Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?

05.03.2018

”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?”

Tälläkin kertaa yksi kysymyspostauksen kysytyimmistä kysymyksistä oli se, onko meidän arkemme todella tällaista kuin kirjoitan, vai jätänkö ”kaikki huonot asiat” mainitsematta blogissa tietoisesti. ”Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?”. Vaikka vastataan kysymykseen myöhemmin Oton kanssa myös videolla kumpikin omasta näkökulmastamme, päätin omistaa tälle aiheelle ihan kokonaisen oman postauksensa. Ihan vaan jotta se tulisi kattavasti käsiteltyä, kun se kerta edelleen vuonna 2018 näin kovasti mietityttää ihmisiä. Täältä ruudun toiselta puolelta kysymys tuntuu niin kovin käsitellyltä jo. Kaipa se on tämä oma bloggaajan kupla vain, kun todellisuudessa se kuitenkin pohdituttaa monia edelleen.

Päätin koota tähän heti postauksen alkuun muutamia esimerkkikatkelmia, joita keräsin viimeisen kuukauden aikana mun blogissa julkaistuista postauksista. Nämä lauseet ovat siis olleet osana postauksia, joissa olen kirjoittanut esimerkiksi arjesta tai elämästä lasten kanssa.

”Pallokalateepalle on kaadettu mustikkakeittoa, syöty pasta bolognesea ensimmäistä kertaa itse ja kieritty nurmikolla kesäpiknikillä. Se päällä on saanut maalata vesiväreillä, syödä banaania ja puhaltaa saippuakuplia. Ihan niin kuin kaikki muutkin meidän lasten kaapista löytyvät vaatteet päällä saa. ” 

”Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.”

Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32.”

”Meidän makuuhuone on kuluneen vuoden ajan ollut vähän sellainen meidän kodin murheenkryyni. Toki siellä on ollut kivoja huonekaluja, kuten meidän ihana iso sänky ja vauvan kaunis talosänky, mutta muuten se on toiminut pyykinkuivatushuoneena, puhtaanpyykin keräyshuoneena, vaatekaappihuoneena ja vain nukkumahuoneena, ja sitä rataa”

”Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele.”

”Mutta kuka opettaisi mulle, että voin itse olla juuri sellainen kuin olen? Kuka hiljentäisi sen äänen joka sanoo, että ”sä et voi laittaa glitterhametta karkkipinkin neuleen kanssa tavallisena torstaina päälle koska saatat näyttää tyhmältä”.”

Mä toivon, että nämä esimerkkilauseet vastaavat siihen kysymykseen, että eikö meillä koskaan *laita tähän arjen negatiivinen tapahtuma*? Kyllä, kyllä meillä koskaan, ihan niin kuin kaikissa lapsiperheissä joskus. Mutta keskitynkö nimenomaan näihin asioihin arjessa? En. Ovatko nämä niitä asioita jotka ovat päivän päätteeksi päällimmäisenä mielessä? Eivät.

Miksi siis kirjoittaisin postauksen kärjellä, jossa jokin negatiivinen(set) tapahtuma(t) olisi nimenomaan pääosassa, kun oma fiilikseni yleensä päivän päätteeksi on positiivinen siitä huolimatta (tai juuri siksi), että päivään on sisältynyt sitä tavallista arkea kommelluksineen? Miksi meidän päivä olisi vähemmän todellinen, jos koen sen olleen hyvä yksistä turhista itkupotkuraivareista tai huonosti nukutusta yöstä huolimatta?

Huomaan, että myös suurimmalle osalle teistä jää meidän arjesta positiivinen kuva, ihan niin kuin mullekin, siitä huolimatta että tuon kyllä näitä ”ikävämpiäkin” asioita esiin silloin kun niitä tapahtuu. Jotkut eivät vain huomaa niitä silloin, kun ne ovat osana tavallista iloista normi päivästä kertovaa tekstiä, koska ne eivät ole pääosassa. Ihan niin kuin mäkään en arjessa ajattele niitä sen erityisemmin.

Ne ovat toki osa arkea, mutta eivät se osa mihin keskityn. Jokainen tekee itse valintansa, ja jos kokee että itse haluaa keskittyä omassa arjessaan heräämisiin, sotkuihin, kiukutteluun ja muuhun, niin ihan vapaasti. Sitä ei kuitenkaan voi vaatia toisilta, eikä se tarkoita, että toisten arki olisi vähemmän todellista. Ei voi väittää, että joku peittelee, valehtelee tai siloittelee elämää vain siksi, että hän ei keskity negatiivisiin asioihin yhtä paljoa kuin joku toinen.

Joku jopa kysyi, eikö meidän lapsilla ole ollut uhmaa, joka kuuluu normaaliin kehitykseen ja on tärkeä vaihe lapsille. No todellakin on, kenelläpä ei olisi! Blogista löytyy monta sivua postauksia kun kirjoittaa sivupalkin hakukenttään ”uhma”. Näitäkin asioita on käsitelty täällä, ihan kuten kuolemaa, ehkäisyä ja yövalvomisiakin. Mutta tarvitseeko uhmasta puhua välttämättä negatiivisesti ja valittaen? Ei. Olenko ihmisenä valittavaa tyyppiä? En.

Jos tässä maailmassa joku asia on, mitä en jaksa kuunnella, niin se on nimenomaan turha valitus asioista joihin voi tai ei voi itse vaikuttaa. Jos voin vaikuttaa, vaikutan. Jos en voi, niin sitten en voi. Valittaa en jaksa, koska se ei auta mitään. Siksi harvoin itse luen inhorealistisia valitusblogipostauksia (koskivat ne sitten mitä tahansa). Samaan aikaan ihmettelen, miksi joku ainoastaan niistä tykkäävä haluaa tulla varta vasten ärsyyntymään tänne mun blogiin jossa tyyli on aivan erilainen.

 

Kaikkein loukkaavin perustelu jota joskus esitetään näiden positiivisen arjen ihmettelyiden/epäilyjen yhteydessä on mun mielestä se, että mun elämä olisi ollut jotenkin ruusuilla tanssimista, ja siksi en tajuaisi millaista on kun jollain on vaikeaa. Tervetuloa tekemään aikamatka mun äidin aivoinfarktiin ja molemminpuoliseen keuhkoveritulppaan, ja mun teini-ikään. Siihen kuului vuosia sairaasta äidistä ja kodin hoidosta huolehtimista, sekä äidin että oma masennus ja burn out.

Mä olen kokenut millaista on olla hiuskarvan päässä oman äidin menettämisestä 14-vuotiaana, millaista on kun yksinhuoltajaäidin persoona muuttuu kokonaan, ja siitä kun ei jaksa edes nousta sängystä ylös aamuisin. Ehkä siksi en jaksa nähdä jotain tavallisen arjen palasia omassa elämässäni valituksen arvoisina. Kukaan ei sano etteikö mulla voisi olla ihan hirveitä asioita ja vaikka vakava sairaus jossain tulevaisuudessa. Miksi ihmeessä siis käyttäisin nämä hyvät hetket siihen että keskittyisin kaikkeen mikä on tylsää tai ikävää?

