Hyvinvoinnin tavoitteet vuodelle 2018

04.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Ambassador-vuoden tavoitteet hyvinvointiin

Saan tänä vuonna kunnian toimia Life:n Brand Ambassadorina, ja vuoden teemana onkin koko meidän perheen kosmetiikan, vitamiinien ja lisäravinteiden sekä muiden arkipäivän valintojen tarkastelu, ja niiden kautta kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Mä haluan käyttää mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta mulla on joitakin luottotuotteita joista en aio luopua. Ensimmäiseksi tavoitteekseni tälle vuodelle otankin sen, että 2/3 mun käyttämästä kosmetiikasta olisi vuoden lopussa luonnonkosmetiikkaa. Tähän asti tilanne on ollut toisin päin, eli 2/3 on ollut synteettistä. Ehdottomuus ei sovi mulle, enkä aio olla tässäkään asiassa ehdoton, mutta mitä enemmän kylppärin kaapissa on luonnollisia juttuja, sen parempi.

Terveys etusijalla

Toiseksi tavoitteeksi asetan sen, että oltaisiin tänä vuonna mahdollisimman vähän kipeänä. Tähän asti se on alkanut hyvin, mutta olen iloinen että meillä on nyt tukena myös Lifesta saadut probiootit, sekä vitamiinit ja sinkki. Toivotaan että niiden avulla oltaisin terveenä mahdollisimman paljon ja säästyttäisiin ikäviltä kausiflunssilta ja vatsapöpöiltä. Meillä on viimeiset kolme vuotta putkeen vieraillut joka kevät vatsatauti vähintään kerran, ehkä tämä kevät voisi olla se joka katkaisee jatkumon? Olisin siitä ihan tosi iloinen. Ja toki uskon myös, että vaikka tultaisiin kipeäksi, jaksaa hyvinvoiva kroppa ja suolisto toipua nopeammin ja ehkä pääsisi vähän helpommalla?

Ensimmäinen konsultaatio

Kävin Eastonin upouudessa Life-myymälässä ensimmäisessä konsultaatiossani ihanan Mariannen luona, ja katsottiin koko tälle vuodelle eteenpäin meidän perheelle sopivia tuotteita. Juteltiin ummet ja lammet ja käytiin läpi kehoa ja ihoa monelta eri kantilta, ja mietittiin niitä sopivimpia juttuja. Monet lisäravinteet ja muutkin tuotteet vaativat pidemmän ajan, että nähdään miten ne oikeasti vaikuttavat, ja siksi onkin hyvä lähteä testaamaan niitä nyt ihan heti tästä vuoden alusta. Mä olen innoissani tästä, ja toivon että onnistumme tavoitteissa. Luotto on ainakin kova.

Teemat ja fiilikset vuoden alussa

Mulla on vuoden aikana useita erilaisia teemoja joita käsitellään. Loppukeväästä katsotaan matkalle mukaan tulevia tuotteita kuten aurinkovoiteita, tässä kuussa on luvassa ihonhoitoa, syksyllä flunssan ehkäisyä ja vatsan sekä suoliston hyvinvointia, liikuntaa ja kehon hyvinvointia ja paljon muuta. Ihan mieletöntä päästä kuulemaan tietoutta niin monista hyvinvoinnin osa-alueista, ja mahtavaa myös päästä testaamaan erilaisia juttuja. Ei kai parempaa tavoitetta voi ollakaan, kuin se että kroppa voisi hyvin?

Mun mielestä on myös tosi kivaa että mulla on ihan oma ammattitaitoinen konsultti, jolta voi kysyä vinkkejä ihan kaikesta. Marianne osasi kertoa loistavasti kaikista tuotteista joista kyselin, ja suositella eri tarpeisiin sopivia juttuja. Life on myös selkeästi trendien aallonharjalla, sieltä löytyivät kaikki uusimmat ja makeimmat luonnonkosmetiikan tuotteet, kuten aktiivihiilihammastahnat ja Evolven hyaluronihapposeerumi, jotka molemmat lähtivät mulle testiin. Tulen vierailemaan Life-myymälässä säännöllisesti konsultaatioissa vuoden aikana. Katsotaan millaisia tuloksia saadaan aikaan!

