Tulevaisuus ja haaveet 2011 vs. 2018

23.08.2018

Selasin yhtenä iltana mun blogia, kun etsin jotain tiettyä postausta. Törmäsin samalla vanhaan toivepostaukseen seitsemän vuoden takaa, nimittäin mun tulevaisuuden haaveisiin ja suunnitelmiin. Mä luin postausta aivan ällistyneenä. Ällistyneenä siitä, miten jotkut haaveet olivat toteutuneet juuri niin kuin toivoin, sekä siitä, miten olin haaveillut joistain asioista, jotka nykypäivänä ovat mulle täysin merkityksettömiä. Oli ihan mieletöntä saada tällainen ”ikkuna” seitsemän vuoden takaisen Iinan ajatusmaailmaan. Päätin siltä istumalta, että haluan käydä nämä haaveet ja unelmat läpi ja kirjoittaa siitä, mitkä haaveet ovat toteutuneet ja mitkä eivät, ja mistä en edes haaveile enää ollenkaan. Kokonaisen postauksen vuodelta 2011 pääsette lukemaan TÄÄLTÄ, tässä postauksessa käyn läpi tärkeimmät pointit ja tilannepäivitykset.

OPISKELU & URA

Vuonna 2011: Ihan ekaksi haluaisin jatkaa mun parturi-kampaajan opintoja sitten kun pikkuneiti on tarpeeksi vanha.” Näin alkaa mun osuus opiskelu- ja urahaaveista, jonka kirjoitin seitsemän vuotta sitten, 19-vuotiaana. Moni teistä uusimmista lukijoista ei varmasti tiedäkään, että olin parturi-kampaajalinjalla vajaan vuoden sen jälkeen kun olin päässyt ylioppilaaksi. Vielä samana vuonna kun jätin koulun kesken, eli 2011 tultuani raskaaksi, mä haaveilin jatkavani opinnot loppuun. Haaveilin kokonaisvaltaisesta stailaamisesta ja matkustelusta. Halusin huippustylistiksi, joka stailaa malleja ympäri maailmaa couture-muotinäytöksiin. Haaveilin myös kuvataiteen ja historian opinnoista ylipistossa, ”sitten joskus”.  Olin taidekoulussa koko mun lapsuuden, ja kuvataideluokalla yläkoulussa, ja vielä lukiossa kuvis oli mun lempiaineita. 

Vuonna 2018: Tuntuu absurdilta, että joskus halusin vielä parturi-kampaajaksi. Se on ihan mieletön ammatti, ja tykkään edelleen itsekin leikellä läheisten hiuksia, mutta musta ei silti olisi täysipäiväiseksi parturi-kampaajaksi. Ihan muut haaveet ja kiinnostuksenkohteet ovat korvanneet tämän haaveen täysin. Toisaalta, mun nykyisessä ammatissa oon paljon tekemisissä vaatteiden, hiusten, meikkien ja muodin kanssa, ja monet asiat, joita olisin voinut tehdä stylistina, ovat mulle mahdollisia tälläkin hetkellä. Koen kuitenkin, että mulle itselleni tämä nykyinen ammatti on paljon moniulotteisempi, kuin mitä olisin itse voinut stylistina saavuttaa. Uskon myös, että nykyinen ammattini on helpompi yhdistää tämän meidän perhe-elämän kanssa. Tällä hetkellä mä haaveilen siitä, että saan tehdä tätä nykyistä työtä hamaan tulevaisuuteen asti, ja joskus, sopivan hetken koittaessa opiskella sen ohessa markkinointia korkeakoulussa.

