Mikä matkakohde alkutalveen? Lomalle vauvan kanssa

05.10.2017

Me ollaan lähdössä tämän vuoden aikana vielä rantalomalle, mutta ei olla päätetty että M-I-N-N-E vieläkään. Ei vaan kertakaikkiaan osata valita valtavan tarjonnan joukosta, eikä olla siis päätetty varmuudella vielä edes kohdetta, saati sitten hotellia. Nyt siis vastaanotamme todella mielellään sekä kohde- että hotellisuosituksia matkakohteista, joissa olisi mukavan lämmintä näin syys-talviaikaan, ja joihin olisi sopiva lentoaika eli ei yli kuutta tuntia. Se on kuopuksen ensimmäinen lento, ja halutaan tällä tavalla mukavasti mennä sieltä mistä aita on matalin.

Ollaan palloteltu useampia eri kohteita, lähinnä nyt Kanariansaaria ja Arabiemiirikuntia, eli Dubaita ja Abu Dhabia. Kanariansaaria tuntuu olevan ainakin miljoona, no ei nyt oikeasti mutta monta niitä kyllä. Ja eri saarilla kohteita vaikka kuinka paljon erilaisia. Tuntuu että on vaikeaa keksiä mikä niiden kaikkien joukosta olisi juuri se meille sopiva. Joissain on vähän lämpimämpää kuin toisissa, ja joissain taas enemmän aktiviteetteja, shoppailua tai puhtaampia rantoja. Me kaivataan oikeastaan lähinnä sellaista rentouttavaa ranta-/uima-allaslomaa, mahdollista puolihoitoa tai all inclusivea ja ihan vaan aurinkoa.

Meillä on se etu että pystytään matkustamaan off-season aikaan, eli joka puolella mihin ollaan katsottu on ollut oikein hyvin tilaa vielä myös meidän viisihenkiselle perheelle, vaikka tätä vuotta ei kovin paljoa olekaan enää jäljellä. Ja tietty mahdutaan hyvin ihan perus kaksioonkin, kun mahdutaan myös laivan normihyttiin paremmin kuin hyvin. Mutta ei tilavampi huone/huoneistokaan olisi pahitteeksi jos sellaisia on tarjolla.

Me ollaan oltu vain kerran Etelän lomalla tyttöjen kanssa, ja silloin meidän hotelli oli niin täydellinen, että tuntuu vaikealta löytää yhtä kivaa tai sitä ylittävää. Parasta olisi jos hotellissa olisi lämmitetty lasten allas ja lapsille vesiliukumäki, tai useampia mäkiä. Ja jonkinlainen leikkikenttä hotellialueella olisi myös tosi jees. Tietty perus supermarketit ja jotain tekemistäkin olisi kivaa olla, mutta minkään shoppailumahdollisuuksien tms. perässä me ei olla. Nähtävyyksillä voidaan käydä, mutta eniten kaivataan vaan aurinkoa ja lämpöä.

Ollaan itse kallistumassa enemmän nyt noihin Kanariansaariin, ne tuntuvat helpommalta ja jotenkin siltä että sieltä saataisiin juuri sitä mitä tältä lomalta kaivataan. Dubai kiinnostaa kyllä tosi paljon, mutta ehkä ensi- tai sitä seuraavana vuonna saataisiin siitäkin enemmän irti kuin nyt, jos tavoitteena on mahdollisimman iisi loma. Mutta jos ootte olleet siellä ja saaneet tosi hyviä kokemuksia niin kertokaa ihmeessä niitäkin, mitään ei olla lyöty vielä lukkoon!

