Seinilläkin on korvat – miten puhutaan lasten kuullen?

25.09.2017

Tämä aihe on pyörinyt mulla kirjoituslistalla pitkään, sillä se on erityisen lähellä mun sydäntä. Siis se, miten puhutaan lasten kuullen, tai oikeastaan miten puhutaan ihan ylipäätään. Tietysti kaiken merkitys kasvaa, kun sitä on kuuntelemassa uusi sukupolvi joka imee itseensä vaikutteita, mutta oikeasti ihan kaikkien tulisi miettiä omaa puhettaan, vaikka lapsia ei olisikaan kuulemassa. Kuinka puhumme itsestämme, kuinka puhumme toisista ihmisistä. Kuinka kohtaamme vaikeudet, ja mitä sanomme omista saavutuksistamme? Vähättelemmekö itseämme tai toisia? Kun ärsyynnymme, miten reagoimme?

Moni miettii sitä, miten voi puhua lapsille suoraan. Saako heille lässyttää, vai pitääkö puhua kuin aikuisille. Saako korottaa ääntä, saako sanoa ”EI”, saako antaa päätösvaltaa, puhuuko sukupuolineutraalisti. Mutta aina sitä ei tule ajatelleeksi, miten puhutaan lasten kuullen, mutta esimerkiksi aikuisten kesken. Siinä on nimittäin usein vissi ero, sen olen huomannut. Aikuisten kesken ääni kellossa saattaa olla monella ihan toinen, kuin lapsille puhuttaessa. Ja sitten lapset kuulevat sen toisen äänen, ja hämmentyvät. ”Miksi ne samat säännöt eivät koskekaan meitä kaikkia? Miksi iskä haukkuu telkkarin naista rumaksi kaverilleen, vaikka minulle on sanottu että ketään ei saa haukkua? Miksi äiti sanoo olevansa läski, vaikka minulle hän on sanonut olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on?”

Lapset kuulevat KAIKEN, ja paljon enemmän. He ovat fiksumpia kuin me vanhemmat tajutaankaan, ja jäävät usein miettimään kuulemiaan asioita. On olemassa aikuisten asioita, joita lasten ei tarvitse kuulla. Niistä jutellaan silloin kun lapset eivät ole ihan oikeasti kuuloetäisyydellä, ja se on ihan fine. Mutta se mihin haluan kiinnittää huomiota on se miten puhutaan silloin kun luullaan että lapset eivät kuuntele.  Silloin kun istutaan kahvipöydässä, ja lapset leikkivät yläkerrassa, tai silloin kun puhutaan kaverille puhelimessa ja lapset lukevat Aku Ankkaa. Tai silloin jos ei ole lapsia ollenkaan, ja ajatellaan että voidaan puhua ihan miten vaan.

Kautta aikain esimerkiksi juoruaminen on ollut suosittua. On nautittu muiden vaikeuksilla mässäilyllä, päivitelty jonkun uutta kampausta, uusia tissejä, avioeroa tai tyyliä. Toisista puhuminen ja toisten asioilla mässäily miellyttää, koska se kääntää huomion pois oman elämän epäkohdista. Voi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun keskittää oman tai toisten huomion jonkun muun ihmisen vaikeuksiin, tai asioihin joista ei muissa ihmisissä pidä. Oikeastihan se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että jollain toisella menee huonommin, tai että naureskelee toisten ulkonäölle. Ei se tee huonommaksikaan ihmiseksi, mutta onhan se vähän surullista. Ainakin mulle tulee siitä heti sellainen olo, että juoruilijalla on omassa elämässään epämukavaa jollain tasolla.

Lapset eivät juoruile tai hauku, jos heillä on mukavaa olla itsellään, tai jos he eivät ole oppineet sitä keneltäkään toiselta. Tosin he puhuvat monesti toisista ihailevaan sävyyn, ja kertovat ihaillen toisten ihmisten saavutuksista tai uusista jutuista. Tai vaikkapa uudesta lapsesta eskariryhmässä, ja siitä että hänellä on hieno erikoinen nimi, joka on lapsen aiemmassa kotimaassa ihan tavallinen nimi, vaikka me ei olla koskaan ennen kuultu sitä. Lapsilla on taito puhua toisista pelkkää hyvää niin kauan kun kukaan ei opeta heille pahan puhumista. Heistä erikoisuus ja erilaisuus on ihanaa ja inspiroivaa.

