Kolmen lapsen vanhemmuus

03.05.2017

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.


68 Responses to “Kolmen lapsen vanhemmuus”

  1. Jas sanoo:

    Aivan ihana postaus, ja vahvistaa juuri sitä, mitä on itsekin nähnyt perheissä: Perhe voi toimia joko sellaisena orkesterina, jossa kaikki soittavat eri nuoteista, tai sitten sellaisena, jossa jokaisella on oma instrumentti, mutta soitetaan samoista nuoteista. Jos kaikilla on yhteinen päämäärä, voi se arki olla oikeasti kivaa ja nautittavaa vaikka välillä tulee hankaluuksiakin.
    Oon pahoillani sun puolesta, että joudut epäileviä kommentteja vastaanottamaan. Onneksi vaikutat niin vahvalta, ettet murene sellaisten edessä! Ihanaa perhearkea teille!

  2. Julia sanoo:

    Hyvin sanottu kyllä :). Itsestähän se on paljon kiinni millaiseksi oma ja oma perheen arki muodostuu!
    En oo varma ootko aiemmin kirjottanu seuraavanlaisesta aiheesta..mut ois mielenkiintosta lukea miten rytmitätte perheen arkea, tarkotan ihan siis lasten päivärytmiä. Itse olen yhden lapsen äiti ja on tullut huomattua että kaikki ei aina huomaa päivärytmin tärkeyttä. En siis kaipaa postausta lastenne tarkasta aikataulusta, vaan tästä aiheesta yleensä. 🙂

  3. Westend Mum sanoo:

    No mutta sehän on hienoa, että asiat sujuvat..! 🙂
    http://westendmum.fi

  4. Westend Mum sanoo:

    No mutta sehän on vain hienoa, että asiat sujuvat..! 🙂
    http://westendmum.fi

  5. Jenni S. | big mamas home sanoo:

    Mä tulisin mielelläni kärpäsenä kattoon katsomaan teidän arkea ja perhe-elämää, enkä suinkaan siksi, että epäilisin ettei teillä homma toimi. 😉

    Me saadaan hirveästi kommentteja tuntemattomilta, sekä tutuilta siitä, miten hyvätapainen ja iloinen tyttö meillä on. Meidän tytär on ihana ja iloinen ja meidänkin kauppakiukuttelut voidaan laskea yhden käden sormilla. Silloin yleensä on ollut takana turhan pitkä reissu tai päivä, joka kompensoituu sitten kiukutteluna. Kuten kaikilla pienillä lapsella. Jotkut ovat myös hämmästelleet sitä ettei tyttö komennettaessa heittäydy lattialle huutamaan, vaan ennemminkin juoksee nauraen karkuun.
    Myös minä olen saanut kuulla paljon sitä ”odotas vain” juttua. Sitä kuuli jo raskausaikana ja kun kaikki lähti menemään hyvin, se jatkui. Minäkin lisään luonnostaan kehujen perään ”Uhmaikää odotellessa”, mikä on ehkä vähän väärin. Olisi ihanaa, jos me voitaisiin olla iloisia toisten puolesta ja iloita, jos toisella menee hyvin. Ne, joilla menee hyvin, voisivat sitten tarjota apua ja lepohetkeä niille, joilla on rankempaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voin niin samaistua sun kommenttiin! Mutta teillä on varmasti hyvä meininki, älä yhtään odottele mitään pahaa vaan nauti siitä mitä teillä on, niinkuin varmasti teetkin 🙂 kiitos ihanasta kommentista jälleen kerran, sun kommentit niin monesti piristää päivää ja oon pahoillani etten aina ehdi vastata!

  6. Lurre sanoo:

    Ihana kirjoitus! Toki mulla on vasta yksi lapsi, mutta kyllä lapsiperheellinen elämä on miusta ihanaa 🙂 Eikä se tarkoita, etteikö niitä ärsyttäviäkin hetkiä olisi, mutta kyllä niitä on suhteessa niin vähän noihin ihaniin ja onnellisiin hetkiin verrattuna 🙂

  7. siiri sanoo:

    Ymmärrän asenteesi ja se on hieno, mutta pikkuisen harmitti ”elämästä saa sellaisen kuin haluaa” – väite kuitenkin. Eihän se todellakaan kaikilla mene niin. Olen eronnut, en ehkä ikinä pääse naimisiin. Se on iso unelmani. En ehkä ikinä saa enempää lapsia. Se on myös iso unelmani. En ehkä ikinä saa isoa lainaa, että saisin unelmien talon. Ei elämältä aina saa muuta kuin paskaa niskaan, vaikka asenne olisikin sellainen kuin sinulla.

    • Sanna sanoo:

      Tämä pisti kanssa silmääni, kun eipä se tosiaan noin mene. Esikoisella on kolme eri diagnoosia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Kuopus on nukkunut viimeisenä 3 vuotena alle 10 kokonaista yötä. Ja mies jokunen vuosi sitten mies sairastui. Nykyistä elämää en mitenkään saa sellaiseksi kuin haluisin, mutta näillä mennään ja yritetään saada elämästä niin hyvää kuin voidaan.
      Ja pitää muistaa, että lasten kiukuttelu tai huonokäytöksisyys ei aina kerro kasvatuksesta mitään. On myös paljon sairauksia, jotka vaikuttavat lasten käytökseen. Ja minusta on ihanaa, että nämäkin perheet uskaltavat liikkua eri tapahtumissa, vaikka lasten käytöksestä ei aina voi mennä etukäteen takuuseen. Meillä tilanteeseen vaikuttaa esim. ympäristön meteli…
      Ja kyllähän lapsen luonnekin vaikuttaa moneen asiaan…

      • Kupla sanoo:

        Eikös Iina tuossa kuitenkin sanonut myös, että ”Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. ” En usko hänen tarkoittaneen, että elämästään saa juuri tismalleen sellaista, kun haluaa riippumatta muista tekijöistä, vaan että näistä ”muista jutuista” riippumatta voi silti pyrkiä tekemään omasta elämästään parasta itelleen. Aina ei voi saavuttaa unelmiaan, mutta jos asenne on hyvä, niin useimmiten lopputulos on parempi (en tarkoita että täydellinen, tai että aina näin olisi), kuin jos asenne olisi valmiiksi vastainen. Itsellänikin on elämässä asioita, jotka täysin estävät joidenkin unelmien tavoittelun, mutta niiden unelmien tilalle on keksitty uusia, tähän tilanteeseen sopivia ja meidän näköisiä juttuja. Ja eniten näiden unelmien toteutumiseen on vaikuttanut oma asenne.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      En sanonut missään vaiheessa että elämästä saisi juuri sellaisen kuin haluaa, vaan että elämästä kannattaa tehdä niin hyvää itselleen kuin mahdollista, niillä korteilla mitä itse on saanut. Ikävää että se on ymmärretty väärin,sillä en tietenkään ole sitä mieltä että kaiken voisi vaan valita. Alempana pidempi kommenttini aiheesta 🙂 Mutta Siirille haluaisin sanoa että joo olet eronnut, mutta mitä sitten? Entä jos löydätkin elämäsi rakkauden ja menet naimisiin ja saat ihania lapsia? 🙂 miksi pelätä pahinta kun voi odottaa mitä kaikkea ihanaa voi tapahtua?

  8. Maia sanoo:

    Mä muistan kuinka pienenä käytiin kaupassa ja perhetuttujen lapset kilju AINA. Siis ihan aina, me taas oltii veljen kanssa hiljaa ja kateltiin mitä vanhemmat lappas koriin/kärryyn. Musta on sen takia outoa, että ihmiset on silleen ”mitä, eikö teidän lapset ole riehunu kaupassa?!”. En lapsia itse halua, mutta jos joskus 20v päästä mieli muuttuu, niin mä voisin 99% varmuudella sanoa, että omatkin lapset ois samanlaisia 😀

  9. Maija K. sanoo:

    Sä oot niin inspiroiva ihminen! <3 Joka paikasta tulvii nykyään tietoa, että vanhemmuus on raskasta, että elämä suunnilleen pysähtyy paikalleen kun saa lapsia, että silloin voi sanoa hyvästi elämälle, mikä on todella surullista. Tällaiset asenteet pelottelevat nuoria aikuisia , eikä välttämättä uskalleta hankkia lapsia, ja ihan vääristä syistä! Tosi ihanaa, että sä näytät miten vanhemmuus voi olla nautinto ja suuri rikkaus, se on todella rohkaisevaa! Se kannustaa lähtemään vanhemmuuteen oikealla asenteella! Kiitos paljon, olet loistava bloggaaja <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Aivan ihana kommentti, kiitos niin paljon!! Sun sanat todella toi hymyn huulille ja enemmänkin. Mä haluan toimia positiivisena sanansaaattajana vanhemmuudesta, koska mulla on siihen mahdollisuus 🙂 ihanaa kevättä sinne ja iso kiitos<3

  10. ...... sanoo:

    ”Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin”

    Mun mielestä toi on vähän häijysti kirjoitettu. Se että teillä perhe-elämä on ihanaa eikä lapsilla ole esimerkiksi ollut kunnon raivouhmaa on kiva juttu, mutta sanavalintasi antaa ymmärtää että kyse on valinnoista, ja että jos lapsi huutaa tai raivoaa kaupassa, se on vanhemman syy. Että vanhemman olisi pitänyt tehdä jokin parempi ratkaisu kasvatuskysymyksissä.

