Pipo päässä pakkasella & silti kuohkea tukka

07.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä OGX:n kanssa.

Ainakaan mun teini-iässä pipot ei olleet kauheen suosittuja talvella, oli pakkasta tai ei. Nykyään taas pipot tuntuvat olevan kuumaa kamaa, mikä on hyvä! Onhan se nyt typerää palella vain ulkonäön tähden, itsekin siis olen jo monta vuotta talvisin vetänyt pipon syvälle päähän, ja nauttinut siitä että korvat eivät punoita kylmästä. Kun pipo on päässä, pysyy paljon paremmin lämpimänä koko kroppa.

Se syy miksi inhosin pipoja teininä, oli se, että pipo litistää tukan aivan lättänäksi. Tai ainakin silloin litisti, varsinkin kun trendikästä oli nimenomaan mahdollisimman muhkeaksi tupeerattu pehko. Nykyään ne tupeeratut pehkot mun nuoruuskuvissa näyttävät vaan huonokuntoisilta ja vähän höpsöiltä. Tänä päivänä kauniilta näyttää omaan silmään hyväkuntoinen ja terveen näköinen hius, eikä sellainen takkupörrö niinkuin itselläni joskus oli. Edelleen pipo yrittää litistää tukkaa, mutta sitä vastaan on olemassa muitakin keinoja kuin pipon käyttämättä jättäminen: oikeanlaiset hiustenhoitotuotteet.

OGX on marketeista löytyvä premium-tasoinen hiustenhoitosarja, joka sisältää shampoita, hoitoaineita, sekä muita hoitotuotteita. OGX -tuotteet sisältävät eksoottisia ainesosia ja ovat parabeenittomia ja SLS-vapaita. Ympäristöystävälliset pakkaukset on valmistettu kokonaan kierrätetystä kuluttajatuotemuovista, mikä on hieno juttu! Tänä syksynä OGX lanseerasi kaksi uutta tuotesarjaa, joita mäkin olen tässä parin kuukauden ajan testaillut: OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collectionin, sekä OGX Gravity-Defying & Hydration + O2:n.

Happiteknologiaa ja pohjoismaista lakkaöljyä sisältävä O2-sarja tuuheuttaa, auttaa kosteuttamaan ja nostaa hennot hiukset aivan uusiin sfääreihin! Se sopii siis loistavasti juuri suomalaiselle hiustyypille, jota omakin kuontaloni edustaa. Bamboo Fiber-Fullin ylellisen runsas koostumus sisältää bambukuituja ja soijaproteiineja, jotka myös tuuheuttavat ja vahvistavat hiusta. Tekee hiuksista paksumman oloiset. Molemmat  on tarkoitettu auttamaan hyvin juuri näihin kylmän ilman tyypillisiin hiusongelmiin, eli sähköisyyteen ja pörröisyyteen, sekä pipon rasvoittavaan ja latistavaan vaikutukseen.

Kun hoitaa hiuksia oikeanlaisilla tuotteilla, pohja pysyy kunnossa piposta ja kylmästä huolimatta, eikä hiustenlaitto muutu painajaismaiseksi talvellakaan. Mä oon käyttänyt molempia tuotteita vähän vaihtelevasti, ja välillä myös hopeashampoota pitämään mun vaalean värin viileänä. Hopeashampoohan kuivattaa reippaasti, ainakin tuo mitä itse käytän, ja siksi on tärkeää että siihen yhdistää muuten tosi hellävaraisen ja hoitavan hiusrutiinin. Käytän sitä n. kerran viikossa, ja muuten olen pessyt ja hoitanut lähinnä näillä OGX:n tuotteilla koko syksyn.

Mä tykkään kokeilla aina uusia kampauksia, ja varsinkin kun mulla on tuollainen hiusten näpräämistä rakastava kymppikuinen minityyppi mun kaverina, on kivaa että tukka on päivisin usein kiinni. Yksi mun lemppareista on yhdistää ranskalaiset letit ja nutturasaparot. Puolipitkään tukkaan saa sen hyvin tehtyä, ja se on nopea ja näyttävä kampaus. Toinen mitä mulla usein näkee, on ihan perus puolinuttura joko takana tai päälaella. Se on niin simppeli ja kiva kampaus joka piristää ulkomuotoa.

Mun suosikiksi on noussut tuo O2-tuotesarja, sillä siinä on täydellinen hoitava mutta kohottava koostumus. Kummassakaan ei ole mun herkkään nenään liian voimakas tuoksu, vaan pystyn käyttämään hyvin. Kesällähän mä jouduin antamaan vasta ostetun melkein täyden 35€ hoitoaineen kaverille, kun mulle tuli siitä joka kerta migreeni. Sen jälkeen olen ollut tosi varovainen tuoksujen kanssa, ja näissä ei ole liian voimakas tuoksu vaan juuri sellainen sopivan ylellinen ja ihanan mieto.

