Mun elämäntarina – kuka teille kirjoittaa vuodesta toiseen

16.01.2018

Sain toiveen, että esittelisin itseni ja jakaisin elämäntarinani, kun lukijani kertoi että ei tiennyt edes mun syntyneen Helsingissä, vaan ajatteli että olen syntyperäinen oululainen. Olen aina välillä vastaanottanut näitä toiveita ennenkin, ja ajatellut että vastahan mä esittelin itseni silloin kun muutin blogini kanssa Indiedaysille. Koin kuitenkin sellaisen realisaation tässä, että hitsi vieköön, siitä on nyt k o l m e vuotta, kun mun blogi muutti tänne. Kolme vuotta. Se ei taidakaan olla ihan vasta, kun se on melkein puolet koko mun blogin olemassaolosta. Samalla tajusin myös, että pian olen tehnyt blogia työkseni kauemmin, kuin kerkesin sitä tehdä harrastuspohjalta. Niin nopeasti aika kuluu.

Tarinan alku

Mutta eipä hypätä asioiden edelle, vaan aloitetaan ihan alusta. Moikka, olen Iina, 26 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti, intohimoinen yrittäjä ja Oton vaimo, jonka mielestä arki on ihmisen parasta aikaa.

Synnyin 26 vuotta ja neljä kuukautta sitten Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä, äitini ainoaksi lapseksi. Lapsuuteni vietin äidin kanssa kahdestaan Helsingissä, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa asustellen, ja Ruoholahdessa ja Kalliossa koulua käyden. Kaikki loma-ajat tosin vietin Oulussa, äidin puolen suvun luona. Välillä asuin mummolassa pari kuukauttakin putkeen, kun kesälomat koulusta olivat niin pitkiä.

Kahden kodin tuska

Olen aina kokenut jonkinlaista kahden kodin tuskaa, kun sydän on aina ollut puoliksi Oulussa ja puoliksi täällä Helsingissä. Olen sydämeltäni niin stadilaistyttö kun vain mahdollista, rakastan mukulakiviä, Esplanadin puistoa, Kiseleffintaloa ja sporassa istumista kuulokkeet korvilla. Olen opetellut uimaan Kallion Urheilutalolla, laulanut suvivirttä joka kevät Tuomiokirkossa ja pyöräillyt pitkin Ruoholahden katuja kavereiden kanssa. Olen kuitenkin ihan pienestä asti ollut todella perhekeskeinen, ehkä juuri siksi että me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Olen aina kaivannut mun rakasta sukua ympärille. Ja vaikka stadia puhunkin pääosin, niin kyllä multa vääntyy Oulun murre heti kun puhun jonkun oululaisen kanssa.

Muutto Ouluun ja äidin sairastuminen

Mun äiti sai töitä Oulusta mun ollessa kasiluokalla, ja musta tuntui että mun elämäni suurin toive toteutui, kun alettiin valmistelemaan muuttoa Ouluun jouluna 2005. Saatiin asunto Oulun keskustasta, ostettiin auto ja kävin tutustumassa uuteen kouluuni. Kaikki oli hetken aikaa ihan täydellistä, kunnes kolme kuukautta meidän muuton jälkeen eräänä tiistaiaamuna mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Se tarina on pitkä, ja surullinen, eikä se oikeastaan ole vieläkään ohi. mutta koen että ollaan silti äidin kanssa selvitty siitä voittajina, ainakin niin voittajina kuin noin hirveistä asioista on mahdollista selvitä. Aivoinfarkti vaikuttaa edelleen meidän elämään, mutta sen läpikäyminen äidin kanssa on tehnyt musta kuitenkin sen ihmisen kuka tänä päivänä olen. Välillä äidillä tulee vieläkin vaikeampia kausia, ja silloin on mun tehtävä olla tukena niin hyvin kuin pystyn.

