Hyvinvoinnin vuosi 2017 loppupuolella, entäs ensi vuosi?

11.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Henki-Fennian kanssa, ja on osa vuottani Henki-Fennian ambassadorina.

Viimeistä viedään, vaikka ihan vastahan mä kirjoitin ensimmäisen postaukseni Henki-Fennia ambassadorina, otsikolla ”Hyvinvoinnin vuosi 2017”. Nyt se vuosi alkaa olla ihan loppumetreillä, ja on aika tarkastella sitä, millainen vuosi on hyvinvoinnin kannalta ollutkaan.

Alkuvuodesta en voinut fyysisesti kovinkaan hyvin, sillä rankka raskaus oli ihan lopuillaan, ja minä aivan rapakunnossa. Synnytyksen jälkeen aloin kuitenkin pikkuhiljaa taas kohottamaan kuntoani vaunulenkeillä, terveellisellä ruualla ja olemalla aktiivinen. Heinä-elokuun vaihteessa aloin treenaamaan personal trainerin johdolla, ja samalla tarkasteltiin ruokavaliota vielä parempaan kuntoon. Otin tavoitteekseni parantaa huonoa ryhtiäni, ja myös syödä joka aamu aamupalan, mitä en aina ole tehnyt. Onnistuin tavoitteissani hyvin, tosin näin loppuvuotta kohti arjen arkistuminen on kyllä vähentänyt treenikertoja, ja  mun pitää aktivoitua. Alkuvuodesta en vielä tiennyt millainen vuosi unen kannalta tulisi olemaan, sillä meille oli vasta syntymässä meidän pieni kuopus.

Nyt tiedän, että välillä uni on ollut katkonaista, ja tälläkin hetkellä on, mutta toisaalta, ollaan voitu ottaa se lepo mitä ollaan tarvittu. Olen voinut ottaa päiväsaikaan sitten iisimmin jos yö on ollut hankalampi, ja silloin kun Otto oli vielä kotona, sain nukkua aamulla, jos yö oli ollut raskaampi. Unella ja levolla on todella iso merkitys arjen jaksamisessa, ja niistä on tärkeää huolehtia niin hyvin kuin pystyy, myös pikkuvauva-arjessa. Unenlaatuun vaikuttaa kovasti stressitekijöiden minimoiminen, ja sen on ehdottomasti arjessa huomannut että silloin kun stressiä on vähän tai ei ollenkaan, on helpompi nukkua, vaikka uni olisikin katkonaista vauvan takia.

Henki-Fennian ambassadorina olen voinut tarkastella meidän perheen hyvinvointia ja taloutta monelta eri kantilta, kokonaisvaltaisesti vuoden aikana, ja taloudellinen varmuus on ainakin itselleni sellainen iso juttu, joka vaikuttaa yöuniin. Kun taloudesta ei tarvitse stressata, nukun tuhat kertaa paremmin. Ja silloinkin kun meillä on muissa asioissa ollut rankempia ajanjaksoja, kuten tämä syksy menetyksineen, on ollut hienoa että tämä yksi iso asia arjessa on varmasti turvattu.

Tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut yksi merkittävimmistä koko elämäni aikana, ei pelkkää tasaista eloa ja oloa. Olen kokenut tänä vuonna joitakin elämäni hienoimpia hetkiä, ja suurimman surun. Mutta se on sitä elämää, välillä on helpompaa ja tasaista, välillä saa osakseen niin suurta onnea että se tuntuu epätodelliselta, ja välillä joutuu luopumaan rakkaasta läheisestä. Tunnen, että olen oppinut tämän vuoden aikana elämään enemmän hetkessä kuin ennen. Aina olen halunnut olla läsnä ja elää hetkessä, mutta nyt luulen että ihan oikeasti osaan elää pääosin juuri niin. Se on monen asian summa, ja olen siitä taidosta kiitollinen.