LUKIJAKILPAILU:

Kumpaa tuotesarjaa sinä haluaisit testata, ja kenet haluaisit yllättää OGX-paketilla? Kommentoi tähän postaukseen, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, ja osallistut kahden OGX-tuotepaketin arvontaan (eli yksi itsellesi ja yksi ystävällesi)! Paketti sisältää OGX:n shampoon ja hoitoaineen (arvo noin 24 €). Osallistumisaikaa on 14.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Ihanaa iltaa kaikille <3

 


219 Responses to “Pipo päässä pakkasella & silti kuohkea tukka”

  1. Riina sanoo:

    Haluaisin testata tuota bamboo sarjaa!

  2. Maiju sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota O2- sarjaa, kaikki merkin tuotteet on mulle ihan uusia! Yllättäisin pikkusiskoni samaisilla tuotteilla 🙂

  3. Hanna sanoo:

    Haluaisin testata O2- sarjaa. Toinen paketti menisi lahjaksi ystävälle. <3

  4. Nenne sanoo:

    O2-sarja kiinnostaisi mua 🙂

  5. Henriikka sanoo:

    Haluaisin testata o2-sarjaa ☺️

  6. jenna sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa, se kuulostaa juuri siltä mitä hiukseni tarvitsisivat näin talvella:) Antaisin toisen tuotteista kaverilleni, koska lainasin kerran häneltä saman merkin tuotetta ja tiedän, että hän ihastuisi tähänkin 🙂 Hyvä joululahjaidea samalla.

  7. Nina sanoo:

    O2- sarjaa olisi mahtavaa päästä kokeilemaa! Antaisin myös lahjaksi äidille 🙂

  8. Johanna sanoo:

    02-sarjaa haluaisin testailla. Ja toinen menisi siskolle.

  9. Sanna sanoo:

    Haluaisin testata tota Bamboo sarjaa ja hyväklä kaverilleni antaisin myös.

  10. Kikati sanoo:

    Itselle O2 ja siskolle bambua! 🙂 Saadaan nämäkin hiukset lentoon!

  11. Salla sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa ja ilahduttaa myös siskoani OGX-paketilla.

  12. Sannuli sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin kokeilla koska hennon ohuet hiukset tääläkin. Yllättää haluaisin oman tyttäreni joka tuli äidiksi 2kk sitten <3

  13. Noora sanoo:

    Bamboo-sarja olisi kiva ja yllättäisin ystäväni! 🙂

  14. Ida sanoo:

    Olisi siistiä päästä kokeilee! Ja yllättäisin pikkusiskot

  15. Kaisu sanoo:

    Oi, molemmat kuulostaa hyviltä! Ehkä ensin testaisin tuon O2:n, ja toinen setti ystävälle.

  16. Ida sanoo:

    Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan! Yllättäisin pikkusiskot joilla luonnon kiharat pitkät tukat

  17. Annika sanoo:

    Mä haluaisin testata tota O2-sarjaa! Antaisin toisen paketin siskolleni 🙂

  18. Elina.P sanoo:

    Bamboo-sarjaa haluaisin testata ja samoilla tuotteilla yllättäisin siskoni 🙂

  19. Emmä sanoo:

    Bamboo-sarja! Ja äidille antaisin lahjaksi 🙂

  20. Patricia sanoo:

    Eniten kiinnostaisi O2-sarjan tuotteet:). Toivottavasti olisi hyvät myös mun tukkaan!

  21. Ella sanoo:

    O2-sarja kuulostaa mielenkiintoiselta, sitä testaisin mielelläni! Yllättäisin parhaan ystäväni jonka ihanat, luonnonvaaleat hiukset ansaitsevat hyvät hiustenhoitotuotteet!

  22. Nimetön sanoo:

    Tuota o2 sarjaa haluaisin koittaa
    Antaisin äidilleni tuon kyseisen yllätyksen! Ilahtuisi varmasti.

  23. Tuula sanoo:

    Haluaisin testata bamboo sarjan tuotteita. Haluaisin että teini-ikäinen tyttäreni voisi myös kokeilla näitä ihanan näköisissä pulloissa olevia tuotteita.

  24. Emma sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota o2 sarjaa! Yllättäisin varmaankin parhaan ystäväni. 🙂

  25. Iina sanoo:

    Bamboota haluaisin päästä testaamaan. Toinen setti menisi siskolleni.

  26. Annie sanoo:

    O2 sarja kiinnostaa, kerran kaupassa jo niitä pyörittelin. Kiva kuulla positiivinen käyttökokemus! Itselläni ja parhaalla ystävälläni on molemmilla hiuslaatuna ohut hiirenhäntä, joten tarpeeseen tulisivat 🙂

  27. Krista sanoo:

    O2 sarjaa haluisin testata ja hyvän ystävän yllättäisin 🙂

  28. Neea sanoo:

    Haluaisin testata O2-sarjaa. Yllättäisin joko mun siskon tai serkun näillä tuotteilla 🙂

  29. Elina sanoo:

    Haluaisin kokeilla Bamboo sarjaa ja yllättäisin parhaan kaverin samaisella sarjalla, jolla on hennot katkeilevat hiukset.

  30. Sonja sanoo:

    O2 sarjaa haluaisin päästä kokeilemaan. Bamboo ollut käytössä ja hyväksi todettu.

