Rohkaisuksi heille, jotka pelkäävät lapsiperhe-elämän olevan hirveää

01.10.2018

Olen törmännyt viime aikoina taas useaan artikkeliin koskien vauvakuumetta, tai sen puutetta. Ehkä tähän vaikuttaa ikä: monet influencerit Suomessa ja ulkomailla joita seuraan, alkavat pikkuhiljaa lähestyä ensisynnyttäjän keski-ikää, kuten myös minä itse. Toisilla on hurja vauvakuume, toisilla ei yhtään, toiset eivät tiedä mitä haluavat, mutta kertovat, että median antama kuva ei juuri houkuttele perhe-elämän pariin. Mä ymmärrän sen varsin hyvin.

Mediassa maalaillaan yhä edelleen varsin yksipuolista kuvaa lapsiperheiden arjesta. Paljon on puhetta ruuhkavuosista, siitä kuinka päiväkoti-ikäiset lapset voivat olla yli sata päivää vuodesta kipeänä, miten lapsi muuttaa ihan kaiken ja kuinka rakkauselämä kuolee parisuhteessa kun lapsi syntyy. Puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, siitä miten lapset pelaavat liikaa, hirveistä synnytyskokemuksista, avioerojen yleistymisestä ja järkyttävän suurista ryhmistä päivähoidossa.

Jos joskus on positiivisia uutisia perhe-elämästä, ne keskittyvät yleensä joihinkin täysin valtavirrasta poikkeaviin perheisiin, kuten heihin jotka purjehtivat perheenä maailman ympäri, tai sitten Hollywood-julkkiksiin kuten Beckhameihin. Tai sitten otetaan sankarinäkökulma – kuinka joku perhe on selvinnyt jostain aivan kertakaikkisen järkyttävästä kokemuksesta, kuten talon palamisesta tai tsunamista. Heihin voi olla vaikea samaistua. Hyvin poikkeukselliset tilanteet dominoivat perhekeskustelua mediassa, kuten Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch totesi taannoin Ylen artikkelissa.

Hyvä juttu on se, että nykyään vaikeuksista saa puhua avoimesti. On varmasti voimaannuttavaa, jos omaan vaikeaan tilanteeseen löytää vertaistukea. On todella tärkeää puhua imetyksen haasteista, baby bluesista ja huonoista yöunista. Vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että kaikki perheet tilanteineen ovat erilaisia, ja että niiden kaikkien esillä olevien ongelmien lisäksi Suomestakin löytyy iso liuta perheitä, joissa voidaan hyvin, eikä sen suurempia ongelmia ole millään elämän osa-alueella.

Monet perheet nauttivat vauvavuodesta, eivät koe itseään erityisen väsyneiksi tai lopeta parisuhteeseen panostamista vauvan takia. Se että joskus on huonoja öitä tai että synnytys olisi rankka ja vaikea ei tarkoita, että koko lapsiperhe-elämä olisi kamalaa. Päivähoidossakin on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kotihoidon ja järkyttävän suurten ja huonosti voivien lapsiryhmien väliin mahtuu paljon muutakin. Riitaisan ja seksittömän yksinhuoltajuuteen johtavan parisuhteen ja unelma-avioliiton välissä on aika monta harmaan sävyä.  Kaikissa perheissä on varmasti hankalempiakin hetkiä, ei mekään nautita siitä kun oksennustauti kiertää koko viisihenkisen perheen, ja vielä kahdesti samana keväänä.

Niitä vaikeampia hetkiä kuitenkin ympäröi onnellinen, lämmin, rento ja meidän näköinen perhe-elämä. Sitä ei ole vedetty mistään lapsiperhe-elämän standardien laatikosta, vaan me ollaan luotu se ihan itse. Monesti unohtuu se, että kun perheeseen syntyy lapsi, se lapsi syntyy juuri siihen perheeseen, juuri omana itsenään. Se ei ole mikään standardi-lapsi, joka automaattisesti muuttaisi kaikkien perheiden elämää samalla tavalla. Jokainen lapsi muuttaa jokaista perhettä omalla tavallaan. Tai on muuttamatta. Aina ei nimittäin käy niinkään, että koko elämä menisi ihan täysin uusiksi lapsen myötä. Median antamasta kuvasta huolimatta on monia perheitä, joissa elämä on onnellista ennen lasta ja lapsen kanssa. Ja lapsen kanssa tehdään samoja asioita kuin ennenkin lasta.

Se lapsi joka syntyy yksilönä yksilölliseen perheeseen, myös kasvaa yksilöllisesti siihen yksilölliseen perheeseen. Se, että itsellä olisi kokemusta perhe-elämästä sisaruksena, lastenhoitajana tai kummina, ei kerro vielä mitään siitä, millaista se oma perhe-elämä tulisi olemaan, ellei sitten päätä elää juuri tismalleen samanlaista elämää, kuin omat vanhemmat ovat lasten kanssa eläneet, tai jollaista hoitolapsen tai kummilapsen vanhemmat elävät. Ja se päätöskään ei vielä riitä, myös syntyvän lapsen pitäisi olla tismalleen sama tyyppi. Sehän ei tietenkään ole mahdollista. Siksi ei kannatakaan ajatella, että se mitä on seurannut vierestä olisi se mitä itsellä tulisi olemaan.

Tällä tekstillä en halua vähätellä niitä vaikeuksia, joita jotkut lapsiperheet kohtaavat. On hyvä tiedostaa, että kun lähtee tavoittelemaan perhe-elämää, se on suuri hyppy tuntemattomaan. Eihän sitä ikinä voi etukäteen tietää mitä omalle kohdalle tulee eteen. Mutta ei sitä tiedä missään muussakaan.

Eihän kukaan jätä bussilla kulkematta siksi, että jossain bussi syöksyi jyrkänteeltä alas. Eikä kukaan jätä töitäkään hakematta siksi, että mediassa uutisoitiin samanikäisen naisen työuupumuksesta, tai konkurssista tuhannen kilometrin päässä. Tai ainakin toivon, että ei jätä. Vaan ennemmin kiinnittää sitten huomiota siihen omaan jaksamiseen. Ihan samalla tavalla voi perhe-elämässä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen, ja elää omien arvojen mukaista perhe-elämää, ja hakea apua, jos ei jaksa. Jokainen päivä on hyppy tuntemattomaan, jokainen valinta elämässä on riski. Ainahan sitä voi tapahtua mitä tahansa.

