Kuinka paljon autoilu maksaa todellisuudessa?

22.05.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Kerroinkin jo tuossa aiemmin keväällä, että meidän auto on hankittu kaksi vuotta sitten uutena Santander All-In-One -autorahoituksella, joka ei ole vain autorahoitus, vaan myös paljon muuta siihen päälle. Silloin postaus herätti paljon keskustelua, kysymyksiä ja kiinnostusta, ja monelle tällainen palvelu oli aivan uusi juttu. Nyt on tarkoituksena mennä vähän syvemmälle siihen, miksi me päädyttiin kaikista mahdollisista autoilun rahoitusvaihtoehdoista juuri tähän, yksityisleasingin, perinteisen autolainan tai autorahoituksen, tai autoon säästämisen ja sen omalla rahalla ostamisen sijaan.

Me jouduttiin tekemään itse kaikenlainen taustatyö, ja aivan noviiseina valitsemaan meille se sopivimmalta tuntuvin vaihtoehto kaikkien joukosta. Aiemmin oltiin jo tehty hutiosto ja ostettu surkea auto, josta koitui meille vain suuria kustannuksia ja harmaita hiuksia. Haluttiin auto, jonka kanssa ei tarvitse stressata tai murehtia, tai varautua yllättäviin huoltomaksuihin. Mä haluan kertoa meidän kokemuksista, jotta joku löytäisi googletellessaan tämän kirjoituksen ja saisi tietoa vaihtoehdoista vähän helpommin, kuin me pari vuotta sitten.

Mikä Santander All-In-One on ja miksi me valitsimme sen?

Santander All-In-One on auton rahoitus, johon voi sisällyttää myös halutessaan erilaisia palveluita. Se on tavallaan kuin autoleasingin ja autorahoituksen hybridi, joka ottaa parhaat puolet molemmista, mutta ei ollenkaan niitä huonoja. All-in-one on kaiken kattava, asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöitävä autopaketti. Meillä siihen kuuluu siis auto, rahoitus, kausihuollot, mahdolliset muut huollot ja taattu hyvityshinta sopimuskauden päätteeksi.

Maksetaan kiinteää kuukausierää, johon sisältyy siis nämä kaikki, ja ainoa mitä me tehdään itse autolle, on tankkaus ja pesu. Sitten kun tämä sopimuskausi päättyy, me saadaan myydä auto itse pois mihin liikkeeseen halutaan, ja maksetaan rahoituksesta jäljellä oleva osuus sillä pois (ja saadaan pitää mahdollinen myyntivoitto), tai sitten auto lunastetaan meiltä takaisin rahoituksesta jäjellä olevalla osuudella. Kummassakin tapauksessa me ollaan ns. ”kuivilla” eikä voi käydä niin, että auton arvo olisikin pienempi, kuin rahoituksesta jäljellä oleva summa. Halutessaan auton voi sopimuskauden jälkeen myös pitää itsellään, ja maksaa jäljellä olevaa osuutta sitten uuden maksusuunnitelman mukaan pois.

Miten Santander All-In-One eroaa yksityisleasingista tai tavallisesta auton osamaksusopimuksesta?

Santanderin All in One -palvelussa auto rahoitetaan osamaksulla, joten sillä saa perinteisen osamaksurahoituksen oikeudet ilman leasing-sopimuksen sitovuutta. All-in-Onen hinnoittelu on läpinäkyvää ja hintaan sisältyvät tarvittaessa myös huollot ja vakuutukset. Me otettiin vakuutukset samasta paikasta, missä meillä on muutkin vakuutukset ja pankkipalvelut, niin saadaan keskittämisestä etuja. Kaikki muu kuitenkin kuuluu meidän soppariin, ja All-In-Onen autovakuutus on kyllä edullinen ja fiksu. Olisin voinut harkita sitä itsekin, jos ei muuten oltaisi keskitetty sen puolen palveluita muualle.

Me tutustuttiin pari vuotta sitten myös yksityisleasingiin, ja mietittiin sitäkin yhtenä vaihtoehtona. Meillä ei ole aikomustakaan sitoutua samaan autoon esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi, vaan halutaan pystyä vaihtamaan autoa tarpeiden muuttuessa, ja esimerkiksi lasten kasvaessa. Siksi leasing vaikutti houkuttelevalta. Lopulta kuitenkin todettiin, että All-In-One on leasingia huomattavasti fiksumpi vaihtoehto meille, ja nyt kerron miksi.

