Merkityksellinen äitienpäivälahja – mitä lahjaksi äidille?

19.04.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

Meidän perheessä kuvalahjat ovat suosittuja lahjoja isovanhemmille, sillä ne ovat helppo tapa osoittaa rakkautta, ja niistä saa tehtyä yksilöllisiä ja merkityksellisiä. Elämän rakkaille ihmisille on ihanaa antaa merkityksellinen lahja, joka kertoo kuinka tärkeä lahjan saaja on. Mun äiti on saanut kokea mummunakin jo seitsemän äitienpäivää, ja joka vuosi me mietitään yhdessä lasten kanssa, miten tänä vuonna muistettaisiin rakasta mummua, ja mikä olisi kiva äitienpäivälahja mummolle.

Tänä vuonna mietittiin lasten kanssa lahjaideaa, ja päätettiin tehdä mummulle kuvakirja. Yhdeksi joululahjaksi ollaan annettu jo monena vuonna äidille lasten valokuvista tehty kalenteri, ja nyt haluttiin tehdä jotain vielä yksilöllisempää: oma kuvakirja meidän talvesta, arjesta Helsingissä ja lasten tärkeistä hetkistä mummun kanssa. Suunniteltiin kirjan sisältö ja kirjaan lisättävät kuvat yhdessä lasten kanssa, ja kirjoitin tekstit kirjaan heidän sanojen pohjalta. Kirjan viimeiselle sivulle lapset saivat kirjoittaa omin kätösin omistuskirjoitukset mummulle.

Nykymaailma on niin digitaalinen, että ainakin mun mielestä on aina aivan ihanaa saada käsinkosketeltavia kuvia, joita voi selata oikeasti fyysisinä esineinä. Lapsetkin rakastavat katsella paperikuvia ja kuvakirjoja, joita meille on omaankin kotiin siunaantunut jo useampi kappale. Kuopukselle tehtiin yhdeksi joululahjaksi itse kuvakirja Ifolorin kuvakirjaohjelmalla: Novan oma kirja, joka on joulusta asti ollut hänen lempikirjansa. Pienestä taaperosta on ihanaa katsoa kuvia omasta perheestä, omasta itsestä ja tutuista ihmisistä, sekä nimetä heitä.

Mun äiti on meille kaikille hurjan tärkeä ja rakas pitkästä välimatkasta huolimatta, ja vaikka hän näkee päivittäin meitä videopuheluissa, blogissa ja whatsappissa lähetetyissä kuvissa, on ihanaa antaa hänelle tällainen konkreettinen lahja, jota selaillessa hän voi muistella niitä rakkauden täyteisiä hetkiä joita ollaan yhdessä vietetty. Veikkaan että myös lapset selaavat jatkossa kirjaa aina innolla, kun lähdetään Ouluun ja käydään mun äidin luona kyläilemässä. Vaikka kuvakirja on lahja juhlahetkellä, on siitä varmasti eniten iloa äidille arjessa, ja silloin kun ikävä yllättää ihan tavallisena tiistai-iltana.

Kuvakirjan tilaaminen Ifolorin Designer-ohjelmalla oli tosi helppoa. Erilaisia kirjamalleja on lukuisia, ja kuvat on helppoa sommitella kauniisti kirjan sivuille. Me tilattiin mun äidille Premium -kuvakirja, joka on Ifolorin laadukkain uutuus -kirjamalli. Premium-kuvakirjat sidotaan aidosta valokuvapaperista, ja kannet ja sisäsivut voi valita joko matta- tai kiiltäväpintaisina. Erikoissidonnan ansiosta kirjaan saa upeita koko aukeaman kokoisia valokuvia ilman häiritsevää saumaa. Premium-kuvakirjan lisäksi saatavilla on myös Deluxe-kuvakirjoja, joita me ollaan aina ennen tilattu silloin kun Premium-mallia ei vielä ollut saatavilla. Myös niihin ollaan oltu todella tyytyväisiä. 