En halua elää mitään ”sitten kun” -elämää, vaan tiedän että se onni on tässä ja nyt. Silti tulevaisuutta on hyvä suunnitella sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja myös varautua kaikenlaisiin tilanteisiin elämässä. On tärkeää että oma elämä ja oma talous on itsellä hallussa, tapahtui mitä tapahtui. Vakuutukset, säästöt ja sijoitukset on hyvä pitää kunnossa, silloin voi keskittyä olennaiseen, eli elämiseen. Ja ei vain itsellä, vaan myös koko perheellä. Läheisiäkin on hyvä muistuttaa taloudesta huolehtimisen tärkeydestä aina aika ajoin. Voi olla että vaikka omat vanhemmat ovat laskeneet itselleen sopivan henkivakuutusturvan vuosikymmeniä sitten, ja olisi aika päivittää turvan tasoa. Tai isovanhemmilla on suuria säästöjä, jotka vain makaavat tilillä kärsimässä inflaatiosta, vaikka ne voisi sijoittaa ja laittaa kasvamaan korkoa.

Ensi vuodelle unelmoin ehkä taas siitä tasaisesta arjesta, ilman suuria mullistuksia suuntaan tai toiseen. Meillä on arjessa kaikki hyvin, ja tiedän että kun teen kovasti töitä, saavutan niitä omia unelmiani ihan siinä jokapäiväisessä arjessa, koko ajan. Tänäkin vuonna olen saavuttanut monen monta tavoitettani ja unelmani ovat täyttyneet, enkä aio lakata haaveilemasta, ja pyrkimästä eteenpäin. Mulla on suuri tekemisen palo, ja ensi vuodelle toivonkin paljon töitä ja inspiroivia kohtaamisia nimenomaan töiden saralla, sen tasaisen rakkauden täyteisen perhe-arjen lisäksi.

Tänä vuonna meillä on ollut suuri onni viettää paljon aikaa läheisten kanssa, ja sen merkitys on ollut ihan korvaamatonta. Ensi vuodelle haluankin tehdä sellaisen uudenvuoden lupauksen, että aion viettää paljon aikaa läheisteni kanssa, ja soittaa papalleni ainakin pari kertaa viikossa. Itsensä ja oman perheen lisäksi on tärkeää huolehtia myös lähimmäisistä, ja niin aion juuri tehdä.

Myös Henki-Fennia haluaa tukea ja olla turvaamassa ihmisille huolettomampaa tulevaisuutta henkivakuutuksen kautta. Ja vuoden viimeisenä hyvinvointitekona blogissani haluankin muistuttaa myös teitä kaikkia lukijoita vielä kerran henkivakuutuksen tärkeydestä. Käykää tarkistamassa oman henkivakuutusturvanne suuruus, ja päivittämässä vakuutusturvanne omia tarpeitanne vastaavaksi viimeistään juuri nyt, jos ette vielä ole sitä tehneet.

LUKIJAKILPAILU: Millaisen uudenvuoden lupauksen haluat tehdä läheisillesi? Kommentoineiden kesken arvotaan pehmoinen torkkupeitto (arvo noin 50€), jonka lämpöön voi vaikka läheisen kanssa kääriytyä. Osallistumisaikaa 17.12. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Onnea arvontaan kaikille <3

Kiitos hurjasti Henki-Fennialle tästä ajatuksia herättävästä ja hienosta vuodesta ambassadorina. Siitä jäi käteen paljon tietoa, tärkeitä ajatuksia ja myös realistinen ja fiksu suhtautumistapa omaan talouteen. Ihanaa iltaa kaikille <3


54 Responses to “Hyvinvoinnin vuosi 2017 loppupuolella, entäs ensi vuosi?”

  1. Milla sanoo:

    Mä haluisin alkaa laihduttaa ensivuonna kun nuorin lähestyy 1v ikää ja haluisin mun osamaksu velat maksaa pois jotta voin olla rauhassa ilman rahahuolia. Käynnistää yrityksen markkinoinnin kunnolla ja pystyä ottaa kaikille vakuutukset

  2. Saara sanoo:

    Haluisin olla enemmän läsnä läheisteni seurassa <3

  3. Saana sanoo:

    Lupaan olla aidosti läsnä.

  4. Katja sanoo:

    Haluan kertoa enemmän läheisteni tärkeydestä !

  5. Emma sanoo:

    Lupaan viestitellä useammin kaukana asuville ystävilleni.

  6. Loviisa sanoo:

    Haluaisin luvata, että osallistun vielä enemmän lapsen leikkeihin, ja keskityn enemmän myös parisuhteen hoitamiseen.

