Kesä & vapaus mennä minne vaan

23.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Olette ehkä huomanneetkin, että me ollaan tänä kesänä reissattu p a l j o n. Sille on syynsä, kuten se, että ollaan ihan fiiliksissä siitä, miten paljon helpompaa taaperon & isosiskojen kanssa on matkustaa, nähdä ja kokea, kuin viime vuonna pikkuvauvan & isosiskojen kanssa. Viime kesänä oli se vauvakupla, ja oltiin tosi paljon ihan kotiympyröissä ja lähialueilla, tai sitten Oulussa sukuloimassa. Tänä kesänä ollaan reissattu sitten viime kesänkin edestä. Tottakai vauvankin kanssa voi matkustaa, ja niin me tehtiinkin, omien voimavarojen mukaan esimerkiksi laiva+auto-yhdistelmällä Ruotsissa viime elokuussa, mutta nyt niitä voimavaroja löytyy ihan eri tavalla, ja se on ihanaa.

Mä muistan sen fiiliksen, kun saatiin meidän eka oma auto alle kolme vuotta sitten. Se vapaus, se fiilis kun tajusi, että nyt me voidaan mennä mihin vaan, milloin vaan, ainakin teoriassa. Silloin lähdettiin heti seuraavana päivänä Ikeaan, missä ei oltu käyty varmaan kahteen vuoteen, vaikka se sijaitsi meiltä vain 10min ajomatkan päässä. Julkisilla matka sinne olisi kuitenkin kestänyt yli tunnin suoran yhteyden puuttuessa, ja ei oltaisi saatu sieltä juuri mitään mukaan kotiin ilman kotiinkuljetusta kahden lapsen kanssa.

Vaikka se eka auto ei ollut meidän unelmien auto, ja osoittautui suureksi riippakiveksi ja murheenkryyniksi, se kuitenkin antoi meille paljon. Ja sen jälkeen hankittiin sitten Santander All-In-Onella se meidän unelmien auto, eli nykyinen citymaasturi. Siitä on tullut meidän ”toinen koti”, tukikohta silloinkin kun reissataan kauas. Myös silloin kun lähdettiin Kreikkaan, me ajettiin kentälle omalla autolla, ja jätettiin se viikoksi lentokenttäparkkiin, jotta voitiin myös palata mukavasti kotiin omalla autolla. Oli ihanaa ja stressitöntä liikkua omalla autolla, eikä odotella ja jonotella taksia, tai varsinkaan raahata viiden hengen kamppeita julkisilla aamukuudelta lähtevään koneeseen.

Se sama vapaus ja kaiken mahdollistaminen on edelleen meidän liikkuvaiselle perheelle suurin syy omistaa auto. Fakta on se, että me ei tosiaankaan oltaisi jaksettu reissata tänä vuonna Ouluun kolmea kertaa, tai viikon sisällä Oulusta Helsinkiin, Helsingistä Inkooseen ja takaisin sekä Helsingistä Naantaliin Muumimaailmaan ja takaisin, ilman autoa kolmen lapsen kanssa. Meiltä olisi jäänyt kokematta ihana piilossa sijaitseva lemmikkipuisto, Muumimaailma ja ne monet ihanat hetket Oulussa, joita ollaan saatu viettää. Ei oltaisi ehkä matkustettu Haaparannalle ihan vaan huvin vuoksi ilman omaa autoa.

Oltaisiin missattu iso osa kesän parhaista hetkistä. Puhumattakaan siitä, miten unohtumattomia iltauintireissuja ollaan koettu lasten kanssa, kun ollaan voitu lähteä vielä kasin jälkeen illalla uimaan autolla. Ilman autoa ei oltaisi voitu jahdata sinilevättömiä rantoja 15 kilsan päästä ilta-aikaan lasten kanssa, mutta auton kanssa se oli mahdollista. Mahtuipa tähän kesään yksi unohtumaton ajomatka myös kahden valtionpäämiehen vieraillessa Suomessa, kun me juututtiin tiesulkuun melkein tunniksi lasten kanssa. Onneksi oli oma auto, ja onneksi päästiin vielä sen jälkeen uimaan, niin lapsetkin olivat tyytyväisiä pitkästä paikallaan odottelusta huolimatta.