 

Haluan kannustaa uskomaan omaan itseensä ja omaan mahdolliseen perheeseensä. Suurempi riski kuin siihen, että kaikki olisi kamalaa on, että kaikki olisikin ihanaa. Tai ainakin suurin osa. On hyvä tiedostaa millaisia ongelmia ja vaikeuksia voi tulla eteen, jotta niihin voi varautua ja ehkä selvitä niistä helpommalla, jos sellaisia osuu omalle kohdalle. Mutta on myös hyvä tiedostaa, että välttämättä ei joudu kohtaamaan mitään erityisiä hankaluuksia ja se, että joskus oman perheen kohdalle osuisi jokin järkyttävä vaikeus, ei välttämättä tarkoita, että koko elämä olisi pilalla ja onnetonta.

Haluan myös kannustaa avaamaan silmät erilaisille perheille, lapsille ja vanhemmille. Tämä maa ja maailma on heitä pullollaan. Lapsiperheitä on joka puolella, ja yksikään perhe ei ole toisen kanssa samanlainen. Stereotypioiden viljely on tylsää, eikä se toimi minkään muunkaan asian kohdalla. Herätään jo siihen, että lapsiperheet eivät ole mikään tasainen massa onnettomia lapsia ja aikuisia, vaan omia mahtavia yksilöitään.

Disclaimerina loppuun, että tekstin tarkoituksena ei ole myöskään käännyttää ketään haaveilemaan perheestä, jos ei halua lapsia. Lasten saaminen tai vapaaehtoinen tai tahaton lapsettomuus ei kuulu kenellekään muulle kuin heille joita se henkilökohtaisesti koskettaa, ja jokaisella on oikeus tehdä ne itselle oikeat valinnat. Kenelläkään muulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Tämän tekstin ainoa tarkoitus on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä, ja rohkaista heitä, joita kiinnostaa mutta pelottaa. Ja ehkä myös kauniisti pyytää, että lapsiperheistä ei puhuttaisi niin usein homogeenisenä massana.


55 Responses to “Rohkaisuksi heille, jotka pelkäävät lapsiperhe-elämän olevan hirveää”

  1. Essi sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä! Oon itsekin huomannut, että somessa kuva lapsiperhearjesta on usein melko negatiivinen. Olen myös itse toiminut lastenhoitajana ja nähnyt, kuinka rankkaa voi olla. Siksi olen myös vähän pelännyt omaa tulevaisuuttani, sillä haluaisin lapsia, mutta lapsiperhe-elämän vaikeus on ahdistanut (järkevästi jo etukäteen). Siksi tää teksti tuntui itselle hyvin tärkeältä ja voimaannuttavalta. Kuten sanoitkin, ei esim. lastenhoitajan oma lapsi ole (välttämättä lainkaan) samanlainen kuin hoitolapsi eikä arki siksikään samanlaista. Usko oman tulevaisuuden hyvyyteen vahvistuu, kun lukee tällaista tekstiä. Siun blogi on muutenkin niin ihanan positiivinen, että kun omien lapsihaaveiden kanssa meinaa pelko nostaa tien pystyyn, auttaa siun postausten lukeminen taas uskomaan ja luottamaan sekä omaan itseensä että ihmisyyteen. ❤️

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos sulle tästä kommentista, et kuule uskokaan miten hyvä mieli mulle tuli sun kauniista sanoista! <3 ihan mahtavaa kuulla, että tykkäsit tekstistä! Jos edes yksi ihminen saa rohkaisua tästä, koen onnistuneeni! <3 Vaikutat ihanalta ihmiseltä. Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle <3

  2. mirvaannamarian sanoo:

    Niin hyvin kirjoitettu postaus <3 Mä olisin ainakin kaivannut vähän enemmän sitä positiivista puolta lapsiperhearjesta silloin kun tulin raskaaksi. Onneksi ne harvat esimerkit ( mukaan lukien sun blogi ;) ) kantoivat silloin eteenpäin ja antoivat uskoa, ettei se niin kauheaa ole kuin itse kuvittelin. Mulla oli silloin todella negatiivinen kuva vauvavuodesta ja pikkulapsiarjesta, juuri tän median luoman kuvan takia.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi Mirva, kiitos ihan hirveesti <3 Ihan mieletöntä kuulla! En tienny et oot jo sillon lukenut mun blogia, IIK! <3

  3. Minna sanoo:

    Kiitos hyvästä tekstistänja näkökulmasta! On hienoa, että nykypäivänä saa jakaa kokemuksia, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta mustakin tuntuu, että liikaa haukutaan sitä lapsiperhearkea ja pelotellaan ihmisiä.. itse olen lapseton, mutta haaveilen lapsista (monikossa) ja en malta odottaa juuri sitä meidän perheen arkea, hyvässä ja pahassa!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihana Minna <3 Mä oon samaa mieltä! Kaikesta on hyvä puhua <3

  4. Salla sanoo:

    Vau, olipa kyllä hyvin kirjoitettu!!

  5. Ee sanoo:

    Tärkeä aihe! Hauskaa kun luin tätä postausta silleen, että haluaisin kommentoida siitä ja siitä, mutta koko ajan kun menin eteenpäin ne jutut tulikin jo mainituksi sun tekstissä :D

  6. Helena sanoo:

    Mää niin tykkään tästä sun blogista ja positiivisesta sävystä käsitellä asioita elämän eri osa-alueilta. Postaus herätti paljon hyviä fiiliksiä, että täytyi oikeen tulla ensimmäistä kertaa jättämään kommenttia! Ihanaa syksyn jatkoa teille koko perheelle ❤

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, aivan ihana kommentti <3 Mahtavaa että kommentoit ekaa kertaa ja ihanaa syksyä sinnekin! <3

  7. Mimmuli sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä!

  8. Nims sanoo:

    Wau. Mun oli pakko lukea tää kahteen kertaan, kun oli niin mahtavaa tekstiä (ei sinänsä yllättävää tässä blogissa). Kun itse olin raskaana, sun blogi oli ainut, johon jäin koukkuun, juurikin sen positiivisen elämänasenteen vuoksi. Tiedostin kyllä, että lapsi tuo muutoksen elämään ja haasteita on joka nurkan takana, mutta ennemmin ammensin sun blogista positiivisuutta. Olen sanonut tästä ennenkin, mutta ne inhorealistiset perheblogit ei vaan ole mun juttu yhtään.