Kiitos kaikille jotka jaksavat vinkkailla lemppari matkakohteita alkutalveen, ja jakaa omia kokemuksiaan <3


41 Responses to “Mikä matkakohde alkutalveen? Lomalle vauvan kanssa”

  1. Veera sanoo:

    Teneriffalla on lapsiperheelle eniten tekemistä mielestäni, mutta muistakaa selailla eri kohteiden säitä! Samalla saarellakin on suuria vaihtelevuuksia esimerkiksi tuulisuudessa. Muistaakseni eteläpuolella Teneriffalla on lämpöisintä 🙂

  2. Ilona sanoo:

    Hei

    Me olemme alkutalvesta lähdössä lasten (6v ja 2v) kanssa Teneriffalle Costa Adejeen. Kriteereinä meillä oli matkalle huoneistohotelli, missä siis tarvittaessa voimme tehdä lapsille ruokaa hotellihuoneen keittiönurkkauksessa. Halusimme myös lämpimän lastenaltaan ja mielellään juuri noita mainitsemiasi liukumäkiä sekä leikkikentän 🙂 Varasimme siis huoneen Isabel Family Hotel:sta. Vielä en osaa sanoa, millainen hotelli tuli valittua. Toivottavasti olisi hyvä ja onnistunut valinta! 🙂 Esim. aurinkomatkojen sivuilta löytyy kuvaus paikasta. Ihastuin varsinkin hotellin tiedoissa olevaan kuvaukseen ”Huoneistohotellin alueella on kanarialaisen kylän tyyliin aukio ja viehättäviä pikkukujia”. Ihanaa reissua teille ja toivottavasti löydätte mieluisan lomakohteen 🙂 Niitä Kanariansaarilla varmasti riittää!

  3. Crista sanoo:

    Puerto Ricoa suosittelen. Jos siis haluaa hyviä ilmoja (vuorten välissä), paikallisetkin suosittelee aina lähtemään sinne, jos muualla sattuu olemaan huonoa keliä.
    Itse olen ollut n. 10krt, ja aina keli ollut hyvä toisin kuin esim. maspalomasissa tai lanzarotella, missä usein viileää/tuulista. Puerto Ricosta voi kätevästi tehdä reissuja muihin kaupunkeihin, esim. Las palmasiin.
    🙂

    • Heidi sanoo:

      Suositteluni myös Puerto Ricolle,takuuvarma aurinkokohde.Hotellin valinnassa kannattaa huomioida,että siellä on lämmitetty allas ja ettei se sijaitse ylärinteillä.Lyhyen taksimatkan päässä paljon katsottavaa.

  4. Miisa sanoo:

    https://www.tui.fi/lomakohde/espanja/teneriffa/los-gigantes/blue-star-costa-los-gigantes-resort/pc-000075319/#talvi-17-18 Itse olen jo jonkin aikaa kuolannut tämän kohteen perään ja vaikuttaa myös aivan loistavalta lapsikohteelta! <3

  5. Johanna sanoo:

    Minä liputan Dubain puolesta! Tämän helpompaa matkakohdetta saa hakea. Takuuvarmasti hyvä sää (lokakuun jälkeen miellyttävät ilmat, nyt vielä vähän liian kuuma). Helppo liikkua metrolla ja taksilla kaikkialle ja älyttömästi tekemistä ja nähtävää lapsille. Lisäksi todella lapsiystävällisiä. Hotellit hienoja ja valinnanvaraa riittää.

  6. Manna sanoo:

    Me oltiin alkuvuodesta Abu Dhabissa pienen lapsen kanssa ja päästiin nauttimaan auringosta, tyhjistä rannoista ja kiireettömyydestä. Toisaalta Abu Dhabissa ei myöskään ole hirveästi vuosikkaille sopivia aktiviteetteja, joten illat kuluivat lähinnä ostareilla ja kävelleskellessä ympäriinsä. Dubaissa taas oli ihan liikaa ihmisiä, tosi stressaavaa. Kävelemään pääset vain rannalla tai ostarilla, muuten liikuttava taksilla. Rantahotellit on melko suolaisen hintaisia, joten rannallekin mentävä taksilla. Itse koin, että loma olisi aikamoista suorittamista. Dubain naapuriemiireissa voisi ehkä olla leppoisampi meno lasten kanssa ja pääsisi kuitenkin Dubain ostarit kiertämään ☺️ Kanariansaaret on lapsiperheelle varmasti helppo ja turvallinen vaihtoehto. Mukavia hetkiä lomasuunnitelmien parissa!

  7. siiri sanoo:

    dubai on ihana paikka! nopeet kuuden tunnin lennot ja varmasti ihanat säät, marras-helmikuu paras aika matkustaa 🙂 silloin n. 25-29 astetta koko ajan. siel on puhdasta ja turvallista ja paljon tekemistä!

