As for my girls, I’ll raise them to think they breathe fire

09.01.2018

Englanninkielinen otsikko ehkä kolmatta kertaa blogini historiassa, pahoittelut siitä jos se särkee jonkun silmiä. Mun mielestä se on vain niin loistava sanonta, että en tiedä miten sen voisi sanoa suomeksi paremmin.

Kolmen tytön äitinä tulee kiinnitettyä erityisen paljon huomiota siihen, miten tyttöjä yleisesti kohdellaan missäkin, miten heistä puhutaan arjessa ja mediassa, ja siihen millainen esikuva itse olen omille tytöilleni. Toisaalta ihan samalla tavalla kiinnitän huomiota myös siihen, miten tytöt yleisesti käyttäytyvät, ja miten kohtelevat muita ihan sukupuolesta riippumatta.

Vaikka mulle on ehdottoman tärkeää että tasa-arvo saavutettaisiin vihdoin Suomessa, ja joskus myös maailmanlaajuisesti (vaikka se utopistiselta tuntuukin), ihan yhtä tärkeää on että miettii oman perheen sisällä, miten parhaiten voi tukea ja kasvattaa juuri ne omat lapset mahdollisimman hyvin ja tasa-arvoisiksi. Mä en usko että täydellistä tasa-arvoa voi saavuttaa pelkillä suurilla linjoilla ja lainsäädännöllä, siihen tarvitaan niitäkin enemmän (ja niiden lisäksi) konkreettisia tekoja ja keskustelua arjessa, kaikissa perheissä.

Yksi kasvatuksen kulmakivistä on mielestäni se, että haluan opettaa omat lapset kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti taustasta, ulkonäöstä, kansallisuudesta, sukupuolesta ja iästä (ja kaikista muistakin asioista) riippumatta. Musta tuntuu, että ainakin toistaiseksi ollaan ihan hyvällä mallilla tämän kanssa, sillä koko äitiyteni aikana en ole kenenkään lapseni suusta kuullut poikkipuolista sanaa kenenkään toisen ulkonäöstä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai vaikka vaatteista. En mistään.

Ainoa asia, mitä meidän lapset ovat joskus kommentoineet negatiivisesti on käytös. Kun joku käyttäytyy huonosti tai epätasa-arvoisesti heitä tai muita kohtaan, he älähtävät. Ja niin sen kuuluukin olla. Huonoa käytöstä ei pidä hyväksyä, ei itseä eikä muita kohtaan. Esimerkiksi kerran kun yksi poika sanoi toiselle meidän tytöistä, että ei tytöt voi ampua pyssyillä ja että hän itse ampuu paljon paremmin Nerf-pyssyllä koska on poika, niin molemmat sanoivat samantien takaisin, että kyllä tytöt voi tehdä kaikkea mitä pojatkin.

Kasvatuksen toinen tärkeä kulmakivi onkin juuri se, että heidän pitää kohdella hyvin ja samanarvoisesti myös itseään. Heidän pitää uskoa siihen että he ovat yhtä hyviä, arvokkaita ja kykeneviä mihin tahansa, kuin kuka tahansa muukin ihminen, juuri omana itsenään.

Yhtenä iltana kun luettiin jälleen kerran tyttöjen kanssa loistavaa Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjaa, tuli vastaan Tarja Halonen, ja tyttäreni kysyi ”Ai voiko nainenkin olla presidentti?”. Se herätti mut huomaamaan, että vaikka kuinka aina sanon ettei ole tyttöjen tai poikien juttuja vaan kaikki voi tehdä kaikkea, sitä pitää silti erikseen korostaa, että ihan kaikki tässä maailmassa on heille ihan yhtä mahdollista, kuin miehillekin.

En usko että kukaan on koskaan sanonut heille että nainen ei voisi olla presidentti, mutta koska tällä hetkellä Suomen presidentti on mies (eivätkä he muista aikaa jolloin Tarja Halonen oli meidän presidentti), ei heillä ollut ilmeisesti vaan käynyt mielessä, että ihan samalla tavalla heistä voi tulla presidenttejä kuin pojistakin. En voi olla miettimättä kuinka monesta muusta asiasta he ajattelevat sen olevan vain miehille mahdollista, ihan vaan siksi koska eivät ole nähneet naisen tekevän samaa. Se on surullista, ja se pitää korjata.

