Yhteisöllisyys on ihanaa

09.09.2018

Ollaan asuttu tässä nykyisessä kodissa nyt pian kaksi vuotta. Edellisessä talossa (kerrostalo) asuttiin neljä vuotta, ja sinä aikana tutustuttiin moikkailun verran pariin naapuriin, ja yhden kanssa lähemmin. Täällä sen sijaan tunnetaan nimeltä koko meidän rivitalo, ja melkein jokaisessa naapuri-asunnossa on lapsille saman ikäisiä kavereita. Aina kun lapset lähtevät ulos, heillä on seuraa. Lapset pyöräilevät, hyppivät narua, potkulautailevat, skeittaavat, leikkivät hippaa, opettavat toisiaan piirtämään uusia juttuja katuliiduilla, ovat piilosta ja tekevät hiekkakakkuja. Isommat ottavat pienet mukaan, ja kaikki leikkivät yhdessä. Mä tunnen sekä lapset että vanhemmat, ja kaikki vanhemmat katsovat kaikkien lasten perään.

Tänäkin viikonloppuna ollaan ulkoiltu tuntikausia. Täällä asuessa ei todella ole tarvinnut olla huolissaan siitä, tuleeko kolmen tunnin päivittäinen liikuntasuositus lapsilla täyteen. Tulee todellakin ja menee kirkkaasti yli.

Kerrostalossa asuessa mä luulin että sellainen mun lapsuudesta tuttu yhteisöllisyys oli kokonaan kadonnut. Jotenkin ajattelin, että se jäi sinne jonnekin 90-luvulle, ja nykyään ollaan paljon enemmän omissa oloissaan. Olin väärässä. Ehkä me ei vaan kohdattu oikeita tyyppejä vanhassa talossa, tai ehkä ei silloin oltu itse tarpeeksi rohkeita tutustumaan, mutta kyllä sitä yhteisöllisyyttä todellakin on edelleen olemassa. Nykyään ongelmana ei ole yhteisöllisyyden puute, vaan se että jään aina suustani kiinni naapureiden kanssa, olin sitten menossa tai tulossa. Mutta onneksi se on lähinnä positiivinen juttu, musta on ihan mieletöntä, miten mukavien ihmisten kanssa saadaan asua samassa taloyhtiössä. Meitä vanhempia on tässä paljon eri ikäisiä, osa reilusti meitä vanhempia ja osa samaa ikäluokkaa. Kaikki tullaan tosi hyvin toimeen keskenään.

Kesällä meidän terassilla oli iso kahluuallas, jossa naapureidenkin lapset kävivät päivittäin uimassa. Lapset leikkivät vuorotellen kaikkien pihoilla ja lainailevat toistensa leluja. Yhdelle naapurille lainasin vasta meidän tekstiilipesuria, ja toinen lainasi meille jo muuttopäivänä saksia, kun meillä oli omat hukassa. Tänään meidän toinen naapuri toi ensin meille itsetehtyä pizzaa, ja parin tunnin päästä toinen naapuri vielä mokkapaloja. Samaan aikaan kun meille tuotiin mokkapaloja, mä olin vielä leipomassa korvapuustivohveleita, ja vein niitä sitten naapuriin samalla kun palautin heidän lautasen.

Tämä on jotenkin niin ihanaa, turvallista ja lämmintä. Juuri sellaista, mitä munkin lapsuudessa oli. Meidän kerrostalokorttelin pihalla Ruoholahdessa me lapset leikittiin aina yhdessä. Tasaisin väliajoin oli yhteisiä pihajuhlia ja talkoita, ja kaikki huolehtivat toisistaan.  Monet mun lapsuuden hauskimmista muistoista ovat juuri sieltä kerrostalon pihalta, naapurin lasten kanssa. Edelleenkin olen tekemisissä vanhojen lapsuuden naapureideni kanssa, vaikka ei enää niin usein tavatakaan. Mä toivon, että myös meidän lapset saavat näistä vuosista itselleen elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Tällainen yhteisöllisyys on juuri sitä mitä toivoo: leipoessa voi oikeasti mennä lainaamaan sen yhden puuttuvan kananmunan naapurista, ja jos joskus oikeasti tulisi joku hätä, naapurista voisi aina kysyä apua, niin lapset kuin aikuisetkin. Jos pyytäisin, niin varmasti lomamatkan aikana naapurit kävisivät kastelemassa kukat pihalla tai sisällä. Kun miettii sitä, että jossain vaiheessa elämää meidänkin perheessä on yksin koulusta kotiin tulevia koululaisia, on ihana tietää, että kodin lähellä on luultavasti aina ainakin joku tuttu aikuinen kotona, ja paljon tuttuja lapsia. Sellainen tuo mielenrauhaa, vaikka tämä nyt ei vielä ajankohtaista olekaan. Täällä on hyvä olla.