  8. Sinna sanoo:

    Oon ehdottomasti sitä mieltä että jos haluaa mennä sieltä missä aita on matalin – teneriffa is the place to be. Varsinkin lasten kanssa 🙂 vesipuistoja, rantoja, varma aurinko, sopiva lentomatka, mukavia ihmisiä ja lapsiystävällisiä hotelleja 🙂

  9. Mari sanoo:

    Suosittelen Gran Canariaa ehdottomasti. Tuo saari on vain 50km pitkä ja aikalailla yhtä leveä, eli käytännössä koko saaren mahdollisuudet vuoristoineen ja lukuisine vesipuistoineen ovat automatkan päässä. Auton vuokraaminen on myös todella edullista jos se kiinnostaa. Mun ehdoton lempikaupunki on Playa del Ingles, mutta Puetro Rico ja isompi Las Palmas ovat myös huikeita. Itse matkustin Gran Canarialle helmikuussa, eli aikalailla Suomessa talven kylmimpään aikaan, siellä oli silloin lämmintä 20-22c eli juuri mukavasti ❤️

  10. Elli sanoo:

    Me ollaan käyty lasten kanssa paljon Kanarialla sen helppouden vuoksi. Suosittelen Teneriffan Fanabeta tai Gran Canarian Amadoresia / Puero Ricoa, niissä on aika varma lämpö. Molemmilta saarilta löytyy myös shoppailtavaa jos sattuukin joku sadepäivä yllättämään.

    Dubai myös ihan jees lasten kanssa, mutta siellä liikkuminen tapahtuu pitkälti julkisilla tai taxilla, joista jälkimmäinen pienen lapsen kanssa on hieman haastavaa mielestäni, kun pitää ajatella turvaistuinta aina. Julkisia toki on helppo käyttää siellä jos se vaihtoehto muuten itselle sopii.

    Mutta Kanarian isompi peukku pienten lasten kanssa lomaillessa!

  11. J sanoo:

    Jokainen toki tekee itse valintansa, mutta suosittelen arvioimaan Dubaita myös eettisistä näkökulmista. Onko kohde tosiaan sellainen, jota haluaa tukea?

    Sijoittuuko matkanne aivan talvelle? Kanariasta saa kyllä irti paljon esimerkiksi auton vuokraamalla. Madeiralla taitaa olla jo hieman liian viileää? Entäs Kap Verde? Lentoaika tosin voi olla pienille jo liian pitkä.

    Tsemppiä kohteen valintaan! Onneksi matkaseura tekee reissusta jo varmasti huipun! 🙂

  12. Nimetön sanoo:

    http://www.allyouneediswhite.com/2017/09/23/menorca-taydellinen-loma/

    Tuon satun postauksen perusteella Menorca olis hyvä! 🙂

  13. Kro sanoo:

    Meinasin tulla suosittelemaan Dubaita, mutta ehkä teidän kannattaa odottaa vuosi-pari ennen kun lähdette sinne. Sillon tytötkin saisi niistä valtavista ostokeskuksista ja nähtävyyksistä enemmän irti.

    Omalla kokemuksella lähden suosittelemaan Gran Canariaa ja sieltä erityisesti Puerto Ricoa ja Playa del Inglesiä. Molemmista löytyy altaallisia hotelleja All inclusivella ja meri on lähellä, toki Inglesissä kannattaa ottaa huomioon ne valtavat hiekkadyynit, niiden yli kiipeäminen ei oo lapsille ihan kevyttä 😀

  14. maria sanoo:

    Kanaria ehdottomasti. Puerto rico tai americans. Niissä paras ilma ja eniten puuhaa lasten kanssa.

  15. Jonna sanoo:

    Miksi haluat tukea orjatyövoimalla luotua dubaita?