Me ysärin lapset ollaan kasvettu siitä poikkeukselliseen aikaan nuoriksi ja aikuisiksi, että ollaan saatu nähdä kuinka nainen on Suomen presidenttinä. Niinpä en koskaan itse ole edes ajatellut että nainen EI voisi olla presidentti Suomessa. Tietenkin voi. Mutta näitä asioita ei saa pitää itsestäänselvyytenä, sillä eivät ne ole sitä lapsillekaan, vaikka kuinka ajattelisi että nykypäivän lapset tietävät tasa-arvosta enemmän kuin itse tiesi lapsena. Niin, mä tiesin että nainen voi olla presidentti. Tiesin silti myös, että silloin oli tyttöjen ja poikien jutut, tytöt ei olleet yhtä hyviä jalkapallossa, ja pojat oli huonoja ompelemisessa. Tytöillä oli kaunoluistimet, pojilla hokkarit. Oikeaa jääkiekkoa pelasivat miehet (1995 never forget), enkä tainnut edes tietää että naisillekin oli ”ammattilaissarjoja”.

Se taitaa olla niin, että vaikka kuinka nykyään joka toisessa t-paidassa toitotetaan Girl Poweria, supersankarilegoja tehdään naishahmoistakin ja Wonder Woman sai oman menestysleffan, niitä tosielämän samaistuttavia naispuolisia supersankareita pitäisi tuoda esiin vieläkin enemmän, useammin ja paremmin. Ja tämä asia pitää tiedostaa arjessa, jotta voi itse tehdä parempia ratkaisuja, sillä muuten ajautuu huomaamattaan vaan ottamaan vastaan sen valtavirran jossa 90% sankareista  on edelleen poikia tai miehiä.

Harry Potter, Risto Räppääjä,  Puuha-Pete, Batman, Tatu & Patu, Robin, Marcus & Martinus ja monet muut meidän tyttöjen suosikit ovat kaikki miespuolisia, ja he ovat kaikki ihan mielettömän mahtavia inspiraation lähteitä ja ihailun kohteita. Mutta äitinä mun tehtävänä on tuoda heidän rinnalleen arjessa jatkuvasti myös sankareita joihin just meidän tytöt voivat samaistua. Mun pitää löytää ne siisteimmät ja erilaiset tytöt ja naiset kirjoista, lehdistä, somesta, leffoista, telkkarista, leluista, IT-alalta, musiikista ja politiikasta. Mun pitää toitottaa heille maailman tappiin asti, että he pystyvät ihan mihin tahansa. IHAN. MIHIN. TAHANSA.

Juuri siitä syystä mä tykkään tosi paljon tuosta Otolta joululahjaksi saadusta kirjasta, Iltasatuja kapinallisille tytöille, jota ollaan jouluaatosta asti luettu joka ilta kolmen tarinan verran. Siinä on esitelty sata erilaista, eri-ikäistä ja eri aikoina elänyttä/edelleen elävää naista, jotka ovat tehneet jotain merkittävää, iltasatutarinan muodossa. Aina historian henkilöistä tämän päivän nuoriin aikuisiin, faaraoista keksijöihin, supermalleista presidentteihin, ainoa yhdistävä tekijä on se että he kaikki ovat nimenomaan naisia.

Ollaan pian puolivälissä, ja kirjan pohjalta on herännyt joka ilta ihan mielettömiä keskusteluita, ja musta tuntuu että olen oppinut tuntemaan meidän isompien tyttöjen haaveita, ajatuksia ja kiinnostuksenkohteita vielä ihan älyttömän paljon enemmän kuin ennen, vaikka aina ollaan paljon puhuttukin yhdessä. Melkein toivon että kirja ei loppuisi ikinä, sillä se on vaan niin hyvä meidän kaikkien mielestä, että tuntuu melkein tylsältä palata johonkin perus satuihin sen jälkeen.

