Tätä kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen

08.04.2018

Tein pari vuotta taaksepäin postauksen, ”Tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä”, jolla halusin rikkoa perinteisiä rajoja ja kertoa synnytyksestä niitäkin asioita, mitä ei yleensä listata jokaisessa ”tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä” -postauksessa tai listassa. Tänään mulla on sama periaate – haluan kertoa niitä asioita, jotka olen kirjaimellisesti saanut kohdata ihan yksin äitinä. Asioita, joista kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen.

Vaikka näitä listoja on enemmän kuin viisitoista tusinassa, on silti olemassa monia asioita joista ei vaan puhuta, mutta sitten kun tulee kaverin kanssa puheeksi, käy ilmi että joku muukin on sitä samaa miettinyt. Varmasti myös monella on vähän eri asiat, joku kuulee jostain yleensä vaietusta asiasta, ja toinen taas ei kuule jostain, jonka joku toinen kokee olevan yleisesti tiedossa. Tässä siis kahdeksan asiaa, jotka mulle itselleni tuli ihan uutena äitiyden myötä. Nämä on ihan random -asioita, osa liittyy pikkuvauva-aikaan tai synnytykseen, ja osa äitiyteen yleisesti.

1. Tunteiden heittelyt molempiin suuntiin

Joka paikassa puhutaan kyllä baby bluesista, ja siitä miten tuoreet äidit herkästi itkeskelevät kun hormonit heittelevät. Harvoin puhutaan siitä, että tunteet kulkevat yhtä kovaa toiseenkin suuntaan: itse olen saanut meidän lasten kolmen vauvavuoden aikana myös kaikkein hysteerisimmät nauruhepulini, ja kokenut niin valtavan suuria onnen tunteita, että sydän on meinannut räjähtää. Välillä olen vaan ihmetellyt että miten en pysty hallitsemaan nauruani, se vaan jatkuu ja jatkuu.

2. Synnytyksen jälkeen kätilö tulee säännöllisesti painamaan käsillä kohtua

Tämä tuli mulle järkytyksenä, enkä ollut osannut siihen varautua. Ensimmäiset kerrat sattui ihan sikana! Kohdun painaminen on tärkeä ja hyvä asia, sillä kätilö varmistaa että kohtu supistuu takaisin eikä verenvuotoa ole liikaa. Mutta se oli pelottavaa, enkä ollut ollenkaan osannut varautua siihen! Musta tuntui oudolta ja ällöltä edes itse koskea omaan  mahaan, kun siitä oli yhtäkkiä poistunut muutama kilo vauvaa ja lapsivettä, ja yhtäkkiä joku muu tulee ja PAINAA kovaa juuri siitä.

3. Lantionpohjalihakset voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista

Ennen kuin tulin raskaaksi ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en ollut uhrannut elämästäni ajatustakaan lantionpohjalihaksille, ikinä. Tai no sen verran, että hihittelin jos satuin törmäämään mainokseen jossa oli ”Geisha-kuulat.” Silloin aloin kiinnittää lantionpohjalihaksiin ensimmäistä kertaa huomiota, kun niistä puhuttiin perhevalmennuksessa, neuvolassa ja äitiysoppaissa. Kolmen lapsen jälkeen uskallan väittää että mulla on huomattavasti timmimmät lantionpohjalihakset kuin seitsemän vuotta sitten, enkä aio tulevaisuudessakaan unohtaa niiden treenailua. Lantionpohjalihakset siis voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista, mutta eivät ilman harjoitusta. Jos niitä ei kuntouta ja treenaile, voi sanoa hello virtsankarkailulle ja heipat trampoliinille. Kuntouttaminen on tärkeää aloittaa jo heti synnärillä, ja jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti.

4. Järkyttävä kuolemanpelko

Mä olen aina suhtautunut jollain tasolla pelokkaasti kuolemaan, mutta vanhemmuuden myötä se pelko suorastaan räjähti. Varsinkin heti synnytyksen jälkeen iltaisin mulla oli todella vaikea saada unta, kun pelkäsin kuolemaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Ajatuksissa pyöri vaan että kuka sitten syöttää meidän tissivauvaa jos kuolen ennen kuin hän syö kiinteitä, kun hän ei juo tuttipullosta (vaikka ei ollut mitään järjellistä syytä pelätä kuolemaa). Onneksi nämä pelot on hellittäneet, ja niihin pystyy jälkeenpäin suhtautumaan jo huumorilla.

