Hiihtoloma ja Helsingin mieletön talvi

19.02.2018

Tytöt ovat tämän viikon hiihtolomalla eskarista ja dagiksesta, ja me ollaan oltu ihan lomafiiliksillä jo viikonlopusta lähtien! Lauantaina käytiin tietenkin Helsingin parhaassa pulkkamäessä, eli Kaivopuistossa, nauttimassa upean aurinkoisesta pakkassäästä koko perhe. Mukaan pakattiin kaakaota ja autollinen innostuneita Hyttisiä.

Aurinko tuo niin paljon energiaa, ihan uskomatonta että ollaan saatu nauttia näin upeasta talvesta tänä vuonna. Ei todellakaan voi valittaa, niin hienot säät on olleet ja ekaa kertaa kunnon talvi moneen vuoteen (siis mulle). Saattoihan sitä olla viime vuonnakin kaunis talvi helmikuussa, se vaan meni multa ohi. Mä muistan viime vuoden helmikuusta vain vauvakuplan, ja sen kuinka pesittiin vastasyntyneen kanssa sisällä imettämässä muutama viikko ennen ulkoilulupaa. Ihanaa sekin oli, mutta nyt on kyllä huikeaa päästä nauttimaan vauhdikkaan taaperon ja isompien tyttöjen kanssa täysillä talven parhaista puolista.

Hiihtolomalla on tarkoitus ottaa rennosti, ja liikkua ja ulkoilla niin paljon kuin sielu sietää. Mulla ja Otolla on molemmilla töitä ihan normaalisti, mutta yritin tehdä viime viikolla vähän etukäteen juttuja ja pidän tällä viikolla vähän kevyemmän viikon itse, niin pystyn myös olemaan tytöille kunnolla läsnä ja touhuamaan niin että he saavat kunnon loman. Aiotaan ainakin käydä luistelemassa, sisäleikkipuistossa ja jossain museossa piipahtamassa. Pohdittiin Kansallismuseota, kun ollaan kierretty moneen kertaan jo Lasten kaupunki ja Luomus. Kansallismuseo oli ainakin yksi mun omista lemppareista lapsena. Sen lisäksi ulkoillaan omalla pihalla, nähdään kavereita ja leikitään barbeilla ja askarrellaan. Ja kuunnellaan paljon musiikkia!

Kaivopuistossa oli niin kaunista, ja paljon paljon ihmisiä laskemassa mäkeä. Mutta kaikille oli silti tilaa, ja kaikille oli sopivan kokoisia mäkiä. Hurjimmat laskivat aivan mäen huipulta hurjan pitkän matkan alas, ja taapero sai laskea mäen viimeiset metrit isin turvallisessa sylissä. Nekin laskut saivat aikaan innostuneita ”huuiiiiiiiiii”-hihkaisuja, ja joka kerta laskun jälkeen hän halusi laskea uudelleen. Aina kiipesi takaisin pulkkaan istumaan ja nyökytteli, ja sanoi painokkaasti ”JOO!”.

Onko teillä muuten vinkkiä siihen, kuinka suojata posket kylmältä näillä pakkasilla? Meillä tuntuu isommilla tytöillä olevan tosi herkkä iho poskissa pakkaselle, ja se on ainoa miinus tässä upeassa talvisäässä. Kun tuntuu että posket kylmettyvät helposti vaikka kuinka suojaisi ihoa. Jos teillä on jotain pettämättömiä vinkkejä kuinka suojata naama kylmettymiseltä niin jakakaa ihmeessä!

Ihanaa ja aurinkoista helmikuista uutta viikkoa kaikille <3


57 Responses to “Hiihtoloma ja Helsingin mieletön talvi”

  1. Vilma sanoo:

    Me ollaan tykätty käyttää karvahattua (meillä reiman) kunnon pakkasilla. Suojaa hyvin otsaa kun ”lippa” tulee niin alas ja karva lämmittää poskia 🙂 meillä sellainen jonka saa neppareilla leuan alta kiinni. On kyllä tosi lämmin.
    Tietty isommilla vois myös toimia joku kaulurin/ohuen tuubihuivin tyylinen, jota sais vedettyä aika ylös. (?)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei totta, mullkain oli karvalakki pienenä!! Meillä on kyllä tuubihuivi aina kaulassa, mut tuntuu et sekin kastuu sit hengityksestä jos on kasvojen edessä – ja sit taas vastaavasti jäätyy kylmässä :S

  2. SannaL sanoo:

    Meillä auttanut poskiin, kunnon huput tai sitten sellainen hattumalli esim. karvalakki joka tulee leuan alle. Karvareunus hupuissa suojaa poskiakin, mutta huput kyllä noin muuten on vähän hankalia ja tiellä. Eli melkein noi hatut parhaita.

