Miltä näyttää työkseen bloggaavan työviikko?

15.06.2017

Tätä postausta varten pidin tarkkaa kirjaa töistäni kokonaisen viikon ajan, ja se avasi omat silmät näkemään mitä kaikkea mä teen viikon aikana. Mitä kaikkea vaatii sisällön tuottaminen blogiin, jota lukee kuukaudessa keskimäärin yli 85 000 uniikkia ihmistä?

Yrittäjänä ja bloggaajana jokainen viikko on oikeastaan aika erilainen, työn määrä ja siihen käytetty aika vaihtelee tosi paljon. Välillä jos ennakoin oikein hyvin, pystyn olemaan useamman päivänkin niin että käytän töihin maksimissaan tunnin-pari päivässä. Ja sitten taas on näitä viikkoja, kuten viime viikko, jolloin töihin kuluu enemmän aikaa kuin perus kasistaneljään -työntekijän työviikkoon, ja työt jakautuvat koko päivälle niin että melkein koko päivä on täynnä työntekoa, aamusta iltaan. Veikkaan että kuukaudelle tasaisesti jaettuna mun työhön käytetty aika on suunnilleen sama kuin perus toimistoaika, tai aavistuksen pienempi.

Mä tykkään itse henkilökohtaisesti sekä täydemmistä että väljemmistä päivistä, sillä vaihtelu virkistää. Välillä on mahtavaa tehdä ihan superpaljon kun on hyvä draivi päällä ja saa tosi paljon aikaan. Blogin kirjoittaminen on sellainen juttu mitä ei vaan voi pakottaa, mä en koskaan kirjoita postauksia silloin kun ei tunnu siltä, koska siitä ei vaan synny mitään hyvää. Mutta onneksi silloinkin kun ei ole se hyvä kirjoitusflow, voi tehdä paljon muuta, kuten editoida kuvia tai vaikka suunnitella postauskalenterin sisältöä. Ja ainahan on tietysti kirjanpitohommat, niihin ei tarvita mielikuvitusta.

Maanantai 5.6.2017

8.00-9.55 1300:n sanan mittaisen postauksen kirjoitus ja edellisenä iltana muokattujen kuvien lisäys tekstiin

9.55-10.00 Tauko: Nova syö

10.00-11.00 600 sanan mittaisen postauksen kirjoittaminen

11.00-11.30 Kampanjapostauksen kuvien ottaminen

11.30-12 Sähköpostin läpikäyminen ja vastaaminen, paketin vastaanottaminen kotona yhteistyökumppanilta

12.00 Lounastauko, Nova syö myös

12.30-13 Ajomatka yhteistyökumppanin liikkeeseen Espooseen, autossa viesteihin vastailua

13.00 Kuvien ottaminen postaukseen

13.15-16.00 Tauko töistä ja ajanviettoa lasten kanssa. Samalla pari klippiä instan mystoryyn, Nova syö pariin otteeseen

16.00-16.15 Kuvien ottaminen postaukseen yhteistyökumppanin liikkeessä

16.15-17.00 Ajomatka kotiin, kahteen työviestiin vastaaminen

16.30-19.30 Tauko töistä, lasten kanssa hengailua ja ruokailua koko perheellä

19.30-20.00 Postausidean hahmottelua asiakkaalle

20.00-21.00 Gif-videon tekoa asiakkaalle yhdessä tuottajan kanssa, instakuva, kommenttien julkaisua

Päivän työsaldo: 7h10min

Saadut sähköpostit: 26

Lähetetyt sähköpostit 7

 

Tiistai 6.6.2017

7.00-7.30 Kuvien muokkaus päivän postaukseen ja oikeinkirjoituksen tarkistaminen, sekä postauksen julkaisu

7.30-8.20 Kampanjapostauksen kirjoittamista

8.20-8.30 Tauko: Nova syö

8.30-9.00 Kampanjapostauksen kuvien läpikäymistä ja editointia

9.00-9.45 Laskutusta ja kirjanpitoa

9.45-10.00 Sähköpostin tsekkaus ja vastaus muutamaan viestiin, sekä aiemmin ajastetun kampanjapostauksen julkaisun toimivuuden tarkistus

10.00-11.45 Tauko töistä, Novan ruokailut

11.45-12.15 Ajomatka asiakkaan luokse, sähköpostin tsekkaus autossa

12.15-14.00 Lounastapaaminen asiakkaan luona yhteistyökumppanin ja kampanjatuottajien kanssa, Nova syö siinä samalla

14.30-15.00 Ajomatka takaisin kotiin, sähköpostin ja kommenttien tsekkaus

15.00-15.45 Tauko töistä 

15.45-16.00 Päivän kampanjapostauksen nosto FB & Instagram (eri kuin se jota aamulla kirjoitin)

16.00-16.30 Kommentteihin vastailua, sähköpostin tsekkaus ja yhteen viestiin vastaus. Kuvan lähettäminen asiakkaalle.

