”Sellaista se lapsiperhearki nyt vaan on”

10.10.2017
Keskustelut lapsiperheiden arjesta ennakkoluulojen pohjalta

Törmään usein sosiaalisessa mediassa keskusteluihin aiheesta, ”en halua lapsia syystä [lisää yleistävä perustelu], mitä mieltä olette vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?”. Usein näissä keskusteluissa perustellaan vapaaehtoista lapsettomuutta esimerkiksi sillä, että on itse isosta perheestä ja tietää siten, millaista se lapsiperheen arki on eikä halua sellaista itselle. Toinen suosittu perustelu on että ”en jaksa kuunnella huutoa ja kiukuttelua ja sitähän ne lapset tekevät”.

Ihan heti alkuun haluan sanoa, että mulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku ei halua lapsia, se on musta ihan täysin ok! Mutta mun mielestä ei myöskään kannata viljellä totuutena ympäriinsä yleistyksiä siitä, millaista kuvittelee lapsiperheiden arjen olevan, jos ei sitä ole itse vanhemman roolissa kokenut.

Esimerkiksi jos on vaikka itse isosta perheestä, eihän se tarkoita että oma arki olisi samanlaista vaikka yhden lapsen kanssa, tai edes kymmenen lapsen kanssa. Koska ei kyse olisi samoista lapsista, samasta perheestä tai samanlaisesta elämästä. Tai jos on nähnyt kaupassa tai bussissa huutavan tai itkevän lapsen, ei se tarkoita että kaikki lapset on sellaisia ja tekee sitä. Jokainen lapsi, jokainen perhe, jokainen vanhempi on yksilö. Yhden, kahden tai edes viiden ulkopuolisen kokemuksen perusteella ei voi kukaan sanoa millaista lapsiperheiden arki yleisesti on.

En missään nimessä kiistä sitä, etteikö arkeen lasten kanssa mahdollisesti kuuluisi rankkojakin hetkiä, uhmaa, räkää, itkua, oksennustauteja ja riitojakin, mutta silti jokainen perhe on silti omanlaisensa. Vanhemmilla on valta viedä oman perheen arkea itse haluamaansa suuntaan. Jos ei itse vaikka tykkää ajatuksesta että perheessä olisi viisi lasta, aina kiire ja kauhea stressi, ei kannata tavoitella itselleen sellaista elämää. Se ei silti tarkoita että kaikilla viiden lapsen perheillä olisi aina kiirettä tai stressiä, tai että yhden tai vaikka seitsemän lapsen kanssa elämä olisi sellaista. Joillakin varmasti on, toisilla taas ei.

Omasta arjesta oman näköistä

Kannatan ehdottomasti sitä, että rakentaa oman elämänsä omien voimavarojensa ja toiveidensa mukaan, eikä muiden odotusten tai yleisen tavan vuoksi. Jos siis ei halua nähdä itseään vanhemman roolissa ikinä, siinä ei mun mielestä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse ryhtyä vanhemmiksi. Elämä ilman lapsia on varmasti aivan yhtä merkityksellistä kuin lasten kanssa. Kyse on vain siitä, mitä kukin elämältään haluaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mistä se ajatus kumpuaa, että ei halua lapsia, sillä tuntuu että monet etenkin nuoret vaan juttelevat keskenään näiden ennakkoluulojen pohjalta, eivätkä ole miettineet asiaa sen syvällisemmin. Onhan se nyt ajatuksena aivan kummallinen jos lähtee sitä ihan todella miettimään, että koska on nähnyt yhden lapsiperheen jollaista ei haluaisi itselleen, olisi omakin lapsiperhearki varmasti sellaista kuin sillä perheellä.

Mun mielestä olisi ikävää ajatella, että joku oikeasti vaikkapa tykkää lapsista, ja vähän jopa haaveilee, mutta ei uskalla ryhtyä tuumasta toimeen haavetta tavoittelemaan ennakkoluulojen takia. Jos on lukenut vaan niitä ennakkoluuloja, tai nähnyt vain niitä negatiivisia puolia, mutta ei koskaan mitään positiivista, voi varovainen haave jäädä toteuttamatta. Tai voi olla että parisuhteessa toinen osapuoli haluaa lapsia, mutta toinen ei, näiden stereotypioiden vuoksi. Ja stereotypioiden vuoksi luulee, että itsellä ei ole valtaa vaikuttaa siihen oman lapsiperheen arkeen, vaan ”se nyt vaan on sellaista”.

Omalle perheelle sopivat valinnat

En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi. Jos mun elämä olisi mennyt aina niin kuin itse toivon, ei mun äiti olisi esimerkiksi koskaan sairastunut vakavasti. Jokainen voi silti tehdä siitä omasta arjestaan sellaista kuin itse haluaa, niiden korttien puitteissa mitä on saanut. Sitä ei aina voi valita mitkä kortit saa, mutta sen voi, miten niihin suhtautuu.

Olen elämäni aikana nähnyt ihan hurjan määrän erilaisia perheitä, elämäntilanteita, lapsia ja vanhempia. Joillakin perheillä on sellainen arki tai sellaiset lapset jotka ottaisin ilomielin itselleni koska tahansa.  Toisilla taas sellaiset joita en osaisi kuvitella itselleni mitenkään päin, mutta se ei tarkoita etteikö se toimisi heillä itsellään. Joidenkin perhe-elämä ei toimi ja surullisiakin tarinoita kuulee joskus. Meidän oma perhe ja arki on juuri sellaiset jotka me vanhemmat ollaan rakennettu ja toivottu. Meidän elämä lasten kanssa on meidän näköistä. Ei varmasti toimisi kaikilla, mutta toimii meillä loistavasti.

Eihän kukaan jätä vaikkapa polkupyörää ostamatta sen takia, että naapurin Pekalle sattui huono pyörä jossa on koko ajan jotain rikki,  tai koska Pertillä on maastopyörä vaikka itse tarvitsisi city-pyörän, tai koska Sirpan pyörä on pinkki, vaikka itse ei pidä pinkistä. Jokainen ymmärtää että on olemassa erilaisia pyöriä, ja erilaiset polkupyörät sopivat erilaisille ihmisille. Jos haluaa polkupyörän, kannattaa valita itselle sopiva pyörä, pyöräillä sinne minne itse haluaa, ja jättää pyörä kotiin silloin kun siltä tuntuu. Kaikkia pyöriä joutuu huoltamaan, renkaita täyttämään ja joskus paikkaamaan, sellaista se pyöräily joskus on. Se ei silti tee pyöräilystä huonoa asiaa, tai tarkoita että edellä mainittujen seikkojen takia ei kannattaisi pyöräillä ollenkaan.

Lasten kanssa voi tehdä juuri niitä asioita mitä itse haluaa

Ei pitäisi yleistää tässäkään asiassa, vaan luottaa itseensä ja omaan kykyyn vaikuttaa asioihin. Sillä omasta elämästä, lasten kanssa tai ilman, voi muokata itsensä näköistä. Jos rakastaa matkustaa, voi matkustaa lasten kanssa. Jos inhoaa sisäleikkipuistoja mutta rakastaa museoita, voi lasten kanssa käydä museoissa. Jos tykkää käydä kahvilla pienissä söpöissä kuppiloissa, kannattaa käydä niissä, yksin ja lasten kanssa. Jos rakastaa tehdä ruokaostokset kauppahallissa, niin voi edelleen tehdä, ei missään lue että lapsiperheen on pakko käydä Prismassa ja ottaa auto-ostoskärryt (niinkuin me usein tehdään, hah). Jos tykkää ottaa äkkilähtöjä, kannattaa pitää lapsen passi ajan tasalla. Jos pitää reppureissaamisesta, kannattaa lapsen kanssa hommata kantoreppu. Jos rakastaa käydä yökerhossa tanssimassa aamuneljään, voi niissä käydä edelleen. Jos rakastaa hitaita ja rauhallisia aamuja, voi niitä viettää lasten kanssa.  Jos tykkää luistella, voi edelleen sitä harrastaa, ja joskus ottaa lapsenkin mukaan luistelemaan.

On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta. Mutta jos olet ihminen joka rakastaa yleisesti ”aikuisten juttuina” pidettyjä asioita, ja pelkäät että lapsen takia niitä ei voisi enää tehdä, ei kannata pelätä. Koska se ei ole totta.

Haastan jokaisen mun blogia lukevan vanhemman kommentoimaan jotain positiivista omasta arjesta tähän, koska haluan kumota vahvassa istuvia ennakkoluuloja! Mikä on parasta mitä lasten kanssa voi tehdä? Mitä sellaista teet edelleen, minkä pelkäsit menettäväsi lapsen saatuasi? Mistä asiasta lapsi on tehnyt elämässä parempaa kuin ennen? Jaa se täällä! Haluan näyttää, että jokainen perhe on erilainen, ja elää omanlaistaan elämää. Haastan myös toiset bloggaajat tarttumaan tähän aiheeseen, koska mitä useampi puhuu positiivisesti lapsiperheiden puolesta, sitä useampi väärä ennakkoluulo kumoutuu! 


111 Responses to “”Sellaista se lapsiperhearki nyt vaan on””

  1. Miuku sanoo:

    Toiiet haluaa lapsia, mutta ei ole löytynyt vielä kunnon miestä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Niinkin voi käydä :/ <3 Onneksi nykyään on mahdollista saada lapsi myös ilman miestä jos haluaa. Ja vaikka ei olisi vielä löytynyt, sitä ei tiedä vaikka se oma rakas löytyisi seuraavana päivänä kaupan kassajonosta tai vaikka metrosta. <3

    • Lapsirakas sanoo:

      Ihana, ihana aihe!<33 Itsellä ei ole vielä omaa perhettä mutta hoidan paljon muiden ihmisten lapsia ja voin sen todeta myöskin että jokainen perhe on täysin erilainen mutta jokaisessa perheessä jossa olen käynyt ovat onnelliset isä äiti ja lapset heillä kaikilla toimivat omat systeeminsä ja he pitävät eri asioista. Mutta niissä perheissä on ihana käydä sillä niistä näkee että ne rakastavat toisiaan ja jokaisella perheellä on omat juttunsa mistä ne pitävät ja mitä ne perheenä tekevät yhdessä!<3 Se on ihana todeta että jokainen perhe on erilainen mutta onnellinen siinä omana perheenä. Lapset ovat ihania ja tarvitaahan niitä lapsia jotta voidaan turvata tulevaisuus. Ilman lapsia olisi moni asia toisin.

  2. S sanoo:

    Meidän esikoinen on samanikäinen kuin Nova. Ollaan kumpikin kovia kuntosaliharrastajia ja ollaan sitä edelleen! Yhdessä ei enää päästä salille, mutta vuorotellen kyllä, kumpikin neljä kertaa viikossa.
    Samoin kavereiden kanssa onnistuu illanvietot, onhan lapsella toinen vanhempi kotona. Toki tätäkään ei yhdessä olla voitu harrastaa, mutta ei se ole kauheasti haitannut.

    Kokonaisuudessaan elämä lapsen kanssa on paljon parempaa kuin ilman lasta. Toki me ollaan kumpikin lapsirakkaita ihmisiä, ja itsellä äitiys kerkesi olla haaveena jo kymmenen vuotta ennen kuin se toteutui. En siis tiedä, miten jo valmiiksi ”ei niin lapsirakkaat” -ihmiset lapsiperhearjen kokisi.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Vauvavuosi on lyhyt, ja pian tekin pääsette halutessanne myös kahdestaan salille, ja näkemään niitä kavereitakin illalla. Mekään ei olla kahdestaan käyty vielä juuri missään tämän vuoden aikana, mutta tiedän että kunhan Nova kasvaa, mullekin on helpompaa jättää hänet sitten hoitoon turvallisten ja tuttujen sukulaisten luo <3 Nyt olen vielä niin kiinni että en ole käynyt yksinkään muualla kuin työjutuissa 2-3h maksimissaan. :D

      Munkin elämä on parempaa kuin ilman lasta, mutta se johtuu siitä että itse olin myös haaveillut lapsista ihan pienestä asti, ja siitä että mun elämä Oton kanssa alkoi siitä kun me alettiin yhdessä odottaa esikoista <3

  3. Nimetön sanoo:

    Kun ostat polkupyörän, voit itse valita millaisen ostat. Lastasi et voi valita.
    Hän on juuri sinun lapsesi sellaisena kuin on. Osia ei voi vaihtaa niin kuin polkupyörässä.

    Hyvä teksti, osittain samaa mieltä kanssasi.
    Vanhempana on kuitenkin laitettava lapsi ja lapsen tarpeet etusijalle omien harrastusten kanssa. Lapsen kanssa voi harrastaa, mutta ethän voi viedä allergista lasta heppatallille ratsastamaan tai viedä sitä napppulaa sinne yökerhoon.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      ”Vanhempana on kuitenkin laitettava lapsi ja lapsen tarpeet etusijalle omien harrastusten kanssa. Lapsen kanssa voi harrastaa, mutta ethän voi viedä allergista lasta heppatallille ratsastamaan tai viedä sitä napppulaa sinne yökerhoon.” No toki, tämä nyt on ihan selvä juttu. Ainakin toivon että kukaan joka tekstiä lukee ei ajattele että joku olisi raahaamassa lasta yökerhoon.

      Ja se on toki totta että lapsen osia ei voi vaihtaa niinkuin polkupyörässä, eikä kukaan varmasti vanhempana haluakaan omaa lastansa tai hänen osiaan vaihtaa. Pointti oli se että ei ole vain yhtä normia perhearjesta – ihan kuin ei ole vain yhtä normia polkupyöristäkään. :)

    • J sanoo:

      Ajattelin samaa. Lapsi voi olla täysin erilainen kuin toivoisi, ja silloin arkikin voi olla hyvin erilaista kuin on toivonut. Polkupyörän voi valita itse. Jollekin sopii ehkä rauhallinen lapsi, mutta ei jaksakaan jos lapsi on todella villi tai sillä on jokin sairaus tms. Tämä asia saattaa estää monta haavetta toteutumasta, vaikka periaatteessa lapsen haluaisikin. Toki kai siihen tilanteeseen sopeutuu ajan kanssa jotenkin… Ja monia asioita voi varmasti tehdä lasten kanssa, mutta on sitten eri asia, kuinka paljon säätämistä se vaatii. Sanoisin, että aika monesta ”aikuisten jutusta” menee fiilis/idea/rentous lapsen kanssa, jos lasta ei kyseinen asia kiinnosta Aika harva varmaan jaksaa reissata/pystyy edes reissaamaan (esim.rahallisesti tai muuten) samalla tapaa lasten kanssa kuin ilman.

      Ja kommenteistani huolimatta kyllä, haluan lapsia itsekin

      • Maria sanoo:

        Bongasin ton saman lauseen itsekin, että ”lapsen voi valita”, mutta kun ei voi. Tiedän ainakin yhden kehitysvammaisen lapsen omasta suvustani (pikkuserkkuni) sekä mieheni suvusta (serkku) , eivätkä heidän vanhempansa tosiaan ole valinneet lapsiaan.
        Mun mielestä pitäisi olla avoimin mielin siinä vaiheessa, kun hankkii lasta, että sieltä voi oikeasti tulla ”ihan mitä vaan”. Lapsi ei välttämättä ole terve, hänellä voi olla ADH tai ihan mitä tahansa. Jokainen lapsi on silti lapsi eikä heitä pysty muuttamaan, vaikka kuinka itse haluaisit.
        Mulla on tätini, joka on vapaaehtoisesti lapseton ja häntä arvostan suuresti – koska oma kynnys lapsettomuuteen ei ole niin suuri. Monilla voi olla paineita juuri siksi, kun kaikilla on lapsia ja itse ei haluaisi. Itse olen ollut jo moonta vuotta sitä mieltä, että musta ei äiti tule. Mieheni oli myös alkuaikoina, mutta nyt alkanut vähän huoleestuttavasti tilanne muuttumaan, kun ikää tullu pari vuotta lisää – mutta uskon, että meille kelpaa jatkossakin lemmikit ennemmin :)

        Toiset syntyy äideiksi ja toiset katsoo mielummin vierestä, kun äidit koittaa saada kirkuvia lapsia kaupassa hiljaiseksi :-D jokanen lapsi kehen olen työssäni törmännyt, ovat olleet erittäin äänekkäitä tapauksia.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Mulle tulee olo että tekstiä ei ehkä ole ymmärretty kunnolla, jos syntyy käsitys siitä että sieltä löytyisi lause ”lapsen voi valita”, koska eihän sitä sieltä löydy. Sen sijaan sieltä löytyy seuraavat lauseet:

          ”En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi.”

          ”Sitä ei aina voi valita mitkä kortit saa, mutta sen voi, miten niihin suhtautuu.”

          ”En missään nimessä kiistä sitä, etteikö arkeen lasten kanssa mahdollisesti kuuluisi rankkojakin hetkiä, uhmaa, räkää, itkua, oksennustauteja ja riitojakin, mutta silti jokainen perhe on silti omanlaisensa. Vanhemmilla on valta viedä oman perheen arkea itse haluamaansa suuntaan.”