5. Yöheräilyt tuntuvat rankemmalta vauvavuoden jälkeen

Tämä on varmasti ihan vauva- ja perhekohtaista, mutta meillä on ainakin mennyt niin, että vauvavuoden aikana sitä jatkuvaa heräilyä jaksaa, siihen tottuu, eikä se aiheuta sellaista kauheaa syvää väsymystä. Taaperoaikana sitten taas ehtii tottua niihin hyviin, kokonaisiin öihin, ja sitten jo yksi katkonainen yö aiheuttaa pahempaa väsymystä, mitä vauvavuonna tuli koettua. Tuntuu hullulta, että voi yhden kolmen herätyksen yön jälkeen olla väsyneempi, kuin puolen vuoden kuuden herätyksen öiden, mutta totta se on. Taaperovuonna hormonit eivät pelastakaan enää ihan samalla tavalla kuin vauvavuonna, vaikka imetys jatkuisikin. Osittain varmasti on myös tottumisesta kyse: kun tottuu jälleen nukkumaan kokonaisia öitä, tuntuu yksiki katkonainen yö rankalta.

6.  Tiukat housut aiheuttavat menkkakipuja ja turvotusta

Tätä kukaan ei oikeasti kertonut, ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen olinkin ihan varma että mulla on joku gynekologi-käyntiä vaativa ongelma. Äidin ja muutaman synnyttäneen ystävän kanssa juteltuani selvisi, että kyseessä on ihan vain se, että kohtu on herkempi synnytyksen jälkeen, ja jopa tiukat vaatteet voi saada sen ärtymään. Tokalla ja kolmannella kerralla osasin jo varautua siihen, että vielä jopa vuosi synnytyksen jälkeen tiukka housujen vyötärö voi aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua alaselkään ja alamahaan, ja jopa turvotusta. Mulla tämä on mennyt ohi yleensä 1-2 vuoden kuluessa synnytyksestä, mutta olen kuullut että jotkut eivät voi käyttää esim. farkkuja enää ollenkaan. En todellakaan ihmettele enää, miksi niin monet äidit pukeutuvat leggingsseihin ja tunikoihin.

7. Yllättävät edut joita ei olisi tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi

Kolmannen lapsen opittua istumaan, mulla on ollut yllättävän paljon aikaa sävyttää hiuksia colormaskilla, ja käyttää pre-shower itseruskettavaa, lapseni nimittäin rakastaa leikkiä suihkussa. Hän leikkisi suihkussa vaikka koko päivän niin että vesi valuu suoraan naamalle. Hän usein pyytää itse päästä suihkuun leikkimään, ja on aina valmiina suihkukaveriksi sille joka on menossa suihkuun. Hänen kanssaan ei ole ollut sitä ongelmaa että ”ei pääsisi suihkuun”, tosin yksin en yleensä edes yritä mennä koska tykkään käydä siellä yhdessä taaperon kanssa.

Mulla on siis viimeiset kuukaudet ollut tukka ojennuksessa ja rusketus kunnossa paremmin kuin esim. hektisessä kahden työn arjessa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei kannata ajatella etukäteen että joutuisi luopumaan kaikesta äitiyden vuoksi, vaan olla avoimin mielin ja kokeilla. Tämä on vain yksi pieni ja hieman hupsu esimerkki sellaisista yllättävistä kivoista asioista, joita vanhemmuus on tuonut tullessaan. Niitä on miljoona muutakin, ja jokaisella ne on omanlaiset. Niihin voi johtaa myös seuraava kohta:

8. Voit olla juuri sellainen äiti kuin itse haluat

20-vuotiaana ensimmäisen lapsen kohdalla koin voimakasta tarvetta olla sellainen äiti, kun äitien nyt vaan odotettiin olevan. Otin paineita joka asiasta, stressasin ja yritin miellyttää muita. Inhosin sitä kuinka mua katsottiin kaupungilla, ”tuolla tuo nolo teiniäiti menee”, ja inhosin sitä, miten joka tuutista tuli neuvoja ja paineita siitä miten mun pitää tehdä ollakseni oikeanlainen ja hyvä äiti. Onneksi olen löytänyt oman tapani toimia kaikessa. Tärkein neuvo mikä mulla on tuleville vauvaperheille on, että löytäkää juuri ne omat tavat toimia ja ne ratkaisut, jotka sopii juuri teidän perheelle, vauvalle ja parisuhteelle tai parisuhteettomuudelle.

