Luukku 22: Meidän joulukortit 2017

22.12.2017

Mä tilasin meidän joulukortit jo monta viikkoa sitten, mutta saatiin ne vasta tän viikon maanantaina postilaatikkoon. Onneksi kerkesin vielä just lähettämään ykkösluokan merkeillä tervehdykset perille läheisille ystäville ja sukulaisille. Osalle me annetaan kortit samalla kun nähdään vielä ennen joulua.

Alun perin suunnitelmissa oli laittaa kortteihin kuva meidän kaikista kolmesta lapsesta, mutta lopulta sain napattua vahingossa niin ihanan kuvan kuopuksesta, että kysyin meidän tytöiltä haittaisiko, jos joulukortissa on vain kuopuksen kuva tänä vuonna. Heitä se ei haitannut ollenkaan, ovathan he itsekin olleet yksin vauvavuotensa joulukorttien kuvissa. Eli siksi meiltä lähti nyt vain kuopuksesta kuva korteissa. Enemmänkin he ihmettelivät mun kysymystä, mutta mä kun olen tällainen hömppä niin mieluummin varmistan etukäteen että asia on varmasti heille ok, kun selittelen jälkeenpäin jos jotain kysymyksiä olisi herännyt sitten kun he näkisivät kortit.

Kuva on niin ihana että mua itkettää kun katson sitä, varmasti ihanin kuva mitä olen koskaan ikinä elämässäni saanut napattua.  Täynnä tunnetta ja rakkautta ja niin söpö. Vaikka tottakai lapsia nyt on aina ihana kuvata ja omien kuvat saavat monestikin tipan linssiin, mutta harvoin sattuu vahingossa niin täydellisiä olosuhteita kuin tässä, että lapsi nukahtaa sopivasti kuusen eteen ja vieläpä tonttulakin kanssa (jonka riisuin heti pois kun olin ottanut kuvan, kun se on niin pitkä). Instagram storiesissa silloin juuri kuvasin ”Päivä videoina” kun nappasin tämän kuvan, ja silloinkin hämmästelin yhdessä teidän kanssa, että miten hän saattoikin nukahtaa niin suloisesti. Ihana minityyppi kyllä<3

Vauvavuosi on niin lyhyt, onneksi ollaan ikuistettu se moniin kuviin ja videoihin, ja meillä on siitä paljon upeita muistoja, tämä kuva ehdottomasti yksi niistä. Vaikka eletään vuoden pimeintä aikaa, on valoa onneksi ollut joinakin päivinä riittävästi, ja tämäkin kuukausi on saatu tallennettua kameran muistikortille.

Toivottavasti meidän joulukortit ilahduttavat heitä joille sellainen kolahtaa postiluukkuun. Mun mielestä joulukorttien lähettäminen on aivan ihana perinne, ja aion kyllä lähettää paperiset joulukortit hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka tuntuu että niiden itse saatujen korttien määrä väheneekin vuosi vuodelta, kun ihmiset siirtyvät toivottamaan hyvät joulut ennemmin sosiaalisessa mediassa. On ne toivotukset ihania sielläkin tietysti, mutta rakastan ripustaa kortteja jääkaapin oveen esille, niiden kuvat ja lämpimät toivotukset saavat hymyilemään aina kun niitä vilkaisee.

Tähän päivään mennessä joulukortit on toivottavasti tulleet perille, eikä yllätys mennyt pilalle postauksen takia! Siksi jätin tämän näin viime tippaan, haha. En voi uskoa, että joulu on jo ylihuomenna, ollaan koko perhe aaaaaivan täpinöissään. Huomenna on kinkunpaistopäivä, ja voin jo haistaa nenässäni mielettömän tuoksun joka valtaa alakerran kun kinkku siellä paistuu monta tuntia.

Ihanaa päivää kaikille <3


10 Responses to “Luukku 22: Meidän joulukortit 2017”

  1. A-I-V-A-N I-H-A-N-A sanoo:

    Maailman rakkain kuva.

  2. Nimetön sanoo:

    Tosi ihana!

  3. Pilvi sanoo:

    Kyllä ilahdutti <3 Mä olin vielä enemmän myöhässä meidän korttien kanssa, toivottavasti ehti jouluksi :D

  4. Pilvi sanoo:

    Vaikka tuttu kuvahan se sulle on ;) <3

  5. Nimetön sanoo:

    Olisi kiva saada postaus (tai vaikka ensi vuodelle kalenteriin luukku) kaikista teidän lähettämistä joulukorteista, näkisi kivasti miten tytöt ovat kasvaneet ja sun ottamat kuvat on esteettisesti upeita, eli olisi ihana nähdä niitä vielä korttimuodossa :3 Itselle on myös joulukorttien lähettäminen tärkeä perinne, ja joka vuosi meillä askarrellaan omin käsin joulukortit :)

  6. Nimetön sanoo:

    En tiedä johtuuko imetyshormooneista vai muuten vaan , mutta tuli täälläkin tippa linssiin kun on niin ihana kuva!

    Ihanaa joulua koko teidän perheelle :)

  7. emzi sanoo:

    IHANA <3

  8. Inga sanoo:

    Miten söpö voi olla. <3

  9. heidisusanna sanoo:

    On kyllä niin onnistunut otos söpöläisestä että voi että!
    Ihanaa joulunaikaa teille! <3

Kommentoi