Kumpi meillä ajaa, mies vai vaimo?

26.08.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa ja toimin Santanderin brändilähettiläänä. Sen myötä jaan teille meidän kokemuksia Santander All-in-one -autorahoituksesta ja ajatuksia kaikesta autoiluun liittyvästä.

Vanhanaikaiset roolit auton kanssa

Meidän perheessä roolit ovat olleet auton ajamisen kanssa todella vanhanaikaiset. Mulla ei siis ole ajokorttia ja Otto ajaa poikkeuksetta (no ylläri, kun ei mulla ole korttia). Se ei ennen haitannut mitään, eihän meidän suhteen ensimmäisinä vuosina meillä ollut edes autoa ollenkaan. Sittenkin kun ostettiin ensimmäinen auto, oltiin vaan hullaantuneita siitä, että meillä ylipäätään oli auto. Alettiin odottaa meidän kolmatta lasta, ja aika nopeasti mä jouduin supistusten takia alkaa ottamaan iisisti, ja pysyttelemään aika paljon vain kotona. Silloinkin oli luontevaa, että Otto hoiti kaikki lasten päiväkoti- ja harrastuskuskailut ja autolla liikkumiset.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin yhä useammin tullut puheeksi, että olisi niin hurjan kätevää, kun mullakin olisi kortti. Lapsia on nykyään kolme, ja heistä kahdella on viikottain harrastuksia, molempia kuskataan kouluun/päiväkotiin, ja lisäksi mulla itselläni on todella liikkuva työ. Olisi reilua, että kuskailut hoidettaisiin yhdessä ja tasapuolisesti. Toki joskus vien ja haen lapsia bussilla, mutta useimmin niitä hoitaa kyllä Otto autolla.

Usein saan myös kutsuja tapahtumiin, jotka saattavat olla esimerkiksi Vantaalla tai Espoossa, mutta en jaksa lähteä Oton ollessa töissä, koska julkisilla mulla menisi matkoihin 1,5h/suunta. Autolla pääsisi alle puolessa tunnissa. Kolme tuntia julkisissa 1,5-vuotiaan kanssa ei houkuttele mua tarpeeksi, että lähtisin ja sitten usein käydään vaan niissä tapahtumissa, joihin pääsee nopeasti metrolla.

DISCLAIMER! Kuvissa auton moottori ei ole käynnissä, eikä jalat polkimilla.

Olen aina pelännyt autolla ajamista

Ongelma ajokortin suhteen on siinä, että mua ei koskaan ole houkutellut autolla ajaminen. Olen oikeastaan aina pelännyt sitä. Yksi aiheista, joista eniten näen painajaisia, on juuri autolla ajaminen. Voi kuinka monta kertaa olen herännyt hikisenä siihen, että olen unessa ajanut autoa, eikä mulla ole ollut mitään kontrollia autoon. En edes tiedä miksi se pelottaa mua niin paljon, koska en ole ikinä ollut missään kolarissa, tai kokenut muitakaan traumoja auton kyydissä oikeasti. Ennen jo se pelkkä ajatus, että joutuisin yksin hallitsemaan jotain niin suurta ja pelottavaa kuin auto, on ollut ihan kauhistuttava.

Tämän meidän nykyisen Santander All-in-one:lla otetun auton myötä olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle omasta ajokortista. Miksi? Koska meidän auto tuntuu niin turvalliselta. Meidän nykymallissa ei edes ole kaikkia mahdollisia kuskin apuvälineitä automaattivaihteista hätäjarrutukseen, mutta se tuntuu silti turvalliselta ja vakaalta. Ehkä siksi, että Otto on myös tosi tasainen ja turvallinen kuski, jonka kyydissä olen istunut kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Ehkä joskus mullekin ajokortti

Pikkuhiljaa olen alkanut ihan pikkupikkuriikkisen lämpenemään ajatukselle siitä, että istuisin joskus itsekin ratin taakse. Osansa siihen on tehnyt myös se, että uuden lakimuutoksen myötä Otto voisi helposti toimia mun ajo-opettajana, ja voisin käydä vain teoriatunnit ja kokeet autokoulussa. Oton opetuksessa mua ei ehkä kauhistuttaisi ihan niin paljon, kuin jonkun tuntemattoman.

Fakta on ehdottomasti se, että meidän kolmen lapsen kasvaessa se kuskailun määrä ei ainakaan vähene, päin vastoin. Voin vaan kuvitella millaista on joskus viiden vuoden päästä, kun esikoinen alkaa olla esiteini, keskimmäinen on kymmenen ja kuopuskin jo eskarilainen. Uskon, että silloin me tarvitaan kahta ajokorttia, ehkä jopa kahta autoa. Ajokortin lisäksi olen nimittäin alkanut pikkuhiljaa haaveilemaan myös omasta autosta. Sitten meillä olisi Oton auto ja Iinan auto.

Millainen olisi mun unelmien auto

Saatan eksyä selailemaan Santanderin uusien autojen valikoimaa vähän turhan usein, heh. Haaveilen sähköautosta, sellainen olisi kyllä ihan mun unelma. Välillä tulee kyllä vilkuiltua myös ladattavia hybridimaastureita. Ihan minkä tahansa auton ottaisinkin itselleni, niin tärkeintä mulle olisi , että se on mahdollisimman pienipäästöinen ja siitä löytyy kaikki mahdolliset turvalaitteet kaistavahdista hätäjarrutukseen, automaattiparkkeeraus ja automaattivaihteet. Vaikka tiedänkin, että koskaan ei saa luottaa vain johonkin hätäjarrutustoimintoon, vaan pitää itse olla 1000% skarppina ratissa ihan kaikissa tilanteissa, niin sellainen toisi kuitenkin sitä turvallisuudentunnetta sen verran, että edes uskaltaisin ratin taakse. Se olisi se mun henkinen back-up, vaikka siihen ei missään tapauksessa saisikaan ajaessa tukeutua ja luottaa omien ajotaitojen ohi.

