Nämä päivät taaperon kanssa

26.09.2018

Havahduin tässä siihen, että tätä vuotta ei ole enää montaa kuukautta jäljellä. Meidän taapero aloittaa päivähoidossa ensi vuoden alussa, joten näitä meidän yhteisiä kotipäiviä on luvassa enää muutaman kuukauden ajan. Kuinka haikeaa on ajatella, että tämä aika on mennyt näin nopeasti. Vastahan me odoteltiin malttamattomina rakenneultraa ja tunnusteltiin hentoisia vauvan liikkeitä. Tai no, vasta ja vasta. Siitä on kaksi vuotta.

Vaikka tämä syksy mennään aikataulujen kanssa aivan äärirajoilla, se  ei haittaa. Nämä päivät taaperon kanssa on vaan niin arvokkaita. On ihan mieletöntä seurata kuinka hän kasvaa ja kehittyy ihan silmissä, ja oppii joka päivä uutta. Taaperon maailma on niin mahtava ja se, että sitä saa seurata aitiopaikalta on suuri etuoikeus. Niin upeaa, että meillä on mahdollisuus viettää nämä päivät yhdessä. Onneksi ensi vuonnakin meille jää paljon yhteistä aikaa, sillä hän aloittaa päivähoidon vain kolmena päivänä viikossa. Kolmen hoitopäivän lisäksi viikkoon jää siis neljä kotipäivää.

Mä voin vaan kuvitella, miten paljon saan sitten aikaan kolmena kokonaisena, päiväsaikaan tapahtuvana työpäivänä, kun olen tottunut tekemään ihan kaiken vasta viimeiseksi illalla väsyneenä, tai aikaisin aamulla ennen kun kaikki muut ovat heränneet. Se tuntuu jotenkin ihan utopistiselta ajatuksenakin, että sitten saan tehdä töitä silloin kun kaikki muutkin, ja mulle jää ainakin joitakin iltoja viikosta kokonaan vapaaksi. Siihen asti kuitenkin näillä mennään, ja nautitaan tästä ajasta ihan täysillä. Vaikka odotan rauhallisia työskentelyhetkiä innolla, en toisaalta haluaisi luopua näistä päivistä, joita me taaperon kanssa vietetään. Onneksi 3/4-jako mahdollistaa molemmat.

Mun ei oikeastaan edes pitänyt puhua omista töistäni mitään, vaan keskittyä siihen, miten ihania nämä päivät yhdessä on. Mun työt kuitenkin linkittyy olennaisesti siihen, miksi ylipäätään pystyn olemaan taaperon kanssa kotona siihen asti, että hän on kaksivuotias, ja siihen, miksi hän menee jossain vaiheessa hoitoon. Mulla ei ole mitään mielipidettä siitä, kuinka pitkään lapsen kanssa pitäisi tai ei pitäisi olla kotona, sillä jokaisella perheellä on omat tilanteensa ja omat mahdollisuutensa. Eikä se asia kuulukaan kenellekään muulle, kuin sille perheelle ketä se koskee. Olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että me pystytään tekemään meille sopiva ratkaisu, sillä se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ei edes ole mahdollisuutta valita, vaan töihin on palattava, vaikka halua olla kotona löytyisi, tai sitten töitä ei löydy vaikka haluaisi jo muutakin kuin olla kotona. Kunnioitetaan siis jokainen toistemme ratkaisuja, ja keskitetään voimavarat omien ratkaisujemme pohdiskeluun.

Meidän taapero puhuu ihan hulluna, ja mun lempilauseita hänen suustaan ovat ”ollaan yhessä”, ”tule mukaan” ja ”äitin kainaloon”. Ehkä ne kertovatkin omaa tarinaansa siitä, mitä me päivisin tehdään. Ollaan paljon sohvalla tai lattialla yhdessä kainalokkain, luetaan kirjoja, ihmetellään maailmaa ja lasketaan varpaita. Me tykätään myös piirtää paljon yhdessä. Kotona olon kaveriksi myös mennään paljon yhdessä, ja taapero tulee aina mun mukaan, minne ikinä menenkin. Hän kulkee mun mukana pressitilaisuuksissa, lounailla, koulutuksissa ja muissa työjutuissa. Eniten me käydään kuitenkin kahdestaan kävelyillä ja leikkipuistossa. Ja hän ottaa aina mut mukaan joka paikkaan, hän tulee ottamaan mua kädestä kiinni, ja sanoo ”tule mukaan äiti!”.

Kaikessa mennään aina hänen ehdoillaan, ja hän tykkää kulkea mun kanssa yhdessä. Tietysti aina kysyn etukäteen, voinko ottaa taaperon mukaan, mikäli tilaisuus on sen luonteinen, että kaikilla ei välttämättä ole pikkutyyppejä mukana. Ja vielä koskaan en ole saanut vastaukseksi mitään muuta kuin: tietenkin voit, ihanaa että hän tulee mukaan piristämään meidän päivää. Se on suuri onni. Ja aina kaikki on mennyt hienosti.

Kuvat on ottanut ihana Jenni Sanssi Big Mamas Home -blogista.