Kun mä menen illalla nukkumaan, mulla on yleensä hymy kasvoilla ja hyvä fiilis. Olen yleensä tyytyväinen siihen, millainen päivä meillä on ollut. Pystyn luettelemaan useita asioita joista olen päivässä kiitollinen, vaikka se ei olisi ihan oppikirjan mukaan mennytkään. Pystyn miettimään, mitkä olivat päivän hienoja hetkiä, ja miten onnellinen olen niistä rakkaista ihmisistä joiden kanssa sain päivän viettää. Useinkaan en muista ajatella enää toista kertaa, jos päivässä on ollut joku ohimenevä hankala hetki. Ja jos muistan, niin fiilis on että ”onpa hyvä että selvittiin siitäkin”.

Tämä on mun tapa elää, ja se sopii mulle. Tämä on myös meidän perheen tapa elää. Se, on meidän positiivisen arjen salaisuus. Joku muu voi elää sillä tavalla miten itse haluaa, se ei ole multa pois ollenkaan, mutta ei pitäisi tämän munkaan tavan olla keneltäkään muulta pois.

(Huom! Alussa lainattu kysymys on vain yksi niistä lukuisista joita vastaanotin aiheeseen liittyen, ja valitsin sen tähän koska siinä tuli hyvin esille näitä asioita ja siihen oli helppoa vastata. En kokenut sitä millään tavalla loukkaavana tai omia tapojani väheksyvänä, vaan aidon ihmettelevänä, mikä on täysin ok).


94 Responses to “Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?”

  1. J sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Ihmeellinen ajatus siitä, että pitäisi jotenkin kilpailla kenellä menee huonoiten. Ehkä juuri siksi, että sinulla on ollut raskaita kokemuksia, osaat laittaa ne perspektiiviin ja olla kiitollinen arjesta. Ihailen kyllä valtavasti asennettasi! 🙂

  2. L sanoo:

    Vau, miten hyvin sanottu! <3

  3. Manteli sanoo:

    Tässä olisi kyllä itse kullakin ajattelemisen aihetta! Olet taitava kirjoittaja ja tekstisi tuovat paljon aurinkoa arkeen. Jatka samaan malliin!

  4. S sanoo:

    Surullista, että sulta vaaditaan jotenkin perusteluita sille että miksi olet positiivinen ja sen takia muka vähemmän aito tai muuta. Hullua. Mutta sulla on ihana elämänasenne, itsekin pyrin samaan.

  5. Kahden äiti sanoo:

    En oo aiemmin kommentoinu mitään vaikka luenkin, mutta nyt osui ja upposi!
    Ihanan napakasti kirjoitettu teksti. Ja mulle ainakin tulee sun blogia lukiessa hyvä mieli. Jos lukee ajatuksella, huomaa siellä seassa myös näitä arjen haasteitakin. Olen samaa mieltä, ettei pidä takertua kaikkeen negatiiviseen vaan löytää arjesta mahdollisimman paljon positiivista.

  6. Emilia sanoo:

    Sulla on superasenne! <3

  7. R sanoo:

    Kysyin aloituskysymyksen, ja muotoilin sen ilmeisesti typerästi, sillä alun alkaenkaan tarkoitukseni ei ollut kyseenalaistaa teidän arjen haasteita vaan avata ajatusmaailmaasi ja ammentaa siitä itseeni. Pahoittelut ja kiitos loistavasta vastineesta, tästä sain pohdittavaa!

  8. J sanoo:

    Oot kyllä ihailtavan positiivinen! Itse pyrin samaan mutta en vielä toistasesti yhtä tehokkaasti 🙂

  9. Mömmö sanoo:

    Hei! Olen miettinyt, että eikö sua huolestuttamaan että julkaset lapsistasi niin paljon kuvia someen? Kuitenkin netissä ne kuvat voi joutua ties mihin ja joutua myös väärin käytetyiksi. Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn. Ois kiva lukea postaus aiheesta, jossa kerrot syyt siihen että lapset on ns pääroolissa sun Blogissa ja instassa.

  10. Mira sanoo:

    Amen! Sun blogisi on yksi harvoista (ehkä jopa ainoa) jota jaksan lukea juurikin tämän positiivisuuden takia. Suurkiitos siitä! Olen myös sitä mieltä, että kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen elämää, sillä me jokainen olemme eläneet vain omaamme. En ole mikään yltiöpositiivinen ihminen itse, mutta en myöskään jaksa lukea sellaisia blogeja tai postauksia saatikka sitten uutisia jotka saa mut pahalle mielelle. Niinhän sitä sanotaan että tunnetila tarttuu helposti. Siksi yritän imuroida itseeni enemmän sitä positiivisuutta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kivasta kommentista <3 Ihana kuulla että tykkäät lukea mun blogia! 🙂 Mä haluan tartuttaa nimenomaan hyvää fiilistä ympärilleni, en harmitusta! 🙂

  11. Henna sanoo:

    Mä tykkään sun tyylistä kirjoittaa arjesta, ja koko blogin positiivisuudesta. Mun mielestä on hienoa, että oot valinnu nostaa elämästä pääasiassa ne hyvät puolet esille, liian paljon kuulee kaikkea negatiivista ja valitusta ympäriltä muutenkin.
    Sun asenne piristää mua aina kun luen tätä blogia, mä ainakin ihailen sua suuresti! Inspiroidun iteki keskittymään niihin päivän hyviin puoliin, sen sijaan että jäis vellomaan niihin huonoihin ja elämä on paljon helpompaa sen jälkeen.
    Ei mun mielestä blogista millään lailla välity minkäänlainen kurjien asioiden välttely tai salailu, on aika itsestään selvää että niitä on kaikilla, mutta ei niistä kannata kirjaa pitää, se on tosi masentavaa ja syö voimavaroja.
    Isot kiitokset sulle, että oot ollu lannistumaton ilon ja hyvän olon lähettiläs, pidä vaan lippu korkealla!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti, aivan ihanaa kuulla <3 Mä aion jatkaa samaan malliin ja suurin toiveeni blogin suhteen on levittää iloa ja hyvää fiilistä mahdollisimman laajalle 🙂 Ihanaa kevättä sinne!

  12. I sanoo:

    Loistavaa, tää pisti ajattelemaan! Jatka samaan malliin, just tän takia blogiasi on ihanaa lukea!

