On aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi

12.11.2018

Taaperon toilailuita seuratessa tulee aina välillä huokailtua, että miten ihmeessä sitä selvisi silloin, kun oli kaksi pientä 1,5v ikäerolla. Meidän kuopus on jo nyt monta kuukautta vanhempi, kuin esikoinen oli keskimmäisen syntyessä. Silti häntä tietysti pitää noin 100 kertaa enemmän vauvana, kuin esikoista silloin aikanaan kun hän tuli ensimmäistä kertaa isosiskoksi. Vaikka se pieni ikäero tuntui ekan vuoden ajan haastavalta ja rankemmalta kuin halusin edes itselleni myöntää, on se sen jälkeen ollut vain suuri onni. Ekan vuoden rankkuudesta huolimatta koen, että kaksi lasta pienellä ikäerolla oli siihen kohtaan elämää paras mahdollinen päätös.

Meidän isommat tyypit on jo niin isoja, kun vertaa tuohon taaperoon, joka on vielä ihan selkeä taapero höpsöine päähänpistoineen. Isot tyypit ovat omatoimisia ja reippaita, hoitavat sovitut asiat ja heidän kanssaan voi käydä järkeviä keskusteluita. Vaikka toinen on jo koulussa, ja toinen vielä ensi kesään asti päiväkodissa, sitten eskarissa, heillä on monia samoja kiinnostuksenkohteita, paljon samoja kavereita ja tosi paljon yhteistä muutenkin. Luonteeltaan he ovat aina olleet kuin yö ja päivä, mutta silti he sopivat yhteen ja tulevat toimeen. Heitä on ihana seurata.

Äitinä mä aina jännitän uusia asioita, kuten esimerkiksi koululaisen itsenäistymistä. Mutta pikkuhiljaa kun rauhallisesti etenee ja antaa vaan rohkeasti enemmän vastuuta ikätason mukaan, se omakin jännitys helpottaa. Keskimmäisen kanssa ei enää jännitä yhtä paljon ne samat asiat, joita esikoisen kanssa vielä panikoi. Hauska nähdä miten on sitten kuopuksen kanssa, kun hän on niin paljon isosisaruksiaan nuorempi.

Musta on jotenkin niin hauskaa ja outoa seurata näitä sisarusrooleja kun itse olen ainoa lapsi. Vaikka pyrin olemaan tietoisesti vahvistamatta stereotyyppisiä sisarusrooleja omalla käytökselläni, niin jotkut jutut tulee melkeinpä väistämättä. Kuten just se, että esikoisen kanssa jännittää enemmän kaikki uudet asiat, koska mekin koetaan ne vanhempana ensimmäistä kertaa. Samalla tavalla esikoiselle on myös halunnut varta vasten opettaa kaikkea, kuten pyöräilyn ilman apupyöriä tai kengän nauhojen solmimista tietyssä iässä. 5v vaan tässä ilmoitti (ja näytti) yksi päivä, että osaa ihan itse, kun tarjouduin solmimaan auenneen kengän nauhan parkkihallissa. Pyöräilemäänkin hän opetteli itse viime keväänä pihan kävelytiellä, sillä aikaa kun me muut oltiin kipeänä. Tosin en tiedä onko tässä enemmän kyse siitä, että hän on vain ollut nopea oppimaan itse, eikä olla ehditty vielä edes miettiä harjoittelua, ennen kuin hän on jo oppinut itsekseen.

Vaikka jossain määrin sisarusroolit näkyvät arjessa, pyrin silti parhaani mukaan kohtelemaan samalla tavalla kaikkia kolmea. Kaikki saavat samat oikeudet, edut ja velvollisuudet samassa iässä. Musta se tuntuu reiluimmalta järjestelyltä, että esim. kaverisynttäreitä saa alkaa pitämään tietyn ikäisenä, eikä niin, että keskimmäinen saa sitten kun esikoinenkin saa. Joissain asioissa se vaan menee niin ihan huomaamatta, mutta kaikissa isoissa asioissa ollaan pysytty siinä, että samat jutut aina tietyn ikäisenä. Mun mielestä se on reilua sillä tavalla, ja luulen, että isompana lapsetkin varmasti arvostavat selkeitä pelisääntöjä, joiden mukaan on toimittu.

Musta on vaan niin hassua, että meillä on jo niin isoja lapsia. Joo, tiedän, he ovat pieniä jos vertaa teineihin tai aikuisiin lapsiin. Mutta he ovat kuitenkin niin isoja, kun vertaa taaperoon. Mä aina ajattelin, että olen just sellainen vanhempi, joka on ihan parhaimmillaan vauvojen ja pikkulasten kanssa. Mutta mitä isommaksi lapset kasvaa, sitä enemmän heitä oppii tuntemaan ja sitä enemmän kaikesta saa irti heidän kanssaan. Se on ihan älyttömän siistiä!