Äitiys on myyttejä täynnä, ja jokainen kokee sen ihan omalla tavallaan. Vaikka jokainen maailman äiti kirjoittaisi tällaisen listan, jäisi silti varmasti asioita kertomatta, koska monet jutut on myös niin yksilöllisiä, ja jokainen kokee äitiyden omalla tavallaan. Mä en ole liiallisen pelottelun kannalla, enkä ainakaan itse halunnut lukea mitään kauhukertomuksia ennen yhtäkään synnytystä. Olenkin aina pyrkinyt tuomaan omassa blogissani omia kokemuksiani esiin realistisesti, mutta positiivisesti. Tämä lähestymistapa pätee mulla ihan kaikkeen. Tässä listassa halusin listata nimenomaan sellaisia juttuja, joita en ole nähnyt millään muulla niistä miljoonasta lukemastani listasta, eli jätin tietoisesti pois kaikki ne yleisimmät jälkivuodot, maidonnousut, rajattoman suuren rakkauden ja synnytyksen jälkeisen kakalla käynnin (ei ollu muuten paha).

Mitä sellaista sinä haluaisit kertoa äitiydestä, mitä et ole kuullut mistään muualta? Mikä on järkyttänyt tai ilahduttanut sua äitiydessä?


23 Responses to “Tätä kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen”

  1. Sannak sanoo:

    – Mä en jotenkin tiennyt tai edes ajatellut asiaa mutta sitten kun lapsi syntyi niin siitä alkoi vähän väliä se, että kuka vaan hoitaja tulee ja ottaa nännistä kiinni ja ohjaa sen vauvan suuhun. Siihen mennessä olin pitänyt jotain siveellisyyttä itselläni mutta yhtäkkiä olen rinnat paljaana vähän väliä ja toiset koskee tisseihini :D

    – Yks mikä mulle on tullut niin vähät välitän mitä muut lihavasta arpisesta kropastani välittää. Jos mennään uimahalliin lapseni kanssa niin me ollaan reteesti alasti kaikki jo pukkarista asti ja suihkussa ei olla selkä edellä muihin vaan ihan sama, alastomuus on normaalia :D jännä!

    – Täysin puista tuli baby blues vaikka siitä olin kuullut. Mielialat ailahteli ja itkin kuolemanpelkoa, masennuspelkoa, hulluuden pelkoa IHAN KAIKKEA.

    – Suuri yllätys oli myös se että imetys kuului kaikille. KAIKILLE! Kun naapurin pappa kysyi että kuinka rinnat on täynnä niin siinä vaiheessa en enää tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ja etenkin kun imetys ei kunnolla onnistunut. Sekin oli muutes uutta.. ettei se onnistukaan vaan tissi suuhun laittamalla. Se tissin laittaminen suuhun onkin yllättävän vaikeaa.

  2. Pauliina sanoo:

    No tää nyt kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta oon yllättynyt siitä kuinka helppoa meidän vauva-aika on ollut. Jotenkin sitä tuli etukäteen joka tuutista kuinka hurjan rankkaa se varmasti on ja omaa aikaa ei oo enää ikinä ymym. Mutta meidän poika on ihan hurjan tyytyväinen, hymyileväinen ja nukkuu pääsääntöisesti tosi hyvin. Niin yllätyin iloisesti, että ei ne kaikki vauvat ookaan niin hirvittävän vaikeita :D Ehkä sitä jotenkin sitten varautui raskausaikana pahimpaan, mutta tähän mennessä ollaan kyllä saatu nauttia ihanasta ja tyytyväisestä pojasta! <3

    • Saara sanoo:

      No tämä! Samaistun. Ja paljon puhutaan siitä, kuinka vauva-aika on vaikeaa parisuhteelle ja monet eroaa. Esikoisen raskausaikana laitoin miehen vannomaan, ettei erota ainakaan ekana vuonna ja sainkin yllättyä, kun oltiin oikeestaan pääsääntöisesti koko vuosi onnellisempia, kun koskaan ennen kaikki voi mennä myös hyvin.