  13. Eve sanoo:

    Erittäin hyvin kirjoitettu. Vaikkakin toivon, ettei kenenkään ikinä tarvitsisi perustella positiivista elämänasennettaan kellekään. Tai ylipäänsä mitään asennetta.
    Positiivisuus on mulle ainakin nimenomaan sitä, että osaa pitää mielen positiivisena vaikkei aina kaikki menikään niinku strömsössä.
    Kun mun 2-vuotias sai tänään kiukkukohtauksen kun murot oli loppu ja pitikin syödä Leipää ja jukurttia. Olin onnellinen koska lopuksi tyttö itse sanoi sylissä nyyhkien, että nyt kiukku meni pois, äiti minä rakastan sinua. Olin sanoinkuvailemattoman onnellinen siitä miten hienosti pieni on oppinut sanoittamaan itse tunteitaan, enkä jäänyt vellomaan siihen hetkeen ku lapsi sai ne raivarit.
    Positiivisuus on tapa elää, ja todellakin meitäkin on viimeisen vuoden aikana koeteltu, homekämppäsäätöä, keskenmenoja, työttömyyttä… Olen silti onnellisempi kuin koskaan!
    Ihanaa kevättä Iina sulle ja koko teidän ihanalle jengille. Ootte mahtavia!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihana kommentti <3 Ja siis mä niin samaistun tähän sun kommenttiin, usein kun lapsilla on just vaikka harmitus jostain asiasta nii ihailen siinä hetkessä sitä miten hienosti lapset osaa kertoa tunteistaan vaikka harmittaa, ja sit koitan just vastata yhtä fiksusti kun mitä he itse osaa kertoa! Sillä tavalla on tosi helppoa myös pysyä rauhallisena itse vaikka toisella olisikin kiukkuinen hetki päällä. 😀

      Munkin mielestä positiivisuus on just sitä, että ei jäädä vellomaan siihen mitä elämä heittää tielle, vaan mennään eteenpäin ja koitetaan elää niin että itsellä ja muilla on hyvä olla, tapahtui mitä tapahtui. Ihanaa kevättä myös sinne ja kaikkea hyvää <3 Toivottavasti teillä on edessä ihana vuosi! 🙂

  14. Maria sanoo:

    Joskus avauduin snäpissä isäni alkoholismista lapsuudessa ja arkeani somen kautta seurannut kommentoi näin: ”Arvelinkin historiassasi olleen jotain tällaista, sillä sinulla on sellaista taitoa nauttia tavallisesta arjesta, jota on vain niillä jotka ovat kokeneet jotain tuollaista.” Kun menneisyydessä on ollut isoja murheita ja todella vaikeita aikoja (kuten sullakin), pystyy turvallisessa elämäntilanteessa nauttimaan helposti tavallisista ja pienistä asioista, eikä jumitu pieniin tai vähän suurempiinkaan murheisiin. 🙂 Samaistuin tähän kirjoitukseen, oot ihana.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No sillä tavallahan se usein menee että kun saa kokea tosi huonoa niin osaa arvostaa sitä ihan tavallista ja turvallista <3 Vaikka silti toivon että jokainen osaisi arvostaa sitä perusarkea ilman että tarvitsee edes kokea suuria murheita, koska eihän sitä kenellekään mitään pahaa ikinä toivo. Kiitos Maria, itse oot ihana <3

  15. Ee sanoo:

    <3 ja kiitos, ei mulla muuta!

  16. Venla sanoo:

    Positiivisuus luo positiivisuutta ja siksi tätä blogia on ihana lukea ja sillä on suuri vaikutus! Monet ihmiset varmasti tarvitsisit positiivisuutta lisää, sillä on inhottavaa kuulla toisten lyttäystä tai muuta jatkuvaa negatiivisuutta.

  17. Maikki sanoo:

    Hieno postaus. Ihailen sun asennetta entistä enemmän. Vaikka täälläkin kerrot usein sun kohtaamista hankaluuksista ja niistä arjen vaikeuksista, niin tämä jotenkin alleviivasi loistavasti, että ne on _ihan niitä samoja hankaluuksia_ kuin muillakin, te vaan suhtaudutte niihin eri tavalla.

    Tuntuu, että monilla (välillä itselläkin) on se oletus, että positiivisuus on lapsellista ja että jos kuvittelee elämän olevan pääosin ihanaa niin on missannut jonkun tärkeän opetuksen ja kokee kyllä kovan kolauksen sitten myöhemmin. Ettei tiedä vielä mistään mitään. Kiitos, että olet sun perheen kanssa upeana esimerkkinä siitä, miten ihan tavallinen arki voi olla maailman parasta elämää 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihana kuulla <3 Näinhän se on että meillä on ihan sitä samanlaista tavallista elämää kuin kaikilla muillakin, se on vaan siitä kiinni että mistä vinkkelistä sitä elämää haluaa tarkastella! 😀 Tavallinen arki on parasta todellakin <3

  18. Ansku /MoMo sanoo:

    Aamen! Harvoin tulee kommentoitua, mutta nyt oli pakko kun hykertelen itsekseni tätä lukiessa 🙂 Mun mielestä teidän touhuista on parasta lukea just sen positiivisuuden takia ja samalla imeä sitä omaan elämään. Aina omassa arjessa ei jaksais, mutta keskittymällä positiiviseen pääsee pitkälle 🙂 Kiitos sulle ja teille positiivisuudesta!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Aivan ihana kuulla, kiitos hurjan paljon <3 Eihän se positiviisuus kaikissa tilanteissa aina helppoa ookaan, mutta sitten kun jaksaa siitä huolimatta olla positiivinen, niin huomaa miten paljon pidemmälle se kantaakaan! 🙂 Ihanaa kevättä sinne!

  19. Tanja sanoo:

    Suurin syy miksi luen blogiasi, on juuri se positiivisuus!
    Itselle ainakin on selvää että oikeasti yhdenkään lapsiperheen arki ei ole oinkkiä hattaraa koko ajan vaan sieltä löytyy niitä arjen mutkistajia ja ei niin mukavia juttuja. Se vain miten niihin suhtautuu ja mitä ”näkee” tästä päivästä illalla kun menee nukkumaan.

    Näkeekö sen kaatuneen kahvikupin valkoisella matolla tai oksennuksen eteisen seinässä… vai näkeekö veljesten halivan leikkien lomassa, kuuleeko lasten kivat sanat toisilleen tai muistaako puolison hellän taputuksen pepulle kun siivoat niitä oksennuksia.
    Minusta on kivempi käydä illalla nukkumaan kun on sanonut ääneen mitä kivaa tässä päivässä oli. Lapsiltakin kysytään aina iltaisin; mitä kivaa sinun päivässä oli? Näin nukkumaan mennessä jää kivoja asioita mieleen <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihana kommentti johon voin samaistua ihan täysin! 🙂 <3 Mekin kysytään aina lapsilta viimeistään ennen nukkumaanmenoa mikä on ollut parasta, ja koitetaan just jutella auki ne kaikki asiat mitä päivässä on tapahtunut <3 Se on ihana tapa! 🙂

  20. Laura sanoo:

    Tämä niin paljon!! Haaveilen omasta perheestä ja sun blogi saa aina niin hyvälle tuulelle ja miettimään että miksei muutkin mammat jaksa arvostaa sitä positiivista puolta arjestaan niin kuin sä. Ootte perheenä mun suuri esikuva, jollaiseen mäkin haluaisin kuulua. Kiitos!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan superisti <3 Kyllähän se positiivisen asenteen löytäminen voi olla väsyneenä vaikeaa ja rankkaakin, mutta sitten kun sen löytää niin se kantaa kyllä pidemmälle kuin yksikään valitusvirsi koskaan 🙂

  21. Annika sanoo:

    <3 Ihanasti kirjoitettu! Sun blogiasi on hirveän kiva lukea, kun rakkaus ja onnellisuus paistaa läpi. Itsekin oon ottanut tänä vuonna tavoitteeksi keskittyä hyviin asioihin kurjien juttujen sijaan, ja sun blogisi ja hyvä asenteesi on kyllä ollut osittain inspiraationlähteenä tässä :) Ainakin tähän asti on sujunut hyvin, tai sitten oon ihan muuten vaan ollut tavallista onnellisempi, hahah.