Leasing-sopimusta tehdessä ilmoitetaan vuokran kuukausimaksu ilman tarkennuksia koroista tai muista veloituksista. Tällöin tietää ainoastaan kuukausittaisen kokonaissumman sekä mitä palveluita summa sisältää, mutta ei välttämättä sen tarkempaa erittelyä. Osamaksulla ostettaessa taas kerrotaan läpinäkyvästi kaikki kulut, joista kuukausimaksu koostuu. Leasing-auto saattaa myös aiheuttaa yllättäviä lisäkuluja, jos autoa tarvitseekin joskus normaalia enemmän. Se johtuu siitä, että leasing-sopimuksessa sovitun kilometrirajan ylittävistä kilometreistä veloitetaan ekstraa. Ylimääräisistä kilometreistä voikin kasvaa huomaamatta yllättävän suuri summa, jonka joutuu maksamaan kun sopimus päättyy.

Yllätyksenä voi myös tulla, että leasing-auton kuukausihintaa nostaa arvonlisävero, koska auton vuokraaminen on ALV:in alaista toimintaa. Osamaksusta taas ei peritä ALV:ia, joten osamaksulla ostettu auto voi tulla jo pelkästään siksi autoleasingia edullisemmaksi. Me punnittiin näitä kaikkia asioita ja päädyttiin siihen, että leasing ei ole meidän juttu.

Meidän Santander All-In-One kokemuksia

Meillä se on toiminut todella hyvin. Palvelu on ollut meillä käytössä pian kaksi vuotta, kuten myös auto, jota ei koskaan ole ajanut kukaan muu kuin Otto. Se on kuin meidän toinen koti, ja pidetään siitä hyvää huolta, vaikka se joskus peittyykin lasten toimesta karjalanpiirakan murusiin ja pillimehuun. Kerran autossa syttyi joku vikavalo parin sekunnin ajaksi, ja vietiin se heti huoltoon tsekattavaksi ilman lisäkustannuksia. Kävi ilmi, että ei ollut mitään ongelmaa, ja voitiin huokaista helpotuksesta. Auton vuosihuollon ajaksi saatiin veloituksetta sijaisauto, koska myös se kuuluu meidän soppariin.

Meistä on kaikkein yksinkertaisinta se, että tiedetään kuinka paljon auto maksaa meille. Se maksaa joka kuukausi sentilleen saman summan, riippumatta siitä, joutuisiko sitä käyttämään huollossa tai määräaikaishuollossa, vai ei. Ei tarvitse budjetoida ylimääräistä, eikä säästää puskurirahoja autohuoltoja varten, kun me maksetaan sitä koko ajan siinä auton kiinteässä kuukausimaksusssa. Ei tarvitse myöskään pelätä että joutuisi olemaan ilman autoa kriittisellä hetkellä. Edullisin ratkaisu tämä ei välttämättä ole, mutta meille se tuntuu turvalliselta, yllätyksettömältä ja fiksulta, juuri siltä mitä me kaivataan. Meille autoilun kulut ovat selkeä, kiinteä summa.

Aiotaanko käyttää All-In-Onea myös sopimuskauden jälkeen?

Kyllä aiotaan. Vuoden päästä kesällä me varmaankin vaihdetaan autoa, sillä seuraavaksi halutaan menopeli seitsemällä istuimella, oikein kunnon tila-auto siis. Aiotaan hankkia myös seuraava auto uutena, ja All-In-One -sopimuksella turvallisuuden, helppouden ja stressittömyyden vuoksi. Meillä keskustelut käynnissä, kun Otto yrittää saada mut innostumaan ajokortin ajamisesta, vaikka se pelottaa mua ihan hillittömästi. Jos joskus voitan pelkoni, voi olla että meillä onkin sitten kaksi autoa. Mulle joku super hyper ekstraturvallinen eläkeläismenopeli jolla ei ohitella, ja Otolle nopea ja ketterä moderni sähköauto. Tai ehkä innostunkin, ja menee autovalinnat toisin päin? Ken tietää.

