Helppoja lounaita ja parhaita ystäviä

15.07.2017

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin ja Lifien kanssa.

Tämä viikko on ollut mun unelmien täyttymys, sillä yksi mun parhaista ystävistä, Tiaran kummitäti jonka kanssa juhlitaan tänä vuonna kymmenvuotista ystävyyttä, muutti tiistaina Rovaniemeltä tänne Helsinkiin. Meidän kymmenen vuoden ystävyydestä me ollaan asuttu kahdeksan vuotta eri puolilla Suomea, ja nyt siis tosiaan ensimmäistä kertaa vuoden 2009 jälkeen meidän postinumerot alkavat samalla numerolla. Knorrin kamppis tuli loistavaan aikaan, sillä me suunnattiin tietenkin muuttoavuksi ja samalla nappasin mukaan näitä helppoja ja nopeita Knorr Snack Pot -aterioita, joiden valmistukseen ei tarvita muuta kuin kuumaa vettä, ja viisi minuuttia aikaa. Täydellistä muuttosyötävää siis.

Kokosin ystävälleni ja hänen avopuolisolleen pienen tervetuliaiskorin, johon laitoin tuoksukynttilöitä, suihkusaippuaa ja vartalovoidetta, tiskirätin hauskalla kananmunakuviolla, sekä nämä Knorrin Snack potit. Tytöt piirsivät heille hienot ja värikkäät Onnea uuteen kotiin -kortit, ja lisäksi kruunattiin koko komeus vielä värikkäällä ruusukimpulla, johon meidän perheen kuopus erityisesti ihastui. Hän tuijotteli kukkia aivan hullaantuneena.

Mukaan pakkaamani Knorr Snack Pot -ateriat tulevat jo valmiiksi kulhossa, ja niiden valmistus on ihan superhelppoa: Avaa kansi ja lisää kuuma vesi purkissa olevaan rajaan asti. Sekoita. Laita kansi takaisin päälle ja anna ruuan tekeytyä 5 minuuttia itsekseen. Valmista, nauti!

Muuton keskellä nämä on tosi käteviä, kun ei tarvitse sotkea astioita, ja tällaisenhan voi helposti napata mukaan milloin tahansa, kun ottaa vaikka termariin kuumaa vettä. Mulla on muutenkin usein termari mukana, kun siellä on kahvia, joten ihan yhtä kätevää se olisi ottaa mukaan tätä ateriaa varten. Knorrin Snack Pot -ateriat sijaitsevat kaupan kuivahyllyssä, mistä ei niin usein välttämättä tule etsittyä nopeaa syötävää. Suosittelen kuitenkin suuntaamaan sinne ja testaamaan, nämä on huippuja. Makuja on viisi erilaista, Knorrr Snack Pot Spaghetti Carbonara, Knorr Snack Pot Spaghetti Bolognese, Knorr Snack Pot Spaghetti Napolitana, Knorr Snackpot Perunamuusi & Pekoni, sekä Knorr Snack Pot Rice Curry.

Mä olen ostanut aikaisemmin kotiin tuota Perunamuusi pekonilla -snackpotia, sillä sen lisäksi että se on helppoa ottaa mukaan, se oli äärimmäisen kätevä syötävä varsinkin silloin kun Nova oli ihan pieni ja olin yksin kotona hänen kanssaan Oton ollessa töissä. Imettäessä saattaa olla, että unohtaa itse syödä kokonaan, tai ruuanlaitolle ei jää kauheasti aikaa kun vauva viihtyy niin paljon tissillä. Silloin nämä on helppoja kun riittää että saa veden kiehumaan, ja tätä voi helposti ja kätevästi syödä vaikka samalla kun imettää.

Kaikki mun maistamat Knorr Snack Pot-maut on olleet tosi herkullisia, eivätkä ollenkaan sellaisia ”kuivaruokamaisia”. Carbonara on kermaista, ja Bolognesessa on makua niinkuin kuuluukin. Myös ystävälleni maistui mun tuliaiset oikein hyvin.