Onko teidän naapurustossa yhteisöllisyyttä,? Viihdyttekö enemmän omassa rauhassa, vai toivotteko yhteisöllistä meininkiä naapureiden kesken?


12 Responses to “Yhteisöllisyys on ihanaa”

  1. Samoja mietteitä sanoo:

    Mekin asumme aivan ihanan kadun varrella omakotitaloalueella. Meidän 7v ja 3v lasten lisäksi tässä samalla kadulla asuu noin 40 muuta lasta. Suurin osa vielä alle kymmenvuotiaita. Vuosien aikana olemme oppineet tuntemaan lähes kaikki kadun asukkaat. Lapset leikkivät yhdessä ympäri korttelia milloin pyöräillen, potkulautaillen, pomppien tai mitä tahansa keksivätkään. Vuoroin käymme toistemme luona kyläilemässä ihan koko perhe (yleensä lapset siis treffailevat keskenään). Tällöin syödään herkkuja ihan pitkän kaavan mukaan. Monta kertaa vuodessa käymme myös pienillä ja isoilla lomamatkoilla milloin kenenkin naapurin perheen kanssa, kuten myös ravintolassa, elokuvissa, uimassa, kirjastossa jne. Aivan mahtavaa, että lapsilla on niin paljon ystäviä omassa pihapiirissä ja samoin meillä aikuisilla. Olemme myös yhden naapurin lapsen kummeja. Silti jokaisella on myös omaa rauhaa ja sitä tällaisella alueella todellakin tarvitsee, vaikka kuinka rakkaita naapurit ovatkin. Ja jos ei aina naapureita näekään niin yhteinen whatsapp-ketju laulaa sitäkin enemmän.

  2. Erika sanoo:

    Kuulostaa kivalta, mutta ite en viihtyisi yhtään. Ahdistaa ajatuskin, että pitkin päivää törmäilee naapureita sisälle tuomaan jotain leivonnaisia. Tai että lapsen viipottaa monta tuntia pitkin pihaa toisten muksujen kanssa. Siinä ahdistaisi siis valmiiksi jo teini-ikä ja se, ku ne siirtyy kapungille hengailemaan. Mua on tälleen maalaisena aina surettanu ja ahdistanu nuoriso, joka varhaisteini-iästä saakka kukkuu kaupungilla iltamyöhään saakka. Jouduin siis opiskelujen takia asumaan 6 vuotta kaupungissa. Jokasella toki oma tapansa elää ja varmaan kaupungissakin voi kasvaa rauhalliseksi, rauhaa rakastavaksi aikuiseksi tai vaikkei kasvaiskaan, niin ei siinäkään mitään pahaa ole. Vanhemmilla ehkä sitten vaan vähän enemmän murehdittavaa!

    Meillä ainuut naapurit tällä hetkellä on mun isovanhemmat. Välillä silti tuntuu, että voisin asua vielä vähän syrjemmässä, etenkin kesäisin, kun meidän talon ohi menee mökkiläisiä kävellen ja autoilla ja yleinen uimaranta on lähellä. Onneksi tulee taas talvi ja saa lenkkeillä pimeillä teillä ja järven jäällä ihan yksin. Siitä minä nautin :)