Mutta autoajatuksia lisää tulevaisuudessa, sillä tässä oli jo asiaa kerrakseen. Kannattaa käydä tutustumassa All-In-Oneen Santanderin sivuilla, mikäli alkoi kiinnostaa, tai uuden auton hankkiminen on ajankohtaista.

Meille oma auto merkitsee vapautta. Vapautta käydä kylässä läheisillä, joiden luokse matka meiltä kestäisi julkisilla puolitoista tuntia, mutta autolla puoli tuntia. Vapautta lähteä päiväkotipäivän jälkeen lasten kanssa käymään upouudessa uintipaikassa, jossa vesi on lämpimämpää kuin viereisessä meressä. Vapautta käydä Oulussa mun perheen ja sukulaisten luona silloin kun siltä tuntuu, ja liikkua siellä omalla autolla. Vapautta tehdä ruokaostoksia hypermarketissa pienen lähikaupan sijaan. Auto tuo lisää tunteja meidän hektiseen arkeen joka päivä, ja se on ollut todella tarpeellinen ja hyödyllinen juttu meille neljän vuoden autottoman pikkulapsiarjen jälkeen.


Lapsen tunteiden sanoittamisen tärkeys

21.05.2018

Meidän taapero on nyt siinä iässä, että hän tuntee hyvin vahvasti, ja myös reagoi voimakkaasti koko kehollaan silloin kun jotain tapahtuu. Hän on ihan täysillä iloinen ja hymyilee niin aurinkoista hymyä, että valaisisi vaikka koko maapallon kerralla, puhumattakaan onnen kiljahduksista ja räkätyksestä. Suuttuessaan hän osoittaa todella voimakkaasti jokaisella solullaan, että nyt ei muuten ole yhtään kivaa. Ja se on ihan mahtavaa, lapsen primitiiviset tunteet ovat voimakkuudessaan hienoja, ja niin aitoja. Jotta kuitenkin jossain vaiheessa lapsuutta päästään siihen, että lapsi ei enää heittäydy spagetiksi ja karju kurkku suorana esimerkiksi joutuessaan tulemaan ulkoa sisälle (vaan ymmärtää, että vaikka nyt harmittaa niin sisälle on mentävä, mutta ulos voi tulla toisena päivänä uudelleen), on tärkeää alkaa sanoittaa lapsen tunteita aina, kun niitä tulee, ihan jo alusta asti.

Milloin lapsen tunteita voi alkaa sanoittamaan?

Vastaus: Heti! Tunteiden sanoittaminen kannattaa jo ihan pienen vauvan kanssa, koska mitä aiemmin sen ottaa osaksi elämää, sitä helpompaa siitä tulee. Vaikka monesta tuntuu hölmöltä vaikkapa sanoa vauvalle tai taaperolle joka ei vielä puhu, että ”Äiti ymmärtää, että sinua nyt harmittaa että joudut tulemaan sisälle kesken kivan leikin”, se ei ole ollenkaan hölmöä. Lapsi ei ehkä tajua sitä ekalla kerralla kun sen sanoo, eikä välttämättä kolmannella tai kolmannellakymmenennelläkään kerralla, mutta kun toistuvasti sanoittaa lapsen tunteen ja osoittaa ymmärrystä, jossain vaiheessa lapsi osaa itsekin tunnistaa tämän tunteen. Silloin hän tietää, että nyt juuri harmittaa, mutta luultavasti myös kokemuksesta tietää, että se tunne menee jossain vaiheessa ohi.

Vaikka se meille aikuisille tuntuu itsestään selvältä, että lasta nyt suututtaa, kun hän huutaa kurkku suorana, se ei ole sitä lapselle. Lapsi ei tiedä mikä on tämä hirveä tunne joka tuntuu niin musertavalta, ja se voi olla hänelle pelottavaa. Kun hän ei tiedä mistä se on kyse, hän ei osaa hallita tunnetta.

Miten lapsen tunteiden sanoittaminen auttaa lasta ja vanhempaa?