    Tämä kyseinen postaus pitäisi kyllä julkaista jossain vieläkin laajemmin. Uskomatonta, miten taitavasti puet sanoiksi sen, mitä lapsiperheen arki voi parhaimmillaan olla, ottamalla kaikki huomioon, mutta silti herättelemällä ihmisiä siihen todellisuuteen, että tämä ei tosiaankaan aina ole sitä pelkkää väsymystä ja itkua. Meidänkin vauvavuosi oli loppujen lopuksi todella ihana. Vaikka sitä ajoittain varjosti refluksista johtuvat kovatkin haasteet, niin se ei ole peittänyt koko vauvavuotta harmaaseen sumuun, päinvastoin sitä osaa nyt nauttia ja muistella niitä hetkiä suurella lämmöllä, kun ei ollut mitään ongelmia.

    Mua itseäni ei koskaan pelottanut lapsiperhearki, koska tiesin haluavani äidiksi. Toivonkin, että tämä kirjoitus tavoittaisi mahdollisimman monen toiveikkaan, jota asia jännittää sekä myös ne epäilijät, jotka tuppaavat niputtamaan kaikki lapsiperheet samaan kastiin.

    Jatka samaan malliin Iina, sulta voi aina odottaa laadukasta ja viihdyttävää sisältöä!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Siis voi vitsit tää kommentti, mä en kestä! <3 Tuli niin hyvä mieli sun sanoista! Ja mun puolesta tän saa jakaa niin monelle kuin haluaa! :D <3 Mut oikeesti siis just toi on mun pointti, että vaikka arjessa on niitä haasteitakin, niin se arki ei kuitenkaan ole pelkkiä haasteita ja hankaluuksia, vaan siinä ympärillä on niin paljon kaikkea ihanaa. Musta tuntuu et ollaan tismalleen samalla aaltopituudella tässä asiassa! Kiitos oikeesti niin paljon, hyvä fiilis kun saa tällaista palautetta, ja oikeesti aivan ihana kuulla että oot saanut täältä rohkaisua. ihanaa syksyä sinne <3

  9. Emma sanoo:

    Hyvä teksti!! Sä voisit tehdä postaussarjan erilaisista perheistä, millaisia perheitä sun lukijoissa on ja minkä takia perhe on muotoutunut sellaiseksi kun on, miten kokevat arjen jne. Meidän perhe olisi tosi vapaaehtoinen tulemaan haastateltavaksi! :D

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      TODELLAKIN! Ehkä paras idea ikinä! Laita mulle sähköpostia jos haluutte osallistua ihan oikeesti <3 Kiitos paljon loistavasta ideasta ja kommentista!

  10. J sanoo:

    On kyllä ihailtavaa miten positiivinen olet ja miten osaat keskittyä positiivisiin asioihin kuin negatiivisten juttujen murehtimiseen! Itselläni on kaksi lasta ja liian usein tulee kyllä pyörittyä ainoastaan siinä negatiivisessa, onhan se joku yhteiskunnan oletus, että niitä asioita on päivä- ja viikkotolkulla voivoteltava ja murehtia. Tää sun teksti pistää kyllä miettii, että miks?! Negatiivisia juttuja tulee, mutta voisko ne käsitellä ja sit mennä eteenpäin ja keskittyä siihen positiiviseen. Asennehan se vaikuttaa omaan elämänlaatuun hyvin ratkaisevasti. Itselle tässä tosiaan herätyksen aihetta!

    Kiitos ihanasta blogistasi, se on mahtavaa että oot just niin positiivinen kuin olet, vaikka jotkut väittäiskin jotain muuta. Kiitos!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, aivan ihana kommentti <3 Mahtavaa kuulla, että teksti herätti ajatuksia. Mä oon ihan samoilla linjoilla, että sillä omalla asenteella pystyy kyllä vaikuttamaan elämänlaatuun paljonkin, vaikka vastaan tulisi mitä. Ja onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä jättää murehtiminen vähemmälle ja keskittyä enemmän nauttimaan hetkestä. <3 Ihanaa syksyä ja iso kiitos vielä!

  11. Carla sanoo:

    Aivan mahtava kirjoitus! Oon lukenut sun blogia jo kauan ennen kuin tulin raskaaksi, ennen kuin edes uskalsin haaveilla perheestä – itseasiassa en tainnut olla siihen ihan valmis kun tulin raskaaksi, mutta niin vain sitä olikin. Mietin jo silloin, että miksi ihmeessä kiinnosti kirjoitukset lapsiarjesta mutta kyllä se puhtaasti on ollut sun tapa tuoda esiin sitä – teidän monivivahteinen arki ja sun tapa kirjoittaa siitä tavallisesta perhe-elämästä kauniisti. Kuin huomaamatta sun blogista on tullut aivan lemppari, kiitos että kirjoitat niin monipuolisesti, taidokkaasti ja etenkin näin tärkeistä asioista! <3

    Ps. Sä olet ollut myös suuri innoittaja oman blogin perustamisessa! :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Siis voi vitsi mitä kommentteja! Mä täällä hymyilen niin että poskiin sattuu. Kiitos ihan uskomattoman paljon sun sanoista, tuli niin hyvä mieli. <3 Mahtavaa jos olen innoittanut sua myös blogin perustamisessa! Ihan pakko käydä tutustumassa sun blogiin :)

  12. Maikki sanoo:

    Tämä oli kaunis kirjoitus.

    Toisin kuin ilmeisesti monella, itselläni oli varsin positiivinen kuva siitä, millaista vauva-arki tulisi olemaan. Omalla kohdallani kuitenkin kävi niin, että vauva oli vaikea, hänellä oli refluksia ja allergiaa. Nukkuminen oli huonoa ja katkonaista. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuosi oli todella raskas, vaikka mukaan tietysti mahtui paljon ihaniakin hetkiä.

    Nyt minulla on kaksi ihanaa lasta. Rakastan heitä yli kaiken ja olen onnellinen, että saan olla heille äiti. Molemmat lapset nukkuvat edelleen huonosti ja arki on välillä aika raskasta ja sumplimista työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa. Elämä ei missään nimessä ole huonoa, mutta kylläkin kovin erilaista kuin aikana ennen lapsia.