          Missään en ole väittänyt että lapsen voisi valita, ainoastaan olen puhunut siitä, että vanhemmilla on valtaa siihen millaiseksi oman perheen elämää muokkaa. Toki sillä on siihen vaikutusta millainen lapsi mahdollisesti syntyy, mutta ei se kaikkea silti määrittele.

          On hyvä olla avoimin mielin ja tiedostaa että riskejä on olemassa. Mutta piruja on turha maalata seinille. :)

          J kirjoitit näin: Ja monia asioita voi varmasti tehdä lasten kanssa, mutta on sitten eri asia, kuinka paljon säätämistä se vaatii. Sanoisin, että aika monesta ”aikuisten jutusta” menee fiilis/idea/rentous lapsen kanssa, jos lasta ei kyseinen asia kiinnosta Aika harva varmaan jaksaa reissata/pystyy edes reissaamaan (esim.rahallisesti tai muuten) samalla tapaa lasten kanssa kuin ilman.

          Tämä on mun mielestä juuri sitä yleistämistä, johon halusin tällä tekstillä vastata.

          Esimerkiksi meidän perhe reissaa tosi paljon, ja enemmän mä reissaan nykyään äitinä kuin ennen lapsia. Ollaan reissattu sekä koko perhe yhdessä, että käyty Oton kanssa kahdestaan esim. Berliinissä, Tukholmassa ja Lontoossa.

          Mun mielestä lasten kanssa voi olla ihan yhtä rentoa kuin ilmankin. Ei me ainakaan mitään pipoa kiristellä rantalomalla, museossa tai kahvilassa. Toki mennään lasten ehdoilla, mutta rennosti. Ihan itse sen voi valita haluaako arjesta tehdä hampaat irvessä suorittamista vai ottaako rennommin. Me ollaan valittu jälkimmäinen, ja varmasti oltaisiin valittu se niin ilman lapsia kuin lasten kanssakin. Ja mun mielestä on myös hassua olettaa että ”lapsiperheillä ei ole varaa”, sillä lapsiperheitähän on ihan kaikissa tuloluokissa, niinkuin muitakin ihmisiä. Toisilla on varaa ja toisilla ei, en usko että se liittyy niinkään niihin lapsiin, vaan siihen millainen taloudellinen tilanne vanhemmilla on silloin kun lapset syntyvät ja heidän kasvaessa :) En usko että kovin monesta tulee lasten takia vähävarainen, vaikka toki tilapäisesti tulotaso saattaa laskea perhevapaan aikana. Mutta nehän kestävät vain pienen hetken lapsen elämästä. :)

          • anna sanoo:

            Mä halusin lapsen\lapsia vasta 27-28 vuotiaana, kun ikinä aiemmin en ollut kärsinyt vauvakuumeesta. 29 vuotiaana sain ekan ja ainoan lapseni. Lapsemme on ihana ja valloittava persoona, vaikka hänellä on haasteita oppimisessa ja ei ole ollut rauhallisimmasta päästä varsinkaan taaperona. Mun mielestä tuo katsantokanta on surullinen, että mitä jos lapsi om sellainen tai tällainen. Lapsi rakastaa kuitenkin vanhempiaan ehdoitta. Ja yleensä se menee niin päin, että lapsi ”kasvattaa” aikuista eikä toisin päin. Olen oppinut paljon omaltani. Meillä ei ole mun terveyshaasteiden takia toista lasta.

          • Nimetön sanoo:

            Olen tuo ensimmäinen kommentoija, joka otti esille tuon että ”lasta ei voi valita, polkupyörän voi”.
            Oma pointtini jutussa oli se, että et voi etukäteen tietää millainen lapsestasi tulee, etkä aikuisena pysty hänen persoonaansa muuttamaan sellaiseksi kuin itse haluat.
            Jokaisen luonne on omanlaisensa ja käytökseen voi pyrkiä vaikuttamaan kasvatuksella, läsnäololla ja ylipäätään kaikella mitä perhe-elämässä tapahtuukaan. En tarkoittanut, että lapsen ”osia” pitäisi vaihtaa, mutta tottakai varmasti jokainen vanhemmaksi tuleva toivoo tervettä lasta. Eli tämä pointti pyörävertauksessa. Et voi etukäteen tietää, millainen lapsesi on.
            Ei tietysti sairaan/haastavaluonteisen lapsen kanssa tarvitse pipoa kiristellä, mutta nämä tällaiset asiat vaikeuttavat reissaamista ja muita aktiviteetteja.

            Jotenkin kiinnitin huomiom tuohon, kun sanoit matkusteelleesi äitinä enemmän kuin ennen lapsia… Tämähän on ihan päivän selvä asia. Tulit äidiksi niin nuorena, että missä välissä olisit ehtinyt matkustelemaankaan? Aikuisen, säännöllisillä tuloilla olevan ihmisen on helpompi matkustaa kuin vanhempien rahoilla elävän alaikäisen teinin.

            Ja ps. Ymmärsin kyllä tuon postauksesi pointin, lähtökohtaisesti hyvä aihe ja kirjoitus, mutta nämä olivat vain omia ajatuksiani.

          • J sanoo:

            Ajattelin ihan samaa. On ihan loogista, että matkustaa aikuisena omilla tuloilla sitten kun on varaa. Se taas ei mielestäni mitenkään ole lasten ansiota ainakaan pelkästään. Tuskin se matkustaminen ainakaan hankalampaa tai kalliimpaa olisi kahden aikuisen kesken :D Ja ei tosiaan ole kaikilla varaa varsinkaan monen lapsen kanssa reissailla… jabkyllä ne lapset maksavat ja paljon. Ihan hurja määrä kaikkea hankittavaa ja saati jos hankkii muodikkaita tai tosi laadukkaita tuotteita. Ei varmasti ole keskivertoihmisellä varaa kaikkeen… vähän ärsyttävää yleistämistä taas tämä mielestäni.

            Ja nimenomaan ”millainen taloudellinen tilanne on” kun lapset syntyvät, eli jos ei ole hyvät tulot niin lisää entisestään kynnystä hankkia lapsia tai varsinkin puuhastella koko ajan kaikenlaista, jolloin monet sitten joutuvat jäämään kotiin…..

            Ymmärsin kyllä myös pointin kirjoituksessa enkä väitä, että olisit tarkoittanut että lapsensa voi valita tms. :) Mutta mielestäni on typerää myöskään luoda sitä mielikuvaa, että lasten kanssa asiat sujuvat jos vaan päättää niin tai että kaikkea samaa voi tehdä ja on varaa tehdä kuin ilman lapsiakin. Lisäksi haluaisin vielä huomauttaa, että kolmen lapsen äitinä on varmaan kokemustakin eri tavalla ja senkin takia asiat tuntuu helpommilta, ei monista varmaan aluksi varsinkaan tunnu.

            Enkä tarkoittanut hankaluudella/säätämisellä mitään pipon kiristelyä vaan sitä kaikkea pakollista puljaamista, jota lasten kanssa aika usein on. Ihan ilman suorittamistakin. Eli nimenomaan aina lasten ehdoilla, se on minusta eri asia kuin ”niinkuin ennenkin”.

  4. SannaL sanoo:

    Meillä kolme poikaa, ei todellakaan maailman rauhallisempia tapauksia mutta perusluonteeltaan kilttejä. Ollaan matkustettu ulkomailla, käydään paljon niin museoissa kuin shoppailemassakin. Ja harvassa on ne kerrat kun ei ole mennyt niin kuin suunniteltu.
    Oon vähän sitä mieltä että lapset kyllä oppii kaiken näköistä kun antaa siihen mahdollisuuden ja muistaa että lapsetkin on vaan ihmisiä. Kaikilla on välillä huonoja päiviä.

  5. M sanoo:

    Aivan ihana ja tosi hyvä kirjoitus!seuraan blogiasi tiiviisti, mutta koskaan aiemmin en ole kommentoinut..
    Nyt oli aihe johon on pakko päästä sanomaan oma sananen :) meillä on 5lasta,neljä alle kouluikäistä -kyllä luitte aivan oikein ;) me lomaillaan kotimaassa,retkeillään,käydään kaupoilla ja vaikka ravintolassa jos siltä tuntuu :) joskus saa pahoja katseita,toisinaan kivoja kommentteja..mutta sellaista kertaa ei ole etteikö joku kattois pitkäääään ja vielä uudelleen jos koko perheellä liikutaan..joskus se vähän tympii…eihän se heiltä oo pois jos me ollaan haluttu useampi lapsi :) näin on meille just hyvä!tällä hetkellä osaan nauttia arjesta eniten aiempiin vuosiin verrattuna :)
    Omassa lähipiirissä myös useampia lapsiperheitä,joidenkin elämä miellyttää ”omaa silmää” ja toiset ei niinkään..jokainen tyylillään :) mutta ei lapset ole kamalia,huutavia,ilon pilaajia (joskus vain ;) ), ne antaa niin paljon :) äitinä on just parasta <3

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti kommentoinnista <3 Ihana kommentti!! Jokainen ihminen on joskus kamala ilonpilaaja, ei vain lapset. Ja jokainen ihminen on niin paljon muutakin! Oon just samaa mieltä :)

  6. Ella sanoo:

    Itse en halua lapsia, koska en koe sitä yksinkertaisesti vain mun jutuksi. En esimerkiksi halua omalta osaltani tuoda lapsia/lasta tähän maailmaan sen vuoksi millainen maailmamme JO tänäpäivänä on, maailma ei myöskään tarvitse yhtään lisää ihmisiä satoja kappaleita. Sekä monet muut syyt, mielipiteeseeni ei vaikuta negatiiviset eikä positiiviset kertomukset lapsiperheen arjesta. Mutta vastaan minulla ei mitään lapsiperheitä ole, sen kun on siinä missä ne lapsettomatkin.
    Mun mielestä tietyllä tavalla lapsiperhe-elämästä positiivinen hehkuttaminen on vähän kuin hehkuttais vegetarismista koko ajan, sillä vaan yritetään manipuloida muita muuttamaan itseään.
    Hyvin kirjoitettu postaus silti, vaikka oli tuita tyrkyttämistä hiukan liikaa minun makuuni.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ikävää jos postauksesta jäi tyrkyttävä kuva sinulle – yritin nimenomaan korostaa useammassa kohdassa, että mun mielestä on täysin ok olla haluamatta lapsia ollenkaan, oli syy mikä tahansa.

      Se mihin halusin tällä kiinnittää huomion, on vaan ne ennakkoluulot, jotka ovat usein ihan tuulesta temmattuja ja ajattelemattomia, ja joita silti jatkuvasti kuulee ihmisten suusta. Ja halusin, että perheelliset ihmiset voivat kukin kertoa omasta näkökulmastaan, millaista se arki on, jotta tulisi esiin lapsiperheiden monimuotoisuus ja se että kaikki voivat elää omanlaistaan elämää lasten kanssa. :)

  7. Mette sanoo:

    Ihan super hyvä kirjoitus!! Itselläni ei vielä lapsia ole mutta se on kyllä joskus tulevaisuudessa haaveena kunhan aika on oikeia. Itseänikin ärsyttää juurikin nämä yleistykset lapsiarjesta joita mm osa mun ystävistä tekee. ”Kun saa lapsia niin elämä loppuu sitten siihen ja ikinä ei voi tehdä mitään” on lähinnä osan ajatusmaailma ja se on just saanu alkunsa tämmösistä esimerkeistä ja tilanteista. Niimpä on tosi hyvä kumota näitä ajatusmalleja ja tuoda esille kaikkia hyviä ja ihania juttuna lapsiarjessa. Samoin on hyvä tuoda ilmi asioita joista ei tarvitse luopua lapsen saatuaan!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, tosi ihana kuulla että tykkäsit tekstistä ja tekstin pointista! :) Toivottavasti täältä kommenteista löytyy paljon rohkaisua jokaiselle joka asiaa pohdiskelee <3 Ihanaa syksyä!

  8. Äiti sanoo:

    Olen aina tykännyt kierrellä kirpputoreja. Lasten syntymän jälkeen en ole jättänyt kirpputorien kiertelyä vaan olen kierrellyt niitä lasten ehdoilla. Vanhimmat lapsemme (4 ja 2v) ovat jo oppineet kirpputorien kiertelyn ihanuuden, sen että sieltä voi löytää mitä vain. Tutkimme yhdessä aarteita ja etsimme vaatteita. Joskus lapset haluavat leikkiä leikkipaikalla ja joskus kävelevät mieluummin mukanani. Kyllä lapset oppivat kun ne otetaan pienestä asti mukaan

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Aivan ihana kommentti, juuri tällaisia toivoin <3 Kiitos että kommentoit ja ihania kirppiskierroksia ja muutenkin mukavaa syksyä teidän perheelle!

  9. Essi sanoo:

    Vaikka luulin ennen lapsia olevani oikeasti onnellinen, olen tajunnut vasta lasten saannin myötä, kuinka TYHJÄÄ elämä oikeasti oli ennen. Oma lapsi tuo elämään niin täydellistä rakkautta, ettei sellaista voinut kuvitella edes olevan.

    Olin 21-vuotias saadessani esikoiseni ja kaikki kaverit oli kyllä ihan kauhuissaan, ajattelivat että lopetan koulun ja pilaan tulevan työelämäni. Niin vaan kävi, että vauva kainalossa valmistuin amk:sta jopa etuajassa <3 lapset eivät todellakaan estä elämästä ja tekemästä, päinvastoin! En vaihtaisi mistään hinnasta, ikinä, tätä elämää pois. Vain ollakseni lapseton, huoleton, omaan napaan tuijottava 25-vuotias.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä ihan totta, että jos on aina halunnut lapsia tai kovasti lasta kaipaa, se elämä voi tuntua tosi tyhjältä ennen kun lapesen saa! Mulla oli ihan sama <3 Mut joillakin taas ei oo sitä tyhjyyden tunnetta ollenkaan, eikä välttämättä samanlaista kaipuuta. Mut itse tiedän täysin mistä puhut, sun kommentti ois voinut olla täysin mun elämästä :D Paitsi että suuret onnittelut valmistumisen johdosta! Itse en ole kouluun ehtinyt (vielä), mutta onneksi työtilanne on ollut hyvä! :) Ihanaa syksyä<3

  10. Eve sanoo:

    Parasta lapsen kanssa on kaiken ihan tavallisen ihmettely, metsässä samoilu ja tallilla touhuaminen. Ja tietty ihan vaan kotona hassuttelu. Oman lapsen nauru on parasta ♥️
    Huolimatta tuosta meidän 1v8kuisesta minä harrastan yhä koiran kanssa agilityä joka viikko ja kilpailen noutajalajeissa (mikä vaatii myös useamman kerran viikossa reenausta ja päälle koeviikonloput, joissa yleensä menee koko vkloppu). Eli juurikaan omista jutuista en oo luopunut… Ja kavereita ja jopa ystäviäkin on lapsen myötä tullut elämään lisää

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kommentti <3 Oon samaa mieltä että ihan tavalliset jututkin on ihania ja ihmeellisiä lasten kanssa! :) ja juuri näin - ihanaa että oot jatkanut sulle tärkeiden asioiden parissa myös äitinä, se on jokaisen vanhemman oikeus! :)

  11. Ansku sanoo:

    Lapsi on tuonut meille runsaasti iloa elämään. Haasteista ja väsymyksestä huolimatta on jopa outoa olla joskus kahdestaan, haluan itse kokea mahdollisimman paljon lapsen kanssa. Elämälläni on nyt enemmän sisältöä. Me kuljetaan porukalla paljon luonnossa ja saan retkistä paljon enemmän irti, kun näen poikamme ilon ja innon oppia uutta ❤ toivon, että jossain vaiheessa meille siunautuisi pikkusisaruskin.

    Loistava kirjoitus. Ihmisiä on erilaisia, kuten perheitä ja mielipiteitäkin!

  12. Jenni sanoo:

    Viikonloppuna fiilisteltiin lapsen kummitädin kanssa Tallinnan risteilyllä pallomereen pääsemistä. Jos kaksi aikuista siellä olisi ”polskinut”, olisi lähtö tullut hyvinkin äkkiä, mutta kun seurassa oli 11kk neiti, ei kenelläkään ollut osallistumiseemme sanomista.

  13. M sanoo:

    Voi tää on kiva aihe! Meillä 3kk pikkumies ja voi hitto sitä varottelun määrää jota sain raskausaikana. Tuntuu et ihmisten oletus on et ykskään lapsi EI nuku öisin, päivisin vaan huutaa ja on niin kauheen rankkaa ja kauheeta kaikki, omaa aikaa ei missään nimessä saa ja vähintään seksielämälle voi sanoa heipat. Jotku jopa sano suoraan tätä virheeks vaikka oltii yritetty lasta yli vuos!!?

    Mut tällä kolmen kuukauden kokemuksella voin sanoa että kyllä jotkut lapset on hyviä nukkujia (mä en oo joutunu yhtäkään yötä vielä valvomaan vauvan takia, syö yleensä max kerran yössä), ei huuda turhia ja muutenkin kaikin puolin ihanaa ollu alusta asti. Omaa aikaa kyllä saa jos sitä järjestää, meitä on kuitenkin äiti JA isä. Eri juttu sit malttaako olla vauvasta erossa ;) ja seksikin on ihan itestä kiinni haluaako siihen panostaa vai ei ymmärrän et tilanteita ja vauvoja on erilaisia mut miks kaikkien pitää odottaa sitä pahinta? Nyt jos sit sanonu et helppoa ja kivaa on ollu ni tulee et ”nii vielä, ootahan vaa sitä ja sitä vaihetta”. Huoh! Tää on ihan parasta ja ootan tulevia vaiheita vain ja ainoostaan innolla! <3 oma lapsi on parasta mitä olla voi.

