Viikonlopun meiningit pähkinänkuoressa

14.01.2018

Moikka! Takana on tosi kiva viikonloppu, joka piti sisällään sekä kivaa tekemistä, että rentoa löhöilyä kotona. Voisin siis sanoa että juuri mun lemppari viikonloppu, kun rakastan sekä touhuta, että ottaa rennosti. Perjantaina meillä oli ystäväperhe kylässä koko päivän ja lapsilla riitti leikkiä ja touhua iltaan saakka, ja me aikuiset höpöteltiin ja laitettiin yhdessä ruokaa, eikä unohdettu pulliakaan. Pullat tosin tulivat kyllä pakasteesta, niinkun meillä aika usein, mutta hyviähän nekin ovat. Illalla katsottiin vaan telkkaria ja mentiin aikaisin nukkumaan.

Eilen käytiin kuopuksen yksivuotiskuvauksissa Annina Segermanin studiolla Vallilassa, enkä malta odottaa millaisia ihania kuvia sieltä tulikaan! Meidän aamu oli kyllä sellaista sähellystä kun koitin saada kaikki kolme tyttöä valmiiksi kuvauksia varten ja itseni siinä samalla (kun otettiin myös perhekuva). Lopulta siinä kävi niin että meikkasin itseni vasta automatkalla, ja ehdittiin nippanappa muutama minuutti myöhässä, huh.

Kuvauksissa oli hauskaa, ja Annina oli aivan hurmaava tyyppi. Meidän kohta-yksi-vee oli kyllä varsin vallattomalla tuulella, ihanan iloinen, mutta joka paikkaan olisi pitänyt päästä tutkimaan. Paikallaan pysyminen ei kuulunut suosikkipuuhiin, mutta kyllä uskon että saatiin silti ihania kuvia. Studio oli aivan ihana paikka, ja oli kivaa käydä kuvauksissa.

Kuvausten jälkeen käytiin tekemässä ruokaostokset viikoksi eteenpäin, ihan parasta että sekin on taas viikoksi hoidettu ja nyt ei tarvitse miettiä kauppahommia ollenkaan. Joku kerta olen ajatellut kokeilla jotain kauppakassi-palvelua, että tekisin ostokset etukäteen verkosta ja vaan noutaisin sitten ruuat. Se on varmasti ihan mahtavan helppoa. Ehkä ensi viikko on se viikko kun innostun kokeilemaan? Jotenkin vaan sitä aina tulee ennemmin lähdettyä sinne kauppaan, kun tutustuttua uuteen tapaan tehdä ostokset. Ruokakassipalveluhan meillä on monesti ollutkin käytössä ja ollaan siitä tykätty, mutta koko viikon kaikkia ostoksia jugurteista leipiin yms. en ole vielä tehnyt etänä koskaan. Saa kertoa kokemuksia kauppakassipalveluista jos ootte testanneet!

Kauppareissun jälkeen Zeldan kummisetä tuli meille kylään, ja vietettiin hänen kanssa iltapäivää siinä samalla kun kokkailtiin ja puuhasteltiin muutenkin. Illalla lasten mentyä nukkumaan herkuteltiin Oton kanssa juustoilla, ja katsottiin leffaa Elisan Vuokraamosta. Ihanan rento lauantai.

Ja tänään on sitten ollut mukava sunnuntai. Aamulla Otto heräsi lasten kanssa, ja itse nukuin kymmeneen asti! Mitä luksusta, sen jälkeen oli todellakin uudelleensyntynyt olo, kun olin mennyt illalla nukkumaankin jo ennen puolta yötä. Yötä toki pilkkoivat yöherätykset minityypin kanssa, mutta silti sain nukkua yhteensä tosi pitkän yön, ja se teki kyllä hyvää. Saankohan tänään unta ollenkaan kun nukuin niin pitkään?!

No, sitä on turha murehtia etukäteen, jos en saa, niin luen sitten kirjaa sängyssä, se vasta luksusta onkin. Siitä on nyt reilu viikko kun kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan (ja nukkuu siellä yleensä aamuyöhön asti, ennen kuin tulee meidän viekkuun), ja on niin ihanaa kun voi taas illalla pitää valoa päällä makkarissa ja lukea kirjaa. Niiin parasta, mä rakastan lukemista ennen nukkumaanmenoa, ja nyt olen taas lukenut joka ilta. Yleensä nukahdan niin että kirja on vielä mulla käsissä (tai naamalla), ja Otto siitä sitten nostaa ystävällisesti kirjan pois ja sammuttaa valon. Mutta oikeesti, aivan ihanaa!!

Apua, ajauduinpas sivuraiteille nyt, kun aiheena oli tämä päivä. Aamulla heräämisen jälkeen oli ihana fiilis, ja aurinko paistoi.  Me päätettiin lähteä päiväksi Oton perheen luokse Graniin ja siellä vierähtikin monta tuntia, ulkoillessa ja hengaillessa. Tosi kiva päivä ja lapset saivat purkaa hulluna energiaa puistossa, ja kävelyllä.

Kiitos muuten kaikille farkkusuosituksista, niitä on tullut ihan hurjan suuri määrä! Ainoa on vaan että aika todella tasaista tuntuu olevan eri merkkien kesken, ja musta tuntuu että oon vaan enemmän sekaisin kuin ennen postausta, että mitä lähden ostamaan! Kun niin erilaisia kokemuksia monella samoistakin merkeistä, toiset kehuu ja toisilla ollut ihan huonot. Mutta kokeilemallahan se selviää, mikä itselle sopii parhaiten. Nyt ainakin tiedän mitä lähden kokeilemaan, ja katson sitten sen pohjalta lisää.