Jos mä joskus otan itselleni käyttöön oman auton, otan sen samanlaisella Santander All-in-one-sopimuksella, kuin meidän nykyinen autokin on. En usko, että meidän vanhan ja epäluotettavan pikkuromuauton kyydissä olisin kerännyt samalla tavalla rohkeutta ja luottoa autoihin, ja siihen, että itsekin voisin joskus ajaa autoa. Santander All-in-onen huolettomuutta ja meidän nykyistä autoa on siis kiittäminen siitä, että itsevarmuus on tämän asian suhteen kasvanut. Ehkä mä istun autokoulun teoriatunneilla vielä tämän vuoden aikana, ken tietää?

Löytyykö mun lukijoista ajokortin vasta myöhemmällä iällä ajaneita? Millainen kokemus se oli? Ja löytyykö muita, joita autolla ajaminen on pelottanut (ja kenties olette voittaneet pelon)?


44 Responses to “Kumpi meillä ajaa, mies vai vaimo?”

  1. Milla sanoo:

    Muista että autokoulu käydään manuaali autolla, ei ainakaan ennen saannut automaattilla opetella, edes jos tuttava on opettaja ja auto on oma eli manuaali vaihteisto tarvitaan.
    Kyllä se itsellä kuului ihan silloin jo kun olin 17 vuotias että autokouluun mennään.
    Sain kortin 18 vuotiaana ja siitä asti ollut liikenteessä.

    Nykyään automaatti auto alla, oma siis mutta miehellä manuaali joten kyllä sitäkin tulee joskus ajettua :)
    Kyllä se oma auto ja kortti on helpotus. Miehen ei tarvitse kuskailla ja muutenkin meillä mies on paljon töissä joten en pääsisi mihinkään jos ei olisi korttia ja autoa.

    • R sanoo:

      Nykyään on kyllä mahdollista ajaa pelkkä automaattikortti, myös opetusluvalla. Itse opettelin ajamaan automaattiautolla isäni opettamana, ja en ole jäänyt ainakaan toistaiseksi manuaalin ajo-oikeudesta haaveilemaan.

    • Hilla sanoo:

      Autokoulussa voi nykyään ajaa myös automaattivaihteisella autolla. :)

    • Nimetön sanoo:

      Mun mielestä sillon kun itse sain ajokortin, niin automaattivaihteella sai ajaa ja mun kavereilla ainakin oli automaattivaiheiset autot II-vaiheessa. Tämä vuonna 2010

  2. Sini sanoo:

    Mä näin joskus teininä paljon painajaisia autolla ajamisesta, ne oli just sellasia et auto vaan meni eteenpäin enkä osannu tehdä mitään. Opettelin sitten ajamaan isän kans autolla, ne painajaiset loppui siihen :) Meillä on miehen kans kaks autoa, ennen oli vaan yksi mutta kyllä se vaan helpottaa niin paljon elämää että molemmat pääsee kulkemaan vapaasti. Rahaahan niihin menee, mutta on sen arvoistam

  3. Sinde sanoo:

    Osaan samaistua jollain tasolla suhun, vaikka mulla on ajokortti ja sain sen silloin 18- vuotiaana. Meilla yleensa mies ajaa, ja itse olen takana vauvan kanssa. Mun ongelma on se etta koska en aja, olen epavarma kuski ja se keha sit kiertaa. Nyt me hankittiin toinen auto, ja sen jalkeen olen ajanu enemman ja se nakyy myos varmuudessa. Uskalsin jopa ajaa yksin kauppakeskuksen parkkihalliin!
    Eli rohkeasti vain autokouluun. Ajamalla paaset pelosta yli :)

  4. A sanoo:

    Hep! Mä sain kortin 25-vuotiaana. Pelkäsin aivan älyttömän paljon ajamista ennen ja venytin ja venytin autokouluun menoa. Nuo painajaisetki kuulostaa hyvin tutulta. Mulla pelko on vähentyny vaan ajamalla, autokoulussa pelotti, inssissä pelotti, en uskaltanu ajaa moottoritielle moneen viikkoon ilman, että joku oli kyydissä. Ja vieläkin olen aika varovainen liikenteessä, mutta nykyään uskallan sentään ajella yksin jokapaikkaan eikä tarvi kierrellä pikkuteitä pitkin. Kyllä mä suosittelen hankkimaan, ajokokemus vähentää sitä pelkoa kyllä ja mun kokemuksen mukaan ainakin ne pelot vaan lisäänty sitä mukaa ku ikää tuli lisää Tulipa stoori..

  5. Krista sanoo:

    Ite olen 30v ja ei ole korttia ihan rahallisista syistä kun maksoi ennen niin paljon eikä se halpa ole vieläkään. Oulussa ajokortti olis hyvä kun kaikki olettaa kaikkialla että sulla on auto. Eikä julkiset täällä toimi lentoaseman luona hyvin. Lisäksi se auton pito kustannukset on niin kamalat että jos olis kortti ei olis millä ajaa haaveissa kortti on ollu 8 vuotta mutta ei ole rahaa eikä osamaksu mahdollista niin se jää. Tälleen yhteiskunnan pohjasakkana sairaslomalla ja köyhänä.

  6. Noora sanoo:

    taalla yksi 23v ajokortiton! Oon aina pelannyt autolla ajamista ja siksi kortti jaanyt hankkimatta…nyt vastavalmistuneena oon huomannut,etta tulen tarvoiitsemaan ajokorttia tulevassa tuossani yllattavan paljon. Jospa siis nyt uskaltaudun vihdoin autokouluun :) jannittavaa!
    pahoittelen tekstin kirjoitusasua, nappaimisto ei jostaon syysta toimi oikein.