  14. Noora sanoo:

    Meillä on kaks tyttöä 4v ja 1v 9kk ja meidän elämä ei ole lasten myötä muuttunut mitenkään. Toki kahden keskistä aikaa ei kovin ole mutta me rakastetaan molemmat sitä ku lapset on menny nukkumaan niin löhöillään hetki kahdestaan sohvalla ja muutenkin huomioidaan toisiamme päivän aikana ja se kyllä riittää meille. Toki välillä käydään kahdestaan joko syömässä tai baarissa mutta sieltä on kova kiire kotia että saa lapset kotio
    Ja meidän perheen yhteinen kiinnostuksen kohde on asuntovaunuilu niin viikonloppuisin tehdään reissu vaunun kans jonnekin ja kesälomalla ollaan sitten pidempiä aikoja vaunulla.

  15. Maija sanoo:

    Meillä on kaksi lasta, ihan huipputyyppejä! Arki on ihanaa, meidän näköistä, leppoista ja raskasta. Parasta on nauraa oman lapsen kanssa ihan joka päivä. :D

  16. N sanoo:

    Näin lapsettomana mies on ja ihana elämä,mutta lasta ei ole suotu halusta huolimatta. Ottaisin mielelläni vaikka ne kauhukuvat lapsista ja vanhemmuudesta.
    Arvostan hirveästi vanhempia jotka juuri nostavat ylös mielummin positiivisia puolia lapsistaan ja arjestaan. Kaikessa on puolensa se on elämää. Vaikka facebookkia selatessa jotkut päivittelevät ihania juttuja ja positiivisia juttuja lapsiarjestaan tekisi mieli laittaa viestiä et ihana ku jotkut ajattelevat näin lapsistaan vaikka varmasti on välillä rankkaa.
    Mut tsemppiä lasten kanssa toivottavasti joskus pääsen kokemaan millaisen arjen itse ”tekisin” <3

  17. Nimetön sanoo:

    Ihana postaus! Me oltiin ennen huhtikuisen2017 syntymää kovia Lapissa reissaajia. Nyt ollaan käyty pienen kanssa niin Pohjois-Norjassa kuin pari kertaa etelämpänäkin Lapissa. Vauva-arki on ihanaa ja antoisaa, juuri sellaista josta olin aina haaveillut! <3 oma elämä ei todellakaan lopu lapsen saantiin, vaan kunkin perheen elämästä muotoutuu ihan omanlaistaan ja omannäköistä. ja olen onnellinen, että en odottanu turhia 'sinne kolmeen kymppiin' vaan esikoinen siunaantui jo nyt 23-v. Paljon negatiivisia ennakkoluuloja on vauva-arjesta, meillä ei yksikään ole vielä toteutunut.

  18. Eveliina sanoo:

    Aivan mahtava postaus! Itsellä ei ole lapsia, enkä tiedä haluanko edes. Olen kyllä pienestä pitäen puhunut, että haluaisin adoptoida lapsen ja olen edelleen sillä kannalla. Ehkä se on minun tulevaisuuden väyläni. Ja minun ideologialla maailmassa on aivan liikaa lapsia vailla rakastavaa, huolehtivaista kotia.
    Teidän perhe on kyllä tosin inspiroiva ja blogiasi useamman vuoden seuranneena, unelma perheeni olisi kuin teidän.
    Kaikkea hyvää siis teille ja paljon paljon rakkautta :)<3

  19. Minusta on tullut lapsen myötä aktiivisempi. Liikun enemmän ja näen ihmisiä enemmän, niin lapsen kanssa, kuin yksinäni. Nautin äitiydestä ihan suunnattomasti. Viimeisimpänä oivalsin itse myös sen, että voin olla äiti ihan omalla tavallani. Minulla oli isoja paineita esikoisen vauvavuotena, kun halusin olla täydellinen äiti muiden silmissä. Nautin äitinä olosta silloinkin, mutta olisin säästynyt turhalta stressiltä ja mielipahalta, jos olisin kuunnellut itseäni alusta asti.

    Nämä ennakkoluulot ovat sellaisia asioita, joiden vuoksi, itse yritän puhua vanhemmuudesta positiiviseen sävyyn. En hehkuttamalla ja ylistämällä turhaan. Olen alusta asti puhunut myös yövalvomisista, mutta kuitenkin olen pyrkinyt pysymään positiivisena. Minut ja mieheni nimittäin säikytettiin suurinpiirtein henkihieveriin näillä ”odotapas vain” ja ”sitten kun teidän vauva syntyy” kommenteilla. Odotimme kauhulla mitä tuleman pitää ja näin kahden vuoden uhman ensiasteita maistelleena mietitään edelleen, että milloin se kaikkien puhuma vaikea oikein alkaa.
    Toki on erilaisia vauvoja ja erilaisia perheitä, mutta itse pyrin välttämään näissä asioissa puhuttaessa yleistämistä, povaamista ja negatiivista sävyä. Aina kaikki ei mene kuin strömsössä, mutta ei sitä perheen perustamista kannata pelätä.

    Ihana kirjoitus Iina. <3

  20. L sanoo:

    Meillä on saman ikäinen lapsi kuin teidän Nova. On muuten hauska lukea blogiasi, sillä Novassa on paljon samankaltaisia piirteitä kuin meidän neidissä. Mutta aiheeseen.. Mua varoiteltiin kaiken maailman jutuilla ennen kuin lapsi syntyi. Tuntui/Tuntuu että kaikki kokivat pienet lapset raskaina taakkoina. Mulle tämä ajanjakso on ollut ihmeiden aikaa. Olen saanut elämääni niin paljon iloa, onnea ja rakkautta. On toki haastavia hetkiä, mutta nekin suurilta osin johtuvat siitä että rakennamme samaan aikaan taloa. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Joka päivä meillä on mielettömän hauskaa yhdessä. On niin ihanaa nauraa yhdessä oman lapsen kanssa. Edelleen käyn kahviloissa viikottain ja otan joka kerta lapseni mukaan. En ole mistään joutunut luopumaan ja odotan hurjasti joulua kun pääsemme muuttamaan uuteen taloon. Pääsemme vihdoin nauttimaan yhdessä perheenä tavallisen ihanasta arjesta. Kiitos että kirjoitat tätä blogia!

  21. Susannai sanoo:

    Esikoispoikaamme odottaessa jo päätimme yhdessä että me tehdään meidän arjesta hauskaa. Muiden perheiden toimia vierestä seuraamalla osasi jo ennen lasta ajatella mitä haluaisimme tehdä samanlailla ja miten ei ainakaan tehdä! Olimme kovia reissaamaan ennen lapsia ja nyt olemme 3 vuoden aikana käyneet vain kerran poikamme kanssa kaukomailla mutta kotimaan matkailulla ja naapurimaissa vierailulla ollaan saatu tarpeeksi tähän elämäntilanteeseen matkustelua. Vuoden päästä tarkoitus seuraavan kerran olisi matkustaa nelihenkisenä perheenä johonkin kauemmas, tyttäremme on silloin 2 vuotias. Oikeastaan ei ole mitään asioita jäänyt tekemättä sen takia ettei pystyisi vaan lapsen saamisen jälkeen oma ajatusmaailma on muuttunut niin hurjasti että ihan erilaiset asiat ovatkin tärkeitä ja mielenkiintoisia kuin ennen lapsia. Asiat mitkä oli vapaa-ajalla tärkeitä ennen lapsen saamista ovat nyt aivan vähäpätöisiä. Meidän perhessä yleensä ne mielekkäimmät tekemiset onkin niitä missä ollaan koko perhe yhdessä.
    Mukavaa syksyä teidän perheelle :)

  22. Maria sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe, voin yhtyä lähes kokonaisuudessaan sun tekstiin. En usko että kenenkään elämä voi olla pelkästään helppoa tai vaikeata oli hänellä lapsia tai ei. Tästä olettamuksesta lähden omassa näkökannassani liikkeelle, minkä ymmärsin olevan myös sinun ajatuksesi pohjana. Minulle lapset kuuluvat elämään , ovat luonnollinen osa sen jatkuvuutta ja sisältöä. Se ei tarkoita että en olisi muutakuin äiti ja mulla on aikaa tehdä omia juttuja yleensä. Meidän perheessä on neljä- kohta viisi lasta . Meidän arki on pitkälle järjestelykysymys: mitä me halutaan tehdä ja mihin käyttää aika. Toki perustehtäviin menee oma aikansa mutta moniin asioihin voimme itse vaikuttaa. Ihmiset (toiset lapsiperheet ) ihmettelevät usein miten ehditään/pystytään tekemään niin monia asioita (mm. harrastukset/rakentaminen). Olen niissä keskusteluissa vähän epävarma koska siihen vaikuttaa varmasti monet asiat että homma niinsanotusti toimii.

    Yksi tosi tärkeä tekijä meillä on se että kommunikointi vanhempien välillä pääsääntöisesti toimii eikä oleteta toisen puolesta asioita. Ja keskustellaan asioista- kuunnellaan ja yritetään ymmärtää itseä ja toista ❤️

    Mun elämä muuttui kyllä paljon esikoisen myötä. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja muutokset ovat minulle haastavia joten esikoisen ensimmäinen vuosi oli ehdottomasti haastavin ja vaativin vuosi minulle, myös vauva oli vaativa mutta luulen että olin itse se hankalin osapuoli tässä tilanteessa . Olen kasvanut nuista hetkistä paljon ja nykyään pystyn paremmin tiedostamaan omat tarpeeni ja ottamaan niille aikaa. Päivät ovat erilaisia, joskus väsyttää ja turhauttaa ja joskus kaikki luistaa ja ihmettelee miten tää voi olla näin kivaa ja iisiä :)

  23. tipi sanoo:

    Ihana postaus!

    Meillä on 3-vuotias lapsi ja tehdään ihan niitä samoja asioita kuin ennenkin. Tietysti lapsen kanssa vaikka se metsäretki vaatii vähän enemmän suunnittelua eikä leffaan vai miehen kanssa kaksin lähteä ihan extemporee, mutta entä sitten?
    Me ei ainakaan olla niitä perinteisiä (ei näin voi mielestäni edes sanoa, koska koko perinteinen vanhempi on vaan joku stereotypia, joka ei varmaan edes koske suurinta osaa) vanhempia vaan tehdän asiat omalla tavalla. Juuri niin mitä sä tässä postauksessakin tuot esiin <3

  24. Em sanoo:

    Hei ihan mahtava kirjoitus, oon ihan samoja asioita pyöritellyt päässäni viime aikoina. Meillä on alle puolivuotias vauva, ja seuraava tulee jos on tullakseen <3 mutta voi vitja jengin kommentteja asiaan! Neuvolasta lähtien ollaan ihmetelty, että miten jaksaa sitten kahden pienen lapsen kanssa, kun suurinpiirtein kaikki mahdollinen tulee olemaan ihan perseestä. Äiti masentuu ja isä ei jaksa kattoa ryyrynyttä muijaa ja aikaa ei ole mihinkään ja kukaan ei jaksa yhtään mitään jne.
    Sama vauvahaaveidenkin kanssa. Mitä turhaa vauvaa hankkimaan, kun se vaan huutaa ja itkee ja varmaan silläkin tulee olemaan masennusta kun on koliikit ja kaikki, haha. Seksiäkään ei saa kun kerran puolessa vuodessa.

    Tälleen yhden koliikki-yöhuutajan ja yhden hyväunisen vauvan kasvattaneena voin kertoa, että ihan yhtä ihania ne vauva-ajat oli. Se on oikeasti ihan asennekysymys, että miten niihin asioihin suhtautuu. Voi itkeä somessa sitä, kun vauva ei nuku ja kaikki vituttaa, tai keittää kupin hyvää kahvia ja iloita vauvasta.
    Ei se aina ole niin mustavalkoista, mutta ymmärrät varmaan mitä ajan takaa.

    Mutta vastaus kysymykseen: Me veneillään paljon, ja meille sanottiin monta kertaa ennen vauvan syntymää, että "kesällä ette varmaan veneile, kun on pieni vauvakin". Vastattiin aluksi, että eiköhän me ihan samalla tavalla veneillä kuin aiemminkin. Silmien pyörittelyjen ja "sen näkee sitten" kommenttien jälkeen otin tavaksi vastata että joo, sen näkee sitten.
    Vietettiin lähes koko kesä veneellä. Ihan samahan se on, missä sen vauvan vaippoja vaihtaa tai laittaa yöunille. Ok, baby wipeseja kului enemmän kuin kotona, mutta muuten ihan sama.

    Ps. Kiitos kivasta blogista, löysin tän uudelleen muutama kk sitten. Kävin kerran aiemmin jo kurkkaamassa tätä, mutta ääk, pakko sanoa että vaikka toi kuva Novan ristiäisistä on aivan ihana, se antaa väärän ensivaikutelman sun blogista. Luulin eka että tätä blogia kirjoittaa joku 35v kotiäiti Espoon Westendistä, heh, joka postailee jotain haudutettua kvinoa-artisokkareseptejä ja on jotenkin tosi täydellinen. Mutta onneksi löysin blogiin uudelleen, itseasiassa Zeldan nimen kautta. Silloin tajusin, että jos joku nimeää lapsensa prinsessa Zeldan mukaan, sen blogikaan ei voi olla kovin huono :D

  25. Saana sanoo:

    Parasta on kun meidän kolme mussua änkee kaikki syliin samaan aikaan. Oikeesti myös välillä ärsyttävää mutta silti maailman parasta. Lapset antaa niin paljon hyvää. Uskon, et ei sitä voi tuntea ilman ikiomia lapsia.

  26. Nimk sanoo:

    Meidän esikoistytär on vasta parikuinen, joten valtavasti ei ole kokemusta, mutta tämän perusteella olen täysin samaa mieltä.

    Raskaana kaikki varoitteli, että nauttikaa nyt yhteisestä ajasta ja nukkukaa kun voitte. Vauvan tulon myötä yhteistä aikaa on edelleen ja nautitaan valtavasti myös ajanvietosta kolmistaan, ja yhtään yötä en ole valvonut (synnytystä lukuunottamatta). Toki tähän mennessä meillä on käynyt ”tuuri” ja meidän tytär on tyytyväinen ja hyvin nukkuva. Vielä en ole tanssimaan ”päässyt”, mutta ei ole tarvekaan, nautin tästä vauva-ajasta täysin rinnoin, kirjaimellisesti.

    Muuten meidän elämä on hyvin samanlaista: lenkkeillään koiran kanssa, kokataan hyviä ruokia, seurataan meidän lempisarjoja, kahvitellaan ystävien kanssa yms. mistä nautittiin ennen vauvaakin. Toki se tuo omat haasteensa, mutta kuten sanoit, se on paljon omasta asenteesta kiinni. Meidän elämä oli ihanaa ennen vauvaa, mutta vauvan myötä meidän elämä on niin tulvillaan rakkautta, ettei sitä pystynyt kuvitellakaan. Myös meidän parisuhde on vaan vahvistunut tän myötä (steteotypioista huolimatta). Ja kirsikkana kakun päällä, ennen vihasin aamuja ja nykyään on ihanaa herätä tytön iloiseen jokelteluun :)

  27. J sanoo:

    Sanoisin vielä, että kaikki eivät todellakaan pysty lapsen kanssa tekemään mitä tahansa/ole sellaisia duracell-pupuja, että lapsi ei estäisi jotakin asiaa tapahtumasta ajallaan/ylipäänsä. Tällaiset kommentit saavat monesti aikaan joillekin sellaisen olon, että on jotenkin huonompi ihminen/vanhempi, kun ei kykene samaan. En haluaisi myöskään sellaista mielikuvaa ihmisille, että lapsen/lasten kanssa voi ja jaksaa mitä vain niin kuin ennenkin. Eiköhän se ole aika tavallista, että vanhemmat ovat väsyneitä ja jäävät helpommin kotosalle/keskeyttävät opintonsa/työnsä etenkin vauvavuotena….

    Yksi asia, jota olen myös monesti miettinyt: Tuntuu, että koiraihmiset hankkivat usein myöhemmin lapsia kuin koirattomat. Ei nyt liity aiheeseen juurikaan, tuli vain mieleen Koirasta saa varmaankin irti jotakin samantapaista, kuin lapsesta. Saa ja pitää hoitaa, on seuraa ja jotain suurenmoista rakkautta, jota ei aiemmin ole kokenut Bonuksena koirat osaavat olla myös yksin aika-ajoin kotona ja ovat tietyllä tavalla helpompia kuin lapset. Liekö tämä korvaa sitä ”puuttuvan palasen” tunnetta, tai tarvetta lapsen hankkimiselle niin nuorena esim.