    Tietty on niitä vanhanajan rasvojakin, joita ei enää kyllä suositella. Ihan paukkupakkasilla olen kyllä laittanut vitalista.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hattu vois kyllä olla hyvä! Mäki oon ymmärtänyt että rasvoja ei enää suositella, munkin poskiin kyllä aina pienenä laitettiin sitä Vitalista ja se oli niin ällöä 😀

      • Tiina sanoo:

        Meillä pojan posket ”rohtui” herkästi pienenä pakkasilla ja vitalista käytetty ennen ulosmenoa ja on toiminut tosi hyvin, mutta tietenkään kaikille ei samat toimi. Ja meillä kyllä kun poika kasvoi niin posketkin kestää pakkasta eikä minkäänlaisia ihottumia tai rohtumia ole ollut muutamaan vuoteen enää, toivottavasti teilläkin helpottaa..

  3. Nelli sanoo:

    Ihania kuvia! Meiltä löytyy herkkäposkisia lapsia myös, ja tosi herkästi poskiin nousee jopa paleltumia. En oo oikein muuta keksinyt, kuin laittaa huppu päähän ja kääntää hupunkarva niin että suojaa mahdollisimman paljon. Ja merinovillainen huivi vielä leuan eteen. Silti saa olla tarkkana varsinkin tuulisella säällä. Ehkä se iän myötä helpottaa?

    Ihanaa hiihtolomailua teille!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon <3 Mua ne tuubihuivit ja muut siinä naaman edessä vähän pelottaa, kun hengitys höyrystyy siellä huivin alla ja sit se kastuu ja jäätyy heti kun on noin kylmää! Mut toivotaan joo että iän myötä helpottaa. Ihanaa viikkoa sinnekin!!

  4. bellah sanoo:

    Apteekissa on ainakin sebamed -sarjalla myynnissä sellaista pakkasvoidetta, jota levitetään kasvoille ennen ulos menoa. Se suojaa kylmettymiseltä ulkona ja estää myös pakkasen aiheuttamaa ihon kuivumista. Voi olla, että löytyy myös muilta merkeiltä, jotka eivät kuulu apteekin valikoimiin, mutta niistä en tiedä sen enempää 🙂
    Samaan syssyyn voisi kiittää ihanasta blogista, joka inspiroi myös lapsetonta lukijaa! Upeaa tuo tapa, miten olette vanhempia lapsillenne ja hieno esimerkki myös muille. Tuntuu, että saa paljon ajattelemisen aihetta myös mahdolliseen omaan tulevaan vanhemmuuteen, kiitos siitä!

    • Lissu sanoo:

      En laittaisi mitään rasvaa lapsen naamaan ulos pakkaseen mentäessä. Lisää paleltumisriskiä

    • PiPa sanoo:

      Hei, nyt kyllä kannattaa luottaa ihotauti lääkärin oppiin/neuvoon tässä asiassa.
      Tähän on niin monia kommenteja/kokemuksia., mikä on paras. En lähde kyllä lääkäreitä/ muita asiantuntijia verrata. Niinpä en halua kertoa omia kokemuksia tänne.

      • K sanoo:

        Joku vaseliini tai muu pelkkiä öljyjä ja rasvoja sisältävä voide toimii kyllä pakkassuojana, mutta vettä sisältäviä voiteita ei tietysti kannata lapselle kasvoihin pakkasella laittaa. Eli tarkka inci-listan syynäys vanhemman osalta sitten, jos aikoo jotain rasvaa kokeilla pakkassuojana.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon vinkistä ja kauniista sanoista, tuli niin hyvä mieli <3 Mahtavaa kuulla että tykkäät ja inspiroidut, ei paljoa enempää voisi toivoakaan! IHanaa kevättä sinne! 🙂

  5. Sara sanoo:

    Eläintieteellinen museo on ihan mahtava, lapsille ja aikuisille! Suosittelen käymään jos ette jo ole käyneet 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Eikös se oo just se Luomus eli luonnontieteellinen museo minkä tekstissä jo mainitsinkin, ainakin nykyiseltä nimeltään ;D Mut se on kyllä niin mahtava, oli hieno kokemus käydä siellä <3

  6. Nk sanoo:

    Moikka suosittelen merinovillaista tuubihuivia.meillä 7v vetää tuubihuivin kasvoille kun kylmä viima käy

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mut eikös se huivi kastu kun hengitys höyrystyy siinä alla? Sitä mä pelkään, olis hyvä kun ois joku joka ei tulis suun ja nenän eteen vaan ainoastaan suojaisi poskia. :O

