Vatsan hyvinvointi arjessa

11.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja toimin Lifen brand ambassadorina tämän vuoden ajan.

Jokainen vatsaongelmia joskus kokenut varmasti tietää, että ne ovat ihan järjettömän inhottavia ja ikäviä, ja vaikuttavat elämänlaatuun todella paljon. Mulla todettiin lapsena laktoosi-intoleranssi, joka on iän myötä helpottanut. Nykyisin en kiinnitä huomiota siihen, ovatko käyttämäni maitotuotteet laktoosittomia vai eivät, sillä vatsani ei enää reagoi laktoosiin herkästi. Lapsuuden vatsaongelmista on kuitenkin jäänyt sellainen pelko ja ahdistus esimerkiksi siitä, että jonain tärkeänä juhlapäivänä onkin kauheasti vatsavaivoja. Silloin nimittäin kävi monesti niin, että juhlissa vahingossa söi jotain missä oli laktoosia, ja sitten tuli vatsa kipeäksi.

Mä kärsin pitkään myös emetofobiasta eli oksennuskammosta, ja se onkin ollut yksi blogin puhutuimpia aiheita vuosien varrella. Blogin kautta opin, että en ollut kummallisen pelkoni kanssa yksin todellakaan, vaan todella moni muu pelkäsi samaa asiaa. Oksentaminen ja oksentamisen näkeminen olivat mun pahimpia pelkoja, ja vatsataudin uhka sai mut todella vainoharhaiseksi. Yhdessä me tsempattiin täällä toisiamme, miten selviää esimerkiksi lapsen ensimmäisestä vatsataudista. Alkuun se tuntui nimittäin todella pelottavalta ajatukselta oksennuskammoiselle.

Mutta juuri niinhän siinä kävi, että kun se ensimmäinen vatsatauti iski omalle lapselle, mä jotenkin pääsin siitä mun pelosta vähän yli. Ja joka kerta sitä pelkää vähemmän, ja pystyy suhtautumaan neutraalimmin. Edelleenkin mä pelkään tartuntaa, ja olen ehkä hieman tavallista tallaajaa vainoharhaisempi vatsataudin suhteen, mutta pystyn toimimaan. Ja nykyään jos sairastun itse, en enää panikoi, vaan suhtaudun siihen kuten mihin tahansa muuhunkin pöpöön tai flunssaan. Viime keväänä kärsittiin vatsataudista yhtäaikaa meidän tytön kanssa, ja  nukuttiin kahdestaan alakerrassa patjoilla. Hänen mieleensä se jäi jännittävänä seikkailuna, vaikka välillä tulikin oksennus. Siinäpä vasta ihailtava suhtautumistapa.

Vatsan hyvinvointi on ihan uskomattoman tärkeää, ja tämä mun pelko on ajanut mut jo vuosien ajan pitämään ekstra hyvää huolta vatsasta (tai ainakin yrittämään). Vaikka osittain vaikutus on varmasti myös psykosomaattista, uskon, että vatsataudista on helpompaa ja nopeampaa toipua, kun vatsa on muuten terve ja hyvässä kunnossa.

Silloin kun vatsa toimii huonosti arjessa, on vaikea olla. Mä pidän arjessa huolen mun vatsasta terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla, riittävällä kuidun saannilla ja syömällä säännöllisesti maitohappobakteerivalmistetta. Lifen brändilähettiläänä olen saanut tutustua moniin erilaisiin maitohappobakteereihin, ja kaikista testaamistani olen tykännyt. Tällä hetkellä mulla on käytössä edelleen Lifen oman sarjan probiootit. Sen olen ainakin huomannut, että mun vatsan hyvinvoinnille on tärkeää, että syön maitohappobakteerivalmistetta säännöllisesti. Kesällä pidin taukoa, kun lomamoodissa maitohappobakteerin ottaminen hieman unohtui. Samaan aikaan kärsin viikon sisään kahtena eri päivänä vatsaongelmista. Kyseessä ei ollut mikään vatsapöpö siis, vaan satunnaisesti viikon aikana mulla oli vatsa sekaisin parin tunnin ajan parina eri päivänä, joiden välissä se toimi ihan normaalisti.