16.30-20.00 Tauko töistä

20.00-20.30 Postauksen nostaminen FB & IG, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 6h50min

Saadut sähköpostit: 20

Lähetetyt sähköpostit: 3

 

Keskiviikko 7.6.2017

9.00-10.00 Postauksen kuvien läpikäynti ja editoiminen, postauksen kirjoittaminen

10.00-10.30 Kaksi työpuhelua yhteistyökumppaneiden kanssa, keskustelua tulevista mahdollisista yhteistöistä

10.30-11.30 Tauko töistä, brunssi, Nova syö

11.30-12.30 Sähköposteihin vastailua

12.30-14.30 Tauko töistä, suihku ja valmistautuminen, Nova syö

14.30-15.00 Ajomatka yhteistyökumppanin liikkeeseen

15.00-15.45 Tapaaminen liikkeessä, tutustumista tuotteisiin ja valokuvausta

15.45-16.00 Nova syö, Ajomatka koulutukseen

16.00-18.00 Lightroom Workshop: kuvien editointia Lars Johnsonin johdolla

18.00-18.15 Ajomatka kotiin

18.15-20.30 Tauko töistä, Lasten ja turkulaisten kanssa hengailua

20.30-21.00 Postausten nostot FB:ssä ja Instagramissa, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 6h45min

Saadut sähköpostit: 19

Lähetetyt sähköpostit: 5

 

Torstai 8.6.2017

8.00-09.50 Postauksen kirjoitusta & kuvien valintaa ja läpikäyntiä, editointi kollaaseiksi

09.50-10.00 Nova syö

10.00-10.30 Postauksen julkaisu, päivän kaupallisen kampanjan ajastuksen toimivuuden tsekkaus

10.30-11.00 Sähköpostin läpikäyntiä ja kommenttien julkaisua

11.00-14.00 Tauko töistä, lounas Novan ja kaverin kanssa keskustassa

14.00-14.30 Kommentit ja sähköpostit, vastaus pariin sähköpostiin

14.30-15.40 Tauko töistä, Novan kanssa hengailua ja neidin päiväunet sylissä sekä ruokailu

15.40-16.00 Ajomatka koulutukseen

16.00-18.15 Photoshop Workshop: kuvien editointia Lars Johnsonin johdolla

18.15-18.30 Ajomatka kotiin

18.30-20.30 Tauko töistä, ruokaa kaikille ja lasten kanssa hengailua

20.30-21.30 Postausten nostot FB:ssä ja Instagramissa, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 7h10min

Saadut sähköpostit: 25

Lähetetyt sähköpostit: 3

 

Perjantai 9.6.2017

9.30- 12.00 Postauksen kirjoittaminen ja taustatietojen tarkistaminen, hakukoneoptimointi

12.00-12.30 Tauko töistä, lounas ja ruokaa Novalle

12.30-13.30 Kuvien ottaminen ja editoiminen postausta varten

13.30-14.00 Instagram-kuvan ottaminen ja editoiminen

14.00-15.45 Yhden hankalamman työjutun selvittelyä puhelimitse ja sähköpostitse

15.45-16.00 Nova syö

16.00-17.00 Kuvien editointia, Instakuvien tekstien valmistelua ja julkaisu

17.00-19.00 Tauko töistä, lasten kanssa hengailua, kauppareissu ja ruoka

19.00-19.15 Muutaman kuvan nappaaminen lasten kanssa postausta varten

19.15-21.00 Tauko töistä, lasten kanssa pikareissu puistoon ja iltatoimet sekä nukkumaanmeno

21.00-00.00 Postauksen kuvien editointi ja postauksen kirjoitus sekä hakukoneoptimointi

Päivän työsaldo: 8h

Saadut sähköpostit: 18

Lähetetyt sähköpostit: 4

 

Lauantai 10.6.2017

9.30-10.00 Kuvien ottaminen postausta varten

10.00-10.10 Nova syö

10.00-12.00 Kuvien läpikäyminen ja editoiminen kahteen eri postaukseen

12.00-13.00 Postauksen kirjoittaminen, ajastaminen ja hakukoneoptimointi

13.00-20.00 Tauko töistä, kaverit kylässä ja grillailua (tosin jaoin pari instakuvaa)

20.00-20.30 Postauksen nostaminen somekanavissa ja kommentteihin vastaaminen

Päivän työsaldo:3h50min

Saadut sähköpostit: (töihin liittyviä 0)

Lähetetyt sähköpostit: 0

 

Sunnuntai 11.6.2017

9.00-9.30 Kuvien editointia ja läpikäymistä päivän postaukseen

9.30-10.30 Postauksen kirjoitus, hakukoneoptimointi ja nosto somekanaviin

10.30-11.00 Tauko töistä, Nova syö ja pari erää Mario Kartia

11.00-12.00 Tämän päiväkirjan täyttämistä ja seuraavan päivän postauksen valmistelua

12.00-14.00 Kampanjapostauksen reseptin valmistusta sekä kuvaamista

14.00–> Tauko töistä, normi sunnuntain viettoa paria 10min instagramkuvan jakoa lukuunottamatta