KOTI

Vuonna 2011: ”Mä haaveilen valoisasta ja tilavasta omistusasunnosta johon kuuluu oma piha. Oli se sitten rivitalo-, kerrostalo tai omakotitaloasunto niin oma piha pitää olla! Mä haluun kattoo kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla omalla pihalla ja muutenkin on ihan erilaista rauhaa ja tilaa kun on oma piha missä istuskella tai makoilla ja ottaa aurinkoa.” Haaveilin jo silloin suuresta kodista. Myös mahdollinen takaisinmuutto Ouluun lähelle perhettä ja sukulaisia, oli yksi mun haaveista. Halusin myös, että meidän kotona olisi paljon paljon kirjoja, sekä mukava lukunurkkaus. Ja lapselle piti olla mahdollisimman jännittävä teemalastenhuone lapsen toiveiden mukaan.

Vuonna 2018: Meillä ei ole vielä omistusasuntoa, mutta valoisa asumisoikeusasunto kuitenkin. Ja oma terassipiha löytyy, rivarin pätkästä. Siellä me katsellaan kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla, ja isommat pyörii pitkin pihoja kavereiden kanssa skeittilaudoilla. Ouluun muutto välähtää mielessä joka ikinen kerta kun siellä käydään, mutta todellisuudessa tiedän kuitenkin, että Helsinki on vaan kaikin puolin meidän perheelle se ainoa oikea kaupunki. Tällä hetkellä mä haaveilen edelleen omistusasunnosta isolla omalla pihalla, enkä edelleenkään tiedä haluanko asua kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa, kunhan on se piha tai ainakin iso terassi. En usko, että tämä haave on enää kovin kaukainen, onneksi. Ja kirjasto on pakko tulla sitten kun me joskus muutetaan, onneksi ollaan tämä nykyinenkin koti ympäröity aika suurella kirjamäärällä. Teemalastenhuoneita meillä ei ole, mutta en sulje pois ajatusta niiden toteuttamisesta joskus, jos lapset itse niin toivovat. Kodin suhteen haaveissa siintää myös muutto Helsingin keskustaan, mutta se on varmaankin haave jonnekin viidentoista vuoden päähän.

Ylärivin vasemmanpuolimmainen kuva: Täydenkuun kuva

PERHE

Vuonna 2011:Kuten oon jo aiemminkin täällä kertonu, haaveilen isosta perheestä ja oon aina haaveillu. Mä haluaisin ainakin kolme lasta, mieluummin ehkä neljä.” kirjoitin vuonna 2011. Haaveilin pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa. Pohdinnassa oli myös oma koira, ehkäpä chihuahua niin kuin mun äidilläkin oli jo silloin. Yksi suurimmista haaveista oli päästä naimisiin Oton kanssa. Enpä tiennyt silloin, että vain reilua kuukautta myöhemmin mulla olisi jo kihlasormus nimettömässä. 

Vuonna 2018: Meillä on kolme lasta, se on mun suurin haave joka on täyttynyt, ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. ”Ehkä neljä” ei ole täysin poissuljettua, mutta ei ainakaan ihan lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Naimisissa ollaan oltu neljä ja puoli vuotta, ja meidän hääpäivä oli yksi mun elämän hienoimmista päivistä. Koirasta käydään keskustelua säännöllisesti, aina jollain on koirakuume päällä. Ja yhtä säännöllisesti idea koirasta haudataan ainakin toistaiseksi, sillä me tiedostetaan se, että tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi resursseja koiraa varten. Mutta ehkä vielä joskus? Haave pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa, on edelleen mun kaikkein suurin ja tärkein haave.

MATKUSTUS

Vuonna 2011: Rakastan matkustaa ja haaveilen ihan yhtälailla niin suurkaupunkien sykkeestä kuin ihanista valkoisista hiekkarannoistakin.”. Haaveilin myös Lontoossa asumisesta, tai edes jonkin aikaa jossain ulkomailla asumisesta. Se tuntui utopistiselta, ja ajattelin senkin ehkä olevan mahdollista, jos vain tekisin kovasti töitä mun unelman eteen. 