On ihan mahtavaa olla isompienkin lasten vanhempi. Vaikka rakastan vauva-aikaa ja taapero-aikaa, niin on ihan älyttömän siistiä olla myös 5- ja 7-vuotiaiden vanhempi. Rakastan tutustua meidän lapsiin enemmän ja enemmän, koko ajan heidän maailmansa avautuu meille vanhemmillle ihan uusilla tavoilla. Rakastan kuunnella heidän juttujaan, ja keskustella mielipiteistä ja kaikesta merkityksellisestä! On ihan mahtavaa seurata millaisista asioista he innostuvat, mitkä herättävät kysymyksiä ja mitä mieltä he ovat jostain päivän polttavista aiheista. Heidän maailmansa on jo niin paljon laajempi, ja he kiinnittävät huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ihan mieletöntä.

Jotkut puhuvat, että eivät oikeastaan tykkää vauvoista tai pikkulapsiajasta, mutta isommat lapset on enemmän heidän juttu. Mä taas ennen äitiyttä olin ajatellut, että nimenomaan se pikkulapsiaika on ihan mun juttu, ja vauvat on niiiiiiiin söpöjä, enkä niin paljoa edes ollut ajatellut sitä, millaisia isommat lapset ovat. Mutta sitten omien lasten myötä oon huomannut kyllä, että kaikki iät taitaa olla mun juttu omalla tavallaan, koska jokaisessa iässä on ne omat hyvät puolensa. Olen aika onnekas, kun saan nauttia kolmesta eri ikävaiheesta yhtäaikaa.

Se, mitä halusin tällä tekstillä sanoa on pähkinänkuoressa se, että on meillä vaan niin mahtavat lapset. Mä haluan olla heille aina paras mahdollinen versio itsestäni, ja kehittyä ja kasvaa vanhempana heidän rinnallaan joka päivä. Tärkeintä on, että jokainen heistä saa kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri omana itsenään, sellaisena kuin on, elämänsä jokaisena päivänä.

PS: Sanoinko jo, että on myös tosi haikeaa kun he kasvavat, ja vaikka kuinka nautin siitä kasvusta, en voi koko ajan lakata hämmästelemästä ajan kulumista. 


7 Responses to “On aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi”

  1. Maarit sanoo:

    Niin hyvin kuvailtu ja allekirjoitan tämän tekstin omien lasteni kohdalla. Omani ovat nyt 12, 9 ja 7. Ja kaikki iät heidän kanssaan ovat olleet ihan mahtavia! Nyt en vaan voi tajuta miten ihmeessä minä voin olla jo 12-vuotiaan äiti! Ja vielä oudompaa on se, että esikoisen hiuksia laittaessa joudun varvistamaan, sillä kohta hän on jo minun pituinen. Ja miltäs se sitten tuntuu, kun hän on minua pidempi…

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, ihana kuulla! <3 Ja voi mä voin vaan kuvitella tuon fiiliksen, kun lapsi alkaa lähestyä omaa pituutta! Ajankulu on aivan käsittämätöntä kyllä. Ja mua kauhistuttaa sekin, kun esikoisen kengännumero on enää neljän numeron päässä mun omasta! :D

  2. Anna sanoo:

    Niinhän se on, ne omat lapset on aina ne maailman parhaimmat ja rakkaimmat ja niin sen kuuluukin mennä<3 Mulla 2 pikku tyttöä ja maailman suloisimmat , parhaimmat ja rakkaimmat <3
    Mutta se mulla tuli tästä postauksesta mieleen, että onko sulla vauvakuume ?:D

  3. emzi sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu ja on kyllä ihana seuraa tyttöjen kasvua näin blogin kautta :) Niin kauan nyt on lukenut että kyllä sen jo huomaa todella hyvin. :)

  4. Satu sanoo:

    Meillä myös kolme tyttöä ja samoilla ikäeroilla kun teidän. Meidän tytöt jo 15v 13v ja 9v. Muistan samoja juttuja että keskimmäinen oppi asioita vähän kuin huomaamatta. Ihana lukea sun blogia ja muistella omien lasten aikoja kun olivat vielä noin pieniä. Murrosikä myös mahtavaa aikaa vaikka välillä hermoja koetellaan.

  5. Jonna sanoo:

    Ihanaa, kun kirjoitit tämän! Mä olen nyt ollut tavallaan pettynyt itseeni, kun en ole pystynyt nauttimaan siitä kun lapset ovat pieniä ihan täpöllä, vaan se on tuntunut enemmänkin rankalta jatkuvasti. Meillä 1,5v ikäero myös, tytöt nyt 2 ja 3v.

    Olen aina myös kuvitellut, että nauttisin enemmän pienten kanssa olemisesta ja yrittänyt pakottaa itseäni ottamaan siitä ajasta kaikki irti, mutta tämä on niin ihanaa kuulla, että elämää on pikkulapsiajan jälkeenkin! Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Että omalla tavallaan ihania aikoja ja seikkailuja on edessä vielä paljon vaikka lapset eivät enää pikkuisia olekaan!❤

  6. ida ihana sanoo:

    Oi, ihania siskokuvia!!:) Meillä on mun siskon kanssa 2,5 vuotta ikäeroa, ja se on suhde, josta oon ollut kiitollinen kaikista mutkista huolimatta koko elämäni :)

    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Kommentoi