Teinivuodet ja muutto takaisin Helsinkiin

Äidin sairastelun jälkeen mä elin muutaman vuoden Oulussa aivan tavallista teinielämää bileineen, draamoineen ja ystävineen, ja kävin lukion, sekä valmistuin ylioppilaaksi. Matkustin ystävien kanssa Hki-Oulu -välin lisäksi Ruotsissa ja Englannissa, muutin ensimmäiseen omaan vuokrakämppään ja seurustelin. Samalla veri veti kuitenkin takaisin Helsinkiin. Mun oli vaan pakko myöntää itselleni, että vaikka kaipasin kuinka Ouluun sukulaisten luokse, se oli mulle vaan liian pieni kaupunki. Koin että en voinut tavoitella siellä omia unelmiani, kaipasin tilaa ja mahdollisuuksia. Kaipasin ehkä myös uutta alkua, Oulu muistutti joka päivä äidin sairastumisesta, ja elämäni vaikeimmista vuosista. Niinpä hain Helsinkiin parturi-kampaajakouluun, ja pääsin kuin pääsinkin juuri sinne minne halusin: ruotsinkieliselle pa-ka-linjalle Arabianrantaan.

Heinäkuussa 2010 sain asunnon Ullanlinnasta, jonne muutin tarmoa täynnä. Edessä oli oma elämä rakkaassa kotikaupungissa, elämä joka oli vain mun itseni käsissä. Musta tuntui että kaikki ovet oli avoinna ja mä pystyin ihan mihin vaan. Todellisuus iski kuitenkin aika nopeasti vasten kasvoja, ei se elämä opintotuella kaukana perheestä ollutkaan niin kovin hohdokasta. Vaikka mulla oli paljon kavereita ja tekemistä, olin oikeastaan välillä tosi yksinäinen ja surullinen, ja hukassa. Parturi-kampaajan ura ei tuntunutkaan yhtään omalta, vaikka tykkäsin leikata hiuksia. Luulin että se oli juuri sitä mitä halusin, mutta sitten kun se ei ollutkaan, en oikein tiennyt että mitä ihmettä mä lähtisin elämälläni tavoittelemaan.

Oton tapaaminen

Juuri silloin, uutenvuotena 2010 mun elämään asteli Otto. Otto, joka oli ihan yhtä hukassa kuin minäkin. Me ihastuttiin, rakastuttiin, ja reilu kuukausi meidän ensitapaamisesta huomasin olevani raskaana. Yhdessä me ei oltukaan niin hukassa, vaan kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan kohdilleen, ainakin meidän mielestä. Moni muu oli vähän toista mieltä, ja onhan se totta että eihän se hirveän loistavaa tulevaisuutta yleensä lupaa, jos on 19-vuotiaana raskaana kuukauden tuntemisen jälkeen. Me kuitenkin oltiin alusta asti tässä yhdessä, ja mulla oli syvä luottamus siihen että Otto haluaa rakentaa mun kanssa yhteisen elämän.

Unohdin koko Ullanlinnan kodin, ja vietin kaiken aikani Oton huoneessa neljän äijän solukämpässä raskauden ensimmäisinä viikkoina. Alettiin etsimään yhteistä kotia, ja rakentamaan yhteistä elämää. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin, kauas Kantakaupungista ja mukulakivistä. Koulu jäi kesken, se ei vaan tuntunut omalta jutulta muutenkaan, ja halusin keskittyä vauvaan valmistautumiseen. Toukokuussa 2011 perustin tämän blogin, ja siitä se sitten lähti.

Esikoisen syntymä

Syyskuussa 2011, yhdeksän kuukautta meidän tapaamisen jälkeen, Otto kosi mua mun syntymäpäivänä, ja mentiin kihloihin. Kaksi päivää sen jälkeen syntyi meidän esikoinen. Hän tuli maailmaan pylly edellä ja kuukautta liian aikaisin, 46 sentin mittaisena kirppuna. Olin aina haaveillut olevani nuori äiti, ja kun sain vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa, mä tiesin että äitiys on juuri se mitä olen elämältä halunnut. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta.

Ensimmäinen vauvavuosi oli helppo, ja pari kuukautta ennen esikoisen 1v-synttäreitä me annettiin toiselle vauvalle lupa tulla. Ja vauvahan päätti tulla heti kun sai luvan. Blogini oli kasvanut tasaisesti, ja joulukuussa 2012 sain paikan uudesta perheblogiportaalista. Olin onneni kukkuloilla, säännöllinen bloggaaminen ja kirjoittamiseen laitetut tunnit alkoivat tuottaa tulosta, ja sain joukon samanhenkisiä mahtavia äitibloggaajia ympärilleni.