Kirjassa on tuotu esiin myös sukupuolten moninaisuus, ja myös siitä ollaan saatu hieno keskustelu aikaan tyttöjen kanssa. Vaikka tässä tekstissä korostan nimenomaan tyttösankareiden merkitystä, on se ehdottoman tärkeää, että äänensä saisi kuuluviin mahdollisimman erilaisia ihmisiä, sukupuolesta riippumatta. Jokainen lapsi ansaitsee löytää samaistuttavia sankarihahmoja, joita katsoa ylöspäin ja joista inspiroitua. Musta on tosi hienoa että nykypäivänä erilaiset ihmiset uskaltavat yhä enemmän ja enemmän tuoda tarinoitaan esiin, tubessa, blogeissa ja somessa. Toivon, että se sukupolvi jota me nyt kasvatetaan, saisi kasvaa maailmaan jossa jokainen voi aidosti uskoa pystyvänsä samaan mihin kaikki muutkin, eikä pitäisi enää omia kromosomejaan tai mitään muitakaan asioita rajoittavana tekijänä.

Mä aion tehdä kovasti töitä sen eteen, että saan iskostettua tämän omien lasteni päähän, sillä tiedän myös sen että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän niitä odotuksia, paineita, muotteja ja stereotypioita alkaa puskemaan joka puolelta, jatkuvasti. Rikotaan ne.


25 Responses to “As for my girls, I’ll raise them to think they breathe fire”

  1. Kielipoliisi sanoo:

    Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja tärkeä aihe!
    Osaat kirjoittaa tärkeistä aiheista monipuolisesti ja tuoda asiat esiin loukkaamatta ketään. Ehkä pienenä palautteena kehottaisin kuitenkin oikolukemaan/luetuttamaan teksin jollakulla ennen julkaisua. Tekstissä on kohtalaisen paljon pilkkuvirheitä, jotka latistavat tekstin sanomaa. Ammattikirjoittajalle olettaisin kirjoitus- ja pilkkusääntöjen olevan peruskauraa.

    Luen kyllä mielelläni jatkossakin kirjoituksiasi tärkeistä aiheista, jotka herättävät monipuolista keskustelua. Ihanaa talvea ja kiitos postauksesta. Jään seuraamaan siitä syntyvää keskustelua! (Ja odottamaan asu(inspis)postauksia!)

  2. Iiv sanoo:

    Tämä postaus, pelkkää rakkautta <3
    Taas palautui palanen uskoa ihmiskuntaan, niin ihanan fiksuja kirjoitat. Välillä tuntuu että ihmiset edelleen haluaa lokeroida ja sukupuolittaa, eikä ymmärrä ettei se ole lasten parhaaksi vaikka niin väittävät. Se, että jokaikistä lasta kannustettaisiin olemaan juuri sellainen kun on ja saisi tykätä juuri siitä mistä tykkää, niin maailma olisi parempi paikka.

    Meillä on kolme teidän lasten ikäistä poikaa, joiden kanssa heräsi myös tosi hyvää keskustelua ton kirjan kautta. Mun mielestä on tärkeää että myös he ymmärtävät että ei ole mitään mitä he ei sukupuolensa takia voisi tehdä. Tai mitä joku kaveri/serkku tms ei voisi, koska on tyttö. Että maailma valitettavasti välillä yrittää lannistaa, mutta tossa kirjassa on mahtavaa miten moni esimerkki kertoo siitä, että hyvät ihmiset taisteleee hyvien asioiden puolesta ja asiat muuttuu paremmaksi. Mulle tuli sun postauksesta todella hyvä mieli, teidän kasvatusperiaatteet tässäkin asiassa on timanttia. :)

  3. S sanoo:

    Kiitos! Loistava kirjoitus ja tuo kirja on ihana! Täydellinen lahja kaikille lapsille ja aikuisillekin!

    Olen aina itsekin sanonut, että ainoa mittari, jolla ihmisiä voi edes jollain tavoin arvottaa, on se kuinka kohtelee toisia. Ja tässäkintulee ymmärtää ja osata antaa anteeksi. ❤️

    • S sanoo:

      *_ yrittää_ymmärtää, sillä huonolle käytökselle ja muiden mollaamiselle löytyy usein syyt henkilöstä itsestään.

  4. Nelli sanoo:

    Mä oon aina ajatellu, että joskus tulevaisuudessa opetan lapsilleni rakkauden kirjoihin (sukupuolesta riippumatta), koska kirjoista löytyy niin monia vahvoja ja roolimalliksi sopivia tyttöjä ja naisia. Itse fanitan tällä hetkellä eniten Arya Stark ian ja Annabeth Chasea. Hermione oli tietysti pienenä se numero yksi! Ja Emma Watson on nykyäänkin mun sankari ja roolimalli ❤️
    Disneyprinsessoistakin rakastan eniten Tähkäpäätä, Meridaa ja Belleä, joilla ei ole haaveena vain prinssin saaminen!

