Mikä on mennyt tällä kertaa vauvan kanssa toisin, kuin etukäteen ajattelin

16.10.2017

Noin vuosi sitten kirjoitin raskausaikana postauksen siitä, mitä aion tehdä kolmannen vauvavuoden aikana toisin, verrattuna kahteen aiempaan vauva-aikaan. Nyt kun vauva-aikaa on takana jo aimo annos, on hyvä ottaa pientä tsekkiä siihen ovatko suunnitelmat pitäneet. Mitä olen tehnyt eri tavalla, ja missä olen toiminut niin kuin suunnittelin?

Mulla ei ollut pilkun tarkkoja suunnitelmia, mutta joitain ajatuksia kuitenkin mitä toivoin vauva-ajalta silloin, kun olin vielä raskaana. Halusin ottaa vauva-arjen rennommin, ja pitää kiinni omista jutuistani. Halusin nauttia vauva-ajasta syyllistymättä, ja olla armollinen. Halusin nukkua mahdollisimman hyvin, niin hyvin kuin pienen vauvan kanssa on mahdollista. Halusin elää hetkessä ja nauttia. Tiesin kahden aiemman vauvavuoden kokemuksella jo vähän mitä odottaa, ja tiesin mitä en halunnut tehdä.

Keskimmäisen vauva-aikana olin vähän turhan perfektionisti. Ajattelin, että joidenkin asioiden nyt vain kuuluu mennä oppikirjan mukaan, niin kuin ne olivat esikoisen kanssa menneet. En silloin tajunnut ihan täysin että vauvat ovat kaikki yksilöitä. Otin kovasti stressiä päivärytmin luomisesta, yöunista ja ruokailuista. Vaikka imetys sujui keskimmäisen kanssa tosi hienosti, se tuntui 21-vuotiaana sitovalta, ja kaipasin omaa aikaa silloin enemmän.

Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että kolmantena vauva-aikana aion myös ottaa rennosti oman ajan suhteen, ja mennä ja tehdä aina välillä kun siltä tuntuu, koska isänsä kanssa vauva ei ole hoidossa. Mielessä kummitteli vielä se, kuinka neljä vuotta sitten oli välillä ahdistavaakin olla niin kiinni vauvassa, ja ajattelin etukäteen että nyt teen kaikkeni jotta saan itselleni tarvittaessa omaa aikaa. Tämä on varmaan se suurin eroavaisuus suunnitelmien ja todellisuuden välillä: olen nimittäin ollut paljon enemmän kiinni meidän kuopuksessa, kuin etukäteen suunnittelin, ja vieläpä ihan omasta halustani.

Vaikka Otto on ollut vanhempainvapaalla, ja muodostanut kuopukseen vahvan siteen alusta asti, en ole juurikaan tehnyt mitään yksin. Kaikkiin työmenoihin mihin on ollut mahdollista, olen ottanut Oton ja kuopuksen mukaan. Yksin olen käynyt ulkona kerran pari tuntia, ja työmenoja joissa olen käynyt yksin, on ollut alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Kaksi kertaa ollaan käyty Oton kanssa kahdestaan ulkona: Oton synttäreillä syömässä tunnin verran, ja meidän kaverin kolmikymppisillä Megazonessa pari tuntia, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa molemmat. Ja tämä on riittänyt, en ole kaivannut sekuntiakaan enempää, ja oikeastaan näitäkin poissaoloja olen etukäteen vähän jännittänyt.

Vaikka Oton kanssa kuopus on pärjännyt tosi hienosti ja tottunut olemaan hänen kanssaan usein päivisin, kun teen töitä, en vaan ole kokenut tarvetta, tai halua lähteä minnekään. Olen nauttinut nimenomaan eniten siitä, että ollaan voitu tehdä kaikkea yhdessä, käydä presseissä yhdessä, mennä lounaalle yhdessä.

Neljä vuotta sitten imetys tuntui sitovalta, ja kaipasin välillä omaa aikaa. Nyt se sama sitovuus on ollut ihanaa, ja koen haikeutta, kun imetyskerrat vähenevät. Välillä kaipaan tosi paljon niitä vastasyntyneen imetysmaratoneja, oli niin ihanaa pesiä pienen tuhisijan kanssa sohvan nurkassa.

Tämä vähän yllätti mut, koska ajattelin, että varsinkin kun Otto on ollut niin paljon vauvan kanssa alusta asti, mun olisi helpompi lähteä. Mutta se ei ole ollut ollenkaan niin, vaan ihan päin vastoin. En ole kertaakaan kokenut tarvetta ”saada omaa aikaa”, vaan en ole vaan kehdannut aina kieltäytyä lähtemästä, vaikka olisinkin ennemmin jäänyt heittämään vauvan kanssa yläfemmoja. Toisaalta, niinä parina kertana kun olen lähtenyt imetysvälin ajaksi  jonnekin, niin on kyllä ollut kivaa, ja ihana nähdä kollegoita, tuttuja ja ystäviä.