Ystävät on kyllä valtavan suuri rikkaus, ja meidän perheelle ihan mielettömän tärkeitä. Vaikka mun ja Emmiksen välissä on ollut yli 800 kilometriä jo monen vuoden ajan, ollaan silti säilytty läheisinä ystävinä ja ystävyys on kestänyt läpi vuosien kaikista elämänmuutoksista huolimatta. Se että viimein ollaan samassa kaupungissa tuntuu edelleen ihan utopialta, ja en voisi olla onnellisempi. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa me keksitään, kun voidaan nähdä ihan milloin vaan. Oli tosi hauskaa yllättää ystävä tällä lounashetkellä helposti ja nopeasti muuton lomassa.

 LUKIJAKILPAILU:

Osallistu tuotepaketin arvontaan, jossa voit voittaa kaikki viisi herkullista Knorr Snack Pot -makua! Kommentoi tähän postaukseen missä tilanteessa Knorrin Snack Pot -ateria olisi sinulle helppo ja kätevä ratkaisu, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 22.7. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Yhteistyössä Knorr.

Ihanaa päivää kaikille <3


116 Responses to “Helppoja lounaita ja parhaita ystäviä”

  1. sanni sanoo:

    Knorrin snack pot aterian ottaisin mukaan sieniretkelle! Just näin jonkun laittaneen facebookiin kuvaa kanttarelleista ja mieleen tuli jos lähettäs mekin katsoon joko mökille on ilmaanunu niitä! Tämmöset vois hakea kyllä lounaaksi ja termariin vettä! I

  2. Jennanen sanoo:

    Työskentelen esimiehenä kiireisellä alalla ja usein havahdun kuuden tunnin tiiviin työskentelyn jälkeen siihen, että lounas on mennyt ohi ja vielä olisi paljon tehtävää. Tällaiset helpot, nopeat ja maistuvat ratkaisut on ihan ykkösiä töissä! Parasta on, että näitä voi ostaa kaappiin ison kasan valmiiksi. Monesti käy niin, että ne tuore-eväät jäävät jääkaappiin ja sitten saakin tyhjennellä homeisia astioita roskiin..

  3. Ansu sanoo:

    Nämä olisi tosiaan käteviä vaikka retkelle mukaan otettaviksi 🙂

  4. Maiju sanoo:

    Nuo potit vois toimia myös automatkalla, jos ei ole tarvetta muuten pysähtyä ja on vaan kuuma vesi termarissa.

  5. Mervi sanoo:

    Olen liikuntavammainen, enkä kykene itse ruokaa laittamaan, vaan tarvitsen siihen avustajan. Tämä lienee niin helppoa, että ehkä voisin itsekin siitä selvitä. Kun ei tarvitse monesta kaapista hakea tarvikkeita. Keskellä päivää tulee vaan työn lomassa keiteltyä kahvia ja syötyä pullaa, tämä olisi terveellisempi vaihtoehto.

  6. Milla sanoo:

    Koulussa usein lämmitän tuollaisen snackpot aterian.
    Noi potit on aika käteviä, kuumaa vettä veden keittimestä vaan ja ateria on valmista 🙂 tosi kätsyä, haarukka on siinä samassa sitten.
    Voisiko olla kätevämpää 🙂
    Ja on hyvän makuisia myös 🙂
    Lempparini on se bolognese maku. Namskis.

  7. Katja sanoo:

    Metsäretkellä nämä voisi olla käteviä 🙂

  8. Ottaisin mukaan muuttoon, kun muutetaan kihlattuni kanssa yhteen.

    Tai sitten kun käymme piknikillä sellaisessa ihanassa paikassa kun kokkokallio, niin siellä noita voisi syödä.

  9. T sanoo:

    Parhaita töissä, kun ei vaan ehdi pitää lounastaukoa, mutta näiden valmistus ja syöminen onnistuu siinä sivussa. Parasta juurikin se, että näitä voi ostaa kaappiin ison kasan kerrallaan eikä tarvitse miettiä ehdinkö syödä niitä ennen vanhenemista.

  10. Essi sanoo:

    Meillä on 3 alle 5 vuotiasta lasta, joten nämä olis käteviä, jos ei vaan kerkeisi syödä mitään.

  11. Satuj sanoo:

    Töihin mukaan!

  12. Emma sanoo:

    Töissä eväänä silloin kun jääkaappi on tyhjä, ja kauppaan ei aamulla ehdi 🙂 Tai sitten lyhyellä vaellusreissulla!