    Kaikilla perheillä ei myöskään ole mahdollista hyppiä lasten pillin mukaan eli sinne kauppaan mennään kun siihen on mahdollisuus, oli lapsi sitten millä tuulella hyvänsä.

    Te olette onnekas perhe, kun olette saaneet kolme suhteellisen helppoa ja hyvinkäyttäytyvää lasta ja teillä on perheessä kaksi vanhempaa. Mutta maailma on täynnä yhden vanhemman perheitä, erityislapsiperheitä ym. jossa arki on päivästä toiseen kaikkea muuta kuin ihanaa, eikä vanhemmat voi sille mitään. Monessa muussakin perheessä on menetetty perheenjäseniä, enkä todellakaan tarkoita väheksyä perheenne koettelemuksia. Mutta te olette omien lastenne kanssa päässeet selkeästi helpolla ja se on ehkä sumentanut arvostelukykyäsi jodenkin asioiden suhteen.

    Olen lukenut blogiasi alust asti, mutta viimeisen parin vuoden aikana kirjoitustyylisi on muuttunut hyvin teennäiseksi ja tekopirteäksi. En tarkoita että sinun pitäisi keksimällä keksiä kaikesta negatiivista sanottavaa, mutta teksteistäsi ja perheenne elämästä on tosi vaikea saada sellaista samaistumispintaa. Varsinkin tämän postauksen jälkeen.

    • Nimetön sanoo:

      Mulla tuli jokseenkin samanlainen ajatus juuri tuosta tekstipätkästä, jonka tuohon kommenttiisi lainasit.

      Minulla ei ole lapsia, joten en voi sanoa tietäväni siitä lapsiperhearjesta sen enempää, mitä voin 3:n lapsen yksinhuoltajaäidin tyttärenä tiedän.
      Olen nyt toki jo aikuinen ja työssä käyvä. Työ on hyvin hektistä, ei fyysisesti raskasta mutta erittäin paljon ajatustyötä vaativaa. Kyllä se arki vaan tuntuu toisinaan raskaalta ja väsyttävältä, kun työtä on paljon ja töissä on kiire. Aamulla seitsemältä kohti työpaikkaa ja kotiin tulen viiden aikoihin. Tätä ei ehkä pysty ymmärtämään ihminen, joka voi tehdä työnsä kotoa käsin ja työn luonne on käsitykseni mukaan aika rentoa.

      Eli ymmärrän kyllä hyvin, niitä ihmisiä, jotka kokevat lapsiperhearjen kiireellisyyden ja sen jatkuvan ”menemisen” raskaaksi. Kyllä tuollainen 07-17 päivä väsyttää pienempääkin ihmistä ja se väsymys saattaa hyvin purkautua kauppakiukkuna ja kinasteluna sisaruksien kanssa. Enkä usko, että sillä olisi mitään tekemistä käytöstapojen tai kasvatuksen kanssa.

  11. Veera sanoo:

    Moi! Ihanaa kuulla, ettei se perhe-elämä välttämättä edes ole niin raskasta, edes kolmen lapsen kanssa. Olen itse 21v. ja haluaisin oman pienokaisen tässä parin vuoden sisään. Mua mietityttää, että osaanko mä kasvattaa omista lapsista epäitsekkäitä ja muut huomioon ottavia. Oletko sitä mieltä, että lapset ovat ”valmiiksi” luonteeltaan joko ystävällisiä ja kilttejä tai päinvastoin, vai johtuuko käytöstavat ja luonteenpiirteet täysin kasvatuksesta? Ajattelin Tiaran kohdalla, että teille on siunaantunut helppo lapsi, mutta kun muut perässä tulleetkin ovat yhtä kilttejä ja helppoja niin ehkä te vaan osaatte ton vanhemmuuden homman niin hyvin ettei tarvitse ”kärsiä” hankalista lapsista. 😀 Ja ainiin, oletko sä tai te lukeneet jotain vanhemmuuteen liittyviä kirjoja tai oppaita? 🙂

  12. Nimetön sanoo:

    Ai että, kiitos taas postauksesta. Näistä tulee aina niin hyvälle tuulelle <3 erityisesti nyt kosketti tuo tekstin pätkä, että ootte onnellisia kun ei teillä oo mitään sen suurempia vaikeuksia ollut. Koko kevät ollut täällä raskasta, pieni siskontyttö sairastui alkuvuonna todella harvinaseen sairauteen, ja aina on vaan ajatellu aiemmin että ei mitään tämmöstä voi osua omalle kohalle. Niin vaan osui eikä mikään oo enää itsestäänselvää. Tällä hetkellä pieni voi onneksi hyvin, vaikka sairaus tulee kulkemaan mukana koko loppuelämän.
    Ihanaa kevättä teille kaikille ja kiitti huippublogista!

  13. Miiu sanoo:

    Hieno kirjoitus. Muistan miettineeni itsekin joskus, miksi kaikissa postauksissa, joissa kerrot lapsistasi, on positiivinen fiilis. Mutta olen hoksannut, että myös meidän perheessä lapsena ei ollut esim. kaupassa riehumista. Osasimme veljeni kanssa oikeastaan aina käyttäytyä hyvin; ravintolassa, kaupassa, kylässä ym. Totta kai joskus on varmasti ollut hankalia tilanteita ja jotain kiukuttelua tms., mutta itse en juuri sellaisia edes muista lapsuudestani.. Olen kiitollinen vanhemmilleni hyvien tapojen opettamisesta. Tuntuu, että nämä asiat olivat meille itsestään selviä. 🙂

  14. sanna sanoo:

    Kyllä se aika paljon riippuu lasten tempperamentistä,teillä ilmeisesti rauhalliset lapset

  15. Nimetön sanoo:

    Minulla itselläni on neljä poikaa, eikä koskaan ole kenellekään heistä tullut mitään itkupotkuraivaria missään julkisella paikalla. Kotona välillä oli meno vähän vilkasta ja äänekästä, mutta onneksi asutaan omakotitalossa, niin ei aina tarvinnut hyssytellä, ettei olisi saanut pitää ääntä. Arki oli välillä aika rankkaa, mutta siihen varmaan vaikutti myös se, että kahdella lapsella on synnynnäinen sairaus, joten se jatkuva huoli oli aika kuluttavaa. Minusta on surullisia sellaiset uutiset, että jotkut eroaa vauvavuoden aikana, koska arki oli niin raskasta. Eikö silloin tulisi tukea toista niin paljon kuin pystyy, eikä ajatella niin että kun minä en ole onnellinen nyt ja on raskasta, niin lähdenpä omilleni?

    • Maia sanoo:

      Usein se eron syy on lähinnä siinä, että toinen ei ollut valmis lapsen hankintaan. Mä tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat eronneet siksi, koska mies ei ole ollutkaan valmis lapsen hankintaan. Mutta parin vuoden päästä on sitten kokeiltu uudestaan ja sitten on toiminut tai ei. Usein siis se arki ei välttämättä vain ole raskas – toinen vain on huomannut, ettei vielä ollutkaan valmis lapselle 🙂
      Siksi pitäisikin oikeasti odottaa niin kauan, kunnes on tietoinen siitä, että lapsi on tervetullut eikä toisinpäin.

  16. Shu sanoo:

    Oon vilpittömästi onnellinen teidän puolesta. 🙂 sen vaan haluan sanoa, että eihän se nyt ihan niin mene, että ”jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä”. Oon ite melko rauhallinen tyyppi, mutta uhmaikäinen, temperamenttinen poikani ei (ainakaan tällä hetkellä) ole. Eli elämäni ei todellakaan ole ”minun näköistäni”.