Silloin kesällä söin noiden vatsavaivojen jälkeen kuuriluonteisesti Lifen Sporebioticia parin viikon ajan päivittäin, ja sen jälkeen olen jatkanut säännöllistä maitohappobakteerivalmisteen käyttöä. Vatsaongelmat ovat pysyneet poissa, enkä muista tältä syksyltä yhtäkään päivää, että olisin niistä kärsinyt. Koputan nyt puuta tätä kirjoittaessani, ja toivon, että ne pysyvät poissa jatkossakin. Toivon myös, että hyvä huolenpito vatsasta koko perheellä valmistaa meitä taas ensi keväänä alkavaan noroviruksen kultakauteen. Lapsilla on edelleen käytössä lasten oma Kidz Probi -valmiste, jossa maitohappobakteerit ovat itiömuodossa, kuten Sporebioticissa.

Kaapissa on myös vatsataudin tai antibioottikuurin varalta valmiina Puhdas+Saccharomyces Boulardii –valmistetta, joka on hiivaprobiootti ja kestää siksi paremmin vatsahappoja kuin monet maitohappobakteerit. Sitä voi käyttää esimerkiksi kuuriluontoisesti antibioottikuurin yhteydessä tai ulkomaanmatkojen aikana, mutta sitä voi käyttää myös päivittäisenä valmisteena. Koska hiivaprobiootti ei ole bakteeri, antibiootit eivät tuhoa sitä. Siksi sitä voi hyvin käyttää yhtä aikaa antibiootin kanssa ilman että teho kärsii. 

Jos mietitte, mitä herkkusuklaata mä syön tuossa kuvassa, niin se on kuulkaa Life-myymälöihin juuri rantautunutta Coffee Pixels -suklaata! Se sisältää kofeiinia espresson verran, mutta on erittäin vatsaystävällistä ja kuitupitoista. Voin kertoa, että oli vähän liiankin hyvää tällaiselle herkkusuulle.

ARVONTA – Voita Lifen Sporebiotic-valmistetta:

Vatsan hyvinvoinnista puheenollen, teillä on nyt mahdollisuus voittaa Lifen Sporebiotic-valmistetta! Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen Miten sinä huolehdit vatsasi hyvinvoinnista? Kommentoi vastauksesi, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut arvontaan, jossa kolme teistä voittaa paketin Sporebioticia (arvo 52,50€). Osallistumisaikaa on 18.10.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN:

Muistuttelen teitä koko vuoden kestävästä mahtavasta alekoodista: Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. 

LIFEN SYNTTÄRIT -tarjouskampanja:

Life-myymälöissä ja verkossa juhlitaan synttäreitä 8.-21.10., jolloin heillä on huikeita tarjouksia mm. tässä postauksessakin mainituista tuotteista, ja monista muista. Suosittelen käymään Lifessa juttelemassa asiantuntevien hyvinvointikonsulttien kanssa, jos jokin hyvinvointiin liittyvä askarruttaa. He osaavat neuvoa ja auttavat etsimään itselle sopivia valmisteita.


70 Responses to “Vatsan hyvinvointi arjessa”

  1. Laura sanoo:

    Syön säännöllisesti maitohappobakteereja.

  2. Sanni sanoo:

    Näitä kokeilusin tosi mielelläni! Huolehtimalla kuidun saannista. Vältän ruista, joka saa vatsani sekaisin.