  13. Aina menossa sanoo:

    Työskentelen sairaanhoitajana ja päiväni ovat hyvin kiireisiä. Näitä tulisi varmasti syötyä töissä sekä kiireisinä päivinä ennen töitä. Olen ihminen, joka tykkää mennä ja liikkua. Tosiaan vapaapäivinäkin varmasti maistuisi.

  14. Miikku sanoo:

    Meillä on 2vk ikäinen vauva ja nyt juuri nopeat maistuvat ruuat on tarpeen

  15. Ida sanoo:

    Vauvan kanssa kotona, helposti ja nopeasti syötävää 🙂

  16. Heidi sanoo:

    Muutto hommat ovat itsellänikin pian edessä niin sinnehän nämä ehdottomasti lähtis mukaan evääksi! 🙂

  17. Memmu sanoo:

    Joudun olemaan paljon tien päällä töissä ja usein yksin liikkeellä, joten pikalounas autossa saattaa tuntua kivemmalta ja helpommalta kuin poikkeaminen huoltiksella tms.

  18. J sanoo:

    Meillä on myös muutto ensi kuussa edessä, joten tää olis siihen tarkoitukseen tosi hyvä (-:

  19. kanka sanoo:

    Kiireisten päivien lounaaksi olisivat käteviä, ruoanlaittoon kuluva aika säästyisi muihin juttuihin. 🙂

  20. Elina sanoo:

    Kiireisenä päivänä, kun ei jaksa tai ehdi tehdä ruokaa.

  21. Anonyymi sanoo:

    Koulun jälkeen tarvitsee nopeaa syötävää joten silloin tulisi ainakin syötyä 🙂

  22. Julia sanoo:

    Töissä eväänä 🙂

  23. Jenni sanoo:

    Töissä laittaisin ton hautumaan. Siinä viidessä minuutissa ehtii hoitaa jonkun kiireellisen puhelun tms. ja sit ehkä ehtis vielä syödä sen vartin tauon aikana. Mikrot on usein varattu, mutta vedenkeittimessä on kuumaa vettä (kiitos teen juojien), joten tää olis oivallinen tapa saada syötyä jotain lämmintä sen rahkan tai voileivän sijaan.

  24. Koo sanoo:

    Töissä erittäin kätevä eväs olisi!

  25. Johanna sanoo:

    Nämä menisivät miehelleni hänen tullessaan nälkäisenä töistä kun illallinen ei (silläkään kertaa) olisi valmiina odottamassa.

  26. Tepa sanoo:

    Ottaisin tuollaisen ehdottomasti mukaan veneretkelle.

  27. Päivi sanoo:

    Kotona pienen lapsen kanssa ei tosiaan ole aina aikaa laittaa itselle kunnon ruokaa ja nuo olisi loistava ratkaisu 🙂

  28. Crista sanoo:

    Kaikista kivoin ja kätevin olis ottaa mukaan retkille 🙂

  29. Mia sanoo:

    Töihin evääksi, olis näppärä laittaa hautumaan ja hotkia sitten kiireessä kun se on hautunut itsekseen valmiiksi. Töissä harvoin ehtii rauhassa syömään niin tällainen simppeli ratkaisu on usein paras 🙂

  30. M sanoo:

    Nää olis loistavia miehelle töihin tai mulle laiskana päivänä syksyllä kun esikoisen syntyy 🙂

  31. Anu sanoo:

    Oih!
    Keksin kyllä montakin kohtaa, missä tuollainen pika-ateria olisi hyvä.
    Ensimmäisenä kyllä, töissä – mun työssä on ajoittain niin hektistä varsinkin nyt kesällä, että ruokatauot meinaa jäädä pitämättä. Tuota voisi helposti vaikka kansliassa kirjaushommia tehdessä syödä.
    Toinen on välillä iltaisin kotona, kun ei enää jaksa/ehdi tehdä ruokaa ja tyytyy vain leipään – pieni ateria lisäksi olisi mainio juttu!

  32. Laura sanoo:

    Töissä. Niin monta kertaa on myöhään illalla tullut vasta muistettua, ettei kotona olekkaan mitään evästä seuraavalle päivälle. Olisi kyllä tosi kätevää, jos näitä löytyisi kaapista! Pelastaisi varmasti niin minun, kuin avopuolisonikin työpäivän. 🙂

  33. Susa sanoo:

    Aletaan kohta remontoimaan ekaa omaa asuntoa meidän näköiseksi ja nuo ois sinne työmaalle täydellisiä ruokia, kun keittiöki joudutaan uusimaan kokonaan eikä oo hetkeen paikkaa, missä tehdä ruokaa! 🙂

  34. Cecci sanoo:

    Nää olis käteviä esimerkiks piknikillä, nirso esikoinenki varmasti suostuis syömään 🙂

  35. Janetta sanoo:

    Nuo olisi käteviä ottaa mukaan aamulla ja syödä ennen työpäivän alkua! 🙂 Nopeata, helppoa ja varmasti maistuvaa.

