Miltä tuntuu kun esikoinen menee kouluun

09.08.2018

Tänään on se päivä, kun suurin osa helsinkiläisistä ekaluokkalaisista aloitti koulun, mutta meillä esikoisen koulun alkuun on vielä viisi päivää. Ruotsinkieliset koulut alkavat vasta ensi viikon tiistaina Helsingissä, ja silloin meidän esikoisvauva, meidän rakas ensimmäinen minityyppi aloittaa koulutiensä. Mä muistan, kun joskus keskimmäisen imetysaikana hormoneissani mietin kyynel silmäkulmassa, että ”enää viisi vuotta, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo”. Ja nyt se päivä on ihan kohta täällä. Enää viisi päivää, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo.

Vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta, että itkeskelin asiaa viisi vuotta etukäteen, niin en mä kyllä ihan väärässä ollut. Nämä vuodet ennen tätä koulun aloitusta ovat olleet yksi silmänräpäys vain. Kun katsoo taaksepäin, kulunut aika tuntuu ihan järkyttävän pitkältä – pakkohan sen on ollut olla pitkä aika, niin paljon on tapahtunut. Se on kuitenkin kulunut niin nopeasti, että ei vaan pysty käsittämään. Seitsemän vuotta sitten mä kirjoitin tänne blogiin, kuinka oltiin oltu puoli vuotta yhdessä Oton kanssa. Itse asiassa tasan tänä päivänä me ollaan oltu yhdessä seitsemän ja puoli vuotta.

Meidän esikoinen on ollut osa meidän tarinaa ihan alusta asti, hän kun ilmoitti olevansa tulossa vain viikkoa sen jälkeen, kun oltiin päätetty alkaa virallisesti seurustelemaan. Me ollaan oltu aika hitsin tiivis paketti, ja hän on kasvattanut meistä ne vanhemmat, jotka meistä on tullut. Toki sisaruksillakin on osuutensa kaikessa, mutta hänestä kaikki alkoi. Me ei ehditty kauaa nauttimaan huolettomasta teiniseurustelusta, vaan hyvin nopeasti me alettiin valmistautumaan siihen, että meistä tulee perhe. Meillä ei ollut koskaan aikaa tai halua alkaa säätämään tai epäröimään meidän parisuhteessa, me oltiin heti ihan all in. Meidän elämään oli tulossa joku vieläkin tärkeämpi kuin me kaksi. Meidän esikoinen.

Näiden seitsemän vuoden aikana siitä mahassa kasvaneesta minityypistä on kasvanut aivan jäätävän fiksu, omatoiminen, vastuuntuntoinen ja ihana isompi minityyppi. Vaikka olen joskus sanonut, että mua jännittää vähän koulun aloitus, niin oikeasti mua ei jännitä yhtään se koulun aloitus. Mä tiedän, että hän pärjää siellä ihan loistavasti. Kaikki kaverit on tuttuja, rakennus on tuttu, opettaja on tuttu ja hän osaa jo kaiken mitä pitää ja enemmänkin. Meidän koko perheellä on koulun aloituksesta hyvä fiilis, ehkä eniten sellainen ”vihdoinkin hän pääsee tekemään sitä, mitä on odottanut 2-vuotiaasta asti” (ja laskenut päiviä siitä asti kun oppi hahmottamaan ajan kulun kunnolla joskus pari vuotta sitten).

Koulun aloittamisen sijaan mua jännittää se kaikki muu siinä ympärillä. Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin? Onneksi varsinkin alussa meillä on mahdollista viedä ja hakea ihan joka päivä, mutta jossain vaiheessa sekin päivä tulee, kun hänen on mentävä yksin kouluun. Ja sitä päivää mä jännitän. Onneksi meillä on paljon aikaa harjoitella yhdessä.

Mua jännittää myös se, että jatkossa kukaan aikuinen ei kerro mulle joka päivä, miten mun lapsen päivä on mennyt. Toki koulussakin on Wilma ja vanhempainvartit, mutta onhan se nyt ihan eri asia, kuin se, että joku kirjoittaa päivittäin ylös miten lapsen päivä on mennyt, ja kertoo siitä yksityiskohtaisesti samalla kun lapsi haetaan. Jatkossa kaikki on sen varassa, mitä koululainen itse haluaa päivästään kertoa. Jatkossa mun täytyy kuulostella entistäkin herkemmällä korvalla hänen fiiliksiään, ja vaan toivoa, että hän itse kertoo, jos jotain on vialla, tai on tapahtunut jotain ikävää. Toki haluan kuulla onnistumisista ja kaikesta ihanastakin ihan yhtä lailla. Toivon, että hänestä on helppoa puhua mulle ja kertoa päivistään, kaverisuhteistaan, koulukuulumisista ja kaikesta, mitä hänen elämäänsä milloinkin kuuluu.

Ainakin tällä hetkellä me puhutaan kaikesta. Meidän välillä vallitsee luottamus, ja hän juttelee meille vanhemmille mielellään ihan kaikesta. Ollaan aika avoimia tyyppejä koko perhe, eikä meistä kenelläkään ole mitään salaisuuksia toisiltamme. Toivon, että tämä meidän välinen rehellisyys, avoimuus ja rakkaus säilyy aina samanlaisena, oltiinpa me tai meidän lapset missä elämänvaiheessa tahansa. Parhaamme yritetään Oton kanssa tukea niin esikoisen, kuin kaikkien kolmen lapsen kasvua ja kehitystä, kuunnella ja opastaa, rakastaa, rutistaa ja lohduttaa.