Päivän työsaldo: 4h50min

Saadut sähköpostit: (töihin liittyviä 0)

Lähetetyt sähköpostit: 0

YHTEENSÄ:

VIIKON TYÖSALDO: 44h35min

VIIKON SAADUT TYÖSÄHKÖPOSTIT: 108

VIIKON LÄHETETYT TYÖSÄHKÖPOSTIT: 22

Viime viikko oli työntäyteinen monestakin syystä. Viime viikolle sattui sekä kaksi koulutusta, että kolme asiakastapaamista, ja sen lisäksi oli meneillään viimeinen kiireisempi markkinointiviikko ennen kuin kesän ajaksi taas hiljentyy hieman. Sähköpostin suhteen tosin hiljentymistä on ollut havaittavissa koko kesäkuun ajan, kevään muina kuukausina sellainen perusmäärä työhön liittyviä sähköposteja päivässä on n. 40-60kpl.

Mulla oli monta tosi mielenkiintoista projektia, ja mä oon huomannut esimerkiksi ruokayhteistöitä tehdessäni, että mä nautin aivan mielettömän paljon sekä reseptiikan kehittelystä, että ruoka- ja tuotekuvaamisesta. Se on sellainen ala jolla mä haluan kehittyä paremmaksi ja paremmaksi, luovien tuote- ja ruokakuvien kuvaaminen siis. Haluaisin joskus pystyä ottamaan niitä muutenkin kuin vain tuottaakseni sisältöä omaan blogiini. Toisaalta ruokabloggaajaksi musta ei ikinä olisi, mutta sellainen tuotteisiin ja/tai ruokaan liittyvä sisällöntuotanto on ihan mun lempijuttuja.

Viime viikolla pääsin tapaamaan paria isompaa asiakasta, joiden kanssa olen tehnyt jo pitkään yhteistyötä, ja paljon on vielä tulossa, mutta en ollut tavannut koskaan henkilökohtaisesti heitä aiemmin. Blogatessa on aina ihan mahtavaa, kun saa viesteille kasvot ja äänen, ja pääsee kuulemaan ihan livenä palautetta omista töistä. Se on harvinaista herkkua, ja tuntuu joka kerta yhtä häkellyttävän hienolta. Bloggaajana pääsee ihan älyttömän hienosti näkemään sen sielun yritysten takana.

Moni ajattelee että yhteistyöt on vaan helppoa rahaa, ja bloggaajat mainostaa mitä vaan rahan takia, edes sen kummempia ajattelematta. Mä olen täysin päinvastaista mieltä. Jokainen yhteistyö jonka mä teen on tarkoin valittu – miettikääpä vaikka tuota sähköpostien määrää jonka saan, versus se määrä joka kaupallisia kampanjoita on mun blogissa kuukausittain. Usein joudun sanomaan ei myös kivoille jutuille koska aika ei yksinkertaisesti riitä enkä halua täyttää blogia kokonaan kaupallisella sisällöllä, vaan tehdä sitä miksi alunperin aloin bloggaamaan: kertoa meidän arjesta ja elämästä.

Vaikka joskus teen paljon yhteistöitä tiheänkin ajan sisällä, pyrin vastapainoksi tuottamaan enemmän sitä normisisältöä. Esimerkiksi tämän postauksen ilmestyessä olen julkaissut kesäkuussa 18 postausta (tänään on 15. päivä), ja niistä kaupallisia kampanjoita on ollut viisi. Mielestäni 13-5 on ihan hyvä suhde. Joskus kampanjat vaan ajoittuvat tiheään asiakkaiden tarpeiden vuoksi, mikä on ymmärrettävää. Jos heillä esimerkiksi pyörii vasta ilmestyneen uuden tuotteen ympärillä valtakunnallinen kampanja yhtäaikaa televisiossa ja radiossa ja blogeissa vaikkapa kesäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla, ei ole mitään järkeä että mä postaan tuotteesta juhannuksen jälkeisenä tiistaina.

Viime viikkoa ajatellen on myös vertailun vuoksi on kerrottava, että tällä viikolla mä olen käyttänyt maanantaina töihin kolme tuntia, tiistaina 30 minuuttia, keskiviikkona kaksi tuntia ja tänään tähän mennessä kaksi tuntia. Aika paljon kevyempää meininkiä siis, kiitos viime viikon ennakoinnin. Ensi viikko on varmasti jotain näiden kahden viikon väliltä, ja sekin on ihan ok. Viikkotuntimäärää- ja kuukausituntimäärää lisää tietysti se, että teen töitä pääosin joka ikinen päivä ilman vapaapäiviä, maanantaista sunnuntaihin kuukaudesta toiseen. Vaikka pyrin pitämään viikonloput vapaana silloin kun tytöt ovat päiväkodissa, näin loma-aikaan työt jakaantuvat tasaisemmin koska voidaan viettää sitä vapaapäivää ihan yhtä hyvin tiistaina kuin lauantainakin. Mä nautin siitä että jokainen päivä ja viikko on erilainen, se on yrittäjyydessä parasta. Kirjanpidollisista hommista en nauti kovinkaan paljoa, mutta onneksi mulla on erittäin hyvä kirjanpitäjä joka huolehtii suurimman osan niistä jutuista, mun tarvitsee vain toimittaa tarvittavat tiedot.