  7. Henriikka sanoo:

    Itsehän olen käynyt autokoulun 27-vuotiaana, kun ensimmäinen lapseni oli puolivuotias. Aloin autokoulun jälkeen rohkeasti ajamaan omin päin ja pian siitä saikin varmuutta ajamiseen ja nykyään ajan enemmän kuin mieheni. Äitiyslomalla ollessani ajoin joka päivä johonkin.
    Ennen ajokorttia olin sitä mieltä että julkisilla pääsee, enkä tarvitse korttia. Kortin saatuani olen laiskistunut ja valitsen auton, toki kaksi lastakin vaikuttaa asiaan.
    Minusta kävin autokoulun juuri sopivassa vaiheessa, silloin kun oli mahdollista alkaa samantien ajaman itse eli kun meillä oli auto perheessä. Jos olisin käynyt autokoulun 18-vuotiaana kuten kaikki kaverini, olisi ollut tosi hankala alkaa myöhemmin ajaa autoa pitkän tauon jälkeen, kun ei minulla ollut vielä sen ikäisenä autoa käytettävissä.

  8. Maikki sanoo:

    Itselläni on ollut ajokortti 18-vuotiaasta asti. Kun muutin pois kotoa opiskelemaan, ajaminen jäi. 15 vuoden ajan ajoin todella harvoin, lähinnä pakon sanelemissa tilanteissa. Kuopustamme odottaessa jouduin jäämään sairaslomalle ja liikkuminen oli minimoitava. Tällöin ”jouduin” turvautumaan autoon sellaisilla matkoilla, jotka olin ennen voinut kävellä. Pakko sanoa, että tämä oli oikeastaan onnenpotku. Se, että perheessä on kaksi aikuista, jotka voivat hoitaa lasten kuskaamisen, kauppareissulle voi lähteä kumpi tahansa ym. on sujuvoittanut arkea merkittävästi. Uskon, että teidänkin perheessä kokemus olisi samanlainen. :)

  9. Autoileva aikuinen sanoo:

    Mä taisin olla 24, kun kävin autokoulun. Aiemmin se ei vain kiinnostanut, enkä kokenut tarvetta ajokortille. Totesin kuitenkin, että sen ansiosta saan paljon enemmän työmahdollisuuksia, ja niin kävikin, että nykyiseen työpaikkaani en ilman autoa voisi kulkea! Silti autoilu harmittaa, sillä eihän se mikään ekoteko ole. Ehkä joskus vielä hankitaan joku muu kuin perus bensalla kulkeva auto. Silti edelleen toivon, että meidän perhe selviäisi yhdellä autolla! Toistaiseksi onneksi näin on.

    Kyllä ne ajotunnit olivat aika jänniä ja ajaminenkin pitkään ajokortin saamisen jälkeen! Jos hankit kortin, kannattaa varautua siihen, ettei heti välttämättä uskalla lähteä yksin lasten kanssa ajamaan. Itse en ainakaan olisi uskaltanut ottaa niin kallisarvoista lastia kyytiin varmaan melkein puoleen vuoteen! Mies piti olla tukena aina aluksi. :D

  10. Mira sanoo:

    Moikka! Mä ajoin ajokortin vasta viime keväänä ja oon 27v. Silloin nuorempana ei oo ollut varaa, eikä oikeastaan tarvettakaan ja se koko homma vaan jäi. Samalla kynnys aloittaa autokoulu vaan kasvoi ja oikeastaan jopa pelkäsin ajatusta ratin takana olemisesta. Ehkä enemmän mua vielä pelotti ajatus muusta liikenteestä siinä ympärillä, kuin omat ajotaidot. Mietimme mieheni kanssa monesti myös tota mahdollisuutta, että hän opettaisi, mutta oon kyllä tyytyväinen, että lopulta kävin ihan autokoulussa ajamassa. (Ja säästyimme mahdollisilta riidoilta :D)

    Meillä on nyt vuoden ikäinen tytär ja ajokortin ajaminen tuli hyvin ajankohtaiseksi ja tarpeeseen, kun ohjaan työkseni liikuntaa monessa eri paikkaa iltaisin ja viikonloppuisin. Pääsen liikkumaan helposti omien aikataulujen mukaan. Alkuun jännitti ihan tosi paljon, mutta opettajat oli ihan huippuja ja sain luottoa ja varmuutta ajamiseen. Edelleen toki jännittää joka kerta hieman, mutta oon huhtikuusta asti ajanut säännöllisesti melkein päivittäin ja joka kerta tulee varmuutta lisää.

    Suosittelen siis ajamaan ajokortin, se auttaa arjessa niin paljon! Jännitys kyllä helpottaa, kun varmuutta tulee ajamiseen :) Tsemppiä!

  11. SannaL sanoo:

    Mä ajoin kortin vasta 27-vuotiaana. Ihan samoista syistä kun sä, mua on aina pelottanut ajatus autolla ajamisesta. En tiedä miksi.
    Pääsin teorian ja inssin kerralla läpi ja alkuun ajoin jonkin verran. En kovin paljoa, koska meillä on vain yksi auto ja mies tarvii sitä työmatkoihin.
    Sitten se jotenkin vaan jäi ja nyt taas kauhean suuri kynnys olisi lähteä ajamaan. Harmittaa kyllä, mutta ehkä mä taas joskus innostun. Ensin täytyy vaan käydä harjoittelemassa jossain turvallisella alueella.

  12. Nanna sanoo:

    Hep! Mä näin aina ihan samanlaisia painajaisia ja ajattelin aina, etten ikinä ikinä haluaisi ajaa autoa. No, kaksi lasta ja juuri nuo mainitsemasi syyt saivat mut ilmoittautumaan autokouluun ja aika nopeasti aloin diggailla ajamisesta ja nykyisin se on ihan luontevaa. Olin sinua joitain vuosia vanhempi ajaessani kortin.

    Eli suosittelen, koska mä olisin voinut kirjoittaa tän tekstin.