  3. Maria sanoo:

    Mä pidän vatsastani huolta säännöllisellä ateriarytmillä,kunnon yöunilla,liikunalla,gluteenittomalla ruualla sekä maitohapoilla ja tietty riittäväällä veden juonnilla

  4. Nonnuska sanoo:

    Olen huomannut, ettei vatsani ja eikä koko kehoni tykkää gluteenista eikä valkoisesta sokerista. Pyrin siis välttämään niitä, mikä on ihan hemmetin vaikeaa välillä! Muuten pyrin syömään mahdollisimman ravintorikkaita ja puhtaita ruokia.

  5. Rose sanoo:

    Lihansyönnin lopettaminen auttoi minun vatsani kanssa 🙂

  6. Jessica sanoo:

    Tosi huonosti pidän huolta vatsasta, maitohappoja satunnaisesti syön ja actimel jugurttia

  7. Maiju sanoo:

    Syön aamulla kaurapuuroa ja muuten monipuolisesti kasviksia. Kuidut on tärkeitä. Kaikki moska saa vatsan voimaan huonosti.

  8. Sara sanoo:

    Olen huomannut, että maitohappobakteerien syönti säännöllisesti auttaa vatsaa pysymään terveenä!

  9. 6tytönäiti sanoo:

    Mulla on tosi herkkä vatsa ja kiukuttelee milloin mistäkin. Yritän syödä hyvin ja liikkua että vatsakin vois hyvin.

  10. anna sanoo:

    Mukana! Käytän puhdas+ probiootteja ja en juurikaan käytä sokeria enkä vehnää.

  11. Annak sanoo:

    Näitä ois mahtava kokeilla! Koitan syödä säännöllisesti, juoda riittävästi, kävellä ja lisäksi sillon tällöin pidän maitohappobakteerikuureja

  12. laulau sanoo:

    Pyrin syömään hyvin ja kasvisruokaa. Probiootit ja/tai maitohapot käytössä lomilla, antibioottikuureilla tmv. spesiaaleissa tilanteissa. 🙂

  13. Jossuu sanoo:

    Itse syön myös päivittäin maitohappobakteereita ja boulardiita pitää olla aina varalta kaapissa. Oon itse onneksi löytänyt ruuat ym. asiat mitkä aiheuttavat vatsavaivoja ja näin osaan niitä välttää.

  14. Sonja sanoo:

    Ruokavalion ja liikunnan avulla,sekä syömällä probiootteja.

  15. Essi sanoo:

    Syön säännöllisesti maitohappobakteereja ja vältän laktoosia ja ruista koska maha ei niistä tykkää.

  16. Sofia sanoo:

    Maitohappobakteereita syön silloin tällöin kuuriluontoisesti

  17. Sanni sanoo:

    Keliaakikkona minulle on erityisen tärkeää huolehtia vatsan hyvinvoinnista. Pyrin syömään riittävästi kuitua ja myös silloin tällöin maitohappobakteereja. Säännöllinen ateriarytmi on myös auttanut vatsaani pysymään kunnossa.

  18. Anna sanoo:

    Teen itse kefiiriä jota laitan smoothien joukkoon. Lisäksi maitohappobakteerit löytyy kotoa mutta säännöllisesti niitä en niitä muista käyttääkö. Sokeria pyrin välttämättään

  19. Ronja sanoo:

    Mä oon kärsinyt vatsa ongelmista todella nuoresta asti. Se on kipeä ja sekaisin ja vaikka mitä ruokavalioita kokeilin, niin mikään ei tuntunut auttavan.
    Kun tajusin alkaa kiinnittää huomiota mun mieleen niin huomasin vatsan sekoilevan eniten silloin kun mieli sekoili.

    Se on tänäpäivänä tärkein vatsan toimivuuden kannalta, pidän huolta mielestä, niin samalla huolehdin vatsani hyvinvoinnista.

  20. Loviisa sanoo:

    Tällä hetkellä elämä on niin hektistä, että vatsan hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt lähes huomiotta, ja sen kyllä huomaa. Täytyisi lisätä liikuntaa ja syödä enemmän kuituja. Kunnon yöunetkin voisivat olla hyödyksi, mutta siihen en pysty juuri nyt oikeastaan vaikuttamaan. Kiva muistutus siis tämä postaus!