Vuonna 2018: Tuon kirjoituksen jälkeen olen päässyt matkustamaan. Olen käynyt Espanjassa, Kreikassa, Englannissa  (siellä Lontoossa) ja kahdesti Saksassa. Olen käynyt Tanskassa, Ruotsissa varmaan kymmenen kertaa ja Virossakin kerran. Paljon ollaan reissattu laivalla, ja muutama matkoista on ollut työmatkoja, mutta yhtä kaikki olen päässyt matkustamaan, sekä perheenä, yksin, että kahdestaan Oton kanssa. Ulkomailla jonkin aikaa asuminen on mulle edelleen tärkeä haave. Mun oma työ on sellainen, että voisin asua periaatteessa missä tahansa päin maailmaa. Ehkä tulevaisuudessa myös Otolla on mahdollisuus työskennellä mistä päin tahansa, ja me voitaisiin viettää vaikka vuosi ulkomailla? Tai ehkä hän jää opintovapaalle, ja tekee etäopintoja vaikka puoli vuotta Espanjan auringon alla. Se voisi olla ihan uskomattoman hieno kokemus meidän koko perheelle, mutta tietysti siinä on nykyään paljon enemmän järjesteltävää ja sopeuduttavaa, kun perheessä on jo kouluikäinen lapsi. Mutta en silti koskaan tule sanomaan ei koskaan.

ULKONÄKÖ

Vuonna 2011:Ulkonäkö on aina ollu mulle tärkeetä ja mulla on myös monia ulkonäköön liittyviä haaveita. Suurin haave on tällä hetkellä se että synnytyksen jälkeen palautuisin vielä takaisin omiin vanhoihin mittoihini.” Viimeisillään raskaana, ensimmäistä kertaa, mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä mun kropalle tulisi vielä raskauden aikana ja sen jälkeen tapahtumaan. Olin lukenut kauhutarinoita, ja pelkäsin tosi paljon sitä, mitä mun kropalle tapahtuu. Haaveilin urheilullisesta kropasta, mutta ulkonäön kautta. Toivoin myös tuuheaa ja pitkää tukkaa. Ja ehkä tällä tavalla jälkikäteen ajateltuna yksi huvittavimmista haaveistani oli rakennekynnet. Mä oikeasti haaveilin rakennekynsistä.

Vuonna 2018: En voi sanoa enää haaveilevani ulkonäöstä, minkäänlaisesta. Mä olen tyytyväinen omaan ulkonäkööni, ja kehoon liittyvät haaveet liittyvät vain ja ainoastaan terveyteen. Toivon, että saisin elää terveessä ja hyvinvoivassa kropassa, ja pysyisin vahvana ja jaksaisin touhuta lasteni ja lastenlasten ja ehkä vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Palauduin aikoinaan esikoisen raskaudesta hyvin, ja keskimmäisen raskauden jälkeen palauduin vähän liiankin ”hyvin”, kun imetyksen jälkeen paino vain lähti putoamaan rankasti. Kuopuksen jälkeen palautuminen on edelleen käynnissä, sillä lopetin imetyksen vasta pari viikkoa sitten. Juuri nyt mä voin mun kropassa hyvin, se tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta. Jaksan juosta, urheilla ja nostella lapsia ilmaan. Mulla on ainakin viisi kiloa enemmän kuin ennen halusin olevan (nykyisin ihan sama), arpia siellä täällä, ja kun mä roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä, mun mahanahkamakkarat lähentelevät uhkaavasti tissejä. Mutta mitä sitten? Mä voin hyvin ja jaksan. Mun kroppa on kantanut kolme upeaa lasta. Hiukset ja kynnet eivät myöskään kuulu mun mielestä enää haaveisiin – ne on asioita, joista pidän huolen juuri niin, kuin musta tuntuu hyvältä.