  13. Mira sanoo:

    Hei. Itse ajoin ajokortin heti kun se oli iän puolesta mahdollista se tuntui vain luonnolloselta vaikka ikinä en hirveästi autolla ajamisesta ole haaveillut. Se vain oli sellainen näin ruukataan tehdä täytät 18 hankit ajokortin… mutta siihen se sitten jäikin en niin ajamisesta välittänyt ja kuitenkin jännitin vaikka kortin sain lisäksi oli helppoa vain olla ajamatta autolla kun silloisella poikaystävällä (nykyisin miehelläni) oli auto ja lisäksi tottunut ajamaan. Kakkos vaiheen kävin myös että sain pitää korttini jos vaikka joskus oppisin pitämään ajamisesta… Nyt kun esikoinen on esikoulussa ja kuopuskin käy päiväkotia kun itse lähdin töihin niin on se vain kätevämpi kun voi itse ajaa pikkuhiljaa kasvattaen omaa ”reviriiään” lisäen pikkuhiljaa uusia reittejä.. Joten kyllä kannattaa koittaa voittaa pelkonsa ja jännityksensä omassa tahdissa pikkuhiljaa. Autoilu avartaa kummasti omaa elämää vaikkakin vaikka ihan pienin epävarmoin kilometrein! Minäkin jopa voin sanoa nauttivani ajelemisesta niin kauan kun saan pysyä omalla tutulla reitillä! :) Joten tsempit jos päätät hommata ajokortin pikkuhiljaa hyvätulee :)

  14. rosa sanoo:

    Hei taalla myos yksi jota liikenne ja autolla ajaminen pelottaa. Hankin kuitenkin kortin nyt myohemmalla ialla (25v.) koska halusin voittaa pelkoni ja tiesin etta korttia tulisi joskus kuitenkin tarvitsemaan, ja on tutkittu juttu etta mita vanhemmaksi tulee sita pelokkaammaksi saattaa kayda, joten liian pitkaan ei kannata asiaa lykata!

    Liikenne pelottaa edelleen, mutta autokoulun kaytya ja hyvat arvostelut saatuani osaan myos luottaa itseeni – mina selvian! Ja ei se autolla ajaminen loppujenlopuksi niin vaikeaa ole edes, ja onse joskus jopa miellyttavaakin :D

  15. Elsa sanoo:

    Hei mä näin myös ennen ajokortin saamista todella usein painajaisia autolla ajamisesta! Esim että istuin takapenkillä ja sieltä ohjasin autoa ilman näköyhteyttä tiehen, ajoin puuta ja peuroja päin, syöksyin kielekkeeltä mereen… ajokortin saamisen jälkeen nää unet loppuivat kuin seinään! Se on se edeltävä pelko vaan, jos ajaisit kortin niin unetkin saattaa loppua :D

  16. MJ sanoo:

    Olen 30 ja ajoin kortin 25v. Ajaminen jännitti kovasti ennen autokoulua ja jännittää oikeastaan vieläkin. Näen edelleen painajaisia joissa auto ei pysähdy vaikka kuinka jarrutan ja ajan ojaan äärimmäisen kapealla tiellä jne jne. Olen vähän hermoheikko kuski ja minua ei saisi ikinä ajamaan esim. helsinkiin, jossa liikenne aivan eri tasolla kun täällä tuppukylässä missä asun :D mutta sä olet varmaan repsikkana jo tottunut siihen menoon niin ei tulisi niin kovana shokkina :) autokoulussa tuntui, että olisi ollut vaan etua siitä että oli vähän vanhempi kuin ne muut 17-18v:t kun ei ollut enää sellasta ”täysi-ikäisyyden huumaa” ja osasi arvostaa kaikkia liikennesääntöjä ja turvallisuutta. Olen hyvä kuski kun ajan tuttuja reittejä tutussa kaupungissa, mutta pidemmät reissut jännittää edelleen. Tiedän kuitenkin että ei ne taidot kartu ellei joskus poistu mukaavuusalueeltaan :) lisäjännitystä tuo kyllä nuo lapset kun ne on kyydissä niin sä et oletkaan enää vastuussa vain itsestäsi ja mulla on kyllä melkein 20v vanha auto joka tuo oman jännitysmomenttinsa pidemmät reissut tehdään kyllä miehen uudemmalla autolla ja silloin mies ajaa ihan suosiolla :D jos päätät kortin hankkia niin se menee varmasti paremmin ja helpommin kuin osaat odottaa! :) tulipa romaani

  17. Emmi sanoo:

    Sain ajokortin 30-vuotiaana ,juuri ennen esikoiseni syntymää. Valitettavasti en ole vieläkään päässyt sinuiksi ajamisen kanssa, vaikka kortti ollut jo vuosia ja lapsetkin jo koululaisia. Ajaminen vaan edelleen pelottaa tosi paljon ja mitä vähemmän ajan, sitä korkeemmaksi kynnys nousee. Eli et ole ainut, jota ajaminen hirvittää.

  18. Ellipsi sanoo:

    Mulla on ollut kortti jo 18-vuotiaasta (ja ollaan siis samaa ikäluokkaa), mutta minäkin näen painajaisia autoilusta. Juuri tuo hallitsemattomuudentunne on niissä se päällimmäinen, ja usein vielä esim jarrut ei toimi. Eli ei hätää siis, todellisuudessa hallitsen kyllä auton ja ajaminen on mukavaa :) ainoa vaan etten omista autoa niin ei tule superisti ajettua, mutta äkkiä aina tottuu kun rattiin pääsee.

    Tokihan alussa oli tuo tunne vahvana, mutta uskon, että voisit oppia hyvinkin, tsemppiä!