  21. Ee sanoo:

    Yritän syödä terveellisesti ja vatsaystävällidesti, pitäisi panostaa vielä enemmän vatsan hyvinvointiin…

  22. Laura sanoo:

    Syön riittävästi kuituja, hapatettuja tuotteita ja maitohappobakteerejakin otan säännöllisesti.

  23. Hipsu sanoo:

    Syön terveellistä, kasvispainotteista ravintoa sekä vatsaflunssakauden alkaessa otan mhb:t käyttöön hetkeksi.

  24. Mimmi sanoo:

    Pyrin ylläpitämään vatsan hyvinvointia ensisijaisesti ruokavaliolla, vältän tiettyjä ruoka-aineita! Lisäksi yksi loistava apu on ollut ruuansulatusentsyymin syöminen, auttaa erityisesti vatsaa käsittelemään raskaampaa ja rasvaisempaa ruokaa, joka oli aiemmin totaalisen kielletty vatsan huonon kunnon vuoksi.

  25. Rosa sanoo:

    Säännöllisessä käytössä maitohappobakteerit

  26. Tarza sanoo:

    En kiinnitä vatsan hyvinvointiin erityishuomiota, vaikka pitäisi. Huomaan, että riittävä vedenjuonti ja minen tunnin istumisen välttäminen helpottavat. Pitkät automatkan ja matkustaminen yleensäkin saa vatsani sekaisin!

  27. Essi sanoo:

    Aloitan aamun kaurapuurolla ja maitohappobakteerilla. 🙂

  28. Laura sanoo:

    Mulla vatsan hyvinvoinnin kulmakivet on laktoositon sekä gluteeniton ruokavalio sekä liikunta! Aloitin kesällä säännöllisen lenkkeilyn ja se on tehnyt ihmeitä mun vatsavaivoille 🙂

  29. Anni sanoo:

    Syön paljon hedelmiä ja kasviksia ja liikun säönnöllisesti 🙂

  30. mari sanoo:

    Minulla on ärtyvän suolen oireyhtymä, ja olen miettinyt, auttaisivatko maitohappobakteerit vatsaani voimaan paremmin. Olen vähentänyt lihan ja valkoisen viljan syöntiä, mutta vielä on paljon petrattavaa. Eniten tuntuu, että vatsani kuntoon vaikuttaa oma stressitila.

  31. Päivi sanoo:

    Jotenkin on unohtunut koko asia. Käsiä pesen huolella ja kuuriluonteisesti syön maitohappobakteereja.

  32. Sirkku sanoo:

    Yritän katsoa mitä syön kun vielä allergiaa ja otan lisäravinteita sekä maitohappotabletteja käytän myös, mutta silti vatsa oireilee välillä!

  33. Eve sanoo:

    Syön monipuolista ruokaa ja maitohappobakteereja, joiden avulla koitan pitää vatsani kunnossa.

  34. Sardeliini sanoo:

    Katsomalla, mitä syön ja käyttämällä ajoittain maitohappobakteereja.

  35. Päivi sanoo:

    Näin raskausaikana mahan toiminnasta huolehtimiseen saa kiinnittää erityisen paljo huomiota, muuten ystävä nimeltä ummetus tulee helposti kylään.. Itselle tärkeää on aamuinen runsaskuituinen kaurapuuro ja se että muutenkin valitsee vain runsaskuituisia täysjyväviljatuotteita, pyrin syömään maitohappobakteereja ja juomaan paljon sitä vettä..