    Tämän kommentin tarkoitus ei ole vielä pohjaa siltä, mitä kirjoitit. En myöskään halua pelotella ketään. Kuten sanoit, jokainen lapsi ja perhe on erilainen. Omasta mielestäni vauva-/lapsiarkeen kannattaa suhtautua avoimin mielin. Se voi olla rankkaa ja vaativaa, mutta myös ihanaa ja palkitsevaa. Itse uskon, että useimmin se on näitä molempia vaihdellen eri suhteissa.

    Lasten kanssa voi touhuta vaikka mitä ihanaa. Paljon riippuu kuitenkin omista tottumuksista, kuinka paljon lapset muuttavat arkea. Omassa lähipiirissäni ei ole yhtään perhettä, jota lapsien saaminen ei olisi jossain määrin muuttanut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että elämä olisi huonoa, erilaista kylläkin. Omani ainakin.

    • Mervi sanoo:

      Tämä. Minun äitini on synnyttänyt 4 lasta, yksi kuoli heti synnyttyään ja kaikilla meillä muilla oli sairauksia, joiden kanssa isä ja äiti kulkivat monta vuotta sairaalassa. Muistelevat, että toinen meni toisen tytön kanssa Jyväskylään ja toinen toisen kanssa Helsinkiin.

      Kun odotin omaa esikoistani, olin varma, että hän on perinyt oman liikuntavammani. Halusin silti tytön, vaikka todennäköisyys olikin isompi. Sain kuitenkin terveet tytöt ja olin huikean onnellinen. Lähtökohtaisesti suhtauduin ja suhtaudun edelleen pelolla vammaisen lapsen syntymään. Niinkin voi käydä.

      • J sanoo:

        Iina, sun blogi on aivan mahtava ja tää postaus on niin upea ja tärkeä! <3 Tää osui tosi hyvään kohtaan, kun perheen perustaminen on ollut paljon mielessä viime aikoina. En tosin pode vauvakuumetta, vaan ajatukset on lähinnä pakokauhua ja sitten taas välillä, että kyllä perhe-elämä vois olla mukavaakin.

        Oon aina ajatellut itseäni jotenkin kykenemättömäksi vanhempana, vaikka muuten oonkin suht itsevarma. Pelkään just stereotyyppisesti etten jaksa, tulee avioero, en osaa olla vanhempi ja mitä kaikkea muuta!

        Ja Mervin kommenttiin viitaten, mullakin on lievä liikuntavamma ja vaikka oonkin elänyt siitä huolimatta ”normaalia” elämää ja oon sinut asian kanssa, niin pelkään kuollakseni, että mun lapsellakin olis joku vamma.

        Tää postaus sai kuitenkin vaakakuppia taas enemmän vauvan puolelle, sitten kun sen aika on, ei ihan vielä :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ei oman, erilaisen tarinan jakaminen vie pohjaa mun tekstillä. Niin kuin tuossa kirjoitinkin, oli tämän tekstin tärkein pointti tuoda esiin sitä, miten jokainen perhe ja sen jäsen on erilainen. Avoin mieli ja asenne on aina paras, oli kyse sitten lapsista tai mistä tahansa muusta. <3

  13. Piia sanoo:

    Me perustimme perheen juuri täysi-ikäistyneinä 2000 luvun alkupuolella. Nyt kuuden lapsen vanhempina kuopuksen ollessa viisi vuotias on näkökulmaa tarkastella tätä nykymaailman ”perhepelkoa”. Ehkä itsekin tässä ajassa nuorena lykkäisin perheen perustamista kaiken epävarmuuden alla. Kaikki vouhkaaminen vaan helposti kadottaa kyvyn uskoa itseensä, ”meihin” ja siihen, että kyllä me pärjätään.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kommentti! Oon ihan samaa mieltä, nykyajan paineiden ja negatiivisen uutisoinnin ristitulessa on hyvin vaikeaa säilyttää sellainen ”kyllä me pystytään tähän” -asenne, ellei ole erittäin vahvaa uskoa itseensä ja/tai omaan parisuhteeseen ja puolisoon. Mä uskon, että kannattaa levittää kannustusta ja hyvää mieltä ympärille niin paljon kuin vain ikinä voi <3

  14. Marge sanoo:

    Kiitos, tää oli ihana kirjoitus! <3 Tosi usein sitä itsekin sortuu valittamaan niistä huonosti nukutuista öistä, eteisraivareista ja muusta, mutta oikeastihan tämä pikkulapsiaika ja perhe-elämä muutenkin on jotain, mitä en missään nimessä vaihtaisi pois. Meillä esikoisen vauvavuosi oli tosi rankka, suureksi osaksi sen takia että vauva nukkui huonosti ja oli hyvin hyvin vahvasti kiinni minussa (siis ihan fyysisesti ihossa kiinni) kokoajan. Tämä vähän pelästytti ensimmäisen lapsen äidin, että tätäkö tämä elämä nyt on tästä eteenpäin? No eihän se tietenkään ollut. Toista lasta odottaessamme olin jo valmiiksi hieman peloissani miten jaksan taas toisen samanlaisen vauvavuoden, mutta kuopuksemme olikin sitten maailman helpoin ja hyväntuulisin vauva! Ja kuinka ihanaa on nyt kun kotona on 2 alle kolmevuotiasta ja saa seurata näiden mahtavien tyyppien menoa! Mä tunnen itseni ihan etuoikeutetuksi. <3
    Sitä mä halusin tällä kirjoituksella sanoa, että kiitos kun tuot näitä perhe-elämän ihanimpia puolia esille blogisi kautta ja muistutat, että ei se vanhemmuus ole pelkkää prismaa ja oksutauteja. ;)
    Ps. Sun blogi on ihana piristys tässä välillä vähän kiireisessä arjessa, jatka samaan malliin! <3