Lapsille olen käyttänyt pääosin aina luonnonkosmetiikkaa, joitakin lasten pynnöstä ostettuja hiustuotteita lukuunottamatta, joten kosmetiikan suhteen he ovatkin jo täysin mun tavoitteessa. Lifesta löytyy myös Lifen Vahvat D-vitamiinit ja Bioteekin Omega Junior kalaöljygeelipalat joita meillä on käytetty jo pitkään. Life on kauppana mulle tuttu jo pidemmältä ajalta. Aiemmin olen ostanut sieltä mm. Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä (kaikissa raskauksissa), maailman parhaan Lifen oman kaurapussin, imetysteetä sekä meidän lasten Beyou DLux D-vitamiinisuihkeet ja Terveyskaistan vahvaa biotiinia. Tämä brändilähettilään pesti tuntuu siis luontevalta ja tosi hienolta jutulta mulle!

TUOTETESTIRYHMÄ LUKIJOILLE:

Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen voit ilmoittaa kiinnostuksesi osallistua tuotetestiryhmään. Lomakkeen kysymysten perusteella kullekin testiryhmäläiselle laaditaan räätälöity tuotetestipaketti jonka he saavat itselleen. Testiryhmään valitaan 50 osallistujaa, jotka sitoutuvat testijakson päätteeksi täyttämään touko-kesäkuun aikana testijaksokyselyn. Lisäksi kaikkien testiryhmään osallistuneiden kesken arvotaan 100€ lahjakortti Lifeen! Kannattaa ehdottomasti ilmoittautua tästä.

ALENNUSKOODI:

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan, mikä on aika huikeaa. Lifen oma tuotevalikoima on tosi kattava, ja meillekin lähti testiin Lifen D-vitamiinit, probiootit, vartalonhoitotuotteet ja vaikka mitä muuta. Nyt kannattaa siis hankkia Lifesta tällä koodilla tämän vuoden ajan kaikki itselle tarpeelliset tuotteet mitä valikoimasta löytyy!

Mä odotan kyllä innolla mitä vuosi tuo tullessaan! Millaisia hyvinvoinnin tavoitteita sinulla on vuodelle 2018?

4 Responses to “Hyvinvoinnin tavoitteet vuodelle 2018”

  1. Hipsu sanoo:

    Mielenkiintoinen yhteistyö. :) Oonkin parhaillaan hieman yrittänyt vertailla lasten omega-3 valmisteita toisiinsa sisältöjen ja hinnan perusteella. Aika monta juttuahan noissa on, joita arvioida. Jos oot Lifen konsultaation kautta saanut aiheesta lisätietoa, niin mikä vaikutti päätökseen vaihtaa Bioteekin tuotteisiin Minisunit, joihin syksyn kampanjassa olitte kuitenkin muistaakseni tosi tyytyväisiä? Minkä ikäisestä ootte näitä käyttäneet omega-3 lisää perheenne lapsilla?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kyse ei ollut mistään sen suuremmasta päätöksestä mun kohdalla, vaan Bioteekin Omega-3 geelipalat ovat ravintosisällöltään tismalleen samaa tavaraa, kuin Minisunit, ja koostumuskin on sama, ainoastaan maku on eri (ja D-vitamiini puuttuu, mutta sen saa myös suihkeena josta lapset tykkäävät kovasti). Meillä alkoi olla Minisunit lopussa, joten miksi en olisi ottanut Bioteekin vastaavia, kun ne yhteistyön kautta kätevästi sain. Ei sen suurempaa syytä siis. Me ollaan käytetty noin 4-vuotiaasta alkaen tätä :)

      • Hipsu sanoo:

        Kiitän nopeasta vastauksesta. :) Kirjoittaminen on mun aivoille haastavaa, muotoilin tosiaan tuon kommani moukkamaisesti, anteeksi. Näistä niinkuin kaikista lisäravinteista on paljon vertailuja ja sekä asiantuntija- että ”asiantuntija”näkemyksiä että missä on optimaalisin suhde epaa, omegaa ja muuta esim. se D-vitamiini. Kysyin sillä mielellä, jos konsultaation yhteydessä olisi mainittu miksi just nämä olisi hyvälaatuisia verrattuna joihinkin muihin liikkeessä myytäviin tuotteisiin, esim siihen Minisuniin, jota meidän 4v käyttää. Valmisteissa on varmasti monta laadukasta vaihtoehtoa ruokavalion tueksi, mut hifistelymielellä tykkään välillä upota yksityiskohtiin. Kirkasta kevättä!

  2. Tapoutmusic sanoo:

    Kiitos ❤️

Kommentoi