Ponitukan comeback – pastellivioletti teki paluun

15.02.2018

Kampaamopalvelut ja tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Salon Pepe Åhmanilta

Laitoin joulun aikoihin instagramiin #TB-kuvan mun pastellivioletista tukasta, ja siitä asti mulla oli kytenyt sellainen pieni ikävä sitä kohtaan. Se vaan voimistui ja voimistui, ja jotenkin mua kyllästytti niin paljon se puolipitkä blondi-ruskeasekoitus joka ei ikinä siitä kasva pidemmäksi vaikka mitä tekisin. Vaikka biotiini ja Swiss Clinicin Hair Renewal Serum auttavat hiusten määrään (tukka on tuuhentunut tosi paljon siitä mitä oli pahimmillaan, juuri niin kuin kokeilemani tuotteet lupaavatkin) ja Olaplex on auttanut siihen, ettei tukka katkea niin aikaisin mitä ennen, mikään ei vaan voi pelastaa tukkaa joka ei suostu kasvamaan pidemmäksi kuin olkapäiden tasalle. Ainakaan näin helmikuussa 2018. Toivottavasti vielä joskus mun oman elämän aikana voi, mutta toistaiseksi ei sellaista tuotetta ole löytynyt. PSST! Lue loppuun asti niin löydät alekoodin kampaamopalveluihin!

Tämä juttu on ollut mulla vuosia, ja vaikka tilanne on vähän parantunut, eikä tukka katkea enää kymmentä senttiä vaan ainoastaan muutaman, se ei poista sitä, että omista hiuksista en enää saa pitkiä. Olen kokeillut pitää melkein vuoden tauon värjäämisestä kahteen kertaan, olen ollut käyttämättä pompuloita, olen käyttänyt ties mitä rakennepaikkaavia tuotteita ja nukkunut mahdollisimman varovasti. Mikään ei ole auttanut.

Uskon tämän liittyvän hormoneihin, sillä ennen kun imetin keskimmäistä vuoden, mun hiukset kasvoivat ihan normaalisti. Anyway, olen kaivannut pitkää tukkaa. Olen aina kokenut pitkän tukan omakseni enemmän kuin lyhyen, ja siksi mulla olikin tauotta pidennykset melkein kymmenen vuotta. Kuopuksen raskausaikana luovuin pidennyksistä, ja vaikka puolipitkässä tukassa on puolensa (HAH), olen kaivannut sitä pituutta ja pitkän tukan monipuolisuutta.

Ennen kaikkea olen kaivannut JÄNNÄÄ. Jännää tukkaa, jotain piristystä. En jaksa olla tylsä. Vaikka ihan tavallisen värinen tukka olisi tällä hetkellä 1000 kertaa trendikkäämpi kuin pastellitukka, mä olen vihdoin tajunnut sen että olennaista ei ole olla trendikäs tai sellainen joka on muiden mielestä hieno. Vaan olennaista on olla sellainen, mikä itsestä tuntuu hyvältä, koska minähän sitä mun ulkonäköä kannan eikä kukaan muu. Moni muu onnistuu olemaan super jännittävän ja persoonallisen näköinen vaikka ruskealla tukalla, mutta musta itsestä ei vaan enää tuntunut siltä omassa luonnollisessa tukassani. Halusin jotain ihan muuta.

Mulla oli viimeksi pidennykset reilut 1,5 vuotta sitten. Silloin en vielä tajunnut kiinnittää huomiota hiusten eettisyyteen, pidennykset oli super yleinen juttu ja on edelleen, mutta eettisyydestä niiden suhteen oli silloin puhetta huomattavasti vähemmän kuin nykyään. Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että silloin en ajatellut asiaa sen enempää, vaikka esimerkiksi lasten vaatteissa olen kiinnittänyt näihin asioihin huomiota jo vuosien ajan. Parissa vuodessa asiat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, ja nykyään esimerkiksi mediassa on paljon puhetta hiustenpidennysten epäeettisyydestä.