  3. Elina sanoo:

    Hyvä postaus! Kohta 6 oli mulle uus juttu, farkut on tosiaan olleet epämukavat ja nyt tiedän miksi. :D Kuolemanpelko on kans jotain kauheaa, kuvittelin, että se ois vaan pelkoa tuon pienen puolesta mutta ei. Myös oma kuolemanpelko on välillä ihan mahdoton. Ois kauheaa, jos ei näkis oman lapsensa kasvavan. :'( Kohdun painele oli ällöä, enkä tosiaan itsekään osannu sellaista odottaa.

  4. millamainen sanoo:

    Sun listasta löytyi muutamia samoja juttuja, joita oon omiin postauksiinikin listannut. (https://millamainen.blogspot.fi/2016/11/naita-en-tiennyt-ennen-raskautta.html ja https://millamainen.blogspot.fi/2018/01/mita-kertoisin-ensimmaista-lastaan.html)

    Täytyy muuten tuohon kohdun paineluun sanoa, että se oli ihan ÄLYTTÖMÄN KIVULIASTA. Mulla siis oli synnytystapana sektio, joka tyypillisesti kerryttää ilmaa vatsaan. Mulla oli siis niin paljon ilmaa, että kun kätilö teki luunäpin mun vatsaan, kuului vain kumea kopsahdus. Voit siis vaan kuvitella, että kuinka paljon vatsan paineleminen sattui. :O

  5. Jemina sanoo:

    Kuulostaapa tutulta noi vaikkaki on vasta yksi lapsi mä kirjaimellisesti muutaman kerran itkin synnytyksen jälkee ekat kerrat ku mahaa tultii painelemaan olis kiva kuulla miten vartalo, iho,hiukset yms on muuttunut raskauksien myötä

  6. Nimetön sanoo:

    Se menee niin nopeasti ohi, se hetki kun lapset ovat pieniä!

    Ja kun he olivat pieniä, olisin voinut lyödä jokaista täti-ihmistä, joka kohdatessa kahvipöydän ääressä totesi, että nauti nyt, kun ovat pieniä vain hetken. Meinaan silloin, loputtomien öiden valvotussa putkessa, m i k ä ä n ei tuntunut menevän ohi nopeasti. Kello neljältä aamuyöllä ilma vauvan vatsassa oli ikuisuuden irvikuva…

    Ja sitten, ihan arvaamatta (ja lähes varoittamatta) ne ovat tuossa, isoina ja taitavina, sukimassa jo siipiään, että hei, kohta me lennetään pesästä. Ehkä tämä lopun ajan haikeus on se biologinen voima, jonka avulla jaksaa läpi haastavat teinivuodet?

    Äiti ei ole ikuisesti nuori. En pysynytkään parikymppisenä, siinä iässä, kun lapset syntyvät, vaan vanhenin heidän tahtiinsa. Se tuntuu kummalta.

  7. ReeLee sanoo:

    Siis tuo kohta 6!!! Kahden lapsen äitinä tämä tuli mulle yllärinä! Mutta niiin totta! Asutaan pienellä paikkakunnalla ja kotioloissa käytän yleensä kollareita tai leggareita, kun lähden kaupungille laitan usein siistimmät housut eli farkut jalkaan. Mutta tosi usein kaupunkipäivän päätteksi kun ajelen kotia niin maha on niin kipeä ettei mitään järkeä!! Ja nyt se syy löytyi!! Kiitos <3 :D

  8. AnnaMaria sanoo:

    Tosi hyvä listaus, näitä on aina kiva lukea :)

    Itsellä tuli mieleen myös
    1. se, että lantiopohjalihakset myös palautuvat synnytyksestä ilman erillistä treeniä (toisin kuin joka paikassa annetaan ymmärtää), vaikkakin tietty hitaammin kuin treenaten. Tämän mulle kertoi nl-lääkäri jälkitarkastuksen yhteydessä, kun tunnustin olevani surkea treenaamaan lantiopohjalihaksia.