  36. Bambi sanoo:

    Piknikille tai metsäretkelle tai sitten rannalle 🙂

  37. Rosa sanoo:

    Kiireisessä lapsiperhearjessa 🙂

  38. Veera sanoo:

    No heti tuli mieleen, että noitahan pitäis olla töissä muutama aina varmuuden varalta niitä päiviä varten, kun menee päivä pitkäksi, eikä oikein syömäänkään ole ehtinyt.
    Jos ei muuta, niin napata autoon kotiin lähtiessään. Syödä siinä sitten ennen ruokakauppan astumista. Nälissään kun siitä hommasta ei tunnetusti tule yhtään mitään.

  39. nina sanoo:

    Varsinkin näin kesällä tulee oltua paljon menossa lasten kanssa, ja lounaat ja päivälliset korvataan helposti jollain ei niin täyttävällä, joka kostautuu sitten nälkäkiukkuna itse kullakin. Nämä olisi käteviä mukana aina usean tunnin reissuilla 🙂

  40. Heini sanoo:

    Tällaisia olisi hyvä olla aina kaapissa hätätilanteiden varalle. Silloin kun jääkaappi huutaa tyhjyyttään olisi ihana napata töihin evääksi jotain helppoa, nopeaa mutta silti hyvää!

  41. Venla sanoo:

    matkustan työkseni todella paljon ja ai vitsi, että olisi kätevä syödä tuommoista niin lentokoneessa, junassa tai bussissa!

  42. Mari sanoo:

    Taidanpa ottaa neuvosta vaarin ja ostaa näitä heti huomenna evääksi, kun vietämme taas koko perhe koko päivän rantsussa 🙂

  43. Linnea sanoo:

    Ehdottomasti tilanteessa missä ruokaa tarvii nopeasti, eikä ole aikaa kokkailuun. Tai kun on tarvetta vain yhdelle aterialle! 🙂

  44. Jessica sanoo:

    Antaisin miehelleni töihin evääksi ja söisin itse päivällä kotona kun pieni poika pitää kiireisenä 🙂

  45. Mymmyryy sanoo:

    Nämä olis loistavaa vaihtelua miehelleni perus nuudelin jälkeen 😀 Vuorotyöläinen joka usein kaipaa nopeaa ruokaa. Mikäs tämän helpompaa. Täytyy myöntää etten edes tiennyt tällaisten olemassa olosta.

  46. Elina sanoo:

    Opiskelen AMK:ssa metsätaloutta ja toisinaan olemme koko päivän maastossa. Reissumiestä ja purkkihernekeittoa on tullut syötyä näin opiskelujen puoliväliin mennessä jo ihan kiitettävästi. Tällaiset snack potithan olisi käteviä näille eväspäiville, kun ei tarvitsisi tosiaan ottaa kuin vettä termariin.

  47. Ani sanoo:

    Pienten lasten kiireisenä äitinä unohtuu omat syömiset usein, tämä kuulosti niin kokeilemisen arvoiselta ratkaisulta siihen joten voitto olisi mieluinen!

  48. Sarkku sanoo:

    Pyöräretkelle, rantsulle mukaan, kiireisen päivän nopeena syötävänä, askeettiselle mökille, jossa ei vettä 🙂 termarissa vois ottaa mukaan, metsäretkelle.. jne

  49. Tiina sanoo:

    Töihin ottaisin mukaan. Helppoa ja nopeaa. En ole aiemmin maistanut. Ihan uusi tuttavuus minulle.