  31. Heidi K sanoo:

    Tuo bamboo-sarja ois kiva kokeilla ja serkkuni Milla sais toisen 🙂

  32. Noora sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2 sarjaa. Omat hiukset tuntuu menettäneen ryhtinsä täysin :/ tarvis jotakin apua ongelmaan ☺

  33. ANNIKA sanoo:

    Haluaisin päästä testaamaan o2-sarjaa, koska hiukseni tarvitsevat kylmässä pohjolassa kosteutusta ja lakkaöljy kuulostaa joltain jumalten eliksiiriltä! Haluaisin antaa tuotteita myös omalle äidille testattavaksi.

  34. Ilona sanoo:

    Haluaisin testata kyllä molempia, mut jos jompi kumpi pitää valita..niin testaisin O2- sarjaa. Pikkusisko haluais kokeilla samaa tuotetta

  35. Mira sanoo:

    Kokeilisin aluksi O2 toinrnkin kyllä kiinnostaa 🙂 Antain äidille toisen 🙂

  36. Eija sanoo:

    O2- sarja lähtis testaukseen ja lahjoittaisin äitille toisen 🙂

  37. Maisa sanoo:

    Bamboo kiinnostaisi!

  38. Oonaa sanoo:

    Bamboo sarjaa olisi kiva kokeilla!

  39. Tiina sanoo:

    O2 – sarjaa ehdottomasti!

  40. Marjuska sanoo:

    Bamboo kuulostaa ihanalta! Sujauttaisin äidin joulupakettiin..

  41. Annuska sanoo:

    Haluaisin testata kumpaakin ja toisen paketin lahjoittaisin siskolleni 🙂

  42. M sanoo:

    Ehdottomasti O2-sarjaa! Tuuheutta ja elinvoimaa ovat omat hiukset raskaus-ja reilun 7kk imetysjakson jälkeen vailla 🙂 toinen setti lähtisi äidilleni joulupakettiin <3

  43. 6tytönäiti sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa. Tyttärelle antaisin lahjaksi toisen.

  44. joanna sanoo:

    Mä kokeilisin mielelläni molempia, mutta kun toinen vaan pitää valita niin kyllä se on tuo O2-sarja 🙂 Yllättäisin äidin, koska hänellä on ollut rankka vuosi ja hän ansaitsee jonkun kivan yllätyksen ❤

  45. Janina sanoo:

    Haluaisin testata tota fiber full sarjaa ja yllättäisin äidin 🙂

  46. saanama sanoo:

    Haluaisin kokeilla o2, hiukset tarvitsee kosteutusta. Toisen paketin antaisin rakkaakke siskolleni ❤️

  47. MR sanoo:

    O2-sarja kiinnostaisi, ja toinen paketti lähtisi parhaalle kaverille 🙂

  48. Annak sanoo:

    Toi o2 tuotesarja kiinnostais enemmän. Toisen paketin sais pikkusisko 🙂

  49. Lottae sanoo:

    Haluaisin päästä testaamaan O2-tuotteita, ja haluaisin yllättää siskoni!

  50. Rellu sanoo:

    Haluisin kokeilla tota O2, sopis varmasti mun ohuelle hiukselle. Parhaalle ystävälle antaisin myös samaa 🙂

  51. Nanni sanoo:

    Haluaisin ottaa testiin tuon O2-sarjan. Olisi ihana yllätys myös ystävälleni 🙂

  52. Jenna sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota bamboo sarjaa ja yllättäisin pikkusiskoni!

  53. Oliviah sanoo:

    Haluaisin testata tuota O2 sarjaa ja yllättäisin äitini myös samoilla tuotteilla. Täällä Oulussa oli tänäänkin pipo todella tarpeen, kun pakkasen lisäksi tuuli tosi kylmästi mereltä päin.

  54. Miiu sanoo:

    Bamboo kuulostaa mielenkiintoiselta ja uudelta. Joten sitä haluaisin testata 🙂 äitini haluaisin yllättää toisella tuotepaketilla!

  55. Saara sanoo:

    Tuo O2 sarja kuulostaa sellaiselta, mikä tälle miun kamalan kuivalle pehkolle vois tehdä ihmeitä. Toisen paketin antaisin ehkä äidille, jolla lääkkeet on vienyt paljon tukkaa, voisi ilahtua ajatuksesta, että saa helliä sitä, mitä on jäljellä. Ja olisihan se ihan kiva joululahjaidea muutenkin!

  56. HKSNO sanoo:

    Moikka! Haluaisin ehdottomasti kokeilla tuota O2-sarjaa. Olen OGX:n vakikäyttäjä Argan Oil-sarjan puolelta ja onkin pitkään tuota pitänyt kokeilla, mutta aina marketissa ollessani tuote on loppu tai ei esillä.

  57. Marika sanoo:

    O2 haluaisin kokeilla ja siskon yllättäisin 🙂

  58. Maija sanoo:

    Bambukuidut testiin!

  59. Ida sanoo:

    O2-sarjaa haluisin kokeilla ja olisi kiva yllättää äitini joka tykkää käyttää pipoja mutta hiukset menee tosi sähköisiksi ja lättänöiksi sen takia.