Kahden lapsen äitiys & häät

Huhtikuussa 2013 meidän toinen vauva syntyi. Hän tuli ihan oikein päin, synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia, ja vauva kerkesi kolmella ja puolella tunnilla täysiaikaiseksi. Toinen vauvavuosi ei ollut ihan niin seesteinen kuin ensimmäinen, ja puolentoista vuoden ikäero ei ollut ehkä se kaikkein helpoin. Oikeastaan toinen vauvavuosi oli varmasti perhe-elämäni rankin, järjestettiin nimittäin samaan aikaan meidän häitä, ja Otto teki melkein koko ajan seitsenpäiväistä työviikkoa siinä samalla. Blogikin alkoi viedä enemmän aikaa,  ja pätkittäiset yöunet veivät voimia.

Helmikuussa 2014 saatiin kuin saatiinkin häät järjestetyksi ja musta tuli Oton vaimo. Keskimmäisen täytettyä yksi vuotta, alkoi arkikin helpottaa. Saatiin taas nukkua. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä, ja nautittiin tasaisesta arjesta. Esikoinen aloitti metsäkerhossa, jota hän rakasti.

Lapsiperhearkea ja paljon töitä

Tammikuussa 2015 mun blogi muutti tänne Indiedaysille, ja olin innoissani siitä että blogista oli tullut mulle ensimmäistä kertaa ihan varteenotettava työ. Se jäi kuitenkin sivutyöksi, kun mulle tarjottiin korufirmasta paikkaa sisällöntuottajana. Yhtäkkiä oltiin keskellä ruuhkavuosia, minä kahden työn välissä ja lapset päiväkodissa. Se oli mahtavaa, intensiivistä, inspiroivaa ja välillä rankkaa. Nautin kuitenkin hurjasti molemmista töistäni, ja lapset olivat päiväkodissa vain kolme päivää viikossa. Saatiin sopivasti sekä yhteistä aikaa, että aikuisten aikaa. Matkustettiin Oton kanssa kahdelleen Tukolmassa ja Lontoossa. Pikkuhiljaa alettiin haaveilemaan vielä yhdestä pikkuisesta, jolle tuntui olevan tilaa meidän perheessä.

Haaveita kolmannesta vauvasta

Häntä ei kuitenkaan alkanut kuulua ihan heti. Vuonna 2016 tein kovasti töitä vuoden ensimmäisen puolikkaan, ja kesäkuussa 2016 tein sitten positiivisen raskaustestin. Me oltiin niin onnellisia että se tuntui ihan epätodelliselta. Heinäkuussa mut irtisanottiin mun sisällöntuottajan työstä, ja hetken olin ihan pihalla, että mitäs nyt tapahtuu. Onneksi mulla oli mun blogi, enkä pudonnut tyhjän päälle. Päädyin perustamaan oman yrityksen, ja samalla kun kasvatin yritykseni liikevaihtoa, kasvatin myös mahaa.

Muutettiin isompaan kotiin, ja mä tein töitä läpi raskauden. Viime helmikuussa meidän rakas kuopus syntyi, ja loput vaiherikkaasta vuodesta voi lukea tuoreesta vuosikoosteesta. Nyt on tammikuu 2018, ja takana on pian seitsemän vuotta sekä äitiyttä, että bloggaamista. Tällä hetkellä olen juuri siinä missä haluankin olla, meidän kodikkaassa just meidän perheelle sopivassa kodissa, miehen kanssa johon olen korviani myöten rakastunut, kolmen ihanan tytön äitinä, unelmieni työssä oman itseni pomona ja sata rautaa tulessa.

Kuka olen vuonna 2018? Olen edelleen se sama Iina. Haaveilen suurista, mutta en niin suurista, etten pystyisi toteuttamaan.  Mun unelmat on tavoitteita. Nautin edelleen arjesta. Viikon paras hetki voi hyvin olla automatka eskarista kotiin, kun saa oivaltaa yhdessä oman lapsen kanssa jotain mahtavaa. Tai se voi olla maanantai-ilta, kun saa katsoa vauvan makaavan X-asennossa pienessä pallomeressä keskellä sotkuista olkkarin lattiaa, nauramassa sydämensä kyllyydestä. Uskon siihen, että lasten kanssa voi elää ihan täysillä, oman perheensä näköistä elämää. Haluan välittää arjen ilosanomaa, ja se on kautta vuosien ollut blogini kantava teema.