Tämä postaus keskittyy nyt täysin työn määrään, kaupallisuuteen ja esimerkkityöviikkoon, mutta aiheessa riittää toki paljon muutakin kerrottavaa. Lähiömutsi kirjoitti pari viikkoa sitten tosi hyvän ja informatiivisen postauksen bloggaajan tuloista ja kulurakenteesta omassa blogissaan, jos kiinnostaa niin kannattaa käydä vilkaisemassa. Varmasti heti kun painan julkaise-nappulaa niin mieleen ryöpsähtää satatuhatta muutakin asiaa jotka olisin halunnut mainita tässä postauksessa, mutta olen vaan unohtanut. Kysykää vaan jos jotain tulee mieleen niin vastaan mieluusti!

Ihanaa päivää kaikille!


40 Responses to “Miltä näyttää työkseen bloggaavan työviikko?”

  1. Milla sanoo:

    En ole koskaan jotenkin mieltänyt bloggaamista työksi.
    En tiedä miksi,ehkä kun se on niin uusi juttu jotenkin. Eipä nuo blogit olleet 90-luvulla muodissa ollenkaan kun itse aloittelin työntekoa,siksi kai jotenkin ne on jäänneet mun mielestä pois että työtä tekee kun bloggaa 😀
    Toiset kirjoittelee blogia ihan omaksi ilokseen,muistoksi esim.
    Toiset taas työkseen ja en tiedä,en ole vieläkään oikein ymmärtänyt tuota että sitä tehdään työkseen.
    Normaalit työt on taas se mun juttu,esim vaatekaupassa myyjänä sen 7-8 tuntia päivässä tai opettaja yms postityöntekijä.
    Tykkään liikkua työssäni ja olla lähellä ihmisiä,en istua koneen ääressä ja kirjoitella sitä ja tätä mun päivästäni.
    Ja kertoa kaikenlaista itsestäni kaikkien katsottavaksi.

    Kaikki tottakai omalla tavallaan.
    Kivempi lukea ehkäpä niitä blogeja missä kirjoitellaan vaan omaksi ilokseen,ei ole yhteistyö juttuja ja kaikkea muuta hömppää.

    mutta hyvää kesää kuitenkin ja kyllä välillä käyn lueskelemassa kuulumisia,yhteistyöt jutut jätän lukematta kun ei ne sinänsä minua kiinnosta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Musta se on hassu ajatus että joku mitä voi tehdä myös omaksi ilokseen ei voisi olla oikeaa työtä. Kyllähän moni esim on kokki, vaikka moni varmasti kokkailee ihan omaksi iloksi. Tai joku on ammatiltaan vaateompelija ja toinen ompelee huvikseen itselleen mekkoja.

      Mäkin tykkään liikkua työssäni ja tavata paljon ihmisiä, niinkuin varmaan tuosta postauksen työpäiväkirjasta voi päätelläkin. Jos bloggaaminen olisi pelkkää 8-16 koneen naputtelua niin se ei olisi mun juttu myöskään 🙂

      Jokaisella on onneksi vapaus valita että haluaako kirjoittaa blogia vai ei, mä haluan ja tää on ihan mun juttu. Oon ihan mielettömän onnellinen siitä että saan tehdä tätä työkseni 🙂

      Aurinkoista kesää sinne ja kiva että olet löytänyt omat juttusi!

  2. Westend Mum sanoo:

    Yrittäjyydessä se oma vapaus ja mahdollisuus aikatauluttaa on parasta, mutta ei tosiaan pidä unohtaa, että työviikko on sen seitsemän päivää. Eli se on samalla sekä hyvä että huono puoli – riippuu varmaan millä viikolla sattuu kysymään 😉

    Ihanaa kesää!

    http://westendmum.fi

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No sepä juuri! 🙂 Yrittäminen vaatii kyllä ehdottomasti itsekuria että saa aina hommat tehtyä, kun ei ole ketään muuta patistamassa! 🙂 Ihanaa kesää sinnekin <3

  3. Maria sanoo:

    Wau, oot kova tekemään töitä ja nostan sulle hattua! 🙂 ihan hengästytti kun luin sun työpäiväkirjaa. En voi ymmärtää miten ehdit ja jaksat hoitaa kaiken noin hienosti! Oot inspiroiva tyyppi 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon kauniista sanoista <3 🙂 Mä tykkään hurjasti mun työstä, siinä varmaan syy sille miksi en edes koe että tässä varsinaisesti olisi mitään jaksamista! 😀 Viime vuonna mulla oli vielä kovempi työtahti kun tein kahta työtä, tämä on melkein lomaa siihen verrattuna! Ihanaa kesää sinulle ja kiitos vielä<3