Me ollaan valittu asua kaukana keskustasta, rauhallisella pientaloalueella. Siinä missä rakastan sitä rauhaa täällä, rakastan myös keskustan vilinää ja sitä, kun pääsen kokemaan ja tekemään asioita. Silloin kun oltiin vain julkisten liikennevälineiden varassa, meni siirtymisiin tosi paljon aikaa, ja esimerkiksi keskustassa käyminen oli aina useamman tunnin operaatio. Auto mahdollistaa nopeat extempore-reissut lasten kanssa ja ilman, ja se on tuonut meidän päiviin rutkasti lisää aikaa.

Meidän autolla on huoletonta reissata niin lyhyttä kuin pitkääkin matkaa, koska auto on uusi ja turvallinen, ja meillä on käytössä Santanderin All-In-One -palvelu. Jos auto sattuisi hajoamaan matkalla, siitä ei tulisi meille mitään ylimääräisiä kuluja, ja saataisiin apua heti ilman että tarvitsisi maksaa mitään. Mitään ekstrakuluja ei auton takia tarvitse muutenkaan mahduttaa kesäbudjettiin, sillä kaikki yllätykselliset ja yllätyksettömät huollot sisältyvät meidän kuukausihintaan.

Esimerkiksi kun meidän auto kävi viime viikolla vuosihuollossa,(kun se täytti kaksi vuotta), Otto vei sen aamulla huoltoon, ajoi sijaisautolla takaisin kotiin tekemään etätyöpäivän, ja iltapäivällä ajoi sijaisautolla takaisin hakemaan meidän autoa. Kaikki tämä ilman, että mitään tarvitsi maksaa, vaikka autoa määräaikaishuollettiin yli 500€:n edestä, ja meillä oli koko huollon ajan käytössä tuliterä sijaisauto. Huolto ei keskeyttänyt tai vaikeuttanut meidän kesäreissuja, vaan Otto kävi heittämässä mut ja mun Oulusta tulleen serkun shoppailemaan sijaisautolla. Me maksetaan mieluummin All-In-Onesta vähän ekstraa joka kuukausi, kuin maksetaan suuria kuluja kerralla tai varaudutaan yllätyksiin, koska se tuntuu meille hyvältä, helpolta ja turvalliselta vaihtoehdolta. Vuoden päästä tämä auto on ollut meillä kolme vuotta, ja sitten tämä sopimus päättyy. Sen jälkeen on aika pohtia uutta autoa, joka me aiotaan myös ottaa Santander All-In-Onella.

Meillä on vielä tämän Oton työviikon jälkeen pari viikkoa Oton & lasten lomaa jäljellä ennen koulun alkua, ja ajateltiin silloinkin olla spontaaneja, villejä ja vapaita lasten kanssa. Lähdetään sinne minne nokka näyttää, koska me voidaan. Me ollaan hurjan kiitollisia siitä, että pystytään tekemään kaikkea hauskaa kesällä lasten kanssa, ja aiotaan ottaa siitä kaikki ilo irti. Kohta alkaa kuitenkin taas arki, ja silloin otetaan autosta taas ihan erilaisia hyötyjä irti, kuten se, että aamut ja illat on paljon helpompia. Mutta se on sen ajan juttuja, nyt keskitytään nauttimaan kesästä!


16 Responses to “Kesä & vapaus mennä minne vaan”

  1. Nk sanoo:

    Itse asumme paikassa missä lähi kauppaan on 20km ja kaikki muukin on tuolla asti eli oma auto on pakollinen.julkiset ei kulje eli pakko ajella omalla jos haluaa perus palveluiden luokse eli toinen koti on täälläkin oma auto

  2. Marief sanoo:

    Moi! Kiva, että olette saaneet auton myötä paljon helpotusta arkeen. Olisi kuitenkin kiva kuulla teidän perheen liikkumisesta myös ilman autoa. Yksityisautoilu kun ei ole se ympäristöystävällisin liikkumistapa, ja kirjoituksistasi välillä jää vähän negatiivinen kuva julkisilla kulkemisesta (vaikka tokihan se on totta, että julkiset syö paljon aikaa yksityisautoiluun verrattuna). Toki autoilun etuja kuuluukin kaupallisessa yhteistyössä korostaa, mutta vastapainoksi olisi hauskaa kuulla viisihenkisen perheen mukavista kokemuksista julkisissa ja kaikista muista matkoista, joita ei taiteta omalla autolla. Yleensäkin pohdinta oman auton käytöstä ja yksityisautoilusta suurkaupungissa ympäristönäkökulmasta olisi mielenkiintoista luettavaa. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Hyvä kommentti ja hyviä pointteja! Tästä ympäristönäkökulmasta on tulossa postausta myöhemmin tässä syksyllä, se on mullekin tosi tärkeä juttu. Onneksi meillä on uusi ja pienipäästöinen auto, joka ei ole niin saastuttava, kuin vaikka 15 vuotta vanhat autot, joita on todella paljon liikenteessä edelleen. Julkisista kirjoittaisin huomattavasti enemmän, jos asuttaisiin lähempänä keskustaa, ja ne olisivat oikeasti helpot ja nopeat käyttää meille perheenä, nyt ne tosiaankin syövät aika paljon aikaa. Yksin tietty kuljen julkisilla paljon, ja myös tuleva ekaluokkalainen saa oman bussikortin. Onneksi meitä on kuitenkin siellä autossa hyvin usein viisi henkeä, eikä esim vain yksi, jolloin auto on ainakin vähän ekologisempi vaihtoehto, kuin jos vain joku huristelisi sillä ypöyksin joka päivä. Tänään on tulossa juttua pyöräilystä, joka on musta paljon kivempi vaihtoehto kuin julkiset 😀