  17. Olipa ihanan rohkaiseva postaus! Kiitos tästä :). Teillä on tosi suloiset lapset ja hyvä meininki, keep on the good work!

    Hane

  18. TarjaL sanoo:

    Olen aidosti onnellinen, että teidän perheessä sujuu ihanasti! Oikeasti!

    Luen blogiasi silti, vaikka usein mulle tuleekin sellanen huono äiti -fiilis itselleni. En tajua, miten mun lapset ei toimi niinkuin mä kuvittelisin, et ne toimisivat. Yritän parhaani. Ja kun se ei riitä, niin huono äiti-fiilis on valmis. En haluaisi kärpäsiä kattoon näkemään, kuinka huono äiti mä oon, vaikka vilpittömästi yritän kaikkeni. Elämä on.

    Ihanaa kevättä teille!

    • Heidi sanoo:

      Mä uskoisin, ettei kyse ole siitä, että sinä olisit huono äiti ja Iina hyvä. Uskon oikeasti, että olette molemmat yhtä hyviä. Kyse on näkökulmaeroista.

      Kahdelle ihmiselle tapahtuu sama, kurja asia. Toinen sanoo: ”Kylläpä käyttäydyin huonosti, olin varmaan nälkäinen ja väsynyt. Nyt pyydän lapselta anteeksi ja syödään iltapalaksi puuroa yhdessä! Huomenna on taas uusi päivä, varmasti parempi kuin tämä!”

      Ja toinen sanoo: ”Miten mä en taaskaan osannut olla hyvä äiti? Kaikki johtuu siitä, etten ole hyvä ihminen. Taas mokasin ja kaikki on pilalla. Lapsi varmaan vihaa minua. Edes muuta iltapalaa ei ole, kun puuroa aina vaan! Huomenna varmaan taas samaa paskaa!”

      Onneksi jokainen meistä voi kiinnittää huomiota siihen tapaan, miten maailman näkee. Jos Iina ja hänen perheensä ovat ihmisiä, joka päivään heilläkin kuuluu hetkellisiä suruja, murheita ja haavereita. Mutta se on just sitä elämää, eikä mikään negatiivinen juttu. 🙂

    • UllaL sanoo:

      Kauniita ajatuksia ja sanoja, Iina! Myös ihailtavaa se, että elämä teillä sujuu niin helposti.

      Voin silti myös yhtyä todella vahvasti TarjaL:n kommenttiin Huono äiti -fiiliksestä. Omalla kohdalla olo tulee varmasti pitkälti siitä, että ihailen valtavasti blogiasi. Tämä on ollut aivan alusta pitäen suosikkiblogini ja ihailen teidän perheen arjen toimivuutta.
      Minulla on myös 3 lasta ollut jo 1,5 vuotta. Tänä aikana olen kokenut masennuksen ja yritän tottatotisesti päästä taas toteuttamaan omaa positiivisesti ajattelevaa persoonaani, mikä pohjimmiltaan koen olevani. Näen arjessa aina tilanteissa sen, miten ne jaksavana olisin hoitanut, mutta arki on vaan sitä, että läheskään aina ei jaksa, koska esim. fyysinen ja henkinen väsymys on niin kova.
      Eli, haluaisin olla hyvä äiti ja tiedän, miten pystyisin vastaamaan lasten tarpeisiin, niin että tilanteet pysyisivät mukavana kaikille. Tällaisia täydellisyyden tekstejä lukiessa tulee kuitenki lähinnä älyttömän surullinen olo omasta kykenemättömyydestä. Se ei ole sinun viskasi, mutta en halua myöskään, että kukaan sanoo sitä minun viakseni. Tämän tyyliset postaukset meidän heikompien kannattaa hypätä yli ja lukea mieluummin vaikka Lujasti lempeää..

  19. Teresa sanoo:

    Siis tuli kyllä nyt niiin asiaa! Mä olen ainaki niin kyllästynyt jotenkin siihen valitukseen, blogien puolella mutta myös ihan ystävien. Just siihen kuinka perhe-elämä, äitinä oleminen, lapset ym. Kaikki on vaan niin raskasta ja hankalaa! Ja kyllä olen itse myös äiti, vaikka vasta yhden pikkuisen äiti mutta valittamista en vaan voi sietää tai negatiivisuutta ylipäätään. Joo on päiviä kun väsyttää, vauva itkenyt paljon, aviomies ärsyttää kun unohti tuoda kaupasta jtn.. jne. Mutta yritän ainakin pysyä positiivisena ja muistaa oikeesti miten kiitollinen saan olla perheestäni… .. Anyway, vaikutat ihanalta ihmiseltä ja monesti blogiasi kun lukee huomaa kuinka samalla tavalla ajattelen tietyistä asioista 😀

    Siunausta teidän koko perheelle 🙂

  20. Ipsu sanoo:

    Voi kun tätä sun blogia on niin kiva lukea, kun jotenki sulla on niin positiivinen ja sydämellinen ote arjesta ja elämästä kirjoittamiseen. Ja onneks se näkyy myös kommenteissa, mitä saat. Harvoin täällä näkee mitään hirveitä ilkeyksiä, kuten monissa muissa blogeissa ja se on aivan mahtavaa ja silloinkin, kun kritiikkiä tulee niin vastaat niihin Iina niin fiksusti ja provosoimatta. Tässäkään postauksessa ei ollut mitään piikittelyä, vaan kerrot lempeästi ja asiallisesti asiat niin kuin ne teillä on, mikä on aivan mahtavaa! Ja varmasti teillä paljon vaikuttaa vaikeuksiin suhtautumiseen se, mitä on aiemmin koettu, ei ihan pienet ongelmat hetkauta niin paljon. Osaat olla niin iloinen ja kiitollinen ihan arjen pienistä asioita, mikä on niin ihailtavaa, kunpa itsekin oppisin tuollaisen asenteen. Teilläkin varmasti on niitä ihan arkisia lapsiperheen haasteita, mutta otatte ne vastaan luonnollisina asioina.

  21. Myy sanoo:

    Ihana postaus! Tämä rohkaisi ainakin minua hurjasti. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut lapsesta, mutta saanut kuulla sukulaisilta ja vahemmilta naisilta pelottelua juuri siitä kuinka raskasta ja vaikeaa lasten kanssa on. On tullut sellainen ole, että äitiys on jotain niin raskasta, kamalaa ja vaikeaa, etten välttämättä pystyisikään siihen. Minusta on kurjaa, että toisten pitää aina olla kertomassa jo valmiiksi, miten asiat menevät pieleen tai huonosti.

    Ihanaa, että sä jaksat jakaa positiivisuutta ja uskoa muillekin!

  22. HePe sanoo:

    Todella ihanasti kirjoitettu. Olen aikaisiemminkin ihaillut asennettanne kasvattamiseen ja mielessäni kummastellut juuri tätä että voiko jollain olla noin kevyen oloista arki ihan oikeasti. Itse olen melko samoilla arvoilla kasvattanut lapsiani, mutta kompinaatioon lisättynä erityistarpeet sekä lapsilla että vanhemmilla, ei arki todellakaan ole noin kevyttä ja ruusuilla tanssimista. Mutta olen todella onnellinen että se on mahdollista teille ja näin luotte toiveen jokaiselle, että se on mahdollista myös heille! <3

  23. Mama sanoo:

    Meillä myös kolme lasta koulu ikäisiä nyt kaikki. Eivät ole ikinä kaupanlattialle ruvennu kiukutteleen. Hyvin on voinut lasten kanssa liikkua ja mennä. Mä en kans nyt ymmärrä miks ei vois olla hyvä käytöksisiä lapsia? Kyllä niitä vain on!