Ehkä juju on siinä, että me ollaan saatu nukuttua tällä kertaa paljon paremmin, kuin neljä vuotta sitten. Väsymys tekee paljon, ja väsyneenä ei jaksa niin hyvin. Väsyneenä kaipaa enemmän omaa aikaa. Nyt kun ollaan alusta asti nukuttu kuitenkin tuntien pätkissä minuuttien sijaan, on virtaa riittänyt paljon paremmin, enkä ole juurikaan kokenut itseäni väsyneeksi. Hyvät yöunet ovat siunaus, josta saadaan olla äärettömän kiitollisia.

”Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.”

Kirjoitin tuon pätkän vuosi sitten marraskuussa, ja se on niin totta. Olen ehkä suhtautunut tähän jopa liikaakin sillä meiningillä, että aika menee liian nopeasti. Se on ehkä ainoa asia mistä olen ottanut stressiä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Mutta onneksi, onneksi tätä vauvavuotta on vielä melkein neljäsosa jäljellä. Sinä aikana aio kertaakaan ajatella, että se loppuu ”kohta”, vaan nauttia siitä mitä on juuri nyt. Ja vaikka vauvavuosi sitten joskus loppuukin, niin siitähän se elämä vasta alkaa kun vauvavuosi päättyy, ja saa tutustua vielä nykyistäkin enemmän ihanaan kasvavaan tyyppiin, jolla alkaa olla sanottavaa, ajatuksia ja yhteistä puuhaa.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee.”. Ja niin olen myös tehnyt. Nimittäin hyvä tuosta vauvasta on tullut, aivan mahtava tyyppi <3


16 Responses to “Mikä on mennyt tällä kertaa vauvan kanssa toisin, kuin etukäteen ajattelin”

  1. Nimetön sanoo:

    En tiedä onko tässä kuussa sulla ollut tietoinen valinta jättää lasten suorat kasvokuvat pois blogista vai onko ollut sattumaa, mutta erittäin hyvä valinta tehdä niin.
    Nyt ainakin alkukuusta blogissa on ollut monia mielenkiintoisia postauksia, eli tosiaan sisältö ei vaadi lasten kasvoja ollakseen kiinnostava.

    Hyvä, jos olet alkanut kiinniittä kuvien julkaisuuun enemmän huomiota!

  2. Anski sanoo:

    Ihana teksti ja osui täydellisesti ajankohtaan, jossa näiden asioiden muistutusta kaipasin. Toinen lapsemme syntyi kaksi viikkoa sitten ja olen hirmu stressaantunut siitä, ettei päivissä ole rytmiä ja kuinka kiinni vauvassa aluksi on. Tunnen valtavaa syyllisyyttä myös esikoisen takia, sillä aikaa keskittyä vain häneen on nyt todella vähän. Vaikka sylipaikka hänelle aina onkin auki.

    Kiitos tästä, yritän olla itselleni ja meille armollinen ❤️

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon<3 Ja ihan valtavan suuret onnittelut sinne uudesta tulokkaasta, aww <3 Ei mitään hätää, sinä teet ihan satavarmasti parhaasi, ja kyllä ne rytmit ja se oma arki sieltä muotoutuu ajan kanssa uuden perheenjäsenen myötäkin. Ole ihmeessä itsellesi armollinen ja nauti vauvakuplasta <3 Ihanaa syksyä sinne!

  3. Maika sanoo:

    Meidän lapsiluku jää kahteen, mutta olen miettinyt, että ihaninta olisi varmasti just sen kolmannen kanssa, varsinkin, jos isommat lapset olisivat jo vähän isompia. Tavallaan olisi vain se yksi vauva, johon keskittyä, mutta ilman sitä stressiä ja ahdistusta, mikä oli ensikertalaisena äitinä. Katselen perhekerhossa ihaillen niitä äitejä, jotka käyvät siellä sen yhden lapsen kanssa isompien ollessa jo koulussa tai eskarissa. Heillä on vapaus liikkua vain vauvan kanssa ilman taaperoita, mutta se zen-olotila, mikä heistä välittyy.. Vau.