Ymmärrän erilaisuutta ja tiedostan, että on uskomattoman monta tapaa elää onnellista ja mahtavaa elämää. Ei ole olemassa vain yhtä versiota hyvästä arjesta, vanhemmuudesta, aikuisuudesta, parisuhteesta tai urasta. Jokaisella on omansa. Saan voimaa muiden auttamisesta, ja hyväntekeväisyys on tärkeä osa mun elämää. Yritän olla tiedostavampi ja fiksumpi kuluttaja ihan joka päivä, mutta samalla rakastan muotia, tyyliä, sisustusta ja kauniita asioita. Kuinka tehdä hyviä valintoja, mutta silti itsensä näköisesti? Siinä yksi suurimpia tavoitteitani tällä hetkellä. Tärkeintä elämässä mulle on perhe, ja perheestä ja läheisistä huolehtiminen. Juon ennemmin kahvia kuin teetä, olen höpsähtänyt lastenvaatteisiin, olen koukussa Ahaa-pikkupaloihin ja osaan ulkoa Fröbelin palikoiden tuotannosta ainakin puolet.

Siinäpä minä ja mun elämä pähkinänkuoressa. Hauska tutustua teihin, jotka luette näistä jutuista ensimmäistä kertaa, ja tervetuloa mukaan lukemaan!


43 Responses to “Mun elämäntarina – kuka teille kirjoittaa vuodesta toiseen”

  1. Tiia sanoo:

    Hullua, että itsellä on tullut seurattua sun blogia ihan alkuajoista lähtien. Olin silloin itsd vasta yläasteella, nykyisin töissä käyvä ja korkeakoulussa juurikin Oulussa opiskeleva. Oot mun mielestä yksi parhaita bloggaajia, suhtaudut tähän intohimolla, mutta samalla huomaa, että teet tätä työksesi ja välität lukijoistasi. Sen takia blogisi onkin pysynyt lukulistalla niin pitkään, vaikka monet muut ovat tippuneet sieltä pois.:) Ihanaa tulevaa kevättä sinne!!

  2. Tt sanoo:

    Moi, nyt on pakko kommentoida ihan vaan sen takia että tajusin just lukeneeni sun blogia kuusi (6!!!) vuotta. Ihan hullua kuinka aika vaan juoksee eteenpäin.

  3. Millamainen sanoo:

    Eikä Iina, miten ihana postaus! ❤️ Tässä kyl tuli monta sellaista asiaa ilmi, joita en tiennyt, vaikka oon seurannut sua vuosia. Kiva, et kirjoitit! ❤️

  4. dina sanoo:

    I H A N A POSTAUS!!!! Oon seurannut sua ja sun blogia Tiaran raskausajasta lähtien ja tuntuu uskomattomalta, että millasen matkan oot kulkenut sieltä tähän hetkeen blogin kanssa ja elämässä ylipäätänsä. Teillä on ihana perhe ja ootte Oton kanssa ihania yhdessä, pitäkää tuosta kiinni.

  5. Kaisa sanoo:

    Moi Iina, olen lukenut blogiasi jo nyt ainakin yli vuoden ja välillä taisin lukea sitä aikaisemminkin mutta oli kiva silti lukea sun esittely itsestäsi. Olet kasvanut äitinä ja bloggaajana todella paljon. Toivottavasti seuraavat seitsemän vuotta ovat sinulle yhtä antoisia.

    Minä asun itse Lontoossa ja olen hieman yli puoltoistavuotiaan tytön äiti ja täyspäiväinen työssäkävijä samalla. Musta on kiva lukea blogeja suomeksi ja sinun blogisi on yksi lemppareistani.

  6. Mimi sanoo:

    Hei iina, olen lukenut blogiasi aivan alusta alkaen ja nyt haluaisinkin muistella vanhoja lukemalla ensimmäisiä postauksiasi. Huomasin vain tuossa että blogin alkupään videot eivät näy enää ollenkaan. Näkeeköhän ne jostain muualta?