  4. Piia sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen postaus ja kiva, kun avasit työviikkosi sisältöä tarkemmin! 🙂 Olen vasta nyt, kun olen ruvennut itse bloggaamaan, tajunnut sen, kuinka paljon aikaa bloggaus oikein vie! Vaikka oma blogini on ihan pikkuruinen ja vasta 3 kk ikäinen, kuvien ottamiseen & käsittelyyn menee tosi paljon aikaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten kiva kuulla että postaus oli mielenkiintoinen! 🙂 Bloggaaminen tosiaan vie aikaa ihan älyttömästi, eikä tekeminen oikeastaan lopu koskaan kesken, aina riittäisi kehitettävää, kirjoitettavaa ja muokattavaa vaikka kuinka tekisi hommia 😀 Mutta on se kyllä niin mahtavaa, sekä harrastuksena että työnä! 🙂

  5. siiri sanoo:

    Hui miten aikaisin aloitat! Itse en pystyisi aamu7 kirjoittamaan yhtään mitään järkevää 😀 Tiistaina olit siis jo ennen seiskaa syönyt aamupalan yms? Onko sinulla yhteistöissä jotain tarkkoja aikasääntöjä, esim. ”pitää olla julkaistu aamu 8” ?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No en mä aina aloita, mutta jos satun heräämään seiskalta niin sama se on siinä aloitella! 🙂 Mä yleensä juon kahvin ja syön samalla aamupalan kun teen jo töitä (vähintäänkin selaan sähköpostia) 🙂 Ja on mulla yhteistöissä selkeä deadline yleensä että milloin pitää olla valmista, se on kaikkein helpointa kaikkien osapuolien kannalta ja reilua myös, kun asiakkaankaan ei tarvitse arpoa että milloin sovittu sisältö tulee ulos :).

  6. Elvi sanoo:

    Tosi kiva postaus, mielenkiintoista lukea mitä työkseen bloggaaminen konkreettisesti sisältää. Oot kyl tosi hyvin onnistunu säilyttää blogin lukijan vinkkelistä rentona ja ”elämänmakuisena” vaikka se on sun työ, esim. kun vertaa toiseen isoon blogiin jota luen. Keep on going!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, mahtavaa kuulla että olet tuota mieltä! :)<3 Ja yrittäminen ainakin mulla mahdollistaa sen että jää myös aikaa sille elämiselle, mistä sitten voi kirjoittaa 😀 Ihanaa kesää sinne<3

  7. Eve sanoo:

    Mua kiinnostaa nuo ajomatkat:D eli siis muistelen, ettei sulla ole ajokorttia, niin kuljettaako Otto sua tapaamisiin ym. ja kaikki lapset mukana?:)

    Sitten kiinnostaa, että montakohan ammatikseen bloggaavaa on Suomessa?

    On kyllä mukavaa, kun saa kotona tehdä töitä ja olla samalla perheen kanssa. Tai tästä tuli vielä mieleen, että kun teet töitä, esim. kirjoitat postausta, niin jutusteletko ja touhuat samalla lasten kanssa vai oletko ”eristäytynyt” johonkin kirjoittamaan ihan itseksesi?

    Ja vielä kiinnostaisi tulevaisuuden suunnitelmat blogin suhteen, vai haluatko avata sitä?:) eli kun tytöt kasvaa ja menee kouluun ym., niin oletan, ettet bloggaa heistä enää niin? Niin muuttuuko blogin luonne ja sitten mietin ihan sellaistakin, että bloggaatko vielä esim. 50-vuotiaanakin, vai onko muita suunnitelmia niin pitkälle?:D

    Siinä parit asiat, mitkä mietittyttää:) On kyllä tosi mielenkiitoinen ja erikoinen työ sulla!:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No nyt kun Otto on vanhempainvapaalla niin joo, kyllä hän yleensä vie mut ja tytöt on kyydissä. Samalla he saattavat mennä jonnekin muualle, tai sitten kaikki tulevat mukaan. Esimerkiksi viime viikolla he olivat mun mukana sekä maanantain tapaamisessa (liike lapsiperheille jonka sisällä huikea leikkipaikka lapsille), että tiistain lounaalla. Mä haluan myös omalta osaltani perhebloggaajana viestittää yhteistyökumppaneille mulle tärkeitä arvoja, ja lapset on tiivis osa mun elämää joka kulkee myös usein mukana tapaamisissa. 🙂

      Mä en tiedä tarkkaa määrää montako ammatikseen bloggaavaa Suomessa on, mutta veikkaan että jos laskee tubettajat, vaikuttajat ja bloggaajat yhteen jotka itsensä näillä hommilla 100% elättävät niin kyllä varmaan jää määrä alle sataan tai ainakin alle kahteen sataan ihmiseen. 🙂 Mutta tää on kyllä vaan arvio 😀

      Musta on myös ihan älyttömän mahtavaa miten paljon tällä hetkellä pystyy olemaan yhdessä perheen kanssa ja miten vapaata elämä on kun ei ole pakollisia aikatauluja (tosin se on pitkälti myös lasten kesäloman ansiota.)

