Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa ja toimin Santanderin brändilähettiläänä. Sen myötä jaan teille meidän kokemuksia Santander All-in-one -autorahoituksesta ja ajatuksia kaikesta autoiluun liittyvästä.

Vanhanaikaiset roolit auton kanssa

Meidän perheessä roolit ovat olleet auton ajamisen kanssa todella vanhanaikaiset. Mulla ei siis ole ajokorttia ja Otto ajaa poikkeuksetta (no ylläri, kun ei mulla ole korttia). Se ei ennen haitannut mitään, eihän meidän suhteen ensimmäisinä vuosina meillä ollut edes autoa ollenkaan. Sittenkin kun ostettiin ensimmäinen auto, oltiin vaan hullaantuneita siitä, että meillä ylipäätään oli auto. Alettiin odottaa meidän kolmatta lasta, ja aika nopeasti mä jouduin supistusten takia alkaa ottamaan iisisti, ja pysyttelemään aika paljon vain kotona. Silloinkin oli luontevaa, että Otto hoiti kaikki lasten päiväkoti- ja harrastuskuskailut ja autolla liikkumiset.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin yhä useammin tullut puheeksi, että olisi niin hurjan kätevää, kun mullakin olisi kortti. Lapsia on nykyään kolme, ja heistä kahdella on viikottain harrastuksia, molempia kuskataan kouluun/päiväkotiin, ja lisäksi mulla itselläni on todella liikkuva työ. Olisi reilua, että kuskailut hoidettaisiin yhdessä ja tasapuolisesti. Toki joskus vien ja haen lapsia bussilla, mutta useimmin niitä hoitaa kyllä Otto autolla.

Usein saan myös kutsuja tapahtumiin, jotka saattavat olla esimerkiksi Vantaalla tai Espoossa, mutta en jaksa lähteä Oton ollessa töissä, koska julkisilla mulla menisi matkoihin 1,5h/suunta. Autolla pääsisi alle puolessa tunnissa. Kolme tuntia julkisissa 1,5-vuotiaan kanssa ei houkuttele mua tarpeeksi, että lähtisin ja sitten usein käydään vaan niissä tapahtumissa, joihin pääsee nopeasti metrolla.

DISCLAIMER! Kuvissa auton moottori ei ole käynnissä, eikä jalat polkimilla.

Olen aina pelännyt autolla ajamista

Ongelma ajokortin suhteen on siinä, että mua ei koskaan ole houkutellut autolla ajaminen. Olen oikeastaan aina pelännyt sitä. Yksi aiheista, joista eniten näen painajaisia, on juuri autolla ajaminen. Voi kuinka monta kertaa olen herännyt hikisenä siihen, että olen unessa ajanut autoa, eikä mulla ole ollut mitään kontrollia autoon. En edes tiedä miksi se pelottaa mua niin paljon, koska en ole ikinä ollut missään kolarissa, tai kokenut muitakaan traumoja auton kyydissä oikeasti. Ennen jo se pelkkä ajatus, että joutuisin yksin hallitsemaan jotain niin suurta ja pelottavaa kuin auto, on ollut ihan kauhistuttava.

Tämän meidän nykyisen Santander All-in-one:lla otetun auton myötä olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle omasta ajokortista. Miksi? Koska meidän auto tuntuu niin turvalliselta. Meidän nykymallissa ei edes ole kaikkia mahdollisia kuskin apuvälineitä automaattivaihteista hätäjarrutukseen, mutta se tuntuu silti turvalliselta ja vakaalta. Ehkä siksi, että Otto on myös tosi tasainen ja turvallinen kuski, jonka kyydissä olen istunut kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Ehkä joskus mullekin ajokortti

Pikkuhiljaa olen alkanut ihan pikkupikkuriikkisen lämpenemään ajatukselle siitä, että istuisin joskus itsekin ratin taakse. Osansa siihen on tehnyt myös se, että uuden lakimuutoksen myötä Otto voisi helposti toimia mun ajo-opettajana, ja voisin käydä vain teoriatunnit ja kokeet autokoulussa. Oton opetuksessa mua ei ehkä kauhistuttaisi ihan niin paljon, kuin jonkun tuntemattoman.

Fakta on ehdottomasti se, että meidän kolmen lapsen kasvaessa se kuskailun määrä ei ainakaan vähene, päin vastoin. Voin vaan kuvitella millaista on joskus viiden vuoden päästä, kun esikoinen alkaa olla esiteini, keskimmäinen on kymmenen ja kuopuskin jo eskarilainen. Uskon, että silloin me tarvitaan kahta ajokorttia, ehkä jopa kahta autoa. Ajokortin lisäksi olen nimittäin alkanut pikkuhiljaa haaveilemaan myös omasta autosta. Sitten meillä olisi Oton auto ja Iinan auto.

Millainen olisi mun unelmien auto

Saatan eksyä selailemaan Santanderin uusien autojen valikoimaa vähän turhan usein, heh. Haaveilen sähköautosta, sellainen olisi kyllä ihan mun unelma. Välillä tulee kyllä vilkuiltua myös ladattavia hybridimaastureita. Ihan minkä tahansa auton ottaisinkin itselleni, niin tärkeintä mulle olisi , että se on mahdollisimman pienipäästöinen ja siitä löytyy kaikki mahdolliset turvalaitteet kaistavahdista hätäjarrutukseen, automaattiparkkeeraus ja automaattivaihteet. Vaikka tiedänkin, että koskaan ei saa luottaa vain johonkin hätäjarrutustoimintoon, vaan pitää itse olla 1000% skarppina ratissa ihan kaikissa tilanteissa, niin sellainen toisi kuitenkin sitä turvallisuudentunnetta sen verran, että edes uskaltaisin ratin taakse. Se olisi se mun henkinen back-up, vaikka siihen ei missään tapauksessa saisikaan ajaessa tukeutua ja luottaa omien ajotaitojen ohi.

Jos mä joskus otan itselleni käyttöön oman auton, otan sen samanlaisella Santander All-in-one-sopimuksella, kuin meidän nykyinen autokin on. En usko, että meidän vanhan ja epäluotettavan pikkuromuauton kyydissä olisin kerännyt samalla tavalla rohkeutta ja luottoa autoihin, ja siihen, että itsekin voisin joskus ajaa autoa. Santander All-in-onen huolettomuutta ja meidän nykyistä autoa on siis kiittäminen siitä, että itsevarmuus on tämän asian suhteen kasvanut. Ehkä mä istun autokoulun teoriatunneilla vielä tämän vuoden aikana, ken tietää?

Löytyykö mun lukijoista ajokortin vasta myöhemmällä iällä ajaneita? Millainen kokemus se oli? Ja löytyykö muita, joita autolla ajaminen on pelottanut (ja kenties olette voittaneet pelon)?