  60. mymmyryy sanoo:

    Haluaisin päästä testaamaan O2-sarjan tuotteita. Toisen paketin antaisin äidilleni joka myös ansaitsisi arjen luksusta ja hemmottelua 🙂

  61. Jessica sanoo:

    O2-sarjaa olisi kiva kokeilla:) siskolle antaisin toisen lahjaksi:)

  62. Juuli sanoo:

    Haluaisin testata tuota 02-sarjaa 🙂 Samanmoisella sarjalla yllättäisin äitini!

  63. Jenna sanoo:

    Haluisin testata O2-sarjaa ja antaisin äitille yllärin 🙂

  64. Anninalexandra sanoo:

    Itse haluaisin testata tota O2-sarjaa ja yllättäisin tämmöisellä paketilla myös ystäväni, jonka olen tuntenut vasta reilun vuoden ja silti tuntuu siltä, kuin oltaisiin tunnettu aina. Hänestä on tullut mulle uskomattoman tärkeä ihminen.

  65. Maija sanoo:

    Hei! Ei liity aiheeseen, mutta saanen kehua tuon selkäkuvan nähdessäni, että treenin(?) myötä tuo sinun selkäsi on ryhdistynyt huimasti ja siinä on nyt kaunis habitus! 🙂

  66. Ulla/Unelmien elämistä sanoo:

    02 – sarja kuulostaa tosi hyvältä♡

  67. Milla sanoo:

    Olen aikaisemmin testannut tuon sarjan argan oilia sisältävää shampoota ja hoitoainetta. Nyt voisin testata noita O2 tuotteita, omat hiukset on juurikin tuollaiset joita kuvailit joten ehkä näistä voisi löytyä mulle apuja! Toisen setin antaisin hyvälle ystävälleni, jolla myös hento hiustyyppi 🙂

  68. Piia sanoo:

    Tuo kuitushampoo mulle kiitos

  69. Id sanoo:

    02 sarja kuulostaa hyvältä !

  70. Saana sanoo:

    Haluaisin testata O2-sarjaa ja haluaisin yllättää siskon näillä tuotteilla. 🙂

  71. Saara sanoo:

    Kumpikin kiinnostaa, mutta ehkä päädyn O2-sarjaa kokeilemaan! Siskolle tällanen setti olis hyvä ja käytännöllinen lahja 🙂

  72. Maikku sanoo:

    Haluaisin kokeilla bambu-sarjaa ja haluaisin antaa toisen sarjan isosiskolleni.

  73. Loviisa sanoo:

    O2, ja toisen paketin antaisin siskolleni 🙂

  74. Primrose sanoo:

    Haluisin kokeilla tuota Bamboo-sarjaa, ja yllättäisin siskon kanssa näillä ihanilla tuotteilla. <3

  75. Elise H. sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota vihreissä pulloissa olevaa Bamboo-sarjaa. Yllättäisin tuotteilla tyttäreni, mieheni ja myös itseni 🙂

  76. Minävain sanoo:

    Haluaisin testata tuota bamboo-sarjaa koska tuo hiusta vahvistava juttu kuulostais hyvältä 🙂 Yllättäisin ekoilija ystäväni joka aina ilahtuu siitä, jos joku juttu on valmistettu kierrätysmateriaaleista 😀

  77. Jenni sanoo:

    Hmm… ehkä tuo 02-sarja kuulostaa omalle päälle sopivalta

  78. Mir sanoo:

    O2 kuulostaa kivalta, ystävä varmaan kans mielellään testais.

  79. janina sanoo:

    O2 ja siskolle!

  80. Tanja sanoo:

    Bamboo fiber full-sarja kiinostaa minua.

  81. Api sanoo:

    Haluaisin kokeilla bamboo-sarjaa. Jotenkin menee hiukset aina tosi huonoon kuntoon. Yllättäisin kaverini tuotepaketilla 😀

  82. Heidi sanoo:

    Haluaisin testata tuota O2-sarjaa, ja yllättäisin ehdottomasti toisen lapsen kummitädin Annan, joka aina kamppailee ohuelta tuntuvan tukan kanssa

  83. Oona sanoo:

    Haluaisin testata tota bamboo sarjaa! Yllättäisin rakkaan ystäväni samoilla tuotteilla. Meillä kun on samoja ongelmia hiusten kanssa ja nuo kuulostaa juuri täydellisiltä tuotteilta auttamaan meitä!

  84. Yotimix sanoo:

    BAmboo herätti kiinnostuksen. Haluaisin yllättää äitini.

  85. Rosanna sanoo:

    Haluaisin kokeilla Fiber-full -sarjaa. Olisi ihanaa yllättää käly tällaisella tuotepaketilla! 🙂

  86. Laura sanoo:

    O2 ja siskolle antaisin 🙂

  87. Nimk sanoo:

    O2 sarja kuulostaa mulle sopivalta! Yllättäisin meidän tytön kummin toisella paketilla <3

  88. Jii sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin testata, ja pikkusiskolle menis toinen setti 🙂

  89. Vilma sanoo:

    Haluaisin kokeilla bamboo -sarjaa! Yllättäisin isosiskoni toisella paketilla 🙂

  90. Emiliaa sanoo:

    Pikkusiskoani<3

  91. Mervi sanoo:

    Bamboo Fiber-Full sarja kuulostaa kiinnostavalta. Tuntematon merkki itselle ja äidille menisi toinen setti piristykseksi. 🙂

  92. Susanna sanoo:

    Haluaisin testata tuota 02-sarjaa 🙂

  93. Mertsi sanoo:

    Jaa enpä osaa valita. Ehkä tuo O2 menisi kokeiluun. Itse saan herkästi hilsettä kaikista aineista, joten kokeilen harvoin mitään uutta mutta voisi olla aika taas vaihtaa ja alkaa kyllä tämä sähköisyys ja lattanuus jo harmittaa. Toisen antaisin työkaverille, päiväkodissa kun joutuu pipoa käyttämään erityisen ahkerasti niin saa päivittäin kuulla valitusta tukasta, haha 😀

  94. A sanoo:

    Haluaisin testata tuota O2-sarjaa. Toisen paketilla yllättäisin parhaan ystäväni.