Deluxe- ja Premium -kuvakirjat tulee tilata Ifolorilta 24.4. mennessä ja muut tuotteet 2.5. mennessä, jotta lahjat ehtivät tämän vuoden äitienpäiväksi perille. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorin valikoimassa on paljon muitakin upeita kuvalahjaideoita, jokaiselle äidille ja mummulle löytyy sieltä varmasti jokin sopiva äitienpäivälahja. Lahjoille voi tilata myös kauniin lahjapakkauksen, jos ei itse pääse antamaan lahjaa. Mekin joudutaan lähettämään tämä lahja äidille Ouluun, kun hän joutui lähtemään etuajassa kotiin sairastumisen vuoksi, eikä ehditty siksi antaa lahjaa nyt kun hän oli täällä käymässä. Olen kieltänyt äitiä lukemasta tätä postausta, ettei ylläri mene pilalle!

Mä rakastan antaa lahjoja, ja mietin usein tosi tarkasti mitä annan kenellekin lahjaksi. Tykkään paljon enemmän antaa lahjoja, kuin saada niitä, vaikka ei saamisessakaan mitään vikaa ole. Ifolorissa on se hyvä, että valikoima on oikeasti tosi laaja. Sieltä löytyy lahjoja sekä heille, jotka haluavat saada nopeasti aikaiseksi näyttävän lahjan, että heille, joilla on aikaa ja halua suunnitella tosi tarkkaan pienimmätkin yksityiskohdat. Lopputuloksena on aina aidosti persoonallinen lahja, joka varmasti ilahduttaa saajaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa valikoimaa, sekä Ifolorin mahtavia ohjeartikkeleita, joista löytää vinkkejä myös lahjojen tekemiseen.

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit äitiäsi äitienpäivänä? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 23.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Oletteko antaneet tai saaneet kuvalahjoja? Mitä te aiotte antaa tänä vuonna äitienpäivälahjaksi, tai mikä olisi teidän unelmien äitienpäivälahja?


96 Responses to “Merkityksellinen äitienpäivälahja – mitä lahjaksi äidille?”

  1. Maaju sanoo:

    Olisi ihanaa teetättää äitille kuvakirja, mutta valitettavasti meistä lapsista ei aikuisiältä ole niin montaa kuvaa, että saisin sen täytettyä enkä tällä hetkellä pääse käsiksi lapsuudenkuviin. Lahjakortin käyttäisin siis kahvimukiin, sillä yksi ihana perhepotretti löytyy varmasti!

  2. AnneP sanoo:

    Kuvakirja äidille 🙂

  3. Elina sanoo:

    ”Teettäisin” äidilleni tuollaisen Premium-kuvakirjan meistä, hänen kolmesta lapsestaan, meidän kasvusta, saavutuksista ja onnen hetkistä! 🙂 <3

  4. Eveliina0 sanoo:

    Kuvakirjan teettäisin myös!

  5. Nappi sanoo:

    Mä ajattelin että kokoan isäni, äitini, enoni, sisarukseni puolisoineen ja perheineen ja otetaan kunnon perhekuva! Ei toki sinänsä voi sitä valmista kuvaa antaa yllärinä, mutta ehkäpä se kuvaussessio itsessään voisi olla se ylläri 🙂 ja toki siinäkin on ylläriä kerrakseen että saa meidät kaikki yhtä aikaa johonkin kun asutaan kaikki eri puolilla Suomea 😀

  6. Elina sanoo:

    Ehdottomasti valokuvamuki! 🙂

  7. Jessica sanoo:

    Valokuva albumin tilaisin 🙂

  8. Jasu sanoo:

    Muistaisin äitiä samallaisella kuvakirjalla, sinne saa niin monta kaunista kuvaa lapsenlapsista mitä katsella kun ikävä iskee 🙂

  9. Laura sanoo:

    Mä bongasin vain ton kirjoitusvirheen yhdessä kuvassa 😀

  10. Olga sanoo:

    Kuvakirja olis best!