  7. Mari sanoo:

    Lupaan tehdä kaikkeni, että saan opiskelu paikan :)

  8. Vaulaa sanoo:

    Ihania ajatuksia läheisistä!, Oma uudenvuoden lupaukseni on saada itseni kuntoon keväällä ja vierailla kaukana asuvilla isovanhemmilla vähintään kolme kertaa vuoden aikana.

  9. Manteli sanoo:

    Haluan luvata yhdessäoloa, rakkautta, huomioon ottamista, läheisyyttä ja välittämistä. Haluan luvata ystävilleni, perheelleni ja kummilapsileni aitoa välittämistä ja yhdessä tekemistä. Aineetonta huomioimista materian sijaan. Asioita ja hetkiä, joista jäisi ikuinen muisto sydämeen.

  10. Tanja sanoo:

    Vähemmän töitä ja enemmän aikaa heidän kanssasn, jolloin oikeasti keskityn läsnäoloon.

  11. MR sanoo:

    Haluaisin olla enemmän läsnä arjessa. Kiireen keskellä muiden kuunteleminen ja aito läsnäolo helposti unohtuu..

  12. Laura sanoo:

    Lupaan viettää enemmän aikaa perheen kanssa! :)

  13. Emilia sanoo:

    Haluan luvata itselle ja läheisille, että lupaan yrittää olla entistäkin enemmän sinut itseni kanssa, ja tätä kautta myös olla seesteisempi puoliso ja äiti.<3

  14. Lurre sanoo:

    Koitan olla aktiivisempi kuuntelija, ja koittaa venyttää pinnaa paremmaksi.. :)

  15. Veera sanoo:

    Mää lupaisin olla läsnä ja viettää aikaa läheisteni kanssa :)

  16. Iina sanoo:

    Haluan tehdä lupauksen, että olen enemmän yhteydessä vanhempiini, jotka asuvat toisella paikkakunnalla kuin itse.

  17. Elina sanoo:

    Voisin luvata avopuolisolleni uuden vuoden kunniaksi herääväni reippaammin viikolla. Nyt loppuvuodesta aamut ovat menneet liian usein siten, että hän aina keittää puuron tai tekee muuten aamupalan kun minä vielä torkuttelen. Vaikka hänelle ja. ykkösellä nouseminen on luontevampaa kuin minulle, ymmärrän, että niin usein aamupalan laittaminen saattaa ottaa aivoon, kun toinen laiskottelee. Ja olisihan se reippaampi herääminen muutenkin parempi tapa.

  18. Anonyymi sanoo:

    Aion viettää isovanhempien kanssa enemmän aikaa <3

  19. eerika sanoo:

    Uudenvuoden lupauksena voisin luvata keittää miehelle aamukahvit aina työpäivisin. :-)

  20. . sanoo:

    Haluan muistaa heitä enemmän! Ihan vaan pienillä arkisilla asioilla joka päivä :)

  21. Terhi sanoo:

    Vähemmän ruutuaikaa ja enemmän yhdessäoloa ja ulkoilua koko perheelle!

  22. Miku sanoo:

    Olla enemmän läsnä ja tehdä mukavia asioita yhdessä :)

  23. Salla sanoo:

    Viettää enemmän aikaa mieheni kanssa kaksin, lapsi hoitoon :)

  24. Mari sanoo:

    Lupaan olla enemmän läsnä ja laittaa puhelimen pois, kun ollaan kotona!

  25. Anna sanoo:

    Lupaan olla enemmän läsnä.

  26. Karoliina sanoo:

    Jatkaa säännöllistä liikuntaa

  27. Johanna sanoo:

    Lupaan läheisilleni, että kerron useammin kuinka tärkeitä he ovat.

  28. Elli sanoo:

    Lupaan ensi vuonna olla enemmän läsnä ja auttaa läheisiäni mahdollisimman paljon.

  29. Maria sanoo:

    Lupaan viettää kaiken mahdollisen aikani läheisten kanssa, koska ikinä ei voi olla liikaa aikaa perheelle. Sen opin tänä vuonna kun menetin yhden läheisen perheenjäsenen. <3 Osanottoni myös sinulle tässä samalla.

  30. maria sanoo:

    Lupaan tavata enemmän ystäviäni jotka ovat viime vuoden aikana jäänet kiireisen lapsiperhearjen jalkoihin.