  15. A. sanoo:

    Halusin vain tulla kertomaan, että luin vähän aikaa sitten blogisi alkuaikoja (itse olen ollut seuraaja kolmisen vuotta). Muutos on ollut melkoinen. Toki olet kasvanutkin tänä aikana nuoresta aikuiseksi, ja tietty kypsyminen on ollut ihan oletettavaa. Mutta olet kehittynyt kirjoittajana todella paljon ja osoitat työlläsi, että tekemällä paljon kehittyy paremmaksi. Itse olen 39-vuotias yliopistot käynyt viestijä, ja luen tekstejäsi mielelläni. Ne ovat jäsenneltyjä ja mietittyjä ja käytät nykyään kieltä sangen taitavasti. Saat kuule Iina olla ylpeä itsestäsi ja työsi jäljestä.
    P.S. Samaa mieltä myös tämän postauksen sisällöstä. Nimim. Neljä -ja kaksivuotiaiden äiti

  16. Ilona sanoo:

    Olipas hyvin kirjoitettu postaus ja tosi hyvä aihe. Lapsiperhearjesta luodaan mediassa usein huonoa kuvaa, ja on todella tärkeää, että myös sitä toista näkökulmaa tuodaan esiin. Kiitos siitä <3

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

  17. Jensku sanoo:

    Mun on pakko tulla lisäämään tähän, että kun mietitään sitä että lapsien kanssa on vaikea mennä minnekkään, esim kauppaan tai ravintolaan, kun heti alkaa hirveä kiukuttelu ja käytöstavat puuttuu jne, niin näissäkin asioissa ratkasee se oma asenne, lapsi aistii kyllä jos aikuinen on jännittynyt tilanteesta tai stressaantunut, hermostunut yms ja sillon kyllä lapsen käytöskin on sen mukaista, mutta kun ottaa ite sellasen rennon asenteen niin lapsikin on kiltimmin ja varmasti jokainen lapsi saa joskus jonkun kohtauksen kaupassa jos ei saakkaan jotain lelua tai karkkia tai jossain bussissa jostain napin painamisesta ja se yleensä loppuu aika nopeesti kun aikuinen pysyy rauhassa eikä hermostu yms.

  18. Pauliina sanoo:

    Hei Iina! Kiitos tästä postauksesta. Yhtään vähätteletämättä muita postauksiasiasi, monet niistä on todella hyviä, osuvia ja ajankohtaisia, mutta tämä on mielestäni sinun yksi parhaista postauksista. Todella taitavasti ja ammattitaitoisesti kirjoitettu, en voi muuta kuin ihailla. Olet pukenut sanoiksi niin hyvin asian mikä nyt muistutti sekä itseäni että varmasti monia muita että median antava kuva perhe-elämästä ei aina olekaan se oikea juuri itsensä kohdalla.

  19. anna sanoo:

    Itse asiassa sun blogi auttaa mua eteenpäin uudessa elämässä, jota haen. Se on niin ihanan positiivinen ja elämäniloinen. Älä kadota ikinä tota sun asennetta elämään!Monilla on ihan turhaa negatiivista ajattelua. Tosin mulla se liittyy limbisen järjestelmän häiriöön (niin kuin ehkä monella muullakin).

    Tämä asia on tärkeä. Itse ajattelen, että perhe-elämää voi olla hyvin monenlaista niin kuin ihmisiäkin. Itse toivon toista lasta. Vielä ei ole ollut mahdollista, mutta on tässä vielä noin 3 v aikaa. ja oikeastaan, kun olen selättänyt haasteeni niin ei ole todellakaan väliä mitä perhe-elämän haasteista kirjoitetaan, jos vain saan mahdollisuuden saada toisen lapsen.

  20. K sanoo:

    Omasta kokemuksestani voin sanoa, että elämä erityislapsiperheen äitinä on täysin erilaista kuin ”tavislapsiperheen”. Onnekkaita ovat ne perheet, joiden kenelläkään lapsella ei ole mitään erityisiä haasteita. Jos suurimmat haasteet ovat eteiskiukuttelu tai huonosti nukkuminen vauva-aikana. Vammaisen, sairaan tai psyykkisesti oirehtivan lapsen vanhemmuus on monin verroin raskaampaa. Usein erityislapset vielä ”kasaantuvat” samoihin perheisiin. Tarkoitus ei ole pelotella ketään, mutta elämässä voi tosiaan tulla vastaan mitä vain. Myös lapsiperhe-elämässä.

  21. tn sanoo:

    En oikein ikinä ole ollut erityisen lapsirakas ja 26 ikävuoden aikana ajatellut lapsista lähinnä vain, että sitten joskus jossain kohtaa, mutta joka kerta kun tulen tänne lukemaan sun kirjoituksia, lapsiarki ja vanhemmuus näyttäytyvät maailman ihanimmalta ja siisteimmältä jutulta, niin mukavaa seurattavaa! Se on niin totta, että siitä tavallisen arjen ihanuudesta lasten kanssa puhutaan todella vähän ja olemmekin raskaana olevan ystäväni kanssa sopineet, että hän tulee sitten kertomaan myös niistä ihan(ista) tavallisista hetkistä, joista muualta kuulee todella harvoin.

  22. Tiina sanoo:

    Miksi ei saisi pitää meteliä siitä, että nyky-Suomessa perhe-elämään liittyy paljon OIKEITA (ei siis vain mielikuvia vanhemmuuden vaikeuksista) ongelmia? Jos kerran on yhteiskunnallisestikin iso ongelma mm. syntyvyyden lasku, niin tokihan kaikki ymmärtävät, että syitä täytyy spekuloda.

    Musta on oikein hyvä, että nykyään on alettu murtamaan esimerkiksi äitimyyttiä, jonka mukaan äidin pitäisi olla aina iloinen ja jaksava ja sitä, että perhe on ainoastaan iloa tuova asia naiselle. Kyllä perhettä suunnittelevien pitää tietää realiteetit, joiden keskellä perhe-elämää pyöritetään. Vaikka on oikein mahdollista, että kaikki menee hyvin, riskit täytyy tiedostaa, koska ne ovat todellisia. Monen molemmat isovanhemmat asuvat kaukana (arjessa ei ole ketään auttajaa), työelämän vaatimukset ovat kiristyneet, vanhemmuden vaatimukset ovat kiristyneet jne. Tutkimusten mukaan Suomessa on lasten ja perheiden hyvinvoinnissa isoja ongelmia (mm. Väestöliiton perhebarometrit, Tuoma Kurttilan tutkimukset). Mielestäni on oikein hyvä, että vaikeuksia tuodaan pontevasti esille, jotta niille voisi myös tehdä jotakin. Hymistely ja hyssyttely eivät auta.

