Vauva-ajan turhat ja tarpeelliset tarvikkeet

11.10.2017

Kun vauvavuotta on jo kulunut kahdeksan kuukautta, alkaa ihan pikkuvauva-aika olla takana päin, ja voidaan hyvin tehdä katsausta siihen mitkä vauvan tarvikkeet ovat olleet turhia, ja mitkä ollaan koettu tosi tarpeellisiksi. Jokainen vauva on oma yksilönsä, ja meilläkin on olleet tosi vauvakohtaisia kaikki tarvikkeet. Esikoisen kanssa oli ihan eri jutut tarpeellisia kuin kuopuksen, ja keskimmäisen ja kuopuksenkin tarvikkeissa oli monia eroavaisuuksia, että mitä tarvittiin ja mitä ei.  Listan meidän hankinnoista raskausaikana löydät TÄÄLTÄ.

Turhat:

Vaunukoppa

Oltaisiin oikeastaan pärjätty hyvin turvakaukalo+adapterit+yhdistelmävaunujen runko -kombolla, mutta koska meille tuli talvivauva, ajattelin vaunukopan olevan suojaisampi ja näin ollen pakollinen. Todellisuudessa vauva ei viihtynyt kopassa kauheasti, eikä loppujen lopuksi käytetty sitä kuin muutaman kerran. Oltaisiin pärjätty ihan mainiosti ilmankin, sillä turvakaukalo oli niin hyvä, suojaisa, ja sen sai täyteen makuuasentoon.

Toppahaalari helmikuun vauvalle

Myös toppahaalarille oli todella vähän käyttöä, sillä käytettiin turvakaukalossa aina kaukalolämpöpussia, ja jos lähdettiin ulos, puin villavaatteet ja niiden päälle lämpöpussin. Viime talvena ei paukkupakkasilla muutenkaan juuri ulkoiltu, joten toppahaalarille ei ollut tarvetta. Sekin eksyi päälle alle viisi kertaa. Suloinen se kyllä oli mutta täysin tarpeeton.

Tutit & tuttinauhat

Leluina ihan kivoja, mutta niin on moni muukin. Meidän vauvalle tutti ei koskaan ole kelvannut lohduttajaksi, ja ollaan pärjätty hyvin ilmankin.

Tuttipullo

Novalle ei koskaan olla kokeiltu tuttipulloa, kun ei ole tullut tarvetta. Silloin kun tissimaito oli ainoa ravinto mitä hän sai, en koskaan ollut pois kotoa syöttöväliä pidempään. Nyt hän syö jo kiinteitä niin reippaasti että pärjäisi kyllä hyvin ilman tissiä vaikka useammankin tunnin, mutta ei ole vielä ollut tarvetta olla pois hänen luotaan paria tuntia pidempään. Tuttipullosta en kuitenkaan enää antaisi näin isolle maitoa vaikka olisinkin poissa, kun on nokka-/pillimukitkin keksitty. Tuttipullo jäi siis meillä ihan käyttämättä.

Rintapumppu

En hommannut rintapumppua ollenkaan, koska tiesin kokemuksesta että multa ei pumpulle heru maitoa vaikka kuinka yrittäisin huijata rintani luulemaan sitä vauvaksi. Ei tule niin ei tule. Enkä ole onneksi tarvinnut.

(ekat 4kk) Pinnasänky*

Aluksi Nova nukkui pelkästään perhepedissä, ja ennen 4kk ikää hän ei koskaan nukkunut yksin missään muualla kuin päiväunia vaunuissa/turvakaukalossa/sitterissä. Muuten hän nukkui aina mun kainalossa, lähellä maitoa. Neljän kuukauden iässä alettiin pikkuhiljaa nostamaan hänet iltaisin omaan sänkyyn nukkumaan imetyksen jälkeen.

Tarpeelliset:

Kaukalolämpöpussi

Tämän avulla me tosiaankin mentiin koko viime talvi ja kevät. Ei turhaa pukemista, ei riisumista, aina sopivan lämpöinen vauva ilman härdelliä. Kaukalolämpöpussin kanssa oli niin helppoa, mentiin me minne tahansa niin vetskarin avaaminen tai sulkeminen riitti eikä tarvinnut herättää vauvaa kesken unien liikuttelemalla.