  3. Nk sanoo:

    Moikka meillä naapurina on omat vanhempani.asumme maalla ja täällä ei montaa taloa ole.vanhemmat naapurissa on kätevä homma.on lastenvahti lähellä ja voi käydä lainaamassa ruoka/leivonta tarpeita lähin kauppa 20km päässä niin ei viitsi kananmunia tai hiivaa lähteä tuolta asti hakemaan

  4. Jensku sanoo:

    Meillä on yhteisöllisyys oikeastaan koko taloyhtiössä, muutamaa lukuunottamatta, me vaan ei oikein olla osattu mennä mukaan siihen, oon itse sen verran ujo, mutta jos nyt satutaan olemaan pihalla samaan aikaan niin kyllä naapurit siinä vähän koittanut jutella, mutta me eikö naapurit tiedä mitä toiselle sanois, meillä tosiaan me ollaan ainoat meidän ikäiset ja muut ovat ainakin 10 vuotta vanhempia ja suurin osa enemmänkin, sen verran tunnen naapureita kyllä että tiedän ettei kukaan oo mikää hullu yms ja kaikki tykkäävät lapsista ja lähes jokaisella on joko omia kotona asuvia lapsia tai sit on lapsen lapsia

  5. Jii sanoo:

    Mustakin on kivaa, kun on ees vähän yhteisöllisyyttä! Mekään ei ennen kerrostalossa juuri naapureita tunnettu muuta kuin näöltä. Tai no, kävi pari naapurin mummoa meillä kyllä joskus kylässä ja aina kyseli kuulumisia :) Ei täällä uudessa yhtiössäkään vielä nyt mitään hirveen suurta yhteisöllisyyttä oo, mut enemmän kuitenkin! Ja meillä on taloyhtiöllä myös oma whatsapp-ryhmä – se on kyl ihan kiva ja kätevä :)

  6. S sanoo:

    Itse oon asunut lapsuuteni omakotitaloalueella, jossa naapureissa oli samaa ikäluokkaa olevia lapsia. Mulla on paljon hyviä muistoja heidän kanssa puuhastelussa :) Vuoroin leikittiin kenen kotona tai pihassa ja oltiin jonkun välipalapöydässä. (Tästäkin vanhemmat olivat keskustelleet että aina lapsille ei tarvi tarjota mitään ja on ihan ok mennä kotiin syömään välillä)

    Muutettuamme teini-iässä toiseen kaupunkiin omakotialuelle tilanne oli aika erilainen. Alueen lapset paljon nuorempia, joten ei ollut samanlaista yhteisöllisyyttä. Yhden rajanaapurin kanssa kyllä autettiin vastavuoroisesti toisia.

    Nyt kerrostaloelämää elellessä naapurit eivät ole tulleet niin tutuiksi. Edellisessä pienemmässä kerrostalossa kaikkien kanssa moikattiin ja lisäks naapurin iäkkään rouvan kanssa kahviteltiin ja autoin heitä välillä kauppa-asioissa.

    Tätä edellisessä ja nykyisessä (vähän isommassa) kerrostalossa hyvä jos moikataan ohi mennessä tai tietää kuka asuu naapurissa. Tällä hetkellä en muuta oikein kaipaakkaan, mutta toki perheellisenä olisi ihanaa että tätä yhteisöllisyyttä löytyisi. Mutta juuri eilen mietin kuinka harva edes moikka raapukäytävällä tai pyykkituvassa ohimennässä, mikä mielestäni kuuluu hyviin tapoihin.

    Nyt vanhempien muuttaessa maalle olen seurannut sivusta millaiset naapurivälit heillä on. Lähin ja ainut ympärivuotinen naapuri parin sadan metrin päässä.. Siellä kyllä yhteisöllisyyttä ja vastavuuoroista apua löytyy :)

  7. Cami sanoo:

    Me muutettiin vappuna meidän ekaan, ihan ikiomaan rivitaloasuntoon ja täytyy todeta, että meille on osunut ihanat naapurit. Asuntoja on yhteensä 12 kpl, joten kyseessä suht pieni yhtiö. Meidän yhtiöön on kuitenkin osunut paljon noin 30-vuotiaita ja lapsia on jo entuudestaan tai osaan on jo tulossa lisää :) Leikkikavereita riittää taaperolle ja eilen kävimmekin naapuriperheen kanssa tivolissa viettämässä aikaa. Tytöt sai leikkiä yhdessä ja aikuiset myös oman puolison lisäksi välillä vähän muutakin juttuseuraa. Käydään myös paljon lenkillä yhdessä naisten kesken ja yhteisöllisyyttä riittää :) Hyvä niin!