    Ymmärrän sun pointin, että perhe-elämä voi olla joillekin myös helppoa ja kivaa, mutta yhtäkään oikeasti ongelmallista asiaa ei muuteta, jos siitä ei pidetä meteliä (mm. perheiden tukemisen vähyys). Pelkkä positiivinen asenne ei auta muuttamaan näitä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Lisäksi perheet ehkä osaavat paremmin hakea apua oikeasta paikasta (ja ilman pelkoa stigmautumisesta), jos niitä on tuotu ilmi.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Musta tuntuu, että oot ehkä lukenut eri tekstin, kuin minkä kirjoitin? Tarkoituksena ei ollut hymistely tai hyssyttely, vaan vielä kerran: se, että tuodaan esille lapsiperheiden erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Alleviivasin tekstissä moneen otteeseen, kuinka hyvä on puhua myös niistä negatiivisista puolista ja tiedostaa ne. Myös Tuomas Kurttila on ottanut kantaa juuri tähän aiheeseen, juuri tuossa artikkelissa, johon tekstissäni linkkasin, ja lainaan häntä, kun hän sen hyvin sanoo:
      ”Kurttilan mielestä pitäisi kuitenkin puhua enemmän siitä, että lapset tuovat vanhemmilleen onnea. Hän muistuttaa muutaman vuoden takaisesta tukimuksesta, jonka mukaan aivan pienten lasten vanhemmat ovat onnettomia, mutta siitä eteenpäin lapselliset ovat selvästi onnellisempia kuin lapsettomat.
      – Vanhemmuus tuo lujaa, vahvaa onnea. Ja itse asiassa yhteiskunnan onnellisimpia ovat he, jotka silloin pikkulapsivaiheessa ovat olleet onnettomimpia.” <3

      • Tiina sanoo:

        Kyllä, luin tekstisi ja linkkisi ihan oikein. Olet aikaisemminkin tuonut esille sitä, kuinka ihanaa perhe-elämä on ja miten paljon oma asenne auttaa. Olet aikaisemmin maininnut myös sen, että mielestäsi tuodaan liikaa esille negatiivisia asioita. Siihen on syy, miksi nämä (perhe)ongelmat ovat nousseet keskiöön: Juuri siksi, että aiemmin on vallinnut pelkästään positiivisuuden illuusio, jossa ei ole ollut tilaa tuoda esille perheiden pahoinvointia. Nyt, kun voidaan, on hyvä, että niistä myös oikeasti puhutaan sen sijaan, että samaan hengenvetoon vakuutellaan, että suuri osa perheistä voi hyvin. Sama juttuhan on esim. kansansairauksien kanssa: niistä puhutaan paljon ja hyvä, että puhutaan, vaikka suurin osahan on terveitä.

        Ehkä aikaa myöten yhteiskunnallisesti hommaan saadaan joku balanssi, ettei polarisointi tule niin kovasti esiin, mutta juuri nyt se ei vielä taida olla, koska muutosta parempaan ei ole tullut.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          En ole koskaan sanonut, että negatiivisia asioita tuodaan liikaa esille, vaan että positiivisia tuodaan liian vähän esille. En missään vanhassakaan tekstissä ole sanonut niin. Jokaisesta positiivisuuden puolesta puhuvasta tekstistä voit myös lukea, että on hyvä tuoda myös ongelmia esiin ja vaikeuksista saa ja pitää puhua. Se on aina ollut mun näkökulma, ja niin myös nyt. Ja ne on kaksi ihan eri asiaa: puhua vaikeuksista liikaa ja puhua hyvistä asioista liian vähän. Se, että tuodaan niitä hyviä juttuja esiin ei mitenkään tarkoita, että vaikeista asioista ei saisi tai pitäisi puhua.

  23. Anonyymi sanoo:

    Lasten hankinnassa eniten pelottaa varmaankin se lopullisuus. Mielestäni on aika kaukaa haettua verrata lastenhankintaa bussimatkaan tai työpaikkaan; ne kun ovat juttuja, jotka voi aina vaihtaa, muuttaa tai perua.

    Kun hankit lapsen, se on ja pysyy, vaikka kokisi perhe-elämän kuinka kauheaksi, vastenmieliseksi ja vaikka kuinka haluaisi palata ajassa taakse päin. Harva omasta lapsestaan olisi valmis luopumaan, mutta voi se silti arjesta tehdä hyvin paljon raskaampaa ja onnettomampaa suuressa mittakaavassa, muuttaa parisuhdetta huonompaan suuntaan jne (näinhän se ihan tilastojen valossa on).

    On siis hyvinkin perusteltua pohtia ja punnita asioita tarkkaan. Ja yhtälailla se lapsettomuus on hyvä valinta, jos se sopii itselle parhaiten.

    Mikään ei muuta elämää yhtä paljon, kuin lapsi/lapset, se keikauttaa tietyt painopisteet päälaelleen ja ennen ne itsekkäät ratkaisut usein muuttuvat aivan toisiksi, lapsen ehdoilla valituiksi. Myöskin sellainen huolettomuus katoaa. Niitä minulla eniten on ikävä, itsekkyyttä ja huolettomuutta, jotka ovat muisto vain sen jälkeen kun elämään tulee pikkuihmisiä, joista olet vastuussa ja joita rakastat eniten maailmassa ja laitat heidän tarpeensa etusijalle. Elämä kulkee sen jälkeen heidän tarpeet edellä. Lasten ehdoilla, kuten aina sanotaan.
    Ja mielestäni siihen pitää olla valmis.

  24. Roosa sanoo:

    No nyt on upea teksti! Ihan mielettömän hieno, rohkea ja ajankohtainen kirjoitus. Oon niin iloinen että just sä kirjoitit sen, koska sun lähtökohta perhe-elämään ei ole ollut se tilastollisesti lupaavin ja olet elävä esimerkki siitä, kuinka asiat voivat mennä todella kivasti ja kuinka kaikki on lopulta yksilöllistä. Oot ihan mahtava tyyppi Iina! Mä olen oppinut sulta ja sun ajatusmaailmalta niin paljon, että sä et edes usko. Sä olet luonut muhun toivoa mun elämän vaikeimpina hetkinä ja oot saanut mut pysymään lempeänä ja kaivamaan uudestaan sen hetkeksi kadotetun positiivisen asenteen elämää kohtaan. Kiitos sun blogista ja hyvää syksyä koko teidän perheelle!

