Tältä meidän kotona näyttää just nyt

22.08.2018

Viime viikkoina blogeissa on pyörinyt Julia Toivolan alulle laittama haaste, miltä bloggaajien kodeissa näyttää just nyt. Miltä näyttää silloin, kun kotia ei ole stailattu siistimmäksi, ei leluja kerätty seesteistä tunnelmaa varten, eikä keittiöstä nostettu kaikkia ylimääräisiä tavaroita kaappeihin tyhjien tasojen saavuttamiseksi. Vaikka meidän koti näkyy sellaisena kuin se on aika paljon Instagram storiesin puolella, niin tänne blogiin harvoin eksyy niitä arkirealistisia kotikuvia. Niinpä päätin itsekin ottaa osaa tähän haasteeseen, joten tervetuloa meidän kotiin ihan tavallisena arkipäivänä.

Meidän kotona kengät on hyvin harvoin siististi kenkähyllyissä, sillä tuo yksi reilut 80cm pitkä tyyppi käy muutaman kerran päivässä järjestelemässä ne uudelleen. Hänen mielestään sopiva järjestys kengille on hieman erilainen, kuin äidin ja isin mielestä. Olohuone on yleensä täynnä duploja, sillä niillä leikkiminen on parasta, mitä taapero tällä hetkellä tietää. Niistä riittää hupia myös isosiskoille, vaikka kahdestaan isot tytöt enemmän leikkivätkin pikkulegoilla. Kirjat on kirjakorissa aina hujanhajan, ja niitä luetaan ahkerasti. Sohva kaipaisi taas uutta pesua tekstiilipesurilla, joka on tällä hetkellä naapurilla lainassa.

Meillä on aina portailla tavaraa odottamassa yläkertaan viemistä. Joskus ne odottavat siinä portaalla muutaman päivänkin, kun kukaan ei vaan muista tarttua niihin kävellessään ylös. Rakas mieheni tykkää ripusta portaiden ritilälle pyyhkeen käytyään suihkussa – tapa jota en käsitä, koska ihan yhtä lyhyt matka olisi viedä se pyyhe edes alakerran kylppärin naulakkoon!

Otto taas inhoaa sitä, että meillä on yleensä aina keittiössä epämääräisiä pahvilaatikoita.  Joskus jos olen mukana jossain esim. ruokakamppiksessa, saan ison pahvilaatikollisen sitä tuotetta, jota tarvitsisin siis yleensä 1 tai maksimissaan kaksi pakettia. Joskus saan tuotteet jo kuukausia ennen kuin kampanjan toteutuksen yksityiskohdat ovat selvillä, ja joudun säilömään näitä pahvilaatikoita vaikka kuinka kauan, koska en voi käyttää tuotteita, kun tarvitsen niitä vielä. Mulla on iso kaapillinen näitä varten, mutta yleensä sekin on ihan täynnä, ja ne eksyvät myös pöydälle.

Yleensä lahjoitan lopulta ylijääneet tuotteet kavereille tai hyväntekeväisyyteen, koska usein niitä on jopa niin paljon, että ei itse ehdittäisi käyttää kaikkea ennen kuin ne menevät jo vanhaksi. Aikana jolloin turhaa hävikkiä on todellakin syytä välttää, olisi ehkä yritystenkin hyvä miettiä, että kuinka paljon niitä tuotteita lähetetään. Mulle paras vaihtoehto on, että käyn itse ostamassa kampanjaan tarvittavat tuotteet, niin silloin ei tarvitse säilöä mitään pitkiä aikoja, eikä miettiä mihin saisi annettua kaiken ylimääräisen.

Oton pelinurkka/työpiste/koulunurkka harvoin näkyy blogissa. Mutta siellä se on meidän alakerrassa portaiden alla, ja se on hyvinkin esillä ihan joka päivä. Vielä joskus tulevaisuudessa Otolla on meidän omassa talossa oma peliluola, ja hän voi sinne laittaa vaikka kolme näyttöä vierekkäin ja kaikki mahdolliset konsolit ja pömpelit ja pöytäkoneet ja läppärit esille. Nyt hän on joutunut tyytymään tällaiseen kompaktimpaan ratkaisuun, ja onkin siihen onneksi ihan tyytyväinen.

Mä oon joskus kuullut joidenkin keskustelevan, ”kuinka hirveitä tällaiset puolisoiden tietokonenurkat on, ja kuinka he eivät anna omalle puolisolleen lupaa tehdä sellaista kotiin”. Mun mielestä se on vähän ikävää, koska kyllä ainakin meidän koti on tasapuolisesti meidän molempien. Vaikka mä en itse tuota pelinurkkausta laittaisi pystyyn jos yksin asuisin, niin se ei tarkoita, etteikö Otolla todellakin olisi oikeus rakentaa sellainen meidän yhteiseen kotiin. Ei Ottokaan varmaan laittaisi vaaterekkiä ja meikkipöytää, jos yksin asuisi.