    Ihanaa alkukevättä teidän koko perheelle <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti, mahtavaa kuulla että hyvä fiilis on levinnyt sinne <3 Toivottavasti vuosi jatkuu eteenpäin yhtä ihanan onnellisella meiningillä siellä! 🙂 Ihanaa alkukevättä sinnekin!

  22. Petra sanoo:

    Ja juuri tuo asenne on se mitä ihailen sussa ja teidän perheessä ja missä koitan itseäni kehittää

  23. Mila sanoo:

    En voi sanoa muuta kuin: WAU! Olet upea persoona.

  24. Neea sanoo:

    Todella hyvin ja fiksusti kirjotettu taas. Ihailen sua ihmisenä ja sun asennetta aina vaan postauksesta toiseen. Kiitos huikeesta blogista. 🙂

  25. Eppu sanoo:

    Sulla on kyl ihana blogi! Arvostan älyttömän paljon sun asennetta ja suhtautumista elämään. 🙂

  26. neito sanoo:

    Itse olen luonteeltani peruspositiivinen ja suhtaudun elämään luottavaisesti (ja samoin myös lapsuuden perheeni). Mieheni on hieman toista maata (samoin kuin hänen lapsuuden perheensä), ja jo suhteemme alussa keskustelimme aiheesta ”voiko elämään suhtautua positiivisesti?”, mies oli silloin sitä mieltä, että positiivisuus on valheellinen tapa elää. Nykyään reilun 15 vuoden jälkeen mies on saanut jutun juonesta kiinni, ainakin osittain.

    Elämässä tapahtuu aina hyviä ja huonoja asioita. On sitten omasta katsanto kannasta kiinni, miten tapahtuneita asioita jää vaalimaan muistoissaan, ja miten antaa tapahtuineiden asioiden määrittää itseään ja omaa olotilaansa. Yhden päivän aikana ehtii tapahtua kaikenlaista, niin positiiviseksi yleisesti määriteltyjä asioita sekä myös niitä negatiivisia ja myös paljon neutraaleja asioita. Osa ihmisistä osaa luontaisesti yleismääreeksi positiivisuuden, sitten on myös joukko ihmisiä joiden perusvire on negatiivisempi. Iso joukko ihmisiä myös ei sen kummemmin mieti millä ”perusvireellä” elämäänsä elää, ja saattaapi olla kiintynyt omiin negatiivisiin linsseihin. Mikäli sitä jossain vaiheessa havahtuu, että on kiintynyt tietynlaisiin ajatusmalleihin, voi huomata miten oma ajatuskulku juoksee, kun kohtaa elämän erilaisia vastoinkäymisiä, ja sitä kuinka paljon sitä antaakin erilaisten ajatusmallien (jotka eivät läheskään aina pidä paikkaansa) määrittää itseään ja tekemisiään.

    Itselläni on ollut luontaista suhtautua elämään positiivisesti ja olen myös sitä halunnut omassa elämässäni vahvistaa. Elämä heittää eteensä kuitenkin kaikenlaista, mutta haluan elämäni olevan positiivista, ja haluan löytää hyvää mieltä tuottavia asioita jokaisesta päivästä. Enkä metsästä mitään ”isoja” juttuja, vaan pieniä hyviä asioita, jotka on helposti toteutettavissa joka päivä. Mieliala tarttuu helposti myös muihin ihmisiin, niin hyvä kuin huono mieliala.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tosi fiksuja sanoja ja tuttuja ajatuksia! 🙂 Ja tuo loppu olisi voinut olla omasta kynästä. Ei se onni ole niissä elämän huippuhetkissä, vaan siinä tavallisessa arjessa joka päivä. Jos elää vain huippuhetkille, voi olla vaikeaa tuntea sitä onnea ja kiitollisuutta jokapäiväisessä elämässä, ja vaikeudetkin tuntuvat hankalammilta.

      Ihanaa kevättä sinne ja kiitos mahtavasta kommentista <3

  27. Tuuli sanoo:

    Sulla on kyllä ihailtava asenne! Kiitollisuus on mielestäni yksi parhaista ominaisuuksista, joita ihmisellä voi olla ja sillä pääsee pitkälle, se huokuu blogista tällekin puolelle! Ja voi olla kiitollinen, vaikka kaikki ei olisi aina tosi hehkeetä, se on just se asenne. Kirjoitat perhearjestakin ihanan positiivisesti, mutta silti realistisesti, tätä on niin kiva seurata, kun tulee hyvälle mielelle 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos ihan hurjasti <3 Ja juuri niinhän se on. Kiitollisuus on helppoa hankalampinakin päivinä, kun miettii että aina voisi olla huonomminkin. 🙂 Ihanaa kuulla että täältä saa hyvää fiilistä! Mahtia kevättä sinne<3

  28. sssansan sanoo:

    Hyvä kirjoitus, mä ihailen kaikkia jotka jaksaa nähdä ne positiiviset asiat arjessa eikä vain takerru huonoihin, ja juurikin jatkuva valittaminen mua ärsyttää, siitä tulee vain lisää huonoa mieltä. Kuitenkin myös iloisuus ja positiivisuus on tarttuvaa, ja siksi tahtoisin itsekin pyrkiä siihen 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos hurjasti <3 Tunnetilat todellakin tarttuu, ja mitä enemmän ympärillä on positiivisuutta ja hyvää fiilistä, sitä helpompaa on itsekin olla positiivinen! 🙂

  29. K sanoo:

    Tämä postaus tuli tarpeeseen. Olen entinen päihdeongelmainen ja muutenkin olen elämässäni käynyt läpi aika rankkoja juttuja. Olen ikäänkuin tottunut siihen, että kaikki on aina paskaa ja jos menee hyvin, se kostautuu ja päättyy vielä huonosti. Nyt olen yksivuotiaan onnellinen äiti ja minulla on aviomies jota aidosti rakastan. Olemme onnellisia. Meillä on kuitenkin ajoittain rankkaa, sillä lapsen vuoksi olemme valvoneet lähes koko vuoden ja miehelläni on erinäisiä sairauksia. Vaikka pääosin yleensä olenkin iloinen ja osaan ajatella positiivisesti (sillä olen tehnyt paljon töitä ajatteluni, mielenterveyteni ja koko elämänkatsomukseni kanssa), huomaan kuitenkin välillä palaavani vanhoihin ajatusmalleihin ja sorrun ihan liian usein valittamiseen ja itseni surkutteluun, vaikka minun pitäisi olla onnellinen ja vähän ylpeäkin itsestäni, sillä lähtökohtani tasapainoiselle ja hyvälle perhe-elämälle eivät ole olleet sieltä parhaimmasta päästä. Kiitos siis tästä postauksesta, erittäin hyvä muistutus omien asenteiden tarkastamiseen! Moni saisi ottaa sinusta mallia:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hieno kommentti, kiitos hurjasti että jaoit sun tarinan ja kiitos myös paljon sun sanoista <3 Saat todellakin olla TOSI ylpeä itsestäsi, ihan mieletöntä että sinulla on kaikesta kokemastasi huolimatta nyt noin hyvä ja onnellinen tilanne elämässä, wau. Nostan sulle hattua tosi paljon! 🙂 Ihanaa kevättä sinne ja paljon iloa ja onnea jokaiseen päivään <3