Tällä kertaa kun ennen kuin lähdin edes harkitsemaan pidennyksiä, ihan ensimmäisenä aloin selvittämään, onko edes mahdollista hankkia eettisesti tuotettuja hiustenpidennyksiä, kun niin paljon on puhetta vain siitä epäeettisyydestä, riistämisestä ja huijaamisesta. Yritin ensin selvittää itse netistä, mutta tietoa tuntui olevan hankalaa löytää. Suurimmat suoraan kuluttajille myyvät pidennysfirmat eivät ainakaan kertoneet minkäänlaisia vastuullisuustietoja omilla nettisivuillaan, mikä ei tuntunut kovin vakuuttavalta. Niinpä otin yhteyttä yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin toiminnanjohtajaan Lisbethiin, ja hän auttoi mua selvittämään eri maahantuojilta hiusten alkuperää, tuotanto-olosuhteita ja niihin käytettyjä kemikaaleja.

Ilokseni sain suomalaiselta BPhairilta vastauksen, joka vakuutti mut siitä, että uskallan hyvällä mielellä ottaa päähäni heidän pidennykset. BPhair kertoo, että heidän pidennyksensä valmistetaan Kiinassa, kiinalaisesta hiuksesta, joka on myyty vapaaehtoisesti tietäen että se tulee bisneskäyttöön (eikä esimerkiksi väitetty että se on lahjoitettavaksi sairaille lapsille tms). Edustaja kertoo käyneensä itse paikanpäällä Kiinassa seuraamassa hiusten valmistusta tehtaassa, sekä hiusten myymistä luovutuspisteellä. Tehdas on auditoitu ja hiusten luovuttajat saavat asianmukaisen korvauksen hiuksistaan.

Edustaja myös itse tuntee tehtaan omistajan henkilökohtaisesti, ja vakuuttaa, että kyseessä on ehdottoman vapaaehtoisesti luovutettu ja rehellisesti vastaanotettu hius. Tämä oli mulle todella tärkeää, enkä olisi voinut ottaa hiuksia ilman tätä tietoa. Toivon että moni muukin vaatisi tietoa hiuksen alkuperästä, ja olisi kiinnostunut siitä, eihän pidennyskulttuuria muuten voi muuttaa paremmaksi. Epäeettisesti tuotettua hiusta myydään juuri niin kauan, kuin sille löytyy ostajia.

Sain päähäni BPhairin uudet Multiway-hiukset, joita voi käyttää sekä teippipidennyksinä, että klipsipidennyksinä. Tämä on tosi mullistavaa! Ainakin nyt minä otin hiukset klipseinä, jolloin voin olla suurimman osan ajasta ilman niitä, esimerkiksi kotona verkkareissa. Saan monipuolisesti tehtyä niillä eri kampauksia, ja niillä saa hiukset kuntoon tosi nopeasti. Lisäksi klipsihiukset kestävät mun kokemuksella hyvänä pidempään, koska ne eivät ole jatkuvassa käytössä, eikä niitä pestä jatkuvasti. Uskon että nämä hiukset kestävät käyttöä jopa 8-12 kuukautta, kun hoidan niitä hyvin. Myös tämä tukee mielestäni eettisyyttä – hiukset ei ole mitään kertakäyttökamaa jotka vaihdetaan kuukauden välein. Tässä on oikeasti jonkun ihan oikean ihmisen tukkaa, jota mä lainaan mun päähän.

Hiukset sävytettiin kauttaaltaan Pravana Pastels Luscious Lavender -suoravärillä, joka on pidennyksille soveltuva. Mukana oli myös Pravanan Chromasilk Vivid Clearia ja Silveriä joissain kohdissa tuomassa elävyyttä sävyyn. Kävin Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla Raisan käsittelyssä, sillä Raisa on oikea pastellitukkaekspertti. Hän sai rakennettua mulle täydellisen haalean vaalean pastellivioletin sävyn, jota olen rakastanut siitä sekunnista asti kun sen näin. Tämä on juuri sitä mitä olen aina halunnut! Moni Pinterest-inspistukka on oikeasti vähän liian hankala arkikäyttöön saavutettavaksi, mutta tässä tukassa Raisa onnistui täydellisesti, ja se on just niin kuin mun Pinterestin inspiskansiossa. En voisi olla tyytyväisempi! Pakko aina nipistää itseä kun katsoo peilistä.

