Juhlafiiliksissä – vappu heti polttareiden perään

30.04.2018

Viikonloppuna juhlittiin Emilian polttareita Game Of Thrones -teemalla Turussa, ja minähän olen yksi kaasoista, eli hyvin vahvasti järjestelyissä mukana. Postailen huikeista polttarimeiningeistä kaason näkökulmasta, kunhan neiti polttarisankari on ensin saanut kirjoitettua oman versionsa kaikessa rauhassa. Mutta sen voin jo sanoa nyt, että oli kyllä huippu hauskaa, ja jäi niin hyvä fiilis kaikesta. On helppoa pitää hauskaa kun on hyvä porukka.

Otto ja lapset viettivät myös viikonlopun Turussa Topiaksen ja lasten kanssa, mikä oli tosi hyvä järjestely. Mä sain helpot edestakaiset kyydit Turku-Hki -välille, ja Otto ja minit saivat mahtavaa seuraa mun ollessa poissa. Isät ja lapset olivat pyöräilleet, käyneet heppatallilla ja Prismassa, ja lapset olivat leikkineet intoa puhkuen koko viikonlopun, ja nukkuneet kaikki yhdessä.

Tultiin eilen illalla kotiin, ja on ihanaa olla taas kotona. Polttarit on aika intensiiviset juhlat, ja sen huomasi siitäkin, miten vaikea oli sitten yöllä rauhoittua nukkumaan niiden jälkeen. Luin sängyssä varmaan yli tunnin kirjaa hotellihuoneessa, ja silti kesti vielä kauan ennen kuin sai unen päästä kiinni. Sitä on niin tottunut kotona niihin omiin iltarutiineihin, ja rauhalliseen meininkiin, että sitten tuollaisen jännittävän päivän jälkeen on vaikea saada unta. Mutta eipä se yksi yö onneksi mitään haittaa. Viikonlopun jälkeen oli kuitenkin vähän sellainen mehut pois -fiilis, että teki vaan mieli pötkötellä sohvalla lapset kainalossa katsomassa leffaa, ja niin me eilen illalla tehtiinkin. Kauhea ikävä tuli kun oltiin erossa, mutta kaikilla kolmella lapsella oli mennyt oikein hyvin ja ollut hauskaa, eivätkä he olleet tainneet ikävöidä mua ollenkaan, toisin kuin minä heitä.

Tänään onkin jo sitten vappuaatto, ja me ajateltiin lähteä tsekkailemaan karnevaalitunnelmia johonkin päin lasten kanssa tässä illan päälle. Munkit on paistettu ja simaakin löytyy, mutta nakit ja perunasalaatti-ainekset pitää vielä kipaista kaupasta  jossain vaiheessa tänään, jos niitä on vielä jossain kaupassa jäljellä. Tytöillä oli tänään naamiaiset eskarissa ja dagiksessa, ja he halusivat tietysti ehdottomasti mennä, vaikka muuten olisin mielelläni pitänyt heidät pitkän viikonlopun verran kotona, kun huomennakin on vapaata. Haettiin heidät kuitenkin kotiin heti naamiaisten jälkeen, niin päästään juhlistamaan vappua ihan koko porukalla. Nyt mulla onkin jo kiire sonnustautua vappuvermeisiin, kun tytöt ja Otto ovat jo valmiina. (Meinasin kirjoittaa että tytöt ja Otto ovat jo yksisarvispuvut päällä, mutta huomasin virheeni ajoissa. Oton koossa meiltä ei vielä yksisarvispukua löydy valitettavasti).

Huomenna ajateltiin olla kotona, ulkoilla ja syödä paljon vappuruokaa. Se kuulostaa täydelliseltä ainakin mun korvaan!

Mä palailen vapputunnelmien kanssa huomenna illalla, toivottavasti teillä on kaikilla aivan ihana ja hauska vappu, ja toivottavasti säät suosivat joka puolella Suomea!


11 Responses to “Juhlafiiliksissä – vappu heti polttareiden perään”

  1. Nimetön sanoo:

    Huomenna sataa vettä

  2. emzi sanoo:

    Ihanaa vappua teille ja nauttikaa ! 🙂

  3. Maitoviiksi sanoo:

    Ihanaa vappua teille! Meillä olisi yksisarvispuku Oton koossa, jos se joskus haluaisi myöskin olla yksisarvinen. 😉

  4. Kp sanoo:

    Mistä tuo kiva paita? Hyvää vappua!:)

  5. Nimetön sanoo:

    Moi Iina,

    mua kiinnostais kuulla mikä on sun ja Empun ystävyyden tarina?
    Vaikutatte blogien perusteella ihan eri tyylisiltä ihmisiltä, niin kiinnostaisi tietää miten olette ns. ”löytäneet” toisenne.

    Ihmisethän yleensä viihtyvät samankaltaistensa seurassa, tai jokin sellainen ”yhdistävä” juttu yleensä on, jonka kautta se suhde syntyy. Kiinnostaisi siis tietää mistä teillä Empun kanssa se kipinä on syntynyt ja käynnistänyt/ ylläpitää ystävyyttä? blogin alkuajoista asti seuranneena muistelen, että teillä oli jokin ”draamakin” jostai hölmöstä asiasta.

    Eli postaus/kommenttivastaus toiveena sellainen ”kaverikurkkaus” 🙂

  6. Emilia sanoo:

    Hei, ihana paita taas, mistä se on? Hauskaa vappua koko perheelle!

  7. Elina sanoo:

    Pelkkä mielikuva Otosta yksisarvispuku päällä saa hymyn huulille. 😀 Kivaa vappua teille! Sää ei taida siellä(kään) suosia.

  8. Nimetön sanoo:

    No onpa sulla nyt päällä tosi tavis paita, enpä oo tuollaista sulla ennen nähnykkään !

  9. Alli sanoo:

    Olet tosi kaunis tuossa ekassa kuvassa ja tietysti muutenkin 🙂

  10. Nimetön sanoo:

    Voi, mukava olisi kuulla polttareista kaason näkökulmasta katsottuna. Mutta neiti polttarisankarilla se postaaminen on kyllä niin hidasta, että voi kestää häiden yli ennenkuin sinäkään aiheesta saat kirjoittaa…

  11. Miina sanoo:

    Onko mulla mennyt polttaripostaus ohi kun olin näkevinäni jo aikoja sitten Emilian blogissa postauksen? Olisi tosiaan mukava kuulla kaason näkökulmasta polttareiden järjestelystä

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.