Lapsen tunnetaitojen kehittyminen alkaa siitä, että hän tunnistaa omat tunteensa. Se on ensimmäinen askel kohti tunteiden säätelyä, kannattelua ja hallintaa. Lapsi oppii tunnistamaan tunteitaan, kun vanhempi tai muu tärkeä aikuinen sanoittaa niitä aina kun mahdollista, ei vain esimerkiksi kriisitilanteissa, vaan myös ilon hetkellä. Kun aikuinen sanoittaa, lapsi voi opetella ymmärtämään ja nimeämään omia tunteitaan. Harmituksen, ilon, innostuksen ja pelon, sekä miljoonat muut tunteet, joita pienen ihmisen vuoristoradassa on joka päivä. Kun lapsi osaa nimetä tunteensa, hän oppii myös säätelemään omaa käyttäytymistään, eli sitä, miten hän tuo erilaisia tunteita esiin. Lisäksi hän oppii kertomaan niistä, ja näin ollen aikuisen on helpompaa auttaa lasta käsittelemään omia tunteitaan. 

Meille kaikille on tärkeää omien tunteiden lisäksi tunnistaa ja ymmärtää myös muiden ihmisten tunteita. Silloin osaamme paremmin toimia erilaisissa tilanteissa, ja ottaa muut ihmiset huomioon. Vaikka lapsen empatiakyvyn sanotaan kehittyvän vasta 4-6-vuotiaana, se ei tarkoita etteikö lapsi voisi aiemminkin oppia ottamaan muiden tunteita jossain määrin huomioon. Kun lapsi esimerkiksi oppii niinkin yksinkertaisen asian, kuin ”Siskoa sattuu jos lyöt häntä”, hän saattaa lakata lyömästä, koska ei halua satuttaa siskoaan. Pohja empatiakyvylle luodaan jo vauvaiässä.

Miten tunteiden sanoittamisen voi ottaa osaksi arkea?

Jos tuntuu vaikealta puhua tunteista, eikä se ole itselle luontainen juttu, ei hätää. Sitä voi hyvin opetella itsekin. Samalla kun opettelee sanoittamaan lapsen tunteita, voi paremmin oppia tunnistamaan ja hallitsemaan myös omia tunteita, ja niiden syitä. Jos on vaikeaa sanoa tunteita ääneen lapselle, voi harjoittelun aloittaa vaikka siitä, että silloin kun itseä vaikkapa suututtaa, voi omassa päässä miettiä, että ”Miksi mua ärsyttää juuri nyt?”. Ihan pienten kanssa tunteet kannattaa sanoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti: ”Oletpa sinä iloinen!”, ”Ihanaa kun olet noin innoissasi!”,”Nyt sinua taisi sattua kun kaaduit”, ”Sinua itkettää kun isi lähti töihin”, ”Sinua taitaa vähän jännittää kun täällä on paljon uusia kavereita”. Vähän isompien kanssa voi enemmän puhua tunteiden lisäksi niiden syistä, ja siitä miten voisi käsitellä vallitsevaa tunnetta.

Hyvä keino tutustua tunteisiin lapsen kanssa on myös lukea kirjoja, joissa erilaisia tunteita nimetään. Monesti mä itse eläydyn lukiessani tunteeseen josta luen. Esimerkiksi lukiessani sanan ”vihainen” yritän kuulostaa ja näyttää vihaiselta sanan ajan, ja lukiessani sanan ”innostunut” yritän kuulostaa innostuneelta. Lapsista äänen muuttaminen on hurjan hauskaa, ja onhan se myös havainnollistavaa. Varhaiskasvatuksessa tunnetaitoja opetellaan mm. erilaisten ilmeiden kautta, ja ainakin meidän lapsille on annettu päiväkodissa tunnekasvatustunneilla peilit käteen, ja he ovat saaneet tarkkailla omia ilmeitään ja reaktioitaan, ja harjoitella miltä näyttää esimerkiksi kun on ”vihainen”.

Entä jos ei tiedä mistä paha mieli johtuu?

Joskus on tilanteita, että vanhempi tai lapsi itse ei tiedä miksi suututtaa tai itkettää. Ainakin mulla itselläni näitä tilanteita oli monesti raskausaikana, tuli vaan niin surullinen mieli vaikka kesken kauppareissun, että alkoi itkettää. Eikä tiennyt ollenkaan, miksi. Ehkä juuri näissä tilanteissa ymmärtää parhaiten, miten rankkaa se on pienelle lapselle kun hän ei tiedä mitä ne omat tunteet ovat ja mistä tulevat. Meille kaikille tulee joskus tilanteita, että ei vaan tiedä miksi tuntuu joltain, ja lapsellekin voi opettaa, että tunteita tulee ja menee, ja että aina niille ei tiedäkään syytä, ja sekin on ihan fine. Onneksi pikkulasten tunteet ovat yleensä melko helposti tunnistettavissa ja sanoitettavissa.