    2. Synnytyksen jälkeen pissaamisesta harvoin puhutaan… Onneks tokal synnytyskerral oli kätilö joka kehotti pissaamaan suihkussa (ei ikinä olis tullut mieleen, et helpottaa oloa).

    3. Se, että lapset tosiaan kasvattavat vanhempiaan enemmän kuin toisin päin, ei ole mitään legendaa. Siis miten avoimia ja oivaltavan aitoja nuo voivatkaan olla <3

    • Niin sanoo:

      Minäkin oon umpisurkea treenaaja, kyllä ne on palautunut, kolmannen lapsen jälkeen en huomaa mitään eroa tilanteeseen ennen raskautta, vaikka synnytyksestä on vain kolme kk. Ehkä treenaan huomamattani, koitan aina nostaa asiat niin etten riko selkääni.

  9. Darzan sanoo:

    Ihana postaus, kiitos!! <3

  10. Yeminah sanoo:

    Sitä ei kukaan kertonut, miten PALJON imettäminen sattuu aluksi! Se järkytti niin, että seuraavien lasten hankkiminen on aina pelottanut. Tai se tuleva imettäminen. Mutta on siitäkin vain selvitty. :)

  11. Saara sanoo:

    Tosi kiva postaus en ollut tullut ajatelleeksi näitä, mutta samaistun tosi vahvasti moneen kohtaan! Se kohdun painelu, miksei kukaan varoittanut? :D ja kuolemanpelko nostaa täällä ajoittain päätään edelleen, vaikka esikoinen on kohta neljävuotias. Se on vaan niin käsittämättömän sietämätön ajatus, että lapset joutuisi elämään ilman äitiä!

    Ja kohta 8 on kyllä tosi tärkee oivallus! Varsinkin tuntuu ett täällä Suomessa on paljon odotuksia ja paineita äideillä, mutta parasta on löytää ihan oma luonnollinen tapansa olla äiti, niin osaa parhaiten olla läsnä ja aito omille lapsilleen <3

    Ja voi vitsi mitä kuvia, ihania! raskaus pukee sua niin kauniisti, ei auttanut yhtään täällä podettavaan raskauskuumeeseen, haha! Ihanaa aurinkoista viikkoa sulle!

  12. Jasmin sanoo:

    Siis täh, ei KOKSissa kukaan painellut mun kohtua muuten kuin synnytyssalissa istukan syntymistä nopeuttaakseen ja sitten ennen kotiinlähtöä kun varmistettiin, että kohtu on alkanut hyvin palautua. Olin odottanut jo kauhulla näitä kohdunpaineluita kun aina niistä pelotellaan mutta ei niitä tullutkaan tuon enempää, niistäkään kerroista kumpikaan ei sattunut, synnytyssalissakin oli vielä epiduraalit hyvin päällä siinä kohtaa.

    • terkkaopiskelija sanoo:

      Itse asiassa nykyään kohtua ei enää painella ”rutiinisti” jos synnytys on ollut säännöllinen alatiesynnytys ja vuoto on ollut synnytyksessä kohtuullinen. Kohtu painetaan ennen kotiutumista jolloin tarkistetaan että se on lähtenyt supistumaan.

  13. Linda sanoo:

    Toi kuolemanepelko on niin tuttua! Ja nimenomaan se oma kuolema. Itse vauva-ainana ravasin sairaalassa erinäisten kipujen takia, lopuksi jouduin viikoksi osastolle 100km päähän kotoa kun vauva oli 3kk. Itkin ja pelkäsin mitä tapahtuu jos kuolen. Kai isä on kykenevä huolehtimaan vauvasta? Saahan mun puolen suku nähdä tyttöä, tottuukohan hän pulloon ja apua miten paljon hän kaipaa tissiä jnejne. Ja kyse ei todellakaan ollut mistään kuoleman vakavasta sairaudesta nyt vähän naurattaa, mutta silloin se hätä oli tosi todellinen.