  7. Henriikka sanoo:

    Ihana teksti! Oon sun blogia satunnaisesti vilkuillut koko sen olemassaolon ajan, mutta vasta vuoden aikana lueskellut aktiivisemmin ja tässä tulee nyt eka kommentti ikinä. Tuot niin ihanaa kuvaa perhe-elämästä ja arjesta, että en malta oottaa, että saisin itsekin sellaisesta nauttia! Onnea upeista pienokaisista ja miehestä, elämäniloa tuleviinkin päiviinne!

  8. Maiju sanoo:

    Samaa täytyy tulla sanomaan, että huhhuh kun oonkin kauan seurannut sun blogia! Ihan alusta asti. Eli olin itse 15-vuotias teini silloin, ohhoh.
    Muistan alkuajoilta blogger -pohjan ja sen leopardikuvioisen vauvan haalarin, mitä tykkäsit vissiin aika useasti käyttää Tipalla? :”)
    Vaikka en kaikkia sun mielipiteitä allekirjoitakaan, niin joku sun kirjotustyylissä ja teijän arjessa pitää tän blogin mun lukulistalla vuodesta toiseen. Kiitos ja hyvää jatkoa teille kaikille! ^^

  9. H sanoo:

    En muista, koska aloin lukea blogiasi (koska olen kuitenkin lukenut kaikki postaukset), mutta veikkaan että Tiaran vauva-aikana. Zeldan odotuksen/syntymän aikaan ihan varmasti ainakin, sen muistan varmuudella. Aika pitkä aika kyllä, koko aikuisikäni ja vähän ehkä päällekin, onhan siinä ehtinyt omakin elämä mennä vähän uusiksi.

    Hyvä postaus (kuten aina), tässä tuli uutta tietoa (tai ehkä unohtunutta tietoa) näinkin vanhalle lukijalle!

  10. Lukija sanoo:

    Miustakin tuntuu, että oon lukenu blogiasi vasta vähän aikaa. Tajusin kuitenkin, että aloin lukemaan tätä kun ootit Zeldaa, ei siis ihan hetki sitten. Oot kyllä huippu edelleen, tuo elämäntyyli on ihailtavaa. Itse oon 18- vuotias ja tuntuu että oman kasvun aikana olet myös sie kasvanu ihan kauheesti. Moni ei ois uskonu, et ootte vieläkin Oton kanssa yhdessä alun jälkeen. Säilytä tuo, ihanaa alkuvuotta!

  11. Henni sanoo:

    Mulla tuli ihan kyyneleet ku luin tätä. Oot kyllä kokenut kovia nuoruudessa. Vaikutat niin upealta ja symppikseltä tyypiltä. Ja sellaiselta äidiltä joka tahtoisin iteki joka päivä olla. Aina ei vain jaksa 🙁

  12. Pii sanoo:

    Minun piti tarkastaa oikein ikäsi sivupalkista.
    Uskomaton tarina ja totta. Olet kokenut kovia ja olet selvinnyt siitä.
    Kuinka kauniisti silti kerrot äidistäsi ja teidän elämästä. Et ole katkera ja olet saavuttanut elämässäsi upeat kolme tytärtä joilla on upea rakastava isä ja sun puoliso. Ole onnellinen ja jatka samaa positiivista elämän asennetta. Siihen ei moni pysty. Kuinka paljon tänä päivänä syytetään lapsuutta, työtilannetta, ym, kun ei asiat ole hyvin. On aivan ihana lukea tälläistä postausta Hyvää kevään odotusta koko perheelle❤️

  13. Stefanie sanoo:

    Olipa kiva lukea tämmöinen kertomus! Musta te vaikutatte aina Oton kanssa niin inspiroivalta parilta ja on jotenkin erityisen ihana lukea, että teidän tarina ei missään mielessä ole ollut semmoinen stereotyyppinen seurustelusysteemi vaan jotain ihan muuta. Asioiden ei aina tarvii mennä oppikirjan mukaan ja sen te ootte niin ihanasti näyttänyt.