Lapset nukkuvat vielä toistaiseksi kaikki kolme samassa huoneessa, kun esikoiselle tilattu sänky ei ole vielä valmistunut. Hänen koululaisen työpisteensä sijaitsee siis leikkihuoneessa. Kunhan hänen oma sänkynsä valmistuu, keskimmäinen ja taapero saavat jakaa kerrossängyn, ja toiseen lastenhuoneeseen tulee rutkasti lisää tilaa, kun taaperon iso pinnasänky lähtee pois.

Nukkumahuoneen, eli tulevan keskimmäisen ja kuopuksen huoneen, leluhyllykön kolme laatikkoa on karkuteillä. Ne jäivät siivouksen jälkeen tyhjiksi, ja lainasin niitä kirppiskamojen lajittelua varten. Nyt ne ovat jemmassa portaiden alla. Luulen, että keksitään tuon korkean hyllykön tilalle joku parempi ja pienempi säilytysratkaisu, kun kunnon läpikäynnin jälkeen tarpeellisia tavaroita jäikin jäljelle niin paljon vähemmän.

Leikkihuoneessa, eli tulevassa koululaisen huoneessa on lelut levällään barbieleikin ja kuopuksen nukkeleikin jäljiltä. Siellä kyllä on kaikille tavaroille oma paikka, mutta tavarat eivät vaan ole löytäneet lattialta paikoilleen, vaikka ei leikkikään enää näytä olevan kesken.

Yläkerran aula ei näy täällä juuri koskaan, syy: se on ihan kesken. Se on tila, jossa on aukkoja joka puolella, ja suurin pätkä kokonaista seinää löytyy tuon legohyllyn takaa. Tuossa hyllyssä on isojen tyttöjen koottuna pidettyt Lego Friendsit, loput löytyvät sekamelskana kahdesta jättimäisestä sängynaluslaatikosta nukkumahuoneesta. Tässä aulassa he aina istuvat ja leikkivät pitkiä leikkejä pikkulegoillaan. Nyt siinä on jostain syystä vielä junaradan palat ja taaperokärrykin. Tuo sama kärry on kulkenut meillä esikoisen vauva-ajasta asti. Kai se pitää säästää vieläkin, niin saa joku tytöistä antaa isona mahdolliselle omalle lapselleen, jos meille joskus lapsenlapsia siunaantuu.

Huomatkaa myös valoboksi, jossa on edelleen keskimmäisen toissavuotisten star wars 4v-synttäreiden jäljiltä lasten hieman muokkaama teksti. Se on jäänyt vähälle käytölle viimeisen puolentoista vuoden aikana näköjään.

Meidän makkarissa on liikaa tuoleja, tuuletin esillä ja epämääräinen vaateläjä Oton isoisän vanhassa keinutuolissa. Sängyn takana piilossa ovat edelleen ne laminaatit, jotka on tulossa tuohon juuri esiteltyyn aulaan, kunhan vain saisi aikaiseksi. Kyllä, taas on vuosi vierähtänyt. Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Niin kauan kun ei meitä itseä häiritse liikaa, niin ei sen tarvitse häiritä ketään muutakaan. Mehän täällä asutaan.

Mä rakastan meidän kotia, se näyttää ja tuntuu ihan meiltä. Täällä on kodikasta, täällä voi olla oma itsensä. Täällä on ihan parasta asua. Se on vieläkin vähän kesken, ja tulee varmasti olemaan aina vähän kesken, mutta se ei meitä haittaa. Täällä on hyvä olla. Vaikka tiedän jo nyt, että me tullaan vielä muuttamaan täältä isompaan joskus, mä rakastan silti tätä kotia. Tämä on paras koti, jossa me ollaan koskaan asuttu.


13 Responses to “Tältä meidän kotona näyttää just nyt”

  1. Cami sanoo:

    Pitäisi itsekin muistaa ottaa kuvat tätä haastetta varten! Meiltä löytyy isännältä aivan sama pelipöytä, mutta ainakin meillä pakotin herran ostamaan kaapin itse tietokoneen kotelolle, ettei se edes näy sieltä. Ennen lasta meillä oli molemmilla pöytäkoneet vierekkäin 2 metriä leveällä pöydällä olohuoneessa ja se vasta olikin melkoinen komentokeskus :D Nyt äitiyden myötä pelailut ovat itseltäni oikeastaan jääneet ja bloggailukin hoituu läppärillä. Mutta, paikka on herralle tärkeä niin annan hänen touhuta omassa nurkassaan rauhassa!

  2. Taija sanoo:

    Ihana ihana ihana postaus :) ei mulla muuta ;) thänks!