Mitä tapahtuu, jos lapsi ei opi tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitaan?

Silloin lapsi saattaa jatkaa voimakkaasti reagoimista, ja tutuilla tavoilla itsensä ilmaisemista. Hän voi olla hämmentynyt, ja osoittaa tunteitaan esimerkiksi heittäytymällä maahan makaamaan ja huutamaan, lyömällä, puremalla, heittelemällä tavaroita. Pahinta mitä voi sanoittamatta jättämisen lisäksi tehdä, on kieltää tuntemasta. Jos lasta itkettää, ei koskaan saisi sanoa että ”älä itke” tai ”Lopeta”. Silloin lapsi jossain vaiheessa oppii vaan piilottamaan tunteensa, ja ymmärtämään että aikuinen ei kestä hänen tunteitaan, vaikka juuri se lapsen tunteiden peilaaminen on vanhemman tärkeimpiä tehtäviä. Lapsen tunteille ei kannata myöskään nauraa, eikä lasta saa koskaan nolata tunteidensa vuoksi.

Entä jos aikuinen tekee väärin ja aiheuttaa lapselle pahan mielen?

Silloin on tärkeää pyytää anteeksi. Varmasti jokainen vanhempi joskus tekee virheen, ja aiheuttaa lapselle pahan mielen. Esimerkiksi sisarusten riitoja ratkoessa joskus helposti uskoo sitä, joka yleensä on se jolle vääryyttä on tapahtunut, vaikka joskus olisikin paikallaan uskoa sitä toista. Niissä tilanteissa on tärkeää sanoa olevansa pahoillaan ja todeta, että aina me aikuisetkaan ei osata toimia ihan oikein vaikka yritetään parhaamme.

Meidän perheessä kenellekään ei huudeta, eikä mulle tule mieleen yhtäkään tilannetta tästä vuosien varrella, että olisin huutanut lapsille tai Otolle, tai Otto meille. Kyse ei ole siitä, että meillä olisi jotenkin lehmän hermot, ei todellakaan ole. Joskus joku tilanne ärsyttää niin paljon että tekisi vaan mieli karjua ihan täysillä. Mutta tiedän että se ei auta mitään, eikä siitä tulisi mitään muuta kuin paha mieli kaikille. Tilanteet on helpompaa ratkoa, kun hengittää syvään, ja alkaa purkamaan tilannetta keskustelemalla. Sanon kyllä ihan suoraan ääneen omat tunteeni myös, mutta mun ei tarvitse huutaa niitä, vaan voin kertoa ne rauhallisesti. Tunteita sanoittavat meillä molemmat aikuiset, sekä lapset. Taaperokin osaa sanoa jo ”hammi”.

90-luvulla musta tuntui että ihan kaikkien vanhemmat yrittivät ratkoa tilanteita huutamalla tai kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan pyhällä kolminaisuudella, enkä muista että siitä olisi koskaan ollut mitään hyötyä. Korkeintaan se aiheutti pelkoa, mutta ei vaikuttanut huutamiseen johtaneen tilanteen syihin. Meillä mikään näistä keinoista ei ole käytössä, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan.

Meillä tämä meidän tapa toimii tosi hyvin, ja olen huomannut että myös meidän lähipiirissä tunteita sanoitetaan paljon lapsille, ja se tuntuu toimivan. Kaikilla on mukavaa, ja lapset ymmärtävät toisiaan ja kohtelevat toisiaan kivasti. Päiväkodista ja eskarista ollaan aina saatu positiivista palautetta siitä, miten meidän lapset osaavat kertoa tunteistaan niin monipuolisesti, ja ottavat toisetkin huomioon. Jokainen perhe toimii omalla tavallaan, mutta haluan ehdottomasti kannustaa kaikkia perheitä ottamaan tunteiden sanoittamisen osaksi omaa arkea. Haittaa siitä ei ainakaan voi olla, että vanhemmat ja lapset ymmärtävät paremmin itseään ja toisiaan.