  14. Pii sanoo:

    Hei, tästä tulikin mieleen. Tekisikö myös Otto tänne sun saitille oman samanlaisen postauksen itsestään ja teidän alkuajasta:)

    • Liisukka sanoo:

      Hyvä idea mun mielestä myös, tai jos Otto ei halua kirjoittaa niin silleen et kirjoitat oman näkemyksen Oton elämäntarinasta kuulemasi perusteella. Tai molemmat versiot. 🙂

  15. Pii sanoo:

    Onko näin nuoria valveituineita vanhempia tänä päivänä olemassa?
    Todennäköisesti on, Iina ja Otto!

  16. Nimetön sanoo:

    Jos kattoo tota ihan ensimmäistä kuvaa jossa teininä poseeraat, niin kauas on tultu versus tohon viimeseen! Keep going! Ihan mahtava postaus.

  17. Heidi sanoo:

    Täällä myös yksi joka on ollut ihan alusta asti blogisi matkassa mukana 😉 muistan kun kaverin kanssa bongattiin sun blogi silloin ensimmäisten postausten aikaan ja täällä ollaan edelleen 🙂 Halusin tulla sanomaan että tämä blogi on itselleni sellainen joka antaa voimaa niihin omiin arjen juttuihin, ja miten ihanasti otat jokaisen asian vastaan ja käännät ne positiivisiksi, oot ihan huikea 🙂 toivottavasti saamme seurata teidän arkea täällä vielä pitkään.<3

  18. Milla sanoo:

    Tää oli jotenkin ihanan sympaattinen teksti ja ihana elämänkerta

  19. Erja sanoo:

    Järkkyä miten nopeesti aika menee kun itekin muistan miten luin sun blogia kun Tiara oli pieni vauva ja nyt hän menee jo kouluun ja teillä on kaksi muuta pientä tästä postauksesta tulikin mieleeni, että myös semmonen postaus vois olla kiva missä kertoisit teidän/sun tulevaisuuden haaveista. Esim. mihin haluaisitte matkustella, haluaisitteko kesämökin tai moottoripyörät tms ihan mitä ikinä nyt tulee mieleen ☺️

  20. Linda sanoo:

    Ihana postaus. Olet aivan uskomaton tyyppi <3

  21. Kaitlin sanoo:

    Sä oot niin ihanan positiivinen 🙂

  22. Anna sanoo:

    Sun blogi on ollut mun suosikki siitä asti kun odotit keskimmäistänne!
    Ollaan saman ikäisiä, mutta elämäntilanteet olivat silloin täysin erilaiset. Pidin kumminkin kovasti tavastasi kirjoittaa, joten jäin lukijaksi.
    Nythän itselläni on 2016 syntynyt lapsi ja keväällä saamme toisen, joten on ollut erityisen kivaa seurata juttuja kuopuksestanne 🙂

  23. Nimetön sanoo:

    Ihana postaus, tää oli kiva lukea vaikka olenkin lukenut sun blogia alkuajoista asti. Oot niin inspiroiva, sydämellinen ja rohkea tyyppi. Oot mun äiti-esikuva! Teet upeaa työtä blogin kanssa ja sun positiivisuus ja arjen ilon jakaminen on jotain todella hienoa ja sillä voi olla jonkun toisen lapsiperheen elämään suurempi vaikutus kuin tiedätkään. Hienoa että uskot itseesi ja rohkeasti pyrit unelmiasi kohti, en yhtään epäile ettetkö saavuttaisi niitä. Ihanaa kevättä teidän perheelle.
    T. Maria

  24. Henna sanoo:

    Ihana blogi❤️ Oon teitä seuraillu pari vuotta! Onko sulla mitään ammattia?

  25. lennu sanoo:

    Olen seurannut blogiasi siitä saakka kun odotit Novaa, ja silloin heti jäin koukkuun. Täytyy kyllä sanoa, että sun a s e n n e on esimerkkinä muille. Niin positiivinen ja vielä kun ottaa huomioon tämän sinun tarinasi, niin ei voi kuin ihailla sinua 🙂 Toivon kaikkea hyvää sinulle, lapsille ja koko teidän mahtavalle perheelle myös tulevaisuudessa, pystytte mihin vaan yhdessä