    • Jennie sanoo:

      Meille tuli ensimmäinen koira noin puoli vuotta sitten, ja onhan se elämä muuttunut koirankin myötä verrattuna kahden aikuisen ihmisen elämään. Mutta en kyllä itse usko tai osaa ajatella, että koira olisi lapsen korvike tai, että sillä paikkaillaan tyhjää aukkoa.

      Mun mielestä koira voi olla ihmisellä, joka ei vaan halua lapsia syystä tai toisesta tai sitten ihan yhtälailla lapsiperheessäkin tai parilla, joka haluaa lapsia. Toki ihmisiä on erilaisia ja ajatellaan asioista eri tavalla, joten en halua lynkata kenenkään mielipiteitä!

      Mun ajatukset lapsesta eivät ole muuttuneet koiran myötä, edelleen tuntuu, että lapset ei oo ehkä se mun juttu, toisaalta välillä ajattelen, että haluan lapsia. Toisaalta tuntuu, että yhteiskunta painostaa tietyllä tapaa lapsen hankkimiseen ”koska se on vaan normaali jatkumo”. Ristiriitaiset fiilikset näin 26-ikävuotta lähestyvällä :) äidinvaistot eivät oo siis vielä heränneet :D

      • J sanoo:

        Juu siis kyllä meilläkin on lapsia ajateltu ja samoja ikiä ollaan :D ja koira vaan tuntui sellaiselta ikuiselta haaveelta, niin mietin, tuntuuko lapset joistakin siltä :D että se vaan on niin selkeää että koira tulee joskus ja vaikka sekin vaatii aikaa ja hoitamista niin elämä vaan on parempaa koiran kanssa! Ja meilläkin ollut suht vaikea tapaus pentuna ja koin myös jonkinlaisen puppy bluesin koiran kanssa. Tottakai siis koira on eläin eikä täysin verrattavissa lapseen, mutta kuitenkin hyvin olennainen osa perhettä :)

        En tiedä muuttuuko tämä ajattelu sen myötä, kun saa oman lapsen. Siis se, että vaikka ei olisi varma, haluaako mennä lapsen ehdoilla jne.niin sitten se ei enää haittaakaan kun se lapsi on olemassa.

        Ja siis toki voi olla lapsiperheessäkin koiria! Lähinnä pohdin sitä, että toisilla on se koira selkeä ensimmäinen ja varma haave, toisilla lapsi. :)

  28. Sonja sanoo:

    Ihan perus arki! Se, että sain lapsen 21v. paransi elämääni huimasti. En koe jääväni mistään paitsi, päinvastoin. Äidiksitulo on jopa toiminut minulle motivaationa kurkottaa kohti omia unelmia ja olla esimerkkinä, että kun seuraa omaa sydäntä ei voi mennä pieleen.
    Kun kassajonossa 3v. tyttäreni tokaisee yllättäen ”äiti, mä tykkään susta” en voi kuvitella vaihtavani elämääni muuhun. Lasten kanssa oppii luovemmaksi ja jopa vesisateessa ulkoilu on ihan ok, kun näkee sen ilon toisen kasvoilta kun etsitään isointa vesilätäkköä jossa pomppia.

  29. Elisa sanoo:

    Mä en halua lapsia. Yks iso syy on se, että en koe olevani valmis esimerkiksi siihen jos saan vaikeasti kehitysvammaisen tai jotenkin muuten vaikeasti käyttäytymishäiriöisen lapsen. Mä en vaan pystyisi omistamaan loppuelämääni lapseen joka ei esimerkiksi koskaan pärjäisi itsenäisesti. Minusta lapsia ei kannata tehdä jos ei ole valmis hyväksymään että myös edellämainitut ovat mahdollisia vaihtoehtoja sen toivotun terveen lapsen sijaan. Tämä kuulostaa ihan kamalan negatiiviselta mun omaankin korvaan, mutta samalla se vahvistaa sitä käsitystä ettei musta ole vanhemmaksi. Toki toinen vähän kevyempi syy on vain se, että en ole koskaan tuntenut haluavani omia lapsia, eikä vanhemmuus vaan yksinkertaisesti tunnu yhtään omalta jutulta. Pakko silti lisätä vielä että seuraan ihaillen sun blogia ja teidän perheen elämää. Se vaikuttaa ihanalta ja sä olet mun silmissä täydellinen äiti. Minä en sitä olisi :D

  30. Lurre sanoo:

    Tosi hyvä kirjoitus, olen kyllä niin samaa mieltä :)

    Yksi parhaista jutuista on se, ettei yhteisen tekemisen tarvitse olla mitään erikoista, ja silti se usein on lapselle se ihan huippu juttu. Lasten kanssa voi mennä, tehdä, harrastaa, ja uusiin ihmisiinkin tutustuminen on lasten kautta ollut paljon helpompaa, kuin mulla aikana ennen lapsia. Ja tietenkin se ilo omasta lapsesta, se on ihan mahtava tunne. Ja itsellä monet asiat värittyy ihan uudella tapaa lasten kautta, juuri sen lapsen ilon kautta (esim. joulun odotus, juhlat, kaikki jännä). Lapsi on tehnyt monella tapaa mun elämästä suurempaa, merkityksellisempää.
    Ja edelleen mulla on myös niitä omia, tärkeitä juttuja, joille otan ja saan otettua aikaa aina tarvittaessa. Että mitään ei olla tässä diilissä kyllä hävitty, päinvastoin :)

  31. Jutta sanoo:

    Meillä oli kuopuksella koliikki, tai niin ainakin lääkärin mukaan. Vauvavuosi kuopuksen kanssa oli oikeasti univelan takia alkuun sumussa kulkemista, ei paljoa muistikuvia. Esikoisen kanssa rankkaa vauva-ajasta teki tissitakertuvuus, olin maitopullo, tutti, nukuttaja, lohtu ja kaikkea muuta mitä tissitakertuja halusi. Ei hetkeäkään omaa aikaa ensimmäisen puolen vuoden aikana, koska huuto oli niim kauan kestävää, että sai tissin suuhun. Ja se vain meni siihen, vaikka meillä oli pullo mukana synnäriltä saakka, esikoinen 3vk iässä päätti ettei ota enää mtn pulloa.
    Oikeasti vauvavuodet omalla kohdalla on ollut tosi raskaita, toki vauvalle kuuluukin omistautua, mutta vanhemman huoltaminen on myös tärkeää.

    Rehellisesti sanon ihmisille, että omalla kohdalla vauvavuodet on ollu sellasia, että niihin en enää ala. MUTTA! Mitä tajuttoman upeita pakkauksia lapsia kasvaakaan. Kaiken kiireen ja ärsyttävän sanonannan ”ruuhka vuosien” keskellä ei ole parempaa voimavaraa kuin oma lapsi. Se kun esikoinen yhtäkkiä ilman opetusta oppii kirjoittamaan, mikä ylpeys ja onnen tunne. Se kun kuopus ja pitkän hiljaisuuden jälkeen ekaa kertaa ”hei hei” lähtiessään ulos. Ne onnenkyyneleet joita on vuodatettu. Minä en aio kaunistella, lapsien kanssa on rankkaa välillä, valvotut yöt, flunssat, vatsataudit, uhmat, u name it… mutta miten paljon enemmän kaikessa tässä on hyvää. Miten ihanaa on perjantaina todeta, että mielummin teen siskonpedin olohuoneeseen lasten kanssa, pötköttelen lähellä rakkaimpia ja katselen animaatiota kuin rilluttelisin missääm baarissa.
    Jokainen lapsi on omanlaisensa, erikoinen ja just täydellinen sellaisenaan. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen ihminen on erilainen. Toiselle sopii lapsiarki ja toiselle ei. Jokainen on erilainen. Mutta mä rakastan tätä, raskaista vauvavuosista huolimatta en vaihtaisi hetkeäkään.

    Kliseisesti sanotaan, että kun lapsi syntyy, elämä saa ihan eri merkityksen. Kliseistä on myös, että se pitää ihan täysin paikkansa.

    Pisteet sulle, että oot onnistunut luomaan kolmen pikkulapsen arjesta positiivisen ja nautittavan kuvan!

    • Jenska sanoo:

      Nyt kihosi vedet silmiin!! Niin totta. Meillä kanssa rankka vauva-aika, mistä muistan jotain sieltä täältä, enkä haluais siihen kyllä palata. Mutta nyt ku lapsi on 1v1kk ni elämä on parempaa ku ikinä! Niin mageeta kattoo ku toinen oppii asioita ja touhottaa menee. Mut siis musta sun kommentti oli niin täyttä asiaa. Kiteytit hienosti sen, että ei kaiken tarvi aina olla ihanaa, ollakseen silti maailman mahtavin juttu♥️

  32. Pauliina sanoo:

    Hyvä teksti! Meidän perheessä on kaksi lasta ja esikoista odottaessa sain muun muassa tällaisen neuvon niiden useiden joukossa: ”nauti nyt tuosta olohuoneen pöydästä. Kun vauva vähän kasvaa, saat laittaa sen vuosiksi varastoon kun lapsi sit siinä kiipeilee ja sun hermo palaa siihen touhuun!”. No, eihän se meillä niin mennyt, mutta näitä neuvoja on sadellut vuosien saatossa milloin mistäkin aiheesta. Kun sulkee korvat, löytää ne omat jutut ja oppii tuntemaan lapsen omana uniikkina itsenään, kaikki kun ei toimi samalla tavalla niinkuin emme me aikuisetkaan :) myöskään meidän kahden lapsen arki ei ollutkaan sellaista, kuin olin käsityksen saanut. Onneksi korvani osaa ottaa asioita sisään ja osaa myös viedä ne ulos :) vien lapsiani paljon mukanani uusiin paikkoihin ja en malta olla näyttämättä heille uusia asioita. Sen tiedostan itse, että oma aikani on nyt melko minimissään, mutta luulen että suurin syy siihen on oma saamattomuus ja se, että en tällä hetkellä juuri kaipaakaan mitään sellaista, olenhan kahden pienen lapsen äiti ja he ovat vain hetken pieniä. Lapset tarvitsevat minua ja minä olen mielelläni vain heille nyt ❤️ vaikka välillä onkin väsyttävää ja arkikin tuntuu junnaavan, niin sellaistapa se oli silloin ennen lapsiakin. Nyt tässä on vaan niitä huipputyyppejä kaksi lisää, joiden kanssa saan elämäni jakaa, myös ne kurjemmatkin päivät!

  33. Nora sanoo:

    Olipa ihana postaus <3 Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta toiveissa on. Minua harmittaa suunnattomasti, kun ihmiset ympärillä puhuvat negatiiviseen sävyyn lapsista. Opiskelen lastentarhanopettajaksi ja olen saanut jo nyt ihmisiltä mitä kummallisimpia kommentteja "huah, kuka semmosen alan valitsee" "eikä, no sulla täytyy olla kärsivällisyyttä" jnejne... Olen usein hämmästynyt, mikä lapsissa on niin vastenmielistä? Itse olen niin lapsirakas ja mitä enemmän olen opiskellut varhaiskasvatusta sitä enemmän ymmärrän lapsuuden arvon. "Olet mitä koet ja teit lapsena" -pätee tähän hyvin. Sama asia pätee omien lasten haaveilusta puhuttaessa. Toisilta tulee niin negatiivista kommenttia... Jos haaveilen suurperheestä miksi se ei olisi ol? En pysty ymmärtmään. Kiitos tästä postauksesta <3 Ja kiitos blogistasi, olet huippu!

  34. Tanja sanoo:

    Ihana kirjoitus!
    Eniten jännitti toisen lapsen syntymä. Riittääkö sitä rakkautta varmasti? Riittäähän sitä, neljällekin ;)
    Murrosikä on myös ollut sellainen mikä on etukäteen jännittänyt ja pelottanut. Nyt kun esikoinen on rippikouluiässä niin ei tätä tarvi pelätäkään. Tunnemyrskyt on jo kovin tuttuja ja ne on ihan fine. Hormonimyrskyän itsekin :)
    Tyttö on kuitenkin äärimmäisen fiksu ja ihana, saadaan ihania keskusteluja aikaiseksi, on mahtava huomata miten viisaita ajatuksia hänellä on.
    Muut lapset on 6, 8 &11. Perheen lempipuuhia on retkeily, käsityöt, kokkaaminen/leivonta, lautapelit.
    Olemme esikoisen täytettyä 1v käyneet säännöllisesti koko perheellä kahviloissa ja se on yks tärkeä juttu kaikille.

  35. Erika sanoo:

    Vähän kummallinen näkökulma, näin pienestä saakka lapsirakkaan ja äidiksi haluavan näkökulmasta. Minulla on pari kaveria, jotka jo yläasteaikana sanoivat, etteivät halua lapsia. Eivätkä he ole niitä vieläkään, näin kymmenen-kaksitoista vuotta myöhemmin hankkimassa. Minulla ei ole käynyt mielessäkään, etteivät he tykkäisi lapsista sen takia, että olisivat saaneet heistä huonoja kokemuksia, vaan he eivät pidä lapsista, koska eivät osaa olla niiden kanssa. Tunnen molemmat hyvin ja tuntuisi kummalliselta, jos he yhtäkkiä saisivatkin lapsen. Toki siihenkin sitten sopeutuisi ja se olisi pelkästään ihana asia, mutta kaikella rakkaudella, he eivät kyllä ole perintisiä äiti-ihmisiä ollenkaan. Itse taas olen jo varmaan neljävuotiaana sanonut haluavani lapsia ja olen edelleen varma, että niitä on tulossa ”jos luoja suo.” Vaikka onhan minulla kokemuksia aivan järkyttävän kamalista lapsista, ehkä jopa enemmän, kuin niistä helpoista, mutta ne eivät millään voisi vaikuttaa haluuni saada lapsia.

    Siksi tuntuu hassulta ajatukselta, että joku haluaisi lapsia, muttei uskaltaisi tehdä niitä, koska on huonoja kokemuksia lapsista. Lapset ovat lapsia. Ja totta kai, jos alkaa lapsia hankkimaan, täytyy olla valmis siihen, että se oma lapsi onkin hankalan luonteinen, sairas tms. Ei voi vain kokeilla tuuriaan ja toivoa, että arki sujuu hyvin. Äiti-ihmiset ovat mielestäni persoonaltaankin sellaisia, että pystyvät lapsista kasvattamaan helppoja, jos olosuhteet antavat myöten. Valitettavasti ei-äiti-ihmisiltä se taito helposti puuttuu ja sen takia niitä vaikeita lapsia heiltä sitten usein löytyykin.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tämä näkökulma on siis suoraan näistä keskusteluista joita olen lukenut – ei oma oletukseni. Siellä todella monet perustelevat haluamattomuutta juuri näillä tekstissä mainituilla asioilla. Toki on suuri osa ihmisiä myös jotka ovat punninneet asiaa ja perustelevat ihan toisella tavalla, mutta paljon on myös niitä jotka eivät tiedä ja vaan olettavat. Siksi koin tarpeelliseksi tehdä tämän tekstin :)

      Mun mielestä mediassa on ihan tarpeeksi lasten, vanhempien ja perhearjen mustamaalaamista muutenkin, välillä on hyvä tuoda positiivisempaakin näkökulmaa :) Kiitos kommentistasi!

  36. M sanoo:

    Tää on aivan totta! Mä olen yhden lapsen yh, enkä pysty yhtään samaistumaan mihinkään lapsiperhehulinaan, ruuhkavuosikaaokseen tms. Käyn kyllä töissä ja opiskelenkin samalla, mutta silti. Pääosin meillä on leppoisaa ja rauhallista. Tietysti lapsi joskus on ”hankala” ja kiukuttelee, mutta sekin johtuu yleensä väsymyksestä tai pitkästä tarhapäivästä ym. 5-vuotiaan kanssa on mukavaa puuhailla kaikenlaista. Uskon, että me kaksi ollaan ihan eri lailla tiimi kuin vaikka monilapsinen ydinperhe, jossa on tottakai ihan eri meiningit kuin meillä. Koska noh, me ollaan ja tehdään kaikki asiat aina kahdestaan ja yhdessä.

    Joten kyllä, lapsiperhearkea voi olla monenlaista. Itsekään en haluaisi mitään huutokaaosta kotiin, ja siksi toinen lapsi on ollut pitkässä harkinnassa jo muutaman vuoden. En ole varma, haluanko horjuttaa tätä mukavaa balanssia, mikä meillä nyt on. Tosin ei ole miestäkään, mutta siitä ajatuksesta olen jo luopunut – jos päätän haluta toisen lapsen, yritän sen hankkia vaikka ilman miestäkin.

    • siiri sanoo:

      Ihanan samanlaiselta kuulostas kuin meillä vajaa 4v:n kanssa. :) en myöskään ymmärrä sitä, miten jos käy töissä, ei ehdi enää ikinäkoskaanmilloinkaan yhtään mitään kun on lapsia. Itse ehdin varsin hyvin, toki aikaa on vähemmän. :)

  37. Mk sanoo:

    ”On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta.”