  16. Riikka sanoo:

    kanarialla on tammikuussa oikeesti ainakin vilukissalle kylmä! oon ollut muutaman kerran joulu-tammi-helmikuussa ja aina on ollut sellaisia päiviä että ainoastaan just ja just tarkenee t-paidalla, biitsille ei kyllä mitään mahista. puhun siis teneriffa ja gran kanaria – saarista. Worldweatheronlinesta voi esim tsekkaa keskilämpötiloja ja ei näytä kyllä siltä että tarkenisi polskia uima-altaassa. oon kyllä itse äärimmäisen viluinenkin 😀

    kanariansaaret on kyllä muutoin ihanat!

    Entäs Thaimaa? Phukettiin on esim suoria lentoja ja Thaimaassahan on tosi helppoa etenkin noilla turistialueilla, aina lämmintä, hyvä ruoka ja ystävälliset ihmiset. Mäcdonaldsikin löytyy 😀

  17. Kanariansaarten puolesta liputan sanoo:

    Kaikki Kanariansaaret läpi käyneenä ja myös Dubain kokeneena suosittelen ehdottomasti Teneriffaa. Dubai on ihana ja mieletön paikka, mutta esim.imetys ei tule paikan muslimikulttuurin suhteen kovinkaan monessa paikassa kyseeseen, myöskin välimatkat ovat todella pitkiä ja olisi helpompaa jos turvaistuinta ei enää välttämättä tarvitse. Kanariansaarista Teneriffan nähtävyydet olisi varmasti sekä lapsien että aikuisten mieleen; teiden tulivuori, papukaijapuisto, kotkapuisto, ainakin muutama vesipuisto ja lyhyen laivamatkan päässä oleva La Gomeran saari ( tehdään päivittäin retkiä..). Kyseisessä saaressa myös auton vuokraus on helppoa ja omatoiminen kiertely siis mahdollista. Kyseisen saarien kohteista vielä; etelässä ja lännessä lämpöisempää ja aurinkovarmempaa, pohjoisessa viileämpää. Pohjoisessa enemmän merivesialtaita, etelässä rantojs.

  18. Tia sanoo:

    Itse olen ollut lapsena sekä 17v Teneriffalla ja molemmilla kerroilla viihdyin hyvin. Sinne itse suuntaisin 🙂

  19. Nimetön sanoo:

    Lemppari paika on rodos ehdottomasti ja se Euroopan suurin vesipuisto siellä 🙂
    Myös saaren pystyy ajamaan vuokra-autolla läpi päivässä.
    On myös monia muita juttuja on rodoksella.
    Vanha kaupunki, perhoslaakso, lindos yms 🙂
    Pari kertaa käyty lasten kanssa ja suosittelen.

    Tullut käytyä myös Kanarian saarilla nuorempana, muistan vaan että oli kova tuuli 😀

  20. Lukija sanoo:

    Tälläinen offtopic, Zelda on mahdollisesti saamassa nimikaiman Ruotsiin… 🙂
    http://fokis.unitedbloggers.no/2017/10/04/week18/

    Tulit vaan mieleen kun selailin pitkästä aikaa Fokin blogia. Lapsillanne on ihanat uniikit nimet, yksi löytyy jopa seuraavan lapsen nimivaihtoehtolistalta… :p

    Toivottavasti mieleinen lomakohde löytyy!

  21. lennu sanoo:

    Kanariansaarille annan ääneni. Teneriffa ja Gran Canaria molemmat kivoja. Niin helppoa lasten kanssa ja ilma miellyttävä, lentomatka ok, paljon hyviä hotelleja ja siistiä. Oltu lasten kanssa sekä joulukuussa että tammikuussa ja molemmilla kerroilla oli ihan sopivan lämmintä ja aurinkoista. Allas kannattaa kyllä olla lämmitetty. All inclusive tai puolihoito myös ihanan luksus. Itekin mietitään taas matkaa sinne 🙂 Musta loppuvuosi-vuodenalku on ihanaa aikaa matkustaa aurinkoon, jo se valon määrä piristää niiin paljon 🙂

  22. Montenegro sanoo:

    MONTENEGRO!!! 🙂

  23. Jenni sanoo:

    Moikka! Me ollaan kyllä lähdössä Dubaihin 7,5 ja 1 vuotiaiden lasten kera helmikuussa lähinnä syystä että siellä on takuulla lämmin! Kanarialla on ollut mun makuun liian kylmää ja tuulista alkutalvesta, jos nimenomaan lämmön perässä ootte niin ehdoton suositus Dubaille! Ystävät ja vanhemmat on käyneet monena vuonna.