Sama esimerkiksi omasta ulkonäöstä puhuessa. Lapset kyllä huomaavat jos vanhempi menee peilin eteen päivittelemään ”rumia läskimakkaroitaan” tai ”isoa pyllyä”. He huomaavat myös ne äidin makkarat jos niitä löytyy, ainakin meillä on huomattu mun makkarat. Mutta lapset eivät näe niitä rumana vaan ihanana, ne on äidin rakkausmakkaroita. Ne johtuvat siitä että äidin maha on venynyt kolme kertaa ja sieltä on tullut kolme ihanaa rakasta tyttöä. Ne ovat maailman parhaita rakkausmakkaroita.

Mä olen alusta asti noudattanut periaatetta, että en puhu omasta kehostani rumasti lasten kuullen, ja alettuani noudattaa sitä periaatetta, olen alkanut ehkä rakastaa ja arvostaa omaa kroppaani enemmän. Miksi haluaisin puhua siitä rumasti muutenkaan, kuin lasten kuullen? On joitain kohtia jotka eivät ehkä muistuta ihanteiden mukaista vartaloa, mutta miksi pitäisikään? Mun kroppa on mun kroppa, ja olen ylpeä siitä sellaisena kuin se on. Se on tehnyt tärkeitä asioita, ja palautunut siitä uskomattoman hienosti. Mä pystyn liikkumaan, elämään ja olemaan mun kropassa terveenä, ja se on hemmetin hienoa.

Yksi kompastuskivi puhumisessa yleisesti on myös riitely. Jokainen meistä tarvitsee taitoa käydä keskustelua ja ratkaista konflikteja, koska jokainen meistä tulee kohtaamaan elämässään erimielisyyksiä. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten riitelee. Riiteleekö rakentavasti vai hajottavasti, haukkuuko toista ja pyrkiikö satuttamaan, vai toivooko pääsevänsä kaikkia osapuolia miellyttävään ratkaisuun?

Jokainen joutuu joskus konfliktitilanteeseen, ja joskus niitä syntyy myös lasten kuullen. Me kyllä kinastellaan välillä lasten kuullen ihan huolellakin, väsyneenä tai silloin kun on muuten vaan hankala hetki. Mutta pyritään kiinnittämään huomiota jopa kinastellessa siihen, että ei sivalleta ikinä toista tai pyritä ”voittamaan”, vaan yritetään ymmärtää toista ja päästä yhteiseen lopputulokseen. Ja sitten lopuksi pyydetään anteeksi, osoitetaan rakkautta ja kehutaan. Ja todetaan että just näinhän tän pitikin mennä.

Tärkeintä puhumisessa onkin mun mielestä se, että puhuu aina, niinkuin puhuisi lapsille. Rakentavasti, ymmärtämään pyrkien, itseään ja toisiaan arvostaen. Silloin ei voi mennä pieleen. Näin meillä toimitaan, ja aika hyvin ollaan mun mielestä onnistuttu ainakin tähän asti. En ole KOSKAAN kuullut lasten haukkuvan itseään tai toisia, vaikka toki sisarukset joskus riitelevätkin keskenään. Riitely ei aina ole ehkä vielä 4- ja 6-vuotiailla niin rakentavaa, mutta haukkumista siihen ei kuulu. Ja juoruilu – sitä meidän perheessä ei harrasta kukaan.

Kiinnitättekö huomiota siihen miten puhutte lapsille, tai lasten kuullen?


Nautinnollinen sunnuntaiaamu sanomalehden parissa

24.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan kanssa.

