Mökkielämää meren rannalla

19.07.2017

Tultiin sunnuntaina tänne Oton perheen mökille Raaseporiin, ja ollaan nautittu mökkielämästä täysin rinnoin. Täällä sielu lepää ja on ihanan hiljaista ja rauhallista, ellei tietty lasten elämöintiä lasketa. Ja sitähän ei lasketa kun se todellakin kuuluu asiaan. Sunnuntaina oli mielettömän upea auringonpaiste ja oikea kunnon kesäpäivä. Päiväksi pystytettiin tytöille uima-allas tähän yläpihalle mökin eteen ja he polskivat siinä ja me muut otettiin aurinkoa ja herkuteltiin muurikalla paistetulla pyttipannulla. Tytöt pelasivat myös mölkkyä ja krokettia hienosti, ja hakivat metsästä tuoreita mustikoita heinänkorteen.

Nova nukkui päiväunet rattaissa terassilla, ja ihmetteli peiton päällä nurmikolla maailman menoa. Täällä on paljon sylejä joista tutkia mitä tapahtuu, ja ollaanpa me tarjottu neidille ensimmäisiä sormiruokamaistiaisiakin. Kiinteiden aloituksesta tulee ihan oma postauksensa, mutta voin kertoa että hienosti sujuu jo!

Illalla saunottiin ja uitiin meressä, mäkin uskalsin pienen jänistelyn jälkeen pulahtaa mereen. Ei se ihan yhtä lämmintä ollut kuin viikontakainen järvivesi, mutta ei kyllä mitenkään ihan hirveän kylmääkään. Kyllä siellä tarkeni muutaman vedon ottaa ihan helposti. Tytöt pukivat uudet omat pelastusliivit päälle ja pulahtivat myös. Oli ihanaa ottaa oikein kunnon löylyt puusaunassa ja katsella mieletöntä merimaisemaa.

Saunomisen jälkeen herkuteltiin vielä muurikalla tehdyllä paellalla jossa oli kaikkea ihan mielettömän hyvää. Lapsetkin tykkäsivät kovasti värikkäästä ja herkullisesta ruuasta. Tuollainen muurikka on kyllä kätevä, melkein voisi kotiinkin hommata kun siinä saa tehtyä niin monenlaista eri ruokaa ja isoja satseja kerralla.

Nyt tätä kirjoittaessani on aamupäivä, ja tänään suunnitelmissa on reissu Matildedahliin veneellä. Mä en ole koskaan ollut veneilemässä ja tää taitaa mun muistaakseni olla ensimmäinen kerta kun puen edes pelastusliivejä päälle. Jännittää vähän, mutta oikeasti siistiä päästä kokemaan joku ihan uusi juttu vielä näin 25-vuotiaana. Virkistävää! Novakin sai omat pienet pelastusliivinsä ja tulee mukaan veneilemään. Saapa nähdä mitä meidän muksut tykkäävät, ainakin nyt he ovat ihan intona. Ennen venereissua he kuitenkin aikoivat lähteä vielä ongelle, katsotaan saadaanko kalaa.

Me jatketaan mökkimeininkien parissa ja ollaan täällä vielä muutama päivä. Täällä on kyllä niin ihanaa että voisi jäädä vaikka koko loppulomaksi jos ei olisi muita juttuja! Mutta onneksi tänne voi tulla uudestaankin. Ollaan kyllä niin onnekkaita että on tällainen upea paikka jossa saa lomailla ihanien ihmisten kanssa.

Ihanaa päivää kaikille <3


3 Responses to “Mökkielämää meren rannalla”

  1. Miina sanoo:

    Voi miten ihana mökki ja ihana Raasepori! Mun vanhemmilla on myös mökki raaseporissa, saaressa tosin. Meri-ilma virkistää ja veneilyä ei voita mikään Mukavaa lomailua Iina teidän perheelle!

  2. Tytti sanoo:

    Olisi kiva kuulla miksi et täysimetä 6kk asti ? Nova kuitenkin kasvaa niin hyvin maidolla. Allergiat ei voi olla syynä sillä alle 6kk kiinteiden aloituksella ei ole mitään vaikutusta.

  3. Ihmettelijä sanoo:

    Hei,
    Kirjoitit hetki sitten postauksen Oton ja sun suhteesta. Kerroit, että puhutte kaikesta avoimesti. Mua jäi kiinnostamaan miten teillä nämä keskustelut ajoittuu/ onko teillä jotain kommunikaatio”taktiikoita”. Tuleeko kaikki keskustelut ”luonnostaan” vai kysyttekö toisilta esim. joka ilta mitä hyvää ja huonoa on päivässä ollut? Käyttekö ”vakavia” keskusteluita esim kuukausittain siitä mistä unelmoitte ja mitä toivotte, vai onko ne vaan perus kahvipöytäkeskusteluja?

    Kysyisin myös onko teillä jotain parosuhdevinkkejä. Myös video jossa vastaatte ”parisuhdeongelmiin” tai ns rakkausaiheinen/parisuhdeaiheinen video olisi kiinnostava.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.