Miten musta tuli blondi jälleen kerran

04.06.2018

*Salon Pepe Åhman on blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hiukset on laitettu bloginäkyvyyttä vastaan. Pidennykset saatu BP-Hairilta. 

Siitä on vain kuukausi, kun viimeksi kävin Raisalla Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla laittamassa violetin tukan freesimmäksi. Rakastin freesattua pastellista sävyä, ja violetti tukka tuntui niin omalta (ja tuntuisi edelleen). Sävytyksestä meni kuitenkin vain muutama päivä, kun super-helteet yllättivät meidät suomalaiset. Myös mun pidennetty pastellivioletti tukkani yllättyi, ja yllätti minut. Pastellivioletti sävy hävisi samantien, kun kuuma aurinko alkoi paahtaa. Pidennykset olivat violetit enää niistä kohdista, mistä omat hiukseni peittivät ne, ja muuten ne olivat aivan harmaat. Sävytin ne kerran uudelleen, mutta ne haalistuivat jo muutaman aurinkoisen tunnin aikana takaisin harmaaksi.

Koska mulla ei kertakaikkiaan riitä aika pidennysten sävyttelyyn joka päivä, tai edes joka viikko, päätin laittaa ihanan pastellivärin ainakin kesän ajaksi tauolle. En halua kulkea koko kesää tukka peitettynä auringolta, vaan haluan, että voin olla huolettomasti tukkani kanssa, oli sää mikä hyvänsä. Siksi päätin palata ainakin kesän ajaksi takaisin vaaleaan tukkaan, joka tuntuu pastellivioletin jälkeen kaikkein eniten mun itseni näköiseltä.

Heti kun kampaamo-aika oli varattu, lakkasin sävyttämästä omaa tukkaani suihkussa, ja annoin violetin haalistua. Viikon ajan olin puolipitkällä haalistuneen violetilla tukalla (koska pidennykset ei enää sopineet yhtään sen kanssa yhteen), jota pidin lähinnä nutturalla. Sain kuitenkin viikossa tosi hyvin väriä haalistettua pois, ja Raisan oli helppo raidoittaa mun oma tukka vaaleaksi, ja vain taittaa sävyä aavistuksen verran viileämpään suuntaan.

Sain BP-Hairilta uudet samanlaiset Multiway-pidennykset, jotka laitettiin ekallakin kerralla. Haalistuneet pastellipidennykset on edelleen tosi hyvässä kunnossa, ja säästinkin ne sitä varten, että jos palaan vielä syksyllä tai talvella violettiin. Niitä ei olisi voinut vaalentaa blondeiksi ilman, että hyvä kunto kärsii hurjasti, ja siksi päädyttiin nyt tällaiseen ratkaisuun. Mutta oikeastaan tämä on tosi hyvä, nämä vaaleat voi olla mun kesäpidennykset ja pastelliset voi olla sitten talvipidennykset.

Näitä uusia pidennyksiä leikattiin vain aavistuksen paremmin omaan päähän sulautuvaksi, mutta jätettiin ne tosi pitkäksi, koska halusin pitkän ja ihanan boho-kesätukan. Tämä vaalea on kyllä ihanan raikas ja niin HELPPO. On kyllä niin iisiä, kun suihkussa voi taas käydä viidessä minuutissa, eikä tarvitse odotella, että sävyttävä hoitoaine sävyttää tukkaa. Värjäyksessä ja sävytyksessä oli tietysti mukana Olaplex, sillä ilman sitä mun tukka ei kestäisi vaalennusta edes enää. Nyt se on tosi hyvässä kunnossa, ja ihanan pehmeä, eikä katkeile.

Parasta vaaleassa tukassa on helppouden lisäksi neutraalius! Ihanaa kun nyt ei tarvitse miettiä pukeutumista ollenkaan hiusten kannalta, vaan kaikki värit sopii hyvin yhteen tämän kuontalon kanssa. Ja sama meikissä, nyt voin hyvin käyttää ihan minkä väristä huulipunaa tahansa, eikä se riitele tukan kanssa. Kesällä on ihanaa käyttää paljon kirkkaita värejä, ja olenkin ihan fiiliksissä näistä lisääntyneistä mahdollisuuksista.

Violetti on niin hauska ja ihana ja mun lemppari, mutta on tässä blondissakin omat hyvät puolensa. Kesällä huolettomuus vie ehdottomasti voiton, katsotaan sitten syksyllä uudelleen, että mitä teen tukalle, vai teenkö mitään. Näillä mennään toistaiseksi!