Kirjoitin teille aiemmin siitä, kuinka kätevästi Kalevan Digiversio, eKaleva kulkee mukana joka paikkaan, samalla kun kerroin tarinaa oululaisista juuristani. Digiversio on edelleen mahtava, mutta onko mitään ihampaa tapaa nauttia viikonloppuaamusta, kuin rauhallinen jättiaamiainen kahvikupin ja paksun sanomalehden kanssa? No ei kyllä taida olla. Jo lapsuudessani mun äiti tilasi sanomalehteä, ja luin aamuisin äidin kanssa keittiönpöydän ääressä sanomalehteä aina viikonloppuisin.

Varhaisimmat kuvat musta ”lukemassa sanomalehteä” syöttötuolissa ovat ajalta jolloin olin 4 kuukautta. 90-luvulla ei paljoa painomustetta ja lehden palasia vauvan suussa, tai nelikuukautisen istuttamista kuumotettu. Rakastin repiä jo äidin lukemaa lehteä palasiksi, ja rutistella. Ehkä silloin muhun siirtyi jokin sanomalehtien rakastajan geeni, ja siksi koen valtavan suurta nautintoa siitä että saan vaan uppoutua mielenkiintoisiin artikkeleihin ja lukea. Mussa asuu suuri tiedonjano, ja jos voisin, lukisin paljon nykyistäkin enemmän.

Olen onnekas, kun olen ollut pienestä asti kiinnostunut lukemisesta, uutisista ja faktoista. Varmasti siihen on suuri merkitys sillä, että sain aina nähdä kuinka mun oma äiti luki sekä itsekseen että yhdessä mun kanssa. Haluan opettaa omatkin lapseni lukemaan ja ottamaan asioista selvää, ja satujen lukemisen lisäksi on hyvä, että he näkevät myös minut nauttimassa lukemisesta, lehdistä ja rauhallisista aamuista. Lukeminen on tärkeää, ja sen hyödyistä ei voi puhua liikaa.

Kalevassa on paljon luettavaa ihan joka päivä, mutta erityisesti viikonloppuisin lukemiselle on enemmän aikaa, ja silloin lehdessä on vielä normaaliakin enemmän sisältöä. Kaleva on aina jaettu kahteen osaan: Kaleva1 sisältää uutisia läheltä ja kauempaa, asiantuntevia näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin ja suuren urheilupaketin. Ykkösosan aloittaa aina koko lehden sisällön yhteen kokoava vinkkiaukeama, josta voi jo etukäteen tsekkailla mitä haluaa ekaksi lueskella. Kaleva2 on lukemistomaisempi. Sieltä löytyy päivittäin tarinoita ja vinkkejä, kulttuuria ja mielenkiintoisia ihmisiä. Lukijoiden kirjoitukset, sarjakuvat, sää sekä radio- ja tv-ohjelmatiedot löytyvät myös Kaleva2:n sisältä.

 

Kalevassa ilmestyy usein myös erilaisia teemaliitteitä, ja yksi mun lemppareista on Koti-Kaleva. Rakastan katsella sisustusjuttuja ja asuntoja Oulusta, vaikka me ei sinne ollakaan muuttamassa. Haaveilu on kivaa, ja ah niin tarpeellista. Vaikka tiedän tasan että me ei nyt muuteta Ouluun, musta on ihana miettiä että entä jos ostettaisiin talo samalta kadulta mun tädin kanssa ja voitaisiin nähdä sukulaisia joka päivä.

Yksi vika Kalevassa on, nimittäin se että se aiheuttaa mulle suurensuurta Oulu-ikävää joka päivä. Mutta se nyt ei ole varsinaisesti huono juttu, tuleepahan soiteltua useammin mun sukulaisille, kuten äidille ja papalle. Ja pian me onneksi mennään taas Ouluun käymäänkin.

Jos sulta meni Kalevan huikea kahden viikon ilmaisjakso ohitse edellisessä postauksessa, tässä vielä ohjeet kuinka saat Kalevan ilmaiseksi kahden viikon ajan kotiisi ja diginä, tai pelkästään diginä. Eli klikkaa itsesi TÄNNE ja tilaa Kaleva kahdeksi viikoksi kotiinkannettuna, sekä myös diginä. Kalevan paperiversion kotiinkannettuna ainoastaan Pohjois-Suomeen, mutta digiversion saa itselleen missä päin Suomea tahansa, eli sitä kannattaa kokeilla vaikka ei Oulussa asuisikaan.