      Kotona kun teen töitä niin se vähän riippuu, jos kirjoitan niin silloin yleensä kaipaan rauhaa, mutta en mä koskaan ihan täysin eristäydy. Sitten taas jos editoin kuvia niin voin ihan hyvin samalla suunnitella Oton kanssa kauppalistaa tai jutella tyttöjen kanssa. 😀

      Blogin tulevaisuuden suunnitelmista sen verran että jatkan aika lailla samaa linjaa kuin nytkin niin kauan kuin se tytöille sopii. Aika pienessä roolissahan isommat tytöt täällä nykyään ovat verrattuna entiseen. Me ollaan heidän kanssa puhuttu paljon näistä asioista yhdessä ja koskaan en aio tehdä mitään mikä ei heille sillä hetkellä sovi. 🙂 Mulla on paljon suunnitelmia mun yrityksen suhteen ja monta konkreettista asiaakin mitä voin bloggaamisen lisäksi tehdä ja esimerkiksi myydä yrityksille konsultointi-, analytiikka-
      ja somepalveluita, mutta toisaalta ei mulla ole mitään aikeita lopettaa bloggaamista ainakaan toistaiseksi. Katsotaan mihin ala kehittyy. 🙂 Mutta sanotaanko niin että tuskin ihan tyhjän päälle jäisin vaikka lopettaisin bloggaamisen joskus kokonaan. 😀 En kyllä silti osaa kuvitella elämää ilman blogia! 😀

      Kiva kun kyselit, toivottavasti vastaukset selvensi kaikkea! 🙂 Kiitoksia paljon ja ihanaa kesää <3

  8. Riikka sanoo:

    Ei tarvitse julkaista tätä kommenttia, mutta kiitos että selvensit tässä postauksessa vähän noita yhteistyökuvioita ja omia ajatuksiasi niihin liittyen, mistä laitoin viestiä muutama päivä takaperin.

    Hyvää viikonloppua?

  9. Riikka sanoo:

    Kysymysmerkin sijasta piti laittaa huutomerkki, ups.

  10. Milla sanoo:

    Ihanan erilaisia päiviä. Itsellä haaveena olla ammattibloggaaja ja pienin askelin siihen menossa. Ehkä vielä joku vuosi

    Täällä tosiaan 2v 3kk poika ja 2 viikkoinen tyttönen. Meillä siis samana vuonna syntynyt tytöt

  11. Nimetön sanoo:

    Luenko sun postaukset liiankin huolella, kun silmiinpisti kuvasta ristiriitaisesti hajuvesi, vaikka muistan sun kirjottaneen, ettet käytä niitä? 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha ihana :D!! Joo en näytä, kuva on koulutuksesta missä me kuvattiin harjoituksena flat lay -kuvia ja siellä oli lainarekvisiitaksi mm. Noi kuulokkeet, kukat ja hajuvesi 😀 osa tavaroista on mun omia.

  12. Nimetön sanoo:

    Kiitos, kun avasit tätä asiaa lisää.
    Aika vähällä kyllä todellisuudessa pääset ollaksesi ”täyspäiväinen” yrittäjä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Miksi lainausmerkit? Vierastan todella kovaa tätä ajatusta että ollakseen ”oikea yrittäjä” täytyy raataa niska limassa yötä päivää niin että palaa loppuun.

    • Sirius sanoo:

      Voi, oon kyllä samaa mieltä tästä asiasta Iinan kanssa. Jos on saanut järjestettyä yrittäjyytensä niin, että homma toimii pienemmälläkin tuntimäärällä, se on vain loistojuttu! Pitkät työpäivät eivät kerro tehokkuudesta ja aikaansaavuudesta mitään. Lisäksi bloggaamiseen liittyy varmasti paljon sellaista ajatustyötä, jota on vaikea kirjoittaa tuntimääriksi. Tavallaan jo oman arjen eläminen on tämän tyylisessä blogissa sitä sisällön luomista.

      Ps. Eksyin Iina sun blogiin, kun kaipasin nuorena naisena jotain vertaistukea raskauteen ja sitä seuraavaan vauva-arkeen (jos kaikki sujuu hyvin). Toivottavasti täältä tarttuu mukaan välittämääsi, juuri sopivaa rentoutta ja mahtavaa asennetta!

    • Nimetön sanoo:

      Eihän tässä ole kyseenalaistettu yrittäjyyttä. Yrittäjyys voi olla mitä vain.
      Itse kyseenalaistan vain tuota, että joka paikassa korostetaan täyspäiväisyyttä.
      Kun on yrittäjäperheessä kasvanut on myös nähnyt sen puolen, että kesälomia ei ole pidetty ja öitä on valvottu keittiön pöydän ääressä.
      Toki yrittäjyyskin on ollut erilaista 90-luvulla, kuin mitä se tänä päivänä on ja onhan toiminimen ja osakeyhtiön pyörittämisessä vissi ero.