  11. Mira sanoo:

    Aion tehdä molemmille mummuille kuvamukit meidän pikkuneidistä ja lisäksi omalle äidille keksin vielä jotain siihen lisäksi 🙂 Isänpäivänä annoimme myös kuvamukit! Itselleni tämä on ensimmäinen äitienpäivä ja odotan kyllä innolla, paras lahja on kuitenkin itse äitiys ja rakkaat ympärillä <3

  12. Mari sanoo:

    Ajateltiin tilata ifolorilta mummoille kahvikupit lasten kuvilla

  13. Niina sanoo:

    Kuvakirja ois huippu! Ite olen saanut töihin kahvimukin esikoisen kuvalla ja anopille mird teetti samanlaisen. Useampi vuosi sitten teetettiin siskojen kanssa iskälle paita meidän kuvista ja viime isänpäivänä teetin miehelle juomapullon lapsen kuvalla. Tänä vuonna mummot saa kuvat lahjaksi ♡

  14. J sanoo:

    Ollaan veljen kanssa molemmat muutettu pois kotoa (veli vasta tänä vuonna) ja asun itse hyvin kaukana, olis ihana antaa lahjaksi toi kuvakollaasi ja laittaa siihen kuvia meistä yhdessä ja äidin kanssa 🙂

  15. Nimetön sanoo:

    Parina vuotena oon antanut äidilleni ifolorilta ostetun mukin, ehkä vaihtelun vuoksi olis kiva tilata vaikka pieni kuvakirja!

  16. Saana sanoo:

    Omalle äidille, anopille sekä mummille ajattelin antaa äitienpäivälahjaksi studiokuvat meidän 1-vuotiaasta esikoisesta ja /tai kuvakirjan esikoisemme ensimmäisestä vuodesta. <3

  17. Maria sanoo:

    Tuo kuvakirja olisi ihan huippu. Kiitos vinkistä.

  18. Katariina sanoo:

    Kuvakirjan

  19. Tiia sanoo:

    Antaisin äidille ”uudistetun” sisaruskuvan meistä neljästä lapsesta. Vanha kuva on otettu jo kohta lähemmäksi 10v sitten niin olisi kiva ottaa uusi samantyylinen kuva jonka äiti saisi seinälle vanhan viereen!

  20. LAURA sanoo:

    Kuvakirja lapsenlapsen kuvilla ois ihana antaa omalle äidille❤️

  21. Johanna sanoo:

    Aivan ihana lahja! Teettäisin omalle äidilleni joko kuvakirjan tai taulun hänelle niin rakkaasta 4kk vanhasta tyttärenpojastaan ❤

  22. Elina sanoo:

    Mukit on joskus teetetty ja valokuvia annan paperisina 🙂

  23. Tiina sanoo:

    Canvas-taulu tai kuvakollaasi 🙂

  24. Karoliina sanoo:

    Muistaisin äitiäni kahvikupilla tai muulla, jossa hänen kissan ja minun yhteiskuva 😀
    Tehtiin kerran kaverille kuvakirja ja se oli niin hauskaa tehdä sitä ja lisäksi ihana lahja 🙂

  25. Veera sanoo:

    Tyylikkääseen mustavalkoiseen valokuvaan tulee valtavasti voimaa, kun siitä tilaa mahdollisimman suuren suurennoksen. Sellaisen valtavan taulun.
    Näillä ollaan muistettu myös äitienpäivänä. Ja jos saa vielä kaikki lapsenlapset samaan kuvaan, niin vielä hienompaa!

  26. Sinde sanoo:

    Ihana lahjaidea!
    Me ollaan esikoisesta annettu juurikin ifolorista tilattava kehyskuva lahjaksi isovanhemmille. Fyysiset kuvat on vaan niin kivoja ja ifolorin appilla oon tilannu kuvia puhelimella ja niistäkin antanut osan lahjaksi tai lahjan mukana korttina.
    Mulla itsellä on tänä vuonna ihan eka äitienpäivä ja jos vain saisin niin lahjaksi haluaisin nukkua läpi yön ilman herätyksiä ja niin pitkälle aamuun kun vain jaksaisin.. ehkä sit joskus. 😀

  27. Kvaakkuli sanoo:

    Pohdittiin, josko tekisi mummoille kuvataulun noista mummon mussukoista. Kalenterin olen omille vanhemmilleni tehnyt kolmena jouluna lasten kuvista, ne on kivoja, kun kuvat voi ottaa sitten vuoden jälkeen talteen.