  36. Hemppe sanoo:

    Mulla on jo reilu kymmenen vuotta ollut vatsaongelmia, ja olenkin jättänyt kaikki laktoosilliset tuotteet mun ruokavaliosta pois. Se on auttanut tosi paljon, ja olen voinut paljon paremmin. Ei ole pitänyt lääkkeitäkään ottaa moneen aikaan! (Mulla on Somacia lääkkeenä, kun ne pahimmat kivut ja väännöt tulee kun en pääse sägystäkään ylös). Tää on erittäin lähellä sydäntä tää aihe, jos niin voi sanoa siis. 😀 Joutuu aina pohtimaan, mitä suuhunsa laittaa! Monet eri ruoat on kiellettyjen listalla ollut jo sen kymmenisen vuotta, joten on jo tottunut välttelemään niitä kaupassa ja ravintolassa ollessa.

    Mä oon noita maitohappobakteereja ottanut, ja ne ovat auttaneet mun vatsan toimintaan. Lisäksi kuituvalmisteet on käytössä, ja pahimpiin kipuihin tosiaan sitten ne lääkkeet. Tiettyjen ruokien vältteleminen myös pitää mun masun terveenä. Lisäks ihan perus liikunta auttaa mua hurjan paljon, oon paljon lenkeillä käynyt. 🙂

  37. RR sanoo:

    Paremminkin voisin pitää huolta, mutta pääsääntöisesti ruokavaliolla. Oon myös huomannu omalla kohdallani, että säännöllisillä ruoka-ajoilla on jonkinmoinen merkitys. Ei siis napostelua…

  38. Henriikka sanoo:

    Aamu-ja iltapalat hyvin kuitupitoisia sekä riittävä vedenjuonti päivän aikana.

  39. Jule sanoo:

    Syömällä monipuolisesti ja liikkumalla päivittäin!

  40. Heidi K sanoo:

    Voisi paremminkin pitää… siihen avuksi ois hyvä maitohappobakteerit

  41. Matilde sanoo:

    Olen laiminlyönyt vatsan hyvinvoinnista huolehtimisen. Tämä kirjoituksesi herätteli karuun todellisuuteen. Asialle olisi tehtävä jotain. Ensimmäinen korjausliikkeni on aloittaa aamut kaurapuurolla, siitä se vähitellen lähtee, muutos.

  42. Santra sanoo:

    Opiskelijan tuilla ei hirveesti vatsan hyvinvoinnista voi huolehtia, kun rahat ei riitä kalliisiin ja kunnollisiin tuotteisiin. Syön välillä lidlin maitohappobakteereita, kun vatsa oireilee (eli monesti viikossa…) Itsellä myös emetofobia, joka rajoittaa elämää norokausina paljon 🙁

  43. Airi sanoo:

    Syön monipuolisesti, harvoin punaista lihaa. Leipää ja puuroa menee joka päivä, vatsa toimii joka aamu hyvin, liikun paljon ja juon vettä.

  44. Jiip sanoo:

    Syömällä maitohappobakteereja pöivittäin

  45. Jiip sanoo:

    Syömällä maitohappobakteereja päivittäin, välttämällä itselle huonosti sopivia ruoka-aineita sekä käyttämällä kuituvalmistetta Vi-Siblinia.

  46. Anna sanoo:

    Napsin päivittäin probioottia 🙂

  47. M sanoo:

    Vältän ruokia jotka saa mahan turpoomaan ja säännöllisesti juon gefiluksen maitohappobakteereja sisältäviä jugurtteja ja mehua

  48. MinttuW sanoo:

    Tulee todella huonosti hoidettua ja sen huomaa välillä outoina nipistelyinä. Maitohappoa olisi varmasti hyvä alkaa käyttämään!

  49. jasmin sanoo:

    Yritän harrastaa liikuntaa ja maidon sijasta meillä juodaan kaurajuomaa.

  50. Bensku sanoo:

    Huolehdin vatsan hyvinvoinnista viljattomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla. Syön paljon kasviksia ja yritän muistaa juoda vettä tarpeeksi.

  51. Lode sanoo:

    Monipuolisella ja terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla ja maitohappobakteereilla

  52. Elina sanoo:

    Tasaiseen ruokailurytmiin pyrkiminen on ainakin minulla helpottanut vatsan toimintaa.