Edellisen postauksen perusteella ihan hurjan moni teistä mun lukijoista asuu Oulussa, ja oli ihan mahtavaa miten moni innostui kommentoimaan! Kiitos tosi paljon kaikille kommentoineille, oli tosi mielenkiintoista lukea teidän ajatuksista Ouluun ja oululaisuuteen liittyen. <3 Ehkä mä joskus intoudun toteuttamaan  kokonaisen videon Oulun murteella, apua!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3


Tiaran yksisarvis 6v-synttärit

23.09.2017

Juhlittiin meidän kuusivuotiasta esikoista tänään sukulaisten ja perheystävien kesken, ja neidillä oli kyllä niin onnistuneet ja kivat juhlat. Vaikka muutama vieras oli harmillisesti flunssassa, saatiin kuitenkin kiva porukka kasaan onneksi ja paljon ystäviä paikalle. Mun äiti tuli myös Oulusta meille pitkästä aikaa Armaksen kanssa muutamaksi päiväksi tällä viikolla, ja oli ihanaa miten riemuissaan lapset olivat kun mummu pääsi osallistumaan juhliin.

Yksisarvisteeman Tiara päätti jo viime vuonna, niinkuin meidän lapsilla on tapana suunnitella pitkälle tulevaisuuteen. Zeldakin on jo päättänyt pitävänsä hirviösynttärit 5-vuotiaana, eli ensi vuoden huhtikuussa. Ainakin tähän asti teemat on aina pitäneet paikkansa, eli ei ole ollut sellaista juupas-eipäs-vaihtelua, vaan kun se on kerran päätetty niin nehän pidetään. Ensi vuonna 6v on päättänyt pitää Marcus & Martinus -synttärit – että vinkvink vaan heidän markkinointitiimille että sellaisia synttäriastioita ja muuta rekvisiittaa kaivataan ensi vuonna tähän aikaan. Munkin 7v-synttärit olivat Spice Girls -synttärit, eli aika samoja vesiä kuljetaan ajankohtien ja kiinnostuksenkohteiden suhteen tyttäreni kanssa. Hänkin alkaa kiinnostua fanikulttuurista samaan aikaan kuin äitinsä.

Mä leivoin itse yksisarviskakun, jossa oli täytteenä vaniljaa, kinuskia, valkosuklaata ja mansikkaa, ja päällä voikreemiä ja syötävällä kultamaalilla maalattu sokerimassainen yksisarvisen sarvi. Kakku ei ole mikään masterpiece, mutta olen tosi tyytyväinen siitä mitä sain aikaan palettiveitsellä, sokerimassalla ja elintarvikeväreillä. Kakun lisäksi tarjolla oli pikkusuolaisia ruisnappiskageneita ja guacamolenappeja, coctailpiirakoita, yksisarvisensarvia, hedelmävartaita sateenkaaren väreissä, sekä karkkeja ja keksejä söpöilyteeman mukaisesti.

Koristeita ja astioita ostelin pitkin syksyä, sateenkaariservetit löytyivät Lagerhausista Tukholmasta ja astiat ostin Flying Tiger Copenhagenista. Muiden koristeiden suhteen pärjättiin hyvin aiempiin juhliin hankituilla. Kolmessa tytössä on se etu että paljon voi hyödyntää jo olemassaolevia juttuja, eikä tarvitse aina ostaa uutena kaikkea, jes!

Tiara sai aivan ihania lahjoja, ja on todella onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Meillä vanhemmilla oli hurjan hauskaa ja touhukasta myös, ja nyt saadaankin nauttia ihanista synttäriherkkujen jämistä vielä tänään ja huomenna. Me suunnataan nyt illalla meidän yhteisen ystävän 30v-juhliin, kyseessä on eka meidän kaveri joka täyttää 30! Aivan huikeaa. Kuten sanoin, syyskuu on synttärikuukausi. Huomenna me lähdetään laivareissulle yhdessä koko perhe, siitä lisää myöhemmmin! Blogi päivittyy reissun ajan kuitenkin aivan normaalisti joten no worries!