Tula Free-To-Grow kantoreppu*

Välillä vauvalla oli kausia että hän ei viihtynyt ollenkaan itsekseen, ja vaunuissa hän ei kopassa viihtynyt myöskään. Jos siis halusin silloinkin saada tehtyä jotain tai mentyä jonnekin, oli Tulan Free-To-Grow aivan ehdoton. Se on edelleen mun suosikki reissatessa, koska se on kevyt ja kätevä. Nova viihtyy siellä edelleen hyvin vaikka ikää on jo se kahdeksan kuukautta. Lisää Tula FTG:stä voit lukea TÄÄLTÄ.

Cybex Cloud Q plus-turvakaukalo* ja Q-fix base Isofix-telakka

Cybexin makuuasentoon menevä Cloud Q-kaukalo on ollut meillä ihan hurjan kovassa käytössä. Se on paras mahdollinen kaukalo mitä kuvitella saattaa, eikä olisi voitu valita parempaa. Siinä vauva viihtyi kaikki Oulun ja Ruotsin reissut, ja matkusti kaukalossa niin rattaiden rungon kanssa kuin autollakin. Yksinkertaisesti PARAS! Hei ja muuten, olen juuri laittamassa kaukaloa ja isofix-telakkaa myyntiin, sillä me ostettiin nyt isompi istuin kun Nova jo liikkuu niin paljon ja haluaa olla pystymmässä. Jos olet siis kiinnostunut ostamaan hyväkuntoista ja kolaroimatonta settiä, laita viestiä. Turvakaukalon esittelyn löydät TÄÄLTÄ.

Cybex Priam yhdistelmävaunujen runko, kaukaloadapterit ja ratasistuin

Tämä kolmikko on ollut meillä superkovassa käytössä. Runkoa on käytetty päivittäin alusta asti, ja edelleen olen sitä mieltä että se oli todella hyvä ostos. Se menee näppärästi ja nopeasti pieneen kasaan, ja sen saa yhdellä kädellä takaisin. Rattaat on hylkineet likaa, näyttäneet upealta ja mikä tärkeintä: vauva on viihtynyt niissä loistavasti. Kokemuksia Priameista löydät TÄÄLTÄ ja  esittelyn vaunuista uutena TÄÄLTÄ. Kolmas osa on tulossa tässä vauvavuoden aikana vielä, kun osaan kertoa jo enemmän ratasistuimesta.

Stokke Home Bed Pinnasänky* (6kk iästä alkaen)

Siitä asti kun alettiin nukuttaa Nova iltaisin omaan sänkyyn, Home Bed on ollut meidän sängylle sivuvaununa ilman toista laitaa. Se on ollut turvallinen ja tosi hyvä, ja koska se on niin pitkä, se toimii hyvin myös turvalaitana silloin kun kuopus nukkuu meidän vieressä. Hän osaa itse laskeutua omaan sänkyynsä turvallisesti itse meidän sängystä, mutta ei vielä pois pinnasängystä meidän sänkyyn, mikä on hyvä juttu. Aamuisin hän usein menee omaan sänkyynsä leikkimään, tai seisomaan ja läpsyttelemään mua naamaan. Esittelyn vauvan nukkumanurkkauksesta voit lukea TÄÄLTÄ.

Stokke Tripp Trapp + Newborn set*

No nämä! Parhaat!  Newborn set mahdollisti sen että mäkin sai syötyä ruokani lämpimänä (edes välillä), ja Nova sai olla mukana ruokapöydässä meidän muiden tasolla. Tripp Trapp on ollut päivittäisessä käytössä syntymästä asti, ja  meidän kokemuksia siitä voi lukea lisää TÄÄLTÄ.

Leikkimatto

Nova on viihtynyt aina hyvin lattialla, ja leikkimatto oli meillä monta kuukautta päivittäisessä käytössä. Nova toki alkoi liikkumaan tosi aikaisin, nousemaan konttausasentoon  silloin 5,5kk iässä, jolloin hän ei pysynyt enää matolla. Mutta siihen asti matto oli ihan ehdoton. Meillä oli ihan perus joku verkkokaupasta ostettu leikkimatto joka ajoi asiansa mainiosti.

Sitteri

Ei olla koskaan pidetty Novaa hereillä sitterissä, mutta hän on nukkunut siinä monet päiväunet ja nukkuu edelleen. Meillä on ihan perus edullinen tavissitteri, koska ostettiin se ainoastaan päiväunikäyttöön. Hereillä ollessa Nova on ollut aina ennemmin sylissä tai lattialla, ja nykyään hän osaa kiivetä itse matalaan sitteriin ja sieltä pois niin halutessaan. Vieläkin se on siis satunnaisessa päikkykäytössä meillä, kun tyyppi nukahtaa hyvin rauhalliseen keinutteluun.