  28. Kaisa sanoo:

    Äidille lahjaksi kuvataulu!

  29. Vaula sanoo:

    Teettäisin kuvataulun kaikista meistä lapsista, joita on seitsemän. Talomme seinällä on erillisiä kuvia meistä, mutta yhteinen taulu olisi piristävä.

  30. Sonja sanoo:

    Tollanen kuvakirja olis kiva! 🙂

  31. Henriikka sanoo:

    Varmaan kalenteri tai canvastaulu:)

  32. Sannamarianna sanoo:

    Tekisin kuvakirjan lapsista.

  33. Jatsa sanoo:

    Ehdottomasti haluaisin antaa äidille kuvakirjan! Äitienpäivälahja on ollut mietinnässä, joten tässä voisi olla idea.

  34. Rose sanoo:

    Kuvakirja voisi olla kiva lahjaidea! Toisaalta myös ihan perinteiset valokuvat vaikka kauniissa kehyksissä toimii. 🙂

  35. Kiskis sanoo:

    Oma äitini ja anoppi a.k.a. mieheni äiti saavat tänä vuonna äitienpäivälahjaksi esikoislapsenlapsensa 1-vuotiskuvasta teetetyn kuvalahjan. Ihan taulua olen miettinyt. Tai kehystettyä kuvaa. Viime vuonna taisin olla vielä niin uudesta äitiydestäni ihmeissäni että tuoreet mummo ja mamma eivät ehtineet saada vastasyntyneestä kuvalahjoja. Nyt on aika korjata tilanne.

  36. Ee sanoo:

    Kuva kehyksissä perheestäni 🙂

  37. Anniina sanoo:

    Kollaasitaulu olisi ihana äitienpäivälahja.

  38. Nea sanoo:

    Teettäisin äidilleni lahjakirjan hänelle tärkeistä asioista. perhe, koiramme, ystävät. Kaikkia tärkein ja arvokkain samojen kansien välissä <3

  39. Johanna sanoo:

    Minulta lähtisi äidilleni lahjaksi kuvakirja pojastani ja hänen viime vuodesta.

  40. Jutta sanoo:

    Muistaisin kuvakirjalla, tytöstä laitettaisii kuvia, ku ensimmäinen äitienpäivä mummina <3

  41. Kaisaa sanoo:

    Kalenteri voisi olla tykätty lahja. Tuo kirja on kyllä ihana idea!

  42. K sanoo:

    Jos vauvamme kerkeää syntyä ennen viimeistä tilauspäivää, tilaisin äidilleni jonkun kuvalahjan (juliste tai kortti esim) vauvastamme 🙂 <3

  43. Laura sanoo:

    Ihana idea! Tekisin omalle äitille kuvakirjan meiän perheen tärkeistä hetkistä 🙂

  44. Maiju sanoo:

    Toi kollaasitaulu tai ihan tavallinen canvas taulu! Lapsuuskuvia perheestä siihen tulis ainakin. 🙂

  45. Heidi sanoo:

    Ifolorkirjat on ihania! Kesän projektiksi otan tehdä viimein monen vuoden takaisista matkoista kirjat. Äitille voisin tehdä meidän esikoisen vauvavuodesta lahjakirjan, ehkä jopa koordinoida siskon kanssa ja yhdistää heidän lasten kuvia sinne mukaan.

  46. Sofianna sanoo:

    Tekisin kuvakirjan perheestä äidille<3

  47. Päivi sanoo:

    Seinäkalenterin on saanut jo joululahjaksi mutta perinteinen kahvimuki vielä puuttuu.. 🙂

  48. Päivi sanoo:

    Kuvakirjalla!

  49. Janika sanoo:

    Antaisin äidille lahjaksi kalenterin perheenjäsenten kuvilla.