  24. Iina sanoo:

    Oi että oli kyllä niiiin ihana kirjoitus taas jälleen! Niin ihanan positiivinen asenne sulla. Mutta ei sellainen ylipositiivinen ja ylipirteä.. You know? 🙂 Ja mikä parasta, tän blogin välityksellä voi oppia itekki lisää positiivista ajattelua.. Hankalina hetkinä muistutan itseäni, että jokainen päivä on kaunis jos vain haluat ja päätät nähdä sen. Tottakai välillä elämä potkii päähän ja on huonoja päiviä ja voi tulla isojakin vastoinkäymisiä, eikä kaikkeen voi ite vaikuttaa, mutta sillä omalla asenteella voi vaikuttaa, miten siitä selviää. Ja ku jokaisella ihmisellä on kuitenki joku asia elämässä hyvin.. Ja joskus pitää mennä aivan pohjalle, että oppii näkemään niitä positiivisia asioita ympärillä.. Oppii kantapään kautta, niinku itekki on joutunu oppii aikanaan.. En tiiä menikö tää nyt aiheen vierestä koko kommentti, mutta rakastan pohtia tätä aihetta.. Sitte toinen mistä kirjoitit, se ihmisten ”sitte ku tulee sitä ja tätä” … Meille puhuttiin ennen naimisiin menoa, että oottakaahan kun arki alkaa, ei se niin hienoa oo, ja se on niin kauhiaa opetella toisen kans elämistä yhtäkkiä ja on niiiin timantin särmien hiomista jnejne. Ollaan jo vuosi ooteltu sitä ”arkea”. Mut erittäin monesti todettu yhdessä, että saahaan elää niin ihanaa arkea. Ja se tulee siitä, että molemmat haluaa tehdä toisen onnelliseksi, molemmilla on halua tehdä parisuhteen eteen töitä.. (Tästäkin voisin jutella vaikka päivän… ) Muutaman viikon päästä saadaan tähänki taloon pikkuinen tyttö. Siihen liittyen : joskus ku joku kyselee kuulumisia, nii kerrot että menny kivasti ja ei oo mitään suurempia ongelmia ollu. Sitte sanot että nukkuminenhan se menee höpöksi tässä lopussa että heräilee yöllä, nii täytyy sit päiväunia ottaa. Sillee neutraalisti vaan kertoo. Saa niin ihanan vastauksen. ’ootahan kuhan se vauva syntyy ja herättelee öisin ja et saa ikinä millonkaan nukkua jne’ Tekee mieli vastata että kiitos tuesta..
    Mut kyllä sitä monesti miettii, että mikä meitä ihmisiä vaivaa.. Ja toivoo, että ite jaksais aina pysyä positiivisena, että ei ite lyttäis tuollain ketään. Osottais ymmärrystä ja myötätuntoa, ja sanois, että no huippu että pystyt ottamaan niitä päiväunia.. Apuua ku tulee niin pitkä kommentti.. Nyt lopetan ja toivotan teiän perheelle ihanaa kesää ja onnellista elämää toistenne kanssa! <3 "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!"

  25. Anita sanoo:

    Ihana postaus♡ Tosi mukava että kerrot aina niin avoimesti kaikista iloista ja suruista. Oot tosi taitava bloggaaja, jospa sitä itsekin jokupäivä ois yhtä taitava;)
    Meillä just vähän hankalampi yö takana ja kaupparaivaritki pääsin pari viikkoa sitten 2v4kk kanssa kokemaan:D Lapsi vaan hölmisty ku nauroin hälle kun hän kiukutteli ja sen jälkeen kaikki oli taas hyvin. Kaikista tilanteista selviää jotenkin, jos vaan itse pysyy rauhallisena:)

  26. Neljän äiti eli hullu :D sanoo:

    Hei! Kirjoitat kivasti, enkä epäile etteikö teidän elämänne oikeasti olisi sitä, miltä vaikuttaa. Kyllä sen näkee, kun ihminen on onnellinen. Sinä oot sellainen ihminen.

    Tekee mieli kuitenki vähän oikaista. Ei elämä aina ole niin mustavalkoista. Minä olen onnellinen, meidän perhe on onnellinen, parisuhde voi hyvin. Meillä on neljä lasta ja me nautitaan perhe-elämästä.

    Mutta näistä neljästä lapsesta KUKAAN ei ole osannut nukkua, ennen 1,5v ikää. (Kerroit, että teillä on ollut yksi huono yö Novan kanssa, osaatkohan kuvitella sitä, että ei olisi mitään muuta kuin huonoja öitä?) Ollaan vuoroteltu yösyöttöjä, nukuttu viikonloppuisin pitkään vuorotellen, mutta silti oltu ihan järkyttävän väsyneitä ja uupuneita, ja se vaikuttaa kaikkeen. Tämä on kuitenki asia, johon ei voi itse vaikuttaa tyyliin ”tee elämästäsi mukavaa ja kasvata lapsistasi sellaisia että viihdyt niiden kanssa”. Niin olen tehnytkin, väsymyksestä huolimatta. Ollaan oltu aina onnellisia, meillä on ihanat lapset, mutta meillä on ollut todella todella rankkaa. Kaikki lapset ei vain osaa nukkua, syystä tai toisesta.

    Toiseksi, vaikuttaa siltä, ettei teidän tytöt ole erityisen voimakastemperamenttisia, saatika erityisherkkiä. Koska jos olisi, se näkyisi. Olisit puhunut siitä. Temperamentti, ja muutkin ominaisuudet (esim se erityisherkkyys) on asioita, joita ei voi vanhempi valita. Ne on ikäänkuin sisäänrakennettuja. Tajuat sen varmasti itsekin, ettei luonnetta, persoonallisuutta voi muuttaa edes äiti ja isä. (Tukahduttaa kylläkin mutta se o sitten toinen ja vakavampi juttu). Niin, meillä on kaksi erityisen voimakkaasti temperamenttisia ja tietyllä tasolla erityisherkkiä. Meillä on kaksi ei-niin-temperamenttista ja herkkää lasta. Kumpaakaan en ole itse valinnut. Ja kyllä, erityistemperamenttisen tai herkän lapsen vanhemman elämä ON rankkaa. Itkupotkuraivareita tulee päivittäin useita vastasyntyneestä vauvasta asti (iän myötä onneksi vähemmän). Vaikka kuinka kuuntelet, olet lapsen tasolla, rakastat ja olet läsnä.

    Kaikista vaikeuksista huolimatta me ollaan onnellisia. Me rakastataan jokaista lasta ja nautitaan perhe-elämästä. Miehen kanssa tiiminä. Me viihdytään lasten kanssa, ei muuta juuri tehdäkään. Mutta vielä kerran : temperamenttisten, erityisherkkien ja erittäin huonosti nukkuvien lasten kanssa, on tämä rankkaa! Ja silti, en vaihtaisi osaani. Nuo kaikki neljä pientä myös antavat niin paljon!

    Ymmärrän kyllä sun pointin. Äläkä ymmärrä tätä kommenttia negatiivisena tai tuomitsevan 🙂 Mutta halusin korjata, ettei ne asiat ole oikeasti niin mustavalkoisia. Lastesi luonteita ja ominaisuuksia et voi valita.

    • Tuuli sanoo:

      Olen niin samaa mieltä tän kommentin kaa! On ihanaa, kun menee hyvin, mutta sitä ei todellakaan voi aina valita! Meillä kans vuosien jäätävät univelat huonosti nukkuneitten lapsien kanssa ollut. Nyt on jo helpompaa. Ei silloin voi pyytää edes puolisolta apua, jos hänkään ei jaksa yhtään sen paremmin. Se on sellainen lumipalloefekti. Ja komppaan myös sitä, että tempperamenttisen ja erityisherkän ”kasvattamiseen” ja hänen kanssa elämiseen tarvitaan enemmän työtä ja monesti hampaitten kiristelyä. Elämä lasten kanssa on harvoin ollut näköistäni, rauhallista oleilua sopuisasti, mutta silti rakastan lapsiani yli kaiken. Jossain lopussa se kiitos ehkä seisoo, mutta molempien lasten kanssa on ollut kausia, jolloin kauppareissut ovat olleet ihan hirveitä jatkuvan riehumisen ja karkailun takia. Ja minäkin olen sentään monta kasvatusopasta lukenut.. päiväkodissa on onneksi kehuttu lasten käytöstapoja, ja olin siitä jopa yllättynyt, kun muistan niin monia stressaavia tilanteita..

    • Elina sanoo:

      Pystyn hyvin samaistumaan tähän kommenttiin ja olen kyllä täysin samaa mieltä että lapsen tempperamentti vaikuttaa moneenkin asiaan käyttäytymisessä.