  95. Jutta sanoo:

    Haluaisin testata bamboo sarjaa ja toinen setti lähtisi parhaalle ystävälle raskaan alkutalven piristykseksi! 🙂

  96. Ninni sanoo:

    Haluaisin testata O2 sarjaa, nämä ovatkin uusia tuttavuuksia minulle.

  97. Marjo sanoo:

    Haluaisin testiin Strenght & Body tuotesarjan. Isosiskolle kans! 🙂

  98. Emminkemmi sanoo:

    Haluaisin kokeilla tota bamboo sarjaa.Ja yllättäisin pikkusiskoni toisella paketilla.

  99. Ilona Piiroinen sanoo:

    Haluaisin kokeilla bamboo-sarjaa. Toinen paketti menisi kaverille joululahjaksi.

  100. Hanna sanoo:

    O2 sarjaa haluaisin testata itse. Paljon käsiltelty hiukseni kaipaa selvästi apuja kasvaakseen ja pysyäkseen paremmassa kunnossa. Yllättäisin ystäväni, joka kärsii pahoista sisäilmaoireista jonka vuoksi mm päänahka on pahalla ihottumalla.

  101. Virpi sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa helpottamaan juurikin pipojen litistämiä ohuita hiuksia. Tiedän että paras ystäväni ja kämppikseni kamppailee samojen ongelmien kanssa joten nää sopisi meille enemmän kun hyvin. 🙂

  102. Saana sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota 02-sarjaa, toisen sarjan antaisin pikkusiskolleni lahjaksi! 🙂

  103. Bambi sanoo:

    Molempia! Mutta jos pitää valita niin luulisin bamboo. Serkun yllättäisin 🙂

  104. Manteli sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-tuotteita, koska ne sisältävät lakkaöljyä ja mun kuivat hiukset tarvitevat extrakosteutusta. Antaisin toisen palkinnon ihanalle työkaverilleni joululahjaksi. Kiitos Iina kivasta ja inspiroivasta joulukalenterista taas! Huomaa, että olet nähnyt paljon vaivaa sen eteen.

  105. Petruska sanoo:

    Kauan olen jo katsellut tuota tuotesarjaa kaupan hyllyssä, mutta olen ehkä yhdistänyt tavallisiin marketshampoisiin ja jättänyt ostamatta. Talvella aina pipo päässä ja kuvauksen perusteella O2-tuotesarja olisi juuri sitä mitä hiukseni näin talvella tarvitsevat. 😀

  106. SiiriMH sanoo:

    Mullekin tuo O2-sarja sopisi varmaan paremmin, kun mulla on aika ohut tukka. Toisella paketilla yllättäisin kaverini, jonka kanssa ollaan usein valiteltu toisillemme tätä ongelmaa 🙂

  107. Mariii sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa, siskoilleni antaisin bamboo purkit 🙂

  108. Sofia sanoo:

    Bamboo-sarjaa haluaisin testata. Toisella sarjalla yllättäisin siskoni.

  109. Susanna sanoo:

    En osaa päättää, toisen antaisin äidille lahjaksi.

  110. Dora sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota defying gravity sarjaa! Lähettäisin toisen paketin kaukana asuvalle ystävälle yllärinä. <3

  111. Rose sanoo:

    O2 -sarjaa haluaisin kokeilla, ja tuotteilla ilahduttaisin siskoani. 🙂

  112. Maiski sanoo:

    Haluaisin testata Bamboo-sarjaa ja siskoni yllättyisi varmasti samaisista 🙂

  113. Päivi sanoo:

    Haluaisin yllättää mieheni. Ja tuota bambua haiveniini!

  114. Essi sanoo:

    O2 mulle ja toinen siskolle! Tämmösille hentohiuksisille tulis varmasti tarpeeseen. Oon koittanut löytää oikeesti hyviä tuotteita ohuille hiuksille, mutta jotenkin en ikinä huonaa tuotteissa mitään eroa.. ei vissiin oo vaan oikeet tuotteet osunut kohdalle. Ehkä nää vois mennä testiin seuraavaks!

  115. Emma sanoo:

    O2 sarja kuulostaa todella houkuttelevalle! Haluaisin ehdottomasti kokeilla, lisäkosteutus on aina tarpeen 🙂 Toisen paketin antaisin hyvälle lapsuudenystävälleni, jonka kanssa näemme harvoin, koska asumme eri paikkakunnilla, mutta silti aina yhtä tärkeä ystävä <3

  116. Eveliina sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin kokeilla ja toinen setti menisi lapsen kummitädille

  117. Soikku sanoo:

    Itse voisin kokeilla tuota bamboo sarjaa, mutta ystävälleni antaisin tuon 02, koska hänellä on hyvin hento hiuslaatu.