Hoitopöytä

Hoitopöydälle on ollut tosi paljon käyttöä ja se on ollut tosi kätevä. Nyt tyyppi on jo niin iso että ollaan vaihdettu jo pitkään pääosin lattialla tai sylissä vaipat, mutta ekoina kuukausina sille oli varsinkin hulluna käyttöä. Ja vieläkin se on täällä alakerrassa sellainen vauvanhoitoyksikkö, jossa on säilössä kaikki vaipat ja hoitovoiteet ja muut tarvikkeet (ja vähän mun meikkejä).

Muita tarpeellisia pikkujuttuja: Happy Mat*, Ikean lattiatyyny olkkarissa (ihan paras vauvan kanssa hengailuun), tulpat pistorasioihin nopean liikkeellelähtijän kanssa.

*osa tuotteista saatu blogin kautta, merkitty tähdellä. 

Näistä on tosiaan osa ainakin ihan eri juttuja kuin aiemmin, ja osa taas samoja. Esikoisen kanssa tarvittiin tutteja ja tuttipulloja, keskimmäisen kanssa taas ei. Leikkimatto oli ekat puoli vuotta keskimmäisen kanssa aivan turha, kun hän ei viihtynyt yksinään. Esikoisen kanssa taas ei juurikaan käytetty kantoreppua, eikä sitä osattu kaivata, keskimmäisen kanssa en olisi saanut melkein mitään tehtyä ilman sitä. Jokaisen vauvan kanssa on vaan pitänyt löytää ne tarvikkeet jotka sopivat, ja ne jotka eivät sovi. Aika vähän meillä nyt oli tarvikkeita jotka olisivat kokonaan jääneet ilman käyttöä, ja siihen olen tosi tyytyväinen.

Mitkä teillä on ollut tarpeellisia tarvikkeita, mitkä taas turhakkeita?


23 Responses to “Vauva-ajan turhat ja tarpeelliset tarvikkeet”

  1. Essi sanoo:

    Hei, mä olen kiinnostunut siitä kaukalosta ja telakasta! Laitan sulle sähköpostia!

  2. Shu sanoo:

    Juu jokaisella on vähän eri tarpeet (niin vauvalla kuin perheellä) ja ne harmillisesti selviää usein vasta jälkeenpäin mikä oli tarpeellista ja mikä turhaa.. meillä vaunukoppa on ollu aivan pelastus ja kantoreppu taas jääny melko vähälle käytölle.

    Mua kiinnostais kovasti mikä istuin teillä on nyt Novalla autossa? Meilläkin saattaa olla pian edessä vaihdos kaukalosta istuimeen, poika on nyt melkein 8kk. 🙂

  3. Memminkäinen sanoo:

    Moi! Tämä ei kai varsinaisesti tähän postaukseen liity, mutta hyvästä turvakaukalosta puhuessasi ajattelin kysäistä teidän auton turvaistuimista. Saitko siis 3 turvaistuinta (1 kaukalo +2 isompaa) mahtumaan takapenkille vierekkäin? Jos sait, niin mitkä istuimet isoilla tytöillä on? Meillä mietinnässä kombo jolla 3 lasta, joista yksi turvakaukalossa, mahtuisivat perusperhefarmarin takapenkille 😀 kiitos jo etukäteen!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! 🙂 Sain kyllä, ja nyt meillä on kolme turvaistuinta takapenkillä eli kaksi turvaistuinta ja yksi turvavyöistuin ja just mahtuvat 😀 Meillä on keskikokoinen citymaasturi, joka on vähän farkkua leveämpi ehkä, mutta oon kuullut että kyllä farkunkin takapenkille saa mahtumaan. Meillä ei ole edes mitenkään erityisen kapeita nuo kaksi muuta istuinta siis vaan aika leveitä, mutta tämä uusi ostettiin nyt kapea malli – Britax Max Way 2017 joka on menestynyt tän vuoden Folksamin testissä ja Plus-testissä hyvin 🙂 Uskon että pari tuollaista Max Wayta mahtuisi hyvin turvakaukalon kanssa, kun toi on oikeasti tosi kapea. 🙂

  4. Heidi sanoo:

    Voisin olla kiinnostunut tuosta turvakaukalo-isofix telakasta. Pitää vaan selvittää onko se bugaboo yhteensopiva. Satutko tietämään? Minkä verran pyydät kaukalosta? Voit laittaa minulle viestiä sähköpostiin.