  50. Annak sanoo:

    Töissä noi ois kyllä käteviä, nopeita ja varmaan myös täyttäviä! Pitääpä testata noita joku päivä

  51. Laura sanoo:

    Esimerkiksi töissä tai kotona sairaspäivinä! Sairaana ei jaksa laittaa ruokaa, mutta lapset tarvitsevat ruokaa. Näin sairas äiti voisi päästä hetken hieman helpommalla. 🙂

  52. Santtu sanoo:

    Ottaisin mukaan retkelle lasten kanssa tai sit vaikka ihan vaan töihin, kahden pienen lapsen kanssa kun ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa omia eväitä tehdä ja joskus ne jopa unohtuu ja muistaa vasta aamulla ettei olekaan eväitä töihin mukaan niin nämä ateriat olisi helppo napata mukaan.

  53. Krista sanoo:

    Töihin evääksi 🙂

  54. Nia sanoo:

    Metsäretkellä ehdottomasti mukaan, jotta jaksaa tallustella ja seurata luonnon ihmeitä.

  55. Ninni sanoo:

    Töihin voisi ottaa mukaan itselle ja miehelle.

  56. Viivi sanoo:

    Tämmöinen olisi kätevä ottaa töihin evääksi tai syödä kotona, kun ei jaksaisi tehdä ruokaa.

  57. Jasmin sanoo:

    Mä käyn paljon lasten kanssa seikkiksessä (turussa oleva ihana leikkipuisto) ja nää olis tosi käteviä Sinne! Kyllästyttää se ainainen eväiden raahaus, tälläsen ku söis ni ei olis paljon kannettavaa mukana!

  58. Pinja sanoo:

    Ehdottomasti nyt syksyllä kun koulut jatkuvat ja nopeasti lennosta luennolta töihin vaihtaessa helppo ja nopea valmistaa tai just kun pitkän päivän jälkeen kömpii kotiin eikä kokkaaminen kiinnosta 🙂

  59. Piia sanoo:

    Nämä ois ihan kiva vaikka lämpimänä kesä päivänä äkkiä tehdä lounaaksi ja syödä ulkona niin kerkee hommata ladten kans ulkona kaikkea muuta.

  60. Nanna sanoo:

    Nää olisi super käteviä ja nopeita eväitä töihin. Työ on sen luontaista, että ruokatauot ovat yleisesti ottaen joutuisaa syömistä.

  61. Emilia sanoo:

    Nämä olis käteviä ja tarpeellisia, kun lähdetään reissuun. Kohdemaassa olisi helppo aloitella arkea, jos pari ensimmäistä päivää menisi ilman huolta ruoanlaitosta. 🙂

  62. T sanoo:

    Palaan elämäni ekalta äitiyslomalta töihin ihan pian – tällainen mukaan, kun uusi arki tulee olemaan hektistä! Jännittää!

  63. Jenna sanoo:

    Meillä tarvitaan usein nopeaa syömistä kun ollaan suoraan töistä ja hoidosta päin menossa kylään kavereiden luo. Menisi kyläily liian myöhälle jos pitäisi eka mennä kotiin syömään ja sitten kylään. Tai sitte picnicille olisi kätevä ottaa mukaan ruokaisaa evästä.

  64. Laura sanoo:

    Kolmivuorotyötä tehdessä hoitoalalla ottaisin tuollaisen evääksi töihin silloin kun ei yhtään jaksaisi väsyneenä miettiä eväspuolta 🙂

  65. Satu sanoo:

    Kouluun voisi harkita joskus ottaa mukaan pitkinä päivinä. Parempi vaihtoehto varmaan kun suklaa :p

  66. Primrose sanoo:

    No mökkireissulle Lappiin tällainen olis ihan omiaan. Reissussa kun ei ole liiemmin ruoanlaittomahdollisuuksia, jolen tällainen ratkaisu, joka ei vaadi kylmäsäilytystä ois ihan 5/5.

  67. Linda sanoo:

    Noi olis ihan täydellisiä vaellusreissulle 🙂

  68. tanjaminna sanoo:

    Työpaikalla, jossa mulla on vain vartin tauko

  69. Enni sanoo:

    No nämähän olisivat tosiaan olleet käteviä imettäessä, kun oli järkyttävä nälkäkin koko ajan 🙂 Mutta nyt kotiäitiydestä työelämään siirryttyäni ottaisin nämä töihin evääksi, etenkin kun pihistelijänä en raaski käydä ulkona lounaalla 😀

  70. Susanne sanoo:

    Kotona työpäivän jälkeen jos ei ole ehtinyt tehdä ruokaa valmiiksi tai vaikkapa töissä! Miksei myös retkelläkin. 🙂

  71. Jasmin sanoo:

    Ottaisin mukaan töihin.