  14. Mammeli sanoo:

    Siis kiitos tosta tiukat housut-tiedosta!! Voi kunpa olisit kertpnut ton aikasemmin :D ja muakin järkytti toi kohdun painelrminen, lähinnä sillon heti synnytyksen jälkee ku oltiin synnytyssalissa vielä.. muistan kuinka suututti kun oli joutunut istukankin synnyttämään JA VIELÄKÄÄN ei jätetä rauhaan :D. Mutta tietysti ymmärsin miksi se tehdään, jotenkin olin vaan niin aatellu että vihdoinlin kivut ja kärsimykset on ohi ni se oli se vikapisara:D

  15. A sanoo:

    Yllätyksenä tuli, miten paljon yhdessä vaiheessa omien rintojen kanssa joutuu puljaamaan. Maidon noustessa niiden hoitoon kului muutamana päivänä varmaan yhtä paljon aikaa kuin vauvan hoitoon: putsausta ja rasvausta, lämmintä ja kylmää, kaalinlehtiä ja lypsämistä… Kun siitä selvittiin, imetyksen maagisuus yllätti. Raskausaikana olin kyllä ajatellut sitten imettäväni, jos se suinkin onnistuu, mutta lähinnä käytännön syistä. Vaan onhan se parhaimmillaan maailman hellyyttävintä, kun pieni ihminen tuhisee rinnalla ja tapittaa suoraan silmiin (vaikka ei se aina ihan helppoakaan ole). Äitiyttä on takana vasta vähän yli kaksi kuukautta, joten varmasti lisääkin yllätyksiä on vielä tulossa.

  16. Eeva sanoo:

    Mulla oli myös varsinkin alussa kovat paineet siitä, että millainen äitien ”kuuluisi” olla. Ja tällaisen ihanneäiti kuvan olin luonut itse omaan päähäni, eikä kukaan sitä multa odottanut. Ahdisti (ja edelleen vähän ahdistaa) muiden tuijottaminen kun kulkee ulkona lapsen kanssa (toki jotkut saattavat vilkaista ihan itsekään ymmärtämättä, mut on myös niitä, jotka _tuijottaa_). Nykyään ei kiinnosta enään muiden toimintatavat, ja en jotenkin ymmärrä miten oon voinut ajatella niin miten ajattelin, ja kuinka epävarma olin alussa. Mut se varmaan kuuluu asiaan! Ja en sano todellakaan, että nyt olisin 100 % varma. Edelleen taistelen sitä ajatusta vastaan, että äitien pitäisi olla tietynlaisia. Mut nykyään osaa ottaa paljon rennommin ja elää sellaista elämää kun me halutaan :)

    Samaistun myös kohtaan 2! Ai että se kohdun painelu sattui ja yllätti! :D

  17. Susu sanoo:

    Hauska aihe ja osuva lista!
    Mut yllätti myös useampi asia.
    – se miten kipeä ja poloinen olo oli synnytyksen jälkeen. Kävelytin kyllä koiriakin jo kaksi päivää synnytyksestä, mutta istuminen sattui! Ja ylipäätään se miten voipunut olo oli. Se kakkaaminen ei ollut kamalaa joo, mutta se toi muutaman viikon verran mieleen kivuliaan ponnistusvaiheen niin elävästi että joka kerta jännitti!
    – se että itkee onnesta koko ajan.
    – vauva-arjen helppous yllätti täysin. Tämä oli tosin vauvamme ansiota!
    – se että imetys voi onnistua ihan helposti ilman mitään vaikeuksia ollenkaan. Musta tuntui että imetykseen valmistautuminen oli valmistautumista niiden vaikeuksien varalle :D
    – sekin yllätti että omasta äidistä tuli myös sillä sekunnilla kun vauva syntyi ihan uudella tavalla tärkeä
    – kukaan ei kertonut että synnytyksen jälkeen lantiota voi särkeä öisin kamalasti puolikin vuotta.
    – se myös yllätti, että synnytyksen jälkeen olisi voinut kertoa tapahtumien kulusta ihan kenelle vaan! Siitä oli niin kovin kovin ylpeä.
    – ja myös se että synnytyksen aikana tai sen jälkeen ei oikeasti hirveän helposti nolota mikään!
    – äitiyden ja vauva-ajan ihanuus yllätti myös, tää on oikeasti vaan parasta! Musta liikaa kuulee pelottelua ja puhetta elämän muuttumisesta vähän negatiiveselta kannalta. Sanonkin kaikille lapsettomille kavereille jotka kysyy millasta on nyt, että tämä on aivan ihanaa!

  18. Minka sanoo:

    Se miten paljon orgasmit helpottuivat

Kommentoi