Glitterii, tiikerii ja farkkumini

11.05.2018

Olin tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa PING Festivalilla, johon mut tänä vuonna kutsuttiin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli ihan mahtava, ja voin kertoa, että tulette toivottavasti huomaamaan kaiken tapahtumasta ammentamani inspiraation täältä blogista tämän vuoden aikana positiivisina juttuina. Jotenkin musta tuntuu että tiistaina mä koin aika montakin valaistumista, ja uskon että siitä voi seurata pelkkää hyvää tänne. Se pointti miksi kirjoitan PINGistä on, että siellä oli myös Elina K. -glitter- ja siirtotatuointipiste, ja kävin siinä ottamassa itselleni mahtavat festariglitterit ohimoille, ja siirtotatuoinnin ranteen sisäpuolelle.

Mullahan ei ole yhtään oikeaa tatuointia, joten tällainen parin päivän siirtotatska ranteessa on mulle jännittävä kokemus ja ajatusleikki siitä, osaisinko olla pysyvän kuvan kanssa. Otolla on paljon tatuointeja, ja tykkään hienoista tatuoinneista iiiiihan sikana. Olen monta vuotta mietiskellyt tatuointeja, ja uskon että tulen joskus ottamaan ainakin yhden. Imetysaikana en tietenkään ole menossa tatuoitavaksi, mutta ehkä sitten kun imetys on päättynyt? Mun haaveissa siintää sellainen tatuointi, johon yhdistäisin tyylikkääksi kokonaisuudeksi kaikki rakkaat ihmiset ja asiat. Kuulostaa massiiviselta ja täyteen tungetulta, mutta mulla on siihen sellainen kiva idea, jolla uskon että saisin sen toteutettua oikeasti hienosti, eikä siitä niin jättisuurta tulisi.

Mulla on suuri halu ikuistaa iholle lasten syntymät ja kaikki muu merkittävä mitä elämässä on, mutta omalle iholle en osaa sellaisia perinteisiä lapsitatuointeja kuvitella, vaikka monet niistä muilla hienoja ovatkin. Mutta katsotaan milloin ja miten se tapahtuu. En myöskään usko että tulen koskaan ottamaan kovin montaa tatuointia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Otolla tykkään tatuoinneista ja oikein toivon ja odotan että hän ottaa niitä lisää, kun ne on niin siistejä. Siirtotatuointi ei omalla iholla ainakaan häirinnyt, mutta ei kyllä pysynytkään kovin kauaa. Musta tuntuu että ranne ei ole kovin hyvä paikka tatuoinnille sellaisella, joka vaihtaa vaippaa monta kertaa päivässä ja muutenkin joutuu pesemään käsiä jatkuvasti.

Palataanko takaisin asuun? Mä ra-kas-tan tätä Björn Borgin toppia, joka on kiva farkkuhameen tai muiden korkeavyötäröisten alaosien kanssa. Se on ihanan yksinkertainen, hyvin istuva ja jotenkin tuntuu niin omalta. Farkkuhame on ihan mun lemppari myös! Muistatteko, kun kirjoitin etsiväni nahkatakkia, joka olisi mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti tuotettu? Sain teiltä hyviä ajatuksia ja kommentteja aiheesta.

En ehtinyt vielä edes alkaa kuitenkaan selvityspuuhiin täydellä vauhdilla, kun törmäsin mallikappaleena kevään ajan showroomilla käytettyyn tekonahkatakkiin, jolle etsittiin uutta omistajaa. Malli oli mulle täydellinen, koko juuri sopiva ja mä rakastuin siihen heti! Takki on Lindexin mallikappale, ja se on siis ollut käytössä kuvauksissa ja esittelykappaleena. Ja niin musta sitten tuli sen uusi onnellinen omistaja. Ja se on musta myös ihan hyvä eettinen ja ekologinen valinta, että ottaa käytetyn vaatteen itselleen, ja antaa sille uuden kodin.

Takki Lindex | Toppi Björn Borg | Farkkuhame Gina Tricot | Kengät Vans | Vyö Gucci | Kello Daniel Wellington* | Korvakorut H&M |

Tässäpä oli nyt paljon asiaa näin perjantain kunniaksi, taattua Iinan sillisalaattia eikö! Mä rakastan vaan höpötellä ilman mitään sen kummempaa päämäärää ihan yhtä paljon kun rakastan kirjoittaa tiukkaa asiaakin. Vaihtelu on best!

Ihan mahtavaa viikonloppua kaikille <3


8 Responses to “Glitterii, tiikerii ja farkkumini”

  1. Mulla oli oikeastaan ennen tatuoinnin ottamista ihan sama ajatus kuin sinulla: halusin yhden pienen, minun näköiseni, kuvan, johon saisin kuitenkin samalla kaiken minulle tärkeän eli pojat, miehen sekä musiikin, josta sain voimaa. Siksi olenkin tähän niin älyttömän tyytyväinen – tuossa yhdessä sanassa kun on ne kaikki ja paljon enemmänkin.

    http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi/2017/04/mutta-suurin-niista-on-rakkaus.html

  2. Kaijus sanoo:

    Asu on todella kiva! Toi sun tukka antaa niiin hyvän säväyksen koko mustaan asuun
    Hei, jos otolle ja sulle sopii niin mun mielestä ois ainakin kiva lukee postaus oton tatuoinneista! Nähdä kuvia ja onko niiden takana jotain tarinaa
    Terveisin ikuinen tatuointikuumeilija

  3. Erika sanoo:

    Toi tukka on kyllä niiiin sun juttu! Näytät mielettömän upeelta 🙂

  4. Kepa sanoo:

    Ihanan rennon rock asu ja noi hiukset on kyllä unelmat <3 kerään itse vielä rohkeutta että uskaltaisin latvoihin kokeilla violettia muutaman pesun kestävää suoraväriä tms mitä onkaan 😀

  5. Kujti sanoo:

    Elina K is just a poser with stolen ideas 🙂

  6. Sanna sanoo:

    Oot näissä kuvissa jotenki erityisen upee.

  7. Milla sanoo:

    Nykyään ei suositella oikeiden tatuointien ottamista, jostain luin että vereen voi siirtyä jotain siitä musteesta/ väreistä esim.
    Kerran oli juttua tuosta ja ihmettelen kun monet käy ottamassa tatuointeja, eikö ne tiedä mitään niiden vaaroista.
    Aika pelottavaa ja jos mulla olisi tatuointi niin miettisin koko ajan että saanko jotain myrkkyä esim.
    En pahalla kirjoittanu mutta itse oon vastustanut aina oikeita tatskoja, eipä meiltä keltään niitä löydy.
    Miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla että ne on vaarallisia.

    Mutta ottakoot kuka tahtoo 🙂
    Ja tottakai monet ottaakin niitä.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.