  5. Lina sanoo:

    <3
    Pari päivää sitten kuuntelin radiosta nyrkkeilijä ja olympiamitalisti Mira Potkosen haastattelua. Haastattelun lopuksi soitettiin hänen kehään/sisääntulobiisinsä, Tiktakin Sankaritar. "Mä näen tyhjän taistelukentän, pahimman vastustajani tiedän, minusta itsestäni sen löydän". Luettuani postauksesi alkoi kyseinen kohta laulusta soida päässä. Erittäin hyvin kirjoitettu ja jäsennelty teksti sekä ennenkaikkea T Ä R K E Ä aihe. Mäkin haluan omalla toiminnallani, ja mahdollisesti tulevaisuudessa omien lapsien kasvatuksenkin kautta, muuttaa kangistuneita ajatusmalleja, muuttaa maailmaa.

  6. millamainen sanoo:

    Mahtava postaus! Just näin, Iina! <3

    Toi kirja kuulostaa ihan siltä, että jokaisen naispuolisen tulisi lukea se. Tai no, eipä sen lukeminen tekisi pahaa miespuolisillekaan. ;)

  7. Anonyymi sanoo:

    Nyt täytyy kyllä ekaa kertaa uskaltautua kommentoimaan. Oon seurannut sun blogia jo kauan ja yks ajatus on säilynyt koko sen ajan: kun musta toivottavasti tulee äiti vielä joku kaunis päivä niin toivon, että musta tulee yhtä hyvä äiti kuin sä olet. Yksikään äiti ei tietty ole samanlainen ja aion löytää just sen oman tavan olla äiti, mutta sussa on kyllä roolimallin ainesta jokaiselle äidille. Kiitos tästä blogista, sun ajatusten jakamisesta ja siitä, että asetat riman korkeelle. Oot super!

  8. Sara sanoo:

    Täytyy aina muistaa jokaisen ihmisen olevan rajallinen , ja jokaisella olevan omat rajansa asioiden suhteen . Me kaikki olemme erilaisia ihmisiä. Me emme vaan pysty joka asiassa samaan mihin kaveri tai meidän idoli , ja mikä minusta on hyvä ja helpottava asia ,on se että se ei haittaa. Minä ihan itse voin sanoa että minusta ei ole kaikkeen , onneksi!! On minua nopeampia juoksijoita lista jatkukoon ja se ei haittaa , jos olisi koulussa painotettu sitä jos koulukaverisi on parempi matikassa se ei haittaa, sinä oletkin kielissä :) se olisi tuonut hyvää oloa ja ymmärryksen ei meidän tarvitse olla kaikessa parhaita ja pystyvämme kaikkeen koska kukaan ei pysty kuin mielikuvituksessa. Jos lapsellani olisi ääliala 2 oktaavia ja hän ihannoisia Mariah Careyta jonka ääniala käsittää 5 oktaavia ja sanoisi pystynkö laulamaan yhtä korkeelta ja laajasti oktaavi tasoltaan kuin hän , jos sanoisin kyllä. Minä valehtelisin ja kerta päivänä hän pettyisi kuin tajuaisi että jokaiselle ihmiselle on annettu erilaisia kykyjä, kaikki eivät pysty samaan mutta tiedätkö mitä ei se tekisi huonompaa hänestä :) hän voisi olla parempi jossain toisessa asiassa. Tietyt asiat on vaan faktaa ei se luomalla illuusiota muuta hyväksi asiaa päin vastoin pettymykseksi. Aina voi olla kannustava ja tukea mielenkiinnon kohteita mutta taivaalle kurkottaminen tuo 95% pettymyksen monelle , koska kaikki eivät vain pysty samaan , ja mikä parasta ei tarvitsekaan.:) .

    • Eila sanoo:

      Täysin samaa mieltä sun kanssa. Näin se just menee miten sanoit. Iina älä ylisuurehdi asioita. Voi tsempata ja näin, mutta rajansa kaikella. Aina löytyy joku joka on parempi jne. eikä silloin voi sanoa, että ”kyllä sinä pystyt siihenkin”

      • s sanoo:

        Surullinen kommentti. Jokaiselle lapselle pitäisi antaa mahdollisuus menestyä, ilman että omat vanhemmat sabotoivat.