  24. Maisa sanoo:

    Mulla on Kanarian saarista aina mielikuva, että siellä on tuulista ja ei tarkene uimaan. Suosittelisin myös Thaimaata. Helpot suorat lennot, paljon tekemistä ja paratiisi rannat. Todella turvallinen kohde lasten kanssa. Itse muutaman kerran käyneenä suosittelen myös lasten kanssa. Yölennot sujuu lasten kanssa kivasti. 😉 ihanaa matkaa ja sen suunnittelua mihin sitten päädyttekkin!

    • Maisa sanoo:

      Piti vielä tulla lisäämään. Vauvoille on olemassa ”koreja” joissa nukkua lennolla. Sen voi varata etukäteen. Yölennolla kaikki pystyvät nukkumaan hyvin.
      Lapsi nukkuu tässä pedissä oman istuimen edessä lattialla. Näin saa myös hyvin lisätilaa.

  25. Saara sanoo:

    Blogin perusteella sinulle tuntuvat arvot ja ns. ”oikein” toimiminen olevan tärkeitä, mikä on tosi hienoa, mutta näitä arvoasioita suosittelen kyllä miettimään myös matkailussa. Dubaissa ja Arabiemiraateissa ylipäätään on melko kehno ihmisoikeustilanne esimerkiksi naisille ja homoseksuaaleille, lisäksi maan luksukset on rakennettu käytännössä modernilla orjatyövoimalla, siirtolaiset köyhistä Aasian maista tekevät 12-tuntista päivää. Kaiken niiden huvitusten ekologisuudesta kestävyydestäkään en olisi niin varma… näiden syiden takia en usko itse koskaan matkustavani Dubaihin, vaikka etäisydeen ja lämpötilojen takia se paljon houkuttelisikin.

  26. kiki sanoo:

    Moikka!

    Pakko kommentoida, kun omasta lapsuudesta niin ihanat lomamuistot Cran Canarialta Puerto Ricosta, Riu Vistamar hotellista!

    Ollaan oltu perheen kanssa siellä kaksi kertaa peräkkäisinä vuosina marras-joulukuun vaihteessa ja molemmilla kerroilla reissu oli täys 10!!

    Siellä on tekemistä niin pienemmille lapsille, päivisin oma kerho jossa askarrellaan ja leikitään ja leikkialue ja iltaisin lasten discoa/tanssia/ohjelmaa jonka jälkeen aikuisten show (tai tanssia yms). Lisäksi oli ohjattuja beach volley ja vesipallo tunteja vanhemmille. Parasta oli uida ja makoilla auringossa ja kipaista all iclusive rantabaarista jätskiä aina kun huvitti! Puerto Ricosta pystyy myös tekemään retkiä muihin kaupunkeihin 🙂 Suosittelen!!!

  27. S sanoo:

    Kun olin nuorempi käytiin sukulaisten kanssa (vuonna 2009) viikon lomalla Fuerteventuralla ja siellä oltiin Jandia nimisessä kaupungissa(?). Siellä oli ihana pitkä hiekkaranta, tosi kiva rantakatu ja muistaakseni pieni ostarikin meidän hotellin lähellä. Käytiin silloin saarikierroksella jossa yksi nähtävyys oli hiekkadyynit. Siellä oli myös tosi iso eläintarha ja muistaakseni myös jonkin näköinen vesipuisto.

  28. RAK sanoo:

    Jos kaipaa varmaa aurinkoa ja rentouttavaa lomaa ilman suurempia aktiviteetteja niin lämmin suositus Ras al Khaimalle! Oltiin sielä viime talvena lomalla Double tree by hilton hotellissa ja voin suositella. Saatavilla puolihoito tai all inclusive ja ruoka aivan loistavaa. Kauppa, josta sai kaiken tarpeellisen, muutaman sadan metrin päässä. Itselläni ei ole lapsia, mutta paljon oli lapsiperheitä ja oli katettu lastenallas ja leikkipaikka ja muistaakseni opas mainosti myös jotain lastenkerhoa tmv. Dubaihin hurauttaa ruuhkien ulkopuolella n.45 minuutissa jos haluaa esim päiväretken sinne tehdä. Kanarian saaret myös ihan kivoja ja varmasti helppoja lasten kanssa, mutta omalla kokemuksella arabiemiraatit aurinkovarmempia.