  3. Jasmin sanoo:

    IHANA, kiitos! Just tänään siivoiltiin ja mietin että ei missään muissa lapsiperheissä kämppä varmasti näytä samalta kuin meillä…

  4. Olipa ihana postaus! Kauniita kuvia ja ihanan kotoisaa! Kaunis koti teillä. Meilläkin on portailla aina yläkertaan meneviä tavaroita. Täytyypä toteuttaa tämä haaste joku päivä!

  5. Anniina sanoo:

    Tulipa hyvä mieli tästä rehellisestä postauksesta. Oon tuskaillut meidän keskeneräisen ja epäjärjestyksessä olevan asunnon kanssa, lapsiperhe kun ollaan. Helpottavaa nähdä, että muillakin painitaan samojen asioiden kanssa. Täytyy hyväksyä koti semmoisena kuin se on. Kodin tunnelma on tärkein ja sitä ei meidänkään kodista puutu! :)

  6. Nelli sanoo:

    Keinutuoli näyttää ihanalta! ❤️

  7. Nims sanoo:

    Myös meiltä löytyy ”pelinurkkaus” ja haaveena on, että joskus tulevaisuudessa mies saa oman peliluolan. Meillä pelinurkassa on on ikean fredde pöytä, jonka ostin miehelle lahjaksi. Siihen saa sopivasti pari näyttöä, koneen, pelejä ja muuta miehen sälää.

    Ihana postaus muutenkin. Teillä on nätti koti, eikä ne legot lattialla sitä muuta :D

  8. Jen sanoo:

    Teillä on kaunis koti! Kiva kun esittelit sitä näinkin

  9. Jensku sanoo:

    Meillä myös portaissa yläkertaan meneviä tavaroita tai pyykkejä.. Olkkarissa ei oo lasten leluja, kun sääntönä on että alas ei tuoda leluja, eikä leikitä, kun on vauva ja liian monta läheltä piti tilannetta, keittiössä, pöydän ääressä tosin saa rakentaa pikkulegoja ja piirtää askarrella ja pelata, kuhan siivotaan kun lopetetaan ja laitetaan kiltisti pois kun syödään, samoten tuo aikuisten makkari täynnä ylimäärästä roinaa ja vaate kasoja, hyvä että pääsee liikkumaan… Ja miehellä myös oma pelinurkkaus, onneksi hän pitää sen siistinä, meijän kodin siistein paikka on juurikin miehen pelinurkkaus ja olkkarin lattia :D keittiössä kauheat tavara määrät tasoilla ja ylimääräsiä koreja täynnä pikkuroinaa tiskiä rnemmän kun lakisallii, ei vaan tiskinone mee samassa tahdissa tiskien kanssa ja kaike lisäksi eilen illalla loppui tiskikoneaine ja enköhön äsken käynht kaupassa ja unohdin tietenkin ostaa… No saa nyt sit tiskin olla siinä iltapäivään ja haen tiskiainetta samalla kun isommat lapset tarhasta :DD

    Tää oli kyllä ihan paras postaus!

  10. TarjaL sanoo:

    Kiitos kiitos kiitos Iina, nyt jaksan taas itsekin paremmin tätä sekasotkua. Muillakin se on tavallista. Ihan kun ei olisi, mutta sitä ei aina muista kun tuskailee omassa kodissa.. Mitä ootte tykännyt teidän lattiasta, onko helppohoitoinen ja hyvä kaikin puolin? Ollaan rakentamassa ja lattiat mietinnässä. Hyvää syksyä!

  11. :) sanoo:

    Kiitos kivasta ja elämänmakuisesta postauksesta :D

    Onko teillä siis haaveena asua joskus omakotitalossa? Haluaisitko ihan tehdä postauksen tulevaisuuden asumiskuvioista/toiveista?

  12. Maria sanoo:

    Meillä myös miehellä oma pelinurkkaus joka on 12/7 aivan kaaos, mutta yleensä en jaksa sanoa asiasta mitään, enkä siivoa sitä, koska en koe että haluaisin/ei vaikuta mun elämään lopulta :D Ymmärrän heitä, joita se häiritsee, mutta itse pikkuveljen ”omistaneena” olen tottunut siihen, että tietokoneella pelataan – moni muu mun kaveri ei sitä ymmärrä.
    Itse jopa luovuin meikkauspisteestä, jotta mieheni sai omaan kotiimme tietokonenurkkauksen. se meikkaaminen kuitenkin luonnistuu hyvin sängyllä, sohvalla tai ruokapöydällä. Kun taas tietokone oikeasti vaatii ihan alueen.
    Plus tietty se, että meillä ei ole neliöitä kun n.58 parveke mukaanluettuna, joten jokaista nurkkaa ei halua täyttää.

  13. Hanna sanoo:

    Aivan ihania kuvia! Teillä on tosi kaunia ja viihtyisä koti. Hyvä mieli tuli tästä.

Kommentoi