      Minulla on kaksi tytärtä, neljä vuotias ja vastasyntynyt, joten hänen luonnettaan en vielä osaa arvioida. Mutta neljä vuotiaani omaa erittäin suuren tempperamentin, joka aiheuttaa päivittäin aikamoista hiusten harmaantumista, ja vaikka kovasti yritän ennakoida tilanteita, niin aina en pysty kaikkeen käyttäytymiseen vaikuttamaan. Tottakai pyrin kasvattamaan hänestä kunnollisen jne. Mutta hän on nimenomaan se lapsi joka huutaa ja raivoaa kaupan lattialla, ja karkailee hyllyjen väliin tai muuten vain yrittää neuvotella minua ostamaan jotain mitä nyt ei vain osteta ja kaiken kruunaa tietysti se raivoaminen. Kyllä silloin tuntuu kurjalta kun ihmiset välillä hyvinkin räikeästi tuijottavat ja itse vaivaannun asiasta. Monet keinot olen yrittänyt käyttää jotta esim. kauppatilanteet sujuisivat, ja yrittänyt hakea apua miten olisi fiksuinta toimia, sekä muuttanut omaa käytöstä mutta ei kun ei. Karkailut ovat nyt vähentyneet mutta raivoaminen ei. Silti nautin äitiydestä, ja perhe-elämästä, vaikka koen ajoittain raskaaksi. 🙂

  27. Tinsku sanoo:

    Sulla on niin ihana blogi! <3
    Kiitos tästä mielettömästi! Aloin seuraamaan kun odotin nyt yhtä aikaa toista lasta sun kanssa, aiemmin oon lukenut satunnaisesti mutta nyt jäin aivan koukkuun. Oot niin ihanan positiivinen, tästä blogista saa mielettömästi positiivista energiaa. Ja oikeesti esimerkkiä siihen, millasta vanhemmuuden tulis olla! Itte nautin myös tosi paljon äitiydestä ja oman lapsen seurasta, välillä tietty voi väsyttää mutta asenteella on tosi iso merkitys kuten sanot. Ja just tuo, että kasvattaa lapsistaan hyviä tyyppejä, sellasia kenen kaa viihtyy <3 vähän täällä hormonimyrskyssä kirjottelen ja kyynel silmäkulmassa, kun meidän kuopusneiti syntyi toissa päivänä <3 Kiitos vielä sulle mielettömästi tästä blogista, sulla on kirjottamisen lahja ja mieletön asenne ja energia! <3 Nauttikaa teidän perheestä, aivan mieletön juttu että teillä on mahdollisuus olla niin pitkä aika koko perheen kesken <3 Täällä myös otetaan ilo irti näistä maagisista päivistä!

  28. Nimetön sanoo:

    Kiitos Iina tästä postauksesta. Sama tyyppi täällä kirjoittelee, joka postausta aiheesta toivoi. Ja tarkoitukseni ei siis ollut mitenkään siihen sävyyn asiaa esittää, että pitäisit jotain kulisseja yllä, vaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta heräsi tämä ajatus kun tosiaan tullut blogisi myötä sellainen käsitys, että teidän lapset on ihan huipputyyppejä ja homma toimii. 🙂 Arvostan myös sitä, kuinka nopeasti tartuit tähän aiheeseen ja tekstistä huomaa, että olet sen ajatuksella kirjoittanut etkä vain vähän sinne päin. Ihana tosiaan kuulla, että teidän arki sujuu hyvin ja toit esiin näkemyksen siitä, ettei vanhemmuuden tarvitse olla ”rankkaa”, paljon on varmasti juuri omasta asenteesta ja elämänotteesta kiinni. Oikein ihanaa kevättä ja tulevaa kesää koko teidän perheelle! 🙂

  29. Ano sanoo:

    Kiva että sulla kävi ”lottovoitto” miehen suhteen – kuten itsekin aiemmin kirjoitit. Kyllä elämä on kummasti helpompaa kun on osallistuva puoliso. Valitettavasti kaikilla ei näin ole. Itse olen nyt 34 v ja 11v lapsen yh.
    Olin aina nuoresta asti unelmoinut omasta perheestä ja useammasta lapsesta. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että erottiin lapsen isän kanssa kun lapsi oli parivuotias ja uutta miestä ei vaan ole löytynyt.

    Vaikka kuinka sydämestään haluaisi/uskoisi/toivoisi niin ei kaikilla asiat toteudu syystä tai toisesta kuten on haaveillut. Sullakin on varmaan äitisi kautta omakohtaista kokemusta asiasta kun olette eläneet kahdestaan (esim. äitisi varmasti olisi toivonut, että sun isä olisi ollut läsnä sun elämässä jne…). Valitettavasti sun postauksesta jäi vähän sellainen fiilis, että omaa syytä jos ei tee elämästään sellaista kuin haluaa. Halusin vaan sanoa, että ei se aina näin mene…

  30. Maika sanoo:

    Meilläkin on kaksi pientä huipputyyppiä täällä kotona. Mielestämme ollaan osattu huomioida lastemme persoonat ja temperamentti ja sen mukaan sitten rytmitetty arkea. Halataan paljon, kerrotaan jatkuvasti toisillemme miten rakkaita ollaan, ulkoillaan, leikitään yhdessä, hassutellaan, nauretaan… Homma toimii. Näiden kanssa voi oikeasti tehdä sitten mitä vaan kivaa.

    Olen toki tietoinen, ettei lapsillamme ole ns. erityistarpeita, jotka tekisivät elämää haastavammaksi. Enkä usko sinunkaan ajattelevan (niin kuin jotkut ehkä tekstistä ymmärsivät), että kaikki lapset nyt vaan on ”helppoja”, jos vanhemmat osaa toimia oikein. Mutta tosiasia on, että kyllä vanhempien asenne, jaksaminen, orientoituminen, parisuhdekin, vaikuttavat myös lapsiin. Hyvässä ja pahassa.

    Itse ollaan huomattu, että oleellista on olla tuntosarvet herkkänä, huomata mikä meni omassa käytöksessä pieleen, pyrkiä korjaamaan asia, huomata, mikä kellekin lapselle toimii, antaa löysää sieltä mistä voi ja olla tiukkana vain tarvittaessa. Pick your fights, niin kuin sanotaan.

    Huumorillakin pääsee jo pitkälle. Esimerkiksi, kun lapsi alkaa olla kiukkuinen kaupassa. Yleensä loppu meillä sitten riippuukin minun jaksamisestani: Jos jaksaa suhtautua huumorilla ja lempeästi, tilanne menee ohi. Jos palaa hermo (ja kyllä muuten palaa, liiankin usein), tilanne eskaloituu.

    Tiedän, että meillä on ns. ”helpot” lapset, mutta otan kyllä OSAN kunniasta ihan riemuiten itsellenikin.

    Kaikkea hyvää teille! Meillä saman ikäinen vauva eikä vielä yhtään huonoa yötä Joskus näinkin.

  31. J sanoo:

    Uskon, että Iina tarkoitti perhe-elämää, kodin ilmapiiriä ja omaa asennetta lasten kasvatuksessa ja arjen pyörittämisessä, ei sitä, että kunhan päätät niin saat miljoonia euroja, kartanoita ja luksuselämää. Tottakai elämässä tulee eteen hankalia asioita, isompia tai pienempiä, mutta omalla suhtautumisella asioihin voi vaikuttaa todella paljon vaikkapa perhe-elämässä.

    Kodissa, jossa lapsille opetetaan muiden kunnioittamista, positiivista asennetta, hyviä käytöstapoja, tunteista puhumista ja yhteen hiileen puhaltamista on paljon mukavampi kasvaa ja olla. Kun itse etsii asioista hyviä puolia ja keskittyy niihin niin lapsetkin seuraavat tätä esimerkkiä ja arjen pyörittäminen on huomattavasti mukavampaa.

  32. Sara sanoo:

    Mukava kuulla että teidän arki on oikeasti sellaista mikä postauksista välittyy, blogiasi on mukava lukea ja on ollut hienoa olla lukijasi alusta asti.

    Komppaan vielä muutamaa aikaisemmin kommentoinutta, että jokaisella lapsella ja aikuisella on omanlaisensa temperamenttipiirteet, tapa reagoida erilaisiin tunteisiin jne. Lasta voi ja pitää kuitenkin ohjeistaa siihen miten erilaisten tunteiden kanssa tullaan toimeen. Siitäkin huolimatta jotkin lapset vain ovat paljon vilkkaampia ja voimakastemperamenttisia kuin toiset. Se on vähän arpapeliä että minkälainen lapsi sieltä tulee ja sen tuomat haasteet ja vaikeudet voi parhaiten varmasti ymmärtää sellainen vanhempi joka elää arkea tämän tyyppisen lapsen kanssa. Itsekin oli lapsena hyvin voimakastahtoinen ja itsenäinen. Eli kaikki te jotka tässä tilanteessa olette, älkää syyttäkö itseänne tai tunteko huonommuutta asiasta. Pääasia että opetatte ja ohjeistanne lastanne tunteidensäätelyyn. Jokaisella on omanlaisensa arki ja omat haasteensa.