    Esikoisen kanssa kaikki oli uutta, ihanaa ja pelottavaa. Toisen kanssa sitten juuri tuo, että kun asiat menevätkin eri tavalla kuin oletti verraten esikoiseen.. Ja itsellä se verrattain pieni esikoinen siinä vielä jaloissa kokoajan <3

    Hyvää syksyä teille! Täällä samanikäinen aika samoilla meiningeillä möyryilee. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Hahaa mä kyllä ehkä allekirjoitan tämän omalta kohdaltani – nyt tulee stressattua paljon vähemmän kuin isompien tyttöjen vauva-aikoina, eikä kaikki ole niin pelottavaa enää, ja muutenkin arki on helppoa :D Meilläkin oli isommilla tytöillä se 1,5v ikäero, ja kyllä siinä riitti menoa ja meininkiä. Silloin Otto teki pitkiä päiviä töissä, ja usein ainakin 6, välillä 7 päivää viikossa, ja olin itse paljon lasten kanssa yksin. Ei mikään ihme että kaipasin omaa aikaa :D

      Terkkuja sinne vauvelille ja koko perheelle, kiitos kivasta kommentista ja ihanaa syksyä <3

  4. Emilia sanoo:

    Tätä sun blogia on niin ihanaa lukea, on ollut ihana kulkea teidän kanssa tätä vauvavuosimatkaa <3 olen aika uusi lukija, löysin sun blogin vasta tänä keväänä. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta suuri toive niitä olisi saada, vielä ei vain ole tärpännyt. Sun ajatuksia on ollut mielenkiintoista lukea, koska ne on hyvin samankaltaisia, miten itsekin toivoisin olevani kasvattajana ja äitinä. Rakkaus lapsiin tulee kyllä vahvasti esille <3 ja tietysti sitä omaa lastansa rakastaa, mutta tästä blogista huokuu rakkaus lasten kanssa yhdessä tekemiseen ja olemiseen <3 Oikein antoisaa ja unohtumatonta loppuvuotta!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon sun kauniista sanoista, ihanaa kuulla että meidän fiilikset välittyy myös ruudun toiselle puolelle <3 Lasten kanssa yhdessä tekeminen on parasta mun mielestä, heistä voi inspiroitua joka ikinen päivä! :) Mahtavaa että oot löytänyt tiesi tänne, tervetuloa!! :) Ja antoisaa ja unohtumatonta loppuvuotta sinnekin, toivottavasti pian tärppää ja toiveenne toteutuu<3

  5. Maria sanoo:

    Heippa! Ajattelin kysästä, että milloin tulee jotain muuta postausta, kuin vauvasta? Oon kaivannut pitkään sun blogin puolelle, mutta viimisen viikon aikana lähes kaikki postaukset on käsitelly pieniä lapsia, ja tälleen lapsettomalle/lapsista ei niin paljon välittävälle, alkaa blogien lukeminen vähenemään :(
    Kaipaisin kovasti vaihtelua.

  6. Nimetön sanoo:

    Yks syy, miks et ole kaivannut omaa aikaa ehkä on se, että sun ei ole tarvinnut olla juurikaan yksin vastuussa arjen sujumisesta. Neljän lapsen äitinä itselleni vaikeinta on ollut se, että tuntuu kaikki vastuu kaatuvan omaan niskaan, koska mies tekee aina pitkää päivää töitä. Siitä syystä tuntuu niin vapauttavalta välillä ottaa aikaa ihan yksin omien ajatusten kanssa. Tosin, mulle on ollut omaa aikaa sekin, että olen saanut olla välillä kaksin vauvan kanssa, lapseni kun ovat aina olleet kotihoidossa.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Sekin on varmasti aivan totta! :) Kyllä tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut niin ainutlaatuinen ja mahtava juttu meidän perheelle, että täytyy olla kiitollinen että se onnistui, ja ehdottomasti olenkin <3 Tsemppiä sinne, kiva että saat välillä omaakin aikaa, se varmasti tuntuu hyvältä! :)

  7. Lissu sanoo:

    Hei Iina!

    Mun on ollut tarkoitus laittaa jo pitkään sulle palautetta ja nyt sen teen. Ensinnäkin kiitos ihan hurjasti blogistasi, se tuo paljon iloa päiviini (ja selkeästi monelle muullekin)! Mun lempihetkiä on ne, kun keitän aamulla kahvit, teen aamupalaa ja menen sänkyyn läppäri sylissäni lukemaan sun uusinta postausta :) Seuraan tiiviisti myös kommenttiosioiden tapahtumia ja täällä käytäviä keskusteluja. Kommenteissa nousee usein esiin se, kuinka lukijoissa on paljon aivan eri elämäntilanteissa olevia ja kaikenikäisiä tyyppejä, mutta silti he päivästä toiseen palaavat tänne lukemaan tekstejäsi. Allekirjoitan tämän myös itse. Olen opiskelija ja sinkku, enkä edes tiedä haluanko koskaan lapsia. Siitä huolimatta luen suurella mielenkiinnolla perhe-elämästänne kertovia postauksia. Ehkä ennen kaikkea siksi, kun selkeästi nautit siitä mitä teet, arvostat mitä olet saanut (ja itse hankkinut) ja osaat kertoa arkielämästä aivan ihanaan, ainutlaatuiseen tapaan. Siitä on parasta ammentaa iloa myös omaan elämään, vaikka se erilaista onkin :) Lisäksi ihailen taitoasi vastata kriittisiin palautteisiin niin osuvasti ja asiallisesti, tai tarvittaessa todella napakastikin. Suurena joulufiilistelijänä en myöskään malta odottaa jouluaiheisia kirjoituksiasi!!