BPhair antoi mulle myös pidennyksille ja pastellivärille sopivat kotihoitotuotteet, eli BPcare Platinum Shampoon ja Maskin, sekä BPcare Luxury Dropsit joita voi käyttää sekä pidennysten että oman tukan latvaan siloittamaan.

SALON PEPE ÅHMAN ALEKOODI KAMPAAMOON:

Nyt saatte maaliskuun loppuun asti -10% kaikista kampaamopalveluista Salon Pepe Åhmanin kampaamoissa koodilla kevät18 kun varaatte ajan suoraan Salon Pepe Åhmanin sivuilta. Salonkeja löytyy useampia Espoosta, Vantaalta ja Helsingistä! Alekoodi käy niihin kaikkiin. 

Voin kertoa että nyt on niiiiiin hyvä. Oon ihan fiiliksissä tästä tukasta, tää on ihan best. Nyt vaan Otollekin shokkitukka takaisin niin tämähän on ihan 2016, eiku. No ei, mutta Otollekin taisi aiheutua pieni värikuume tämän mun kuontalon ansiosta, joten katsotaan mitä me vielä keksitäänkään.


20 Responses to “Ponitukan comeback – pastellivioletti teki paluun”

  1. Tami sanoo:

    Jes oon oottanu millon palaat yksisarviseen, on vaa niin sua!!

  2. Lukija sanoo:

    Oijoi! Upea tukka. Saiskohan oranssista olaplexillä pastellin pinkin? :”D harmi kun en asu Helsingissä…

  3. Ronja sanoo:

    En tiiä miks mut pitkät on vaan paljon paremmat! Lyhyet on hyvät mut sun naaman kanssa sopii paremmin pitkät (pääsee siis paremmin esille) kaunis!

  4. Wow ku päheet :)! Iteki pääsin pitkästä aikaa kampaajalle viime viikolla ja ai että teki hyvää :) Miullaki piti olla vauva mukana ja syöttää välillä :D. Oi tulee ikävä pidennyksiä,klipsejä en oo käyttäny yli kuukauteen,pitäisi huoltaa ne niin voisi taas pitää :)

  5. Tanja S sanoo:

    Ihan älyttömän hyvännäköinen tukka! :)

  6. SK sanoo:

    Moi! Aivan ihanat hiukset! Piti vinkata sulle mago-hiustenpidennyksistä (vaikka varmaan olet itsekin kuullut niistä), jotka myös on eettiset ja sen lisäksi ekologiset ja ei vahingoita hiuksia. Itsellä on nyt ekaa kertaa kokeilussa ja oon kyllä tykännyt :)

  7. Sanna sanoo:

    Siis apua toihan on maailman ihanin tukka! Ei kyllä tää auta mun tukkakuumeeseen yhtään, ihan täydellinen ja sopii sulle niin hyvin, mäkin tahdon <3 sulla on varmaan tossakin ihan valkonen pohja? Mites sitten aikaa myötä (olettaen ettei tota sävyttele jatkuvasti), haalistuuko ihan blondiksi vai millainen tosta sitten aikaa myöten tulis?

  8. Noala sanoo:

    Nyt täytyy kyl sanoa et waauu! <3 aivan upeee

  9. Milde sanoo:

    Aivan ihana tukka sinulla! Kuvassa kivasti laitettu, ihana sävy. Itse haaveilen tyylikkäästä tuhkaanharmaasta tukasta. Olen tummahiuksinen, ja operaatio olisi aika iso vaalennuksineen ja ylläpitoineen. Joten toistaiseksi mennään tällä omalla ihan hyvällä, tylsällä tukkatyylillä.

  10. Annu sanoo:

    Upeat! Jotenkin kuitenkin näkisin sinut tuossa värissä, mutta polkkamitassa..sopisi sinun kasvojen muotoon paremmin. Mutta niin kuin sanoit saat pidennykset halutessasi pois, joten molempi parempi:)

  11. Satu sanoo:

    Soosoo!! Ihana tukka käy sulle tosi hyvin. Mites nyt se rohkeestipukeutuminen?