  50. ElinaKoo sanoo:

    Heippa! Valitsisin äidilleni eli tyttäreni mummille lahjaksi canvas-taulun, johon teettäisin yhteiskuvan meidän perheestämme lapseni ristiäisissä. 🙂

  51. Mervi sanoo:

    Mun äti on jo edesmennyt, joten äitienpäivälahjaa ei tarvitse miettiä. Viikonloppuna väsäsin leikekirjaa putiikkini 10 vuoden taipaleelta. Kuvista olisi voinut tehdä tuollaisen kirjan, mutta kun kuvia ei ole digimuodossa tallessa. Pitäisi siis tyytyä tekemään lahjakirja itselleen äitienpäiväksi (vaikka olen kyllä kieltänyt muistamisista) tai sitten lahjaksi jollekin muulle, tyttärille ehkä?

  52. Helluw sanoo:

    Kollaasitaulu ois varmasti mun äidin mieleen!❤ 🙂

  53. Maiju sanoo:

    Ehkäpä canvastaulu taaperosta olis kiva 🙂

  54. Mk sanoo:

    Muistaisin äitiä kuvakirjalla. Kalenteri olisi myös kiva idea!

  55. Sl sanoo:

    Kuvakirjalla muistaisin minäkin 🙂

  56. Emiliaa sanoo:

    Kuvakirjalla!!

  57. Lottta sanoo:

    Muistaisin äitiä kuvakirjalla

  58. Tiina sanoo:

    Ehdottomasti kuvakirja! En ole sellaista vielä koskaan tilannutkaan. Neljän vuoden ajalta olisi kuvia, niin näkisi lapsenlapsen kasvun siinä kivasti.

  59. Pihla sanoo:

    Sain äidiltä joululahjaksi Ifolorin kuvakirjan koirani yhdestä erikoispäivästä, ja nyt on tulossa kirja alkuvuoden lomamatkastamme. Tiedän, että äiti haluaisi kuvakirjan vuodesta, jonka asuimme ulkomailla. Se siis lähtisi tilaukseen. <3

  60. Elina sanoo:

    Kyllä tuo kuvakirja menisi tilaukseen 🙂

  61. Justiina sanoo:

    Äidille kuvakirja

  62. Justiina sanoo:

    Äidille kuvakirja<3

  63. Loviisa sanoo:

    Haluaisin antaa äidilleni canvas-taulun, jossa olisi kuva meidän pienestä.

  64. Elise H. sanoo:

    Kuvakirja olisikin tosi ihana lahjaidea! Mukana kivassa arvonnassa 🙂

  65. sip sanoo:

    Sisustustaulu 🙂

  66. Marjaana sanoo:

    Meidän äiti ilahtuis kaikista eniten kuvakirjastasta.

  67. Krista sanoo:

    Kuvakirjan teettäisin äidilleni. Asutaan toisessa maassa ja mummille olisi ihana lahja, kuvakirja lapsenlapsista kun muuten ollaan niin kaukana.

  68. Pipa sanoo:

    Ihan vaan valokuvilla

  69. Johanna sanoo:

    Antaisin varmaan äidilleni kuvakirjan lahjaksi, jossa pääosassa lapset. Ajanjaksona ihan syntymästä tähän päivään. Olen itse antanut lahjaksi isälleni kuvakirjan, ja miehelle isänpäivänä mukin. Lisäksi joitain kortteja on tullut teetettyä Ifolorilla, jos ei ole aikaa jäänyt askarteluun. Ja myöskin ihan valokuvia ja yksi pieni kangastaulu 🙂

  70. Siiri sanoo:

    Lähetin toisen kommentin väärään paikkaan eli äitiä ei ole mutta mummolle tekisin lapsenlapsenlapsesta.

  71. Valokuvakirjalla 🙂
    Olen lasten syntymän jälkeen muistanut valokuvakirjoilla niin omia vanhempiani kuin puolison vanhempia. Ifolorista tilasin joululahjaksi kuvakalenterit.

  72. Eeva sanoo:

    Teettäisin kuvakirjan.

  73. Aada sanoo:

    Tekisin samanlaisen kuvakirjan mun äidille meiltä kolmelta sisarukselta <3

    En ole antanut ennen kuvalahjoja, mutta saanut olen. 🙂

  74. Elina sanoo:

    Tekisin äidille kootun kuvakirjan omista ja sisarusteni lapsuuskuvista ja lisäksi kuvia sieltä täältä elämästä tähän päivään saakka. Kuvateksteiksi voisi kirjoitella meidän suusta pienenä kuultuja lentäviä lauseita ja muita perheen inside-juttuja.