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Jos normaalitunneilla ei saisi sanoa olevansa täysipäiväinen yrittäjä niin aika surullista. En mä osa-aikainenkaan ole kun tämä yritys on ainoa työ mitä teen ja sillä perheeni elätän. Toiminimen pitäminen on erilaista kuin osakeyhtiön mutta ei se ole yksin siitä kiinni, vaan myös siitä mikä on yrityksen ala ja siitä että yrittäjyys voi olla myös aivan erilaista kuin sitä perinteistä 90-luvun niska limassa -yrittäjyyttä.

    • Lukija sanoo:

      Kyllä minustakin täyspäiväinen tarkoittaa, että tekee ns. täyttä työviikkoa eli vähintään sen 37,5h mikä on normaali työaika muutenkin. Jos 44h/viikko on poikkeuksellisen paljon ja vastapainona saa viikon, jossa työtunteja on vain pari päivässä, ei voi keskimääräisesti puhua täyspäiväisestä työnteosta.

      Eikä siinä mitään vikaa ole, ettei tee jatkuvasti täyttä työviikkoa, mikäs sen mukavampaa. Mullekin kelpaisi paremmin kuin hyvin, ettei tarvitsisi olla aina 8h päivässä töissä. Mutta en silti kutsuisi itseäni kokoaikaiseksi työntekijäksi, jos tekisin keskimäärin vaikkapa 20-30h/viikko.

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Jos 44,5 tuntia teen, eli seitsemän tuntia yli normaalin täyden työviikon (37,5h), niin siinä on seitsemän ylimääräistä tuntia siihen täyteen työviikkoon nähden. Ja tämä viikko on poikkeuksellisen kevyt kuten myös kirjoitin. Ensi viikko on jotain siltä väliltä (eli jotain väliltä poikkeuksellisen kevyt viikko (ehkä n. 22h vs. se 44,5h). Näiden puoliväli asettuu yli kolmeenkymmeneen tuntiin, jolloin mielestäni kyllä voi ihan huoletta puhua kokoaikaisesta työstä, kun nämäkin kolme viikkoa ovat vain nämä kolme viikkoa, eivät mun koko ura. Ja kuten postauksessa kirjoitin, nyt on kesä, eli vuoden kaikkein hiljaisin markkinointiaika, jolloin yhteistöitä ja sähköpostia tulee reilusti normaalia vähemmän (luvut näet postauksesta). 😀 Mä oon kyllä ehdottomasti tähän omaan työtahtiini oikein tyytyväinen, ja kutsun hyvillä mielillä itseäni kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Mulla ei myöskään ikinä koskaan vuoden aikana ole lomaa mun työstä, ei jouluna, ei juhannuksena, eikä synnytyksen jälkeen. Mutta sun ei tarvitse ajatella että olen kokoaikainen, eikä kenenkään muunkaan kenestä se ei tunnu hyvältä 😀

      • X sanoo:

        Eikö ole täysipäiväinen, jos ei samalla aio hakea muuta työtä tai pysty tekemään muuta työtä? Useaa 8-16 toimistotyötä pystyisi tekemään paremmalla tehokkuudella (samalla tuloksella) pienemmällä tuntimäärällä… Vanhanaikaista laskea työtunteja, kun työ on erilaista kuin 20 vuotta sitten.

  13. Pitkäaikainen lukija sanoo:

    Kaikella kunnioituksella näin lukijana en kyllä ilahdu näin suuresta mainosten määrästä. Mielestäni tässä blogissa alkaa olla jo vähän liikaa bisneksen makua.

  14. sara sanoo:

    Tästä näkee tosi hyvin sen kuinka useita vuosia kuluu, ennenkuin ”yleinen ymmärrys” jostakin tietystä asiasta saadaan avartumaan uuteen suuntaan.
    Bloggaajia on jo ollut useamman vuoden, mutta työsarkaa riittää ennenkuin ammattinimike vakiintuu kansan ajatuksiin. Samalla tavalla on varmasti ollut aikoinaan aika monen muunkin työn suhteen! Kyllä on pyöritelty päätä muinoin kun esim. ensimmäiset koneistajat ovat työstään kertoneet. ”Siellä ne vaan koneen vieressä seisovat ja jotain säätävät.” ”En kyllä ymmärrä, ei semmonen mittään työntekoa ole, kone siinä sen työn tekkee!”
    😀 😀

  15. Sulla on kyllä unelmatilanne, tuohon tähtään itsekin! 😉

    Sehän on vaan huippua jos töihin ei tarvitse käyttää aina sitä 8 tuntia päivässä. 🙂

  16. Tiks sanoo:

    Iso kiitos kun näet vaivaa avataksesi työviikkoasi tällä tavalla. Bloggaaminen on sen verran uusi ammatti, että jännä nähdä mitä siihen työviikkoon oikein kuuluukaan. Jos tuota ei voisi sanoa täyspäiväiseksi yrittämiseksi, niin mitä sitten? Mutta siitä haluan muistuttaa, että aika monessa 8-16 työssäkin ne työhommat voivat seurata kotiin, esim. sähköpostin selaus ja vastaaminen. Samoin kuin useimmissa töissä on myös työmatkat, mitkä helposti venyttävät työpäivää 9-10 tunnin mittaiseksi. Mutta sentään viikonloput saa tosiaan pitää vapaata, ongelmia tuo taas enemmän muun elämän sovittaminen työn kanssa yhteen.
    Hyvää kesää sinulle!