Tämä oli ehkä mulle henkilökohtaisesti yksi mielenkiintoisimmista postauksista koskaan, koska oli niin jännittävää palata omiin ajatuksiin, ja yrittää saada kiinni niistä tunteista, joita seitsemän vuotta sitten koin. En varmasti olisi muistanut näitä haaveita näin tarkkaan, ellen olisi voinut lukea niitä jostain. Hauskaa oli myös se, että seitsemän vuotta sitten käytin unelmakollaaseihin valmiita inspiraatiokuvia. Tämän postauksen pystyin täyttämään täysin omilla kuvilla. Yllättävän monet haaveet on toteutuneet, yllättävän monet muuttuneet. Elämä on kyllä ihmeellistä. Muistatteko te, mistä haaveilitte seitsemän vuotta sitten? Ovatko haaveet toteutuneet tai muuttuneet?


11 Responses to “Tulevaisuus ja haaveet 2011 vs. 2018”

  1. Cami sanoo:

    Tää oli ihan supermielenkiintoinen postaus lukea! :) Oli varmasti ihana sinullekin palata noihin ajatuksiin ja nähdä miten se mieli muuttuu. Itse muistelisin myös joskus kirjoitelleeni haaveitani ylös ja olisi ehkä aika palata niihin omiin hieman tähän samaan tapaan. Kirjoitat kyllä niin kauniisti lapsistasi ja perheestäsi <3 Itselleni oli myös elämäni suurimpia haaveita saada olla mieheni vaimo ja kohta mekin vietetään ekaa hääpäivää :)

  2. TarjaL sanoo:

    Ihana, upea postaus ja vau, mikä löytö tosiaan! Iina, teetkö taidetta tällä hetkellä? Siis sehän ois huippu juttu, harrastus, kerta taitoakin varmasti löytyy.

  3. Lotta sanoo:

    Ihanan terve itsetunto sinulla kroppaai suhteen. Näytät hyvää mallia nuorille.

  4. Anna sanoo:

    Eikä! Mä just yks päivä selasin sun vanhoja postauksia. Törmäsin juuri tuohon vanhaan haavepostaukseen ja mietin että mun pitäisi pyytää postausta, jossa vastaat tähän uudestaan ja vertailet vanhoihin juttuihisi kiitos tästä!

  5. Nimetön sanoo:

    Mikä olikaan se ammattisi, johon olet valmistunut? :)

  6. enne sanoo:

    Haaveilin 8vuotta sitten että anoppi vielä joku päivä vaivautuisi tulemaan lapsemme synttäreille. Tänä vuonna on ensimmäinen kerta kun hän tulee ja tytär on innoissaan. Asiat voivat muuttua. Joka vuosi jaksoin läjettää kutsun ja antaa mahdollisuuden. Vielä ei ole liian myöhäistä.

  7. Noora sanoo:

    Ihana postaus! Tuli jotenkin tosi hyvä mieli, kun luki noista, melkein liikuttui. Ja kuvat oli uskomattoman kauniita!

  8. enne sanoo:

    Laitoin jo kommentin mutta ei näkynyt. 8 vuotta sitten toivoin että appi vanhemmat tulisivat lapsemme synttäreille. Nyt 8 kutsu kerralla he tulevat. Asiat voi ja ihmiset voi muuttua. Kannattaa aina yrittää.

  9. Nimetön sanoo:

    Seitsemän viotta sitten olen jo ollut elämäntilanteessa, jossa olemme asuneet omakotitalossa, siinä samassa, missä edelleen asumme, ja ollut äiti kolmelle lapselle. Olen haaveillut neljännestä lapsesta, jota en koskaan lopulta saanut. Koiran sen sijaan sain, useamman koiran laumasta kun haaveilin silloin ja nyt.
    Ammattikin on ollut valmiina. Työnantajaa olen kyllä ehtinyt tässä välissä vaihtaa pariinkin kertaan. Iso ammatillinen unelma on seitsemän vuoden aikana toteutunut, vaikka en ole enää lainkaan varma, kuinka fiksua tuosta ylennyksestä oli oikeasti haaveilla… Nyt haaveissa olisi löytää toimeentulo rennommin ehkä joltain tyystin toiselta alalta. Yrittäjyys kiehtoo, vain uskallusta puuttuu hypätä säännöllisestä virkamiehen hommasta itsenäiseksi epävarman leivän nakertajaksi.