  30. U sanoo:

    ”Jokainen tekee itse valintansa, ja jos kokee että itse haluaa keskittyä omassa arjessaan heräämisiin, sotkuihin, kiukutteluun ja muuhun, niin ihan vapaasti.” Tykkäsin muuten täst postauksesta, mutta tää särähti korvaan. Mä yritän kaikkeni sen suhteen, et keskittyisin elämässä positiiviseen ja menisin nukkumaan hymy huulilla, mut se ei vaan vielä onnistu multa useiden vuosien yrityksestä huolimatta. Kenties tapa ajatella juontaa juurensa negatiivisesta lapsuudenkodista tai 15 vuotta kärsitystä (ja aikanaan voitetusta!) syömishäiriöstä, mutta missään tapauksessa tummat pilvet mun mielessäni ei oo mun syytäni ja vaihtaisin tästä surullisuudesta pois, jos osaisin.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Postauksen tarkoituksena ei missään nimessä ole syyttää esimerkiksi ketään masentunutta omasta masennuksestaan, tai ketään muutakaan vaikeuksista joita elämä tielle heittää. Kuten siinä kerronkin olen myös itse ollut masentunut ja äidin masennusta seurannut puolet elämästäni. Tuolla pätkällä viittaan nimenomaan esimerkiksi vaikuttajien tyyleihin tuoda asioita esiin. Monet haluavat keskittyä vaikka blogissaan kirjoittamaan arjesta negatiivisesti ja monet tykkäävät lukea sellaista, ja se on heidän valintansa, mutta sitä ei voi vaatia muilta.

      Ei positiivisuus missään nimessä olekaan aina helppoa, eikä se muutos tapahdu sormia napsauttamalla silloin kun itse haluaa. Mutta positiivisuuden voi saavuttaa jokainen joskus, siihen uskon vahvasti. Tsemppiä, iloa ja parempia päiviä sinne <3

      • U sanoo:

        Aa, en tajunutkaan tossa, että viittasit enemmänkin kirjoitustyyliin ja joidenkin muiden bloggareiden tapaan 🙂 Tunnistan kyllä tuollaisenkin bloggaustyylin ja hyvin tehtynä sekin toimii. Se onkin muuten jännä, että sekä negatiivisella että positiivisella tyylillä voi tehdä toimivan blogin, mutta päälleliimattuna tyylinä kumpikaan ei toimi — valinnan pitää olla aito eikä teeskennelty. Joka tapauksessa tykkään kyllä hirveesti tästä sun positiivisesta blogistasi, ko. kohta oli ensi lukemalta vain niin kurjan kuuloinen. Hyvää kevään jatkoa!

    • Taalia sanoo:

      Mulla särähti samainen lause korvaan, mutta ihanaa, kun tässä nyt mullekin selkis, mitä tolla hait.
      Omasta näkökulmasta aloin miettiä lausetta, koska vuoden vauva-arjen keskellä, todella huonojen öiden keskellä pienikin päivän vastoinkäyminen on vähällä pilata koko pöivän. Väsymys on niin valoittavaa, ettei meinaa pystyä enää keskittymään niihin positiivisiin asioihin..

      Mutta todella hyvä postaus kokonaisuutena!

  31. Riina sanoo:

    Oli hauska myös huomata, miten nää sun ”negatiiviset jutut” joista olet kirjoittanut, ei omaan korvaan kuulostaneet oikeastaan negatiivisilta, vaan ihan tavallisilta asioilta. Jokajutusta ois varmaan saanu revittyä hirveetä draamaa ”vauva tuhosi hienon paidan kastikkeeseen ja herätti sairaan aikaisin että nyt on kuoleman väsymys enkä edes glittermekkoa kehtaa laittaa” mut sen sijaan oot vaan sivussa maininnut asian ja siirtynyt eteenpäin! Parasta!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha kiva kuulla että mun tyyli uppoaa!! 🙂 Ja niinhän se on että noista pätkistä olisi jokaisesta saanut kirjoitettua vaikka oman postauksensa jossa kertoo miten hirveää elämä on. 😀 Mutta sitten taas voi nähdä ne kaikki muut asiat siinä ympärillä, ja miettiä että millainen se päivä olikaan. Kiitos ihanasta kommentista <3

  32. Roosa sanoo:

    Teidän elämäntapa ja asenne arkeen on ihailtavaa! Mulle arki on elämää parhaimmillaan ja on huippua huomata, että on muitakin ihmisiä varustettuna samalla asenteella. Sun ja Oton kirjoitukset on ihan mahtavia ja niitä on niin kiva lukea, kun aina tulee niin hyvälle mielelle! Kiitos <3

  33. Idu sanoo:

    Ihana teksti! Ihailen tuota asennetta ja siitä pitäisikin kaikkien ottaa mallia. Miksi keskittyä vain negatiivisuuteen ja tuhlata elämä siihen, kun voi nauttia niistä positiivisista jutuista. Välillä vauva-arki itsellä rankkaa refluksi+allergiavauvan kanssa, mutta tämä teksti auttaa jaksamaan ja miettimään enemmän niitä positiivisia asioita mitä meillä on! 🙂 Jatka samaan malliin ja ihanaa päivää sinne! 🙂

  34. Aada sanoo:

    Hyvä teksti, kiitos. Olen lapseton 23-vuotias. Sairastan masennusta ja unelmoin tulevaisuudesta, jossa toivottavasti elän teidän arjen kaltaista perhe-elämää.

  35. Anni sanoo:

    Oon lukenu sun blogia ja saanu siitä iloa ja voimaa omaan kotiäitiyteen. Pienten lasten vanhemmuus ei ole helppoa. Vaikka meillä on vain kaksi lasta, toinen puoli- ja toinen neljä-vuotias, koen arkemme raskaaksi lähes päivittäin. Mutta, vaikka sen kokee raskaaksi voi heittäytyä lasten innostukseen ja iloihin mukaan ja olla onnellinen näistä lapsista, kun vain on avoin sille. Taustalla on masennus ja monen vuoden terapia plus tukiverkostomme on lähes olematon. Joudun päivittäin taistelemaan sitä vastaan, että en ajattele liikaa negatiivisia asioita, koska olen tottunut, että päällimmäisenä on aina negatiiviset asiat. Masentuneena ei nää niitä onnellisia iloisia asioita. Kiitos tästä postauksesta ja muutenki koko blogista <3

  36. Heli sanoo:

    Hei ihana teksti, olen tosi samalla kannalla tässä, haluaisin itsekin pystyä näkemään vain ne hyvät puolet aina!