  19. Nimetön sanoo:

    Itse hankin ajokortin sillon heti, kun täytin 18v (ok ei nyt ihan heti, pari kuukautta myöhässä), mutta pari kaveriani ei – eivätkä omista vieläkään. Mulla oli pitkään autokuume, ja käytinkin isäni autoa josta tykkään paaaaaaljon! Kattoikuna luomassa avaruutta ja sitten kaikki mahdolliset turvajutut siihen päälle. Meinasin ihan ostaa oman auton, mutta sitten muutinkin Helsinkiin ja nykyään kun asutaan kantakaupungissa (keskustaan 1,2km), niin kuljen pyörällä tai jalan. Mun pikkuveli taas asuu Malminkartanon hoodeilla, joten hänellä on pakko olla auto – sillä työpaikka sijaitsee Vantaalla. Olen itse ollut monissa työpaikoissa tässä 4vuoden aikana ja jokaiseen julkisilla meno on kestänyt aina sen vähintään 35min (normaalisti autolla 10-15min) ja parhaillaan 1h20min (autolla 20min) ja musta se on ollu tosi naurettavaa. Moni kulkee joo julkisilla edestakaisin päivittäin helposti 5h, mutta siinä vaiheessa jos työmatka oikeesti on pitkä, niin ostaisin oman auton.
    Meillä on myös lemmikkejä, jotka rajottaa myös paljon kulkemista silleen, ettei voida tehdä mitään viikonloppureissuja tms.

  20. Kro sanoo:

    Mä hankin ajokortin sillon kun täytin 18 ja ajoin ensimmäisen vuoden aikana tosi paljon. Kun opiskelujen vuoksi autolla ajaminen vähentyi ja oikeastaan loppu pariksi vuodeksi kokonaan, ajaminen alko ahdistamaan ja pelottamaan ihan kauheasti, enkä enää voinu kuvitellakaan, että ajaisin autoa. Näin myös monia unia joissa ajoin autolla, jossa ei toiminu jarrut tai jota en hallinnut ollenkaan, eli ajaminen on ahdistanu mua tosi paljon. Nyt vuotta myöhemmin jouduin töiden vuoksi ostamaan itselleni auton ja tottua ajatukseen, että ajan päivittäin autolla. Enää mua ei ahdista eikä pelota ollenkaan. Manuaalilla en edelleenkään halua ajaa, mutta automaatilla ajaminen sujuu ilman pelkoa.

  21. Anna sanoo:

    Mua jännitti aikoinaan ihan hirveästi ajamaan opettelu. Ensimmäisellä ajotunnilla opettaja aluksi sanoi että kokeillaan ajoa vain vähän aikaa suurella tyhjällä parkkipaikalla. Sitten hän kuitenkin sanallisesti ohjaili mut parkkipaikan poistumisaukon kohdalle ja sanoi että lähdetään sittenkin myös liikenteeseen kokeilemaan, ja olin ihan paniikissa! Kun ei ollut vielä ollenkaan tuntumaa autoon. Ja joka ajotunnin päätteeksi piti peruuttaa ahtaalla parkkipaikalla kahden auton väliin. Mutta siinä kyllä muutaman ajotunnin jälkeen tuntuma alkoi heti löytyä hyvin, ja lopulta se alkoi olla tosi mukavaa. Aina tietenkin kun vaihtui eri auto alle, niin meni hetki totutellessa. Nyt ajokortti on ollut n. 8 vuotta ja ajaminen on tosi rentouttavaa ja mukavaa, parasta on ajella yksin kun voi kovalla laulaa radion biisejä :D Eli kannustan ajokortin ajamiseen jännityksestä huolimatta, varmasti voitat pelkosi ja olet lopulta tyytyväinen ratkaisuun. :) tsemppiä!!

  22. Mummoilija sanoo:

    Ihanaa kun löytyi samanlainen tollukka kuin minä, en aja koskaan autoa ja se on vaan tosi.

  23. Anna sanoo:

    Hei! Mä sain ajokortin silloin, kun täytin 18. Omilla kesälomatienesteilläni sen ostin:) Lukiossa opiskelin muuten.

    On se kortti kyllä hyvä olla. Mulla on ollut satunnaista ajo, mutta nyt oon taas alkanut enemmän ajaa, meillä tosin vain 1 auto ja mies sillä päivät töissä. Mä 2 lapsen kanssa kotona, mutta kiva ajella joskus iltapäivisin esim kauppaan tai kirjastoon tai viikonloppuna jonnekin. Oon nyt rohkaistunut vähän enemmänkin ajamaan, jopa motarilla :D

  24. Piia sanoo:

    Mieheni opetti minua opetusluvilla vuonna 2003, sekä teorian että käytännön. Esikoinen sai kyytiä takapenkillä. Ajokilometrejä tuli paljon enemmän kuin autokoulussa ja koin sen tosi hyvänä asiana. Ainoastaan kerran meille tuli erimielisyyksiä ja sillä kerralla jätettiin tunti kesken :D
    Näen itsekin joskus painajaista, että autosta katoaa jarrut. Mutta mitään isompaa ei ole onneksi sattunut autoillessa.

  25. Lotta sanoo:

    Vinkiksi että ajokortin voi suorittaa nykyään vain automaatilla eli manuaalista ei ole ikinä pakko oppia ajamaan! Itselläni on vain automaattikortti ja hyvin toimii kun lähiympäristössä vain automaattiautoja.

  26. Hennakaisa sanoo:

    On ihan tervettä mielestäni hieman pelätä autoilua alkuun, onhan se ainoita arkipäivän tilanteita, mihin liittyy aika suuri onnettomuusriski, jos mokaa jotain. Mutta niin kuin varmaan moni on sanonutkin, kyllä siitä pelosta ja jännityksestä pääsee eroon pikkuhiljaa. Se auttaa tosi paljon, kun tietää vähän, miten auto toimii ja ymmärtää perus fysiikkaa törmäysvoimista ja tilannenopeuksista :) Mä oon ajanut ite kortin sillon 18-vuotiaana. Mun vanhemmat lupasivat maksaa autokouluun liittyvät kulut, jos käyn sen heti silloin kun se on mahollista. Ja oli kyllä hyvä, että kävin silloin! Asiaa olis ite tullut lykättyä ihan liikaa ilman tiukkaa rajaa ja sponsori-apua :D

    En edelleenkään aja päivittäin tai edes viikottain autolla. Mulla ja puolisolla on kuitenkin oma auto, millä ajetaan täältä Pohjois-Suomesta lomille etelämmäks. Ja onhan se myös kätevä käydä kerran viikossa marketissa tekemässä isot ostokset autolla, niin oikeasti säästää ruokarahoistakin.