  118. Laura sanoo:

    Bamboo sarjaa haluaisin testata ja tällä olisi ihana yllättää rakas siskoni, joka tarvitsisi tällä hetkellä kaiken mahdollisen piristyksen elämäänsä <3

  119. Assi sanoo:

    Ehdottomasti yhdelle parhaista kavereistani! Mikä olis parempaa kuin tyttöjen hemmotteluilta. O2 olis valinta.

  120. Tarza sanoo:

    Sekä 02 että Bamboo sarjat kiinnostavat! Tukka tarvisi näin talvella kosteutta, mutta myös volyymiä 🙂

  121. riikka sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin testata. Yllättäisin myös rakkaan ystäväni, jonka kanssa etäisyyttä on 300 km…

  122. Terhi sanoo:

    Bamboo, ja toinen siskolle.

  123. Justiina sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin kokeilla ja toisen paketin antaisin siskolleni.

  124. Anni sanoo:

    Ehdottomasti Bamboo sarjaa. Siitä minulla ei ole vielä kokemusta ja olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Ja lahjoittaisin sen rakkaalle siskolleni.

  125. Salla sanoo:

    OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collectionin, siskolleni 🙂

  126. Essie sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-tuotteita, siskolleni lahjoittaisin Bamboo tuotepaketin 🙂

  127. Rosa sanoo:

    Olisi kiva päästä kokeilemaan O2 sarjaa, siskolle antaisin toisen!

  128. Elli sanoo:

    Haluaisin testata tota O2-sarjaa ja toinen paketti menisi varmaan siskolle lahjaksi 🙂

  129. Riikka sanoo:

    Olisi kiva kokeilla ja antaa tyttärellekin lahjaksi. On sähköiset hiukset.

  130. Helena sanoo:

    O2 tulisi tarpeeseen itselleni. Tyttärelleni menisi toinen.

  131. Pajulintu sanoo:

    O2-sarjaa haluaisin kokeilla.

  132. Mimi sanoo:

    Molempia olisi kiva testailla, jakaisin siskoni kanssa tuotteet niin että molemmat voitaisiin kokeilla molempia! Tai sitten säästäisin joululahjaksi, olisi varmasti mieluinen ylläri 🙂

  133. Jade sanoo:

    Itselle ja omalle kullalle menisi toinen setti! O2 kiinnostaa hippasen enemmän. 🙂

  134. Iina sanoo:

    Testattavaksi menisi bamboo-sarja! Toinen setti ihanalle pikkusiskolleni, jonka merkitys itselleni on kuluneen vuoden aikana ollut merkittävä!

  135. Elli sanoo:

    O2- sarjaa haluaisin testata ja toinen paketti menisi varmasti siskolle 🙂

  136. Riina sanoo:

    Haluaisin testata O2-sarjaa. Toisen setin antaisin lahjaksi äidilleni 🙂

  137. Susanna sanoo:

    O2-sarjaa testaisin ehkä mieluummin itse, mutta bambukin kuulostaa tosi hyvältä! Toisen antaisin lahjaksi ihanalle isosiskolle!

  138. Mari sanoo:

    O2-sarjaa olisi mukava kokeilla. Antaisin toisen äidilleni lahjaksi.

  139. Anna sanoo:

    O2-sarja kiinnostaisi kovasti! Toinen setti lähtisi lahjaksi äidille 🙂

  140. Riikka sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa, vaikuttaa hyvältä ja juuri sellaiselta mitä kaipaan hiuksiini. Toisella setillä yllättäisin parhaan ystäväni. 🙂

  141. Siri sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa, ja toinen setti menisi siskolleni 🙂

  142. Suski sanoo:

    Haluaisin testata tuota O2-sarjaa. Toisen setin antaisin äidilleni lahjaksi 🙂

  143. Emilia sanoo:

    O2 kuulostaa sellaiselta mitä mun hiukseni kaipaavat! Kolmivuorotyöläisenä ei aina olek käyttää hirveästi aikaa hiustenlaittoon. Jos voitan niin annan toisen paketin työkaverille 🙂

  144. Ina sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2 sarjaa. Sisko varmasti ilahtuisi yllätyspaketista 🙂

  145. Mari sanoo:

    rakastan Bamboo-sarjaa ja se onkin nykyään jokapäiväisessä käytössä. Siskon kanssa kokeiltaisiin O2-sarjaa ehdottomasti

  146. Ellu sanoo:

    O2-sarja kuulostaa enemmän minun hiuksilleni sopivalta. Tuo ”nostaa hennot hiukset aivan uusiin sfääreihin” kuulosti ensin juuri siltä, kun ottaa pipon päästä ja sähköistyneet hiukset sojottavat joka suuntaan. 😀 Mutta hyvä jos nämä nimenomaan vähentävät sähköisyyttä.