      • Laura sanoo:

        Mulla itselläni on käytössä merinovilla tuubihuivi, se vähän kastuu, mutta ei kylmene yhtään, eikä jäädy..mun mielestä jopa pysyy lämpöisenä! Ihan paras ikinä! Suosittelen kyllä 😀

  7. Iitu sanoo:

    Ite pahana atoopikkona todennut ja nyt pienen neidin äitinä vielä uudestaan huomannut ettei mitään kannata laittaa poskiin ennen ulkoilua. Vesipohjaiset voiteet kostuttavat ihoa ja aiheuttavat sitä kautta paleltumaa, öljyt tms tekevät iholle kalvon jolloin iho ei hengitä ja ihon oma kosteus on alttiina aiheuttamaan paleltumaa. Varsinkin lapset liikkuu paljon ja iho hikoilee kasvoiltakin vaikka ei uskoisi. Parasta on että parhaansa mukaan kankailla suojaa ja heti sisälle tultua rasvaa 🙂 toivottavasti tästä sepustuksesta saa selkoa

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No samoja oon itekki miettinyt, vaikka meillä ei onneksi atopiaa ookaan! Tosi hankalia noi kovat pakkaset kyllä ihon kannalta, vaikka muuten ihania ovatkin!

  8. Nimk sanoo:

    Miä en sano tätä todellakaan pahalla, toivottavasti et ota sitä niin, oon sun blogin innokas lukija ja fani <3 Mut mulla itselläni palelee pää usein otsan kautta siis otsa jäässä=pää jäässä ja vedän pipon siksi syvälle. Näissä kuvissa vaan pisti silmään, että teidän kuopuksella otsa ihan paljaana, kun itse vedän meidän 7 kuiselle pipon aina ihan kulmakarvojen päälle, että varmasti lämmittää.

    Ihanaa kevään odotusta teille <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha en ota pahalla! 😀 Ihan totta, pipo kyllä olis voinut olla syvemmälläkin päässä, ei huomattu siinä tuoksinassa. Mut meillä ei onneksi kuopus ainakaan vielä kärsi näistä ihon kylmettymisistä vaan on enemmän noiden isojen tyyppien ongelma ja vain poskissa. Ihanaa kevättä sinnekin <3

  9. :) sanoo:

    Kypärämyssy ja huppu suojaavat jo aikas hyvin. 🙂 Toki ne kypärämyssyt ei mitään kauneimpia ole, mutta ulkoillessa lapsille loistavat. Tai sit ohut merinomyssy normi pipon alle, jos ei halua pelkkää paksua kypärämyssyä pitää.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tiedän kyllä kauniin kypärämyssynkin ;D ohuet merinomyssyt meillä on mut ne taas ei oo kypärämalliset, hah 😀 mut kai pitää koittaa sellasta pipoa löytää mikä suojaisi ne posketkin. Ei oo pariin talveen joutunu tämmöisiä miettimään kun ei oo ollu niin kylmää täällä 😀

      • :) sanoo:

        Nuo Gugguun pipot o ihanat ja varmasti lämpimät, kun on merinovillaa. Mutta niiden alle sellanen ohut merinovillanen aluskupärämyssy suojais poskiakin hieman. Itellä poskipäät on pahin ja niiden suojaksi vaikee saada mitään.
        Tää blogi on lemppari <3

  10. Nimetön sanoo:

    Kypärämyssy meillä ainakin oli sellanen, että posket peitty myös. En tiedä miten niitä nykyään on.

  11. pep sanoo:

    Parasta aina ollut mulle lapsena ihana pakkaselta suojaava Vitalis! Siitä tuoksusta tulee ihan mieleen lapsuuden pakkaspäivät. Käytössä vieläkin!

  12. Mauno sanoo:

    Sillon kun me oltiin mun sisarusten kanssa pieniä niin lyötiin labelloa naamaan:D vois toimia jollain muullakin vastaavalla mutta tosiaan ei palellut naamaa yhtään:)

  13. LittlePhoenix sanoo:

    Ihania kuvia ootte saanu, pulkkamäki oli lapsena (ja miksei vähän vanhempanakin :D) niitä talven parhauksia! Itelläni on ollu tenavasta lähtien hirmu herkkä iho ja talvisin posket suijattiinkin juuri tuolla Vitalis-huulivoiteella.

  14. Milla sanoo:

    Ehdottomasti vitalis. Muistan omasta lapsuudesta kun sitä siveltiin poskille ja lähdettiin jäälle äitini kanssa.
    Ja meillä kolme vuotiaalle nyt myös popin iso ja lämmittävä tuubihuivi. Kätevästi saa kaulalle ja vedettyä poskille.