Me ollaan oikeasti kaikki ihan hurjan innoissamme. Enää viisi yötä, ja on ensimmäisen koulupäivän aamu. IIK! Tästä tulee hienoa, upeaa ja opettavaa, meille kaikille. Koulun myötä tulee avautumaan ihan uusia maailmoja, ja tiedän jo valmiiksi, että me tullaan seuraavien vuosien aikana Oton kanssa vastaamaan aika hemmetin moneen hankalaan kysymykseen, tiedonjanoisen esikoisemme tuntien. Niitä odotellessa <3

PS: Tästä kaikki alkoi vuonna 2011:

Hieman ollaan tultu eteenpäin siitä. :D

Hurjasti onnea kaikille tuoreille ekaluokkalaisille, ja heidän vanhemmilleen! Tästä alkaa hieno matka <3 


11 Responses to “Miltä tuntuu kun esikoinen menee kouluun”

  1. Susanne sanoo:

    Sinänsä ihan aiheeseen liittymätöntä näin lapsettomana. Mutta olipas hauska katsoa tuota kuvaa sinusta, Otosta ja Tiarasta 7 vuotta sitten kun juhlimme tänään mieheni kanssa ensimmäistä vuosikymmentä ja juuri pääsimme puhumasta siitä kuinka junnuja olimme 10 vuotta sitten. Ihanaa koulun aloitusta teidän perheelle ja etenkin ekaluokkailaiselle. ♥️

  2. Jenna sanoo:

    Ihanaa koulutaivalta Tiaralle! Meidän esikoinen on nyt 5 ja mietin jo, että miten ikinä uskallan päästä hänet liikkumaan yksin omaa pihaa kauemmas.

  3. Minnis sanoo:

    Luulin et Tipalla alkoi tänään koulu ja kun minä olin töissä ni naureskelin et kääk Tipakin menee kouluun :DD! Hassua miten pelkän blogin välityksellä voi näin vahvasti jännittää ja tuntea teitä :D ihmettelin myös, että miten et oo laittanut mitään insta storyyn yms. Koulun aloituksesta :D mutta jpo, saa siis jännittää vielä viis päivää :D! Ihanaa alkavaa koulutietä Tiaralle<3!

  4. Nimetön sanoo:

    Ihana kirjoitus! Mä niin nään sut puhumassa 12 vuoden päästä toisen asteen koulutuksen valmistujaisjuhlassa, niin kuin näin erään toisen äidin juuri kesäkuussa yhdessä lakitustilaisuudessa. Se miten hoidat äidinroolin lapsen rinnalla kulkijana, tukena ja turvana on ihan mahtavaa. Ei sitä voi sanoin kuvailla, kuinka arvokasta se todellisuudessa onkaan. Eikä sitä välttämättä arkipäivän tilanteissa aina muista, mutta ajan myötä sekin merkitys saa arvonsa. <3

    Ihanaa koulun aloitusta teidän perheelle!

  5. Miia sanoo:

    Hei apua, mein esikoisvauva täyttää ens tammikuussa 6v ja mä odotan nyt jo kauhulla vuoden päästä alkavaa esikoulua. Vastahan tuo syntyi ja kohta hän aloittaa eskarin.
    Sitä katsoo noita lapsia just niillä ”aina äitin vauva” laseilla ja ei sitä tajuakaan, että heistä kn kasvanut ihan oikeita ihmisiä, joilla on jo se oma mielipide ja halu päättää omista asioista (vaatteista jne.)

    Ja se kontrasti varmasti lisääntyy piakkoin, kun huomenna on meidän baby nro 4 laskettu aika.
    Meidän vauvat. ❤

  6. Fiia sanoo:

    Onnea koulunalkuun koko perheelle! :) meillä esikoinen viisi viikkoa ja sait melkein minut itkemään tällä tekstillä että miten aika kuluu, vähän herkillä olen vielä :D

  7. Olivia sanoo:

    Voih nopeesti se aika menee <3 Kaikkea hyvää Tiaran koulu-uran alotukseen :)

  8. Riina sanoo:

    Oon seurannut sun blogia siitä asti kun Tiara oli about puolivuotias, niin on ollut hieno seurata teidän elämää. En ees muista miten sun blogiin törmäsin, mutta hurjaa, että siitä on niin monta vuotta Tsemppiä Tiaralle kouluun!

  9. Päivi sanoo:

    Tsemppiä koulun alkuun! :) En tiiä huomaako kukaan muu yhdennäköisyyttä mutta tuossa 2011 kuvassa näytät ihan Suvi Pitkäseltä mun silmään :D

  10. Nimetön sanoo:

    Mun esikoinen aloitti koulun kahdeksan vuotta sitten. Ja sekin oli muuten ihan äsken!

  11. INeMa sanoo:

    Ihania olette. Tosi hienosti olette vanhemmuuteen kasvaneet alusta asti. ❤

Kommentoi