    Mutta mitä mainitsemiisi inhorealistisiin blogeihin tulee: ymmärrän niidenkin antamat voimavarat todella hyvin. Ei kai niiden tarkoitus ole keskittyä elämän huonoihin puoliin, vaan ne antavat vertaistukea, lohduttavat ja näyttävät, että muidenkin vauvat itkevät yöt läpeensä, muillakin palaa hermo kiukutteleviin uhmaikäisiin ja hei, mä taidan olla ihan hyvä äiti kaikesta huolimatta. Kun ei ole voimavaroja nähdä maailmasta vain kirkkaita värejä ja suodattaa ikäviä asioita pois, voi oman jaksamisen kannalta olla ihan mielettömän tärkeää nähdä, että muillakin on rankkaa ja siitä selvitään. Silloin voi olla raskasta vaikka lukea blogia, jossa kaikki tuntuu olevan hyvin ja iloista, lapset kilttejä ja rauhallisia ja äiti rakentava ja jaksava. Mikä varmaan osin selittää saamasi kommentit.

    Että sitä vaan, että molempia tyylejä varmasti tarvitaan (enkä toki epäile ettetkö sitä ymmärtäisi muutenkin, mutta halusin nyt sanoa :D). Keep up the good work, blogisi on superihana ja tosi laadukas! Ja tästä tulee aina hyvä mieli 🙂

    • AnniSs sanoo:

      Samaa mieltä! Esikoiseni kanssa vauvavuosi oli rankka ja olin usein hyvin uupunut, syystäkin. Silloin tuntui huojentavalta kuulla, ettenollut ainoa, jonka vauva-arki oli aikamoista selviämistä ja vertaistuki oli tosi arvokasta. Paikkansa siis kaikenlaisilla tarinoilla. Kun omat voimavarat olivat koetuksella, joutui pinnistelemään enemmän sen eteen, että jaksoi löytää positiivisia puolia jokaisesta päivästä . Toinen lapseni on temperamentiltaan huomattavasti ensimmäistä rauhallisempi ja hänen kanssaan arki on sujunut aika mutkattomasti, kun nukkuminen, syöminen ja muut asiat eivät ole tuottaneet haasteita. Ihan havahduin ai että tällaistakin tämä vauva-arki voi olla. On paljon helpompaa suhtautua rennosti ja positiivisesti arkeen, kun ihan perus arjen toiminnot eivät vaadikaan äidiltä kaikkea energiaa ja luovimistaitoja.

      Siltikin, haasteista huolimatta on tämä ihan parasta ja täytyy muistaa olla kiitollinen jokaikinen päivä. Ihailen Iina sinun asennettasi ja palaan kerta toisensa jälkeen lukemaan juttujasi, kun saan niistä itsekin hyvää energiaa . Ja tosi hyvä muistutus itsellenikin, että kurjistakin jutuista huolimatta päivistä kannattaa ottaa talteen ne hymyt, naurut ja ihanat hetket. Oinrin hyvää kevättä teidän perheelle!

  37. Satu sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Itsekin kummastelen sitä, että esim. kivojen, iloisten perhekuvien tms. lisääminen sosiaaliseen mediaan on joidenkin mielestä ”kulissien ylläpitoa” tms. ja ”kenenkään arki ei voi oikeasti olla tuollaista”. En tiedä onko se sitten toisten ihmisten kateus vai mikä, joka ajaa jotkut ajattelemaan niin. Ihailen sun tyyliä nähdä hyvää kaikkialla, ja jakaa sitä iloa ja positiivisuutta. Eniten tykkään siitä, että näet niin paljon hyvää ja ihanaa omissa lapsissasi ja perheessäsi, ja tuot sen esille. Itsekin olen pienten tyttöjen äiti, ja onhan nuita lapsia nyt vaan ihan mahtava seurata, niin huippuja tyyppejä! Käyn täällä sun blogissa keräämässä itseeni vielä lisää sitä positiivista ajattelutapaa!

  38. Elina sanoo:

    Ihana teksti ❤️ Välillä olen itsekin puhissut mielessäni että onpas teidän elämä ”hattaraa” verrattuna omaani, jossa ruuvit kiristyy hetkessä tempperamenttisten lasten kanssa. Mutta ennen kaikkea olen lukenut blogiasi vuodesta 2013 asti, ja kerran kirjoitit että haluat olla ”hyvän mielen blogi” ja se nimenomaan olet. Ja hyvän mielen blogin takia olen ollut ja jatkan edelleen lukijanasi. Turha negatiivisuus on ärsyttävää ja sun positiivinen asenne on myös vaikuttanut mun omaan asenteeseen.

  39. Nina sanoo:

    Moikka Iina!
    En ole ikinä sinulle kommentoinut mitään, vaikka vuosia olen sinua seurannut. Tykkään kovasti tyylistäsi kirjoittaa, ja juuri positiivinen elämänasenteesi on se syy, miksi blogiasi seuraan!

    Meitä yleensä ärsyttää ihmiset, joissa on sellaisia piirteitä, joita haluaisimme itsessämme olevan.

    Jatka siis pää pystyssä samaan tapaan ❤

  40. TarjaL sanoo:

    Kiitos tästä!
    Niin paljon ku mä luen sun blogia, ihmettelen todellakin, miten meidän arki voi olla niin erilaista. Silti haluan tulla tänne uudestaan ja uudestaan, ainakin joku osaa nauttia elämästään.
    Vaikka mun arki on aika negatiivissävytteistä tai keskityn niihin asioihin tai annan niille huomiota liiankin paljon, meidän arki on varmasti monella tavalla hyvin samanlaista. Me vaan reagoidaan siihen eri tavalla. En mä haluais keskittyä niin paljon niihin huonoihin arjen hetkiin, mutta en voi sille itse mitään, että näin toimin. Olenkin hakenut apua tähän, miten nauttia elämästä vähemmällä stressillä ja armollisuudella itseään kohtaan. En todellakaan kykene näkemään asioita noin niinkuin sinä.
    Ja kyllä, haluaisin osata, kerro, miten sen teet, ei se noin helppoa voi olla 😀
    No joo.

    Ihania aurinkopäiviä teille!

