Kurkistus vauvan omaan huoneeseen ja katsaus nukkumatilanteeseen

17.01.2018

Siitä on nyt vajaat pari viikkoa, kun kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan. Hän on alkanut nukkumaan suunnilleen aamuyöhön asti yhdellä herätyksellä (joka yleensä ajoittuu meidän vanhempien nukkumaanmenon aikaan), ja sitten aamuyöllä tulee yleensä meidän väliin nukkumaan. Aamuyöt ovat edelleen vähän sellaista rumbaamista, mutta on kuitenkin ihan huikeaa että hän nukkuu n. 20-04 sillä yhdellä herätyksellä, se on suuri parannus aiempaan tilanteeseen. Uskon että yöt paranevat kunhan ikää karttuu. Tällä hetkellä on taas hammas puhkeamassa, ilmeisesti kuudes, ja se toki vaikuttaa myös.

Vauvan huoneen laittaminen on ollut aivan ihanaa. Se on edelleen vähän keskeneräinen, mutta kuitenkin sen verran valmis että ajattelin tehdä pienen katsauksen tänne blogin puolelle. Joitakin muutoksia tulee vielä, kun saadaan sinne ehkä vanha keinutuoli (jos se vain mahtuu järkevästi), pari seinähyllyä paikoilleen ja valaisinratkaisut mietittyä lopullisiksi. Nyt meillä on huoneessa esikoiselle aikoinaan ostettu kirkkaankeltainen kattolamppu, joka ei yhtään sovi muuhun tyyliin. Lisäksi on jalkalamppu, jotta illalla näkee lukea hämärässä iltasadun, mutta sekään ei välttämättä ole ihan se paras vaihtoehto juuri tuonne. Katsotaan mitä keksitään.

Huoneen tarkoitus on olla viihtyisä, pehmeä ja rento, ja sellainen että siellä viihtyy sekä vauva itse, että sisarukset ja me vanhemmat. Siellä on mukava tuoli jossa lueskella iltasatuja (tämän hetken lemppareita on isosiskojen vanhat Pikku Eetu -kirjat, joissa Eetun nimi on vauvan mielestä Kaapo), lattiatilaa ja pehmeitä mattoja, lelut helposti esillä ja paljon valoa.

Vauvan mielestä oman huoneen lempparijuttuja on tietenkin Duplot, bOblesit (saatu blogin kautta jo vuosia sitten ja edelleen kovassa käytössä) sekä isot ikkunat, joista katsella mitä ympärillä tapahtuu, jos vaikka sattuisi näkymään autoja. Hän rakastaa myös omaa joululahjaksi saamaansa potkuautoa, sekä pehmoleluja ja kirjoja. Hän ottaa itse hyllystä kirjoja luettavaksi, ja istuskelee pyöreällä nukkamatolla, tai nojatuolissa vanhemman sylissä mielellään lukemassa.

Tällä viikolla asennetaan vielä portaiden yläpäähän turvaportti, jotta ei tarvitse olla itse koko ajan huoneen ovella seisomassa tai istumassa (tai pitää ovea kiinni kun lattialla leikkii). Alhaalla meillä onkin ollut portti jo jonkin aikaa, mutta se on ihan ehdoton tuohon ylös myös, sillä portaat on vauvan mielestä ihan älyttömän mielenkiintoiset, ja ylhäältä alas meneminen onnistuu häneltä huomattavasti heikommin, kuin alhaalta ylös. Sitten kun ylhäälläkin on portti, uskaltaa vaikka laittaa aulassa pyykkejä samalla kun vauva leikkii omassa huoneessaan siinä vieressä, ilman että tarvitsee pelätä että hän yrittäisi pujahtaa äidin ohi portaikkoon.

Huoneeseen ei hankittu juuri mitään uutta, muuta kuin yksi matto ja taulut sekä tauluhyllyt (tauluista tulossa myöhemmin blogiin tarkempaa infoa ja alekoodia!). Saatiin jo olemassaolevilla jutuilla huoneesta viihtyisä ja kodikas, ja olen siitä tosi iloinen. Varsinkin kun vauvan huone ei ole ikuisesti jäämässä vauvan huoneeksi, on hyvä että väliaikaisratkaisuihin ei käytetty yhtään rahaa tai luonnonvaroja. Taulut ja matto jatkavat huoneessa myös sitten, kun se muuntuu sisarushuoneeksi.

Ollaan muuten oltu todella tyytyväisiä tuohon Stokke Home Collectionin ihanaan talosänkyyn*, jossa kuopus on nukkunut. Se on niin kaunis ja kestävä, ja tuo ihanaa kodikasta tunnelmaa huoneeseen. Ajattelin lisätä sänkyyn vielä sellaiset ihanat pallovalot tuohon talokehikkoon, ihan vain koristeeksi. Vauveli tykkää myös leikkiä sängyssä, jonne olen välillä hänet laittanut istuskelemaan juurikin pyykkien laiton ajaksi.

Sänky Stokke (saatu blogin kautta) / Vaaleanpunainen matto Ikea / Kirjahylly Ikea / Taulut ja kehykset Desenio (saatu) / Tauluhyllyt Ikea / Harmaavalkoinen matto H&M / Tuoli Jysk / Lampaantalja Ikea / Pellavatyynyliinat Ellos / Klovnityynyliina Mini Rodini / Pehmot Cubus, Aarrekid, Kidsconcept, Pentik, Fabelab /Lelusäkit Fabelab (saatu) / Pimennysverhot Ikea / bOblesit Geffer (saatu) / Lohikäärmetarra ovessa Made Of Sundays / Potkuauto Lekmer / Jalkalamppu Muuto /

Sellainen vauvan oma huone meillä<3


5 Responses to “Kurkistus vauvan omaan huoneeseen ja katsaus nukkumatilanteeseen”

  1. Emilia sanoo:

    Tuohan on oikein söpö, niin kuin on huoneen asukkikin <3 kivan näköiseksi olette laittaneet, eikä mun mielestä lastenhuoneen tarvitse edes näyttää täydelliseltä, sisustuslehdestä repäistyltä. Mä meinaan sisustin itse meidän pojan huoneen ihan viimeisen päälle, vain todetakseni, että oikeasti se on suurimman osan ajasta vain täynnä kaiken maailman leluja ja myös sen, että ne talosängyn päällä olevat pallovalot hajosivat kun niitä piti tietysti kiskoa... 😀

  2. Ihanan huoneen ootte sisustaneet teidän pikkuiselle,viihtyisä kuvaa sitä juurikin täydellisesti!♡

  3. Anni sanoo:

    Ihana huone!
    Hyvällä maulla tehty.
    Mikä on tuo sininen ihanuus sängyn päädyssä?

  4. mymmeli sanoo:

    Söpö huone! Yksi vaihtoehto on laittaa portti vauvanhuoneen ovelle. Meillä toiminut mukavasti niin, vauva ei myöskään silloin pääse sotkemaan isompien leikkejä jos heillä jotakin tärkeää kesken 🙂

  5. Eliis sanoo:

    Ihana huone mistä noi korit missä duploja?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.