Keltaista ja sinistä – värikäs kesäasu

11.06.2018

Viime viikolla eräänä pilvisenä päivänä me käytiin lasten kanssa ajelemassa, ja mentiin Kaivopuiston Lohikäärmepuistoon, missä on jättikokoinen liukumäki jota meidän lapset rakastavat. Käytiin samalla nappaamassa asukuvat Oton kanssa, tosin se täytyy disclaimerina todeta tähän alkuun, että en todellakaan ollut korollisissa sandaaleissa leikkipuistossa, vaan ihan perus tennareissa. Kuvia varten vaihdoin kuitenkin kengät, sillä halusin korostaa housujen muotoa, ja tuoda ne kauniisti esiin. Korkkarit korostavat jalkoja kivasti, ja ainakin mulle ne ovat sellainen kunnon itsetuntoboosti, jotka saavat mut tuntemaan itseni naiselliseksi.

Tajusin yksi päivä asukuvia selaillessani, että nämä mun luottokorkkarit ovat oikeasti ilahduttaneet mua jo yli neljä vuotta, ja kestäneet aivan uskomattoman hyvin kaikki gaalat, mukulakivillä kompastelut  ja muut. Ne olivat todella hyvä löytö vuonna 2014 – niistä ei nimittäin ole kertaakaan vielä vaihdettu edes korkolappuja, vaikka ne ovat oikeasti olleet tosi kovassa käytössä. Harvoin käy näin hyvä munkki korkkareiden kanssa jos ostaa ihan perus ketjuliikkeestä.

Myös tämä Coachin laukku on ollut käytössä jo vuodesta 2014 asti, sillä silloin sen ostin meidän häämatkalla Berliinin Galerie Lafayettelta. Laukku on toiminut hoitolaukkuna, ja mun arkilaukkuna lähestulkoon joka päivä sen jälkeen kun sen ostin, ja se on edelleen ihan kuin uusi. Nahka on pehmeää, siinä ei ole kulumia missään, ja se näyttää edelleen juuri siltä, kuin sinä päivänä kun sen ostin. Ainakin siis ulkopuolelta. Sisäpuolella on keksin murusia, smoothietahra ja kaikkea muuta ihanaa. Mutta jos ne puhdistaisi, niin laukku näyttäisi ihan uudelta myös sisältä. Ajaton musta malli on ihan loistava, enkä ole ostanut uutta isoa käsilaukkua sen jälkeen, kun ei ole ollut tarvetta.

Asun vaatteet ovat kaikki vanhoja mallikappaleita. Ne ovat siis olleet showroomilla, lainattavana ja kuvauksissa käytössä tietyn ajanjakson, ja sen jälkeen ne ovat saaneet mun luota uuden kodin. Takin esittelin tarkemmin jo toukokuussa asupostauksessa. Monet mun ”uudet” vaatteet ovat todellisuudessa olleet käytössä ties kuinka monta kertaa ennen kuin ne tulivat mulle. Ja se on musta ihanaa! Joskus mallikappale-vaatteista puuttuu esimerkiksi nappeja (mikä on helppo korjata), tai niissä on jokin tahra joka täytyy ensin poistaa, mutta mulle tulee siitä hyvä fiilis, että vaate saa lisää käyttöaikaa mun päällä. Joskus mallikappaleissa on mukana myös jotain ihan uniikkeja vaatteita, jollaisia ei koskaan ole päätynyt myyntiin asti, vaan niistä on tehty jokin erilainen versio. Mulla on esimerkiksi yksi ihana paita, josta tehtiin eri värityksellä myynti-versio. Niitä on näkynyt tosi monella, mutta mun oma eri värinen paita on uniikkikappale.

Mä nautin edelleen ihan uskomattoman paljon siitä, että voin taas käyttää rohkeasti eri värisiä vaatteita, kun on neutraalin värinen tukka. Aivan ihanaa kun voi leikitellä väriyhdistelmillä, ja käyttää vaikka jotain räikeällä kuviolla varustettua vaatetta, kun ei tarvitse ottaa hiusten väriä huomioon. Niin parasta!

Takki Lindex | Paita Cubus | Housut Gina Tricot | Korvakorut Gina Tricot | Laukku Coach | Kengät Zara

Iskeekö teihin keltaisen ja sinisen yhdistelmä, vai tuleeko ihan Ruotsi-vibat?


11 Responses to “Keltaista ja sinistä – värikäs kesäasu”

  1. Tyty sanoo:

    Hei, huomasin blogiasi etsiessä, että kohdallasi googlessa lukee vanhaa tietoa. ”Blogia kirjoittaa Iina, 23-vuotias kahden tytön äiti ja bloggaavan miehen rouva Helsingistä. Blogissa tehdään arjesta kauniimpaa, esitellään niin lasten kuin …”. 🙂

    Kiitos aivan superista blogista!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Kiitos kommentista, joku oli mennyt SEO-asetuksissa päivityksen aikaan pieleen ja se oli palauttanut ihan ekat jutut mitä olin ikinä laittanut 😀 Nyt on korjattu! Ihanaa kun huomasit ja mahtavaa kesää <3

  2. Elina sanoo:

    Ei mielestäni tule ollenkaan Ruotsin lippu mieleen, vaikka samaa ajattelin ensimmäisenä otsikon nähtyäni. Sopivan hempeät ja vaaleat sävyt niin eivät riitele lainkaan niin pahasti kuin sininen ja keltainen yleensä, ja musta tuo kivaa särmää asuun! Minkä merkkinen tuo laukkusi mahtaa olla? Juuri samaa tuskin enää löytää, mutta tietääpä laittaa muistiin, että tekevät laadukkaita laukkuja.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla! Kiitos paljon <3 Laukku on Coach Bleecker Preston Pebbled leather ja on kyllä tosiaan ollut hyvä! Oon hurjan tyytyväinen, ja sitten joskus kun ostan uuden ison laukun niin varmana ostan Coachin! 🙂

  3. R sanoo:

    Ihanan raikas ja kesäinen asu, upeat värit

  4. Nimetön sanoo:

    Ihanan raikas asu ja hempeät värit. Kuitenkin olisin jättänyt nahkatakin pois asusta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, ihana kuulla <3 Nahkatakki ei ehkä ollut se ideaali, mutta tuona hyytävänä päivänä helteiden jälkeen mä ehdottomasti halusin sen päälle etten paleltunut! 😀

  5. Jenni sanoo:

    Hei ihana asu! 🙂 Tykkään kans siitä, et pelastat mallikappaleita ja teet sen tiedostaen 🙂

  6. Ihailija sanoo:

    Hei! En ole ennen laittanut viestiä tänne, mut nyt on pakko! Oikein hehkut näissä kuvissa hyvää energiaa ja kauneutta, vau!! Näytät aidosti onnelliselta ja se tuo hyvän mielen myös itselleni! Kiitos!! 🙂

  7. Amanda sanoo:

    Haha, pakko myöntää, että mulla tuli kyllä asusta mieleen Ruotsi-vibat 😛 Mutta tuli sekin mieleen, että mun pitäisi käydä kyllä ostamassa uusi laukku! Edelliset näyttää siltä, että ne todellakin on vuosia vanhoja… Joten kiitos muistutuksesta 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.