  25. Terkkari sanoo:

    Hei Iina, ja kiitos ihan mielettömästä näkökulmasta ja erittäin ajankohtaisesta aiheesta. Oon seurannut sun blogia miltein ihan alusta :)
    Haluun nyt kerranki tunkea lusikkani soppaan ja kertoa omia fiiliksiäni tästä aiheesta, koska olenhan 25-vuotias nuori nainen ja ns. parhaassa lastentekoiässä… Tämä meidän yhteiskunta ei mitenkään osaa tarjota riittävästi tukea lapsiperheille, varsinkaan psykososiaalista tukea. Olen terveydenhoitaja, asun omassa asunnossa, käyn töissä ja opiskelen ohella mutta silti en koe olevani riittävän vakaalla pohjalla saamaan lapsia. Harrastan paljon urheilua ja pelottaa että en raskausaikana ja synnytyksen jälkeen pääse/pysty liikkumaan. En usko että saan neuvolasta tarpeeksi konkreettista tietoa raskausajanliikunnasta, en halua menettää kehoani. Äitiys- ja vanhempainvapaatuet ovat myös todella pienet verrattaen palkkaan… Ison muutoksen lisäksi mitä vauva ja lapset tuo, täytyisi lisäksi tottua moneen muuhunkin muutokseen elämässä (huonompi elintaso). Kaiken tämän lisäksi yhteiskunta luo niitä kuuluisia paineita, Hesarissakin oli tässä viikon sisään mielipidekirjoitus siitä kuinka sivulliset kommentoi äitejä ja vauvoja julkisilla paikoilla. Erittäin surullista. Lisäksi koen pelkoa myös siitä, että menettää itsensä lasten takia vaikka lapset ovat suurin lahja mitä voi saada.

    Halusin tuoda nämä OMAT ahdistuksen aiheeni tähän, koska tiedän kuuluvani siihen osaan, joka voisi niitä lapsia pikkuhiljaa alkaa saamaan mutta perhearki ja raskausaika ovat yksi iso mörkö.

    T: Terveydenhoitaja (kyllä, terveydenhoitaja)

  26. Jensku sanoo:

    Mä oon kans valmis haastateltavaks, aihe on kyllä sen verran hyvä! :)

  27. Hanna sanoo:

    Heippa, hienosti kirjoitettu postaus! Mulla on todella suuri vauvakuume ja perheenlisäys alkaakin olemaan ajankohtainen asia minulla ja puolisollani. Silti useasti tulee niitä ajatuksia että apua, mitä jos tulisinkin raskaaksi niin miten siitä selvitään jos vauva onkin vaikea, miten jaksaa väsymystä, yms. Vaikka tämmöisetkin ajatukset ovat aivan varmasti normaaleja suuren elämänänmuutoksen myötä, on silti ahdistus välillä suurtakin asiasta jota silti kovasti haluaa, ja sekin aiheuttaa hämmennystä omassa mielessä.. Tämä teksti sai minut ajattelemaan asioita eri tavalla, vaikkakin silti varmasti pelkoja on ja tulee aina olemaan. Tästä sai paljon positiivisia ajatuksia (toivottavasti ) tulevaan perhe-elämään :) Kiitos hienosta blogista Iina!

  28. Ella sanoo:

    Hei! Anteeksi että kommentoin nyt ihan muuta tähän, mutta pakko kysyä nyt tässä kun sun viime talven postauksista en löytänyt vastausta ; mistä se sinun ihana Adidaksen untuvatakki on ostettu? Mikä on mallin nimi? En ole löytänyt mistään sitä Kiitos ja mukavaa syksyn jatkoa!

  29. Marski sanoo:

    Luin juuri kirjan Islantilainen kodinonni. Suosittelen kyllä kaikille, saa vähän erilaista perspektiiviä. Jotenkin mua useinkin ärsyttää tämä suomalaisten negatiivisuus ihan kaikessa, juuri näkyy tässäkin millainen kuva perhe-elämästä on. Siis tottakai lasten tulo muuttaa elämää, mutta ei se nyt mitenkään niin radikaalisti sitä muuta, et kaikki muu elämä loppuu. Ihan samoja asioita me on lasten kanssa tehty kuin ennen heitäkin, toki ei nyt tietenkään minnekään klubeille olla lähetty.

    Tuossa kirjassa tuli esille just se islantilaisten rentous, et lapset tulee osaks elämää eikä se oo mikään juttu lomailla, käydä ravintolassa tms niiden lasten kanssa. Ja mitä sitten vaikka niistä lapsista lähtee vähän enemmän ääntä, en tiiä miks täällä meillä on paljon semmosta mentaliteettiä ettei lapset saa kuulua tai näkyä. Jotenkin niin paljon lapsivihamielisyyttä. Vaikuttaako se sit negatiivisesti kuvaan perhe-elämästä vai toisinpäin.

    Hyvin sekavaa ajatusvirtaa tuli nyt

  30. Linkku sanoo:

    Tää oli kyllä ihan huikea kirjoitus ja näkökulma sulta Iina, kiitos niin paljon tästä <3

  31. Laura sanoo:

    Ihan mahtava kommentti! Mä lisäisin myös, että usein asenne ratkasee monissa asioissa. Jos asenne on positiivinen, ei ne pienet vastoinkäymiset kaada koko kuppia tai jää mieleen vellomaan. Toki aina on huonoja hetkiä ja päiviä itselläkin, mutta pääosin elämä kaksvuotiaan kanssa on MAHTAVAA. Me asutaan kahdestaan ja musta on parasta, kun mulla on aina kotona tyyppi, jonka kanssa voin lähteä metsään, keskustaan kahville tai vaikka lintsille jos huvittaa. Meillä on ihan omat jutut ja lapsen juttuja ja kehitystä on ihan ällistyttävä seurata. Mä otan lapsen mukaan ”kaikkialle” enkä oo kertaakaan ajatellut etten vois jotain tehdä koska lapsi (pl. ekan vuoden omat menot, koska tissitakiainen, mutta tiesin, että niiden aika on myöhemmin). Toki meilläkin on ollut väsymystä ja vaikeita aikoja, mutta niiden takana on se onni tästä kaikesta. Enkä malta odottaa mitä kaikkea keksitään vielä kun lapsi kasvaa! Teidän arkea ja sun positiivisuutta on ihana seurata