  26. Laura sanoo:

    Moi! Munkin piti tulla kommentoimaan että oon lukenut sun blogia ihan alusta lähtien (olin 13-vuotias itse silloin kun aloitit bloggaamisen) ja edelleen tykkään sun postauksista! 🙂 Joku muisteli Tiaran vauvana päällä ollutta leopardihaalaria (mäkin muistan sen :D) niin mä muistan kun joskus kirjoitit että aina kun sulta lähti ripsi, puhalsit ja toivoit että tulisit raskaaksi. Kaikkia sitä jääkin mieleen. 😀 kiitos Iina ihanasta blogista ❤

  27. Niitu sanoo:

    Olipa ihana postaus 🙂 Oon seurannut sua blogin alusta asti, alkuun vähän naureskellen että kylläpä toi kirjoittaa huonosti ja myöhemmin ihaillen, kuinka aikuinen ja ammattimainen susta ja sun blogista on tullut. Moni vois ottaa mallia!

  28. Johanna sanoo:

    Heippa! En ole tainnut aikaisemmin kommentoida blogiasi,vaikka olen lukenut sitä ainakin siitä asti kun odotit Zeldaa. Muistan sinut myös koulu-ajoilta,sillä käytiin samaa lukiota 🙂
    Täytyy vain sanoa, miten ihanasti aina kirjoitat ja blogiasi on ilo aina lukea, käynkin päivittäin katsomassa onko tullut uusia postauksia. On mukavaa,että jaksat kirjoittaa uusia postauksia niin hyvällä tahdilla kirjoittamatta silti mitään turhaa tai vain postaustahdin säilyttämiseksi. Vaikutat upealta ihmiseltä ja jotenkin tulee sellainen olo, että haluaisi ottaa mallia. Varsinkin nyt, kun vieressä tuhisee vihdoin oma rakas 1,5 kk vauva. Blogisi antaa minulle nyt yhä enemmän, vaikka luinkin sitä ihan samalla innolla ennen lastakin.
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja toivon, että saan jatkaa lukijanasi vielä pitkään. Blogisi on itselleni ylivoimaisesti mieluisin luettava verrattuna muihin blogeihin mitä tulee seurattua!

  29. Riikka sanoo:

    On kyllä aivan mieletöntä miten hyvän ja onnellisen elämän oot onnistunut itsellesi rakentamaan, vaikka tarinassasi on niin monia ”katastrofin aineksia” joita ihan jokainen ei olisi onnistunut selvittämään niin hyvin kuin sinä. Oot huippu!

  30. Maitoviiksi sanoo:

    Itse olen seurannut blogiasi ihan alkuvaiheists lähtien ja tiukasti pysynyt matkassa mukana kaikki vuodet. On ollut mielenkiintoista seurata elämäsi tarinaa ja sitä, miten paljon olet muuttunut ja samalla pysynyt ihan entisellään. Arvostan todella monia arvojasi sekä sinun ja oton tapaa olla vanhempia. Tavallaan blogisi tarjoaa myös aikakuvaa omasta elämästäni, kun muistan, minkälaisissa tilanteissa olen lukenut mitäkin postauksia. Kaikkea hyvää edelleenkin teille toivon. <3

  31. Minä vain sanoo:

    Moi Iina! Oon miettinyt jo aika pitkään, että pitäisi kommentoida sulle ja nyt on se hetki 🙂

    Oon lukenut sun blogia ihan alusta lähtien ja musta on ollut ihanaa nähdä, miten teidän perhe on kasvanut vuosien varrella. Todellakin arjen ilosanomaa! Tuun aina tosi hyvälle mielelle sun postauksista ja ne on piristänyt välillä aika raskaan oman arjen keskellä. 🙂

    Olet tosi inspiroiva ihminen – naisena, äitinä ja yrittäjänä. Toivon teidän perheelle kaikkea hyvää. <3