        Mitäpä jos lapsesta kasvaakin se paras? Jonkun lapsia nämä mainitsemasi ” aina löytyy joku joka on parempi”-ihmisetkin ovat.

        Lahjakkuus on rajallista, harvinaista ja se on häviävän pieni osatekijä menestyksessä. Enemmän vaikutusta on geeneillä, perintötekijöillä. Ja ennen kaikkea ympäristöllä. Jos lapsi on perinyt huonon hapenottokyvyn ja käyrät kintut ei välttämättä tule juoksijaa. Jos ympäristö toitottaa jatkuvalla syötöllä että lapsella ei ole lauluääntä, niin hän tuskin oppii laulamaan.

        Geenien jälkeen eniten vaikuttaa kuinka paljon aikaa uhraamme asioiden harjoittelemiselle. Hyväksi piirtäjäksi/maalaajaksi ei synnytä, vaan harjoitellaan tuhansia tunteja. Olympia tason kilpaurheilijat eivät syntyneet pikajuoksijoina tai uimareina, he ovat uhranneet koko elämänsä harjoittelulle. Sama pätee muihinkin, ei niin romantisoituihin ja ei niin mediaseksikkäisiin aloihin; kukaan ei tule vahingossa valituksi presidentiksi, perusta menestyvää yritystä sattumalta , kukaan ei omaa sellaista ”kielipäätä”, että puhuisi 8 kieltä sujuvasti tuosta noin vain tai väittele tohtoriksi ohimennen. Aikaa, hikeä, verta, kyyneleitä ja lukematon määrä harjoitusta.

    • Minna sanoo:

      Nyt on pakko kommentoida. On totta että olemme inhimillisyydessämme rajallisia, mutta juuri tuo ”sinulla ei ole tähän lahjoja, koitappa jotain muuta” -tyyppinen ajattelu johtaa siihen, että lapsi tai isompikaan ihminen (oli sitten tyttö, poika tai jotain muuta) ei uskalla unelmoida ja tavoitella unelmiaan. Lahjakkuus on esim huippumuusikoillakin vain pieni osa taitojaan, taidokkuuden takana on alalla kuin alalla ihan valtavan paljon harjoittelutunteja, työtä, myös niitä pettymyksiä ja epäonnistumisia ja uusia yrityksiä. On todella surullista, jos lapselle tai vaikkapa tulevaisuuttaan pohtivalle teinillle sanotaan ”susta ei voi tulla lääkäriä tai insinööriä, kun et oo hyvä matikassa. Koitappa vaikka tulkin opintoja, kun nuo kielet tuntuu olevan sun juttu” Siinä sitten ihminen menee toisen hänelle määrittämälleen tielle, eikä omalleen, jos on sattunut haaveilemaan juuri vaikka lääkärin tai raketti-insinöörin ammatista ja mahdollisesti ahdistuu tästä koko ikänsä, eläköityessäänkin vielä miettii, että on ollut väärässä paikassa koko ikänsä. Esim. matikka on sellainen ala, jolla pärjää varmasti keveämmin, jos on keskimääräistä parempi avaruudellinen hahmotuskyky ja logiikantaju, mutta se on myös ala, jota pystyy opettelemaan ja oppimaan. Ja kumpikohan saattakaan päästä suurempiin saavutuksiin sitten kun tarvittavat taidot on hankittu, se joka on joutunut tekemään töitä hurjasti saavuttaakseen tavoitteensa vai se joka on lahjakkuutensa avulla päässyt helpommalla, eikä ole tottunut ponnistelemaan niin kovasti? Psykologian ja neurologian tutkimustiedonkin mukaan lapsia tulisi kehua ja palkita yrittämisestä eikä ominaisuudesta tyyliin ”hienoa, että yritit. Kun vielä harjoittelet onnistut varmasti jatkossa.” eikä ”Oletpa lahjakas”.
      Pahoittelut pitkästä tekstistä. Pointti siis se, että Iinalla oli hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta, kiitos siitä!! :) Ja että todellakin, lapsista voi tulla ihan mitä vaan kun he uskovat itseensä vanhempiensa ja toivottavasti muidenkin kannustamana ja oppivat tekemään unelmiensa eteen töitä! :)
      Ja toivon, ettet ota tätä pahalla. Tämä kuvaamasi ajattelumalli vain nimenomaan on se tapa, millä vielä esim. omakin sukupolveni (80-lukulainen) on kasvatettu ja monet jäävät tekemään tämän vuoksi jotain, mihin kyllä pystyvät, mutta eivät tee sitä mihin haluavat, koska heille on kerrottu, etteivät pysty tai ettei heillä ole siihen lahjoja. (Onneksi on poikkeuksia; hyvä ystäväni, joka oli koulussa aina ”huono matikassa” valmistui diplomi-insinööriksi juuri ja kyllä, joutui tekemään ihan rutosti töitä matikan kanssa myös yliopistossa, mutta niinpä vaan kirjoittaa nyt väikkäriä :))