  5. Tanja sanoo:

    Lapset 6-14v (4kpl) ja kyllä on tosiaan vaihdellut kovasti tarpeet ja turhakkeet.
    Kylpyamme ehkä kaikkein turhin kaikkien kohdalla. Esikoisen kans käytettiin kerran muutoin kaikki on pesty aikuisen sylissä suihkussa. Ja kahden nuorimman kohdalla käytettiin atopian hoitoon suolakylpyammeena lasten ollessa 1-2v.

    Pinnasänky täysin turha ekan ja kolmannen kans. Kaks muuta siirtyi pinnikseen 6kk:n iässä.
    Rintapumppu tarpeellinen ja kovassa käytössä esikoisen (keskonen) kohdalla, muiden kans en tarvinut.

    Tarpeellisia kaikilla oli kunnon vaunukoppa, sitteri, esikoisen kanssa tuttipullot, kolmannella tutti, kuopuksella suuri harsoliina jota hän käytti nukkuessaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Meillä oli kans suihku enemmän käytössä pikkuvauvakuukausina, mut sit kun Nova oppi istumaan niin kylpyamme on ollut ihan sen lempipaikka <3 😀

      Kiitos paljon kommentista! 🙂 Meilläkin pinnis ollut ekat 6kk ihan turha keskimmäisellä ja nyt, mut esikoinen nukkui siellä 2vkon iästä asti 😀 Niin hassua miten erilaisia vauvat on!

  6. Jenna sanoo:

    Meillä vauva ei viihdy yhtään vaunuissa ellei nuku. Samoten autossa huutaa kurkkusuorana :/ pysyykö tuo design letters alusta hyvin paikallaan?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tuttu juttu, tsemppihali sinne <3 Tuo on kyllä hankala vaihe, meillä oli ihan sama homma. Ootko kokeillut kantoreppua? Se pelasti meillä liikkumisen silloin kun vaunuissa ei viihdytty. Ja ei kyllä pysy, minityyppi aina rullaa sen rullalle ja alkaa pureskelemaan 😀 mut kivan näköinen se on 😀 <3

      • Jenna sanoo:

        Meillä kulkee kantoreppu aina rattaissa mukana 🙂 lenkillä vaan en tykkää käyttää ja musta ulkovaatteiden kanssa muutenkin vähän inhottava. Vielä just menee, mutta talvella varmaan pitäs ollla kantotakki tmv. Kesällä käytettiin enemmän. Jospa alkaisi viihtymään kun pääsee istumaan. Ehkä me pysytellään tuossa stokken table topissa, vaikka ei silmiä hivelekkään 🙂 tarvittais vaan kohta toinenki niin vie hirveen ison tilan pöydästä :/

        • Iina Hyttinen sanoo:

          No sama täällä, tosi kätevää kun se kulkee näppärästi mukana! 🙂 Mut joo se on kyl totta että paksujen ulkovaatteiden kanssa ei niin mukava, paitsi just jos olis kantotakki tai muu. Sellaista en oo ite vielä kokeillutkaan! 🙂 Mut joo meilläkin viihtyvyys parani ihan superisti kun vaihdettiin ratasosaan ja hän näki sieltä rattaista jotain! 🙂

  7. Tiia sanoo:

    Heippa ! Teillähän oli kokeilussa keväällä (?) se tiny love sitteri? Koitteko hyväksi vai huonoksi ? En tiedä oletko tehnyt asiasta jotain postausta mutta kysympä kuitenkin 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa! 🙂 Joo oli! Se oli ihan hyvä sellainen satunnainen leikkipaikka kun laitettiin ruokaa/käytiin suihkussa, mutta ei koskaan meillä niin kovassa käytössä kuin tuo ihan perus 29€ sitteri 😀 Mutta uskon että tilanne olisi voinut olla toinen jos oltaisiin alusta asti hommattu vain se Tiny Love, ja totuttu siihen 🙂 Siinä oli kyllä kivat laulut ja se tärinä ja valot! 😀

  8. Ivy sanoo:

    Voi kääk kylläpä meni lapsettoman päänpyörälle. Osa tavaroista on siis täysin turhia ja osa osoittautuu korvaamattomaksi. Mutta ei voi tietää kokeilematta mihin kategoriaan tuote kuuluu, koska lapset on yksilöitä. Voi kääk! Onko tässä mitään muuta mahdollisuutta kuin hankkia ”vähän kaikkea” vai oppiiko lasta lukemaan jo ihan vauvana että mikä vois toimia/olla tarpeen?