    Mua pisti silmään tuossa kuvissa että onkohan sun omat toppahousut jäännyt kotiin.
    Nykyään näkee että lapset topataan hyvin ulos mut aikuisten vaatteet jää kotiin, ainakin ne toppahousut just. Onhan sulla kyllä paksun näköinen toppatakki joka on kivan pitkäkin 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Vitalista mullekin aina laitettiin, mut nykyään noita rasvoja ei ilmeisesti suositella koska ne ei anna ihon hengittää. Huivi mua kans mietityttää kasvojen edessä, koska hengitys höyrystyy jos huivi peittää hengitystiet, ja sit se huivi kastuu. Sekään ei oikein oo hyvä sitten. Muuten meillä kyllä on huivit kaulassa, mut ei olla vedetty naamalle.

      Mä hommasin nilkkoihin asti pitkän untuvatakin juuri siksi että ei tarvitse erikseen hommata toppahousuja kun en niistä tykkää 😀 Takin lisäksi merinovillakerrasto ja merinoalusvaatteet, ja siinä päällä aivan normi sisävaatteet, sekä paksumpi neule, niin voin kertoa että hikoilin tuolla mäessä. 😀

  15. Emilia sanoo:

    Moikka,

    On kyllä ihanat ilmat olleet viime päivinä! Niin mahtavaa saada nauttia tuosta auringosta!

    Mistä Novan aurinkolasit on? Meidän 4kk pojalle pitäisi hankkia aurinkolasit ja ajattelin jos sulla olis vinkkiä hyvistä sellaisista

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No sanopa muuta, aivan mieletön sää <3 🙂 Ne on Ipanaiselta ostettu ja Ki et La -merkkiset! Ne saa kuminauhalla hyvin pysymään päässä, mut toimii ilmankin jos ei sitä haluu käyttää! 🙂

  16. Rk sanoo:

    Hei! Itse suojaan posket joko sitomalla kaulahuivin naaman eteen tai laittamalla putkihuivin nenän ja poskien päälle tai solmimalla ihan tavallisen neliönmallisen huivin kasvojen eteen ”rosvotyyliin” silleen että taittaa sen puoliksi kolmioksi ja solmu takaraivolle. Paras on mun mielestä toi kolmiohuivi, koska se suojaa viimalta mutta ei ole aivan ihossa kiinni niinkuin putkihuivi, varsinkaan suun kohdalta, joten hengitysilma ei niin helposti kastele sitä. Usein laitan kolmiohuivin päälle vielä kaulaliinan, että jos toinen pääsee kastumaan niin on vielä kuivaa kangasta jolla suojata kasvot c:

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa! 🙂 Tää kuulosti oikeesti hyvältä vinkiltä, kun just tota huivin kastumista oon miettinyt! Kiitos, tämä lähtee kokeiluun!! IHanaa talvea sinne <3

      • Rk sanoo:

        Kiitos, oikein ihanaa talvea myös teille!

        Testasin tänään tota mun huiviviritelmää, mutta ei se ollutkaan niin toimiva ku vois luulla, koska se huivi kyllä kastui :/
        Se kastuminen ei ollu kuitenkaan yhtä epämiellyttävää ku putkihuivin kanssa, koska ihoon oli vähän rakoa, mutta kyllä se kosteus alko tuntua silti.
        Sen huivin voi kuitenki laskostella nenänvarren päälle, jolloin se suojaa poskia, mutta jopa sieraimet jää peittymättä! Jos vaan pysys tossa hyvin nii ois kyllä toimiva, ainaki poskipäitä suojas hyvin. (Ei ehkä tyylikkään näkönen…) Joku muuki sellanen kangaskaistale jonka sais asetettua nenänvarren ja poskipäiden päälle toimis varmaan hyvin, joku takaraivolle tarralla kiinnitettävä?

  17. Marianne sanoo:

    Villainen kypärämyssy suojaa otsan ja posket.