    Kääk, mua ei hirveesti kiinnosta kummilapsen seura, jouluna ostan lahjan ja kerran vuodessa käyn synttäreillä, annan lahjan, juon kahvin ja lähden. Mutta musta se ei tarkoita sitä, etteikö mun itseni kannattaisi edes yrittää lasta. Kummilapsi vain ei ole läheinen eikä hänen perheensä. Jos ei pidä muiden lapsista, ei se minusta tarkoita etteikö itse kannaisi edes yrittää saada omaa lasta. Oma lapsi on kuitenkin eri asia. Muuten tykkäsin tekstistä! Toi vaan osu silmään, koska olen sellainen, etten hirveesti välitä muista lapsista, mutta toiveissa olisi lapsi ja ehkäisy jättää pois vuoden sisällä.

    Hyvää syksyä! Luen blogiasi päivittäin ja toivon tuota samaa positiivisyyttä itseeni, jos saan joskus lapsia. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Olet varmaan huomaamattasi tulkinnut tekstiäni väärin, sillä tuossahan sanotaan että ”joille riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna” eli siis toisin sanoen ”joka ei kaipaa enempää lasten seuraa kuin satunnaista ajanviettoa kummilapsen/sukulaislapsen kanssa.”

      Se on aivan totta että kummilapsi tai muiden lapset on ihan eri asia kuin oma lapsi, ja en missään nimessä ole sitä mieltä, että jos ei kummilapsen seura kiinnosta ei pitäisi hankkia omia lapsia. Vaan nimenomaan sitä, että toisille se kummilapsi riittää eikä ole kiinnostusta viettää sen enempää kenenkään lapsen kanssa aikaa. :)

      Kiitos paljon kauniista sanoista ja ihanaa syksyä sinnekin<3

      • Nimetön sanoo:

        ”On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta.”

        Minä ymmärsin tämän myös niin, että jos kummilapsen seura riittää joskus tai jouluna, niin silloin ei kannata edes yrittää lasta mielestäsi. Niinhän tuossa lukee. Ja kompatakseni edellistä kommentoijaa, minäkään en viihdy muiden lapsien seurassa mutta olen 100% varma että haluan omia lapsia joskus. Ei sen perusteella voi sanoa etteikö kannattaisi hankkia omia lapsia jos viihtyy vain satunnaisesti kummilapsensa kanssa. Siltikin voi olla halukas hankkimaan omia lapsia vaikkei ne toisten lapset niin kiinnostaisikaan.

        Teksti oli kyllä hyvä, mutta tämä asia jäi niin paljon vaivaamaan, että oli pakko kirjoittaa.

        Hyvää syksynjatkoa :)

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Apua, siis musta tuntuu että vaikka selitin niin se mitä tuolla lauseella tarkoitan ei tule teille läpi :DD!! Siis tarkoitin, että jos ei ole kiinnostunut viettämään KENENKÄÄN LAPSEN kanssa aikaa useammin kuin joskus tai jouluna, ei niitä kannata hankkia. En tarkoita sillä sitä, että kummilapsen tapaamisvälillä olisi jotain merkitystä oman lapsen hankintaan, vaan sitä että jos on tyytyväinen siihen että viettää joskus aikaa jonkun lapsen kanssa, mutta ei kaipaa lapsia jatkuvaksi osaksi omaa arkeaan, ei niitä kannata edes yrittää. :D Toivottavasti tämä nyt tulee ymmärrettyä oikein, ja pahoittelut jos en osaa ilmaista itseäni oikein!

          • Nimetön sanoo:

            Kiitos vastauksesta, nyt meni perille vaikka pitikin näköjään rautalangasta vääntää.. :D Mukavaa loppuviikkoa <3

          • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

            Ihanaa, kiitos! <3 Hyvä että nyt osasin ilmaista itseäni paremmin! :D Musta tuntuu että aina välillä joku juttu on mulle itselleni ihan selkeä, ja sitten kun se tulee suusta (tai näppikseltä) ulos niin joku toinen ymmärtää ihan toisella tavalla kuin olen tarkoittanut. Pitää yrittää kiinnittää vielä entistäkin paremmin huomiota siihen miten ilmaisen itseäni! Mukavaa loppuviikkoa sinnekin<3

  38. Nimetön sanoo:

    Meidän ensimmäinen vauvavuosi loppuu muutaman viikon päästä ja täytyy sanoa että olo helpompi kuin olin uskaltanut toivoa. Tykkäsin käydä uimahallissa ja kiertelemässä kaupungilla ennen lasta ja niitä ollaan tehty lapsen kanssakin. Ja parasta on se et aina ei ole näihin saanut seuraa niin nyt kun on lapsi on aina seuraa mukana oikeesti kyllä tuo oma lapsi on ihan parasta seuraa. Välillä pitää ehkä kaupungilla päästä leikkimään mutta sitten taas mennään.
    Me ollaan toki päästy helpolla kun saatiin lapsi joka ei itke muulloin kun hänellä käy kipeää ja hän on välttynyt vatsavaivoiltakin, mutta varmasti se oma lapsi on paras vaikka vähän itkisikin tai olisi jotain muuta sellaista mikä ehkä toisen lapsissa kaihistuttaisi.

  39. Saana sanoo:

    Meillä on yksi lapsi, puolivuotias poika, joka tuntuu olevan niin ”stereotyyppinen” vauva kuin mahdollista: kova ääninen, huutaa öisin ja haluaa tissiä kahden tunnin välein :D välillä väsyttää maailman eniten, mutta silti.. onhan tuo tyyppi maailman rakkain! Jokapäivä oon kiitollinen ihanasta vilkkaasta lapsestani, en vaihtaisi tätä aikaa pois! Mä harrastan mun omia juttujani kuten ennenkin, mies myös. Yhdessä ei olla tosin oltu kahdestaan niin paljon kuin ennen mutta kyllä sekin aika koittaa. Tiedän että esim molemmat mummut ottaisivat pojan vaikka heti illaksi hoitoon, jos itse vain raaskisin lähteä jonnekkin :D elikkä odotellaan vain että itse kasvan sen verran että osaan olla hetken ilman vauvaa.

    Ps. Kiitos Iina ihanasta blogista! Tuot paljon iloa mun arkeen

  40. MariSusanne sanoo:

    Ihana postaus!

    Itsellä on myös paljon näitä ennakkoluuloja, tai ehkä enemmänkin kuitenkin pelkoja, mitä lastenhankintaan, tai saamiseen tulee.

    Olin aiemassa suhteessani puolitoista vuotta äitipuolena lapselle, jonka kanssa tuli (viikko-viikko järjestelyllä) koettua aika hankaliakin, ehkä kuitenkin lähinnä uhmaiän tuomia vaiheita, kun taas nyt uuden miesystävän lapset (nuorempi täytti hänkin vastikään 4, vanhempi on jo 8) puolestaan ovat aivan ihanan helppoja. Toki he ovat meillä vain joka toinen viikonloppu, että yhdessä vietetty aika ei ole sitä sellaista normiarkea muutenkaan, että voisin sanoa, onko heidän kanssa kaikki aika yhtä helppoa kuin heidän täällä ollessa.
    Ymmärrän kyllä myös erittäin hyvin lasten yksilölliset temperamentti- ja luonne-erot, kyse ei ole siitä, vaan siitä, että omaa henkilökohtaista kokemusta lasten kanssa on vielä niin vähän, että pääsi lyömään ällikällä, positiivisesti vain! :D
    Yhtäkaikki, aiemmin haaveilin kovastikin lapsesta, etenkin tässä uudessa suhteessa, vaikka olemmekin vielä siihen vähän liian tuori pari. Kuitenkin huolehdin paljonkin omasta, vielä ihan hypoteettisestä kyvykkyydestäni äitinä, vaikka olen useasti kuullut että minusta hyvä äiti tulisi.
    Mulle oma rauha, nukkuminen ja yhteinen aika miehen kanssa ovat hurjan tärkeitä ja juuri noista asioista oli ihana lukea kokemuksia, miten perhe-elämässäkin ne onnistuu! Hirveän kannustavaa ja lohduttavaakin lukea näitä ja siten lieventää omia pelkoja asioiden menettämisestä tai muuttumisesta. Myönnetääköön, että yksi lapsihaaveita tällä hetkellä hillitsevä tekijä on meidän vastikään 10 viikkoinen koiranpentu, joka järjestää tälle hetkelle ihan riittävästi puuhaa, haha!

    Kiitos ihanan positiivisesta ja rakkautta huokuvasta blogista! <3
    Ihanaa syksyä teille <3

  41. Nimetön sanoo:

    Mun mielestä on todella hyvä, että lapsiperhearkeen liittyviä negatiivisia juttujakin tuodaan esiin. Jotta saa esim. apua hankalaan arkeen ulkopuolelta, pitää ensin olla se voima sanoa, että nyt ei jaksa itse. Sen sanominen on huomattavasti helpompaa silloin, kun aihe ei ole tabu ja itseään ei tarvitse tuntea paskaksi ja riittämättömäksi siksi, ettei nyt jaksanutkaan.

    Teksti oli mielestäni hieman nurinkurinen siksi, että enemmänkin toivoisin ihmisten harkitsevan ja miettivän asiaa tarkasti ennen ehkäisyn poisjättöä. Liian paljon näkee vanhempia, jotka raivoavat lapsilleen julkisilla paikoilla oman väsymyksensä takia. Ei olla pysähdytty miettimään, jaksaako kahta vauvavuotta peräkkäin vanhempana, vaan on vaan sitten tehty se sisarus seuraksi, koska 1,5-2v ikäero on kuulemma paras. No, syitä on varmasti monia muitakin, mutta mielestäni ihan jokaisen pitäisi ennen lapsen yrittämistäkään miettiä ihan kunnolla miksi niitä lapsia haluaa, millainen vanhempi haluaa olla ja millaista arkea pystyy lapselle tarjoamaan. Omia luonteenpiirteitä ja temperamenttia kannattaa ihan todella miettiä, ennen kuin alkaa pukata niitä muksuja kahden vuoden välein ulos.

    Itse en ole koskaan törmännyt tuohon, ettei joku uskaltaisi lähteä vauvan hankintaan joidenkin muiden negatiivisten kokemusten takia. Mielestäni tämmöistä isoa elämänmullistavaa päätöstä on todella syytä harkita tarkkaan — tarkempaan kuin monet varmasti tekevätkään.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mä koen että ymmärsit ehkä tekstin tarkoituksen eri tavalla kuin sen tarkoitin: mä en missään nimessä ole sitä mieltä että perheet itse eivät saisi kertoa niitä negatiivisiakin puolia, niitähän on netti ja maailma pullollaan, ja on toki hyvä että rehellisesti kerrotaan ihan kaikesta mitä arki pitää sisällään. Sen sijaan mä toivoin että ne joilla EI omakohtaista kokemusta omasta perhearjesta ole, eivät jakaisi ennakkoluuloisia käsityksiä ympäriinsä, vaan ennemmin ottaisivat asioista selvää. Toivoin että tämä postaus on paikka, jossa perheet saavat tuoda niitä positiivisia asioita omasta arjestaan esiin, negatiivisia kun tuodaan niin paljon enemmän esille ihan joka tuutista, että positiivisia kokemuksia monelta eri perheeltä voi olla hankalaa löytää niiden kaikkien seasta. :)

      Mä näen tosi harvoin vanhempia raivoamassa lapsilleen yhtään missään, vaikka tosi paljon perheitä näen eri tapahtumissa ja paikoissa kun lasten kanssa liikutaan. Onkohan tämäkin ihan paikkakohtaista? Mua jäi kiinnostamaan että millaisissa paikoissa törmäät näihin huutaviin ja raivoaviin vanhempiin, kun itse olen nähnyt ehkä muutaman kerran tässä kuuden vuoden vanhemmuuden aikana?

      Mun mielestä perheillä on nykyään paljon positiivisempi meininki mitä vaikka kultaisella 90-luvulla, jolloin muistan että monet vanhemmat vaikka huusivat lapsilleen, mihin nykyään harvemmin törmään ainakaan Helsingissä tai Oulussa liikkuessani. :)

      Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä että ideaalitilanteessa pitää miettiä jopa ennen yrittämistä, ja tietenkin ennen lapsen syntymää, millainen vanhempi haluaa olla ja millaista arkea pystyy tarjoamaan. Mutta kuten jokainen perhe, myös jokainen raskaus saa alkunsa eri tavalla. Jos vauva saa alkunsa yllätyksenä, ei siinä ehdi etukäteen paljoa miettimään. Onneksi raskausaikanakin ehtii hyvin pohtia asioita, ja vielä vauvan syntymän jälkeenkin vanhemmuuteen voi kasvaa ja oppia päivä kerrallaan. :) Ja neuvolasta sekä perhevalmennuksesta varmasti saa tukea vanhemmuuteen jos sitä tarvitsee, oli se alkutilanne mikä hyvänsä.

      ”Ei olla pysähdytty miettimään, jaksaako kahta vauvavuotta peräkkäin vanhempana, vaan on vaan sitten tehty se sisarus seuraksi, koska 1,5-2v ikäero on kuulemma paras.” Mä kyllä ainakin haluan uskoa että kukaan ei ”tee lapsia” siksi että jonkun mielestä joku tietty ikäero on hyvä, enkä itse ainakaan tunne ketään vanhempaa joka olisi halunnut uuden vauvan nopeasti siksi että joku muu niin suosittelee. Meillä ainakin 1,5v ikäero tuli koska toinen vauva oli hirmuisen kaivattu, ei muiden mielipiteiden tai odotusten takia. :)

      ”Omia luonteenpiirteitä ja temperamenttia kannattaa ihan todella miettiä, ennen kuin alkaa pukata niitä muksuja kahden vuoden välein ulos.” on mun mielestä myös aika ikävästi muotoiltu. Jokainen lapsi on lahja eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys – joillakin pareilla on vaikkapa jo enemmän ikää, eikä siksi voi odottaa pidempää ikäeroa jos enemmän lapsia haluaa. Ja joillekin raskautuminen on tosi vaikeaa ja epätodennäköistä, ja siksi vauvalle annetaan lupa tulla heti jos on tullakseen. Ja jotkut vaan kaipaavat vauvaa niin hirmuisesti, että alkavat yrittää pian edellisen syntymän jälkeen. En usko että kukaan täällä vaan ”pukkaa muksuja ulos”, jokaisella on omat syynsä. Ei ole sinun tai kenenkään muun tehtävä niitä tuomita tai mollata.

      Mukavaa syksyä sinne!

  42. Elisabeth sanoo:

    Itse reagoin herkästi siihen, kun kuulen, että lapselliset naiset sanovat, etteivät voi tehdä tuota ja tuota lasten kanssa. Ja etteivät pidä muiden ihmisten lapsista, vaikka omista pitävät. Tai, että on ihanaa päästä töihin eroon lapsista. Valitettavan usein näitä kommentteja kuulee. Itse kirjoitin aiheesta tässä blogikirjoituksessa: http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/2017/07/reflections-on-my-daughters-first.html.
    Itse olen aina tiennyt haluavani lapsia. En kuitenkaan voinut edes kuvitella miltä se tuntuu, kun on oma lapsi. Vieläkin herkistyn helposti, esim. päiväkodin vanhempainilloissa ja kehityskeskusteluissa, koska mielestäni on niin uskomattoman hienoa olla pienen tytön äiti.
    En koe, että olisi paljon sellaista, mitä en voisi tyttäreni kanssa tehdä. Yleensä ympäristö on se rajoittava tekijä. Monet pyytävät minua osallistumaan tilaisuuksiin, jotka ovat huonoon aikaan jos ajattelee tyttäreni päivärytmiä ja rutiineja. Koen myös, että ympäristö näkee minut eri tavalla tyttäreni kanssa. Hänen kanssaan olen äiti, ja kaikki mahdolliset keskustelut ventovieraiden kanssa liittyvät tyttäreeni. Ilman tytärtäni, niin kukaan ei koskaan kysy tai mieti olenko äiti. Tämä on mielestäni ihmeellisin asia. Pyrin siksi itse tuomaan tyttäreni puheenaiheeksi. Valitettavan moni ajattelee, että tyttäreni rajoittaa elämääni, mutta itse ajattelen, että hän rikastuttaa sitä.
    Itse pidän kovasti lapsiperhearjesta, se on yhdistänyt/lähentänyt minut ja sulhaseni, ja tunnen perheeni kanssa iloa joka päivä. Vaikka tyttäreni pian on jo 1v4kk, niin elän edelleen onnellisessa lapsiperhekuplassa :)

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  43. Iina sanoo:

    Tässäkin asiassa pätee niin se ajatus, että jokainen päivä on kaunis, jos vaan päätät nähdä sen! <3 Nelikuisen tyttelin kans parasta on aamut, kun herätään uuteen ihmeelliseen päivään! Aina saa hyvällä tuulella nousta itsekin, ku alkaa pinnasängystä touhuaminen kuulumaan ja nostaa tytön viereen, joka nauraa koko naamalla...
    Ja sen minä sanon, paljon lapsia hoitaneena, että en ikinä olisi osannut kuvitella, miten eri mielellä hoidat omaa lasta. Toisten lapset on kans sulosia, mutta oma on niin ihana ja rakas että meinaa haljeta. Kyllä luonto on ihmeellinen, ku se synnyttää uutta elämää ja antaa niin paljon rakkautta lapsen/lasten myötä!