  147. Janina sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2-sarjaa! Jospa se parantaisi nämä mun imetyksen takia kuihtuneet hiukset

  148. Janina sanoo:

    Unohtui tuohon äskeiseen kommenttiin laittaa, että toisen paketin antaisin siskolleni Julialle!

    (Imetys näköjään kuihduttaneet aivotkin)

  149. Anile sanoo:

    O2-sarjaa mieluusti haluaisin kokeilla jos arpaonni sattuu kohdalle. Äidille antaisin toisen setin <3

  150. Sanna sanoo:

    Ehdottomasti tuota vahvistavaa ja ravitsevaa. Hiukset tuntuu muuttuvan kylmässä hyvin ohuiksi ja lättönöiksi, ja tähän tulokseen olemme ystävien kanssa tulleet. Ystävälle menisi siis lahjaksi toiben setti

  151. Henna sanoo:

    O2-sarja kiinnostaisi. Äidille toinen paketti.

  152. AuLis sanoo:

    O2 olisi valintani ja lahjoisin äitini toisella paketilla

  153. Anna sanoo:

    O2-sarjaa voisin testata 🙂

  154. Soile sanoo:

    O2 sarja kiinnostaisi 🙂

  155. Nimetön sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota Bamboota! Mulla on kuivat ja helposti takkuuntubat hiukset, joten tuo kuulosti niille oikein sopivalta 🙂 toisen paketin antaisin ystävälleni joululahjaksi!

  156. Anu sanoo:

    Haluaisin testata Bamboo -sarjaa. Toisen setti menisi ystävälle.

  157. Minna sanoo:

    Haluaisin testata tuota Bamboo -sarjaa! Sopisi hyvin kuiville, voimaa tarvitseville hiuksilleni 🙂 laitoin äsken jo kommentin, mutta unohdin sähköpostiosoitteen, joten tässä uusiksi!

  158. Jenjen sanoo:

    Bamboo -sarjaa kokeilisin ja ystävälle menisi toinen.

  159. Anna-maria Virtanen sanoo:

    Kumpaa vaan, jos valita pitää niin bamboo. Ihan uusi tuttavuus, kullastaan tosi hyvältä. 3 tyttären kanssa tulisi jaettua

  160. Tia sanoo:

    o2 ja siskolleni olisi ihana!!

  161. Karoliina sanoo:

    Haluaisin testata Bamboo-sarjaa. Tuotteet voisin antaa myös äidille tai siskolle.

  162. Elina sanoo:

    Bamboota kokeilisin siskon kanssa 🙂

  163. Joanna sanoo:

    Haluaisin päästä kokeilemaan tota O2- sarjaa! Toinen paketti menisi ehdottomasti äidilleni 🙂

  164. Krista sanoo:

    O2 ja äitille menis toinen 🙂

  165. Kaisa sanoo:

    Tekstaisin mielelläni Bamboo-sarjaa. Toisen setin antaisin rakkaalle ystävälleni, esikoiseni kummitädille.

  166. Heidi sanoo:

    Haluaisin testata tuota bamboo-sarjaa ja toinen menisi tyttären kummitädille lahjaksi 🙂

  167. J sanoo:

    Testaisin bamboo-sarjaa ja ystävälle antaisin toisen setin.

  168. Katja sanoo:

    O2, siskon yllättäisin 🙂

  169. milja sanoo:

    O2 -tuotteet vaikuttavat kiinnostavilta, toisen paketin voisin antaa kaverille 🙂

  170. Maria sanoo:

    Haluaisin mielelläni testata Bamboo-sarjaa! Toinen menisi joululahjaksi siskolleni 🙂

  171. Petra sanoo:

    Haluaisin testata O2-sarjaa! Itsellä varsin suomalainen hento ja ohut tukka joka lätistyy kun edes ajattelee pipoa! Toisen setin antaisin äidilleni joka taistelee aivan saman ongelman kanssa

  172. Jenna sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2 sarjaa 🙂
    Toisen antaisin siskolleni.

  173. Katja sanoo:

    Tuo 02 olisi kiva! Ja toinen menisi ihanalle siskolleni ❤️

  174. Nina sanoo:

    Bamboo-sarjaa testaisin mielellään 🙂 Toisen setin antaisin siskolleni, jolla samat hiusongelmat kuin itsellänl!

  175. Tiia sanoo:

    Haluaisin testata bamboo-sarjaa. Toisen paketin saisi siskoni. 🙂

  176. Greu sanoo:

    Kokeilisin mielelläni O2-sarjaa, koska tykkään tosi paljon käyttää pipoja, mutta niissä on juurikin se hiustenlässähdysongelma. Toisen paketin antaisin yhdelle ystävälleni, jolla on ollut melko rankka syksy.

  177. Taru sanoo:

    Haluaisin kokeilla O2- sarjaa. Anopille antaisin toisen.

  178. Airiina sanoo:

    Bamboo Fiber-Full kiinnostaa koska tukkani on rasvoittuva, toisen paketin annan isosiskolleni jos voitan, hän on samalainen rasvaletti kuin minä.

  179. Henna Holappa sanoo:

    02-sarjaa halutaan kokeilla minä ja ystäväni.

  180. Appa sanoo:

    Bamboo-sarjaa, annan lahjaksi tyttärelleni toisen paketin.