  31. Eija sanoo:

    Aattelin luvata miehelle ja muulle perheelle että oon enemmän läsnä heille ja heitä varten tässä arjessa ❤️ Lähihoitajan työssä tuntuu joskus että murehtii ja huolehtii enemmän kuin tarpeeksi asiakkaista, eikä paukut välttämättä enää riitä sitten kotona olemaan ihan täysillä kaikessa mukana.

  32. Daisy sanoo:

    Lupaan liikkua enemmän ja olla enemmän läsnä.

  33. Jessica sanoo:

    Olla enemmän läsnä perheen kanssa! Vähemmän somessa

  34. Marjukka sanoo:

    Lupaan tehdä vähemmän töitä ja olla enemmän läsnä. Läppäri pysyy enemmän kiinni ja äiti osallistuu enemmän puistoiluun, askarteluun ja leikkimiseen! Lapset kasvavat niin nopeasti, etten halua menettää näitä ihania hetkiä! <3

  35. Martina sanoo:

    Lupaan käydä useammin rakkaan mummini luona, joka on ainoa elossa oleva isovanhempani <3

  36. Julia22 sanoo:

    Käyn useammin vierailulla vanhempien luona

  37. Tiina sanoo:

    Liikutaan yhdessä ja monipuolisemmin :)

  38. Lode sanoo:

    Haluan olla enemmän läsnä ja nauttia hetkestä läheisten kanssa

  39. Elina sanoo:

    Lupaan nähdä enemmän läheisiä. Itselle lupaan alkaa pitämään enemmän huolta itsestäni

  40. Saana sanoo:

    Lupaan elää hetkessä ja olla kiitollinen pienistäkin arjen asioista.

  41. Veera sanoo:

    Lupaan olla enemmän läsnä :)

  42. Tiina sanoo:

    Haluan olla enemmän rennompi ja nauttia elämästä :)

  43. Mallukka sanoo:

    Enemmän aitoa arjen läsnä olemista, kuuntelemista ja yhdessä tekemistä!

  44. Justiina sanoo:

    Lupaan olla enemmän läsnä.

  45. Laura Liinamaa sanoo:

    Lupaan puolisolleni tai yhdessä hänen kanssaan, että pääsemme yhdessä johonkin reissuun ensi vuonna. Matkustaminen on molemmille meistä lähellä sydäntä, mutta viime matkasta on jo liian pitkä aika. Nyt aion järjestää sitä varten rahaa ja aikaa. :)

  46. Len sanoo:

    Sellaisen lupauksen ystävilleni, että olen itse se aktiivinen, joka pitää yhteyttä ja järkkää yhteistä tekemistä.

  47. Xeveliina sanoo:

    Lupaan etsiä uuden työpaikan, jossa minun on hyvä olla. Niin ei tarvitse kiukutella kotona joka päivä! :)

  48. Mira sanoo:

    Lupaan nähdä heitä enemmän.

  49. Maria sanoo:

    Lupaan pitää enemmän yhteyttä!

  50. Susanna k sanoo:

    Haluan olla enemmän ja aidosti läsnä. Jättää elektroniikan käytön vähemmälle iltaisin ja keskittyä perheeseen :)

  51. Kitty sanoo:

    Haluan tehdä läheisilleni lupauksen olla rennommin läsnä arjessa, liian usein tuntuu olevan pinna kireällä ja mukamas liian kiire. Perhe on kuitenkin se kaikista tärkein ja paras mitä minulla on, huipputyyppejä jotka rakastaa mua ja mä heitä yli kaiken.

  52. Jenni sanoo:

    Keskittyä enemmän positiivisiin asioihin, murehtia vähemmän ja nauttia enemmän. Näin olen jo tehnytkin ja jatkan samaan suuntaan. Bonuksena vielä tehdä useammin jotain kivoja ylläreitä rakkaalleni. Pienistäkin jutuista tulee niin hyvä mieli itsellekin, kun näkee kuinka toinen ilahtuu. :)

  53. Terhi J. sanoo:

    Enemmän yhdessäoloa perheen kanssa

  54. Lotte sanoo:

    Ihana teksti, kiitos<3
    Mä hartaasti toivon että voisin olla hyväntuulinen, lämminhenkinenja epäitsekäs puoliso ja äiti. Lupaan hoitaa ne asiat kuntoon, esim väsymys, ahmiminen ja liikkunnanpuute, jotka on usein syitä siihen että niin nopeasti kiukustun :/

Kommentoi