Kiitos hurjasti kaikille synttärivieraille osallistumisesta sekä ihanista lahjoista, ja hurjasti onnea vielä äidin ja isin rakkaalle synttärisankarille <3


Lattiaprojekti loppusuoralla

22.09.2017

Lattiat on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Karitma Collectionilta. Aiempi osa laminaattien valinnasta löytyy TÄÄLTÄ. Tässä postauksessa asiaa projektin etenemisestä tähän asti, sekä paljon puhuvat ennen-jälkeen -kuvat tähänastisesta muutoksesta.

Meidän lattiaprojektihan alkoi jo melkein vuosi sitten, kun oltiin muuttamassa tänne meidän nykyiseen kotiin. Muutto oli yksi hemmetin iso rutistus siinä raskauden ja jatkuvien supistusten keskellä, ja silloin Otto sai Zeldan kummisedän kanssa kahdessa puolikkaassa päivässä valmiiksi olohuoneen ja keittiön lattiat alakerrasta, ennen kuin kannettiin tavarat sisään. Listat jäivät kuitenkin uupumaan, ja eteiseen sekä vessan edustalle jäi vielä vanhaa lattiaa. Myös yläkerta jäi silloin kokonaan tekemättä. Ollaan siis eletty kertakaikkiaan aivan remppalookissa koko tämä melkein kulunut vuosi täällä. Ruokailutilassa on ollut koko tämän ajan jäätävä läjä laminaattia viemässä tilaa kaikelta muulta.

Valitsemamme Karitma Collection Kronotex Mammut -laminaatti sävyssä Capital Oak Light on ollut ihan uskomattoman kaunis ja ihana, ja ollaan oltu niin tyytyväisiä lattiaan olkkarissa ja keittiössä. Joka päivä silmää on kuitenkin häirinnyt keskeneräisyys ja vanha lattia, joka tuntui etenkin yläkerrasta syövän kaiken valon ja neliöt. Paljon kotiani kuvaavana mua myös häiritsi kerta toisensa jälkeen se, kuinka ruskean sävy vääristi kaikki kuvien värit yläkerrassa otetuista kuvista. Lastenhuoneet ovat olleet kesken koko tämän ajan, kun ollaan vain odotettu että saadaan uusi lattia paikoilleen ja päästään näkemään huoneet kokonaisuutena.

Viime viikonloppuna me lähdettiin tyttöjen kanssa pois tieltä, ja kahdessa päivässä Otto sai yhdessä Tiaran ja Zeldan kummisetien kanssa valmiiksi meidän eteisen, makuuhuoneen ja molemmat lastenhuoneet laminaattien osalta. Enää tekemättä on siis aulan lattia, sekä listat uupuvat, kun meiltä puuttuikin yksi tarvittava osa niiden kiinnittämiseen, vaikka luultiin että ollaan valmistauduttu kaikkeen. Noh, pikkuvikoja. Loput hommat on sellaisia jotka saa nopeasti valmiiksi kunhan pääsee alkuun, eli ehkä yhden päivän homma vielä laminaateissa, ja toisen päivän homma listoissa. Jos jotain, niin olen ainakin oppinut sietämään keskeneräisyyttä paljon paremmin näiden kuukausien aikana, kun ennen oon ollut sellainen kaikkimullehetinyt-ihminen sisustuksessa.

Lastenhuoneet tuntuvat saaneen ainakin sata neliötä lisää tilaa tämän muutoksen myötä, ja meidän makuuhuone tuntuu vielä entistäkin suuremmalta. Muutos on ihan uskomaton. Ollaan myös niin iloisia siitä että alakerta on vihdoin listoja vaille valmis, sillä väriero eteisen ja olohuoneen lattioissa on ollut valtava. Sisustus on nyt kaikissa huoneissa vähän vaiheessa, ja siksi ne ovat melko tyhjiä tällä hetkellä. Me vasta mietitään ja pyöritellään ajatuksia, että miten halutaan kaikki taas laittaa yläkerrassa. Alakerta nyt on melko valmis, ainoastaan meidän pikkueteiseen tulee vielä eteiskaluste, ja sitten se on siinä.