      • Hantsu sanoo:

        Vau, sanaistitpa upeasti myös mun päässäni vellovat hieman epämukavat tuntemukset, joita tuo kommentti herätti. Ajattelen samoin, en vain olisi osannut muotoilla yhtä napakasti, lisäksi vastaus oli ihanan kohteliaskin. Kiitos kun näit kirjoittamisen vaivan. :) Ja terveisinä Iinalle, hieno postaus ja kirjavinkki meni muistivihkoon.

      • Nimetön sanoo:

        Mun mielestä lapselle saa ja kuuluu sanoa että hän pystyy ihan mihin vaan, sehän pitää heidän kohdallaan paikkaansa. Kaikki maailman huippu-urheilijatkin ovat aloittaneet treenaamaan lapsena ja kehittyneet vain harjoittelemalla ahkerasti.
        Kaikkea ei tarvitse eikä voikkaan heti osata, mutta kaikessa voi kehittyä.

  9. Nimetön sanoo:

    Olen samaa mieltä kanssasi. En kannata sukupuolettomuutta vaan juuri tätä, että olit tyttö tai poika, saat ja voit tehdä mitä vain!
    Itselläni on poika, joten täytyy sanoa, että ei ole heillekään aina tasa-arvoa. Monesti katsotaan kieroon poikaa, joka on pukeutunut vaaleanpunaiseen ja edelleen on valloillaan tämä pojat eivät saa käyttää mekkoja aate monilla. Vaatetuksessa tytöillä on nykyään enemmän etuja. Jos ennen ei saaneet tytöt käyttää housuja, niin eikö olisi aika aloittaa myös niesten tasa-arvo mekkojen suhteen?

  10. Emilia sanoo:

    Mahtavan kuuloinen kirja! Itselläni ei edes ole vielä lasta, mutta tekisi silti mieli ostaa tuo kirja jo kaappiin tulevaisuuden varalle. :)

    • s sanoo:

      Se on ihan mieletön myös aikuiselle! Kivoja lyhkäisiä ja inspiroivia tarinoita sekä tosi onnistunut kuvitus! :)

  11. Kia sanoo:

    Tuli tosta presidenttijutusta mieleen, että tutun lapsi kysyi, kun Niinistö valittiin:”mutta isi, voiko Suomen presidentti olla MIES???” Ihan paras!

  12. Elsa sanoo:

    Pakko itsekin kommentoida pitkän tauon jälkeen, että aivan ihana postausaihe ja hyvin kirjoitettu. En ole itse ikinä antanut tyttöyteni/naiseuteni estää minua tekemästä asioita –
    en väitä, etten koskaan olisi ollut epävarma tai jättänyt asioita tekemättä, mutta uskallan väittää, ettei se ole koskaan johtunut sukupuolestani. Sain itsekin kyseisen kirjan omalta äidiltäni joululahjaksi ja suosittelen sen lukemista ihan jokaiselle riippumatta siitä, onko itsellä lapsia vai ei.