  72. Johanna Herukka sanoo:

    Itselle töihin, päivät menee syömättä kun ei vaan kerkeä 🙁 Miehelle töihin, ettei tarvisi aina leipää syödä kun ei voi lämmittää mikrossa mitään työmailla. Kotiin kaappiin, että olisi lapsilla syötävää koulupäivän jälkeen, ennenkuin me vanhemmat tulemme töistä ruoan laittoon.

  73. Milla sanoo:

    Minulle tuollainen ruoka-annos olisi helpointa töissä, koska olen hoitaja ja yleensä ”ruokatauot” on ihmisen kiireisintä aikaa. Siinä ruuan pitää olla nopeasti lämmitettävissä tai valmiiksi pakattuna ja helposti syötävänä.

    Sinulla on muuten todella ihana tämä blogi ja tätä on ilo lukea! 🙂

  74. Lotta sanoo:

    Lähdetään avokin kanssa Ylläkselle vaeltamaan ja siellä nämä olisivat kätevät eväät syödä tuntureiden kupeessa!

  75. Lotta sanoo:

    Töihin ehdottomasti olisivat ihan unelma eväs. Vaikuttaa niin helpolta ja nopealta!

  76. Helii. sanoo:

    Kun isommat neidit aloittavat päiväkodissa elokuusta, ja jään vauvan kanssa kaksin kotiin päivisin miehen ollessa koulussa/töissä, helppo lounas tulis tarpeeseen!

  77. Merenhelmi sanoo:

    Ehdottomasti kesällä picnicillä!☀️

  78. Katariina sanoo:

    Töissä nää olis varmasti ruokataukojen hittituote! Täytyy ehdottomasti laittaa testiin 🙂

  79. Anna sanoo:

    Hei
    Ostimme vinkistä cloud q kaukalon. Vauva ei ole vielä syntynyt, mutta kokeilimme autoon kaukaloa ja asento näyttää tosi pystyltä 🙁 Cypexik sivuilla lukee että pitäisi sopia meidän autoon. Onko teillä kaukalo pystyn näköinen? Mietin että miten pikkuvauva voi olla noin istuma asennossa :/

  80. Elina sanoo:

    Töihin, sillä eväiden valmistelu ei ole aina kovin mieluista ja sille ei aina olisi aikaa.

  81. Krista sanoo:

    Olisivat varmasti helppoja ja hyviä näin äitiyslomalla 7-viikkoisen esikoisen kanssa!

  82. Minna sanoo:

    Lasten kanssa maisteltais.

  83. Tiina sanoo:

    Terassilla istuessa ja samalla vahtiessa kun lapset touhuaa 🙂

  84. siiri sanoo:

    Kesällä kun on paljon menoa eikä jaksa olla sisällä tekemässä ruokaa 🙂

  85. tipa sanoo:

    Maistattaisin lapselle. Hän on huono syömäinen, jospa tämä toimisi. Itse kun ei jaksa aina tehdä useaa ruokaa tai syödä niitä muutamia mitkä lapselle uppoaa.

  86. Char sanoo:

    Suursiivouksen keskellä kuulostaisi hyvältä ja helpolta aterialta. Eikä tiskejä!

  87. Elsku sanoo:

    Ottaisin näitä töihin lounaaksi. Toimisivat varmasti hyvin niille päiville, kun ei ole ehtinyt edellisenä iltana valmistella sen kummempia eväitä.

  88. Hanna sanoo:

    Lasten kanssa reissatessa nopeana ja helppona eväänä. Kuuma vesi vain mukana!

  89. Veera sanoo:

    Töissä olisi todella käteviä lounaaksi!

  90. manna sanoo:

    Evääksi olisi kätevä!

  91. Milli sanoo:

    Töihin lounaaksi kivaa vaihtelua!

  92. Jenina sanoo:

    Esim. kun lähden koiran kanssa pitkälle (monta tuntia) kävelylle metsään! Etenkin syksyn tullessa ja talvella on ihanaa nauttia lämmintä ruokaa luonnossa. 🙂

  93. Hetukka sanoo:

    Knorrin Snack Pot -ateria olisi kätevä kiireisessä työvuorossa. Osastonsihteerinä tulee eteen päiviä, joina ei ehdi syömään ajoissa tai ruokailuaika jää hyvin vähiin monien keskeytysten takia, joten Snack pot -ateria olisi hyvin kätevä ja nopea ruoka.