    Joskus blogiasi lukiessani mietin vaihtoehtoisia elämänkulkuja niin itselleni kuin sinullekin. Tähän liittyisikin postaustoiveeni. Voisitko kuvitella eläväsi täysin toisenlaista elämää kuin mitä nyt, jos et olisi koskaan tavannut Ottoa? Kenties opiskelisit, asuisit yksin, viettäisit vapaa-aikaa enimmäkseen kavereiden kanssa, juhlisit, kävisit treffeillä, menisit vaihtoon ja matkustelisit? Sinusta näkee selkeästi, että olet kuin tehty äidiksi ja ilmeisesti se onkin ollut aina haaveenasi (?), mutta ajattelitko esimerkiksi lukiossa ollessasi, että elämäsi rakentuisi jollain toisella tapaa? Siis toki kaikki tapahtui varmasti nopeammin kuin mitä olit etukäteen ajatellut, mutta olisi todella mielenkiintoista kuulla pohdintaa tästä aiheesta. Lisäksi lukisin mielelläni mitä ajattelet ystävyydestä ja mitä se sinulle merkitsee. Itse olen omistanut elämästäni suuren osan ystäville ja välillä mietin, ettei perheellisenä heille olisi varmastikaan niin paljoa aikaa. Ovatko ystäväsi ”vanhoilta ajoilta” vai oletko myös solminut uusia suhteita esimerkiksi äitiyden myötä muista äideistä? Koetko ystävyyden ns. ylläpitämisen vaikeana, kun aikaa on rajoitetusti ja elämäntilanteenne oletettavasti eroavat toisistaan?

    Tällaista tuli mieleen. Olispa kiva jos pystyisit kirjoittamaan vähän tuollaisesta hypoteettisemmasta aiheesta. Elämää ei tietenkään pidä elää jossitellen, mutta välillä on kiva miettiä, että miten tähän pisteeseen on päädytty ja menikö asiat niin kuin aiemmin oli ajatellut. Vähän niin kuin tässäkin postauksessa pohdit!

    Kaikkea hyvää päiviisi <3

  8. Sanna sanoo:

    En kestä, tää teksti oli jotenkin super ihana ja koskettava!<3 aivan mahtava meininki teillä

  9. Hyvä postaus. Mä pyrin menemään meidän vauvavuoteen mahdollisimman löysin rantein. Yritän olla odottamatta mitään ja ottamatta paineita ja yritän parhaani mukaan tutustua vauvan tarpeisiin. Saa nähdä miten tämä onnistuu. Esikoista unohtamatta. Vähän kyllä jännittää, vaikka yritänkin olla rento.

  10. Erin sanoo:

    ”Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.”

    Tuo on niin totta. Omat kaksi murua on jo 8v ja 10v. Ja olen itse vasta ensi vuonna 30v. Olen saanut elää hyvinkin vuosia, jolloin omaa aikaa on erittäin paljon. Huomannut, että minulla on virtaa energiaa ja aikaa sittenkin vielä yhdelle pienelle. Ollaan saatu olla miehen kanssa paljon kahdestaan, joka ilta yhteinen hetki meillä. Tuntenut sen miltä tuntuu tyhjä koti (lapset kaverilla/harrastuksissa). Olen myös pohtinut paljon sitä, että kun vielä sittenkin (en olisi tähän uskonut 5 v sitte) haluan vielä yhden niin se kannattaa yrittää saada nyt, eikä myöhemmin. Mieheni oli ihana (hän rakastaa lapsia) kun mä sille ihmettelin, että onko tässä mitään järkeä haluta yhtäkkiä näin paljon vauvaa, niin mies sanoi, että ”vauvakuume ei ole järjen asia”. Ja siltä tämä tuntuu…..Tämä on ihana tunne.

    Työelämässäkin olen kerennyt olla yli 5 vuotta ja jälkeenpäin harmittaa etten silloin nuorena äitinä osannut olla lasten kanssa pitempää kotona.

    Kyllä sitä omaa aikaa kerkeää vielä tulla ja tulee vaikkei haluaisikaan.

  11. vv sanoo:

    Hei! Mistä noi ihanat huosut kuvissa 2 ja 3? :O <3

Kommentoi