  13. Heli sanoo:

    Hyvä teksti, ja ihan älyttömän upea kasvatusperiaate! :)

  14. Ss sanoo:

    Urheilijana (en toki ammattilaisena) pakko kommentoida kun urheilun tasa-arvoasiat kanssa kiinnostaa. Mutta urheilumaailmassa aikalailla laji kun laji, niin naisten palkka on huonompi ja eikä ammattimaisesti voi hommaansa tehdä. Erityisesti tää näkyy joukkuelajeissa. Täähän on nyt ollut paljon aiheena esillä, esim jääkiekossahan ei oo kunnollista naisten ammattilaissarjaa, naiset käy samalla töissä ja reenaa huonolla palkalla, kun ”samaa tasoa” olevat miehet vaan reenaa ja pelaa ja saa isot rahat. Täll hetkellä harvassa on ne naiset jotka voivat itseään ammattilaisiks nimittää, etenkin niin että palkkakin sen osoittais. Toivon todella että tää urheilumaailma joskus vois olla tasa-arvoinen.

  15. Nimetön sanoo:

    Onhan kirjallisuudessa noita tyttösankareitakin!
    Peppi Pitkätossu syntyi jo aikoja sitten (ehkä juuri tähän tarpeeseen). Itse pidän esimerkiksi Tiina kirjoista, joissa tyttö todellakin pärjää siinä missä poikakin.
    Se roolimalli, joka meiltä lasten maailmassa puuttuu, on ennemminkin herkkä ja ”pehmeä”, feminiini, poika. On nimittäin yleisesti paljon hyväksyttävämpää, että tytöllä on kaunoluistinten sijaan hokkarit tai harrastuksena tanssin sijaan jalkapallo. Mutta toisinpäin käännettynä kuva onkin edelleen vähän epämukava. Koulun liikuntatunnille kaunaluistimissa saapuva poika saa äidin ja opettajan pidätetään hengitystään ja toivomaan, että kaikki menisi hyvin. Että kaikki hyväksyisivät silti ja ettei kukaan vaan kommentoisi. Tytön ja hokkareiden puolesta ei jännitä (enää) kukaan.
    Tanssiva poikakin tarvitsee aikuisten erityistä suojelua, jottei tulisi lytätyksi.

    On myös helppoa puhua yleisellä tasolla tasa-arvoisista ajatuksista. Silti omalle kohdalle osuessa tyttömäinen poika voi olla monessa perheessä vaiettu kriisi. Olisi helpompaa, jos hän vain osaisi toivo joululahjaksi traktoria korusetin sijaan…

    Sisarussarjassa, jossa kasvaa sekä tyttöjä että poikia, tasa-arvoiseen ajattelun on ollut helppo kasvattaa. Esimerkiksi kotityöt on samat kaikille sukupuoleen katsomatta. Toisaalta taas tyttönä ja poika olemisen parhaita puolia ei meillä peitellä. Tytöllä on hameet ja korut, pojalla omat taitoluistimet, kun hän sellaiset tahtoi myös. Vaatteet siirtyvät aika harvoin sisarukselta toiselle ”sukupuolirajan” yli. Sekin on mielestäni ihan ok, enhän minä ja miehenikään pukeudu sukupuolineutraalisto samanlaisia vaatteisiin.

  16. P sanoo:

    Loistava teksti! Ja iltasatukirjan toinen osa naissankareineen on julkaistu ainakin sen valmistumista tukeneille. Toivotaan siis, että se päätyisi joskus kauppoihinkin, suomennettavaksi ja tänne meillekin.

  17. Heli sanoo:

    Toinen osa kirjasta on jo englanniksi esim australiassa saatavilla, suomennosta odotellessa. Mutta siinä kirjassa on yksi suomalainenkin nainen mukana!

  18. Milja sanoo:

    Jatkan vielä tähän, että kasvaakseen itsetunnoltaan terveeksi aikuiseksi lapsen pitää pienenä uskoa olevansa paras kaikessa. Ja tämä onnistuu, koska vanhempien mielestä kaikki mitä lapsi tekee on täydellistä. Tietenkin jos lapsi on itse kokee että on ihan hirveän huono matikassa eikä aihe kiinnosta häntä yhtään, niin silloin on turhaa sanoa kannustaa lasta matematiikan professoriksi. Kyllä mun vanhemmat edelleen varmaan ajattelee (tai ainakin antavat mun ymmärtää) että musta vois tulla mitä vaan ja pysty mihin vaan ja ihan täyspäinen, ei utopistisesti haaveileva ja normaalilla itsetunnolla varustettu mustakin tuli :) varsinkaan pienen lapsen taitoihin ei voi uskoa liikaa!

Kommentoi