  41. Rebekka sanoo:

    Niin mahtavasti kirjotettu! En oo ikinä käsittänyt sellasta valittamisesta elämistä. Eihän siinä tuu kellekkään mitään muuta kuin paha mieli! Ymmärrän kyllä täysin, että valitetaan jos tapahtuu oikeasti vaikka epäoikeudenmukaista kohtelua tai elämässä tapahtuu vaikka useita mullistavia ikäviä asioita ilman että niihin voi itse vaikuttaa. Joku huonosti nukuttu yö (tai edes puolivuotinen) tai sotkuinen kämppä ei tee mun elämästä ikävää. En kutsu vaikka elokuvaakaan huonoksi jos siinä on musta yks huono näyttelijävalinta. Mknkä ihmeen takia sitten valittaisin paskaa elämääni jos kaaduin kauppamatkalla ja farkkujen polveen tuli reikä? No en miksikään! Se voi harmittaa, mutta se on osa mun elämää, joka on kuitenkin 95% ihan mahtavaa ja sellasena mä haluan sen vanhana muistaa! ❤️

  42. Hanna sanoo:

    Mä ajattelen, että positiivinen ajattelu on lahja, joka Iinalla on. Vähän niin kuin että kaikki oppii laulamaan kyllä harjoittelemalla, mutta toisille se on elämäntehtävä. Mäkin oppisin varmasti enemmän positiivista ajattelua ja olenkin sitä harjoitellut, mutta toisaalta olen oppinut hyväksymään sen, että mun mieli on synkkä ja huolestuvainen, se on osa mua. Toisissa asioissa taas minä olen hyvä, ei kukaan voi osata kaikkea!

    Luen tätä blogia, koska mun mielestä se ilo tässä on aitoa ja se piristää. Tietysti aina on niin, ettei bloggaaja ”kerro kaikkea”, koska on valinnut keskittyä niihin juttuihin, mitä kertoo. Ja se on just hyvä.

  43. Jenni Maria sanoo:

    Jatka vaan samaan tyyliin. Vaikka varmasti jatkat kehottamattakin mun mielestä on tosi hienoa, että jaksaa aina nähdä ne hyvät puolet vaikka aina se ei helppoa ole.
    Se on tosi ihanaa, että sulla on puolisona noin rakastava ja avoin tyyppi. Luulen, että hyvä ja vakaa parisuhde on todella isossa merkityksessä siinä miten kokee elämän. Vaikka ei sillä, minä itse asun kahden lapseni kanssa keskenään ( isäänsä tapaavat silloin tällöin ja kolmas, vanhin lapseni on huostaanotettu minun toiveestani) ja olen todella tyytyväinen ja onnellinen elämääni ja lapsiini. Elämä on ihanaa

  44. Jenzi sanoo:

    Musta sun blogi on just hyvä ja ihailen taitoasi keskittyä arjessa ja elämässä ylipäänsä poaitiivisiin asioihin, oln sua vähän vanhempi yh-mutsi ja tässä mullakin olisi oppimista..

    Hyvin yleinen ajatusmaailma Suomessa tuntuu olevan ”kel onni on se onnen kätkeköön” ja se että blogissasi niin selkeästi tuot positiiviset asiat esiin saa ”haterit” aktivoitumaan, mikä on sääli. Aloitan monesti aamuni lukemalla blogiasi, jotenkin hyvämieli tarttuu 🙂

  45. Anniina sanoo:

    Todella hieno kirjoitus! Positiivisuus on mahtava arjen voimavara, mitä todellakin kannattaa vaalia 🙂

  46. T sanoo:

    Hei mitä kokoa toi Novan keltainen Adidas setti on? Oon miettinyt sitä omalle 7kk tytölle kevääksi niin vastaako kokoaan vai onko esim reilua mitoitusta niin osaan ottaa oikean koon.

  47. tn sanoo:

    Amen for this! Meillä ei ole lapsia ja hyvinhyvin erilainen elämäntilanne graduinemme ja 9-17 työpaikkoinemme, vaikka saman ikäisiä ollaankin, mutta silti voin ihan täysin samaistua tähän. Mulle tuo sun asenne on nimenomaan paistanut läpi teksteistä ja oon tavallaan pitänyt ihan itsestään selvyytenä, että tottakai teilläkin sattuu ja tapahtuu, koska kellä ei? Mullakin on päiviä, kun miehen pesuun menevät urheilukamat lojuu pesukoneen edessä 3. päivää ja ihan periaatteesta ärsytyksissäni jätän ne siihen ja sitten taas seuraavana päivänä pesukonetta täyttäessä ne samat kamat ei ärsytä yhtään, kun havahtuu muistamaan, että ne sillon tällön lattialle päätyvät pyykit on aika pienenpieni paha siitä hyvästä, että se maailman ihanin mies aina lenkin jälkeen tuleen just mun luo kotiin!

  48. Minä sanoo:

    Kiitos Iina ihan mielettömän hyvästä ja tärkeästä postauksesta.
    Minä ”taistelen” päivittäin itseni kanssa. Minulla on asiat oikeasti tosi hyvin. Mutta minulla ongelmana on että pelko siitä että jotain kamalaa tapahtuu joko lapselle tai minulle itselle (olen yksinhuoltaja) on jotenkin niin voimakas. Kun rakastaa niin paljon että menettämisen pelko saa ylivallan. On todella raskasta. Koska silloin huoli ja pelko värjäävät arjen sen sijasta että uskaltaisi elää täysillä ja nauttia jokaisesta hetkestä. Ymmärrätköhän mitä tarkoitan. Olen myös jutellut asiasta ammattilaiselle mikä kyllä helpottaa mutta silti minulla on vaikeaa muuttaa omaa ajatusmaailmaa. Onko sinulla siihen hyviä käytännön vinkkejä..miten uskaltaa nauttia siitä ihanasta mitä on ilman pelkoa siitä että sen voi menettää tms.
    Juuri se mitä sinä itse olet kokenut lapsena on minulla suuri mörkö..että mitä jos minulle yksinhuoltajana tapahtuu jotain kamalaa esim sairastun vakavasti tai kuolen. Nämä voimakkaat pelot ovat saaneet suuren mittakaavan vasta äidiksi tulemisen jälkeen..kun ei tiennytkään että voi rakastaa noon pöljon kuin mitä omaa lasta rakastaa.
    Miten itse selviät tämmöisistä ahdistavilta ajatuksilta? Ja mitä vaan voi elämässä sattua myös vaikka olisi kaksi vanhempaa mutta haluaisin niin saada pelot hieman taka alalle ja osata nauttia enemmän siitä ihanasta mitä meillä on. Ja mitä paremmin asiat on sitä enemmän pelkää että sen jotenkin menettää.ihan nurinkurin.
    Ihailen suuresti sinun elämänasennettasi ja haluan todella pyrkiä samaan..
    Ihana olet Iina ja koko perheesi

  49. Sirkku sanoo:

    Moikka!

    Oon siitä asti seurannut blogiasi kun odotitte esikoistanne ja käyn edelleen lähes joka päivä
    lueskelemassa blogisia. Kiitos niin paljon tästä elämänmyönteisestä ja ihanasta blogistasi.
    Minusta on huikeaa, että elämänne on enimmäkseen iloista, onnellista ja että tyytyväisyytenne elämäntilanteeseenne näkyy hyvin sosiaalisessa mediassa.

    Mukavaa kevättä!

  50. Nimetön sanoo:

    Tasapaino voi olla myös yksi avainsana onnelliseen arkeen ja asenteeseen. Itselläni on esimerkiksi kokemusta epämieluisasta työpaikasta, joka vei voimat myös työpäivän ulkopuolisesta arjesta. Paha olo seurasi iltoihin ja viikonloppuihin myös.

