Piristystä hiuksiin

16.05.2017

Mulla on ollut elokuusta asti melkein samanlaiset hiukset ja nyt oli jo aika radikaalimmalle muutokselle. Eilen koitti pitkään odottamani käynti vakkarikampaajani Essin tuolissa, Yhteistyökampaamossani Salon Pepe Åhman Tapiolassa. Mun oli tarkoitus mennä kampaajalle heti kun Oton vanhempainvapaa alkaa, mutta ensin oltiin Oulussa ja Tukholmassa ja viime viikko oli vielä täynnä muuta puuhaa. Eilen onneksi oli hyvä aika, ja huristeltiin Novan neuvolan jälkeen kohti Tapiolaa.

Otto ja Nova tulivat mukaan, koska Nova vielä syö kuitenkin 2-3h välein päivällä, ja yksin mulla olisi kestänyt reissussa ainakin tuplamäärä tunteja. Onneksi Tapiolan Salon Pepe Åhmanilla on paljon tilaa ja Nova nukkui melkein kokoajan paria ruokataukoa lukuunottamatta, kun reissu osui juuri hänen pitkien päiväuniensa ajaksi.

Lähtötilanne oli raidoitettu vaaleanruskea, aika lailla mun oma luonnollinen hiustenvärini. Essi vaalensi koko pään raidoittamalla tiheästi sekä folioraitoja että balayagea, ja hius vaaleni ihan uskomattoman hyvin, paljon paremmin kuin osasin edes olettaa. Mulla olikin ollut jo kova ikävä vaaleaa tukkaa! Vaalennuksen päälle laitettiin vaaleanpunaista ja harmaata suoraväriä sekoitettuna, jotta saatiin vähän sellainen metallisen vaaleanpunainen look. Tämä ei luultavasti kestä muutamaa pesua kauempaa, eikä ole tarkoituskaan. Halusin vaan hetkeksi jotain piristävää tukkaan kun olen kokenut olevani niin ”harmaavarpunen” melkein vuoden putkeen.

Kuvissä näkyvässä vaaleassa välivaiheessa hiusten sävyä ei ole edes taitettu millään, vaan ainoastaan vaalennettu. Pakko nostaa hattua Essille miten nätin sävyn hän sai aikaan ihan ilman taittoa, ja tuohon väriin tämä vaaleanpunainenkin sitten luultavasti haalistuu. Juteltiin yhdessä, että vaalea pohja on vaan niin ihana kun sen kanssa voi leikitellä ja kokeilla aina vaikka juuri eri sävyjä, taittoja tai suoravärejä. Onnistuu karkkipastellit ja onnistuu kylmät sävyt pienellä vaivalla. Blondi vaan tuntuu niin omalta, ja se tunne vahvistui vielä entisestään kun katselin vanhoja profiilikuviani.

Nyt siis toistaiseksi mennään tällä ihanan karkkisella ja sopivan hienovaraisella vaaleanpunertavalla sävyllä sen aikaa kun se kestää, ja katsotaan mitä sen alta paljastuu. Ehkä olen ensi viikolla blondi, tai sitten vedän jonkun toisen pari pesua kestävän sävyn päälle. Tai jos en halua luopua tästä niin jatkan vaaleanpunaisella linjalla, se jää nähtäväksi. Nyt mulla on kuitenkin juuri sellainen ihana muuntautumiskykyinen tukka jollaista olen kaivannutkin.

Essi tasoitti mun hiusten latvoja, kun mulla on edelleen se ongelma että tukka katkeilee keskeltä takaa. Onneksi nykyään jo paljon vähemmän kuin silloin reilu vuosi sitten kun aloin käymään Salon Pepe Åhmanilla, ja käyttämään Olaplexiä säännöllisesti sekä kotona että aina kampaajalla. Mun hiukset on vahvistuneet ihan tosi paljon, ja jatkan edelleen kasvattamista. Yhdessä ihmeteltiinkin miten paljon mun tukka oli kasvanut siitä kun elokuussa leikattiin se ihan lyhyeksi polkaksi.

Hiusten väri ja leikkaus saatu yhteistyön merkeissä. 

Mä rakastan mun uusia hiuksia ja nyt olo on paljon enemmän MINÄ! Mitäs te tykkäätte, hitti vai huti?

INSTAKISA:

Suunniteltiin yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille huippu arvonta Instagramin puolelle, jossa palkintona on kahdelle onnekkaalle ilmainen hiusten värjäys ja leikkaus (arvo 150€) valitsemassaan Salon Pepe Åhman -salongissa. Käykää ihmeessä seuraamassa sekä mun tiliä @iinalaura että Salon Pepe Åhmanin tiliä @salonpepeahman ja osallistukaa arvontaan tägäämällä kaverinne mun tilillä julkaistuun arvontakuvaan!