  12. Ihanat hiukset!

  13. Ah, miten ihanat hiukset! Tuo lila look sopii sulle kyllä hienosti. ☺ Hyvää viikonloppua!

  14. Suvi sanoo:

    Tosi hieno tugga, sopii sulle!

  15. Johanna sanoo:

    Ihan törkeen ihanat hiukset! Ihan täydelliset sulle. Nätti oot miten vaan mut noi hiukset on sun näköset, ei tavis luonnolliset blondit. Ja toi pituus just hyvä
    Ja täyttä asiaa että pääasia että ite viihtyy eikä se mikä just nyt on pinnalla, teet niinku ite tykkäät millon tykkäät!!

  16. Nimetön sanoo:

    Kyllä on hienot hiukset!
    Tuo hiusten kasvaminen tai kasvamattomuus on geneettistä myös. Joten sitä tähkäpäätukkaa ei saa kasvattamalla kasvatettua, vaikka kuinka haluaisi. Kasvaa sen minkä kasvaa. Lisäksi tietysti esimerkiksi hormoonit vaikuttaa, itselläni erityisesti stressi, joka saa hiukset putoamaan päästä tukkoina.
    Ehkä pitäisi itsekin inspiroitua kampaajan tuoliin. Edellisestä kerrasta on ihan liian pitkä aika.

  17. U sanoo:

    Mustakin sä vaan näytät paljon enemmän itseltäsi pitkäsä tukassa :) Tai siis enhän mä tietenkään sua tunne, mut tää vastaa sitä kuvaa, joka on tullut blogistasi. Hyvä sinä!

  18. Elisabeth sanoo:

    Upeat hiukset! Nuorentava ilme! Itselläni hieman eri haaste tukassa, yleensä kampaajat sanovat, että minulla on suomalaiseksi todella paljon tukkaa ja sitä on siksi hankala leikata/värjätä. Massaa siis on :D Olen kai perinyt tuuheat hiukset isältäni, se aina sanoi, että sillä oli tuuhea hiuskasvu. Itse kasvatan tällä hetkellä ns. vaimotukkaa, eli tukkaa, niin että siitä saisi hyvin hääkampauksen tehtyä ensi syksyllä. Sen jälkeen luulen, että palaan polkkaan. Tai ehkä muutan mieleni taas, saa nähdä.

    Itse koen kuitenkin, että yleensä ne, joilla on pitkät hiukset, niin eivät jaksa sitä laittaa, vaan pitävät sitten tukan aina ponnarilla. Olisi hienoa, jos pitkähiuksiset jaksaisivat esim. tehdä lettikampauksia ym. Itse pidän tukkaa melkein aina auki, kun en osaa tehdä hienoja lettikampauksia ja kasvatan pois vielä vanhaa otsatukkaa (näyttää hassulta lettikampauksissa).

    Aloin miettimään tuota pastellivioletti-sanaa, mikä on laventelin ja pastellivioletin ero? Miksi käytetään molempia sanoja, englanniksikin löytyy pastelpurple ja lavender. Ihme juttu, haluaisin tietää vastauksen tähän…

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  19. Meri sanoo:

    On kyllä tosi laadukkaan näköset hiukset. Ihanat noi kiharat! :3 Oon tosin kuullut, että pidennyksetkin saattaa rasittaa hiuspohjaa? :( Itsekin sellaiset haluaisin… Monesti kun oon lukenut vinkkejä, että miten saisi paksummat hiukset niin ei saisi värjätä, lämpökäsitellä, pestä kovin usein, tupeerata, lakata, pitää ponnarilla (ainakaan liian tiukalla) jne, mutta tottahan se on, että myös geenit ja hormonit vaikuttaa tosi paljon hiusten kuntoon ja kasvuun. Ja ei sun tukka mun mielestä ainakaan ole koskaan pahalta näyttänyt! :) Mutta niinkuin sanoit, pääasia, että itse tykkäät!

  20. Mervi sanoo:

    En ikinä ole ajatellut pidennyksiä, mutta nyt hiffasin, että siinähän on ratkaisu mun mielihalulle saada joskus vielä nuttura!

    Tiedätkö kuinka lyhyisiin hiuksiin voi laittaa pidennykset? Pitääkö olla esim. olkapäille ulottuvat omat hiukset?

Kommentoi