    Mulla oli tässä välissä myös kausi, jolloin en juurikaan ajanut kaupungin keskustoissa, koska aina se mies osas senkin paremmin. Ei olis kyllä kannattanut ajatella sillä lailla, koska onnistuin kehittämään itselleni pariks vuodeks kunnon esteen ajaa autolla taajamissa. Mutta siitäkin selvittiin, kun vaan aloin pikkuhiljaa ajamaan muuallakin, kuin maanteillä.

  27. Peips sanoo:

    Mun isoäiti jäi keski-ikäisenä leskeksi ja kodin syrjäisen sijainnin vuoksi tie kävi sitten autokouluun. Siihen samaan, jossa kylän paikallinen nuoriso opetteli liikennemerkkejä. :) Kirjallisen kokeen mummi sai hyväksyttyä jopa ennen teinipoikia. Inssi sitten piti käydä pariin otteeseen ja siinä se oli, oma ajokortti. Siihen aikaan taisi olla lähinnä rahasta kiinni, ettei taloudessa ollut välttämättä useita ajokortteja. Eikä alunperin kaupungissa kasvanut isoäitini kotiseudullaan sellaista tietysti tarvinnutkaan nuorempana.

    Eli sähän oot vielä nuori ajokortin hankkija. Mutta onhan se tietysti ehkä helpompi hankkia kortti jo ”hyvän sään aikaan”. Mummikin myönsi, että papan vielä sairastellessa (mutta eläessä) olisi ollut helpompaa. Ja kuka tahansa voi kuitenkin tilapäisesti joutua olemaan ajamatta lyhyitä aikoja, esim. kuukausia katkenneen raajan vuoksi. Mullakin oli itse asiassa 19-vuotiaana kausi, jolloin en pystynyt käyttämään omaa autoani murtuman vuoksi.

    Tsemppiä ajoharjoitteluun! Mun mielestäni paras pohja on nimenomaan niillä, jotka aluksi epäilevät kykyjään. Ja ajetut kilometrit tuo kyllä varmuutta, mites muutenkaan sitä saisi. :D

  28. Jensku sanoo:

    Mä alotin autokoulun sinä päivänä kun täytin 18 ja en pelännyt sain päivää ennen isältä puhelun että hän haluis maksaa mulle ajokortin 18v lahjaksi jos mä haluan kortin ajaa ja tottakai mä halusin! Ajoin kortin ostin heti auton opintolainalla halusin nimenomaan manuaalivaihteen ja mahdollisimman romu auton :D ja ajoin niin paljon ku jaksoin ja ehdin kunnes auto hajosi… 19v lahjaks sain isältä toisen auton, manuaalivaihde ja suht vanha mutta nuorempi kuin minä, se oli ihana paras auto mitä mulla on ollut! Se oli mulla 1,5v kunnes olin viimesilläni raskaana enkä uskaltanut enää ajaa, ettei ratissa käynnisty synnytys (se oliski puuttunut :D) kun esikoinen oli vauva ostettiin kunnon vanha romu jolta vuodelta 70-80 :D siinä oli sitä auton tuntumaa ja oli ihan sika mageeta ajaa sillä, mutta sitten vaihdettiin se vähän tuoreempaan kun kaukaloa ei saanut viritettyä kyytiin kun turvavyöt olivat niin lyhyet, sen jälkeen meille tuli joku auto mistä en oikeen välittänyt ja käytinkin sitä harvoin, kunnes ostettiin farkku, kun jäin keskimmäistä odottamaan, että tarvittaessa mahtuu tupla rattaat konttiin, se oli kans yks parhaimmista autoista mitä meillä on ollut, ei sekään uusi tai edes uutta vastaava mutta hyvä ja tilava, sillä ajoin ekan kolarini yhtenä talvena ja sen jälkeen auto jäi seisomaan kun en enään uskaltanut ajaa vaikka kolari tapahtuikin max 30km/h vaihdilla (todennäkösesti hiljempaa) kun olin vähän ehtinyt jarruttaa ja muutenkin oli 40km/h nopeusrajoitus, auto mihin törmäsin oli parkissa mulla vaan renkaat lukittu ja menin paniikkiin… Aloin pelkää ajamista myös vesisateella ja ajoinkin vasta lopputalvesta seuraavan kerran kun lähes kaikki lumet oli sulannut… Farmarista oli leima lopoumassa ja en halunnut enää sillä ajaa niin ostettiin taas uusi auto 90-00 luvun välillä oleva tehokas auto ja siihen hyvät renkaat, jolla uskaltauduin taas ajamaan, myös vesisateella ja seuraavan talven, tässä vaiheessa rahatilanne antoi myöten että mieskin voi ajaa kortin ja mies meni autokouluun ja kun hän sen oli suorittanut sai hän töitä ja kuinka ollakkaan tarvittiin sitten kaksi autoakin, mulle jäi tuo tehokas pikkuauto ja mies sai jonkun farmarin mikä saatiin halvalla, sillä koitin parikertaa ajaa ja ihan ok se oli enemmän tykkäsin kuitenkin siitä pienemmästä autosta, farmari myytiin kun ei sitä enään tarvittu kun jäin äitiyslomalle kolmannen kanssa ja sit alkoikin 7paikkasen etsiminen ja nyt meillä on taas kaksi autoa mulla toi vanha 7paikkanen perheauto ja mies osti itelleen halvalla vanhan farkun, kaikki meidän autot ovat olleet manuaaleja, koska en suostu automaattia ajamaan, mulla on myös tossa mun autossa peruutuskamera vakionopeuden säädin ja mitäs muuta mutta koskaan en oo mitään niistä käyttänyt, enkä tuu käyttämään, en vaan pysty niitä käyttää ollenkaan, kun ahdistaa ajatus että auton nopeus ei olisi mun hallinnassa tai että pitäs johonkin kameran kuvaan luottaa kun peruuttaa :D ajajia on monenlaisia :D

