Uutta arkea ihmetellen

10.05.2017

Viime viikonlopun juhlahumun jälkeen ollaan viimeinkin aloitettu se uusi arki. Lapset ovat palanneet muutamaksi viikoksi päiväkotiin ennen yhdeksän viikon kesäloman alkua, ja mäkin olen istunut enemmän koneen ääressä ja tehnyt töitä valmiiksi, samalla kun Otto on huolehtinut Novasta. Välillä ollaan pidetty neidin kanssa ihania imetyshetkiä, ja kyllä mä aika usein hairahdun koneen äärestä höpöttelemään vauvalle vaikka Otto hänen kanssaan päiväsaikaan enemmän leikkiikin. Yritän kuitenkin saada tehtyä mahdollisimman paljon hommia pois alta ennen tyttöjen kesäloman alkua, jotta voin itsekin ottaa sitten kesällä rennommin ja nauttia vapaammista päivistä.

Tänään tehtiin Oton kanssa aamulla puolentoista tunnin ihana vaunulenkki auringonpaisteessa lähimetsässä. Auringonpaisteen vaihduttua näin toukokuisessa maisemassa kovin tutuksi tulleeksi lumisateeksi, mekin suunnattiin sisälle ja mä avasin tietokoneen näytön. Nova jatkoi vielä aamupäikkäreitään pihalla katoksen alla ja sain hyvin hommia tehtyä sillä aikaa, kun vauvan maailman söpöimmät hymyt ja kujertelut eivät olleet viemässä mun huomiota pois töistä.

Ollaan laitettu yhdessä meidän pihaterassia kuntoon ja en malta odottaa että se on kokonaan valmis! Instassa (@iinalaura) vilautin eilen jo kuvaa siitä miltä tällä hetkellä näyttää, mutta pihalle on tulossa vielä aita ja paljon aurinkokennolyhtyjä ja kasveja. Sieltä pitää viedä myös muutamia remonttijätteitä pois, mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen mitä ollaan nyt saatu aikaan. Viime viikolla tähän aikaan pihalla oli vain järkyttävä kasa vanhaa laminaattia, tyhjiä puulavoja ja vanha ruokapöytä. Siihen nähden siis ihan hyvä muutos kun nyt siellä voi jo hengailla mukavasti paviljongin alla.

Hauskaa miten ajoittaisesta lumisateesta huolimatta näin toukokuun tullen kaikki naapuritkin ovat kaivautuneet ulos kuorestaan ja tuntuu että viimeisen parin viikon aikana olen nähnyt enemmän heitä kuin koko talvena yhteensä. Tytötkin tutustuivat parin pihan päässä asuvaan vähän vanhempaan naapurintyttöön, ja ovat jo leikkineet yhdessä vaikka ja mitä.

En voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa miten ihanaa on asua tässä nykyisessä asunnossa. Täällä tuntuu olevan sellainen positiivinen yhteishenki, ja juuri sitä omasta lapsuudestakin tuttua menoa että voi käydä pimpottamassa naapurin ovikelloa ja kysymässä tuleeko hän leikkimään. Oma pihatie on myös turvallinen eikä siihen pääse autoja mitenkään niin lapset voivat siinä turvallisesti harjoitella pyöräilyä ja istua piirtämässä maahan katuliiduilla niin paljon kuin sielu sietää.

Mulla on kyllä niin hyvät fiilikset tällä hetkellä, ja kyllä se kevätkin tulee sieltä vielä vaikka ei joka päivä siltä näytäkään. Iloitsen siitä että kirsikkapuiden upea kukkaloisto on vasta edessäpäin, ja nauran sille lumisateelle Pekka Poudan kanssa.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


12 Responses to “Uutta arkea ihmetellen”

  1. Nimetön sanoo:

    Miksi vanhemmat tytöt ovat päiväkodissa, jos Otto vartavasten jäi vanhempainvapaalle hoitamaan lapsia kotiin, jotta voit itse keskittyä töihin?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tästä oon blogissa kirjoittanut kahdessakin postauksessa, löytyy mm. tagien päiväkoti ja vanhempainvapaa alta. :) Otto jäi kotiin hoitamaan Novaa, ja lapset ovat päiväkodissa osa-aikaisena edelleen, koska se tukee kaksikielisyyttä ja varsinkin Tiaran mennessä eskariin syksyllä on hyvä että he jatkavat siellä vielä muutaman viikon ettei tule niin superpitkää taukoa kavereista + kielestä (kesällä kuulevat ruotsin kieltä pääosin vain Otolta). Yhdeksän viikon kesäloma on kuitenkin ihan jees ja sellainen mitä ei muuten lapsille tulisi, ja syksyllä Zelda jatkaa osa-aikaisena ja Tiara menee eskariin.

      • Niina sanoo:

        Paljon helpompi on hehkuttaa kolmilapsisen perheen helppoutta ja nostaa omaa äitiyttään sen siivellä, kun isommat lapset hoitaa arkisin joku muu kuin äiti itse.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Silloin kun isommat lapset ovat päiväkodissa niin Ottohan se Novaa hoitaa, mä en ole vanhempainvapaalla vaan teen töitä yrittäjänä. Että kyllä meidän perheessä arkisin hoitaa kaikki lapset joku muu kuin minä, tietenkin imetän Novaa ja seurustelen hänen kanssaan välillä mutta mun tehdessä töitä kaikki lapset ja arjen pyöritys muutenkin on Oton vastuulla. Omaa äitiyttä en koe nostaneeni millään tavalla, harmi että sinusta tuntuu siltä. Ihanaa aurinkoista viikonloppua ja tsemppiä sinne! :)

  2. emma sanoo:

    Ihana, kun saatte päivisin Oton kanssa viettää aikaa vain te vanhemmat ja vauva, ihan kun Tiaran ollessa vauva. Ja mikä parasta olette kasvaneet vanhempina ja luultavasti esikoisen aikainen joka asian stressi on poissa ja voitte nauttia vauvasta täysillä

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Samaa mieltä, tää on niin ainutlaatuinen ja hieno juttu että otetaan kyllä kaikki irti! Ja ihan totta, kyllä tästä osaa nauttia vielä näin kolmannella kerrallakin jotenkin uudella tapaa! :)

  3. Ihania kuvia taas kerran Teidän elämää on niin kiva seurata täältä ruudun toiselta puolen, kun blogi on niin elämänmakuinen.

    Mistä on tuo Novan ihana peitto?❤

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon <3 Peitto on Kappahlista, saatiin Novan kummitädiltä lahjaksi <3

  4. Emzi sanoo:

    Joo ei tälle säälle voi muuta kun nauraa!

  5. Nimetön sanoo:

    Jatkavatko tytöt kesäloman jälkeen päiväkodissa, tai Tiara taitaa mennä eskariin? Milloin Otto palaa töihin?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Joo Tiara menee eskariin ja Zelda jatkaa osa-aikaisena päiväkodissa, niin saa edelleen tukea kaksikielisyyteen sekä viettää aikaa kavereiden kanssa, varsinkin kun Tipa tosiaan menee sinne eskariin eikä ole leikkikaverina. :) Otto palaa töihin vähän ennen joulua :)

Kommentoi