  18. lady sanoo:

    Meillä muksuna laitettiin Vitalista poskiin, taitaa olla vedetön voide niin siksi toimii.
    Tuubihuivia en ehkä vetäisi suun eteen, itsellä ainakin lenkkeillessä se kastuu helposti hengityksestä ja sitten se vasta kylmä onkin. Karvahuppu taitaa olla pettämätön 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mullekin laitettiin Vitalista, mut nykyään sitä ei suositella. Just tuota oon kans miettinyt et jos vetää hengitysteiden eteen niin huivikin sit kastuu. Mut tossa ylempänä kommenteissa jollakin oli hyvä huivivinkki jota aattelin nyt testata! 😀

  19. Inkeri sanoo:

    Muistan kuinka pienenä inhosin kun vanhemmat laittoivat pakkasella ja varsinkin laskettelemaan vaseliinia naamaan, tuntui niin inhottavalta! 😀 Nyt teen sitä kuitenkin itse ja mulla ainakin tehoaa, kun posket meinaa urheillessa palella tosi herkästi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mäkin inhosin sitä, ja nykyään sitä ei ees suositella vissiin, että iho sais hengittää. Mut ei mullakaan tainnut lapsena tulla pahoja paleltumia onneksi 😀

  20. Ida sanoo:

    Valitettavasti ei ole vinkkejä, mutta olisin kysynyt onko Novan synttäreiden porkkanakakun ohje tulossa blogiin? 🙂 Vai menikö ohi jos on tullut.. Tekisi mieli kokeilla vaikka löytyyhän noita toki myös googlella. Ja hei ihana blogi 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä linkkasin siinä synttäripostauksessa sillon sen ohjeen jota käytin, eli se oli Annin Uunissa -blogin maailman paras porkkanakakku! 🙂 Ja oli super hyvää!! Kiitos hurjasti <3

  21. Siiri sanoo:

    Hei miten se perjantain tanssireissu meni?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Aivan loistavasti kiitos kysymästä!! 🙂 Oli niin ihana nähdä kaikessa rauhassa rakasta ystävää ja päästä vähän tanssimaankin. Ei musta kreisibailaajaksi ole kun heräsin jo seuraavana aamuna kahdeksalta pirteänä, mutta pari tuntia jaksoin tanssia ennen kuin teki mieli mennä kotiin omaan lämpimään sänkyyn nukkumaan 😀

  22. Lissu sanoo:

    Olen ihmetellyt sun ulkoiluvarustusta, etkö omista ulko/toppahousuja? Miten selviydyt jäätymiseltä, esim pulkkamäessä.
    Ps. Jonkin aikaa seuranneena, sinulla on tosi kiva blogi 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä hommasin nilkkoihin asti pitkän untuvatakin juuri siksi että ei tarvitse erikseen hommata toppahousuja kun en niistä tykkää. Takin lisäksi merinovillakerrasto ja merinoalusvaatteet, ja siinä päällä aivan normi sisävaatteet, sekä paksumpi neule, niin voin kertoa että hikoilin tuolla mäessä. 🙂 On mulla myös softshell-housut olemassa, mutta tuon takin kanssa ei tarvitse housuja edes miettiä kun jalat on piilossa aina paitsi sen hetken kun istuu pulkassa. 🙂

      Kiitos paljon, kiva että tykkäät ja ihanaa kevättä!

  23. Johanna sanoo:

    Moikka! Kypärämyssy suojaa hyvin, meillä nyt käytössä oleva suojaa hyvin poskia, siihen joku nätti samanvärinen myssy päälle ni kyllä kelpaa☺☺
    Ihania kuvia!! Teidän pikkunen niin söpö tossa pipossa ja haalarissa! Ootan innolla ens talvea että päästään pulkkamäkeen ja!!

  24. Nimetön sanoo:

    Jos panostaa uskaltaa, niin Ruskovillan ohut silkkikypärä on materiaaliltaan ihan paras. Ohut, mutta suojaa kuitenkin kasvoja.

  25. Sini sanoo:

    Itse kylmemmillä keleillä hiihtäessä/laskeketellessa käytän pipon alla tuubihuivia sillai pään yli vedettynä(peittää osin posket) ja saatan laittaa vielä toisen tuubin normisti kaulalle(peittää leuan).

  26. Jenni sanoo:

    Nättejä kuvia ja ihana toi sun takki <3 Meille isä anto aina pienenä purkat suuhun, kun lähettiin pakkasella ulos. Jauhaminen ja liike pitää kuulemma posket lämpiminä. Isän logikkaa; äiti ei ikinä suostunu antaa 😉

  27. JJH sanoo:

    Omilla tytöillä myös posket jäätyy pakkasella suht helposti. Pari vuotta sitten löysin stadiumista semmoset vähän paksummat tuubihuivit (sisäpuoli fleeceä) mutta niissä on semmoinen kolmion muotoinen alue nenän ja suun kohdalla, jossa pieniä reikiä, että hengitysilma pääsee ulos eikä höyrysty sinne sisäpuolelle. Ne on vissiin alunperin tarkoitettu lasketteluun, kun rinteessä käy viima kasvoille.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.