  8. Ss sanoo:

    Tuollainen yhteisöllisyys on varmasti ihanaa jos sellaisesta tykkää.
    Välillä totisesti toivon että itsekin tykkäisin,mutta minulle sosiaalisuus ja tuttavalliset naapurit olisi painajainen.Siitä olisi hirveästi apua kolmevuotiaan leikittämisessä.Ja meidän omakotitalon naapureissa asuu kyllä lapsia.
    En vain välitä tutustua naapureihin vain siitä syystä että saisi lapselle leikkikavereita,enkä kyllä haluaisi vuorostani vahtia toisten lapsia.
    Olen kai sitten ihan hirvittävän epäsosiaalinen ihminen!!:DMinusta olisi kamalaa jos meillä ramppaisi naapureita ja lapsia pitkin päivää.Mutta tosiaan,meitä on monenlaisia ja joskus toivoisi olevansa sosiaalisempi.Olen sellainen tyypillinen omassa rauhassa viihtyvä suomalainen.

  9. 101Dalmatialaista sanoo:

    Olipas ihana postaus :) Ja ihanalta kuulostaa teidän naapuriyhteisö!

  10. Nimetön sanoo:

    Itse oon syntyny ja kasvanu omakotitalossa, joten sitä yhteisöllisyyttä ei niinkään oo ollu (serkut joskus pyöräili kylään) ja se on varmaan yks syy siihen, miks en oikeen välitä sosialisoitua naapureiden kanssa :-D

  11. Pikkumyy sanoo:

    Voi vitsit, just tollasta munkin lapsuudessa oli! Mun vanhemmat asuu edelleen taloyhtiössä, johon kuuluu 5 rappukäytävällisen verran kaksikerroksisia pienkerrostaloja. Taloyhtiöön kuuluu yhteinen piha keinuineen ja grillikatoksineen ym. Ja miten monet talkoot ja kesäisin muuten vaan hengailuillat grillikatoksessa sitä tulikaan vietettyä. Hommattiimpa taloyhtiölle jopa yhteinen petangue ja mölkky.

    Pihapiirissä asui tuolloin tosi monessa talossa lapsia, ja samoin koko asuinalueella (lähellä oli myös puisto, jossa mentiin monet monet kirkkikset isoilla porukoilla lähialueen lasten kanssa). Avaimet kotona? Ei huolta, yläkerrasta yleisavaimet lainaan tai naapurille odottelemaan siskon tai vanhemman saapumista. Myrsyää? Naapuri käy huolehtimassa että kaikki ok vanhempien ollessa poissa. Naapurin vanhin lapsi lähtee sairaalaan? Meidän vanhemmat ja me mentiin huolehtimaan toisesta lapsesta. Yhteisissä grilli-illoissa tarjoiltiin toisillekin makkaraa tai mehua jne. Yökyläiltyäkin tuli, välillä olin yötä jopa sellaisen naapurin luona jonka lapsen kanssa en edes niin kaveria ollut.

    Nykyään samassa taloyhtiössä ei niin lapsia taida asua, enkä ole grillijuhliakaan nähnyt :(.

  12. Nimetön sanoo:

    Kotikulmilla ei ole yhteisöllisyyden häivääkään. Asumme omakotitalossa keskellä metsää ja peltoja, ja naapuriin on matkaa.
    Meidän yhteisö koostuu lasten harrastuskavereista ja heidän vanhemmistaan, sukulaisista niin minun kuin mieheni puolelta ja lasten koulukavereiden perheistä.
    Täällä maalla saa olla rauhassa, ja rauhaa me lähdettiin tänne taajamasta hakemaankin. Oltiin aikamme ko asuttu taloyhtiössä, jossa jokainen roskapussisi oli varmasti tilastoitu a-rapun ruutuvihkoon…

Kommentoi