  51. Nimetön sanoo:

    Pidän positiivisesta asenteesta, mutta mielestäni asioita ei pidä ajatella niin mustavalkoisesti. Ei se, että blogissa on mukana myös arjen haasteita ja turhautumista tarkoita, että blogi keskittyisi valittamiseen. Mielestäni sellainen antaa vain vähän väriä ja sävyä lisää. Itse en ainakaan missään tapauksessa tietenkään toivo, että kiinnittäisit enemmän huomiota ”negatiivisiin” asioihin, mutta tykkään kyllä että teksteihin tulee lisää särmää ja elävyyttä kun arjen haasteitakin on mukana. Vaikkei niistä sen enempää numeroa tekisikään. Mainitsemasi esimerkit ovat sellaisia, joihin itsekin kiinnitin huomiota ne teksteistäsi huomatessani. Aiemmin, ennen q&a-postausta tuollaisia en muista juuri huomanneeni. Pidin näistä teksteistä, koska nuo pienetkin maininnat antoivat heti syvällisemmän tunteen tekstistä.

    Positiivista elämänasennetta ejdottomasti arvostan ja pyrin siihen aina itsekin. Meillä puoli vuotias vauva, kuopus, on jo pari kuukautta ainakin herännyt tunnin välein läpi koko yön. Päätin jo ennen vauvan syntymää, että nautin aivan täysillä vauvavuodesta, en stressaa turhia enkä jää märehtimään vaikeita hetkiä tai päiviä ja mielestäni olen tässä onnistunutkin. Eipä se herkkua ole pikkupätkissä öitä nukkua, kun aamutkin alkavat aina ajoissa. Mutta meillä on kyllä maailman aurinkoisin ja ihanin vauva, jonka aamuhymy viimeistään karkottaa väsymyksen:) Uskon ja toivon, että joskus meilläkin taas nukutaan paremmin..

    Mutta anyways, kirjoitat tietysti juuri miten hyvältä tuntuu. Älä siis ota palautettani pahalla

  52. 101Dalmatialaista sanoo:

    Ja aamen!

    Jatka aina samaan rataan (:

  53. Anni sanoo:

    Töissä puhuimme aikanaan epäkohdasta, joka aiheutti kaikille ongelmaa. Oli yksi hidas laite, jonka kanssa oli vaikeuksia kaikilla.

    Yksi kollega ihmetteli ääneen, miksi kukaan muu ei valittanut laitteesta kahvitauoilla. Hän ihmetteli, miksi pimitimme ja pyyhimme maton alle ongelman. Hän koki meidän suorastaan olevan epärehellisiä.

    Vastasin, että vaikka laite temppuili, se oli työpäivässä vain yksi osa. Niin monta muuta kivaa asiaa oli päivässä. Ei vaan tullut harmiteltua laitetta kahvitauoilla.

    Sinun arjessa on varmaan samaa. Myönteiset voittaa kielteiset hetket 🙂

  54. Mari sanoo:

    ❤ihana ja olet niin taitava ilmaisemaan itseäsi ja tunteita kirjoittamalla!

  55. Lukija sanoo:

    Tämä postaus toi jonkin verran selitystä jo aiemmin esittämälleni kysymykselle, mistä ammennat positiivisuutta, mutta hieman jäi vielä auki kuitenkin. Ovatko nuoruutesi kokemukset olleet suurin syy nykyiseen positiiviseen ajatusmaailmaasi vai oletko jo sitä ennen omannut positiivisen elämänasenteen? Haluaisin niin kovasti oppia tuota samaa, mutta miten? Tänään tämän postauksen innostamana oikein yrittämällä yritin jättää niitä päivän iloisia asioita mieleen ja arvostaa juttuja, joita pitää itsestään selvyytenä. Ehkä se ajattelutapa voi muuttua, jos oikein kovasti pinnistelee. En nytkään siis todellakaan ole mikään negatiivinen ihminen, mutta välillä ne arkiset uhmataaperotaistelut jäävät paremmin mieleen kuin ihanat hymyt, halit ja höpötykset, vaikka niin ei haluaisi. Ja kuten joku tuossa sanoi, pienet vastoinkäymiset ovat osa elämää ja niistäkin olisi kiva joskus kuulla vähän useammalla sanalla. Ei valittamismielellä, vaan ihan arkikuulumisena. 🙂 Joka tapauksessa tykkään blogistasi ja ihailen tasapainoa elämässänne! 🙂

  56. Sannak sanoo:

    Kiitos mahtavasta kirjoituksesta vaikkei tällaista olisi mun mielestä edes tarvinnut kirjottaa mutta näköjään tarvi. Ihmeellistä että muut kateellistuvat siitä että toinen osaa nähdä elämässä positiivisia asioita ja ne on arjessa ja päivässä voimana!
    Musta on ihana lukea teidän elämästä <3 ja ihanaa ettei ainaista valitusta löydy joka tuutista 🙂

    Sä vaan kertakaikkiaan kirjoitat niin hyvin!

  57. E sanoo:

    Mä rakastan sun blogia ennen kaikkea just tän kaiken ihanan positiivisuuden vuoksi!

    Mä oon joskus aikoinaan ihan tarkoituksellisesti opetellut suhtautumaan asioihin lähtökohtaisesti positiivisesti. Elämä on paljon kuluttavampaa, jos aina keskittyy niihin negatiivisiin asioihin ja voivottelee kuinka kurjaa ja paskaa kaikki on. Oon saanut myös kommenttia että oon naiivi ja pumpulissa kasvanut ja että kyllä se todellisuus vielä tulee mullekin vastaan. No – ehkä tulevaisuudessa tulee vaikeita ja rankkoja aikoja, mutta ei se kyllä auta mitään, että odottaa jo valmiiksi kaiken menevän huonosti! 🙂

  58. Vilhelmiina sanoo:

    Haluan vielä muiden kommenttien kirvoittamana kertoa, että oma suhtautuminen elämään ja vastoinkäymisiin pohjautuu geneettisiin tekijöihin ja kasvatukseen. On kyse resilienssistä, selviytymiskyvystä. Toisille vastoinkäymisten kohtaaminen on eräällä tavalla helpompaa, sillä he ovat suhtautuneet elämään positiivisemmin jo lapsuudesta asti. Toisille taas vastoinkäymiset tuottavat todellista ahdistusta, ja sekin on aivan ymmärrettävää. Jokainen voi oppia positiivisempaa suhtautumista, mutta niille, joille se ei ole lapsuudesta asti ollut luontevaa, on positiivisuuden opettelu todellisen työn takana. Silloin täytyy jatkuvasti tsempata itseään, ajatella ennakoivasti, toipua pettymyksistä, kun ei pystynytkään olemaan niin positiivinen kuin olisi halunnut ja jaksaa silti vielä yrittää ja tsempata. Se kuluttaa omia voimavaroja, mutta myös antaa niitä, kun huomaakin onnistuvansa yhä useammin. Haluan nostaa hattua jokaiselle, joka jaksaa lähtökohdistaan huolimatta opetella uudenlaista suhtautumista.
    https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-elämäntilanteet/sairastuminen-voi-olla-kriisi/mitä-resilienssi

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.