Tässä vielä heti Raisan laittamana perjantaina:

Ja tässä lauantain häistä Turussa Hair Mondossa tehty kaason kampaus:

ALEKOODIT SALON PEPE ÅHMANILLE VOIMASSA VIELÄ TÄMÄN KUUN LOPPUUN:

OLAPLEX: Saatte Olaplex-käsittelyn hiusten värin ja leikkauksen yhteydessä hintaan 10€ Salon Pepe Åhmaneissa (normaalisti 35€), eli jos aiemmin on tuntunut liian suurelta tuo Olaplexin hinta käytettäväksi palvelun yhteydessä, niin nyt kannattaa kokeilla kuinka suuren eron se tekee käsittelyyn. Mä olen aika varma, että sen jälkeen ei enää koskaan tee mieli käsitellä hiuksia ilman sitä. LIVING PROOF: Saatte myös 20% alennusta Living Proofin tuotteista Salon Pepe Åhmanin kampaamoissa kesäkuun loppuun asti. Molemmat alennukset saatte mainitsemalla lukeneenne alennuksesta täältä mun blogista. Ajanvaraukseen pääsette suoraan TÄSTÄ.

Blondi vai violetti, kumpi on teidän mielestä parempi mun tukkaan?


33 Responses to “Miten musta tuli blondi jälleen kerran”

  1. Maria sanoo:

    Iiiiiihanat hiukset ja miten ihanat kuvat <3

  2. Eve sanoo:

    Oi, miten kaunis oot! :)

  3. Annika sanoo:

    Molemmat on ihania! Ite oon syntyjään blondi ja olinki kasvattanu kokonaan oman värin takas kunnes halusin kokeilla pastellipinkkiä omaan tukkaan :) muutaman sävyn vaalensin et tarttuu paremmin, ja talvi meni kivasti sävytellessä, mut heti kun meillä täällä berliinissä alko lämpimät säät ei myöskään enää mikään auttanu sen sävyn kanssa :D eli blondiin palasin mäkin, ei tosin joutunu ees värjäilemään, pinkki katos ku pieru saharaan :D ihanaa kesää!

  4. T sanoo:

    Näyttää hyvältä (vaikka taisin tykästyä enemmän siihen violettiin sävyyn, se kun näytti niin sinun väriltäsi)!

    En yleensä tällaisia kysele, mutta jostain syystä minulle tuli heti mieleen hiusten värjäyksen syyksi se, että sinun piti kaason hommia vuoksi värjätä tukka vaaleaksi. Ettei violetti olisi sopinut ”häiden väriin”..

  5. Emilia sanoo:

    Toi sävy on tosi kaunis ja sopii sulle hyvin! Violetti on myös kaunis ja sen hyvä puoli on se, että ainakin näin kuvien perusteella, niistä ei näy niin selkeästi se oman hiuksen ja pidennyksen ero. Noissa vaaleissa pistää vähän silmään, että noi pidennykset on melko selkeät ja hius on rakenteeltaan erilaista kun sun oma. Mullakin on ollut vaaleissa hiuksissa erilaisia pidennyksiä, mutta lopulta on aina mennyt hermo siihen kun ne ei vaan sulaudu mun hentoihin suomalaishiuksiin :D luulen, että tää on aika yleinen ongelma suomalaisilla ja etenkin blondeilla. Mutta sävy on kaunis niin kuin sinäkin ja pääasia että olet itse tyytyväinen! Kuvista ainakin välittyy se, että tykkäät noista hiuksista ja se jos mikä näyttää ihanalta <3

  6. Siiri sanoo:

    Blondi! :)

  7. HN sanoo:

    Moikka, mistä tuo mekko on? <3

  8. esme sanoo:

    Vaalea ehdottomasti! Korostaa silmiä ja oikein hehkut kuvissa :)

  9. Mils sanoo:

    Aivan ihana ja fresh tukka! Sopii sulle tosi hyvin :) Ja ihana editti kuvissa myös!

  10. Sarita sanoo:

    Aivan ihania kuvia mun mielestä toi blondi sopii sulle tosi hyvin! Violetti on hauska ja rohkee mut toi blondi on kyl wau!

  11. Tiia sanoo:

    Ihan hullun kauniita kuvia susta! Varsinkin toi ensimmäinen, ihan täydellinen! <3

    Tiia

  12. Ina sanoo:

    Tämä blondi sopii sulle erinomaisesti. Ihanan neutraali look. Oot nättinä kuvissa!

  13. :) sanoo:

    Vau. Tää blondi on niin upee ja sopii sulle älyttömän hyvin. Miten luonnollisen värinen. Olet todella kaunis. :) Ihanaa kesää teidän perheelle.