  44. Tosi hyvä aihe samaa miettinyt itsekin! Pitääpä kirjottaa tästä! :))

  45. Sofia sanoo:

    Mun mielestä parasta on se ilo ja rakkaus omaa lasta/lapsia kohtaan, kuinka jännää on nähdä millaisia tyyppejä näistä kasvaa ja myös se rakkaus lapselta itseään kohtaan.

    Me voitaisiin kyllä matkustella lapsen kanssa tai käydä ravintoloissa, mutta ei käydä koska se ei ole kivaa. En tiedä onko vika omassa vanhemmuuden taidoissa vai missä, mutta itse koen että mulla on todella vilkas lapsi jonka käytös muuttuu entistä vilkkaammaksi vieraassa ympäristössä ja nukkuminen vaikeaksi. Lapseni ei koskaan esim vauva-aikana suostunut nukkumaan päiväunia muualla kuin omassa sängyssä. Mulla on kavereita, jotka taas tykkäävät lastensa kanssa matkustaa ja kun ovat meidän lapsen seurassa olleet niin ymmärtävät miksi meillä kotona on helpompaa, heillä on tuhat kertaa rauhallisemmat lapset. Mutta me mennään sillä asenteella, että pikkulapsivaihe on lyhyt ja pian kaikki on helpompaa, ehtii sitä matkustamaan myöhemminkin. Meillä ei myöskään ole tukiverkkoa, isovanhempia ei kiinnosta yhtään, mutta työskennellään molemmat kotoa käsin ja lapsi päiväkodissa, otetaan sitä omaa tai yhteistä aikaa joskus päivisin ja tehdään sit illalla lisää töitä. Moni asia on järjestelykysymys.

  46. margareta sanoo:

    Ihana ja tosi arvokas teksti! Olen niin samaa mieltä kanssasi. Mun arjessa mukana on pieni puolitoistavuotias tyttö ja arki on varsin mukavaa. Parasta on nähdä miten voin tehdä pienenpienillä asioilla lapsen mahdottoman iloiseksi. Jo alle kaksivuotias pieni osaa olla innoissaan siitä, että aamupuuro syödäänkin syöttötuolin sijaan sohvalla tai että saunassa saa juoda vettä ihan oikeasta mukista nokkamukin sijaan eikä haittaa, vaikka puolet vedestä valuu pitkin suupieliä. Vaikka olen äiti, olen yhä minä. Saan vieläkin pitää pinnallisista asioista ja innostua sellaisista asioista joista innostuin ennen lastakin. Ja vieläkin minulla on päivässä hetki, jolloin makaan vain sohvalla ja otan rennosti, mutta nyt minulla on vain kainalossa maailman paras rentoilukaveri.:)

  47. Karoliina sanoo:

    Kahden lapsen äitinä voin todeta että elämä on ihmisen parasta aikaa mulle ainakin tytöt on opettanut niiiin paljon elämän oikeita prioriteettejä. Kahden opiskelijan talous on kovilla, ja joskus ainoa mikä kannattelee, on perhe.

    Pystyn edelleen käymään koiran kanssa lenkillä yksin, sekä lasteni kanssa. Pystyn edelleen ratsastamaan. Parasta on, kun esikoinenkin tirskuu onnesta hevosen selässä. Pystyn edelleen näkemään ystäviä, istumaan iltaa. Ei lapset ole mitään rajoittaneet, vaan tuoneet niin paljon tunteita elämään etten edes osaa sanoin kuvailla. Käytiin jopa vaeltamassa esikoisen kanssa pari yötä vaikeissa maastoissa kesällä, josta jäi parhaat muistot ikinä. Lapset menee ainakin meillä mukana ihan joka paikkaan, kunhan se vain on turvallista heille. En vaihtais pois hetkeäkään

  48. Onnellinen Äiti sanoo:

    Aivan loistava aihe! Meillä on pieni neitokainen 1,9v ja toinen lapsi haaveissa. Elämä tuntuu nykyään paljon merkityksellisemmältä kuin ennen lasta. Mikään ei ole parempaa kuin onnellinen hymy ja nauru omassa lapsessa kun rakennamme yhdessä majaa, piirtelemme, leikimme piilosia, kokkailemme tai luemme kirjoja. Ennen raskautta mietin, mitenkä käy kun tykkäämme käydä ulkona syömässä yms olla paljon liikenteessä, mutta tämä kaikki onnistuu edelleen. Olemme ottaneet neitimme mukaan ravintoilohin jo vauvasta asti ja hän näyttää viihtyvän niissä oikein hyvin. Myös myöhäiset viikonloppuillalliset onnistuvat kun neitokainen on nukahtanut ja voi jopa nauttia lasin/kaksi viiniä. Mutta olemme mieheni kanssa miettineet, että mitä edes teimme ennen kun saimme lapsen. Oli niin sanotusti jopa ”liikaa” aikaa. Nykyään arvostaa sitä omaa aikaa ihan eri tavalla, mutta vielä enemmän arvostaa sitä, että on saanut kokea äitiyden. Kaikkea ihanaa teidän perheelle<3 Ja kaikille muillekkin perheille!

  49. Anna sanoo:

    Mä en ole koskaan halunnut lapsia, enkä niitä tule todennäköisesti edes hankkimaan. Musta mun elämä on antoisampaa näin. Mä rakastan matkustelua, shoppailua ja mun työtä, enkä halua että näitä rajoitetaan.
    Niin surullista kun se onkin naiset ketkä valitsevat elää elämänsä kuten minä syyllistetään asiasta. On kuulemma liian itsekästä olla hankkimatta lapsia. Järkyttävimpiä tapauksia mitä olen kuullut kun kolmenkympin hujakoilla olevat naispuoliset ystävät ovat käyneet lääkärillä hakemassa ehkäisyä (pillereitä, kierukoita yms..) niin lääkärit ovat sitten heitä ruveneet läksyttämään että alkaa olemaan viimeisiä aikoja kun voi raskaaksi hankkiutua, ilman että näiltä naisilta oltaisi edes tiedusteltu perheenlisäyksen mahdollisuudesta (tosin mitä se edes lääkäreille kuuluu).

    • Sonja sanoo:

      Hauska sattuma, että itekin näin parikymppisenä kun kävin vastikään uusimassa pillerireseptiä hoitaja alkoi yhtäkkiä kysellä siitä haluanko lapsia tai olenko jo harkinnut asiaa. Hän kyllä teki sen niin huumorin kautta ja on muutenkin tosi rempseää ja vitsailevää tyyppiä joten en varsinaisesti ottanut itteeni, vaikka kyllähän se vähän hämmensi :D Sain myös kuulla just siitä, että ”ajoissa kannattaa yrittää ettei oo liian myöhäistä sitten joskus”. Oon siis kyllä sitä mieltä että haluaisin lapsen ihan reilusti alle kolmekymppisenä jos sellanen vaan suodaan, ei siinä mitään. Mut voin kuvitella ettei lastenhankinnasta kysely tunnu kovin kivalta ihmiselle joka ei niitä halua saada, mikä on ihan ok. Eihän missään nimessä pitäis olettaa että kaikki haluaa saada lapsia.

  50. Reetta sanoo:

    Todella hyvä aihe! Minua myös harmittaa usein, kun ihmisillä on ennakkoluuloja niin paljon. Mielestäni lasten kanssa parasta on juuri se, että he opettavat olemaan stressaamatta kaikesta ja ottamaan rennosti, vaikka usein mielikuva on se että lasten kanssa on stressaavaa olla ja liikkua ja tehdä. Meillä mies pelaa harrastesarjassa jääkiekkoa lapsista huolimatta. Minä olen aloittanut vanhan lajin uudelleen ja on löytynyt aikaa sille useastikin viikossa. Rakastan shoppailua ja kirpputoreja, näitäkin harrastan lasten kanssa. Mielestäni lapset eivät ole este sitten millekään, täytyy vain pakata vaippoja mukaan, siinä se ”liikkumisen vaikeus” lopulta usein on.

  51. Neljän äiti sanoo:

    Jälleen ihan mahtava postaus! :)
    Mä voisin myös väittää neljän lapsen otannalla pikkulapsi-arjesta sen olevan juuri sitä mitä siitä itse tekee. Meidän vanhin on jo koululainen ja kolme pienintä syntyneet nipinnapin vuoden ikäeroilla, nuorin on vajas 2v ja silti meidän elämä on pääasiassa naurua. Lähdemme extempore matkalle autolla, käymme ostoksilla ja vietämme omaa aikaa halutessamme. Meillä ei ole ikinä ollut ongelmaa reissata tai harrastaa, mutta tarvittaessa arki on vauva-aikoina myös hiljennetty. Aiemmin liikuimme vain julkisilla, jolloin päänvaivaa aiheutti päiväunet ja ruokailut, mutta asenteella ja heittäytymisellä niistäkin selvittiin. :) Ne ovat mahtavia, nuo pienet ihmiset. Ihana seurata teidän onnellista arkea! :)

  52. Laramaaria sanoo:

    Upea kirjoitus hyvästä aiheesta! Minun mielestä parasta lapsessani on se, että vaikka kuinka huono päivä itselläni olisi ollut, haen lapsen päiväkodista ja hän saa minut onnelliseksi :)

  53. Maria sanoo:

    Odotan meidän esikoista. Raskaaksi tuleminen ei ollut itsestäänselvyys, sain 3 keskenmenoa ennen tätä raskautta. Nytkin vielä pelkään keskenmenoa todella, todella paljon vaikka viikkoja ”jo” 13 kasassa. Lapsi on siis enemmän, kuin toivottu.

    Armas aviomieheni syttyi ajatukselle lapsen saannista myöhemmin kuin minä, juurikin, koska pelkäsi oman ajan menettämistä. Ollaan keskusteltu paljon aiheesta ja sain hänet loppuviimein ymmärtämään, että lapsen kanssa voi elää ihan ”normaalia” elämää. :D Että sen muksun voi ottaa mukaan, kun korjaa autoa ja samalla opettaa asiaa lapselle (toki ei ihan vauva- ja taaperoiässä, mutta kuitenkin). Että lapsen kanssa voi matkustella, voi mökkeillä, voi katsella elokuvia etc. Ja että sen lapsen voi antaa mummille hoitoon vuorokaudeksi-pariksi, että meilläkin on yhteistä aikaa. :) Pikkuhiljaa hänkin tottui ajatukseen ja on odottamisesta yhtä innoissaan ja tulee neuvoloihin mukaan ym. :)

    Odotan lapsen kanssa pitkiä pötköttelyhetkiä ja elokuvailtoja, mökkireissuja ja sitä, että kuljetaan yhdessä luonnossa ja että lapsi oppii yhtälailla luonnosta, kuin mitä itse lapsesta saakka olen saanut oppia. Odotan myös pitkiä automatkoja mummilaan, muistan itse kuinka kivan kutkuttavia ne oli. :)<3

    Mutta kaikista eniten odotan sitä, että saan olla äiti. Että saan olla pienelle ihmiselle se tuki ja turva, jonka hän tarvitsee, johon hän voi luottaa, kuin kallioon. Että ne pienet kädet kietoutuu kaulan ympäri tai pienet varpaat on tyynyllä, kun aamulla herään. Niitä odotan kaikista eniten. ❤❤

  54. Tiia sanoo:

    Ymmärrän sun pointtis ja inhoan itsekin semmosta ”odotapa vaan” pelottelua. Silti mun omat kokemukset on vähän päinvastaisia.

    Teen paljon asioita taaperoni kanssa, mutta kyllä se vaan rajottaa niitä mulle tärkeitä asioita. Ennen reenasin 5 kertaa viikossa, nyt kaks kertaa on ihan maksimi. Mies on iltaisin paljon pois enkä mä kehtaa joka viikko pyytää lapsen vahtiapua enkä halua viedä taaperoa salin lapsiparkkiin päiväkotipäivien jälkeen kuin kerran viikossa. Lisäksi joudun karsimaan monista muistakin jutuista kun kaikkialle ei vaan voi maailmasta kiinnostunutta kaksivuotiasta viedä ja lisäksi tunnen huonoa omaatuntoa olla pois lapsen luota kun jo päivät ollaan töiden takia erillään.

    Mulle arki lapsen kanssa on ollut paljon raskaampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan. Ehkä teen siitä itselleni raskasta, ehkä vaadin itseltäni äitinä liikaa ja väsyn. Ehkä asioihin pitäisi suhtautua positiivisemmin. Mutta mulle tärkeämpää on kuulla ettei muidenkaan pikkulapsiarki ole pelkkää hattaraa enkä mä ole huono äiti vaikka ajattelen kuinka raskasta pelkkä arki välillä on.

    Mutta itse kysymykseen, parasta lapsen kanssa on se, kuinka täydellisesti hän innostuu ihan pienistäkin asioista ja kuinka iloiseksi hän tulee onnistumisista ja kehuista. Ja kuinka niistä ihan tavallisista asioista saa niin paljon irti kun huomaa kuinka onnelliseksi toinen tulee saadessaan laittaa leipäpussin ostoskärryyn. Hän on kaikesta arjen raskaudesta huolimatta niin valtavan rakas.

    Tiia

  55. Kati sanoo:

    Mukava,positiivinen postaus, mutta mietin kyllä samaa kuin joku aiempikin kommentoija, että en tiedä kenenkään jättäneen lapsia hankkimatta ”negatiivisten perhe-elämään liittyvien ennakkoluulojen” takia. Ihan hassu ja vieras ajatus minulle? :D Lapsien hankkiminenhan on normi ja perusoletus yhteiskunnassamme, ja moni joka ei vanhemmaksi haluaisi tai ole soveltuva,perustaa perheen paineen alaisena tai tulee raskaaksi puolihuolimattomasti tai vahingossa.
    Olet jo kokenut äiti ja perhe-eläjä, mutta toisaalta olet myös ollut koko aikuisikäsi äiti? Siksi ei oikein ole muuta vaihtoehtoakaan kuin että touhuat,reissaat jne nyt lapsien kanssa,kun et kovin pitkään ole aikuisena ehtinyt vielä elääkään? :)
    Toivottavasti en ilmaissut itseäni liian tökerösti. Kiitos ajatuksia herättävistä postauksista!!

  56. huomio sanoo:

    Kirjottelen tätä kun vieressä omassa sängyssään tuhisee vähän vajaa kolmikuinen neiti. Vauva-arki on ollut paljon helpompaa kuin osasin etukäteen kuvitella, omaa lasta kohtaan kokema rakkaus ja elämän rikastuttaminen sen sijaan ei tullut yllätyksenä, sillä jotenkin sisäsyntyisesti olen aina omaa lasta halunnut ja tiennyt, että se on sellainen puuttuva palanen, joka täydentää meidän elämän jotenkin eri tavalla kokonaiseksi, vaikkei se miehen ja koiran kanssa mitenkään vajaata ole ollutkaan.

    Toki elämä on nyt vähän erilaista, ollaan jouduttu hetkeksi luopumaan asioista, jotka on meille tärkeitä (esim. pitkät kalareissut keskelle kairaa) ja meidänkin lyhyeen taipaleeseen kolmihenkisenä perheenä on mahtunut jo paljon. Neitillä on refluksivaivaa, mutta sen tuomista haasteista huolimatta sanoisin, että ollaan kai onnekkaita, kun meillä on näin ”helppo” vauva. Itseäni ainakin suuresti helpottaa ajatus siitä, että vauvavuosi on vaihetta toisen perään, eli ne haastavammatkin ajat loppuvat joskus ja tulevaisuudessa ollaan taas kairassa, mutta myös perheenä. :) Ja vaikka joskus hetkittäin miettii, että olihan se niin helppoa miehen kanssa kaksin, niin silti en ikinä luopuisi tästä lapsesta. Arki olisi varmasti hyvää kaksin, jos meille ei lapsia olisi suotu, mutta ei se lapsen myötä yhtään huonommaksikaan muutu. Hassuinta on, että tavallaan toivoo hieman ristiriitaisesti, ettei toinen ikinä kasvaisi pikkuvauvasta isommaksi, vaikka toisaalta jo odottaa mitä kaikkea mahdollisuuksia elämä tuo mukanaan lapsen kasvaessa.

    Meillä on lisäksi talon remontti tässä vauvavuoden kanssa päällekäin ja se onkin ehkä se, mistä on eniten kuullut kauhistelua ja etukäteen pelottelua, mutta aivan hyvin on sujunut kun asennoitui asiaan etukäteen oikein. Toki aina ei jaksaisi, mutta ei me ihmiset mitään koneita ollakaan. Mies on myös reissutyössä, joten ollaan aina pätkä tytön ja koiran kanssa kolmestaan, mutta tätäkään en etukäteen jaksanut stressata ja kummasti arki on löytänyt omat uomansa miehen palattua isyysloman jälkeen töihin. Välillä on raskasta ja kun remontti on saatu valmiiksi, varmasti elämä helpottuu. Ollaankin puhuttu, että seuraavan kohdalla ei rempata enää samaan aikaan. :D Mutta silti en vaihtaisi tätä soppaa mihinkään, sillä uskon, että olen enemmän kuin onnellinen siinä vaiheessa kun saan pyykätä pukluharsoja ja vauvanvaatteita uudessa kodinhoitohuoneessa <3 Ja tosiaan, toinen lapsi on jo haaveissa, vaikka miehen työ todennäköisesti jatkuu reissussa myös tulevaisuudessa. Meidän perheen arki vain etsii sitten taas meidän perheen näköisen muodon. Voihan se olla, että seuraava onkin huono nukkuja (jos meille toinen annetaan, sitäkään kun ei voi pitää itsestäänselvyytenä) mutta sitä kun ei etukäteen voi valita, vaan sillä mennään, mitä saadaan ja sen mukaan rakennetaan elämää taas siitä eteenpäin. Ja hyvästä tukiverkosta on pakko olla kiitollinen, kieltämättä ilman sitä tämä meidän tämänhetkinen arki tuskin olisi mahdollista.