      • U sanoo:

        Hih, mä olin tulossa potemaan vähän samanlaista maailmantuskaa tänne kommenttiosioon. Meidän perhe sai vajaa puoli vuotta sitten auton käyttöönsä pariksi vuodeksi, kun sukulaiset lähtivät komennuksella maailmalle. Ollaan huomattu samat muutokset arjessa kuin tekin: helpommin tulee lähdettyä vaikka mihin retkille, kun on auto alla! Vaikka me asutaan keskustan tuntumassa, niin täältäkin moniin paikkoihin pk-seudulla pääsee omalla autolla keskimäärin noin puolet nopeemmin.

        Mut sit on taas se kääntöpuoli, et ilmankin näitä retkiä oltaisiin kyllä pärjätty ja vaikka meidänkin auto on vain 1,5 vuotta vanha, niin kyllähän se saastuttaa ja aiheuttaa silti päästöjä, ei siitä mihinkään pääse :/ Erityisesti nyt, kun lähes kaikkialla on ennätyshelteet ja metsäpalot raivoavat, niin näitä asioita ei pysty olla miettimättä. Hankalia juttuja :/

        • Iina Hyttinen sanoo:

          No sehän siinä juuri on, että auto nopeuttaa niitä siirtymiä niin paljon, se on kiistatta hurjan kätevä. Mutta tosiaan sitten on se kääntöpuoli, joka myös mua tuskastuttaa. Mun elämän to do -listalla on oma Tesla, sitten ei tarvitsisi potea maailmantuskaa yhtään. Sitä en tiedä onko se vielä ensi vuoden auto, mutta vielä joskus tässä elämässä me huristellaan isolla sähköautolla, se on varma. 😀 Mutta näistä tosiaan tulossa lisää syväanalyysia tässä syksyn aikana, tää on tosi tärkeä ja mielenkiintoinen aihe.

          • Rosa sanoo:

            Paitsi, että sähköauton valmistamiseen tuhrautuu luonnonvaroja enemmän kuin vaikka diesel auton. Toivottavasti tähän saadaan myös muutos tulevaisuudessa. Ja vielä menee vuosia, että esimerkiksi kerros ja rivitaloissa asuvat pystyvät lataamaan autoja. Niitä kun ei ihan tavan pistookkeeseen kytketä. Näitä parannuksia odotellessa ja Tesla myös joskus haaveissa.

          • Sus sanoo:

            Hyvä että ekologisuuspuolesta tulee lisää postausta, ihan ihmettelin jo tätä tekstiä kun sun tekstit on yleensä niin hyvin ympäristöasiat huomioivia! Mäkin ahdistun auton käytöstä aina, nuorempana vastustin aika kiihkeästi yksityisautoilua, mutta nyt perheen myötä välillä käytännöllisyys voittaa ja autoa käytetään silloin kun se oikeasti on selvästi helpompi vaihtoehto. Ehkä yritän kuitenkin silti ideoida esim retket sellaisiksi että voitaisiin mennä pyöräkärryn kanssa pyörällä ja huomioida muutenkin arjen suunnittelussa sen, että aina kun vaan mahdollista, pärjättäisiin ilman autoa. Mekin asutaan kaukana keskustasta pientaloalueella mutta meillä on onneksi lähellä juna-asema, joka mahdollistaa aika monessa tilanteessa julkisten käytön ja vähentää omantunnontuskia.