Se syy, miksi lattiat alunperin jäivät kesken (ajan ja jaksamisen puutteen lisäksi), on se että koska tämä Kronotex Mammut -laminaatti kuuluu parhaaseen käyttöluokkaan ja on erikoispaksua, meidän jokainen ovenkarmi ja kynnys oli liian matalalla että niitä olisi saanut helposti sujautettua sinne alle, niin kuin vanhat laminaatit sai. Eli jokainen ovenkarmi ja kynnys on pitänyt irroittaa ja mitoittaa täydellisesti uusille laminaateille, koska muuten niitä ei olisi saanut paikalleen ollenkaan. Vaikka meidän koti on muodoiltaan helppo lattioiden kannalta, nuo kaikki kynnykset ja karmit ovat aiheuttaneet päänvaivaa, ja ne vievät ihan superpaljon aikaa asennusprosessissa, vaikka itse lattian paikalleen klikkailu helppoa onkin.

Yläkerran aulassa oviaukkoja on neljä, ja sen lisäksi vielä tietenkin meidän portaat ja porraskaiteet, ja siksi aula tulee viemään sen yhden kokonaisen päivän koska mittausten pitää olla ihan millintarkkoja niin monessa kohdassa. Mutta kuten sanottua, lattian asennus on ollut super helppoa ja laminaatit sujahtavat paikoilleen tosi näppärästi.

Meillä on nyt kymmenen kuukauden kokemus Karitma Collectionin Mammut-lattioista käytössä, ja ei voitaisi olla tyytyväisempiä. Lattia ei narise, ei heilu ja Otto ja pojat ovat tehneet sen todella laadukkaasti. Laminaatti on ollut ihan loistava, eikä yksikään kohta ole mennyt lattiasta pieleen, vaan kaikki on tehty millin tarkkaan. Lattia on helppo puhdistaa, ja se myös näyttää puhtaalta eläväisen kauniin pintansa ansiosta. Paras mahdollinen valinta ehdottomasti. Ja myös sävyyn ollaan oltu tyytyväisiä, kylmä vaaleanharmaa Capital Oak Light on ollut loistava pohja kaikille sisustusratkaisuille, ja sen kanssa on helppo toteuttaa jännempiäkin värivalintoja, kun se on niin ihanan neutraali.

 

Viimeinen osa lattiapostaussarjasta ilmestyy, kunhan lattia on viimeinkin ihan kokonaan valmis. Kuten noista meidän makkarin kuvista huomaa, sieltä pilkottavat lattialistojen paketit sekä loput laminaatit (joiden paketit on sängynrungon takana piilossa onneksi). Tämä on ollut pisin kotiprojekti ikinä, mutta ihan täysin kaiken vaivan arvoinen. Ja olen ihan uskomattoman iloinen siitä että jäätävä laminaattikasa on poissa meidän ruokailutilan nurkasta portaiden alta, ja ollaan saatu ne neliöt hyötykäyttöön leikkinurkkauksen muodossa.

Lopuksi vielä muutama ennen-jälkeen -kuva. Lisää niitä ennen-kuvia voit katsoa vaikka kodinesittelypostauksesta, jonka tein ennen kuin kannettiin tavarat sisään. Sieltä näkee millainen tämä asunto oli ennen kuin me muutettiin tänne ja tehtiin tästä meidän k-o-t-i.

Lattialla on yllättävän suuri merkitys viihtyvyyden kannalta, ainakin meidän perheelle se on ollut todella iso plussa. Nyt vaan naputellaan listat paikoilleen ja tehdään vielä se aula, niin voidaan vihdoinkin huokaista ihastuksesta valmista lopputulosta katsellessa. Onneksi tiedän jo valmiiksi että nyt tähän valmistumiseen ei enää mene kymmentä kuukautta, toivottavasti saadaan seuraavan kuukauden sisään lattiat tehtyä loppuun.

Mitäs tykkäätte muutoksesta? Eikö näytäkin lastenhuoneet paljon valoisammilta nyt? :)