  57. :) sanoo:

    Mieheni pelkäs ennen esikoisen syntymää, että nyt sitten jää harrastukset (jääkiekko, sähly, lentopallo jne.). No näin ei edelleenkään ole päässy käymää vaikka lapsia meillä on kolme (3v10kk, 2v6kk ja 3kk). Väsyneenä ja huonoina hetkinä joskus ajattelee, että olis helppoa jos ei olis lapsia…. no empäs tiiä, kun tiedän että silloin surisin lapsettomuutta. Lapset tuo niiin paljon iloa ja onnellisuutta. Rakastan lapsiperhearkea <3

  58. Nimetön sanoo:

    Vähän särähti korvaan tuo aloitus. Olen itse suurperheen esikoinen ja saanut viettää ihania ”vauvavuosia” vielä pitkälle teini-ikäisenäkin. Tiedän kyllä millaista lapsiperheen arki on ja tiedän mitä lasten hoito vaatii. En ole ollut koskaan vanhempi mutta useamman taaperoikäisen ollessa perheessä olen väkisinkin joutunut olemaan ns. Varavanhempi. Tämän takia en halua lapsia nuorena, sillä haluan nauttia vapaudestani nyt kun sitä vielä on!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Siis kommenttisi on kyllä juuri sitä mistä mä kirjoitin. :D Sä tiedät millaista sun lapsuuden perheesi arki oli, ja millaisia teidän perheen vauvat olivat ja millaista oli elämä varavanhempana. Mutta jokaisen perheen arki on erilaista. Se että sun lapsuuden kodissa oli sellaista kuin oli, ei tarkoita että muilla olisi juuri samanlaista :)

      • Nimetön sanoo:

        No en tarkoita sitä että tietäisin millaista kaikkien lapsiperheiden elämä on mutta lapsen saatua elämä on väkisinkin erilaista ja lapset tarvitsevat rakkautta ja huomiota. Mun mielestäni vähän vähättelet sitä näkökulmaa mikä monilapsisten perheiden lapsilla on. Jos on tottunut pienestä pitäen hoitamaan pikkusisaruksiaan niin on realistisempi näkökulma siihen millaista lapsiperhe elämä voi olla kuin sellaisella jolla ei ole sisaruksia tai he ovat about samaa ikäluokkaa. Joku saattaa saada pikkusisaruksen vielä vaikka 18-vuotiaana ja nähdä siten vauva-arkea hyvin läheltä. Ja en tarkoita että kaikkien perheiden arki on samanlaista mutta samalla tavalla kaikki lapset syö, nukkuu, sairastelee, oppii kävelemään, saa pipejä, kaipaa haleja jne. Jne. Tämä on mulle tosi arka aihe, sillä en saanut vanhemmiltani koskaan tarpeeksi huomiota enkä ole sisarustenikaan kanssa tekemisissä.

  59. Pinja sanoo:

    Moi! Tunnistan kyllä viittaamasi keskustelun, kiitos avauksesta! Omassa kaveriporukassa kyseinen keskustelu (tai osa siitä), liittyy nimenomaan siihen, kuinka nuorena lapsen saa ja syihin miksi monet eivät halua lasta kovin nuorena. Itse esimerkiksi tiedostan, että en missään nimessä olisi voinut tehdä näitä asioita mitä teen nyt, jos minulla olisi ollut lapsi (olen saman ikäinen kuin sinä), enkä ole vielä halunnut lapsia. Olen halunnut kiertää maailmaa ”villisti ja vapaasti”, eikä se tietenkään olisi ollut samanlaista lapsen kanssa, eikä sen pidäkään olla. Jos joskus lapsia saan, aivan varmasti reissataan paljon yhdessä, mutta ei koskaan samalla tavalla, kaikki tietenkin muuttuu ja se on ok. Sitten ehkä olen valmis siihen muutokseen ja hyväksyn tavan miten esimerkiksi lapsen kanssa reissataan rennosti (eikä esim. liftata ja ryypiskellä niin paljon, heh). Pahin pelkoni olisi herätä yli nelikymppisenä ja tajuta että ainoa nuoruus meni, ja yrittää epätoivoisesti elää jotain mitä ei enää ole olemassa (en tiedä kuinka yleistä tämä oikeasti on, joskus vain törmää tapauksiin). Eli haluan ja aion tehdä lapsen kanssa samoja asioita kuin nyt, mutta varmasti hieman eri tavalla, mikä on vain kivaa. Kiitos kannustuksesta! Ihmiset ovat niin erilaisia, joillain ei ole ollenkaan (paremman sanan puutteessa) ”villiä” puolta, ja se on myös täysin ok. Kunhan hyväksyy tilanteensa ja itsensä, niin on helpompaa :) Olet täysin oikeassa puhuessasi siitä, että asioihin suhtautumalla hyvin, voi muuttaa paljon! Mukavaa syksyä koko perheelle!

  60. Pinja sanoo:

    Ja lisään vielä, että ei missään nimessä ollut tarkoitus kuulostaa siltä, että elämä olisi jotenkin pilalla jos saa lapsia nuorena! Toivottavasti ei ymmärretty niin, pahoittelut jos kirjoitin provosoivasti vahingossa, en ajattele nimittäin niin. Varmasti jos olisin itse saanut nuorena lapsia, olisivat ajatukseni myös hyvin erilaisia ja ajattelisin vain, että olisin elänyt erilaisen nuoruuden kuin ajattelin eläväni. Nämä olivat vain minun tämänhetkisiä tuntemuksia omasta elämästäni :)

  61. Titityy sanoo:

    Iina sun vastaustyyli on viimeaikoina muuttunut koppavaksi ja ylimieliseksi kaikille, jotka vähänkin sanovat vastaan tai epäilevät tekstiäsi. Vastauksesi piikittelevät, pilkkaavat ja ovat jopa v-mäisiä nauru- ja ”:)” – hymiöillä höystettynä. Ja toivottavasti julkaiset tämän kommentin, sillä sinusta on muutenkin viime aikoina ollut keskusteluja, ja näiden myös arvostelevien asiakkaiden kommenttien julkaisu toisi sinulle uskottavuutta. Mikä pahe se on, että meiltä asiakkailtasi ja leivän pöytään mahdollistajiltasi tulee myös rakentavampaa palautetta. Se, että huomautan kommenttien vastausten sävystäsi on vain kehitysidea, että et karkottaisi lukijoitaisi pois.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ikävää jos sinusta tuntuu siltä, se ei ole ollut vastausteni tarkoitus missään nimessä! Olen yrittänyt perustella omaa kantaani, ymmärtää muita ja hymiöt olen laittanut siksi, koska hymiön laittaminen on mielestäni kohteliasta, itse kirjoittamani kommentti ilman hymiötä tuntuu omaan silmääni vähän sellaiselta ”tiukalta” tai tökeröltä. Mä en käytä hymiöitä mitenkään ilkeilläkseni tai sarkastisesti, sellainen ei kuulu mun tyyliin. Jos siinä on hymynaama – yritän sillä viestiä että en kirjoittele täällä vastauksia mitenkään hampaat irvessä.

      ”Ja toivottavasti julkaiset tämän kommentin, sillä sinusta on muutenkin viime aikoina ollut keskusteluja, ja näiden myös arvostelevien asiakkaiden kommenttien julkaisu toisi sinulle uskottavuutta.”

      Musta on aina ollut keskusteluita, ja ikävää kyllä, varmasti tulee aina olemaan niin kauan ja sen jälkeenkin kun en enää tätä työtä tee. Ne valheet joita bloggaajista jaellaan ympäriinsä ovat ikävintä mitä tässä työssä on, enkä usko että millään mitä minä täällä teen voin niitä vastaan puolustautua. Yritän parhaani elää niin hyvin kuin osaan, ja kirjoittaa sellaista blogia jonka takana voin hyvillä mielin seistä.

      Kiitos kehitysideasta ja mukavaa syksyä!

      • Nimetön sanoo:

        Kiitos sinulle että julkaisit kommentin ja vastasit. Hyvää syksyä teille!

  62. Oili sanoo:

    Teemme kaiken yhdessä ainokaiseni kanssa. Ja monesta hetkestä nautin. Välillä väsyttää ja itkettää kun ei jaksaisi huonot tukiverkostot. Mutta nyt laps niin iso että kun menee Pariksi tunniksi naapuriin niin käväsen ite lenkillä. En vaihtaisi elmää mihinkään. Elämä voi olla rankkaa ilman lapsiakin.

  63. :D sanoo:

    ÄÄH. Tuntuu, että osa luki ihan tahallaan Iinan tekstin väärin. Voin sanoa, että olin pienestä asti sitä mieltä että tuskin tulen koskaan hankkimaan lapsia. En hoitanut sisaruksia, enkä muiden lapsia. Ei kiinnostanut. Näin ja kuulin kauhutarinoita huutavista lapsista ja siitä miten kaikki menee pilalle suurinpiirtein raskausajasta ja synnytyksestä lähtien. Naisen keho kulahtaa ja paikat hajoaa jo siihen mennessä kun saat vauvan syliin. Sen jälkeen elämä muuttuu, et pääse koskaan mihinkään ennen kuin lapsi täyttää 18v. Ja kaikki lapset huutavat, kiukkuavat, vaativat aktiiviteetteja 24/7. Lasten kanssa ei voi matkustaa ja lapset tulevat parisuhteessa puolisoiden väliin ja blaablaablaa… Ja sitten ne kaikki ”ODOTAHAN” kommentit, mitä silloin kuuli. Ja joku tiesi aina paremmin ”ensimmäisen kanssa sitä…” joopa joo. Voin sanoa, että tuli sitten todistettua varmaan kaikki nämä asiat vääräksi.
    Sain lapsen aika nuorena. Odotusaika oli tosi helppo, totesin omalta kohdalta että raskaus ei ole sairaus. Synnytys oli helppo. Keho ei ottanut millään tavalla itseensä. Vauvakin oli ihan helppo. Ihan samalla tavalla pystyi reissaamaan ja menemään, kuin ennen lastakin. Osittain olen sitä mieltä, että lapsen persoonallisuuskin muokkautuu kasvatuksen mukaan. Mulla on tosi fiksu, jo iso lapsi. Tosi moni asia tässä suhteessa on ihan itsestä ja ympäristöstä kiinni. Lasta ei toki voi valita, mutta omilla valinnoilla ja käyttäytymisellä voi kyllä takuulla jossain määrin vaikuttaa tulevaan.
    Ja ne kaikki odotahan ja lässynlää kommentit olivat täyttä huuhaata. Turha pelätä etukäteen ja kuunnella kauhutarinoita. Ja yhden kanssa kyllä pärjää, jos toteaakin sen jälkeen että lapsi olisikin niin haastava ettei toiselle lapselle ole perheessä tilaa. Jos taas on sitä mieltä, että raittius odotusaikana ei onnistu (naisella :D) ja tekee mieli kulkea ihan 100% varmuudella jokaikisessä alkoholinhuuruisessa illanvietossa useaan kertaan viikossa vielä pitkään, niin silloin ei ehkä ole vielä oikea aika hankkia niitä lapsia. Tai ainakin kannattaa hetki harkita, miten saa asiat järjesteltyä. Ja toisaalta, vaikka lapsi tulostaan ilmoittaisi, niin ajatusmaailma saattaa muuttua, kun saa sen pienen syliinsä.

  64. Susa sanoo:

    Sinänsä ymmärrän tekstin pointin ja eri näkökulman esille tuomisen, mutta valitettavasti tekstistä huokuu jälleen kerran ylimielisyys ja oman paremmuuden korostaminen. Jotenkin tuntuu, että olet ihan vieraantunut lapsiperhetodellisuudesta :( Nuorena bloggaajana sulla ei ollenkaan käsitystä työelämän vaativuudesta nykypäivänä tai siitä millaista on esimerkiksi yhdistää perhe ja kahden aikuisen kokopäivätyöt, joista toinen voi olla vuorotyö. Ja jos menet perjantai-illan ruuhka-Prismaan, niin ihan varmasti näet väsymystään rääkyviä lapsia, jos vaan maltat sen verran poistua omasta kuplastasi. Teillä on kaksi aikuista kotona ja isommat lapset hoidossa ja työksesi ”elät elämääsi”, ei tämäkään mikään keskiverto perheen tilanne ole. Enemmistö meistä tekee 8 h työpäiviä, joutuu ajamaan työmatkoja, noudattamaan työpaikan ja päiväkodin tiukkoja aikatauluja ja varsinaisen työn päälle vielä tekemään ne lasten vaatehankinnat, suunnittelemaan ruokareseptejä, remontit, sisustukset, halutessaan somettamaan yms, mikä taas on sulle se työn sisältö. Suurimmalle osalle lapsiperhearki on ihan oikeasti rankkaa ja kyllä sen saa sanoa ääneen. Eikä se tarkoita, etteikö perhettä olisi halunnut ja lapsiaan rakastaisi yli kaiken tai etteikö myös suuresti nauttisi arjesta, vaikka samaan aikaan kaipaakin vertaistukea vaativaan elämänvaiheeseen. Ehkäpä niitä elämän iloja hehkutetaan jossain muualla kuin yleisissä keskusteluissa, esim. kaveripiirissä, yksityisessä somessa tai ihan vaan oman perheen kesken. Minä en kuitenkaan tunne ketään toista lapsiperhettä, jonka elämä olisi yhtä ruusuilla tanssimista, niin kuin annat ymmärtää teillä olevan. Se on tietysti mahtavaa, ettei teillä ole terveys- tai rahahuolia ja lapset ovat temperamentiltaan rauhallisia. Kaikille ei kuitenkaan ole suotu terveyttä, rikasta sukua tai onnellisuuspillereitä ja toiset lapset ovat vaativampia kuin toiset. Aina ei oma asennekaan pelasta, jos esimerkiksi terveys pettää ja on kaksi pientä lasta hoidettavana. Silloin tuollainen vähättely tyyliin ”omasta elämästään voi tehdä sellaista kun haluaa” tuntuu suorastaan kettuilulta. Toivottavasti ymmärtäisit miten helppoa teidän elämä on moneen muuhun perheeseen verrattuna ja että kaikki ei kuitenkaan ole sinun oman positiivisuuden ansiota, vaikka tärkeää sekin on. Mielestäni sinun blogisi ei anna ollenkaan realistista kuvaa lapsiperhe-elämästä ja olisi aika kauheaa, jos joku pelkästään sinun kirjoitusten perusteella perustaisi perheen ja sitten pettyisi, kun ei kaikki olekaan niin hattaraa.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Onpa ikävää että sinulle tulee tekstistä noin negatiivinen kuva, sellaiseksi sitä ei ollut tarkoitettu. Tekstissä myös korostin moneen kertaan, että kaikkeen ei omassa elämässä voi vaikuttaa, sillä en halunnut sellaista kuvaa antaa.

      En tiedä kuinka pitkään olet lukenut mun blogia, mutta mulla on kyllä kokemusta kahden työtä tekevän aikuisen arjesta – vielä 1,5 vuotta sitten tein itse kahta eri kokopäivätyötä samaan aikaan, ja Otto teki yhtä kokopäivätyötä, johon kuului siihen aikaan paljon työmatkoja ja olin yksin lasten kanssa viikkoja. Silloin arki oli hurjan kiireistä ja välillä rankkaa, mutta silti me oltiin onnellisia kaikesta mitä meillä oli. Olen aiheesta kirjoittanut paljon myös täällä. Et selkeästi myöskään ymmärrä työnkuvaani – kun ajattelet että se on leppoisaa somettamista ja sisustuksen suunnittelua, mitä se toki välillä onkin mutta myös paljon muuta.

      ”Suurimmalle osalle lapsiperhearki on ihan oikeasti rankkaa ja kyllä sen saa sanoa ääneen. Eikä se tarkoita, etteikö perhettä olisi halunnut ja lapsiaan rakastaisi yli kaiken tai etteikö myös suuresti nauttisi arjesta, vaikka samaan aikaan kaipaakin vertaistukea vaativaan elämänvaiheeseen. ” En myöskään tekstissä sanonut että vanhemmat itse eivät saisi puhua lapsiperhearjen rankkuudesta tai huonoista puolista, puhuin ainoastaan siitä, kuinka ne joilla ei ole omakohtaista kokemusta (=ei lapsia), puhuvat siitä. Se oli se mihin tässä tekstissä halusin kiinnittää huomiota. EI se että lapsiperheet itse eivät saisi puhua.