  17. Laura sanoo:

    Mielestäni ihan täysiä päiviä teet, kun ottaa vielä huomioon että on kolme lasta. Nostan hattua kuinka kerkeät ja jaksat kirjoittaa näin pitkiä postauksia ja kaikki kuulostaa niin luontevalta! 🙂 Joissain blogeissa kun on vain jotain turhan päiväisiä pätkätekstejä…
    Itse olen välillä haaveillut blogin kirjoittamisesta, mutta tullut tulokseen ettei minusta siihen olisi. Haluan pitää yksityisyyteni, enkä muistaisi tai jaksaisi kuvata tarpeeksi.
    Itsekin olen yrittäjä mieheni kanssa, sitä niskalimassa puurtamista tämä maatalous. Aamulla viideltä ylös joka aamu, lomapäiviä (maksuttomia) vuodessa 26. Mutta omat vapautensa yrittäjyys antaa, enkä osaisi kuvitella itseäni palkkatöissä muualla 🙂

  18. Nimetön sanoo:

    Teet musta super tehokkaasti töitä ainakin. Toi kirjoitusnopeus yms.!! Huomaahan sen näistä postausmääristä, joihin harva pystyy. Vaikka tietty perus duunarina (:D) ymmärrän, että jotain voi ärsyttää, ettei itsellä ole niin vapaita aikatauluja yms.

    Ihana blogi:)❤️

  19. Anni sanoo:

    Minusta tuo viime viikko kuulostaa tosi työn täyteiseltä. Jo ajatus vauvan tai perheen pakkaamisesta mukaan yhteistyötapaamisiin on isotöistä. Pue vauva, ota mukaan varavaippaa ynm, laita kaukaloon, raahaa autoon, autosta ulos tapaamiseen jne. Ei ollenkaan niin helppoa kun joku luulee. Puhumattakaan että mukana usea lapsi, vaikka kuinka itse pukisivat ynm.

    Kirjoitat usein ja laatua.
    Olkoon kateellinen ken on, minä nostan hattua ja toivotan mukavaa lomaa, vähin työtunnein!

  20. Mertsi sanoo:

    Olipa taas mielenkiintoinen postaus! Sitä aina unohtaa, miten paljon työtä tämäkin vaatii. Mua yleensä rassaa yhteistyöpostaukset blogeissa, koska tuntuu, että niitä on ihan hirveästi koko ajan ja sitten niitä tykitetään kauhealla tahdilla ulos. Sun blogissa ne on kuitenkin usein todella laadukkaasti toteutettu eli osaat tehdä myös kaupallisista yhteistöistä mielenkiintoisia ilman, että itse tuotteen ”tyrkyttäminen” alkaisi ärsyttää. Osaat jotenkin upeasti valita aina yhteistöiden ympärille laajemman ja helposti lähestyttävän aihealueen, jonka kautta tuot yhteistyötä esille. Toki joskus on postauksia, esim. ruokayhteistyöt, jotka eivät tästä huolimatta itseäni kiinnosta, mutta nehän on helppo jättää sitten vain lukematta. Siistiä eniveis, miten oot onnistunut pitämään blogin näin laadukkaana vuodesta toiseen ja kehittymään aina vain paremmaksi. 🙂

  21. Sini sanoo:

    Moikka,

    tämä oli kyllä kiinnostava postaus. Aika useinhan saa bloggaajilta lukea, että työmäärä esimerkiksi yhden postauksen takana on suuri. Jotenkin sitä on välillä vaikea käsittää, jos postaus käsittää muutaman rivin tekstiä ja kuvia :D.
    Sulla on kyllä laadukas blogi, hyviä kuvia ja tekstiäkin aina mukavasti.

    Mutta sitten kysymykseen. Koetko sä tekeväsi tärkeää työtä? Kerrotko aina ylpeästi uusille ihmisille, että olet bloggaaja? Sitä on kieltämättä välillä vaikea mieltää ihan oikeaksi ammatiksi, yhtään sitä vähättelemättä kuitenkaan.
    Mukavaa kesää!

  22. Koivu Lehti sanoo:

    Kuka teillä siivoaa, käy kaupassa ja kokkaa?
    Pisti silmään tuo että olet menossa jonnekin (omalla autolla?) ja kirjoittelet samalla viestejä?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      En omista ajokorttia, joten kun olen autossa, mieheni ajaa. 🙂 Ja me ihan tasapuolisesti puolisoni kanssa hoidetaan kauppa-asiat, kokkailut ja siivoukset. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.