    • Krisse sanoo:

      Just näin, valitettavasti! Me päädyttiin esikoisen kohdalla hankkimaan oikeastaan vähän kaikkea. Sitteri osoittautui täysin turhakkeeksi, vauva viihtyi siinä korkeintaan äiskän vessareissun ajan ja oppi niin aikaisin kääntymään ja alkoi punkeamaan itseään istuma-asentoon, että laitoin pois jo ennen kun vauva oli 3kk kun meinasi mennä koko sitteri ympäri vauvan siinä ollessa. Samoin leikkimatto jäi aikaiselle liikkujalle tosi nopeasti turhaksi. Vaunukoppa taas meidän helmikuiselle oli ihan ehdoton. Meillä ei vieläkään 8kk vauva nuku päiväunia kuin ulkona.

  9. Elina sanoo:

    Kiva postaus! Olen juuri viikko sitten tehnyt positiivisen raskaustestin ja olen ihan pihalla kaikista lastentarvikkeista. 😀 Päässä pyörii vain stokket ja bugaboot, imetystyynyt ja rintapumput sikin sokin. Hämmentävää että joku tarvike voi olla jollekin aivan korvaamaton, ja jollekin taas täysin turha. Hauska huomata ettei tässä(kään) asiassa ole ehdottomia totuuksia, vaan se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä ole ollenkaan toimiva juttu toiselle. Ehkä tämä tavaranpaljous itsellenikin vielä selkiytyy kun paneudun asiaan. Kiva kuitenkin kuulla teidän perheen kokemuksista. 🙂

  10. huomio sanoo:

    Meillä on toistaiseksi melkein kaikki mitä on hankittu ollut tarpeellista, mutta melkoista harkintaa käytinkin niitä miettiessä ja pohdittiin miehen kanssa juuri meidän perheen tarpeita. Ja esim. leikkimatto hommattiin vasta nyt kun neiti on alkanut viihtyä myös lattialla muutenkin. Joskin tarpeet toki muuttuvat, imetystyyny oli alkuun pienikokoisen vauvan imettämisessä ja suihkutissien kanssa korvaamaton apu, nyt en sitä enää käytä, rintapumppu pelasti alkuun kun maitoa meinasi tulla liiankin kanssa, mutta maidontuotannon tasaannuttua sitäkään ei ole enää tarvittu, kun en ole jaksanut pakkaseen pumppailla eikä ole pullolle opetettu tyttöä. Ainut joka on jäänyt käyttämättä toistaiseksi täysin, onkin tuttipullo. Se toki ostettiinkin lähinnä ”varalta”, toisenlaisessa tilanteessa oltaisiin saatettu tarjota omaa maitoa pullosta, että mieskin olisi päässyt syöttämään. Toki vielähän ei tiedä vaikka sitä jossain vaiheessa tarvittaisiinkin. Mutta niinhän se on, että etukäteen ei voi tietää viihtyykö lapsi esim. kantorepussa tai pinnasängyssä, se on vaan kokeiltava!

    Pinnasängystä tulikin mieleeni, että haluaisitko kirjoitella enemmänkin teidän nukkumisjärjestelyistä Novan kanssa ja miten olet esimerkiksi kokenut perhepedissä nukkumisen? Meillä myös pinnasänky sivuvaununa 3kk ikäisellä ja pinnasängyssä unipesä, neiti nukkuu siellä ajoittain mutta välillä vain perhepeti kelpaa ja pakko sanoa, että oma nukkumisen laatu siitä kyllä kärsii. En selvästikään ole perhepeti-ihminen!

  11. Minävaan sanoo:

    Hei, tosta kaukalolämpöpussista kysyisin että olisko se kokonsa puolesta mennyt teillä vielä nyt tämän tulevan talvenkin?

  12. Emmi sanoo:

    Aikalailla samat meilläkin paitsi että rintapumppu oli ehdoton aluksi kun maitoa olis ollut koko osastolle jakaa ja vaunukoppa oli myös päivittäisessä käytössä. Mutta toki asutaan melkein Helsingin keskustassa joten autoa käytetään harvemmin.
    Täydellinen hankinta oli myös matkarattaat jotka mahtuvat lentokoneen käsimatkatavaroihin eli Yoyo+. Näihin meillä sai turvakaukalon kiinni ja se on ollut myös paljon käytetty ominaisuus.
    Tula meillä myös päivittäisessä käytössä mutta nyt jos ostaisin niin ostaisin suoraan sen Coast mallin, mutta toki sillon en tiennyt että lapsi on sellainen, että hänen kanssaan reissuroopeilu jatkuu.

  13. Anita sanoo:

    Hei!
    Menikö kaukalo ja telakka jo? 🙂
    Jos ei, niin täällä olisi kiinnostunut!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.