  75. Sanna sanoo:

    Tekisin rakkaalle äidille kuvakirjan viimeisimmästä reissustamme, jossa juhlittiin hänen 60-vuotis synttäreitään

  76. Salla sanoo:

    Äidilleni taulu pojastani 🙂

  77. Meri sanoo:

    Kuvakirjan ensimmäisestä lapsenlapsesta, on jo tosin 1,5vuotias mutta ei haittaa:)

  78. Riina sanoo:

    Kuvakirjan teettäisin äidilleni, lasteni mummolle. Kuvia kaikista äitini lapsista perheineen!:)

  79. Elsa sanoo:

    Äidille ja mummuille kuvakirja. Jouluisin ollaan annettu perinteisesti ifolorin kalenteri mutta kuvakirja olisi ihana lahja äitienpäiväksi.

  80. Jepa sanoo:

    Kollaasitaulu olisi ihana! ♥️

  81. Jenni sanoo:

    Mä tekisin kalenteri lapsista, monesti on pitänytkin, mutta sitten oonkin päätynyt johonkin mitä hän just sillä hetkellä tarvitsee enemmän. Nyt ei sellaista ole ja varmaan aionkin tuon kalenterin tehdä 🙂

  82. Laala sanoo:

    Teettäisin kuvia meidän yhteisistä perhehetkistä mut myös jotain sellaista, jota äiti ei olis ollut näkemässä!

  83. Minna sanoo:

    Tekisin kuvakirjan meidän perheestä ja lapsuudestamme 🙂

  84. Jenni sanoo:

    Just otettiin kuva, jossa esikoinen pitää tulevan vauvan ultrakuvaa kädessä ja tarkoitus ois tilata se kuvana kaikille mummuille ja tehdä joko kortti tai laittaa kehyksiin ❤️

  85. Piipa sanoo:

    Kuvamuki olisi loistoidea!

  86. Johanna sanoo:

    Teettäisin omalle äidille kuvakirjan hänen rakkaista lapsenlapsistaan, joista kolme asuu ulkomailla eikä Mummi pääse heitä näkemään kovin usein. Onneksi Mummilla on kaksi pientä hallittavaa myös täällä Suomessa ❤️

  87. Henrika sanoo:

    Tänä vuonna olen suunnitellut teettäväni valokuvia meidän neiteistä isoäidille ja mummille 🙂 joka joulu teemme isovanhemmille kuvakirjan ja se on tosi tykätty lahja!

  88. Hetukka sanoo:

    Jos äitini olisi elossa vielä, antaisin hänelle itsetekemäni kollaasikortin ja keksisin jotain yhteistä tekemistä. Todennäköisesti tekisin itse ruokaa ja kutsuisin perheen koolle syömään. Annan mieluumin ajanvietelahjoja materiaan verrattuna, toki tulee lahjatoiveissa materiaa, mutta yhdessä vietetty aika on usein työelämässä olevilla kortilla, joten olisi ihana vain viettää aikaa yhdessä. Todellisuudessaan olen töissä äitienpäivänä, mutta aion viedä hänelle haudalle kukkia joka tapauksessa ja viettää pienen hetken haudan äärellä.

  89. Essi sanoo:

    Ihana lahjaidea! Kuvakirja lapsenlapsista olisi varmasti mieleinen lahja.

  90. Satu sanoo:

    Kalenterilla tai kuvakirjalla

  91. Kiikati sanoo:

    Kuvakirjalla! 🙂

  92. Jenni sanoo:

    Kuvakirja äidilleni lapsenlapsesta (ja muusta perheestä tottakai). Äitini ensimmäistä kertaa mummoutui tammikuussa ☺

  93. Johanna sanoo:

    Kuvakirjasta innostuin, olisi loistava lahjaidea 🙂

  94. Milla sanoo:

    Kuvakirjalla varmaankin 🙂

  95. Yotimix sanoo:

    Tekisin kuvakirjan. Siinä olisi kuvia erityisesti lapsestani sekä hänen piirustuksista. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.