  14. Tanja sanoo:

    Voi kuinka upealta näytät näissä kuvissa! Tukan väristä viis, sulle tuntuu sopivan kaikki minkä päähäsi päätät laittaa, mutta näissä kuvissa näytät jostain syystä tavallistakin upeammalta! Menisit vaikka morsiamesta! Huh!

  15. Ee sanoo:

    Aivan ihana!! Ei violetti saanu aikaan mussa tällästä reaktiota eli mun mielestä siksi tämä! Luonnollinen kaunis ja pysyy nättinä ilman sen kummempia! Violetti sopii myös ja jos siinä viihdyt niin pääasia!:) mut tämä<3

  16. Olivia sanoo:

    Olet upea!❤

  17. Petu sanoo:

    En halua olla ilkeä, mut tää on juuri se tukka mihin en halunnut sun ikinä palaavan. On tuo onneksi vähän luonnollisemman värinen kuin se ihan vetyperoksidi mut ei ei. Mun mielestä vaalea ei oo sun juttu yhtään. Ja nuo pidennykset, ne nyt ei vaan sovi yhtään kenellekään! Paras sulle oli se lyhyt tukka. Moi pidennykset nyt vaan on niin luonnottomat. :(

  18. Satu sanoo:

    Blondit parempi. Aivan ihanat ja nuo kuvat

  19. Jassu sanoo:

    Tämä lähes blondi on parempi. Kesäinen, Ilmala, raikas ja valoisa.

  20. Maria sanoo:

    Vaalea sopii sulle todella hyvin! Kauniita ja raikkaan näköisiä kuvia tässä postauksessa t. Maria

  21. Teresa sanoo:

    Vaalee sopii tosi hyvin, kauniita kuvia :)

  22. Henna sanoo:

    Wau, näytät kyllä ihan superhyvinvoivalta noissa kuvissa! Tosi kauniilta, aivan loistavia kuvia. Tukasta tuli kyllä tosi freesi, tykkään!

  23. Marjaana sanoo:

    Upealta näyttää. Tää vaalea look on mielestäni pukenut sinua aina parhaiten ja saanut sinut hehkumaan.

  24. Jossu sanoo:

    Upeita kuvia! Ehdottomasti blondin kannalla minäkin olet kaunis!

  25. Laura sanoo:

    Siis vaude!!!

  26. Mirkku sanoo:

    Näytät niin kauniilta! ♡

  27. Riikka sanoo:

    Sun violetti sävy on kyllä ollut tosi kaunis, mutta vaalea tukka saa sut oikein hehkumaan! :) Tosi kauniit kuvat sinusta.

  28. Tiia sanoo:

    Vau, ihan mielettömät kuvat! Violetti myös kiva, mutta kyllä tää blondi jotenkin iskee enemmän. Näytät tosi raikkaalta ja hyvinvoivalta! Aivan upea tukka!

  29. Riina sanoo:

    Mä itseasiassa uskaltauduin vuoden jahkailun jälkeen värjäämään vaaleanpunaiset hiukset sun innoittamana. Jotenki se postaus jossa kerroit miten paljon ne liilat hiukset on vaikuttanut sun itsetuntoon ja miten ne piristää päivään sai mut uskomaan, et tää ei näytä tyhmältä, ja jos näyttää niin who cares!

    En oo koskaan lähtenyt kampaajalta niin onneissani kun silloin. Mut on sanottava, että mullakin on toi sama ongelma, että aurinko kulutti kyllä suuren osan sävystä pois. Aion kuitenkin ylläpitää sitä koko kesän, koska näemmä kuluu pois ihan kivaksi ”ruusukultaiseksi” vaikka ponitukka Best.

  30. aahoo sanoo:

    Lilassa näytit helposti whitetrash-mimmiltä. Lilaan sopii niin harva väri.

    Blondina hehkut ja pääset oikeuksiisi! Luonnollisempi lienee aina parempi. Ainakin tässä tapauksessa ehdottomasti! <3

  31. Anniina sanoo:

    Blondi! Oot häikäisevän kaunis! :-)

  32. KP sanoo:

    Aivan ihanat hiukset ja sopii sinulle todella hyvin,vaikka ei pastellihiuksissakaan mitään vikaa ollut ;) Kävin Raisalla sinun ja yhden toisen Raisan vakiasiakkaan suosittelemana ja Raisasta tuli minunkin uusi kampaajani,kiitos siitä!Olin todella tyytyväinen lopputulokseen.Mukavaa ja aurinkoista kesää koko perheelle!

Kommentoi