Just tänään lauantaina 7.4.2018

07.04.2018

Heräsin: klo 6.30 taaperon iloiseen ”kukku” -huuteluun. Hän huutaa ”kukku” kun hän haluaa syliin, ja ihan ekana aamulla hän haluaa syliin. Noustiin ylös, pidettiin ihana rauhallinen aamun tissihetki, ja sitten hän otti puuroa ja minä otin kahvia. Rakastan meidän kahdenkeskisiä halimishetkiä ennen päivän touhuja. Hän on niin touhukas päivisin että ei paljoa ehdi halimaan, mutta aamuisin hän viihtyy kainalossa ja sylissä. Parasta.

Söin aamiaiseksi: Ruisleipää juustolla, viinirypäleitä ja kahvia. Viinirypäleet on meidän taaperon suurinta herkkua, ja niitä pitää saada aina kaupasta. Hän myös roikkuu aina jääkaapin kahvassa ja äännähtelee merkitsevästi, mutta ei vielä osaa sanoa ”viinirypäle”. Kun kaapin oven avaa, hän osoittelee heti innoissaan viinirypäleitä ja sanoo ”tätä, tätä, joo, kiitti!”.

Matkustin autolla: Espooseen ja Isoon Omenaan. Meidän piti ostaa isommille tytöille kuoritakit, kun lämpömittari näytti tänään kymmentä astetta, ja molemmat olivat kasvaneet talven aikana ulos edelliset välikaudet palvelleista takeistaan. Päätettiin ajella Isoon Omenaan, koska vaihtelu virkistää ja välillä on kiva käydä muuallakin kuin siinä lähimmällä ostarilla. Tytöt valitsivat takit ihan itse, tosin olin ensin antanut sopivat vaihtoehdot joissa oli tarpeeksi hyvät ominaisuudet. Toinen valitsi vihreän ja toinen turkoosin takin, jotka on kyllä tosi kivat.

Söin lounaaksi: Burger Kingin mättöä. Yritin ehdottaa Fafa’sia tai Taco Bellia, mutta kaikki muut halusivat pitkästä aikaa Burger Kingiin, joten oli munkin sitten taivuttava. Ei siinä mitään vikaa ollut, hyväähän se hampparikin on välillä.

Puuhattiin yhdessä koko perhe: varaston kevätsiivousta. Meidän on pitänyt jo ihan liian pitkän aikaa siivota meidän lämmin varasto, ja tänään sitten otettiin se asiaksi. Saatiin kuin saatiinkin varasto siivottua, mutta tuli vaan todettua että siellä on vaikka mitä mitä meidän pitäisi myydä! Esikoisen vanha sänky, lasten puinen leikkikeittiö, Tripptrappin Newborn set, hoitopöytä ja hoitoalusta, sitteri, leikkimatto, ja vaikka mitä. Kun vaan saisi aikaiseksi myydä ne eteenpäin, niin saisi varaston melkein tyhjäksi joitain kausijuttuja lukuunottamatta. Lapset löysivät sieltä keskimmäisen vanhan potkumopon ja Brion junaratasetin, ja ne piti ottaa kotiin mukaan. Kuvassa ollaan juuri kävelemässä varastoon, taapero halusi kävellä itse koko matkan ja mua hirvitti että hän kaatuu kun pihatieltä ei vielä ole ehditty siivota hiekoituksia pois. Onneksi ei kaatunut.

Söin päivälliseksi: Parsapiirakkaa. Parsakausi on vihdoinkin alkanut, ja me ollaan syöty jo parsapastaa, parsaa uunissa paahdettuna ja nyt tätä bravuuria, eli maailman parasta parsapiirakkaa. Tämä piirakka maistuu myös meidän lapsille, ja on helppo tehdä. Siksi se onkin yksi meidän kevätlemppareista.

Nauratti: kun tytöt suunnittelivat asujaan tulevalle Marcus & Martinus -keikalle, johon ostettiin liput jo torstaina kun ne tulivat Stockalle ennakkomyyntiin. Voi tulla pitkät pari kuukautta odotella keikkaa, he ovat niin innoissaan, ja niin on äitikin. Asusuunnitelmat ainakin olivat kovin lennokkaat, täytyy toivoa että sää suosii meitä niin he voivat toteuttaa ne.

Siivosin: meidän eteisestä suurimman osan talvikamppeista pois, jätin vaan yhdet haalarit taaperolle ja keskimmäiselle, ja esikoiselle takin ja housut. Tilalle siirsin välikausivaatteet, -kengät ja -asusteet. Eteinen keveni saman tien ihan superisti, ja tuli niin keväinen fiilis. Täällä Helsingissä alkaa oikeasti olla ihan kevät jo!