  29. Jensku sanoo:

    Ja toisille ajo pelkoon helpottaa että joku kyydissä, mutta mulla taas olikin niin päin kolarin jälkeisen pelonvoittamiseen että mun piti mennä yksin radio täysille ja joku kanava missä tulee tuttuja biisejä mitä voi hoilata täysillä ni se rauhotti :)

  30. Stella sanoo:

    Mä odotin kortin saamista innolla, mut sitten iski järkyttävä pelko ajamiseen. Varmaan osittain siksi, että kaikki neuvoivat vasta kortin saanutta ja ajokokemusta ei päässyt autottomana heti kertymään.
    Meni vuosia etten ajanut lainkaan ja ahdisti ajatuskin.
    Pelosta pääsin yli vaan ajamalla. Kun tarvitsin autoa joka päivä, varmuutta alkoi kertyä.
    Nykyään en kuitenkaan aja ellei ole pakko. Ajaminen on jees, mutta muu liikenne ahdistaa edelleen.

  31. Hankin kortin heti kun se iän puolesta oli mahdollista. Mulla on vieläkin pahvinen antiikkinen kortti vuodelta 1978. Mutta tiedän, mitä on pelätä ajamista. Nuorena tyttönä mun olisi pitänyt ajaa Turussa auto kotiin poliisiasemalta. Siinä nökötin porttikongissa odottaen että vilkkaalla kadulla joku antaisi tietä. Ei antanut. Poliisit saattoivat pyynnöstäni minut kaupungin ulkopuolelle (enää en taitaisi kehdata pyytää). Siitä seurasi 20 vuoden tauko Turussa ajamiseen. Nyt ajelen kyllä ”poistiekseen”.

  32. Nk sanoo:

    Moikka itse sain ajokortin 18 vuotiaana.nyt 11 vuotta ajellut autolla ja hyvältä tuntuu.yhtään kolaria en ole ajanut.asumme maalla eli kauppaan on 20 km joten auto on pakollinen ja tiet ovat usein huonossa kunnossa joten sanoisin että ajotaito on hyvä moniin verrattuna.haasteena kapeat monttuiset tiet, auraamaton ja liukas tie.ei katuvaloja.itse olen tyytyväinen että kortin ajoin

  33. Miina sanoo:

    Mä olen myös koko ikäni nähnyt painajaisia autolla ajamisesta. Ne oli sellaisia toistuvia painajaisia joita en muista asioista nähnyt :D milloin ajoin kolarin, milloin olin ojassa, milloin ajanut ihmisen yli… niin kammottavia unia että ne sai mulle pelon koko autoiluun liittyen, kunnes hommasin ajokortin. Ajokortin saatuani en ole nähnyt enää kertaakaan painajaisia, ja mulla on ollut ajokortti nyt 5-6v. Kun opin ajamaan autoa niin tuli varmuus autoiluun liittyen ja pelko hävisi kokonaan. Nyt tiiän että kyllä mä sitä autoa pystyn kontrolloimaan :) ehkä sullakin käy näin! Suosittelen lämpimästi autokoulun aloittamista!

  34. Anni sanoo:

    Kuulostaa todella tutulta! Itse ajoin ajokortin ”ensimmäisen kerran” vuonna 2014. Opettaja oli hyvä ja mukava, mutta siitä huolimatta mulle jäi ajamiseen kauhea epävarmuus. En päässyt ajopelosta, ja vaikka sainkin kortin niin ajoin autolla vain muutaman kerran pakon edestä. Vihasin sitä, pelkäsin liikaa. Ajokortti vanheni kun en ajanut kakkosvaihetta. Sain välissä toisenkin lapsen ja muutimme kauemmaksi ja alkoi näyttää siltä että mun on vaan pakko saada se ajokortti. Nyt olin paljon motivoituneempi ja jotenkin vain voitin sen pelon! Edelleen kyllä jännitän ajamista mutta nyt tunnen hallitsevani auton. Enää ei pelota ihan niin paljon, ja mitä useammin ajan, sen vähemmän myös pelkään

  35. Jules sanoo:

    Vannoin nuorempana, etten tule tarvitsemaan ajokorttia. Sain kortin kuitenkin lahjaksi vanhemmiltani, kun täytin 18. Saman lahjan sainkin sitten vielä 7 seuraavakin vuotta. Silloin äiti sanoi, että nyt tai ei koskaan (heidän rahoillaan), kun kortin hinta vain nousi ja nousi. Aika oli oikea; olinhan saanut juuri työn kaupungin toiselta laidalta ja bussilla työmatka olisi vaatinut kolme eri bussia ja kestänyt lähes 1,5h. Autolla sama matka alle 20min. Menin autokouluun ja onneksi samassa ryhmässä oli myös muutama muu aikuisempi nainen. Olin itse silloin 25. Sain ajokortin ja suoritin samalla myös prätkäkortin, vain todistaakseni itselleni, että mä pystyn! Pelotti aivan tajuttomasti. Ei omasta puolesta, vaan muiden. Olin varma, että joku kuolee mun takia, vaikka ajotyylini on ihan rauhallinen. Ostin ekan oman auton. Autoilu tuli päivittäiseksi osaksi elämääni heti. Alkuun en halunnut, että kukaan on mun kyydissä. Sitten ilmoittivat kaksoset tulostaan ja ajatus kyytiläisistäkin kypsyi. Nykyään, kun minulla on ollut ajokortti ihan pian kuusi vuotta, pidän autoilusta ja koen olevani hyvä kuski. Miehen kanssa melkein kinastelemme siitä, kumpi saa ajaa pidemmät matkat. Tsemppiä! Sanoisin, että kortin hankkiminen kannattaa kyllä.