    Olen koko aikuis-ikäni varmasti haaveillut palaavani samaan painoon, jossa olin ennen lasten syntymää. Todellisuudessa painan jo enemmän, kuin kertaakaan edes raskaana ollessani. Voisin edelleen jatkaa haaveilua kevyemmästä minästä, mutta moisella on tuskin mitään merkitystä minulle enää.
    Terveys on jo itseltäni mennyt, mutta jos läheisten terveydestä saa haaveilla, niin siitä sitten.
    Asioita, joista parisuhteessa yhdessä säännöllisesti haaveilemme, on mm. Kaupunkiasunto ulkomailla tai asuntoauto, jolla matkustaa ympäri eurooppaa. Niistä haaveillaan tasaisesti vuodesta toiseen, aina pitkin vuotta, muttei koskaan ehkä kuitenkaan ihan ”tarpeeksi”.

  10. Stao sanoo:

    Vuonna 2011 kävelin äitini kanssa Etelä-Helsingissä yhden ihanan kerrostalon ohi, joka sijaitsee merenrantatontilla ja kaikista isoista parvekkeista on upea esteetön merinäkymä. Pysähdyimme talon kohdalle ja totesin hänelle: ”äiti, tossa talossa mä vielä jonain päivänä asun”. Tapasin nykyisen avopuolisoni vuonna 2012 oltuani 4 vuotta sinkkuna. Molemmat halusimme panostaa uraamme sekä matkustella ja elää vain kahden aikuisen elämää ilman lapsia. Myös mieheni ihastui tähän taloon, kun sen hänelle näytin. Aloimme jossain kohtaa seurata kyseisestä taloyhtiöstä myyntiin tulevia asuntoja. Yksi asunto tuli myyntiin vuonna 2014, mutta me olimme silloin Barbadoksella ja se myytiin alle vuorokaudessa ilmoituksen julkaisemisesta. Seuraava asunto tuli myyntiin vuonna 2017 ja tähän iskimme heti kiinni ja ME SAIMME SEN!!!! Se oli meille materialismionnellisuutta parhaimmillaan. Asunnon remontoimme lattiasta kattoon ja ostimme kaikki uudet huonekalut tinkimättä mistään mitä halusimme. Olemme asuneet unelmiemme kodissa reilun vuoden ja edelleen huokailemme sille, että vihdoin saimme oman asuntomme taloyhtiöstä, josta harvoin tulee asuntoja myyntiin. Kumpikin olemme todenneet, että tässä asumme siihen asti, kunnes on aika muuttaa vanhainkotiin. Matkustamiseen liittyvistä unelmista olemme toteuttaneet jo paljon, mutta onneksi vielä riittää kohteita, joissa haluamme käydä. Talveksi olemme varanneet matkan Malediiveille. Tunnen itseni todella onnekkaaksi.

  11. anna sanoo:

    Kiva postaus! Asumme edelleen samassa asunnossa ja meillä on yksi lapsi niin kuin 2011 myös. Olen haaveillut kahdesta lapsesta mutta terveyshaasteiden takia se on vielä toistaiseksi ainakin jäänyt. Nyt haaveilen tai oikeastaan aavistelen parempaa tai jopa hyvää terveydentilaa, kun löysin avun 10v jälkeen. DNRS on muuttanut elämäni, haasteita on toki edelleen ja elämänhallintaa ja elämään asennoitumisen muuttamista vaaditaan, että saan käytyä ohjelman ”mahdolllisimman” hyvin läpi. Haastavinta on ehkä päästä sairaan identiteetistä irti, mutta pystyn siihen vielä täysin! Toisesta lapsesta en vielä tiedä, eiköhän sen aika tule vielä.

Kommentoi