Iloitsin: siitä että meidän terassilta on vihdoin sulanut ihan kaikki lumet. Kohta päästään laittamaan siihen huonekalut ja paviljonki ja istutuslaatikko ja grilli. Ehkä vappuna jo grillataan, ainakin voi toivoa niin. Iloitsin myös siitä että mun antibioottikuuri loppuu vihdoin tänään, ja nyt toivon kovasti että saisin taas olla monta vuotta ilman, niinkuin ennen tätä.

Huomenna: mennään juhlimaan tyttöjen sokeriserkun 4v-synttäreitä Espooseen, ja päästään varmaan nauttimaan ihanista synttäriherkuista, ja antamaan synttärilahja josta tytöt ovat ihan innoissaan.

Ihanaa iltaa kaikille, toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu tähän asti <3 


11 Responses to “Just tänään lauantaina 7.4.2018”

  1. Milla sanoo:

    Ihana päivä teillä ollut meilläkin ois ulkovaraston siivous kesällä edessä. Ja mä raikkasin myös tavaraa jokunen kuukausi takaperin ja ois aivan älyttömän paljon vaatteita myytävänä. Vähän käytettyyn pitäs kuvata ne ja lähettää. ☺️ Meillä oli vesirokkoa ja se kun meni nii tuli flunssa kaikille :/ joten flunssan kourissa täällä ollaan oltu.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia <3 Oli kyllä kiva päivä! Tsempit sinne varaston siivoukseen, ja paranemisia sinne, toivottavasti voitte jo paremmin! <3

  2. Sink sanoo:

    Miksei pienempi tyttö voinut käyttää isosiskon vktakkia tänä keväänä?

  3. karppi sanoo:

    Hei, kiva postaus :) Tuli mieleen, että ettekö tykkää käyttää isomman lapsen vaatteita pienemmälle vaan ostatte molemmille uudet? Meillä tytöt 8 ja 5v ja pienempi perii aina isosiskonsa vaatteita jos vaan ovat vielä käyttökelpoisia :) Toki välillä täytyy pienemmänkin saada uusia vaatteita ja nykyään ei vaatteet enää isommalta säilykkään, vaan kuluvat sen verran että ei enää mene seuraavalle.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa, kiitos paljon! :) Kyllä meillä varmasti ainakin yli puolet vaatteista nykyään siirtyy eteenpäin pienemmille sisaruksille. Osa taas siirtyy eteenpäin tyttöjen sokeriserkuille, jotka ovat sopivasti vähän nuorempia, ja sitten loput myyn tai lahjoitan eteenpäin. :) Välillä kaipaa vaan vaihtelua, esimerkiksi nämä nyt eteenpäin sukulaislapsille laitetut vk-vaatteet on olleet käytössä yhteensä jo yli kaksi vuotta, joten tytötkin kaipaavat jo vaihtelua niihin, ja se on musta ihan ok :) Vaikka kannatan kierrättämistä ja minimalistista vaatekaappia (ja harkitsen jokaista ostosta tarkkaan, sekä pidän hyvää huolta ostetuista vaatteista), niin musta kyllä pienemmilläkin sisaruksilla on oikeus saada välillä uusia ihan itse valittuja vaatteita, eikä aina sisarusten vanhoja, jos mahdollisuus siihen perheellä taloudellisesti on. :)

  4. U sanoo:

    Oon jo jonkin aikaa miettinyt, että oletko tietoisesti vähentynyt tyttöjen etunimien käyttöä blogissa? Tuntuu, että nykyään viittaat heihin useinmiten esikoisena, taaperona jne. Pahoittelen, jos tästä on jo ollut puhetta kommenttiosiossa, mutta en kovin usein lue kommenttipuolta :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Olen kyllä! :) En edelleenkään piilottele nimiä, mutta en myöskään erityisesti korosta niitä. En siis sensuroi jos joku vaikka kommentoi nimellä tms, ja välillä käytän itsekin :)

      • U sanoo:

        Kuulostaa hyvältä periaatteelta! Ei liian ankaralta, mutta samalla vähän lisää yksityisyyttä :)

  5. Laura sanoo:

    Mikäli haluat päästä mahdollisimman helpolla mm Tripptrapin setin myynnin kanssa niin täältä löytyy esikoistaan odottava äidinalku, joka etsii sellaista, sekä muutakin vauvatavaraa :) Voin laittaa asiasta myös mailia mikäli haluat :)

  6. Milla sanoo:

    Jos ja kun päätät myydä Stokken Newborn setin niin laita spostia, meidän kuopus syntyy elokuussa ja haluaisin hänelle tuon hommata! :)

  7. Pauliina sanoo:

    Miltä merkiltä teille tuli välikausivaatteet? Meillä syksyiset menee vielä, mutta koska ulkoillaan todella paljon, ja liikutaan ilman autoa kaikki matkat, tulisi toiset setit vielä hankkia

Kommentoi