  33. Iina Hyttinen sanoo:

    Kiitos hurjasti tähän asti kommentoineille! Jokaisen kommentin olen lukenut ajatuksella läpi ja kiitän hirmuisesti teitä sekä kauniista sanoista että omista näkökulmista aiheeseen <3

    Tekstin tarkoitus ei ollut syyllistää ketään, vaan kertoa millaista meillä on ja kiinnittää huomiota siihen että se että kokee nauttivansa arjesta kolmen lapsen kanssa ja kokee sen pääosin helpoksi, ei automaattisesti ole kulissia tai valhetta (koska moni tuntuu näin ajattelevan). Ja myöskin kannustaa niitä jotka esimerkiksi ovat kuulleet pelkkiä kauhutarinoita, että ei välttämättä arki aina ole niin rankkaa. Toisilla on super iisiä, toisilla hirveää ja isolla osalla jotain siltä väliltä tai molempia vaihdellen.

    Me ihmiset olemme myös erilaisia, osa kokee rankaksi vaikkapa sen että heräilee joka yö 1-5 kertaa syöttämään vauvaa ja osalle se on ihan peruskauraa. Tällä hetkellä esimerkiksi mä olen heräillyt kolme kuukautta joka ikinen yö 1-5 kertaa, niinkuin täälläkin olen maininnut Novan kuukausipostauksessa. En ainakaan toistaiseksi koe sitä rankaksi enkä oloani väsyneeksi vaan se on osa tämänhetkistä vauva-arkea johon olin etukäteen varautunut, siksi myös suhtaudun siihen ihan positiivisella mielellä. Jonkun toisen kroppa saattaisi olla aivan loppu tällaiseen heräilyyn, koska me ollaan erilaisia. Ja se on ihan ok. Saattaa olla että vuoden päästä mietin että huh, olipahan sekin heräily rankkaa, onneksi ei tarvitse enää. Mutta juuri nyt tässä hetkessä en koe sitä rankaksi.

    Ja se mitä välikommentillani oman elämän omannäköisyydestä tarkoitin, minkä suurin osa on tekstistä bongannutkin, on nimenomaan se että asenne ja oma suhtautuminen asioihin ratkaisee. Mä olen kovin tietoinen siitä että elämä ei aina ole helppoa ja vastaan voi tulla aivan hirveitäkin tilanteita, itsekin olen sellaisia kokenut. Omaa elämää ja itselle jaettuja kortteja ei voi valita mutta sen voi mitä niillä tekee. Luulin että tämä "Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu." lause sen tekstissä riittäisi kertomaan että en ajattele että oman elämän voi vaan rakentaa ulkoisista tekijöistä välittämättä juuri tasan sellaiseksi kuin itse haluaa, mutta olisi pitänyt olla selkeämpi, pahoittelut jos aiheutin epäselvyydellä jollekin pahaa mieltä.

    Summa summarum: Koitetaan jokainen ottaa omasta elämästämme irti niin paljon hyvää kuin mahdollista, ja samalla antaa toisille niin paljon hyvää kuin pystymme. <3

  34. Lao sanoo:

    Sinun blogisi on ihana hyvänmielen paikka, eikä koskaan ole käynyt mielessä, että jotenkin kaunistelisit tai silottelisit arkeanne, vaan elämänne tuntuu aidolta. Silti tästä postauksesta jäi vähän paha mieli. Ei aina ole omasta asenteesta tai kasvatustavasta kiinni, millaista arki on. Meillä on kaksi lasta. Esikoinen todella temperamenttinen ja uhma oli ihan mieletön. Kuopus on vauvasta asti ollut herkkä lapsi, itkenyt tunteja joka päivä. Nyt melkein kaksivuotiaana itkun määrä on sentään vähentynyt, mutta tilalle on tullut loukkaantuminen joka asiasta. Rakastamme lapsiamme tietenkin ehdoitta ja he saavat rakkautta ja läheisyyttä ja toki säännöt ja rajatkin löytyy. Perheen yhteistä aikaa on _paljon_. Silti arki on aika ajoin todella rankkaa. En olisi ”tehnyt” arjestani tämän näköistä, jos olisin vapaasti voinut valita. Lapsiani en vaihtaisi pois tai muuttaisi millään tavalla, ei saa käsittää väärin. Meillä vanhemmilla on myös rankkaa taustaa ennen lapsia, joten kyse ei ole myöskään mistään arvostuksen puutteesta. Aina ei vaan jaksa loputonta itkua ja huutoa varsinkin, kun siihen on kokeiltu kaikki mahdolliset kasvatusoppaiden keinot.. Lähipiirissäni on eräs tällainen ns helpommalla temperamentilla varustettu lapsi. Ja kyllä lapsen luonteella vaan on iso merkitys arjen sujuvuuden kannalta.

  35. Susanna sanoo:

    Mulla oli ihan samanlaisia kokemuksia, kun asuttiin tytön kanssa kahdestaan. Silloin arki rullasi ihanasti ja kaikki oli kukilla tanssimista. Siis tyttö oli kuin enkeli enkä voinut oikeasti ymmärtää miten joidenkin mielestä vanhemmuus on niin rankkaa ja lapset käyttäytyy huonosti.
    Nykyään meillä on uusperhe, johon kuuluu minun ja miehen lisäks mun esikoinen, miehen esikoinen ja meidän yhteinen vauva. Esikoinen on jo teini-ikäinen, joka tuo omat haasteensa. Vauva vaan chillailee ja on oikeasti tosi helppo. Mut tää meidän keskimmäinen 5v(osaksi tekee varmaan uusperhe, osaksi uusi vauva) hakee huomiota ihan millä keinolla tahansa. Haluaa olla se huomion keskipiste koko ajan ja saattaa just sen kohtauksen kaupassa järjestää.
    Onneks on tukiverkosto ja mies samoilla linjoilla kasvatuksessa, muuten ei ehkä pää kestäis. Mut nyt ymmärrän myös sen vanhemmuuden toisen puolen. Ihan samalla lailla oon molempia kasvattanu vaikka tää toinen ei mun oma biologisesti olekaan. Asuu kuitenkin meillä ja on osa perhettä, joten ihan omana pidän ja kohtelen.
    Musta on muuten ihana lukea teidän kuulumisia, tuntuu kuin olisitte meidän kavereita välillä, kun miehelle selitän juttuja sun blogista. Lapsetkin jo tietää ketä Tiara ja Zelda on 😀 Novankin nimeä yhdessä ihasteltiin.
    Eli jatka samaan malliin! 🙂

  36. J sanoo:

    Kiitos Iina tästä blogista! Tää blogi on jotenkin niin elämänmakuinen ja sun positiivinen asenne saa myös mut ajattelemaan, että pitäiskö alkaa opetella ajattelemaan asioista positiivisemmin. Oon ite luonteeltani niin tunteellinen, että kaikki ikävät asiat saa mut helposti huonolle tuulelle. Jos töissä on huono päivä niin kaikki on paskaa ja valitan miehelle kuinka ikävä työpaikka mulla on. Jospa sitä vaan oppis näkemään asioiden positiiviset puolet ja lopettaa valittamisen. Mulla on kuitenkin elämässä asiat hyvin, on töitä, rakas puoliso ja ihana koti. Ehkä pitäis vaan tehdä asennemuutos ja alkaa opetella positiivisuutta. Myös meidän oma asenne heijastuu ympärillä oleviin ihmisiin, jos kaikki on yhtä valitusta ja jatkuvaa arvostelua, niin ei sellasta seuraa kukaan jaksa.

  37. Nimetön sanoo:

    Ihmiset ehkä ymmärtävät väärin tuon, että tekee elämästä sellaisen, kuin haluaa. Itse ainakin ymmärrän ja ajattelen sen niin, ettei se tarkoita sitä, että saat kaiken mistä haaveilet. Vaan se on se asenne. Jos et voi muuttaa olosuhteita, tee tilanteesta itsellesi paras mahdollinen, vaikuttamalla asioihin joihin voit. Monelle elämä jakaa sellaiset kortit, että katkeruus voi päästä valloilleen, jos sille antaa vallan. Aina sitä vastaan ei ole helppoa taistella. Mutta joka päivä jokainen voi itse valita, miten suhtautuu elämäänsä ja ympäröivään maailmaan. On ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken, mutta ovat silti onnellisia ja kiitollisia. Ja ihmisiä, jotka ovat saaneet kaiken sekä viettäneet helppoa elämää ja ovat silti onnettomia, katkeria ja kiittämättömiä.