Aurinkoista ja ihanaa iltaa kaikille <3


18 Responses to “Piristystä hiuksiin”

  1. Anneh sanoo:

    Hei, apua! Mistä toi toppi on? :D Oon hakenut tuommosta jo pitkän aikaan. Aivan tosi kaunis ja yksinkertanen vaate!

  2. Äippä sanoo:

    Oletko itse ajatellut että ajaisit ajokortin joskus?

    Olisi helpompi liikkuu yksin/lapsien kanssa eikä tarvitse aina pyytää miestä kuskiksi :D
    Helsingissä varmaan onkin hyvät julkiset liikenteet, meilläpäin ei ole ja itse tarvitsen autoa päivittäin lasten tarhaan kuskaamisessa ja töihin pääsyssä.
    Juuri laskin että kolmea bussia pitää aamulla käyttää että pääsisin perille ja mikä aika siihen menee :D

  3. Jenni S. | big mamas home sanoo:

    Hitti. Tuo vaaleanpunainen sopii sulle kyllä tosi hyvin. Se on niin freesi ja ihana.

  4. J sanoo:

    Pesetkö sun hiukset kuinka usein? (-:

  5. Annukka sanoo:

    Ihanat hiukset eli ehdottomasti hitti!! :)

  6. mymmeli sanoo:

    Tosi kivat! Näihinhän varmasti tarttuisi ne lorealin uudet muutaman pesun kestävät karkkiväritkin :)

  7. Annika sanoo:

    Ihanat hiukset! Aina kun oot postannut uudesta hiustyylistäsi, oon ajatellut, että nyt on kyllä just sopiva tyyli sulle. Sitten kun postaat uudesta tyylistä, tuun aina siihen tulokseen, että nyt on kyllä itse asiassa vielä paremmat kuin ennen :D Itse oon pitäytynyt ihan omassa värissäni ja aika samanlaisessa tyylissä jo melko pitkään, mutta hauska seurata muiden (onnistuneita) hiusmuutoksia. Oot niin hurjan nätti muutenkin <3

  8. Juulia sanoo:

    Upea keväinen tukka! Sulle sopii tosi monenlaiset hiukset vaaleasta tummaan ja räikeään, lyhyestä pitkään. Vaihtelu virkistää. :)

  9. Paprika sanoo:

    Ihana tukka kyllä ja sie näytät taas niin aurinkoiselta, että tulee itsellekin hyvä mieli :)

  10. Sara sanoo:

    Sulle sopis super hyvin sellai ”tiukka”, tasanen longbob joka on edestä vähän pidempi ku takaa. Voi olla et on joskus ollukin?! En vaan muista, vaikka jo vuosikausia oonkin ollu vakkarilukija :)

  11. Mima sanoo:

    En oo koskaan kommentoinut sun blogiin, vaikka oon seurannut melkein ihan alusta asti. On niin paljon mitä haluaisin sulle sanoa, mutten vaan tiedä miten, jotain sellaista mikä saisi pyyhkimään kaikki inhottavat kommentit pois. Sä oot ihan mieletön nainen, esikuva, äiti ja vaimo. Toivon että jos joskus saan olla äiti tai vaimo, olisin samankaltainen kuin sinä.

    Sairastuessani kolme vuotta sitten, sun blogi auttoi mua jaksamaan, elämänilo ja elämänhalu sai kipinää täältä. Kiitos. ♥️ Toivon sulle pelkkää hyvää!

  12. Todella upea tukka jälleen kerran! Oon niin kade aina sun hiuksista! :)

  13. Johanna sanoo:

    Ehdoton hitti, täysi napakymppi :-)
    Aivan siis järjettömän upea!!!

  14. Sohvi sanoo:

    Milloin teet videoo

  15. emzi sanoo:

    Ihana toi valeanpunainen! Sitähän alkaa itsekin haluamaan vähän väriä hiuksiin :D

  16. Mmaijju sanoo:

    Heips! Olisin kanssa udellut mistä tuo toppi on :)

  17. Maria sanoo:

    Osasiko kampaajasi sanoa minkä takia hiuksesi katkeilevat keskeltä takaa? Minulla
    on sama ongelma, enkä keksi syytä. Onko sinulla muita hyväksi todettuja hiustenkasvatusmetodeja kuin tuo Olaplex myös kotona? Mistä hankit sen kotiin? Sinun erilaisista hiusmalleista ja miten olet niihin päätynyt olisi mielenkiintoista lukea, sillä muistan sinulla olleen aivan mahtavia erilaisia hiusmalleja vuosien varrella :)

Kommentoi