  29. Niina sanoo:

    Dubai on kyllä kahdesti siellä käyneenä melko hektinen. Muut emiraatit kuten Ras Al Khaymah on huomattavasti rauhallisempi ja siellä pelkkä hotellirentoutuminenkin onnistuu eri tavalla. Tammikuun alussa Dubaissa lähes vuoden suosituin aika, koska silloin vietetään Dubai shopping festivalia, joten sen aikaan esimerkiksi hotellien hinnat nousevat huomattavasti. Muissa pienemmissä emiraateissa hinnatkin pysyttelevät kohtuullisempina.
    Kanariansaariin kyllä kallistuisin lapsiperheen kanssa, jos rentolomaa haetaan. 🙂

  30. miisa sanoo:

    Katsopa Lähiömutsin blogista postaus, jossai mainostettiin yhtä perhehotellia jostain Kanarialta, en nyt muista mistä, mutta se vaikutti lapsiperheelle tosi hyvältä kun sinne sai kaikki vauvantavarat käyttöönsä hotellihuoneeseen Bumbosta lähtien 😀 Noh, etsinpä nyt sitten sen postauksen kun en muistanut tarkemmin, eli tässä: http://lahiomutsi.fi/2017/09/24/perhehotelli-gran-canarialla-sunwing-arguineguin-seafront/

  31. Johanna sanoo:

    Puerto Rico! Jo yllä mainituista syistä 🙂

  32. Tiia sanoo:

    Teneriffan eteläpuolta ( playa de las americas/los cristianos) suosittelen. On lämmintä, hyviä hotelleja huoneistoja, lapsiystävällistä palvelua. Rattaiden kanssa helppo liikkua. On vesipuistoa,merta, leikkipaikkoja, minigolfia, shoppingcenteriä jne. 🙂 olen ollut monen monta kertaa ja viimeksi 3kk tytön kanssa. Lento helsingistä suora:)

  33. Emmi sanoo:

    Me lennettiin vauvan 8kk kanssa 22h Bahamalle ja takaisin lento kesti 33h. Toki lentoyhtiö jätti meidät kotimatkalla Heathrown kentälle joten sen takia kotimatka oli pitkä. Mutta siis, vauvan kanssa lennoilla pärjää hyvin. Hän ei vielä sillon hoksannut edes vaatia lattialle pääsyä vaikka olikin jo silloin aktiivinen.

    Nyt vuosikkaana kotimaan lennot on ollut hankalia kun sylissä ei viihdytä ja lattialle ei pääse. Siltikin aiotaan lentää Aasiaan jouluksi joten 11h koneessa touhutaaperon kanssa voi olla itsemurhatehtävä 😀

  34. Nimetön sanoo:

    minä suosittelisin fuerteventuraa ihanan rauhallinen ja hienot rannat Jandia aluella

  35. Kme sanoo:

    http://www.aurinkomatkat.fi/kanariansaaret/meloneras-gran-canaria/lopesan-baobab-resort
    Tuo on kiva paikka! Mutta myös Dubaita voin suositella. Lämmintä, siistiä ja turvallista sekä huippuja vesipuistoja lasten ja aikuisten makuun!

  36. Maija sanoo:

    Itse sekä dubaissa että kanariansaarilla käyneenä sanoisin kanariansaarien sopivan paremmin teille. Saaret ei niin paljoa toisistaan eroa, joten etsisin vain sen mukavimman hotellin.

    Dubai menee vähän hukkaan, jos haluaa vain aurinkoa, mutta on varmaan passeli kohde lasten ollessa hiukan vanhempia. Sieltä löytyy PALJON shoppailtavaa ja muuten vain ostoskeskuksissa hengailua, aavikkosafaria, maailman korkein rakennus, hienoja ravintoloita…..

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.