  94. Milla sanoo:

    En ole koskaan kuullut näistä, pakko päästä kokeilemaan. 😮

  95. Milla sanoo:

    Ottaisin kyllä evääksi reissuun tätä, varmasti myös yli 1v voisi olla oiva matka eväs lämmitettäväksi.

  96. xod sanoo:

    Mä ottaisin näitä töihin kiireisiksi päiviksi kun ei ehdi kunnolla syömään, tälle vaan vesi kiehumaan ja kuppi mukaan koneelle 🙂

  97. Elli sanoo:

    Retkelle, töihin evääksi tai raskaan työpäivän jälkeen.

  98. Airiina sanoo:

    Knorrin Snack Pot -ateria sopii minulle joka teen kahta työtä, kiire painaa liian usein ja syön lennossa.

  99. Henna29 sanoo:

    Äitiyslomalainen olen haluan kokeilla.

  100. Petri sanoo:

    Evääksi mukaan töihin ja kalareissullakin olisi hyvä vaihtoehto makkaralle.

  101. Kesälomalainen sanoo:

    En ole ennen näistä kuullut joten tykkäisin kokeilla.

  102. titti sanoo:

    Nämähän olisi käteviä! Täytyykin kaupasta etsiä. Kiireiset päivät, reissut, työeväät jne. Miksen ole aiemmin näitä bongannut mistään :)!

  103. Maria sanoo:

    Yksin asuvalle tulisi tarpeeseen ihan joka tilanteessa 🙂 ruokaa tulee harvemmin laitettua kotona, nämä olisi helppo ja hyvä vaihtoehto mulle.

  104. ennu sanoo:

    Pitkäksi venähtäneen ulkoilun jälkeen tämä olisi nopea lounas itselle ja lapsille!

  105. Mira sanoo:

    Töihin evääksi.

  106. Paula sanoo:

    Montakin tilannetta tulee mieleen, jossa nää ois käteviä, mut varmasti ainakin töihin ottaisin evääks. Töissä on kiva, et on helppoa ja maukasta ruokaa ja olen niin kovin laiska tekemään eväitä kotona. Eli siis testaukseen menee! 🙂

  107. Henna sanoo:

    Nämä olisivat sopivia välipaloja pitkiin ylityöpäiviin.

  108. annakaroli sanoo:

    Nappaisin töihin evääksi!

  109. Satu sanoo:

    Lähdetään parin viikon päästä kesälomalla telttailemaan, joten nämä olisivat tosi käteviä pakata mukaan ja syödä nuotion äärellä 🙂 kiitos vinkistä!

  110. Sofia sanoo:

    Suunnitelmissa on lähteä vaeltamaan Karhunkierros (82 km) ja näistä säisi supernäppärät lounaat, jotka olisi helppo kantaa mukana ja valmistaa nälän iskiessä.

  111. Emilia sanoo:

    Vauva-arjessa kätevää syötävää nopeasti; helppo laittaa ja syödä vauhdissakin!

  112. Anne sanoo:

    Vaellusreissulla meillä oli juuri vastaavanlaisia mukana. Helppo tehdä, nopeasti saa ruokaa ja ei synny tiskattavia astioita.

  113. Mimmi sanoo:

    Snack Pot olisi ehdottomasti helpoin lounas töihin, sillä töissä on saatavilla kyllä kuumaa vettä mutta kylmäsäilytystilaa on vähän. Erityisesti syksyllä kun tulen käymään töissä suoraan yliopistolta, niin nämä olisivat näppäriä eväitä pitää mukana eikä tarvitsisi säätää kylmälaukkujen kanssa.

  114. Krista sanoo:

    Aamupäivällä lasten kanssa puistoon! Voisi lounaan syödä siellä ja vain kipsuttaa kotiin päikkäreille ilman ressiä ruuasta 🙂

  115. Sanni sanoo:

    Pitäisin Snack Potteja hätävarana kotona jos vaikka ei ehtisi laittaa ruokaa seuraavalle työpäivälle. Snack Pot olisi helppo vain napata mukaan. Ei turhaa stressiä ruuasta!

  116. anna s. sanoo:

    Töihin olisi todella käteviä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.