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3


11 Responses to “Viikonlopun meiningit pähkinänkuoressa”

  1. Heidi sanoo:

    Hei! Olisi kiva, jos tekisit sellaisen postauksen itsestäsi ja Otosta jossa kerrot milloin ja miksi olet muuttanut Helsinkiin ja missä kaikkialla olet asunut,koulut jne. En tiedä onko sellaista postausta jo? Esim. Edellisessä postauksessa kerroit, että olet käynyt koulua kalliossa vaikka luulin että olet kotoisin Oulusta ja muuttanut sitten vasta myöhemmin Helsinkiin.. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei tää onkin tosi kiva idea!! 😀 Sitä aina aattelee että ”Mähän oon jo tehnyt itsestäni esittelypostauksen silloin kun muutin indiedaysille” ja sitten tajuaa että omg siitä on KOLME vuotta 😀 Ehkä voisi tehdä vähän päivitettyä versiota?? Kiitos paljon toiveesta, mä ihan innostuin tästä!!

  2. Aroatar sanoo:

    Suosittelen ehdottomasti ruokaostosten kotiin tilaamista. Me tilaamme melkein joka viikko cittarista viikon ruuat kotiin. Ei tarvitse miettiä montako maitolitraa jaksaa kantaa, kun ne toimitetaan eteiseen asti. Ja aikaa säästyy muuhun kun ei tarvitse kaupassa pyöriä. Mielelläni maksan kotiinkuljetuksesta hieman ekstraa, koska se helpottaa niin paljon meidän kiireistä arkea.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon suosituksista!! 🙂 Siis juuri tuosta mä haaveilen! 😀 Ja muakaan ei haittaa maksaa ekstraa, varsinkin kun käyttäisin kauppareissulla kaikkeen ihan turhaan heräteosteluun vähintään tuplamäärän kotiinkuljetuksen hinnasta 😀

  3. AAA sanoo:

    Voin suositella Prisman kauppakassipalvelua! Tuotteet on kaikki ollut oikeita ja päiväyksiä hyvin. Viimeksi itse asiassa kysyivät haluanko kyseisen kinkkupaketin, kun siinä oli päiväys pian menossa, en sitten ottanut.
    Kätevää, kun voit vaan ajaa Prismalle ja myyjä vielä auttaa sulle kassit autolle 🙂 Varmasti helpottais myös teidän arkea!

    • AAA sanoo:

      Ja on tosiaan helppo tuo Foodie, kuten alla kirjoiteltiin! Puhelimella tai koneella, kumpi vaan on näppärä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon vinkeistä, siis juuri tämä mua kiinnosti että mites sitten just päiväykset yms!! 🙂 Ja et tuleeko kuinka hyvännäköisiä vihanneksia, kun oon tosi tarkka et mitä valkkaan ite 😀 Mut ehkä mä uskaltaudun kokeilemaan!! 🙂 Ihanaa että on tällaisia palveluita! Sen Foodien latasinkin nyt ja tutustuin, vaikutti suht iisiltä, ja kiva että sai lisättyä perheenjäsenenkin siihen 🙂

  4. Eeka sanoo:

    Tosta kauppakassista, oon itse töissä prismassa ja teen kauppakassia jonkin verran sekä itse muutaman kerran sitä kautta ostokset tilanneenna voin vain suositella 🙂 niin helppoa kun ostokset voi vaan napata mukaan eikä tarvitse viikonloppuruuhkassa jäädä pyörimään kauppaan 😀 foodieta on tosi helppo käyttää kun sen on hoksannut, jokaisen tuotteen kohdalla voit itse erikseen laittaa saako tuotteen korvata jollain vastaavalla mikäli ko. tuote on loppu tai voit kirjoittaa vaikka jokaisen tuotteen kohdalle jos on jotain ”erityisvaatimuksia” esim. haluat että perunat ovat pienikokoisia 😀 suosittelen tosiaan perehtymään foodieen ihan ajan kanssa 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei onpa huippua kuulla ihan asiantuntijan kokemukset, wau! Kiitos että kommentoit!! 🙂 ja tosi kiva että voi erikseen vielä laittaa noita omia vaatimuksia :D! Pitää perehtyä, latasin sen tänään illalla ja vaikutti kyllä iisiltä, mut ehdottomasti tutkin sen läpikotaisin ennen ekaa tilausta 😀 Kiitos vielä!! 🙂

  5. Kvaakkuli sanoo:

    Heräsi kiinnostus, millaiset viikon ostokset teillä on ja miten säilytätte ruuat. Me pyritään käymään 2krt/vko, mutta ihan huippua okei, jos yhdellä kerralla selviäisi. Jääkaappi ei anna periksi:D

  6. Mamaxx sanoo:

    Mä ihaillen ja ihmetellen seuraan, miten positiivinen, aktiivinen ja aikaansaava monen lapsen äiti sä oot! Mä oon sua aika paljon vanhempi yhden lapsen äiti ja aika usein tuntuu, että tää (pikkulapsi)elämä jyrää mut alleen. Voisit joskus antaa vinkkejä, mistä tällanen väsähtäneempi ja pessimistisempikin (hahaa) tyyppi löytäis tota sun positiivista meininkiä? 😀 <3 Pitäis saada vähän potkua ja keksiä, mitä kotiäiteilyn jälkeen tekis.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.