  38. Jenni sanoo:

    Tosi hyvä kirjoitus, pystyin niin samaistumaan tähän! Mulle on monesti tultu ihmettelemään juurikin kauppareissuilla että kuinka mun lapset ei kiukuttele ja miten he käyttäytyvät niin hyvin. Ulkopuoliset ei yleensä edes voi usko että se on mahdollista.. musta on myös surullista että monesti perusoletus perhe-elämästä on se että lapset kiukuttelee, vanhemmat on väsyneitä ja onnettomia ja arki on vaan yhtä puurtamista. No meillä on se on tietenkin hetkittäin sitäkin mutta enemmän se on nauramista, leikkimistä, lasten oivalluksia ja nauttimista ylipäätään tästä hetkestä.

    • TyyneK sanoo:

      Ei kai nämä ole toisiaan poissulkevia…? Meillä on lapset, joiden kanssa kauppareissut ovat tuskallisia. Silti meidän elänä ei ole vaan negatiivista, rankkaa puurtamista vaan hyvin paljon lapsista nauttimista, heidän ihailuaan!

      Mun mielestä lapsille ”asetetaan ihan väärät mittarit” – mitä hiljaisempi, rauhallisempi, passiivisempi lapsi on, sitä enemmän kehuja saa. On toki vanhemmille helpointa, mutta ei se silti pitäisi olla mikään ainoa ihailtava ominaisuus lapsissa. Ihailen aktiivisia, kaikesta kiinnostuneita, vilkkaita, osallistuvia, äänekkäitä, tunteitaan voinakkaasti ilmaisevia lapsiani suuresti, vaikka tottakai meidän yhteiselossamme on sitä myöten paljon enemmän haastetta.

  39. Teresa sanoo:

    Hei Iina! Kiitos tekstistä ja blogin pitämisestä. Nyt on ihan pakko kommentoida, kun tuli niin lähelle omaa elämäntilannetta.
    Meillä on kaksi pientä poikaa, 4kk ja 2v. Vanhemmalla on uhman lisäksi mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ja koen että mun elämä on välillä ihan törkeen rankkaa ja koen todella olleeni epäonnistunut äiti. Samalla kuitenkin olen onnellisimmillani just nyt: Onhan mulla maailman rakkaimmat lapset ja ihana mies.

    Kommentin haluan kuitenkin jättää siksi, että sun ihanat positiiviset tekstit on ihan älyttömän kannustavia ja esimerkillisiä varmasti monille ihmisille, eristyisesti äideille. On nimittäin ihanaa, että joku muistuttaa meitä helposti negatiivisesti ajattelevia suomalaisia iloitsemaan niistä asioista jotka meillä on hyvin. Ja meillähän muuten on moni asia hyvin. Pakko myöntää että itsekin ekoja kertoja blogiasi lukeneena ajattelin että et oikeesti voi olla noin positiivinen tyyppi, mutta mitä enemmän sun tekstejä oon lukenut, sitä vakuuttuneempi oon siitä että sä jos kuka on aito ja rehellinen, oikeesti positiivinen bloggaaja. Arvostan suuresti sun tapaa suhtautua asioihin ja toivon että jatkat vielä pitkään ilosanoman levittämistä blogillasi! ❤

  40. Tabuja sanoo:

    Moikka!
    Sulla on huippu blogi ja tykkään teidän asenteesta! Mulle on kans toitotettu noita ”ootappa vaan” -juttuja, mikä on erittäin ärsyttävää.

    Toinen, minkä itse oon huomannut, niin helppo vauva/lapsi tuntuu olevan aihe, josta ei saa puhua. Kun mun tytär oli muutaman kuukauden ikäinen, joku sattui kysymään jotain tyyliin ”onko vauva valvottanut?”. Kun vastasin, että ei itseasiassa ole, nukkuu tosi hyvin, niin tuntu, että vastausta ei uskottu. Sitten tuli tietenkin nämä ”ootappa vaan” -jutut.

    Mikä siinä on, että aina pitää yrittää kääntää asiat negatiivisiksi? Onko ihmiset vaan niin kateellisia tuostakin, jos jollain on helppo lapsi. Niin naurettavaa ja surullista samaan aikaan. Tosiaan edelleen monen vuoden jälkeen on helppo ja sopeutuvainen tapaus, että ainakaan tähän mennessä ei ole tullut sitä kuuluisaa seuraavaa huonoa vaihetta.

    Mukavaa kevättä teidän poppoolle! 🙂

    Ps. Näin Oton ja tytöt valkeassa teidän Oulun reissun aikaan, niin reippaasti tytöt söi eväitä kesäkadulla.

  41. Aila sanoo:

    Haluaisin lisätä tähän käytösasiaan vielä oman huomioni omista lapsistani. Meillä vaikuttaa suoraan käytökseen se, miten paljon olen lasten kanssa aidosti läsnä. Lapset ovat nyt 5v ja 7v ja leikkivät paljon keskenään. On tärkeää kuitenkin sisällyttää joka päivään pieniä täydellisen läsnäolon hetkiä, jolloin ei itse tee mitään muuta. Olen huomannut tämän nyt, kun opiskelut vaativat tällä hetkellä paljon aikaa, ja usein tulee pyydettyä lapsia leikkimään hetken kahdestaan, ”äitin pitää nyt lukea tenttiin”. Se toimii hetken, ja sitten tulee jäätävä riita. Jos suostuu esim. pelaamaan yhden Afrikan tähden kierroksen ennen kuin alkaa lukea tenttiin, saakin lukea ihan rauhassa. Lapset ikäänkuin tankkaavat sitä yhdessäoloa ja jaksavat sen tukemana leikkiä keskenään pitempään nätisti. Sitten kun tilanne alkaa kärjistyä taas (tähän voi mennä monta tuntia tai joskus koko päivä menee ihan sopuisasti), pieni läsnäolon hetki taas rauhoittaa tilanteen, ja lapset kykenevät taas keskittymään omiin leikkeihinsä. Kun vain itse muistaisi tämän kiireidensä keskellä, eikä alkaisi komennella…

    Meillä on melko rauhalliset lapset, mutta uhmaikän hetkiä on välillä meilläkin koettu. Silloin on etukäteen ennen ”pakko-hoidettavia” asioita käyty läpi millaista käytöstä odotetaan esim. kaupassa ja etukäteen on keskusteltu sekin, saako kaupasta tänään ostaa jotain hyvää. Se säästää jo paljolta, vaikkei tietenkään aina auta. Sitten on sovittu palkinto hyvin sujuneesta kauppareissusta, esim yhteinen lukuhetki, josta voi muistutella ennenkuin tilanne kuumenee. 🙂 Ehdottomasti lapset on suuri rikkaus ja perhe-elämä ihanaa! Kiitos inspiroivasta blogista!!!

  42. Manne sanoo:

    Joskus mainitsit ettet kirjoita tyttöjen kiukutteluista tms. blogiin, koska tytöistä ei varmaankaan olisi mukavaa että kirjoittaisit niistä. Siinä mielessä osa elämän suolasta jää blogistasi pois. Lasten kiukuttelu kuitenkin kuuluu kaikkien lapsiperheiden elämään 🙂 mutta en kirjoita tätä sillä että minusta sinä jättäisit jotain oleellista kertomatta. Minusta päätöksesi on täysin oikea

  43. Elisa sanoo:

    Voi vitsi! Olen erityisopettaja ja tarkastelen maailmaa aika samanlaisesta vinkkelistä kuin sinä! Kuten sinä, kohtaan usein samanlaisia kommentteja alaani tuntemattomilta sekä sen valitettavasti myös tuntevilta ihmisiltä; ”eikö se ole raskasta” ”eikö lapset ole raskaita” ”miten sinä jaksat sellaista työtä”.
    Siis apua! Minä rakastan työtäni ja tiedän tämän olevan minulle paras mahdollinen ammatti. Myönnän, että kyllä välillä väsyttää ja turhauttaakin, mutta paljon paljon paljon useammin aikuisten (usein valitettavasti myös omat kollegat) negatiivisten ja vähättelevien asenteiden ja sanojen vuoksi kuin yhdenkään oppilaan.

    Komppaan, kun sanoit, että oma asenne ratkaisee! Kyllä! Elämässä tapahtuu ja välillä myllertää, mutta täytyykin osata jättää tulostamatta turhan tarkat tuntisuunnitelmat ja nauttia lapsen kanssa UNO-pelin pelaamisesta bilispöydän alla, vaikka tarkoitus oli alunperin laskea kirjasta matkikkaa niin kuin oman luokan ope sanoi. Haloo, ei kiinnostanut minuakaan aina silloin joskus. Ja kappas, tossahan tuo oppii matikkaa ihan samallalailla kuin siitä kirjasta. Se lapsi saa istua siellä bilispöydän alla ensikin kerralla, minä siellä vieressä, aikuiset muuttakoon asennettaan.

