Luukku 11: Vauvan ensimmäinen joulu, kuinka ottaa vauva mukaan juhlaan?

11.12.2017

Joulu 2017 jää meidän muistoihin erityisenä, sillä se on meidän kuopuksen ensimmäinen joulu. Toki jokainen joulu on omalla tavallaan erityinen ja ihana, mutta kyllä ne lasten ensimmäiset joulut on aina jollain tapaa ainutlaatuisia. Haluan tehdä ensimmäisestä joulusta merkityksellisen myös vauvalle, ihan samalla tavalla kuin muillekin perheenjäsenille. Mulle joulu on muutenkin se vuoden tärkein juhla, enkä osaa kuvitella että en järjestäisi vauvalle joulua ”koska ei hän siitä mitään vielä ymmärrä”. On monta muutakin asiaa, mitä vauva ei välttämättä osaa arvostaa vielä samalla tavalla kuin vaikkapa viisivuotias, mutta se ei tarkoita etteikö vauvakin nauttisi siitä, että häntä huomioidaan ja otetaan mukaan yhteiseen tekemiseen ja perinteisiin.

Meillä vauva on mukana joulun juhlinnassa ja valmisteluissa ihan siinä missä muutkin: hänellä on oma itsetehty joulukalenteri, jonka luukkujen (eli pussien) avaamista hän rakastaa. Aina kun hän näkeekin oman joulukalenterinsa, hän osoittelee sitä kohti ja päästää innostuneita ääniä. Ja kun hän saa oman pussin käteen, se hymy kasvoilla on niin tyytyväinen ja iloinen. Hän aina avaa pussin innosta kiljahdellen, ja on niin onnellinen saadessaan kaksi vihreää palikkaa joita voi hakata yhteen. Mä tein kalenterin Joulupukki -Duploista, ja jokaisessa pussukassa on aina 1 hahmo, tai muutama palikka (2-4).

Hän kulkee meidän mukana joulutapahtumissa, markkinoilla, kirkossa kuuntelemassa joululauluja, ja kauppakeskuksessa tapaamassa joulupukkia. Ei hän ehkä niin paljoa vielä joulumarkkinoista ymmärrä, mutta hän nauttii muiden kanssa yhdessä uusista kokemuksista. Värikkäistä valoista, karusellista ja musiikista. Hän saa osallistua jouluruokailuun ihan kuten me muutkin, ja vinkkejä sormiruokailijan jouluruokiin olen ottanut Simppelin Sormiruokakeittiön sivuilta. Myös vauvalle voi tehdä omia ”pipareita”, joululaatikoita, ja muita ruokia joilla hän pääsee joulutunnelmaan.

Luetaan vauvan kanssa jouluaiheisia satukirjoja, ja hänen lempparinsa on yllättäen sellainen kirja josta kuuluu jouluisia säveliä. Niitä sävelmiä on viisi erilaista, ja viimeinen niistä viidestä on hänen ehdoton suosikkinsa. Hän rämpyttää samaa nappia uudelleen ja uudelleen, ja vaikka hän kuulisi lyhyen sävelmän kymmenettä kertaa kolmen minuutin sisään, hän jaksaa aina innostua uudelleen hytkymään ja naurahtelemaan, ihan joka kerta.

Vauva saa myös omia joululahjoja. Ei hirveästi, koska ei hän oikein mitään osaa toivoa, mutta omia lahjoja kuitenkin, sellaisia mistä me olemme arvelleet hänelle olevan iloa. Kuten oma rumpu (hän rummuttaa pöytiä. palikkalaatikoita, pahvilaatikoita, vessanpyttyä, lehtitelinettä, lattiaa, jalkojaan, mun mahaa, u name it) ja ruotsinkielinen joululaulukirja jossa on musiikit mukana (musiikki on parasta mitä hän tietää, ja ruotsin kieli ei ole vielä niin vahva kuin suomi, niin sitä on tärkeää tukea). Lisäksi tehtiin hänelle ikioma kirja, jossa on perheenjäsenten ja tärkeiden ihmisten valokuvia, sillä hän tykkää tosi paljon katsoa kuvia. Uskon että siitä tulee rummun lisäksi hänen lempparilahjansa.

Toivottavasti meidän kuopus nauttii olostaan jouluna, ja vaikka hän ei tästä mitään muistakaan, hän voi katsoa isompana valokuvista miten kiva joulu hänellä on ollut. Ja ehkä hän pitää oman valokuvakirjansa ehjänä, ja voi selata sitä vielä viidenkymmenen vuodenkin päästä.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille, alle kaksi viikkoa jouluun <3


7 Responses to “Luukku 11: Vauvan ensimmäinen joulu, kuinka ottaa vauva mukaan juhlaan?”

  1. neito sanoo:

    Mä luulen, että vaikka vauva ei muistakaan asiota samalla tavalla kuin isommat, niin vauvoille jää kyllä tunne muistoja, joita ei kyllä osaa sanoittaa. Kun vauvalla on hyvä ja turvallinen olo, aikuiset pitävät huolen hänestä hellästi ja ovat hyvävointisia, niin vauvalle jää hyvä ja turvallinen olo ja se säilyy muistoissa.

  2. Päivi sanoo:

    Hauska että teillä on tehty Novalle joulukalenteri aivan samalla idealla ku meilläkin mies teki 1,5-vuotiaalle 😀 Joulu-duploja sisältävä pussi odottelee neitiä joka aamu olohuoneessa hänen omassa pienessä nojatuolissaan ja voi sitä intoa joka aamu… 😀 Tähän astisisista palikoista lemppari on ollu se poro! Hyvin jo muistaa et pussi on odottamassa, saa nähä miten pettyy ku pussit aaton jälkeen loppuvat..

  3. Mertsi sanoo:

    Kuulostaa ihanalta joulun ajalta, vaikka Nova vielä pieni onkin. 🙂 Ja etenkin noi lahjat kuulosti jotenkin niin symppiksiltä! Ei pelkkiä hittileluja, vaan oikeasti lämmöllä ajateltu sellaisia, jotka ovat juuri tälle nimenomaiselle lapselle mieluisia!

  4. Iivi sanoo:

    Ihanan kuuloinen tuo kuvakirja perheenjäsenistä! Miten olet toteuttanut sen? Olen miettinyt samanlaista, mutta poika on niin innokas repimään paperia, ettei tavalliset kuvakirjat onnistu.

  5. Paiju sanoo:

    Mitkä rummut ostatte Novalle?
    Meillä myös hakusessa rumpu/rummut 10kk ikäiselle vauvalle, mutta en ole vielä löytänyt tuon ikäiselle suunnattuja rumpuja. Brion rumpu taisi olla paras löytämäni, mutta sekin 18+ ikäiselle suunnattu :/

  6. E sanoo:

    Mun yksi lemppareimmista joulu”muistoista” on kuva mun ensimmäiseltä joululta musta ja mun papasta syömässä joulupuuroa. En tietenkään muista tätä tapahtumaa, mutta siitä kuvasta välittyy ihana joulutunnelma ja se, miten sain olla ihan yhtä mukana joulumeiningeissä kuin muutkin vaikka olinkin vasta puolivuotias vauva 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.