Taaperon kanssa parasta on pysähtyä siihen hetkeen. Siitä voi saada niin paljon irti, kun avaa silmät ja korvat sille kaikelle minkä taapero kokee ehkä ensimmäistä kertaa. Kuinka paljon voi saada irti metromatkasta, kävelystä metsään sadan metrin päähän, tai viiden aukeaman kuvakirjasta, joka on luettu jo sata kertaa. Vielä sadannella kerralla sieltä voi bongata jonkun uuden asian, jonkun josta syntyy uusi oivallus tai topakka keskustelu. Yhtenä päivänä me oltiin aallonmurtajalla tutkimassa kiviä, ja bongattiin vedestä kiven päältä pieni minkki. Vaikka itse podin maailmantuskaa siinä karannutta minkkiä ihmetellessäni, taapero näki jotain uutta. Jotain joka sai hänet kiljumaan onnesta ja hymyilemään niin, että muakin sattui poskiin.

Nämä päivät on ihan uskomattoman arvokkaita, ja olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut viettää samanlaisia päiviä kaikkien kolmen tyttäreni kanssa näinä vuosina. Olen saanut niistä irti niin paljon, ja uskon, että niin ovat hekin. Keväällä meidän arki muuttuu taas, mutta tämän syksyn ajan mä aion ihmetellä jokaista kiveä, jonka taapero poimii, laulaa hänelle Små grodorna vaikka repeatilla jos hän niin toivoo, ja halata ja pussata häntä joka päivä niin monta kertaa kun hän vaan suostuu. Ja niin aion ensi keväänäkin. Kaikkein parasta on olla yhdessä (tai pallomeressä, niinkuin taapero sanoo) <3


4 Responses to “Nämä päivät taaperon kanssa”

  1. Maaria sanoo:

    Hei! Anteeksi kysyn tässä postauksessa kun edellisessä olisi kadonnut arvontakommenttien sekaan. Puhuit punaisen lihan korvaamisesta ja kuinka perheessänne pyritte vähentämääm mm. Jauhelihan käyttöä. Mielenkiinnosta kysyn, että miksi näin? Onko syy eettinen vai terveydellinen?

    Eettisyyteen sanottava sen verran, että suomalaisessa lihatuotannossa kananlihatuotanto lähentelee oikeaa tehotuotantoa, mikä on eettisyyden kannalta kyseenalaista. Kun taas suomalaisia nautatilat ovat vielä kaukana tehotuotannosta ja ovat eettisyydeltään maailman parhaimpia. Toki olettaen että te ja mieluiten jokainen suomalainen ostaa vain kotimaista lihaa :)

    Terveysseikat? Punaista lihaa ei tosissaan tule syödä ihan mahdottomasti ja silloinkin syödä mieluiten vähärasvaisia vaihtoehtoja. Mutta kanan syönnin lisääminen punaista lihaa vältellen on mielestäni hyvin kyseenalaista. Kotimaiset kasvistuotteet ja esimerkiksi kala toki ovat oikein oivia, niin terveellisiä kuin eettisiä korvaamaan ja vähentämään lihasyöntiä :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Hei! Juuri tuossa vähän aikaa sitten jaoin arkiruokapostauksen, jossa oli pelkästään kasvisruokia, kalaruokia ja kanaruokia sulassa sovussa, ei mitään toista enempää. Me ei olla lisätty minkään lihan syöntiä korvaamaan toisen lihan vähentämistä, vaan ollaan lisätty ihan vaan sitä kasvisruuan osuutta arjessa. Punaisen lihan syönnin vähentäminen on hyvä juttu eettisistä syistä, ympäristösyistä ja terveydellisistä syistä. Ja tietysti myös lihaa ostaessa se, että valitsee kotimaiset tuotteet, joilla on selkeä ja jäljitettävä tuotantoketju. Muutos maailmassa kohti eettisempää ja ekologisempaa ruuan tuotantoa on hyvin hidasta, enkä ainakaan itse usko, että lihansyöntiä vähentävien kritisoiminen siitä että he tekevät sen väärällä tavalla, ja/tai päteminen sitä edistää mihinkään suuntaan. Sen sijaan se, että kannustetaan ja ihmisille tuodaan helppoja valintoja, joiden kautta he voivat pikkuhiljaa siirtyä kohti lihattomampaa elämää, on varmasti toimivampi keino. Ainakin meillä se on toiminut hyvin. Positiivisuuden kautta <3

  2. Anna sanoo:

    Ihan luonnonvaraisia minkkejä elelee (ainakin) Vuosaaren rannoilla, aallonmurtajilla ja laitureilla, nämä yksilöt eivät ole mistään karanneet. Tuholaisia, jotka toki eivät Suomen luontoon kuuluisi. :-) Joten maailmantuskasi siitä, että se olisi joltain karannut on turhaa, mutta toki viheliäinen vieraslaji.

  3. Taika sanoo:

    Itsekin otan joka paikkaan mukaan 8 v lapseni. Se on ihanaa ja kun siihen on opetettu pienestä astiniin osaa käyttäytyä. Esim hierojalla/virastoissa osaaistua tunnin nätisti kun tietää että sen jälkeen puistoillaa tai tehdään jotain hänelle mieluisaa.

Kommentoi