    Minullekin on sanottu, että ”kyllä sinunkin huumorintajusi jossain vaiheessa loppuu, kunhan teet tätä työtä tarpeeksi kauan.” Ei kiitti, ja ei muuten lopu, huononee ehkä, mutta piru vie minun luokassa ei kiristellä. Oppilaani saavat letittää hiuksiani vastaisuudessakin ja tasan heitetään yläfemmaa kaikista saavutuksista, niistä tipun askeleen kokoisistakin! Ja erityisesti silloin.

    Sinun blogisi on valikoitunut yhdeksi lempiblogeistani juuri tuon elämänasenteesi vuoksi. Ihailen sinun ja Oton tapaa kasvattaa lapsianne. Postauksista huokuu rakkaus, jota annatte siellä kaikki viisi toinen toisillenne.

    Alalleni kaivattaisiin kaltaisiasi lapsilähtöisesti ja positiivisesti ajattelevia henkilöitä. Oletko harkinnut kasvatusalaa?

    Aurinkoa elämäänne!

  44. Katri sanoo:

    Ai että mua ärsyttää juuri nuo ”odotapa vaan”-kommentit! Meillä 16 kk ikäiset kaksoset, jotka syntyivät pikkukeskosina ja ensimmäiset kuukaudet olivat todella rankkoja mm. refluksin vuoksi.
    Alkuvaikeuksien jälkeen on ollut todella ihanaa, eikä kenenkään pelottelut siitä, miten ”sitten kun lähtevät liikkeelle” tai ”sitten kun tulee hampaita” jne. ole meidän kohdalla pitäneet paikkaansa.
    Meillä on iloiset, hyvin nukkuvat ja äärettömän uteliaat ja reippaat lapset. Enkä näe, että heidän perusluonteensa tai perheemme tapa toimia muuttuisi radikaalisti vuosienkaan saatossa. Totta kai rankkoja hetkiä tulee, kuten hiljattain sairastettu koko perheen läpi käynyt noro-virus, mutta se kuuluu elämään!
    Pidän blogistasi ja se tuntuu ihanan aidolta. Jatka samaan malliin!

  45. Tiina sanoo:

    Moi Iina!

    Kiitos hienosta kirjoituksesta ja todella hienoa että teillä menee hyvin ja olette onnellisia! 🙂
    Oon aina tykännyt tästä hyvän mielen blogista ja ajatellut et kunpa meilläkin olisi jotenkin noin positiivinen asenne elämään.
    Rupesin vaan kirjoituksen jälkeen miettimään että miksi mun lapset käyttäytyy niin kuin ne käyttäytyvät. Meillä on neljä alle kouluikäistä ja joka ikinen päivä selvittelen riitoja.
    Tapellaan milloin mistäkin lelusta, piirretystä, pyörästä jne. Kaupparaivaritkin on tullut tutuksi.
    Tämän tekstin jälkeen perehdyn paremmin asiaan, että miksi meillä näin ja voisinko jotain tehdä asialle 🙂

  46. Mustakin on hassua että vanhemmuuteen liittyy niin paljon negatiivisia ajatuksia. Sun teksti tiivisti aika hyvin mun ajatukset 🙂

  47. Jonna sanoo:

    Hei,

    En ole aikaisemmin kommentoinut yhteenkään blogikirjoitukseen ikinä, mutta nyt oli pakko. Olen lukenut eri perheblogeja reilu 6 vuotta ja nyt se kommentoinnin hetki koitti.

    Olen seurannu blogiasi melkein alusta asti. Kirjoitat todella ihanasti perheestäsi ja arjestanne. Pidän sinua jollain tavalla ”mallihahmona” siinä, että asioita ei tarvitse tehdä vaikeiksi. Ihailen elämänasennettasi ja tapaasi kirjoittaa.

    Oletko ikinä miettinyt kirjan kirjoittamista blogisi pohjalta? Uskoisin, että tulisi menestymään. Täällä olisi jo ainakin yksi ostaja valmiina.

    Hyvää kesän odotusta teidän koko perheelle- 🙂

  48. Emmi sanoo:

    Moikka! Kiva että teillä sujuu hyvin, haluaisin kuitenkin sanoa, että ei kaikkien lapset ole kilttejä ja rauhallisia luonteeltaan vaan ovat todella tempperamenttisia tai esim. 3 villiä poikalasta ei välttämättä olisi yhtä helppo kombo kuin 3 tyttölasta, jotka yleisemmin ovat useammin rauhallisempia. Joten aina ei ole kasvatuksesta kiinni…Ja jos lapset on 3 tempperamenttistä ja energistä lasta niin silloin arki ei aina tunnu niin juhlalta.

  49. Saimi sanoo:

    Iinan lapset ovat helppoja temperamenteiltaan, kuten hän ja miehensäkin. Ihana perhe-elämä on langennut hänelle aika luonnostaan. Näillä spekseillä pärjäisi ”huonompikin” äiti . Varmasti Iinakin väsyisi haastavammissa olosuhteissa, ja se on täysin normaalia ja inhimillistä. ”Tee elämästä itsellesi helppoa” -tyylisten neuvojen antaminen on vähän naivia ja epäempaattista haasteiden kanssa kamppailevia kohtaan.

    Ja lapsista haaveileville tiedoksi, että vaikka äitiys on antoisaa, niin harvoin se on näin helppoa, vaikka asenne ja kasvatus olisikin kohdillaan

  50. Suvi sanoo:

    Totta kai on olemassa temperamenttisia lapsia, tai lapsia, joilla on muita erityistarpeita tai ovat erityisherkkiä, mutta mielestäni Iina ei tätä mitenkään kieltänytkään, eikä tämän postauksen tarkoitus ollutkaan käsitellä muuta kuin heidän perhettään. Ja mielestäni se on yksi tärkeimmistä pointeista, että tuli mitä tahansa elämässä eteen (lasten kanssa tai ilman), niin osaisi pitää positiivisen asenteen, vaikka se ei aina helppoa olisikaan. Asennehan nimenomaan tarkoittaa sitä, että vaikeissakin tilanteissa haluaa tietoisesti toimia jollakin tietyllä tavalla (tässä tapauksessa etsien positiivisuutta jokaisesta asiasta).

    Eikä mielestäni ole oikein ”lytätä” Iinan perhe-elämän ”helppoutta” ja positiivista asennetta sillä verukkeella, että ”helppohan teidän on olla iloisia helposta perhe-elämästä, kun lapsenne ovat niin kilttejä ja omaavat helpon temperamentin”… Koska kyllä sen näkee bloginkin välityksellä, että suuri osa tuosta ”helppoudesta” on suoraan myös Iinan ja Oton asenteen ja kasvatuksen tulosta (tai vaikkei olisikaan, niin saavat he silti iloita omasta elämästään, tuli ”helppous” mistä hyvänsä, ei sitä tarvitse vähätellä)! 😀

  51. Without sanoo:

    Todellakin siihen, miten arki rullaa useamman lapsen kanssa voi itse vaikuttaa! Oli lapsella millainen temperamentti tahansa. Mulla ei ole lapsia mutta tässä lähipiirin lapsiperhe elämiä seuranneena voin todeta, että erittäin paljon on itsestä ja kasvatuksesta kiinni se mitä niistä lapsista tulee..toinen repii hiuksia päästään kun kuvittelee että maailma kaatuu jos 3-vuotiaalla ei ole rytmi päivässä suunnilleen minuutilleen sama! Tommonenkin asia aiheuttaa aika paljo turhaa stressiä ja vaivaa. Kukaan ei kuole jos päivällisellä ollaankin klo 16.30 klo 16 sijasta..tai pidetään kiinni niistä säännöistä! Mikä on kerran kiellettyä on aina kiellettyä! Tuosta näkyy aika moni luistavan ja sitten voi kyllä syyttää vaan itseään kun lapsi kiukkuamalla yrittää saada tahtonsa läpi. Mutta joo, en varmaan sais kantaa ottaa kun ei niitä lapsia ole. Pointti oli vaan kommentoijille se, että oikeesti tälleen sivusta lähempää useampaa pikkulapsi perhettä seuranneena olen kyllä sitä mieltä että paljon siihen arjen sujuvuuteen se kasvatus vaan vaikuttaa.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.