtia Helsingin Kaupungin Museoon ja Lasten Kaupunkiin eikä pysähdytty kuvaamaan. Me haluttiin tehdä jotain kivaa ja tuli heti mieleen Lasten Kaupunki jossa käytiin ekan kerran tyttöjen kanssa viime vuonna alkukesästä. Mulla taisi olla silloin meneillään joku raskausviikko 7 tai 8, ja aivan hirveä pahoinvointi ja väsymys. Muistan sieltä museosta viime kesältä vaan kuinka istuin mummolan sohvalla ja join vettä ja mulla oli niin huonovointinen olo, mutta koitin vaan tsempata kun lapsilla oli siellä niin hauskaa enkä halunnut lähteä kotiin.

Kaukalo saatu blogin kautta*

Tänään ei onneksi ollut mitään raskausoireita kiusana niin me viihdyttiin museossa useampi tunti. Ensin lapset kokeilivat roolivaatteita mutta aika nopeasti he muistivat että yläkerrassa on juurikin se mummola, ja sinne oli päästävä. Siellä oltiin vaikka kuinka kauan, ja tänään oli vielä lauantain kunniaksi mummolassa ihan oikea museo-mummo joka oli tosi hauska. Lapset juttelivat museo-mummon kanssa ja leikkivät mummolan keittiössä vaikka kuinka kauan. Oli ihana päivä kyllä, ja kiva tehdä lasten kanssa yhdessä.

Museoreissun jälkeen tultiin kotiin ja ollaan askarreltu tyttöjen kanssa, ja kokattiin Oton kanssa uutta ruokaa joka maistui koko perheelle. Ihan tämmöinen leppoisa lauantai. Huomenna suunnitelmissa ei ole mitään sen erityisempää vappuaaton juhlintaa, sillä säät eivät ilmeisesti vielä huomennakaan ole hirveän vappuisat. Mutta jos nyt sipaisisi vähän glitteriä tytöille kasvoille ja heiluttelisi ilmapalloja Novan kanssa, kannattaa tsekata neidin kiljaisut mun insta storiesista (@iinalaura), joku ihana on nimittäin ”vähän” innoissaan omista vappupalloistaan.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


13 Responses to “Kahvilla ja museossa lasten kanssa”

  1. hellurei sanoo:

    Heippa!

    Oli ihan pakko tulla kysäsemään, että onko tuo viltti, mikä rattaista roikkuu, itse tehty vai ostettu jostain? Aivan ihana !!

  2. Katriina sanoo:

    Moikka! :) Mukavaa lukea kuulumisianne. Parasta kun saa viettää päivää perheen kanssa yhdessä touhuillen :) Meilläkin lapset ovat alkaneet herätä aamuauringossa kylpevän makuuhuoneen takia tavallista aikaisemmin. Pitäisi myös käydä ostamassa pimennysverhot! Oletko muuten nyt näin kolmannen raskauden jälkeen ajatellut kirjoitella palautumisesta omaa postausta? :) Olet kyllä palautunut hienosti, ja näytät kauniilta kuten aina :)

  3. Anita sanoo:

    Ihanaa vappuaattoa ja vappua teille! ♡ Ikävää että sää ei tunnu suosivan tätä vapun juhlintaa missään päin suomea (asutaan Oulun lähistöllä).
    Onneksi löytyy paljon ihania lasten leikkipaikkoja ja ihan kotonaki lasten kans on niin mukava touhuta♡
    Ihana just tuo Novasta oleva video instassa! ♡:)

  4. anonyymi sanoo:

    Paljon onnea raskaudesta! :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos! Vaikka mä kyllä synnytin jo tuossa pari kuukautta sitten :D!

      • anonyymi sanoo:

        Ai sori, ymmärsin väärin kun tekstissä luki, että tänään onneksi ei ollut raskausoireita niin viihdyttiin museossa useampi tunti…. :)

  5. Nimetön sanoo:

    Hei! Olen lukenut blogiasi vasta melko vähän aikaa ja tuli tässä mieleen, että voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa. Ymmärrän kyllä myös jos et halua näitä asioita blogiin tuoda.

  6. vastauksiin kysymyksiin?? sanoo:

    Ajattelin kysäistä että kuinka usein vastailet kommentteihin?
    Kun lueskelin blogiasi ja huomasin että monissa postauksissa on kysymyksiä,joihin et ole vastannut.
    Eikö ole kohteliasta vastailla edes joskus,en nyt tarkoita ehkä että kaikkiin kommentteihin, varmasti teillä kiirettä lapsiperheessä.
    Tai voisitko tehdä kysymyspostauksen,missä voi kysyä ja sinä vastailet esim :)
    Kuulostaisi kivalta,varmasti oletkin tehnyt jo sellaisen mutta jospa uudestaan.

  7. Hanna sanoo:

    Moikka, kiitos kivasta blogista, kirjoituksiasi on mukava lukea :) .
    Olemme tulossa juhannuksena Helsinkiin ja jos vaan ehdit, niin viitsitkö vinkata jotain kivaa tekemistä 3-vuotiaan kanssa.

    Kiitos jo etukäteen!

  8. Kävin kuukausi sitten myös samassa museossa ja en vieläkään käsitä miten onnistuttiin missaamaan tuo Lasten kaupunki! Onneksi meidän tytär ei ollut tuolla reissulla mukana, mutta saatinpahan syy poiketa toistekin tuolla. Jos vaikka silloin löydettäisiin silloin tuokin puoli.. :DD

  9. Mordred sanoo:

    Tosi hyvän kuuloinen toi perunasalaatti, onkohan sen ohjetta jossain netissä tms?

  10. Mordred sanoo:

    Ja siis tuon piti tulla tohon vappupostaukseen eikä tähän, siitä perunasalaatista oli siis kyse :D

Kommentoi