  32. Minävain sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä! Musta on ihana, että tuodaan esille positiivisiakin puolia perhe-elämästä. Koska niitä on niin paljon, ja niin usein ne jäävät niiden negatiivisten asioiden varjoon, koska jostain syystä nykyaikana korostetaan niin paljon asioiden negatiivisia puolia. Itse uskon, että se johtuu siitä, että ihmiset on jotenki paljon itsekkäämpiä nykyään. Just monet miettii, että mitä kaikkea siitä seuraa, kun saa lapsia. Yleensä yks syy, miks lapsia ei haluta, on se, että ei haluta luopua omasta ”mukavasta” elämästä. Ja että elintaso muuttuu huonommaksi. Itse en henkilökohtasesti ymmärrä sitä, että aatellaan, että rahalla saa onnea. Ku vertaa sitä onnea mitä rahalla saa, siihen, että miten paljo onnea lapsista saa, niin ei sitä edes voi verrata. Eikä lapset automaattisesti tarkota huonompaa elintasoa, se on vaan kiinni siitä, mihin rahat käyttää. En tiedä, onks tää hyvä tapa miettiä sitä, että mikä elämässä on tärkeetä, mut itellä on ainaki usein tapana miettiä, että ”sit jos mä vanhana mummona miettisin tätä asiaa, niin oisinko onnellisempi tästä vai tästä asiasta.” Oisko vanhana mummona kiva muistella sitä mukavuudenhaluista elämää, vaan sitä rikasta rakasta raskasta elämää rakkaiden ihmisten ympäröimänä. En tarkota tätä sillä, että elämässä ei ois rakkaita ihmisiä ilman niitä lapsiakin, mutta kyllä aika monelle vanhukselle on voimavara ne omat lapset. Koen myös itse, että elämä on merkityksellisempää lasten kanssa. :) Okei tässä kommentissa saattaa olla punainen lanka vähän hakusessa, mutta tässä vähän mun ajatuksia aiheesta :-D

  33. Roosa sanoo:

    Hyvä teksti Iina! On erittäin hyvä tuoda esille erilaisia näkökulmia tähän aiheeseen, joka ainakin mediassa on tuotu esille usein varsin negatiiviseen sävyyn esim. Äitien uupumus ym. Toisaalta äitinä olen myös sitä mieltä, että on hyvä puhua vaikeistakin asioista äitiyteen liittyen, jotta jokainen voisi punnita mahdollista lastentekoa/yrittämistä omista voimavaroista lähtien.
    Omaan itse melko positiivisen elämänasenteen mutta sairastuin silti synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka veti minut todella pohjalle. Oli huolehtiva mies joka osallistui täysillä lapsen hoitoon (valvoi jopa yöt jotta sain nukkua) silti näin pimeää ja elämä tuntui loppuneen täysin. Tarkoitus ei ole pelotella ketään, halusin vain tuoda yhden näkökulman asiasta. Olen toki onnellinen lapsestani ja pyrin kasvattamaan häntä kannustaen ja tukien mutta joudun myös myöntämään oman epätäydellisyyteni vanhempana ja sen, etten jaksa kaikkea.

    Kannustan ihmisiä miettimään, miksi haluaa/ei halua lapsia ja laittamaan molemmista arvellut plussat ja miinukset. Perhe-elämä voi olla ihanaa ja rakkaudentäyteistä mutta myös erittäin kuluttavaa ja ahdistavaa. Tämä on sekä asenne että voimavara kysymys, kaikilla ihmisillä ei ole myöskään yhtä hyvät lähtökohdat tai vaikeiden asioiden käsittelytaidot kuin toisilla. Mutta jokainen voi onnistua vanhempana ja löytää sekä lapsellisesta että lapsettomasta elämästä paljon hyvää ja arvokasta!

  34. mymmeli sanoo:

    Rehellisesti voin sanoa, että meillä esikoisen vauvavuosi oli (tähän asti) elämäni parasta aikaa! Toki hän oli helppo vauva, söi ja nukkui hyvin ja meillä meni parisuhteessakin tosi hienosti. Kaikki vain loksahti kohdalleen.
    Nyt perheemme on kasvanut toisella lapsella ja vaikka ensimmäiset 2kk meni koliikkihuutojen saattelemana, pidän tätä silti aivan ihanana enkä vaihtaisi hetkeäkään. Sen sijaan toivoisin, että ajan voisi pysäyttää tai ainakin reippaasti hidastaa.
    Koen eläväni elämäni onnellisimpia vuosia, haluan elää hetkessä ja nauttia näistä vuosista niin paljon kuin mahdollista.
    T: aina äidiksi tulosta haaveillut

  35. L sanoo:

    Hei ja kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Tässä on paljon asioita joita itsekin olen pyöritellyt, ehkäpä useammin kuin tarvitsisi. Vaikka on hyvä että epäkohdista puhutaan koska on aika kiistatonta että monissa perheissä esiintyy pahoinvointia niin kyllä mielelläni ainakin itse luen myös tätä näkökulmaa, että kaikki voi oikeasti olla myös hyvin! Tai tosi hyvin tai ainakin omasta mielestään tosi hyvin :)
    Olen sua hippasen verran vanhempi eikä perheellistyminen ole ajankohtaista vielä vuosiin. Todennäköisesti tulen olemaan niitä kolmekymppisiä jotka eivät ole koskaan pitäneet pikkuvauvaa sylissä (tästä oli artikkeli kesällä). Saattaa olla että olen myös niitä naisia joille lääkärillä ei riitä sympatiaa (tästäkin oli artikkeli, lääkäri joka ei millään ymmärrä miksi 35v+ valittavat että raskautuminen on hankalaa, itsehän käyttivät biologisesti parhaat vuotensa johonkin muuhun). Ahdistavaa luettavaa. Mutta juuri tällaisten artikkeleiden tasapainoksi on mahtavaa lukea myös toivosta ja valopilkuista ja hypystä jännittävään tuntemattomaan. Kiitos siis vielä! Ja ihanaa alkanutta lokakuuta teille!

Kommentoi