Hello Oulu

14.06.2017

Täällä sitä ollaan taas pohjoisessa, Nova nukkuu ekoja päikkäreitä isin kainalossa ja tytöt leikkivät ulkona mun serkun kanssa. Ihanaa olla täällä, ja meillä on vielä aika huikea synttäriviikko tiedossa, sillä tällä viikolla juhlitaan sekä Oton, mun mummun että tyttöjen pikkuserkun synttäreitä. Lähdettiin eilen tänne aamupäivällä ajelemaan ja tultiin alkuillasta perille. Matka lähti vähän hitaasti käyntiin, kun ensimmäinen vaipanvaihto tapahtui jo kilsan päässä kotoa tankatessa, hah. Puolet matkasta sujui onneksi kuin unelma: Nova nukkui ensimmäiset 350km putkeen. Sitten tehtiin vähän pidempi pysähdys ja sen jälkeen neiti nukkui vielä tunteroisen, mutta loppumatkasta sitten hän oli hereillä perille asti ja pysähdeltiin muutamaan kertaan kun kaukalossa istuskelu ei hänelle oikein maistunut. Mutta päästiinpä perille kuitenkin.

Osasin myös odottaa että ei varmaan enää nukuta ihan niin paljoa enää tällä reissulla kuin viimeksi, kun ikääkin on tullut pari kuukautta lisää. Onneksi on keksitty turvakaukalolelut, rapisevat kirjat ja pureskeltava kirahvi, niillä pääsi eteenpäin kuitenkin.

Nyt alkaa hellittää alkukesän työsumakin pikkuhiljaa, keskikesän aika kun on vähän hiljaisempaa aina markkinoinnissa. Mä pidin viime viikolla päiväkirjaa mun työviikosta, ja kunhan saan sen koostettua postaukseksi niin saatte vähän kurkata siihen että miltä päätoimisen bloggaajan arki voi näyttää. Tällä viikolla arki taas näyttää ihan eriltä, kun ollaan täällä Oulussa ja ei ole niin paljoa hommaa. Mutta joo, ei siitä sen enempää nyt, vaan sitten varsinaisessa postauksessa.

Tänään me mennään varmasti moikkaamaan mun isovanhempia, ja muuten vain hengaillaan täällä mun tädin luona ja ollaan ulkona, täällä on aivan ihanan näköinen päivä tulossa. Aurinko paistaa ja ei tuule yhtään. Saapa nähdä laitetaanko tässä joku päivä uima-allaskin tuonne tädin pihalle, viime kesänä se oli täällä kova hitti ja tytöt pakkasivat bikinit mukaan ihan innoissaan että pääsevät uimaan. Ja jos tässä sää ihan kunnolla muuttuu helteeksi niin ehdottomasti lähdetään käymään myös Nallikarissa joku päivä uimassa ja rakentamassa hiekkalinnoja.

Ajateltiin käydä reissun aikana myös Vauhtipuistossa, ja Ainolan puistossa leikkimässä, ja tehdä kaikkea muutakin kivaa. Synttäreitäkin juhlistetaan, tosin varmaan aika rauhallisesti ruokailun ja kakun merkeissä ihan päiväsaikaan.

Nyt mä otan toisen kupin kahvia ja luen Kalevan läpi, niinkuin joka aamu Oulussa ollessani. Paperisessa sanomalehdessä on jotain niin paljon rentouttavampaa kuin hektisissä nettiuutissivustoissa. Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


12 Responses to “Hello Oulu”

  1. Annika sanoo:

    Kun kerran täällä Oulussa olette niin kannattaa tsekata Valveen Sanataidenäyttely. Uskon et teiän tytöt tykkää kans siellä leikkiä niin kuin meiän tyttökin tykkäsi 🙂

  2. Nimetön sanoo:

    Voi että, olisipa itselläkin lomaa!
    Tai mahdollisuus hetkeksi irtautua arjesta, kesäaika on niiin lyhyt, että siitä vähästäkin haluaisi edes sen pienen hetken nauttia. Tällä hetkellä vaan ei onnistu töistä irtautuminen, ehkä ensi kesänä sitten.

  3. Tuulia sanoo:

    Heips! Ihanaa reissua teille! Saanko kysyä että miksi yövytte aina sinun tätin tykönä ettekö sinun äitillä?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon <3 mun täti asuu 180m2 omakotitalossa ja mun äiti asuu 30m2 yksiössä 😀 siinä yksinkertainen syy. Onneksi asuvat lähellä toisiaan niin onnistuu helposti äidinkin näkeminen ihan niin usein kun haluaa kun täällä ollaan 🙂

  4. Shoppailemaan sanoo:

    Heippa!
    Menkää ihmeessä piipahtamaan Oulun Vadelmatarhalla, (Limingantullissa, Kempeleentie 7B) jos yhtään tekee mieli shoppailla. Tällä hetkellä siellä on paljon merkkivaatteita myynnissä. Mm. Vimmaa, Boboa ja Mini Rodinia

  5. Johanna sanoo:

    Heippa! Oululainen lukija vinkkaa, että vauhtipuiston huudeilla on vielä muistaakseni 19. päivään asti myös tivoli, jos se ei teillä jo tiedossa ollutkin 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tivoli on tiedossa, keskusteltiin vaan porukalla että se taitaa olla vähän turha vielä toistaiseksi (ainakin rannekkeen kanssa) kun ei nuo meidän naperot pääse juuri mihinkään laitteisiin 😀 mennään sitten kotona vielä Lintsille niin siellä on ilmaiseksi enemmän laitteita kun Tivolissa olisi tuon ikäisille sillä rannekkeella. Se on varmaan muutaman vuoden päästä kiva se Tivoli 🙂

  6. Riina sanoo:

    Aurinkoista Oulun reissua! Itsellä lämmittää sydäntä kaikki tällaiset Oulu-postaukset blogeissa, nimimerkillä ”Tullista tullut”, oon asunut pian 12 vuotta Oulussa ja toki muistoja täältä on jo ennen sitä. Joskus harkittiin muuttoa etelämmäksi mutta ei siitä mitään tullut.:) Toiveena olisi top 5 Oulun nähtävyydet/kohteet lapsiperheille-postaus.

  7. Aami sanoo:

    Jos sattuu sadekelit niin käykäähän tutustumassa Kempeleen Leo’s leikkimaahan. Paljon kehuttu ja meidän muksut tykkäs ainakin

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.