  3. Nimetön sanoo:

    Moikka, mua kiinnostais kuulla miten tästä autosta on nyt tullut näin julkinen ja suuri postailun aihe? Muistelen, että silloin kun hankitte auton, et halunnut tuoda sitä blogiin ollenkaan tai kertoa siihen liittyvistä asioista, kun se oli jotekin niin yksityinen asia silloin. Joku taisi myös kysellä turvaistuimiin liittyviä vinkkejä tai jotain sen tyylistä. Mikä tämän auton kohdalla on niin paljoa muuttunnut, ettei ole enää samalla tavalla yksityinen asia?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä toimin Santanderin brand ambassadorina, ja sitä myötä on tullut kirjoitettua meidän autosta, mutta en nyt sanoisi että se on suuri postailun aihe jos autoilusta kirjoittaa esim. muutaman kuukauden välein eri näkökulmista. Olisi hassua kirjoittaa autoilusta tai omasta autosta ilman, että se näkyy kuvissa ollenkaan. Silloin kun meille tuli auto (huom. kolme vuotta sitten) oli juuri ollut parikin isompaa kohua blogimaailmassa bloggaajien autoista, ja oli selvitetty rekkareita ja kaikkea mahdollista. Lisäksi myös turvaistuimista oli juuri silloin ollut useampia isoja kohuja muissa blogeissa. Silloin tuntui hyvältä vetää tiukka raja, ja olla kertomatta mitään, koska en halunnut sitä negatiivista vibaa ja kohuja omaan blogiin. Kolmessa vuodessa onneksi ilmapiiri on muuttunut joissain jutuissa, ja myös on löytynyt se oma tapa kertoa ja käsitellä juuri näitä juttuja niin, että ei jaa liikaa omasta mielestä. Eli muutosta on tapahtunut sekä blogimaailmassa, että omassa päässä, siitä tässä on kyse. Mun mielestä on ihan luonnollista, että asiat muuttuvat kolmessa vuodessa.

  4. Heidi sanoo:

    Kiitti autopostauksesta! Olisin kysynyt että mahtuuko teillä hyvin kolmen lapsen turvaistuimet / korokkeet tuonne? Meillä on edessä uuden auton osto kolmannen lapsen myötä ja kovasti mietityttää millaiseen autoon saadaan kaikki turvallisesti mahtumaan!

    Kivaa kesänjatkoa teille! 🙂

  5. MillyVanilly sanoo:

    Moikka! Mä olen saanut sen käsityksen, että sulla ei itselläsi ole ajokorttia? Kiinnostaisi kuulla sun perusteluja ajokortittomuuteen, kun perheestänne kuitenkin auto löytyy, ja vapaus kasvaisi entisestään, jos myös sinulla olisi kortti ja täten mahdollisuus liikkua tyttöjen kanssa autolla myös ilman Ottoa. Toivottavasti tämä ei ole jotenkin liian tungetteleva kysymys, nämä autopostaukset ovat vain saaneet miettimään tätä.
    Mukavat kesänjatktot!

  6. Nimetön sanoo:

    Tyhmä kysymys, mutta pitääkö all in one autosta maksaa autoveroa?

  7. Päivi sanoo:

    Itseä kiinnostaa kans tuo sinun ajokortittomuus (sama juttu itellä) eli juttua miten liikut tyttöjen kanssa Oton ollesa töissä ja pitää päästä jonnekin..? Muutenkin että oletko ikinä edes harkinnut korttia vakavissaan jne

  8. Nk sanoo:

    Itse ajamme vanhalla 06 vuoden autolla mutta ostimme muutos sarjan autoon ja ajamme etanolilla.päästöt näyttävät nollaa.etanoli tuotetaan suomessa ja on halvempaa kuin bensa.valtio tukee myös rahallisesti tälläistä muutosta.auto on pakollinen perheessämme.linja auto asema sijaitsee 20km päässä ja juna 65km

  9. Ss sanoo:

    Mekin ostettiin just uus auto. Näiden sun postauksien kautta mietittiin myös tätä rahotusmallia, mutta todettiin että autokaupan omassa on niin hyvät ehdot että ”pakko” mennä sillä. Toivotaan ja uskotaan että uuden auton huollot on niin harvassa, vaan määräaikaiset, niin yllättäviä menoja ei tule. Silläkin päädyttiin siihen että tää ei oo meille se paras. Mutta oli kiva kun näistä postauksista sai infoa! Mekin ekaa uutta autoa ostettiin, niin eo tiedetty että mitä vaihtoehtoja edes on kun aiempi ostettu ihan käteiskaupalla.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.