  32. Yksi lukijasi sanoo:

    Hei,en ole tainnut aikaisemmin kommentoida,mutta nyt oli ihan pakko..Tämä oli ihana postaus❤ Olen seurannut blogiasi ihan alkuajoista,vaikka taidankin olla lukijakuntasi vanhinta kastia (kohta keski-ikä häämöttää) 😉 mutta jotenkin periaatteesi ovat niin samoja kuin itsellä. Minulla 2 teiniä ja iltatähteni on muutaman kkn nuorempi kuin Tiara ja sen takia aikoinaan löysinkin blogisi ja sille tielle olen jäänyt. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa ja itsekin rakastan tätä normiarkea lasten ja mieheni kanssa,ihan parasta,vaikka käynkin päivätöissä. Muistan,kun vuosi sitten kirjoitit kirjeen teidän joulusta oliko se kymmenen vuoden päähän ja kirjoitit ihan kuin meidän joulusta nykypäivänä. Voin sanoa, et lapset pitävät kiinni totutuista joulurutiineista mitä lapsena ovat oppineet myös teininä 😀
    Iina toivon sinulle ja perheellesi ihania päiviä yhdessä❤ Täällä aina innolla odotetaan uutta postaustasi!

  33. Hansu sanoo:

    Nyt on pakko itsekin kommentoida ensimmäistä kertaa. Olen seurannut blogiasi aivan sen alusta asti ja on ollut ihan huippua seurata teidän perheen ihanaa tarinaa! Muistan hyvin sen päivän kun tuoreen blogisi löysin 15-vuotiaana 🙂

  34. Heidi sanoo:

    Moi Iina! Just tällästä tekstiä toivoin! Kiitos, kirjoitat hienosti. Olet kokenut kovia, mutta uskon, että yhdessä selviätte mistä vain! 🙂 joku tuolla taisikin jo laittaa kommentin, että olisi kiva lukea myös Otosta tällänen 🙂

  35. Sini sanoo:

    Hei Iina!

    Täälläkin yksin alkuajoista asti mukana ollut taka-alan seuraaja! Tää oli ihan huippu teksti ja paljon tuli myös mullekkin uutta tietoa ja muistinvirkistystä 🙂 Osaat kirjottaa tosi hyvin, aivan parasta luettavaa. Kiitos Iina ja kaikkea hyvää jatkoonkin teidän perheelle!

    -Sini

  36. Essi sanoo:

    Oot kyllä Iina niin ihailtava ja rautainen muikkeli! 🙂 On ollut huikeeta seurata teidän matkaa jo Tiaran odotusajasta lähtien, ja edelleen aivan yhtä innoissani avaan uudet postaukset 🙂

  37. nadjastrange sanoo:

    Ihana postaus!! <3 oon tainnut seurata teidän perheen menoa kunnolla vasta siitä lähtien kun siirryit Indiedaysille, ja sen jälkeen tästä on tullut yksi mun lemppariblogeista. Hassua, koska meillähän on ihan erilaiset elämäntilanteet. Teidän perheen aitoa ja onnellista menoa on aina tosi kiva seurata, ja on kiva törmäillä erilaisissa tilaisuuksissa. Toivon paljon kaikkea ihanaa teille! <3

  38. Lennu sanoo:

    Pakko oli itsekin viimein kommentoida, kun tajusin just, että oon lukenu blogiasi alusta alkaen enkä koskaa oo tainnut aiemmin kommentoida vaikka olisit kehuja ansainnut aiemminkin! Taisin olla 16 vuotias silloin, kun blogin alotit.. huh aika menee nopeaa!
    Sun blogi on vaan niin voimaannuttava, inspiroiva ja koukuttava että päivästä ja vuodesta toiseen sitä käy aina vaan kurkkaamassa onko uusi postaus tullut. On jännitetty ja odotettu lastesi syntymää täällä ruudun toisella puolen ja on odotettu postausta häistä ja reissuista jne. Oot vaan niin ihana äiti ja sulla on kyllä ihanat lapset ja mies. Toivon kaikkea hyvää teille ja ihanaa uutta vuotta -18! ❤️

  39. Heippa sanoo:

    Tämä oli ihana, vaikka itsekin oon sua seurannu jo monia monia vuosia. Te ootte niin sympaattisia kaikki <3 Kovia ootte äitisi kanssa kokeneet. Meillä sama homma ja nyt sitten uudestaan. Äidin uusi sairastuminen ja oman avioeron jälkeen elämältä lähtenyt pohja on vienyt veronsa ihan totaalisesti, mielenterveys on koetellut, mut nyt suuntana vaan kohti parempaa ja jotain upeampaa. Josko jaksaisi taas kommentoidakin, lukemassa oon kyllä käynyt aina 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.