Melkein Kirsikkapuistossa

23.05.2017

Ai miksi vain melkein? Sattuipa sellainen tarina, että mä urpoilin taas oikein olan takaa! Luulin että Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha on sama asia kuin Roihuvuoren kirsikkapuisto. No, ei ollut. Me ajeltiin sinne puutarhalle, ja siellä oli sellainen pikkuinen puisto kirsikkapuita ja sitten se puutarha jossa oli kaikkea muuta japanilaistyylistä. Se pieni kirsikkapuisto oli täynnä valokuvaavia ihmisiä, ja puutarhakin aika kiva. Ja lauantaina siellä käydessämme joka puolella oli lappuja että Hanami-juhla täällä 21. päivä toukokuuta.

Olin siis ihan varma että oltiin oikeassa paikassa, ja kieltämättä ihmettelin miksi pikkupuistikkoa kutsutaan kirsikkapuistoksi ja kaikki tulevat sinne kuvaamaan, sillä meidän lähistöltäkin löytyy paikkoja joissa on melkein yhtä paljon kirsikkapuita. Lisäksi ihmettelin että miten kaikki ne ihmismassat joita olen Facebookista Hanami-juhlissa nähnyt olevan mahtuvat sinne pieneen puutarhaan. Mutta ilmeisesti siellä puutarhassa on sitten joku pienempi juhla, sillä se Roihuvuoren Kirsikkapuisto on täysin eri paikassa!

Hassua että sekoilin tällä tavalla. Mutta kieltämättä ihan hyvä että on olemassa isompikin kirsikkapuisto, pitää käydä tsekkaamassa sekin nyt kun nuo upeat puut vielä kukkivat. Naurattaa kyllä oma höperyyteni, mutta ihminen on erehtyväinen. Olen varmaan joskus lukenut molemmista, ja sekoittanut ne samaksi asiaksi. Mulla ei käynyt mielessäkään että yhdellä ja samalla asuinalueella voisi olla kaksi japanilaistyylistä puutarhaa tai puistoa.

Me lähdettiin puistoon ihan extempore lauantai-iltapäivänä kun ilma oli niin upea. Nova oli vasta herännyt ennen kuin lähdettiin, ja ajattelin että jes kerrankin hän on sopivasti hereillä niin sadaan kivoja kuvia. Hän kuitenkin nukahti automatkalla uudestaan, ja oltiin jo lähdössä takaisin autolle, kun hän sitten heräsikin. Ihana pieni unikeko murunen. Jäätiin sitten vielä hetkeksi kuvaamaan ja saatiin meidän minityyppikin ikuistettua.

Olipa ihanaa saada yhteiskuva meidän kaikkien ihanan kolmen neitokaisen kanssa. Kolmen vauhdikkaan neidin kanssa ei niin usein tule sopivaa hetkeä että saa kaikki yhtäaikaa kuvaan, mutta nyt onneksi saatiin muutama napattua. On nuo kaikki kolme kyllä niin rakkaita murusia että <3

Ihanaa päivää kaikille!


8 Responses to “Melkein Kirsikkapuistossa”

  1. Jenni S. | big mamas home sanoo:

    Mäkin erehdyin ensimmäisellä kerralla. 😀 Mutta se Japanilainen puisto on ihana. Meidän olisi tarkoitus mennä sinne taas kesäpiknikille. Mulla menee toi hanami juhla ohitse joka vuosi. 😀 Ja joka vuosi me sovitaan ystävien kanssa, että tällä kertaa mennään. Ehkä vielä joku vuosi.

  2. Noh, onneksi menitte sinne ettekä kuvanneet siinä Itiksen metriksen vieressä olevassa ”puistossa” niitä kukkia. Mä viime vuonna tein sen ja ihanan eteerisiä kuvia tuli, kun oli kaikki röökinnatsat siinä koristeena myös <3

  3. Elina sanoo:

    Kappas!! Meille ilmeisesti sitten kävi samalla tavalla. Olimme eilen myös tuossa kirsikkapuistossa ja päivittelin että tätäkö ihmiset hypettää, että hohhoijaa! Vasta nyt sinun tekstiä ja kuvia katsoessa tajusin, että olen ollut myös väärässä paikassa. Hupsis

  4. Nimetön sanoo:

    Haha 😀 Mulle meinas käydä samat kun olin kaverin kanssa menossa Hanamiin. Navigaattori näytti että perille on melkein kilometri ja katoin auton ikkunasta et tossa ne puut nyt on… Onneks oli treffit sovittu sinne Hanamiin ja hetken aikaa siinä puhelimessa ihmeteltiin kun ei löydetty toisiamme millään niin tajuttiin olevamme ihan eri puistoissa…

  5. Saara sanoo:

    Eikä minkä näköstä! Miulla on ollut tänä keväänä taas kamala hinku päästä johonkin missä ois kirsikankukkia enkä ees tienny että Helsingissä (tai missään) olis tällasia. Täällä kotikaupungissa taitaa kasvaa yksi kirsikkapuu keskustassa. Pakko ottaa ensi vuoden tavoitteeksi päästä tuonne

  6. Sanna sanoo:

    No mut toi pienempi paikkakin on tosi ihana, ja mä tykkään ehkä siitä vielä enemmän kuin siitä isosta puistosta! Ekalla kerralla mekin oltiin vaan siinä kuvailemassa ja tosi nättiä siellä on vaikka pienemmästä paikasta onkin kyse! <3

  7. Helena sanoo:

    Me käytiin tuolla eilen ja siis se ”isompi” kirsikkapuisto on joku parisataa metriä tosta eteenpäin ja se on ihan tylsä! 😀 muutamat puut rivissä ja sit hiekkakenttä vieressä. Samaa puistoaluettahan toi on sen toisen kirsikkapuiston kanssa.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.