  53. Outi sanoo:

    Vaikean sairauden ja vahvan lääkityksen vuoksi syön vatsansuojalääkettä. Maitohappobakteereja mieluusti kokeilisin.

  54. Jenna sanoo:

    Aamuisin syön puuroa, päivittäin lisään ruokiini kuten jogurttiin kauraleseitä ja erilaisia siemeniä. Joskus myös syön kuuriluonteisesti maitohappobakteereja. Ärtyvän suolen oireyhtymä on inhottava vaiva, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään!

  55. Laura sanoo:

    Syön maitohappobakteereja päivittäin 🙂

  56. Ansku sanoo:

    Maitohappobakteereja käytän ja kiinnitän huomiota säännölliseen syömiseen.

  57. Siiri sanoo:

    Syön jatkuvasti maitohappoja.

  58. Heidi sanoo:

    Vältän maitotuotteita ja ruisleipää, koska ne saavat mahan kipeäksi. Lisäksi koitan syödä riittävästi kuituja.

  59. Saimi sanoo:

    Mulla kanssa maitohappobakteerit päivittäisessä käytössä 🙂

  60. Elli sanoo:

    Huolehdin vatsani hyvinvoinnista syömällä terveellisesti ja monipuolisesti, sekä riittävästi kuitua. Ulkomaanmatkoilla tai antibioottikuurin aikanan syön myös maitohappobakteeria kuuriluonteisesti.

  61. Katriina sanoo:

    Heippa,

    Huolehdin vatsan hyvinvoinnista syömällä mahdollisimman kuitupitoisesti.

  62. Henna sanoo:

    Maitohappobakteerit ja AB- piimää nautin aamulla.

  63. Maiju sanoo:

    Pyrin syömään terveellisesti ja suosin kuitupitoisia tuotteita. Viime aikoina olen ottanut myös maitohappobakteerit päivittäiseen käyttöön.

  64. Laura sanoo:

    Mä pidän vatsastani huolen liikkumalla säännöllisesti, juomalla riittävästi vettä päivän aikana ja syömällä tarpeeksi kuituja. Näiden lisäksi käytän Lifen omia maitohappobakteereja 🙂

    Btw, vaikka oonkin lukenut tätä blogia jo pitkään, en tiennyt sun emetofobiasta. Onpa lohduttavaa kuulla että se voi helpottaa ajan myötä, itsekin huomasin keväällä tytön sairastaessa, että huoli ja välittäminen lapsesta nousi helposti yli oman oksennuskammon 🙂

  65. Miia sanoo:

    Yritän huolehtia vatsavaivoista ylipäätään normaaleilla terveellisillä elämäntavoilla: liikunnalla, säännöllisellä syömisellä ja etenkin juomalla reilusti vettä. Välillä syön myös kuuriluontoisesti maitohappobakteereita, jos tuntuu että vatsan toiminta kaipaa erityistä huomiota.

  66. anna s. sanoo:

    Maitohappobakteereja syön säännöllisesti 🙂

  67. hilkka sanoo:

    Syön antibiootteja tarvittaessa kuureittan ja hellin vatsaani kaurapuurolla aamuisin.

  68. Julia sanoo:

    Hellin mahaa terveellisellä ruoalla sekä monipuolisella liikunnalla. Pyrin juomaan myös tarpeeksi vettä päivittäin sekä välillä käytän maitohappobakteereja:)

  69. Julia sanoo:

    Hellin vatsaa terveellisellä ruoalla ja monipuolisella liikunnalla. Pyrin juomaan vettä myös tarpeeksi päivittäin sekä välillä käytän maitohappobakteereja:)

  70. joanna sanoo:

    Mun pitäisi huolehtia paremmin Tällä hetkellä syön joka aamu kaurapuuroa ja välipala smoothieen lisään aina kuitua sekaan, mutta maitohappobakteerit ei varmasti olisi pahitteeksi

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.