      Mä en missään nimessä ajattele että meidän elämä on mun positiivisuuden ansiota, enkä tiedä mistä sinulle sellainen kuva tulee. Kieltämättä koen todella epäonnistuneeni, jos sellaisen kuvan saat tästä tekstistä tai blogistani muuten. Yritän jatkuvasti korostaa sitä kuinka kiitollinen olen kaikesta siitä millä meitä on siunattu. Toivon että ymmärrät myös sen, että tämä blogi ei ole koko meidän elämä. Kirjoitan usein myös siitä, että meidän elämässä tapahtuu niitä rankkoja asioita, läheisten sairastumisia ja muita ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin ihmisillä, mutta ne eivät kuulu tänne.

      ”En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi. Jos mun elämä olisi mennyt aina niin kuin itse toivon, ei mun äiti olisi esimerkiksi koskaan sairastunut vakavasti.” tämä on suora lainaus omasta tekstistäni.

      Toivotan rauhaa ja rakkautta, ja haluan pyytää anteeksi että todella olen kirjoittanut niin huonon tekstin että sen voi ymmärtää tuolla tavalla kun olet ymmärtänyt.

  65. Sonja sanoo:

    Olen lukenut tämän tekstin jo muutamaan otteeseen. Jostain kumpusi halu kommentoida, mutta en ollut ihan varma mistä se tarve syttyi. Jotain tekstissä kyllä särähti korvaani.

    Sanoit jo kommenteissa useasti, että tekstin tavoitteena oli murtaa ennakkoluuloja lapsiperheiden arjesta ja ehkä muokata sitä kuvaa, mikä pienistä lapsista monilla on (toivottavasti ymmärsin tämän oikein). Mielestäni on tosi hienoa tuoda aihe esille positiivisesti! Ylipäätään yleistäminen tässäkin suhteessa on typerää, ja mainitsemissasi keskusteluissa varmasti tarvittaisiin hieman kriittisempää otetta. Samalla tekstisi tuli kuitenkin raapaisseeksi jotain isompaa, yhteiskunnallista aihetta. Tämä olisi hyvä tiedostaa tekstin tarkoituksesta ja tavoitteesta puhuessa; tekstin tarkoitus ei aina ole synonyymi sen vaikutusten kanssa.

    Luulen, että näissä kuvaamissasi keskusteluissa se todellinen argumentti on jäänyt hieman piiloon. Esimerkiksi nettikommenteissa usein kerrotaan oma asia varsin terävällä kulmalla, vaikka todellisuudessa taustalla olisikin monimutkaisempi syiden verkosto. En usko, että tarkoitus on ollut sanoa, että kaikilla lapsiperheillä arki on samanlaista, ja että nämä negatiiviset ennakkoluulot ovat aina totta. Saati levittää epätosia totuuksia. Vaikea on myös uskoa, että ne otettaisiin yleisesti annettuina totuuksina.

    Uskoisin, että keskusteluissa pyritään pikemminkin ilmaisemaan sitä, että riski näiden pelkojen toteutumiseen on olemassa, eikä siitä syystä lasten hankkiminen tunnu itselle hyvältä idealta. Mikäli taas mennään siihen väitteeseen, että on ikävää että jättää lapset hankkimatta pelkojen vuoksi, niin samalla välttämättä (mutta kenties sitä tiedostamatta) kyseenalaistetaan henkilön lapsettomuusvalintaa ja tuotetaan sellaista kulttuurista normia, jossa valinnaista lapsettomuutta täytyy jotenkin perustella (normaalista poikkeavana valintana).

    Lisäksi mielestäni on melko ikävää sanoa seuraavaa:

    ”Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mistä se ajatus kumpuaa, että ei halua lapsia, sillä tuntuu että monet etenkin nuoret vaan juttelevat keskenään näiden ennakkoluulojen pohjalta, eivätkä ole miettineet asiaa sen syvällisemmin.”

    Tässähän on kuitenkin kyse vain omasta fiiliksestäsi nuorten näkökulmaan liittyen. Minusta virke aliarvioi nuoria. Tuskimpa keneltäkään jää lapset hankkimatta toisten nuorten omaamien ja ilmaisemien ennakkoluulojen pohjalta. Todellisuudessa nuoret varmasti osaavat pohtia lasten hankkimista kriittisemmin ja syvällisesti. Kaiken lisäksi tässäkin voisin toistaa äskeisen pointtini: on mielestäni outo idea, että lapsettomuutta täytyisi kenenkään erityisesti perustella, edes itselleen. Se, että lapsettomuutta pitäisi ”miettiä tarkkaan” tai ”syvällisesti” vahvistaa yhteiskunnallista perhenormia, mielestäni negatiivisin vaikutuksin.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Totta, olet kyllä aivan oikeassa! Kirjoitin tekstin omasta näkökulmastani – enkä osannut ajatella sitä tuolta kantilta, vaikka yritin miettiä etukäteen kaikkia mahdollisia erilaisia näkökulmia. En halunnut sanoa tekstillä, että lapsettomuutta pitäisi perustella kenellekään muulle ihmiselle mitenkään, eihän sitä todellakaan tarvitse. Mutta nyt kun luen tekstiä uudelleen sinun tuomasta itselleni uudesta näkökulmasta, ymmärrän miksi sinulle tuli ajatuksistani sellainen kuva. Mä itse kyllä ajattelen niin, että omia suuria elämän valintoja on ihan hyvä perustella itselleen jotenkin, jotta tietää miksi on tehnyt mitäkin, eikä myöhemmin ala kaduttaa, oli kyseessä koulu, työ, muutto uuteen maahan, parisuhde tai vaikka tämä lapsikysymys. Mutta tämä voi toki olla mielipide-erokin, ja se ei ole minulta pois vaikka joku ei perustelisi itselleen mitään valintaa mitenkään. :)

      Täytyy harjoitella ilmaisemaan itseäni vielä paremmin. Yritin tekstissä useaan kertaan korostaa, että mielestäni lapsettomuus on valintana täysin ok, mutta olet ihan oikeassa siinä että joidenkin lauseiden ”rivien välistä” voisi tulkita noin niin kuin sinä kirjoitit.

      Itselläni särähti vaan ne keskustelut siinä mielessä juuri, että satojen kommenttien verran keskustellaan aiheesta, josta ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta, ihan vaan spekuloidaan sillä millaista joku on, ja esitetään ainoana totuutena, eikä nähdä sitä erilaisuutta ja monimuotoisuutta. Siksi koin tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta itse.Tekstin tavoitteen olet ymmärtänyt siis ihan oikein! Mutta joo, tämä sinun kritiikkisi oli mahtavan asiallisesti ja hyvin selkeästi perusteltu, kiitos siitä! :) Ja mukavaa syksyä sinne!

  66. Aila sanoo:

    Itse tykkään matkustaa, ja mielestäni lapset ovat tuoneet matkustamiseen syvyyttä- mitä kaikkea haluankaan heille näyttää! Keväällä olimme Roomassa, ja mielestäni oli todella erikoista että lähes kaikkien automaattinen oletus oli että lähdemme sinne miehen kanssa kahdestaan, ja saimme kauhisteluja kaupunkilomailusta lasten kanssa. Mikä olisi upeampi paikka lasten kanssa, kuinka paljon nähtävää ja historiaa!!! Useampi kuukausi jälkikäteen kysyin 6v pojalta mitä reissusta jäi mieleen (jäätelö, pizza tms?). Vastaus oli Sikstuksen kappelin kattofreskot. Kun lapset ottaa alusta asti mukaan siihen omaan elämäntapaan ja harrastuksiin, hekin kasvavat siihen sisään. Meillä lapsetkin nauttivat museoista ja taidenäyttelyistä- vaikka mieluummin menisivätkin HopLopiin jos valinta näin asetettaisiin. Molemmissa voi olla hauskaa!

  67. Juulia sanoo:

    Hei, en itse ole varsinaisesti vanhempi, mutta joka toinen viikko kuitenkin vanhemman roolissa mieheni kolmelle lapselle. Siksi juuri halusin kommentoida, koska elän vahvassa kontrastissa kahden aikuisen ja viiden hengen perheen elämissä. Lapsettomilla viikoilla kaipaan lapsia. Toki nautimme kahdenkeskisestä ajasta, juomme ehkä useammin viiniä ja valvomme myöhään kuin lapsellisilla viikoilla kun yleensä uni tulee herkemmin ja olemme spontaanimpia. Lapsellisilla viikoilla kuitenkin teemme paljon juttuja lasten kanssa. Ulkoilemme enemmän (siis ihan haikkaamme vaativimmassakin oloissa), käymme ulkona syömässä koko perhe, harrastamme ja käymme lasten harrastuksissa. Vaikka mun elämä muuttui hurjasti ja aika nopeasti kun päätin mieheni kanssa vakavan suhteen aloittaa ja lapset tapasin, niin se ei missään nimessä ole muuttunut huonompaan suuntaan. Ennen saatoin lähteä reppureissuun tuosta noin mutta ihan voidaan edelleenkin niin tehdä. Rakastan reissata lasten kanssa jotka näkevät asiat niin eri tavalla kuin minä. Joo, välillä kiukuttaa mutta niin kiukuttaa muakin. Ne menee ohi. Jotenkin elämään on tullut erilaisia pintoja lisään sellaisiin ihan tuttuihin asioihin kuin aasialaisessa syömiseen. On hauskaa kun lapset opettelevat puikoilla syömistä ja metsässä keksivät mutamäen mistä aikuisetkin voivat mennä. Kauppareissutkin ovat hauskempia kun on pikkuapureita mukana.

  68. Anonyymi sanoo:

    Parasta on ehdoton rakkaus lapsia kohtaan.

    Ymmärrän kuiten hyvin vapaaehtoisen lapsettomuuden. Onhan se lapsiarki melkoista sirkusta verrattuna kahden aikuisen seesteiseen elämään, voi matkustella, tehdä kahdenkeskisiä asioita, on enemmän rahaa panostettavana itseensä, enemmän aikaa itselleen ja puolisolle jne.
    Lapsista ei voi tietää etukäteen, millaisia ovat, heidän käyttäytymisensä ei ole millään tapaa hallittua ja kyllähän se elämä pyörii lastensaannin jälkeen kokonaan lasten ehdoilla. Aina sitä ajattelee ensin lapsia ja muutenkin kaikki käytännössä pyörii lasten ehdoilla.

    Itselläni ja puolisollani on pitkä historia takana kahdestaan, ennen lapsia, ja kyllä minä sieltä monia osia kaipaan vaikka en lapsiani vaihtaisikaan mihinkään, tietystikään :)

    Te olette hypänneet suoraan lapsiarkeen, todella nuorena, joten mitään kaivattavaa ei voi olla teidän kohdalla. Varmasti siis vaikeampi ymmärtää, kun ei ole sellaisia asioita mitä voisi ikävöidä aiemmasta elämästä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä parasta <3 Miten voikin rakastaa jotain niin paljon! :)

      Mutta siihen en ihan yhdy että mulla ei voisi olla mitään kaivattavaa aiemmasta elämästäni ennen lapsia - olin kuitenkin 20v kun tulin äidiksi, ja ehtinyt jo asua pari vuotta omillani, opiskella, viettää aikaa, juhlia ja matkustella kavereiden kanssa. Ja uskon että vaikka tulee äidiksi 16-vuotiaana voi kaivata jotain elämästä ilman lapsia. Ihan niitä samoja asioita kuin moni muukin tekee ennen vanhemmaksi tuloaan. Mutta se on totta, että parisuhdetta meillä ei kovin pitkään ollut takana ennen esikoisen syntymää, eli parisuhteessa me kyllä ollaan alusta asti menty melko lailla jo vanhemmuuden ehdoilla, ja se on ollut hyvä juttu meille.

      En kaipaa lapsettomasta elämästäni oikeastaan mitään muuta kuin sitä että sain asua ihan ydinkeskustassa Ullanlinnassa, se oli niin ihanaa. Voitaisiin me asua nytkin ydinkeskustassa jos haluttaisiin eli lapsista se ei ole kiinni, mutta ollaan yhdessä valittu toisin, koska se ei ole meidän kummankin toive asua siellä, vaan ainoastaan mun. :) Mutta uskon pääseväni sinne keskustaan vielä, ehkä sitten kun lapset on isoja :D

  69. Mun oli pakko tarttua tähän, koska olin ihan samaa mieltä kuin sinä – ja toisaalta taas en.

    http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi/2017/10/sellaista-se-lapsiperhe-arki-nyt-vaan.html?m=0

  70. Anna sanoo:

    Meillä esikoinen on 3-vuotias ja kuopus 6 kk. En olisi koskaan voinut kuvitella, miten helppoa kahden pienen kanssa voi olla! Kuopus sulahti meidän perheeseen niin täydellisesti, että tuntuu kun hän olisi aína ollut meitä ilahduttamassa. Me käydään ravintoloissa melkein viikottain, piknikillä puistossa, matkustetaan niin kotimaassa, kun ulkomaillakin, nähdään ystäviä, leivotaan, kokataan, juhlitaan ja iloitaan elämästä. Me mentiin hei naimisiinkin kolme kuukautta sitten ja käytiin häämatkallakin kaikki neljä :) Meille oli selvää, että matkalle lähdetään koko porukka ja meillä oli aivan mahtava ja ikimuistoinen loma <3 Lasten kanssa voi tehdä melkein mitä vaan, kun vaan muistaa mennä heidän ehdoilla eikä odottaa, että he jaksavat mennä pää kolmantena jalkana museosta toiseen tauotta. Meidän elämä ainakin on aivan ihanaa ja suuri kiitos kuuluu lapsille.

  71. Anni sanoo:

    Mä opin sukeltamaan lapsen uintiharjoittelun ansiosta. En ole ennen osannut sukeltaa pitämättä nenästä kiinni. Opettelin 7-vuotiaan kanssa yhtä aikaa.

    Opin vähän rohkeammaksi toisten aikuisten kanssa. Lapsi meni leikkipuistoon, minä mukana, ja tuli kohdattua uusia ihmisiä enemmän.

    Löysin äitiysblogit, kun googletin lapsen kasvatusasioita. Pidän tätä plussana, koska äitiysblogeissa puhutaan myös muista asioista ja ne on olleet antoisia.

    Välit omiin vanhempiin lähentyi ———————————————— näin pitkästä —– näin läheisiin.
    <3

  72. Liisa sanoo:

    Lapsen kanssa mä voin tehdä niitä juttuja mitkä ei oo miehen lempijuttuja. Esim. käydä rannalla ja metsäretkillä. Sit taas mies voi tehdä lapsen kanssa omia juttuja. Ja toki tehdään paljon myös yhdessä. Ennen lasta mulla oli välillä kotona tylsää, nyt ei oo ikinä tylsää hetkeä! :)

  73. Eve sanoo:

    Monta päivää olen miettinyt tätä tekstiä. En tiedä miksi, kun maailma on niin täynnä tekstejä :).
    Mutta pakko kirjoittaa jotain.
    Olen tunnistavinani, että tässä on positiivinen ja tsemppaava näkökulma (ehkä aavistus opastamista ja se varmaan ärsytti minua). Jäin kaipaamaan sellaista syvempää kokemusta, tuntuu, että tässä katsotaan sitä miltä lapsiperhe-elämä NÄYTTÄÄ.
    Raskaus ja synnytys voivat olla äidille järisyttäviä kokemuksia, jotka pistävät mielen todella kovalle koetukselle ja nostavat pintaan kauan sitten menneitä asioita, omaa lapsuutta ja oman suvunkin historiaa. Aina ne tarinat eivät ole onnellisia. Meillä suomalaisilla on valitettavasti kannettavana paljon hiljaista surua ja välttelevää kiintymystä, joka näkyy erityisesti omien lasten kanssa toimiessa. Jos siihen ei osaa puuttua, huonot mallit siirtyvät eteenpäin. Osa kommentoijista oli puuttunut näihin ”negatiivisempiin” asioihin ja pystyn samaistumaan heidän kirjoittamaansa. Joskus sisäiset tuskat ovat niin vaikeita, että pelkästään asenne ja tsemppi ”lasten kanssa pärjää kun valitsee asenteen” eivät vaan riitä. Voidaan tarvita vuosien työ toimintatapojen muutokseen. Kaikille lapsiperhearki ei koskaan näyttäydy kivana ja rentona olemisena, jos elämän perusrakenteet ovat järkkyneet. Olemme tänään sitä, mitä kaikkea meille on aiemmin tapahtunut.
    Minulla on lapsia, pidän heistä, pidän meidän perheen omasta elämästä, mutta joudun työstämään yhä monia asioita, vaikka äitiyttä on takana jo yli 10 vuotta.

  74. Emma sanoo:

    Ehdottomasti parasta mun lapsiperhearjessani on aamut kahdestaan pojan kanssa. Poika on nukkunu yönsä ja ladannu akkuja uuteen päivään, haluaa olla lähellä ja rauhassa, höpötellään niitä näitä ja katotaan lastenohjelmia samalla kun puetaan ennen tarhaan lähtöä. Haleja ja pusuja sataa ja rakastetaan ihan molemmin puolin niin että sydän meinaa pakahtua. Mies nukkuu aamusin pidempään ja hoitaa iltahommat kun äiti on yleensä jo ihan uupunu siinä vaiheessa (raskaus on kivaa), joten me saadaan viettää pojan kanssa ihan kahdestaan rauhallista aamua.

Vastaa: Eve