  36. Kristasofia sanoo:

    Ajamisen/liikenteessä olon pelon kohdalla kannattaa aloittaa myös sillä autoon ja auton tarvitsemaan tilaan tutustumalla, ei ole yhtään tyhmää käyttää aikaa siihenkin. Vaikka parkkeeraamisen ym. kautta. Siinähän liikkeellelähtö, ryömintä ja muu sellainen saattaisi tulla tutuksi samalla. Etenkin jos Otto opettaa, kun aika ei ole niin rajallinen mitä autokoulussa!
    Mikäli siis jännittää enemmänkin :) Näin muuten toivoisin kaikenlaista liikenteessä nähtyäni, että vaikka on hyvä ajaa ruuhkassa ja vilkkaassa liikenteessä jne jne., on myös hyvä ymmärtää milloin oma pelko/jännitys/tmv saattaa vielä vaikuttaa ajosuoritukseen huonolla tavalla.
    Vaikkakin susta on aina saanut sen kuvan, että ”tunnet omat kykysi” :)
    Ja automaattivaihteistolla suoritetulla kortilla saa kaiketi nykyäänkin ajaa vain automaattia… Joskus ainakin oli niin ettei saisi ajaa ko. kortilla manuaalivaihteisteista ollenkaan. Kannattaa tarkistaa, vaikka tätä kautta olisi helppo sitten pitäytyäkin automaateissa :D

    Onnea ajokortin hankintaan!

  37. Maiju sanoo:

    Näin liikenneopettajan tyttärenä sanoisin, että jos autolla ajo ja kortin hankkiminen on noinkin iso kynnys ja jännityksen aihe, niin kannattais kyllä opetella ja käydä se ihan asiaan kouluttautuneen opettajan opetuksessa.
    Ajo-opettajilla on kuitenkin paitsi hurjasti ajokokemusta, mutta myös se pedagoginen näkökulma ja taito saada jännittävä oppilas rennoksi. Lisäksi jokaisella taviskuskilla on oma ajotyyli ja mahdollisesti puutteita omassa ajamisessa, jotka hän saattaa tahattomasti opettaa toiselle. Liikenneopettaja tiedostaa nämä.
    Oon ollut kotiopetettujen ja opettajan opettamien kyydissä ja vaikka kotiopetettu kuskikin jossain kohtaa saavuttaa varmuuden, niin kyllä autokoulun käynyt kuski on lähtökohtaisesti paljon varmempi ja valmiimpi kuski. Onhan autokoulu kallis, sitä en kiistä, mutta mun mielestä se on väärä paikka säästää. Ite en ainakaan uskaltais kuskata ketään, varsinkaan lapsia, jos olisin yhtään epävarma omasta ajosta.
    Ehkä tää on puolueellinen mielipide, mutta sanon vaan mitä oon nähny ja kokenu.

  38. Inka sanoo:

    ma olen nyt 24 vuotias ja kayn nyt vasta autokoulua, ensi viikolla teoriakokeet!
    mua on kanssa viivyttanyt ajopelko ja noi painajaiset on turhan tuttuja. mut siita asti kun astuin itse rattiin ei oo enaa pelottanut. tarkein asia on et on hyva ajoopettaja :)

  39. Taru sanoo:

    Itse ajoin ajokortin vasta 32-vuotiaana ja kortti on ollut minulla nyt melkein vuoden. Ennen ajattelin etten koskaan tarvitse ajokorttia ja minustakin tuntui etten ikinä opi hallitsemaan autoa. Iän myötä pelko ajamista kohtaan vain lisääntyi. Mutta kahden lapsen kanssa arjen pyörittäminen on vain helpompaa kun molemmilla vanhemmilla on ajokortti (ja autot). Ajoin autokoulun manuaalilla ja se oli tuskaa alusta loppuun. Kortin saatuani olen ajanut vain automaatilla ja mielestäni silloin pystyy paljon helpommin keskittymään liikennesääntöhin ja muuhun liikenteeseen.
    Jos hiilijalanjälki huolettaa niin suosittelen hybridiautoa. Itse olen ainakin ollut siihen tyytyväinen ja yllättynyt siitä miten vähän bensaa se kuluttaa!

  40. Tami sanoo:

    NÄÄN NOITA SAMOJA UNIA!!! Mullakaan ei siis ole korttia. Välillä haaveilen siitä mutta pelko estää :D Onneksi se nyt ei ole edes ajankohtainen ku asun itekseni melkein keskustassa ja pyörällä ja julkisilla pääsee. Mutta välillä tulee tilanteita jolloin toivoo että olis se kortti, tulevaisuudesta puhumattakaan. Ehkä joskus haha

  41. Rosa sanoo:

    Mitenhän tämä postaus onkin jäänyt lukematta ja hoksasin sen vasta nyt :D
    Itse kuulun kans tähän ryhmään etten koskaan halunnut ajokorttia, pelkkä ajatuskin autolla ajamisesta sai kylmänhien pintaan!
    Kun muutimme omaan asuntoon kauemmas keskustassa oli minunkin aika mennä autokouluun, vaikka se autolla ajaminen edelleen pelotti. Minulla tuli autokoulussa myös pitkä tauko työpaikkamuutosten ja uuden raskauden takia. Kun kuopus syntyi viime syyskuussa niin oli taas jatkettava autokoulua ja inssin pääsin läpi nyt helmikuussa! Näin 26 vuotiaana ajokortin ajaneena voin sanoa että autolla ajaminen hirvittää joinakin päivinä edelleen. Vaan kokoajan se varmuus liikenteessä kasvaa!

    Muistan kun oli mun ensimmäisiä ajotunteja jotka tietenki pelotti ihan sikana, niin mua nuorempi ajo-opettaja sano hienosti että: Alat olla jo sen ikäinen että et kohta enää opi kunnolla ajamaan. kunnon itsetuntoboosti autolla-ajon opetteluun:D

Kommentoi