  181. Bamboo fani sanoo:

    Bamboo on tuttu minulle, valitsen sen jos voitan, laadukas sarja, hintava mutta hyvä, toinen paketti menee perheen tytöille.

  182. Nita sanoo:

    o2 haluaisin ehdottomasti testata, toinen menisi äidille lahjaksi 🙂

  183. xod sanoo:

    Haluaisin tota O2 testata ja antaisin toisen siskolleni 🙂

  184. Charlotte sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota Bamboota! Ja toisen setin antaisin ihanalle äiti-kaverilleni!

  185. Matilde sanoo:

    O2-sarja olisi sopiva. Kummitytölle lahjaksi.

  186. Elina sanoo:

    Haluaisin testata O2-sarjaa, ja toisella paketilla yllättäisin äitini.

  187. Emmi sanoo:

    Bamboo-sarja ja ilahduttaisin isosiskoa 🙂

  188. tiiu sanoo:

    Vihreää ja toisen antaisin siskolleni

  189. Hetukka sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuota Graity-Defying & Hydration + O2 -sarjaa itse, ja yllärinä antaa OGX-paketin siskolleni.

  190. ansu88 sanoo:

    Bamboota ja toisen antaisin äidilleni.

  191. Sara sanoo:

    Haluaisin testata bambusarjaa, luulen että se olisi hyvä hiuksilleni ja antaisin toisen lahjaksi parhaalle kaverilleni jonka kanssa käyn aina joulusaunassa

  192. Satu sanoo:

    Bamboota, ja toinen menisi äidille joululahjaksi!:)

  193. Annika sanoo:

    Testaisin mielelläni O2 -sarjaa.

  194. Mari sanoo:

    Haluaisin testata O2- sarjaa ja toisen antaisin siskolleni 🙂

  195. j sanoo:

    O2 sarjaa, pikkusiskoa ilahduttaisin.

  196. Minttu-Maaria sanoo:

    02 mulle ja parhaalle kaverille bamboo sarja.

  197. Jasmiina Hoo sanoo:

    02-sarjaa haluaisin testailla.

  198. Nimetön sanoo:

    Haluaisin testata tuota O2-sarjaa, kun mulla on niin kuiva ja lättänä tukka! Ilahduttaisin paketilla myös parasta kaveria, joka olisi kovasti piristyksen tarpeessa. 🙂

  199. Saarat sanoo:

    Bamboo fiber-full ois just mulle ja toiset siskolle jolla on samanlaiset hiukset ku mulla 🙂

  200. sarita sanoo:

    Bamboota haluaisin testata ja antaisin toisen siskolleni joululahjaksi.

  201. piitu sanoo:

    Vihreätä eli Bamboota ja toisen antaisin tyttärelle.

  202. Julia22 sanoo:

    Bamboo-sarjaa haluaisin testata ja kaverille antaisin toisen 🙂

  203. Jenni sanoo:

    Tuo o2-sarja vaikuttaa mielenkiintosemmalta. Yllättäisin tuotteilla varmaankin äitini 🙂

  204. Milla sanoo:

    O2 ja yllättäisin siskoni

  205. Shaidi sanoo:

    Äidilleni OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collectionin, sillä hänellä on todella hennot hiukset sekä itselleni OGX Gravity-Defying & Hydration + O2:n.

  206. HeliA sanoo:

    Haluaisin testata O2 sarjaa ja bamboo menisi kokeiluun pian 12-v tyttärelleni jolla on omien sanojensa mukaan tukka aina länässä ja pipoa ei tietenkään voi käyttää. Olisiko tämä sarja pelastus?!

  207. mirdie sanoo:

    Testaisin mielelläni tuota vihreää sarjaa. Siksi, koska purkit näyttävät söpöiltä. :’D <3

    Näistä tuotteista tykkäisi hiushifistelijä pikkusiskonikin 🙂

  208. Maria sanoo:

    Bamboo-sarja tuntuu itselleni ja siskolleni sopivammalta vaihtoehdolta, sillä meillä kummallakin on niin ohuet hiukset jo luonnostaan. Ostoslistalla on juuri tuuheutta ja rakennetta antavat shampoot, mutta vielä en ole kerennyt niitä hankkimaan!

  209. tt3 sanoo:

    OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collectionia testaisin itse ja toinen menisi äidilleni. 🙂

  210. AnneK sanoo:

    O2-sarjaa ja toisen paketin antaisin äidilleni

  211. Maiju sanoo:

    Haluisin testata tuota O2-sarjaa.:) oon kokeillu aiemmin saman merkin toista shampoota ja oli kyl ihan huippu! Jos voitan arvonnassa, annan toisen setin ystävälleni<3

  212. Ronja sanoo:

    Vihreä Bamboo fiber-full sarja kuulostaa ihanalta ja haluaisin ehdottomasti kokeilla:)! Ilahduttaisin siskoani näillä tuotteilla.

  213. Elli sanoo:

    Mielelläni testaisin tuotteita ja laittaisin kaverille joululahjaksi! 🙂

  214. Susanna k sanoo:

    O2, toinen setti menisi siskolle 🙂

  215. Sannamarianna sanoo:

    Haluaisin testata vihreän setin ja ystävälle sininen. <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.